Nuoret naiset

Olen joutunut tekemään jonkin aikaa vuorotyötä, minkä takia julkisissa on tullut istuttua puolen yön aikaan ihan työmatkalaisen roolissa. En tiedä, ovatko asiat olleet jo pitempäänkin näin, kun en ole yöelämässä tai muuten pämppäämässä nuoruuttani tuhlannut, mutta ovatko ulkona käyvät nuoret naiset oikeasti näin miehen puutteessa? Suurin osa yksin tai kaksin junassa istuvista naisista kuikuilee vaivihkaa miehiä aivan toivoton prinssinodotusilme kasvoillaan. Kymmenen vuoden päästä nämä samat naiset varmaan tarraavat kännissä jonkun lukiopojan munista kiinni ja pääsevät piipaa-auton kyytiin. Eivätkö he voisi vain opetella elämään ilman rakkautta?
7131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Rakkaus haisee.

Äänestä

Siis miten he kuikuilevat, ketä, missä junassa, mihin kellon aikaan ja ovatko kännissä vai selvin päin? Ei minua vaan ikinä naiset kuikuile

Äänestä

Itse olen taas huomannut että nykyajan nuoret tytöt on aivan uskomattoman kauniita monet. Siis todella kauniita tyttöjä tulee jatkuvasti vastaan kun kaupungilla kulkee ja kaikki on silleen liian nuoria tällaiselle kolmekymppiselle, mutta silmää miellyttäviä silti. En muista että omana tieniaikana tai edes vähän päälle kakskymppisenä silloin 90-luvulla olisi tuollaisia kaunottaria ollut noin paljon mitä nykyään näkee. Siis nykyiset missitkin on ihan taviksia kun vertaa näihin tyttöihin joilla on parempaakin tekemistä kuin tarjota itseään iltapäivälehtiin ja ovat sata kertaa paremman näköisiäkin.

Äänestä
  • "En muista että omana tieniaikana tai edes vähän päälle kakskymppisenä silloin 90-luvulla olisi tuollaisia kaunottaria ollut noin paljon mitä nykyään näkee.2

    Tytöt ovat oppineet meikkamaan paremmin 2000-luvulla?? Ja ysärityyli oli muutenkin erilaista kuin nykyään.

    Äänestä

Saattaahan tuo olla jossain määrin tottakin. Itse en myöskään pahemmin yöelämässä liiku. Pari kertaa kun olen öiseen aikaan ollut liikkeellä niin naisia on kyllä tullut juttelemaan ihan eri tavalla kuin päiväsaikaan.
Molemmat olivat jonkin verran juoneet.
Pitäisiköhän tuota mahdollisuutta käytttää hyväkseen. Minulla vain ei ole mitään asiaa kaupungille yöllä.

Äänestä

Kuikuilisipa minuakin joku kaunis tyttö joskus :/

Äänestä

Jännä ilmiö, mitä kauemmas keskustasta mennään, sitä vähemmän naisilla tuntuu olevan perustympeä mä-torjun-kaikki -ilme oletuksena päällä. Kotikulmilla ihan vieraatkin saattaa katsoa kivasti silmiin, keskustassa niiltä sais vain hapannaamaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


4+16=20 kirjoitti:

Olen joutunut tekemään jonkin aikaa vuorotyötä, minkä takia julkisissa on tullut istuttua puolen yön aikaan ihan työmatkalaisen roolissa. En tiedä, ovatko asiat olleet jo pitempäänkin näin, kun en ole yöelämässä tai muuten pämppäämässä nuoruuttani tuhlannut, mutta ovatko ulkona käyvät nuoret naiset oikeasti näin miehen puutteessa? Suurin osa yksin tai kaksin junassa istuvista naisista kuikuilee vaivihkaa miehiä aivan toivoton prinssinodotusilme kasvoillaan. Kymmenen vuoden päästä nämä samat naiset varmaan tarraavat kännissä jonkun lukiopojan munista kiinni ja pääsevät piipaa-auton kyytiin. Eivätkö he voisi vain opetella elämään ilman rakkautta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu