Voisiko joku selventää minulle hieman. Millä logiikalla saan miehiltä aivan käsittämättömän paljon kiinnostusta, hymyjä, flirttailua ja tuijotusta osakseni silloin kun menen esimerkiksi kauppareissulle isossa hupparissa, löysissä collegehousuissa ja hiukset sikinsokin. Kun taas baariin laittautuessa kukaan ei tee elettäkään lähestyäkseen, katsovat vaan kaukaa ja jatkavat omia juttujaan.
En tälläydy mitenkään överisti baarireissuille enkä pukeudu kovinkaan paljastaviin vaatteisiin, kuitenkin normaalia nätimmin. En näytä baarissa nyrpeää naamaa tai mökötä, mutta yleensä ainoat jotka tulevat baareissa minua lähestymään ovat joko a) isäni ikäluokkaan kuuluvat miehet "sä oot ihan laittoman söpö" tai b) miehet jotka ovat niin kaatokännissä että käyvät suoraan käsiksi ja ihmettelevät kun en välitä lähteä kotimatkalle mukaan.
Logiikka tässä on?
Mitä viehättävämpää on siinä että esiintyy ulkona perus kotivaatteissa kuin lähtee liikenteeseen 'baarivaatteissa'?

Vastaukset 4
Vanhimmat
sä oot helpommin lähestyttävä arkisena. sä näytät ihan hyvältä arkisena. sä oot kylmän näköinen, vaikeammin lähetyttävä, laitettuna. muuta ei tule mieleen.
Aika skitsoja ajatuksia sulla tuossa heräsi... Oletko koskaan miettinyt, että baarissa se homma saattaisi mennä juuri niin, että sieltä ne kaatokännisiä heti paneen haluavia miehiä metsästävät naiset löytävät juuri parhaiten seuraa, kun nuorilta miehiltä loppuu monesti ihan rohkeus ja iskutaidot kesken, kun pitäisi kylmiltään jotain vierasta naista mennä jututtamaan?
No itseasiassa mietin että niin se varmaan sitten menee, baarista otetaan mukaan yhen illan seuraa, kuka nyt vaan sitten sattuu mukaan lähtemään.
Ei minua haittaa se etten saa iskemistä osakseni baarissa. Kysyin vaan sen takia kun en ymmärtänyt että mikä pointti siinä on että ihminen joka ns. ei ole tehnyt mitään ulkonäkönsä eteen saa enemmän positiivista huomiota kuin laittautuneena! Jotenkin luulisi että se menee päinvastoin.
Mutta ehkä se on sitten niinkuin ensimmäinen vastaaja sanoi, arkisena näyttää helpommin lähestyttävältä...
Aika skitsoja ajatuksia sulla ........................ Mutta skitsollahan niitä on.