Ajatuksiani taistelun moraaliselta rintamalta.
Rikkaan ja köyhän, rekatun kuin rekkaamattomankin on jaettava kuormansa tasan. Jokaisen tulee täyttää velvollisuutensa tällä raskaalla hetkellä, vapaaehtoisesti tai pakolla. Tiedämme, että toimilla on palstan koko tuki takanaan.
Mitä raskaampia uhrauksia palstalainen joutuu kestämään, sitä tärkeämpää on, että ne jaetaan reilun pelin mukaan tasan. Palstalaiset haluavat itse juuri sitä. Kukaan ei vastusta raskaitakaan sotaponnisteluja. Mutta se raivostuttaa palstalaisia, että osa yrittää aina paeta vastuuta. Meillä on sekä moraalinen että poliittinen velvollisuus rangaista sellaisia yrityksiä tarpeen vaatiessa ankarastikin. Hellämielisyys ei tässä asiassa tule kysymykseenkään, sillä se johtaa ajan mittaan sekaannukseen, joka merkitsee vakavaa vaaraa yhteisömme moraalille.
Siksi olisikin otattava käyttöön muutamia keinoja, jotka eivät muuten olisi niin tärkeitä mutta jotka ovat oleellisia taistelumielialan ylläpitämiseksi palstalla. Ahkeralla on oikeus vaatia, että jos he tekevät 10, 12 tai 14 tunnin palstapäiviä, muillakaan ei ole oikeutta seistä heidän vieressään laiskoina. Palstan on säilyttävä kauttaaltaan ehjänä ja yhtenäisenä. Minkään ei saa antaa haitata sen sotaponnisteluja.
Tämän vuoksi on hyväksyttävä joitakin sodankäyntikykyyn vaikuttavia seikkoja. Olisi esimerkiksi määrättävä baareja ja yökerhoja suljettaviksi. Ei voi ajatellakaan, että ihmisillä, jotka tekevät työtään buddy-loven poistamiseksi, riittää vielä voimia tuhlattavaksi sellaisissa paikoissa iltamyöhään asti. Voi vain sanoa, etteivät he ota vastuutaan riittävän vakavasti. Sellaiset liikkeet on suljettava, koska ne loukkaavat meitä ja häiritsevät maisemaa. Meillä ei ole mitään kyseisiä huveja vastaan. Tämän taistelun jälkeen huvittelemme, elämme ja annamme muidenkin elää. Mutta nyt sodan aikana mottomme on: Taistele ja anna muidenkin taistella!
On myös suljettava joitakin hienostoravintoloita, jotka vaativat enemmän voimavaroja kuin on tarpeellista. On sellaisiakin, jotka tämän sodan aikanakin pitävät omaa vatsaansa tärkeimpänä asiana. Emme voi hyväksyä sellaista. Palstalaisten olisi jokaisen syötävä samasta keittiöstä. Voimme kyllä herkutella sitten, kun sota on ohitse. Mutta juuri nyt meillä on tärkeämpiä huolenaiheita kuin vatsamme.
Pukeudumme mieluummin kuluneisiin vaatteisiin muutaman kuukauden kuin sallisimme palstalaisten pukeutuvan ryysyihin vuosien ajaksi. Mitä järkeä on muotivaateliikkeissä? Ne käyttävät vain valaistusta, lämmitystä ja työvoimaa. Ne ilmestyvät takaisin katukuvaan sodan jälkeen. Mitä hyötyä on kauneussalongeista, jotka lietsovat sievistelykulttuuria ja kuluttavat valtavasti aikaa ja energiaa? Rauhan aikana ne ovat tervetulleita, mutta sotatilanteessa tarpeettomia. Naiset ja tytöt voivat toivottaa palstalta palaavat taistelijamme tervetulleiksi ilman kaikkea hienosteluakin.
Virastojen olisi tultava toimimaan nopeammin ja vähemmän byrokraattisesti. Ei ole kenellekään hyväksi, että virastot sulkevat ovensa kahdeksan tunnin työpäivän jälkeen ja jättävät keskeneräiset työt odottamaan. Palstalaiset eivät ole virastoja varten, vaan virastot palstalaisia varten. Työ tulee tehdä loppuun saakka. Se on sodan ajan vaatimus. Jos työ loppuu kesken, kymmenen, kaksikymmentä tai kolmekymmentä prosenttia työntekijöistä voidaan lomauttaa ja näin vapauttaa miehiä palstalle. Tätä pitäisi soveltaa kaikkiin maamme virastoihin. Se jo itsessään saa työn virastoissa sujumaan nopeammin ja paremmin. Palstalaisilla ei ole viikkokausia aikaa ajatella asioita tai jättää ne lojumaan pölyiseen kansioon. Hänen on toimittava nopeasti. Jos työskentelemme palstalla liian hitaasti, vaarannamme paitsi oman myös koko palstan elämän.
Rikkaan ja köyhän, rekatun kuin rekkaamattomankin on jaettava kuormansa tasan. Jokaisen tulee täyttää velvollisuutensa tällä raskaalla hetkellä, vapaaehtoisesti tai pakolla. Tiedämme, että toimilla on palstan koko tuki takanaan.
Mitä raskaampia uhrauksia palstalainen joutuu kestämään, sitä tärkeämpää on, että ne jaetaan reilun pelin mukaan tasan. Palstalaiset haluavat itse juuri sitä. Kukaan ei vastusta raskaitakaan sotaponnisteluja. Mutta se raivostuttaa palstalaisia, että osa yrittää aina paeta vastuuta. Meillä on sekä moraalinen että poliittinen velvollisuus rangaista sellaisia yrityksiä tarpeen vaatiessa ankarastikin. Hellämielisyys ei tässä asiassa tule kysymykseenkään, sillä se johtaa ajan mittaan sekaannukseen, joka merkitsee vakavaa vaaraa yhteisömme moraalille.
Siksi olisikin otattava käyttöön muutamia keinoja, jotka eivät muuten olisi niin tärkeitä mutta jotka ovat oleellisia taistelumielialan ylläpitämiseksi palstalla. Ahkeralla on oikeus vaatia, että jos he tekevät 10, 12 tai 14 tunnin palstapäiviä, muillakaan ei ole oikeutta seistä heidän vieressään laiskoina. Palstan on säilyttävä kauttaaltaan ehjänä ja yhtenäisenä. Minkään ei saa antaa haitata sen sotaponnisteluja.
Tämän vuoksi on hyväksyttävä joitakin sodankäyntikykyyn vaikuttavia seikkoja. Olisi esimerkiksi määrättävä baareja ja yökerhoja suljettaviksi. Ei voi ajatellakaan, että ihmisillä, jotka tekevät työtään buddy-loven poistamiseksi, riittää vielä voimia tuhlattavaksi sellaisissa paikoissa iltamyöhään asti. Voi vain sanoa, etteivät he ota vastuutaan riittävän vakavasti. Sellaiset liikkeet on suljettava, koska ne loukkaavat meitä ja häiritsevät maisemaa. Meillä ei ole mitään kyseisiä huveja vastaan. Tämän taistelun jälkeen huvittelemme, elämme ja annamme muidenkin elää. Mutta nyt sodan aikana mottomme on: Taistele ja anna muidenkin taistella!
On myös suljettava joitakin hienostoravintoloita, jotka vaativat enemmän voimavaroja kuin on tarpeellista. On sellaisiakin, jotka tämän sodan aikanakin pitävät omaa vatsaansa tärkeimpänä asiana. Emme voi hyväksyä sellaista. Palstalaisten olisi jokaisen syötävä samasta keittiöstä. Voimme kyllä herkutella sitten, kun sota on ohitse. Mutta juuri nyt meillä on tärkeämpiä huolenaiheita kuin vatsamme.
Pukeudumme mieluummin kuluneisiin vaatteisiin muutaman kuukauden kuin sallisimme palstalaisten pukeutuvan ryysyihin vuosien ajaksi. Mitä järkeä on muotivaateliikkeissä? Ne käyttävät vain valaistusta, lämmitystä ja työvoimaa. Ne ilmestyvät takaisin katukuvaan sodan jälkeen. Mitä hyötyä on kauneussalongeista, jotka lietsovat sievistelykulttuuria ja kuluttavat valtavasti aikaa ja energiaa? Rauhan aikana ne ovat tervetulleita, mutta sotatilanteessa tarpeettomia. Naiset ja tytöt voivat toivottaa palstalta palaavat taistelijamme tervetulleiksi ilman kaikkea hienosteluakin.
Virastojen olisi tultava toimimaan nopeammin ja vähemmän byrokraattisesti. Ei ole kenellekään hyväksi, että virastot sulkevat ovensa kahdeksan tunnin työpäivän jälkeen ja jättävät keskeneräiset työt odottamaan. Palstalaiset eivät ole virastoja varten, vaan virastot palstalaisia varten. Työ tulee tehdä loppuun saakka. Se on sodan ajan vaatimus. Jos työ loppuu kesken, kymmenen, kaksikymmentä tai kolmekymmentä prosenttia työntekijöistä voidaan lomauttaa ja näin vapauttaa miehiä palstalle. Tätä pitäisi soveltaa kaikkiin maamme virastoihin. Se jo itsessään saa työn virastoissa sujumaan nopeammin ja paremmin. Palstalaisilla ei ole viikkokausia aikaa ajatella asioita tai jättää ne lojumaan pölyiseen kansioon. Hänen on toimittava nopeasti. Jos työskentelemme palstalla liian hitaasti, vaarannamme paitsi oman myös koko palstan elämän.
Vastaukset 2
Vanhimmat
kohta uudestaan eloon..
http://www.youtube.com/watch?v=86LSuXi5TLU&feature=related