Olisitko

Hajatuksia..

Miksi kaikki naiset aina rakastuvat renttuihin.. sanoi jo eräskin soittoruokaloita konunnut muusikonplanttu. Mikähän helvetti siinä on että tavallinen mies joka on kerännyt kokemusta vanhusten pepunpesusta finlandiatalon valotekniikkaan, veneenkuljettajasta grillimyyjän kautta mielisairaanhoitajaksi, kokista koiransynnyttäjään ei riitä. Pitää hankkia kypärä, keltainen paita ja kahdeksantoistatonnin (enkä tarkoita hintaa) kaivinkone jotta emäntä kehtaa tulla työmaalle katsomaan. Kas kun ei asfalttimieheksi patista.. Ei vissiin ollut tarpeeksi pitkiä shortseja..
Miksi ne edelliset ei kelvannut? Pitkätukkaiset liimaletit, valehtelevat varkaat. Ehdit niitäkin katsoa jonkin aikaa. En ole nätti kiiltokuvapoika, en. Ruma iso kalju ja partainen. Onneksi karvat kasvaa enään pään alapuolella ja tatuoinnin alle on vielä jäänyt edes pieni lihaksentapainen josta karhu roikkuu. Ensi vuonna se varmaan valahtaa jo ranteeseen..
Joskus..
Joskus on kiva köllähtää viereen. Koskettaa vaikka lääkärinkin hyväksi toteamaa rasvakudosta rintalihaksen ja nännin välillä.. Ehkä vähän pyllyäkin. Toisinaan…
Joskus kerrot että taivaisiin asti olen sinut vienyt, minne kukaan muu ei ole osannut tietä näyttää. Miehistä ylpeyttä kenties mutta silloin vieno hymy poskiin lehahti. “Josko minäkin kelpaisin”
Edes siihen.
Ohikulkiessa koetan onko pakarasi paikoillaan.. tai jotkut muut paikat. On ne! Kunhan koitin. Halusin varmistaa vain. Ethän pahastunut. Ne kuuluvat myös minulle..

Tai sitten vain katsella kun nukut. Ja ennenkaikkea kuunnella. Kuorsausta ja levottomia unia. Etkä ikinä suostu uskomaan mitä kaikkea puhut unissasi. Mietin mitä kaikkea sielusi sisällä pakenet.. Tiedän jotain menneisyydestäsi mutta paljon olet kertomatta jättänytkin. Ehkä sitten joskus kun olen rullatuolissa enkä enää pääse karkuun?
Mitä kaikkee miehen tulis olla.. Montako tonnia pitää kiveä kantaa pihalle. Ollakseen mies! Ja mistä hitosta sen tietää onko juuri tuo oikea paikka sen laittaa. Vähintään viisinkertaisen määrän olen kantanut selkä nitkuen. Ei sinne vaan tuonne, sanoinhan jo eilen? No, ei niitä vielä eilen siinä ollut mutta toki sanoit.. tietenkin. Ja jos yritän ehdottaa helpompaa ratkaisua esim. kaivinkone tai kuorma-auto niin ei. Pitää vain haista hielle. Tassut verillä, nilkat runnottuna, selkä ja vanha saappi paskana. Pääasia että tyttö tykkää. Edes joskus, ehkä.
Kasvatan rintakarvoja, ajan olemattoman tukan. Partaa leikkaan oksasaksilla ja viiksiä viillän viikatteella. Selkäkarvoista en edes halua puhua, ne kun jatkuu nilkkoihin. ja toisellekin puolelle. Geenejä ei kai jaettu ihan tasapuolisesti joskus? Vielä minäkin yllätän. Tietäisi vain kenet ja miten.
Miksi olen silti huolehtinut Sinusta. Kantanut ylös kun oli pakko liukastua lumessa kumikengät jalassa. Pessyt ja sitonut haavat. Josko joskus tekisin sen saman niille sisäisille. Vienyt lääkäriin kun pelko on ollut paha, molemmilla. Ehkä siksi kuin sinäkin.
Onko tämä se kauan kammoani sana jota en ääneen uskalla sanoa? Älä vain tule minulle kertomaan että sinä olisit se jolle se pitäisi lausua. Ethän nöyryytä minua niin paljon. Älä!
Tai sitten olet jo sen tehnyt. Katsos me miehet tekemällä kerromme kuutta koiraa enemmän mitä sanomme. Tai edes haluaisimme sanoa. Emmekä sano kuitenkaan. Emmekä edes tee sitä kaikkea… aina… ainakaan heti. Edes käskystä. Ja etenkään käskystä.
Mitä Nainen haluaa?
Sen loputtoman liirumlaarumin jälkeen mitä totuutta jää käteen. Ja onko siinä mitään enää varteenotettavaa, jonka muistaisi huomennakin. En ole mikään ptsytologi (sanavitsi teille jotka ette ymmärteet) enkä muutenkaan opiskellut mies mutta sen verran oppinut (pt-tasolla) että kaiken pitäisi näyttää hyvältä, ainakin naapurin ja sukulaisten silmissä. “Tuulipuku, tiilitalo, kultainennoutaja ja volvo). Olkoon elämä kotona aivan mitä tahansa, esimerkit tietää meistä jokainen. Joo, elämä on yhtä ruusua, nain insinöörin.. No hitto, mulla on työtön juoppo. Älä hemmetissä, miulla taksiton kuski. No vedämpä pohjat, meillä munaton mies…
Herkeää jo liikaa pohdiskelun puolelle. Eli mitä nainen haluaa. Muuta kuin ehtymättömän Amexin, hiukan käteistä, kasvot naapurien silmissä ja tietenkin sukulaisten,mikä tärkeintä. Aasin joka kustantaa ne sekä tietenkin sen lakupetterin illalla viereen?
No ei tietenkään! Vain sinut minä haluan. Kunnes nukahdat jolloin voi lähteä minne vain.. Jaa kulta, kävin vain naapurissa saunomassa niiden ihanien poikien kanssa.. No kahvilla kävin kaupungissa, eihän nyt kuus tuntia tunnu missään.
Ei tietenkään.
Ei tunnu.
Vieläkään.
2113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hmm.. pisti miettimään ja hymyilemään, mutta sit missasin pointin. Tämä kai on kirjoitettu exällesi.... siitä huolimatta sielukasta tekstiä.
Taidan keitellä aamukahvit ja lukea vielä uudelleen ajatuksen kanssa

Äänestä

Uskottomuudesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

rai.m kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu