12 päivää

Hei kaikille! Minä paatunut herkuttelija päätin aloittaa painonpudotuksen, nyt kaksi viikkoa ilman sipsejä, suklaata ynnä muita kaloripommeja. 12 päivässä pääasiassa ruokavaliota muuttaen lähtenyt noin 2,5 kiloa. Olen pohtinut, että herkkuhimot kestävät itsellä noin 10 minuuttia, eli mitä järkeä tehdä näitä lyhyitä mielitekoja, jos niistä tulee lopulta vain kiloja lisää ja sitä myötä ahdistavaa itseinhoa. Suklaan ystävä syö nyt proteiinipatukoita tai Nutrilett-patukoita kerran päivässä, iltapalaksi. Päivä kalorisaanti on 1300 kcal tienoilla, vaikka laihtuisin enemmälläkin kalorimäärällä. Syön tiettyjä ruoka-aineita, jotka pitävät kyllläisenä, ja jostain ihmeen syystä pärjään niillä. Jos lisäisin huomattavasti liikuntaa tai tekisin fyysisesti raskasta työtä, kalorimääriä olisi sitten lisättävä. Liikunta lisää hyvää oloa ja on ehdotonta kropan kiinteytymisen kannalta, mutta toistaiseksi itse olen kevyesti pyöräillyt ja hieman kävellyt. Hyvää Päivää-juomista löytyy limsan tilalle hyviä korvikkeita, maitorahka ja sokeriton mehukeitto kuuluvat mm. päivittäiseen välipalatarjontaan. Karppis-leipää syön 2 palaa/päivä aamulla ruisleivän margariinin ja tonnikalan kera. Leikkeleistä suosin kalkkunaa ja esim. saunapalvikinkkua, joissa 6-7 kcal/viipale. Leikkekettä menee 2-6 päivässä. Normaali kotiruoka kerran päivässä, ihan vaan esim. perunaa ja jauhelihakastiketta tai riisiä ja broileria. Ähkyyn en syö, vaan että nälkä lähtee. Eilen herkuttelin erään hampurilaisketjun kanasalaatilla, kaiken söin, ja tulin kyllä vähän liian täyteen. Kasviksia oli kanan lisäksi kuitenkin melko paljon. Tästä on tarkoitus jatkaa, sillä tämä muutos on jo nyt tuonut tullessaan vain pelkkää positiivista. Jos minä pystyn tähän, pystyy moni muukin. Niin ja muistakaa juoda vettä ainakin 2 litraa päivässä. Olen herkutellut niin kauan kuin muistan, mutta vasta vuoden 2005 lapsen saannin jälkeen ylimääräiset kilot alkoivat hiljalleen kertyä, epäilen mm. aineenvaihdunnan hidastumista. En ole kauhea tankki, mutta ihannepainosta yli 10 kiloa karannut. Tsemppiä kaikille!
0117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

12 päivää, -2,5 kg kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu