Jos laihdutan ja kalorikulutus on esim 1500 kaloria niin tarkottaako että saan syödä ihan mitä vaan ruokaa että tulee loppujen lopuksi toi kalorimäärä? eSim saanko syödä joka päivä vaikka karkkia tai muuta herkkuja, jos syön myös muuten terveellistä ruokaa, esim salaattia ja kasviksia : D ????
Kalorit ????!
huhmmm
42696
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Ei tarkoita, jos syöt samaan aikaan rasvaista hiilihydraattipitoista ruokaa, kuten suklaa tai perunalastut et laihdu. Tämä johtuu siitä, että hiilihydraatin syöminen saa aikaan insuliinin erityksen ja insuliini on varastoiva hormooni, jolloin myös syöty rasva varastoidaan kehoon. Ja se on laihdutuksen kannalta tuhoisaa. Ei runsaasti hiilihydraattia ja runsaasti rasvaa samaan aikaan. Lisäksi jaksamisen kannalta on hyvä syödä terveellisesti.
Total bullshit !
Nimenomaan pelkästään kalorit ratkaisee - ja vain kalorit. Kalorien lähteellä ei ole mitään väliä.
Tosiaan, jos insuliinia ei ole, varastoinnin hoitaa ASP. Ei ne ravintoaineet vereenkään jää ruokailun jälkeen vaan varastoon ne menee. Ei nyt sentään ihan ääliöksi kannata heittäytyä.
Syöty rasva ei varastoidu ilman insuliinia.
>
Heh, mihin se sitten menee ? [Ei se ainakaan ulosteen mukana ulos tule.]
Tosiaa, ASP varastoi rasvan, jos insuliinia ei ole.
"Tosiaa, ASP varastoi rasvan, jos insuliinia ei ole."
Sinä voit vapaasti uskoa tähän kerran haluat, minä en usko vaan uskon niitä, jotka väittävät ettei rasva varastoidu varastorasvaksi juuri ollenkaan ilman insuliinia.
Ali läski sokeritautinen on mahdottomuus?
>
Heh, ASP on ihan tieteen tuntema ja tunnustama aine kehossa. Siihen ei siis tarvitse uskoa vaan voi yksinkertaisesti luottaa havaintoihin.
Uskoa vaatii ainoastaan sen kieltäminen. Toki tiedän, että on olemassa VHH-hihhuleita, jotka kieltävät tieteellisen tiedon, mutta liitytkö nyt tuohon ryhmään ? Onko siinä mitään järkeä valehdella itselleen tietoisesti ?
Tosiaan, selitäpäs nyt ihmeessä, mihin se rasva sitten tuossa uskomuksessasi jää ? Se kuitenkin imeytyy suolistosta elimistöön, niin aika vekkulia olisi olettaa, että se jäisi esim. vereen (trigly-arvo nousisi aterialla heti sellainen 20 mmol/l) vai kerääntyykö se uskomuksesi mukaan maksaan (rasvamaksa) ?
Mistä näitä oikein sikää ?
Kirjoitustyylisi jo tekee sinusta epäuskottavan.
"Tosiaan, selitäpäs nyt ihmeessä, mihin se rasva sitten tuossa uskomuksessasi jää ?"
Suurin osa rasvasta käytetään energiaksi, kun hiilihydraattejakaan ei ole saatavilla. Olettaisin, että ylimääräinen tulee ulosteen mukana, rasvainen ruoka mm. ehkäisee ummetusta VHH:lla.
>
Vai olisiko sittenkin niin, että kun uskomuksesi on minun paljastamaani faktaa vastaan, alat kuvitella minusta jotain asioita, joiden perusteella Sinun ei tarvitsisi alkaa luottaa havaittuihin asioihin ? Jep, tämä aiheuttaa Sinulle silminnähtävää kognitiivista dissonanssia, mutta katsotaan, kehittyykö se uskonnolliseksi denialismiksi vai hyväksytkö reaalimaailman.
Tosiaan, ASP:stä voit lukea vaikka tuolta lisää, jos et asiasta mitään tiedä:
http://keho.net/artikkelit/naytaartikkeli/rasvahormoni-asp
>
Mutta ateriasta voi tulla vaikka 70 g rasvaa. Sitä ei todellakaan heti polteta energiaksi, joten rasvan on pakko jäädä sitä ennen jonnekin. Veren rasvapitoisuutta se nostaa sellainen reiska 20 mmol/l, joten todennäköisesti ko. rasvan osoite on jossain muualla kuin veressä (nostaisi normaalit rasvatasot viisinkertaiseksi). Tajuatko, mitä olet nyt väittämässä ?
>
Tällaista ei ole havaittu. Itse asiassa jokusta prosenttia suurempi rasvamäärä ulosteessa aiheuttaa rasvaripulia. Toki jos Sinulla on jatkuva rasvaripuli (Xenicalin käyttäjien tapaan), niin sitten se on eri asia, mutta tällaista ei ole raportoitu VHH-laisilta.
Oletuksesi on siis pelkästään uskomustasi pelastamaan keksitty ad hoc.
Kiitos hyvästä yrityksestä ja pahoittelen, mutta en edelleenkään usko sinua vaan niitä, jotka väittävät, että rasva ei juurikaan varastoidu ilman insuliinia. Opettele kirjoittamaan. Kaikkea ne kakarat keksii.
No missä se rasva on ruokailun jälkeen jos se ei varastoidu?
>
No voi vittu, lue ne tieteelliset julkaisut sitten, jos et minua usko.
Jep, tieteelliseen tietoon ei tarvitse uskoa. Riittää kun luottaa havaintoihin.
>
Sinulla on nyt näytetty tieteellinen tieto, jossa osoitetaan, että ASP varastoi rasvaa. Nyt voit miettiä, ovatko "insuliiniuskoiset" oikeassa. Tosiaan, ASP on ollut tunnettu nyt sellainen reilu parikymmentä vuotta. Tiedän, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät ole vielä(kään) päivittäneet tietojaan ihmisen fysiologiasta nykypäivän tasolle. Tuskin kuitenkaan on syytä uskoa tuollaista vanhaa, kumottua kuvitelmaa insuliinista.
Eikö tuollaiseen vanhentuneeseen kuvitelmaan tukeutuminen ole idiotismia - varsinkin kun mainitset, että kyse on puhtaasti uskomuksestasi ?
>
Veikkaanpa, ettet juuri löydä virheitä kirjoituksestani. Lupaan löytää Sinun vammailustasi enemmän kielioppivirheitä kuin Sinä löydät minun tekstistäni.
Jep, jälleen kerran kyse on siis ad hominemista, jolla pelkästään tunnustat, että argumenttini ovat niin väkeviä, ettet pysty sanomaan niihin mitään vastaan (näinhän siinä todellisuudessa kävi), joten yrität hyökätä minun henkilöä vastaan. Kuitenkin kyse on tieteellisestä tiedosta eikä sen välittäjällä (minulla) ole mitään tekemistä itse ko. tieteellisen faktan kanssa.
>
Köh tuota, kyse on tiedemiehistä, jotka ovat löytäneet rasvaa varastoivan molekyylin, ASP:n.
Huomioikaa death-like-silence, joka seurasi näistä parista argumentistani.
Jep, eipä pystynyt jt faktojen edessä kuin hiljentymään. Tosin siis rehti kirjoittaja olisi tullut tunnustamaan olleensa väärässä, mutta riittää tämä hiljentyminenkin tunnustukseksi.
Ehei, ei laihdutus toimi noin.
Ensiksi sinun pitää laskea, että saat ravinnosta tarpeeksi proteiinia, etteivät lihakset surkastu, tarpeeksi hyvää rasvaa, etteivät aivot, sydän, verisuonet ja nivelet vahingoitu, ja tarpeeksi hyviä hiilihydraatteja, että aivotoimintasi säilyy normaalina ja jaksat liikkua.
Sitten lasket, että saat tarpeeksi vitamiineja, hivenaineita ja kuituja, muuten tulee ummetusta, hiustenlähtöä, ihottumaa, verenvuotoa ikenistä, luunmurtumia ja tusinoittain muita inhottavia vaivoja. Karkkia ja muita nopeita hiilihydraatteja (vaalea leipä, pulla, valkoinen riisi) ei kannata syödä joka päivä eikä paljon kerralla, koska ne saavat aikaan verensokerin nopeita heilahteluja ja altistavat mm. diabetekselle ja syömishäiriöille.
Juuri näin,
aloittaja toki laihtuu noinkin haluamaansa lukemaan
MUTTA
keho rasvoittuu ja löystyy, mieliala laskee plus kaikki mitä yllä kirjoittanut kertoi.
Tiedän tämän itse: olen normaalipainoinen, mutta vuosien huonon syömisen (lähes päivittäin karkkia tai jäätelöä) olen löysäkroppainen ja alakuloinen, ja tsemppijaksoina, jolloin syön tarpeeksi kalaa ja kasviksia ja vähemmän sokereita, alkoholia ja tupakkaa, voin paljon paremmin fyysisesti ja henkisesti.
Kiloja ei siis VARSINKAAN normaalipainoisen tai hieman pyöreän kannata tuijottaa, vaan sitä miten toimiva ja elinvoimainen on keho, ja millainen on henkinen vointi.
Ilmainen kiloklubi on näppärä: se kertoo päivän syömisten koostumuksen: millaisessa tasapainossa hiilarit, rasvat ja protskut.
Sinne voi kirjottaa ylös myös liikkumiset.
laihduttaessa yksikin suklaapala on liikaa ja sen päivän on menettänyt laihdutus mielessä mutta laihdutus itsessään on myös turhaa muuttakaa elämäntavat se on ainut mikä toimii laihdutus on sama kuin sammuttaisit tulipalon ja taas sytyttäisit sen ja sammuttaisit...
"laihduttaessa yksikin suklaapala on liikaa ja sen päivän on menettänyt laihdutus mielessä"
Siis mitä helvettiä? Ei siinä yhdessä suklaapalassa niin paljon energiaa ole, että koko laihdutus menee ihan läskiksi. Kohtuudella voi nauttia herkuista vaikka kuinka laihduttaisikin. Ja välillä se kohtuuskaan ei ole tarpeellista, jos haluaa pitää herkkupäivän. Minä olen tähän mennessä laihtunut 30kg ja voin ihan sanoa, että mistään en ole kokonaan luopunut.
Ja joo, itse aloitukseen...periaatteessahan se menee noin, että voit sen 1500kcal:iasi käyttää ihan mihin tahdot, mutta ne herkut eivät oikein täytä, niin voi olla aikamoinen nälkä jos vain niitä syöt. :D Eivätkä ne tietenkään terveydellekään ole hyviä älyttöminä määrinä. Tee ennemmin vaikka niin, että normaalisti syöt terveellisesti ja sitten välillä herkuttele. Kun se nyt ei todellakaan pilaa laihtumista, vaikka täällä nyt jotkut älypäät niin väittävätkin.
Periaatteessahan laihdutus toimii niin, että jos syö alle kulutuksen niin laihtuu. Esim. karkkia syömällä voi laihtua, jos ei syö sen lisäksi muuta kuin leipäpalan ja salaattia päivän aikana. Mutta tässähän ei ole mitään järkeä, sillä:
- Elimistö joutuu puutostilaan, jos et saa niitä kaikkia välttämättömiä hyviä rasvoja sekä vitamiineja, joita normaalista ruoasta saa
- Hampaisiin tulee kariesta tuollaisella sokerisella hötöllä
- Usein tuollaisesta tulee vain paha ja väsynyt olo, morkkis jne. Koulutkin menevät päin helevettiä tuollaisella.
Ja jokapäiväisellä herkkujen mätöllä voit taata, että jäät koukkuun herkkuihin niin pahasti että niitä on pakko ahmia joka päivä.
Älkää urheilko herkkujen kanssa! Sen sijaan kannattaa syödä vähän kerrallaan 3 tunnin välein, välttää ns. turhuuksia kuten sipsit, munkit, makeiset ym. Syödä paljon kuitua ja proteiinia ja näin poispäin. Kerran viikossa voi pitää herkkupäivän, eli silloin kannattaa vaikka illalla syödä yhdessä läjässä kasa mättöä.
unohtakaa herkkupäivät, ei ole järkeä laihduttaa viikkoa ja sitten viikonloppuna pilata koko viikko karkin ja herkkujen takia( se on yhtä kuin hullua kuristaisi). Ja mitä sitten kun toivottu tulos on saatu aikaiseksi, palataan entiseen? ei ei vaan heti "laihdutuksen" aluksi totutellaan uusiin ruokatottumuksiin ja niihin ei kuulu karkit eikä munkit. Herkkuja voi syödä vasta sitten kun paino on ollut indeksissä jo useamman vuoden ja liikunta harrastuksesta on tullut elämäntapa
Kyllä herkkujakin voi syödä laihduttaessa ja onkin parempi opetella kohtuutta jo laihduttaessa ja pitää ne tavat sitten kun saanut laihdutettua.
Aivan! Olen tässä vuoden sisään laihduttanut aika tarkalleen 20 kiloa, tarkoituksella hitaasti, ja olen syönyt pienen määrän ns. herkkuja melkein joka päivä. Eli päiväannos on esim. jäätelöpuikko, pullaviipale, 1-2 keksiä tai 25 g suklaata, normaalin terveellisen ruuan lisäksi, kaloreita laskien. Tärkeää on nimen omaan oppia kohtuus, se että ei tarvitse vetää litran jäätelöpakettia tai 200 g suklaalevyä. Ei kukaan pysty kieltämään itseltään herkkuja kokonaan (vieläpä vuosikausiksi!) tai repsahdus tulee jossain vaiheessa.
Kyllä, kalorit ratkaisee, mutta eihän siinä ole mitään järkeä. Sulla jää kaikki elimistölle tärkeät rakennusaineet saamatta jos syöt pelkkää karkkia.
En tarkoittanut että söisin vaan pelkkää karkkia vaan että vaikka pienen pussin karkkia taikka jotain muuta herkkua päivässä muun ruokavalion lisäksi niin että tulisi kuitenkin se kalorimäärä jonka saan syödä.. :D/ mutjoo kiitti vastauksista kaikille
Ongelmana sokerisissa ruuissa on se, että niihin pidemmän päälle jää koukkuun ja kun keho tottuu siihen tiettyyn määrään päivässä, alkaa se haluamaan lisää ja isompia annoksia. Näin ollen mitä suuremmalla tödennäköisyydellä saatuasi ehkä tietyn määrän laihdutettua ja palatessasi normaaliin ruokaan, alat taas lihota... ja lihoat yhä isommat ja isommat määrät.
Myös, jos on pitkään syönyt sokeripitoisia ruokia ja lopettaessaan ne seinään, tulee mielialavaihtelut, mitkä johtavat useimmiten masennukseen ja liikasyöntiin.
Sokerinen ruoka laukaisee insuliinipiikin, joka taas lisää ruokahalua (suolasta) ja kierto on valmis.
Energian eli kalorien määrä ratkaiseen. Se on ihan sama mistä ne kalorit tulevat sillä kaikki ruoka muuttuu energiaksi ihmisen kehossa. Syö vaikka sipsejä 1500 kaloria...ikävä kyllä tuo määrä sipsejä on aika ankee ravintomäärä päivässä kun sen vaikka punnitsee.
Ilmeisesti on olemassa kaksi tapaa laihtua: kaloreiden laskeminen ja karppaaminen. Näistä kahdesta karppaaminen on miellyttävämpi vaihtoehto. Jotain noiden välimuotoakin voi yrittää.
Hiilareiden nostaman insuliinin yksi ongelma on se, että se kerää rasvaa nimenomaan vatsan seudulle. (Kaljamaha on tätä samaa ilmiöitä, kuten sekin että nykyisin naisetkin tuppaavat lihoamaan aiempaa miehisemmin vatsan seudulta). Vatsarasva ilmeisesti tuottaa itsekin insuliinia....siis jos on möhömaha, niin insuliinin taso on korkeampi kuin sellaisella, jolla on litteämpi maha.
Eli kaloreita rajoittamalla ja karkkia syömällä ehkä voit laihtua, mutta vatsamakkarat saattavat silti jäädä samoin kuin hyvä ruokahalu. Ehkä kaloreiden rajoittamisesta tulee vielä jonkinlaisia patoumia ja tarvetta joskus ahmia kunnolla.
Mutta jokainen löytää oman tapansa. Ehkäpä juuri sinä kestät vähäkalorisen karkkia sisältävän ruokavalion. Jos et, niin kannattaa kokeilla toisenlaista lähestymistapaa, jossa kaloreita ei juurikaan rajoiteta, mutta jossa joutuu vieroittamaan itsensä sokerista. Ei niitä karkkeja ihan oikeasti sillä tavalla tarvitse, kun niistä vähän opettelee pois.
>
Bullshit.
On olemassa vain yksi tapa laihtua: syö vähemmän kaloreita kuin kuluttaa.
On aivan sama, tekeekö kaloreiden vähentämisen laskemalla vain vaan kylmästi vähentämällä ruuan määrää (tai kaloripitoisuutta) kunhan näin tekee. Se on ainoa tapa laihduttaa (tai kulutuksen lisääminen).
>
No jaa, tuskin pystytään sanomaan mitään miellyttävintä. Se on hyvin tapauskohtaista.
>
En usko, että pystyt tuomaan tieteellistä näyttöä, että insuliini keräisi rasvaa nimenomaan vatsan seudulle, joten kyseessä lienee pelkkä uskomuksesi - vai mitä ?
>
Heh, vai on sitä betasoluja rasvassa. Monet fysiologiasta perillä olevat kuvittelevat, että niitä on vain haimassa, mutta kerro ihmeessä heillekin, kun he kerran ovat noinkin paljon väärässä.
>
Lihavuus aiheuttaa insuliiniresistenssiä, jolloin insuliinitaso on korkeampi.
>
VHH rajoittaa kaloreita ihan samalla tavalla kuin muut dieetit. Rajoitus menee vaan sen kautta, että hyvin monet ruoka-aineet ovat kiellettyjä (tai hyvin rajoitettuja) ja ruokailukertoja pitää vähentää. Niillä keinoin VHH:ssa vähennetään kaloreita.
Aineenvaihdunnasta tiedetään vielä harmittavan vähän, mutta yksi hypoteesi on, että nimenomaan runsas hiilareiden syöminen altistaisi metaboliselle oireyhtymälle, eli aiheuttaisi (samoilla kalorimäärillä verrattuna vähähiilarisempaan ruokavalioon) enemmän kuormitusta aineenvaihdunnalle ja siten myös lisäisi "tehokkaammin" insuliiniresistenssiä. Metaboliseen oireyhtymän kuuluu myös keskivartalolihavuus. Mun täytyy vielä tsekata Andreas Enbergin Ruokavallankumous uudelleen(ei ole enää lainassa sitä), koska siinä viitattiin tähän mahdollisuuteen. Annika Dahlqvistin kirjassa viitataan myös tähän ilmiöön niin kuin Tauben Good Calories Bad Calories kirjassakin. Tällä hetkellä luen juuri tuota Good Calories Bad Calories kirjaa, jossa viitataan ties kuinka moneen tutkimukseen, mutta siinä esitellään kuitenkin vain HYPOTEESEJÄ, sillä oikeasti melkein mitään ei olla aineenvaihdunnan osalta todistettu. Viitteitä on suuntaan ja viitteitä on toiseen jos kolmanteenkin suuntaan. Mutta: Eikö keskivartalolihavuus ole naisilla yleistynyt? Samoja ihmisiä me ollaan, mutta elinolosuhteissa on tapahtunut jotain, joka tätä ilmiötä on lisännyt? Siiderit ja kaljat aiheuttavat kaljamahaa ja nämä tuotteet ovat hiilihydraattia.
Tutkimusta pitäisi tässä vaiheessa vain sitkeästi jatkaa ihmisen aineenvaihdunnasta ja testata näitä hypoteesejä. Jos asia esitetään niin yksioikoisesti, että 'syöt vain vähemmän kaloreita niin laihdut' (mikä ei ole tosiaan ole vale), niin aineenvaihdunnan tutkimuksessa ei päästä eteenpäin ja monet ylipainoiset jatkavat kärvistelyään, kun eivät vain kykene elämään vähemmillä kaloreilla. Se, että VHH:lla monet ennen ylipainoiset ovat pystyneet elämään ilman nälässä kärvistelyä, kertoo siitä että kylläisyyden tunteella ja ravinnon laadulla ON merkitystä, eikä vain kalorimäärällä. Laihduttajaa auttaa siis huomion kiinnittäminen ravinnon laatuun. Historian aikana miljoonat ja miljoonat ihmiset ovat yrittäneet laihduttaa ja hyvin harva on onnistunut pysyvästi laihtumaan kalorimäärää rajaamalla. Jotkut toki ovat onnistuneet. Nälkäsignaaleita vastaan taisteleminen on tuhoontuomittua hommaa.
>
Tuskin ainakaan tieteellinen hypoteesi.
Tiedämme toki esim. diabeteksen riskitekijöitä, joita ovat Wikipedian mukaan: "Sairauden tärkeimpinä riskitekijöinä ovat ylipaino ja erityisesti keskivartalolihavuus. Tämän lisäksi riskitekijöitä ovat liikunnan puute, diabetes suvussa, korkea ikä, tupakointi sekä ruokavalio, joka sisältää runsaasti tyydyttynyttä rasvaa. Esimerkiksi Harvardin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan päivittäinen punaisen lihan syönti voi altistaa aikuistyypin diabetekselle.". Jep, hiililihydraattia ei pidetä riskitekijänä - eikä varsinkaan täysjyvämuodossa.
>
Muista sitten, että kyseessä on enemmänkin oman uskonnon julistamiseen käytetty kirja kuin tietoteos. Tosiaan, vaikka kirjassa on tieteellisiä viitteitä, niin nuo viitteet eivät todellakaan todista kirjoittajan väitteiden puolesta. Tuollaisissa kirjoissa tehdään vaan omia (omaan uskomukseen perustuvia) johtopäätelmiä tieteellisistä tutkimuksista, jotka eivät ole ollenkaan relevantteja aiheen kannalta. [Esim. kahdeksalle huumeiden käyttäjälle on annettu leipää ja sitten on katsottu, nouseeko jokin stressiin liittyvän elimistön aineen pitoisuus (ties kuinka koomassa potilaat olivat), niin kun huomataan, että tasot nousee, niin tästä päätellään, että leipä on pahasta. Jep, ei se ihan näin mene.]
>
Jep, uskovaisten ihan omia uskomukseen perustuvia oletuksia.
Asiasta on oikeaa tietoakin olemassa.
>
Kyllä se näin taitaa olla.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että sinä aikana kun tuo keskivartalolihavuus on lisääntynyt, hiilihydraattien kulutus on hienokseltaan vähentynyt (käytännössä pysynyt samana). Jo tämä siis kiistää hiilihydraattien osuuden (vaikka kuinka yrittäisi hihhuloida).
>
Jep: autoilla liikutaan toimistotyöhön. Jokunen kymmen vuotta sitten tilanne oli täysin toinen. Sitten ruokavalioon on tullut erittäin rasvaisia hampurilaisia ja ranskalaisia, pizzoja ja kebabeja - ja samalla ihmisten vauraus on lisääntynyt niin, että näitä tuotteita myös kulutetaan paljon.
>
Eipä kaljalla ja kaljamahalla ole juuri yhteistä (vai pysytkö tuomaan todisteet ?). Ihan liialliset kalorit sen kaljamahan takana on.
Wikipedia: "Keskivartalolihavuuden ajatellaan joskus seuraavan oluenjuonnista. Vuonna 2003 julkaistun tutkimuksen mukaan "kaljamahan" ja oluen juonnin välillä ei kuitenkaan ole yhteyttä".
>
Kirjoituksestasi ja viitteistäsi voisin päätellä, että et ole lukenut ensimmäistäkään ravintotieteen alalta kirjoitettua julkaisua - ja silti kirjoitat olevasi erittäin hyvin ajan hermolla, mitä on tutkittu. Jep, ihmisen aineenvaihdunnasta on varmasti miljoona tutkimusta. Kyllä siitä tiedetään erittäin paljon.
>
Jollakin ruoka-aineella voidaan hillitä kalorisaantia (kun kylläisyys lisääntyy), joten kalorimäärä jää vähäisemmäksi. Näitä on esim. täysjyvä ja proteiini ylipäätään. Ehkä rasva voi olla jollekin insuliiniresistenssille sohvaperunalle myös tällainen ruoka-aine, jota syöden tulee syötyä vähemmän kaloreita.
>
Niin. Ja tosiaan, kaikki onnistuneet ovat laihtuneet kaloreita rajoittamalla. [Siihen on vaan monta tapaa.]
>
Siksi ohjeistetaan täysjyvään, proteiiniin ja vähärasvaisuuteen. Ei niillä eväillä nälkä tule, jos valitsee syömisensä tarkasti.
>
Laihdutustulokset ovat pitkällä aikavälillä samat VHH:lla ja perinteisellä vähäkalorisella dieetillä. Dieetillä ei siis ole merkitystä laihtumisen kannalta. Ei ole olemassa mitään ylivertaista tapaa laihduttaa.
Taidan jättää ravitsemustieteen tutkimisen lähiaikoina vähemmälle ja keskittyä elämästäni nauttimiseen. ;-)
Vaikka ruokavaliosta vaahtoaminen saa usein uskonnollisia sävyjä, täytyy silti myöntää, että koen hyötyneeni vaihtoehtoisesta lähestymistavasta(=VHH). Oikeastaan mulle riittää tällä hetkellä omakohtainen kokemus (oon mä hoikistunutkin jee!).
Eilen tuli hieno dokumentti teemalta placebo-efektistä ja tuli mieleen kysymys, kuinka paljon mun omasta voinnista on kiinni placebo-efektistä, siitä että uskon ruokavalion parantavan terveyttäni. Placebon vaikutus on kuitenkin todellinen biologisestikin havaittava tekijä. Sitä ei siis kannata väheksyä.
Jos ihminen siis uskoo voivansa hyvin jollain ruokavaliolla, niin hän todennäköisesti alkaakin voida sillä hyvin. :-) Eli siinä mielessä kannattaa elää sen mukaan, minkä uskoo tekevän terveydelle (ja muutenkin) hyvää.
>
Nyt omantunnon kysymys: miksi sitten selität, että ravitsemustieteessä ei tiedetä vielä oikeastaan mitään, jos kerran et tiedä tutkimuksesta yhtään mitään ?
>
Hyvä, että myönnät tuon uskonnollisen paatoksen. Myönnä myös noiden kirjojen huuhaaluonne !
VHH:sta voi tosiaan hyötyä. VHH on yksi tapa laskea kalorisaantia (varsinkin jo esidiabetesvaiheessa olevat voivat hyötyä VHH:sta tapauskohtaisesti). Tuota kalorien laskua ei kuitenkaan mielestäni kannata tehdä niin, että väittää tieteellisiä faktoja vääriksi. Edelleen nimittäin tyydyttynyt rasva kannattaa korvata tyydyttymättömällä ja edelleen kaloriteoria on täysin murtamaton. Ei ne ole muuttuneet miksikään vaikka on hihhuleita, jotka näin väittävät.
>
Laihdutuksessahan oma usko dieettiin ja laihdutusmahdollisuuksiin on oikeastaan ihan kaikki: ilman tätä "plaseboa" kukaan ei laihdu. Yleensä kaikki dieetit ovat laihduttavia. Kyse on vaan siitä, noudattaako dieettiä vai ei. Siinä astuu kuvaan tuo laihtumiseen uskominen ja itsekuri.
>
Ei usko muuta esim. syöpävaarallista elämäntapaa terveelliseksi - vaikka kuinka uskoisi.
Sinulta jäi vastaamatta viestiini. Vedämmekö nyt siis johtopäätöksen, että myönsit olleesi väärässä (ja uskoneesi uskonnolliseen huuhaamateriaaliin) ? Sitähän hiljentyminen argumenttien edessä tarkoittaa.
Oletko lukenut women's heath Initialista? Sairaanhoitaja-naiset jaettiin kahteen ryhmään, joista toinen jatkoi elämäänsä niin kuin aina ennenkin ilman terveysvalistusta tai kannustusta liikuntaharrastuksiin. Toiselle ryhmälle annettiin terveysvalistusta, ohjeet syödä vähärasvaista ruokaa ja kannustusta liikuntaharrastukseen. Kuinka ollakaan: Ryhmien väliltä ei löytynyt merkittävää eroa. (Seuranta aika oli muistaakseni 20-vuotta.) Syöpää tai sydänsairauksia ei esiintynyt kummassakaan ryhmässä merkittävästi toista enemmän. Vähärasvainen ruokavalio ei tuonutkaan terveysetua, vaikka kyseinen ryhmä ilmeisesti harrasti liikuntaakin enemmän ja söi enemmän kasviksiakin. Mitä siis opimme tästä: Vähärasvainen ruokavalio ei vähennä syövän esiintymistä eikä suojaa sydän- ja verensuonisairauksilta. Vähärasvaista ruokaa syövä ryhmä oli vieläpä lihonnut pari kiloa enemmän kuin enemmän rasvaa syövä ryhmä.
Itse laihduin jättämällä pois makaroonin ja syömällä enemmän -tattatadaa: Rasvaa (kovaa sellaista).
Good calories Bad calories -kirjasta viitattiin tutkimuksiin, joissa vhh ja eläinrasva (joka on kovaa rasvaa) nosti hyvää kolesterolia ja laski triglyseridiarvoja (, jotka ennustavat sydänkohtauksen riskiä). Sen sijaan vähärasvainen ruokavalio voi laskea kokonaiskolesterolia nostaen triglyseridiarvoja ja laskien hyvää kolesterolia.
Miksi et pystynyt vastaamaan viestiini ?
Yritä vastata ensin siihen (nyt vaan yritit viedä aihetta sivuun).
Siis women's health initiative (ei initial).
http://www.hsph.harvard.edu/nutritionsource/nutrition-news/low-fat/
Tuossa osoite, josta voi lukea lisää. :-)
Googlettamalla voi myös käydä lukemassa tutkimuksesta:
Nurses Health Study.
Rasva %osuus ruokavaliossa ei ollut terveysriski, mutta rasvan laadulla oli merkitystä.
Rasvasta kirjoitan siksi, että käytännössä on vaikea toteuttaa (eikä tarpeen) vähähiilihydraattista ja vähärasvaista ruokavaliota. Jos käyttää enemmän rasvaa, on mahdollista käyttää vähemmän hiilareita ja päin vastoin.
Jotenkin masentavaa huomata kuitenkin, että näillä palstoilla on ilmeisesti vuosikaudet käyty eipäs-juupas -väittelyä, kun vähärasvaisuuden terveysvaikutuksetkin ovat olleet vain hypoteeseja, niin kuin on vähähiilihydraattisuudenkin terveysvaikutuksen hypoteesin tasolla.
Ylemmässä viestissä olevasta linkistä avautuvassakin artikkelissa puhutaan low fat -hypoteesista.
Miksi sinunkin 'Heh!' on vaikea hyväksyä sitä, että nykyiset suositukset, jossa hiilareiden merkitystä korostetaan, perustuvat low-fat -hypoteesiin.
Eipäs-juupas -väittelyyn en aio ruveta. Haluan, että asiat todistetaan ennen kuin niitä ruvetaan markkinoimaan koko kansalle, joista monelle ei tule mieleenkään, etteikö asia olisi itseasiassa vielä teorian tasolla ja ilman kaikkien asiantuntijoiden kannatusta. Jos todisteet löydetään, niin kyllä sitten saadaan loppujenkin mieli muuttumaan.
>
Niin, kova rasva kannattaa aina korvata pehmeällä.
>
Siis low-fat-suositus laihduttajille on annettu vain siksi, että on huomattu, että rasvan vähentäminen ruokavaliostaan on auttanut laihdutuspyrkimyksissä. Suurin osa laihduttamisessa onnistuneista ovat laihduttaneet juuri vähentämällä rasvan osuutta ruokavaliossaan. Sinänsä siis vähärasvaisuus ei ole mitenkään erityisesti terveellisyyden vuoksi suositus vaan suositus niille, jotka haluavat päästä ylipainostaan eroon. Ravitsemussuosituksethan pitävät vielä 35 % aivan normaalina rasvaosuutena, jos ei ole ylipainoa. Ylipainon tapauksessa tietysti usein rasvaprosentti on vielä tuotakin korkeampi (mm. hampurilaiset ja ranskalaiset Mc Donaldsissa sisältävät n. 40 E-% rasvaa), joten sitä suositellaan vähentämään - ihan vaan siksi, että ylipaino-ongelma hellittäisi.
>
Luonnollisesti. Kunhan vaan muistaa kalorit: vain niillä on merkitystä laihtumisen/lihoamisen kannalta.
Tosiaan, ihmiset voivat laihduttaa mitä eksoottisimmilla tavoilla. On myös täysin mahdollista laihduttaa pelkällä kookosrasvalla - kunhan sitä syö vähemmän kuin kuluttaa. Saman voi tehdä vaikka pelkällä perunalla: silläkin laihtuu, jos syö vähemmän kuin kuluttaa (ja muuten tälläkin tavalla veriarvot paranevat laihdutuksen myötä - vaikkei tuokaan kuuri mikään terveellisyyden ylistys olekaan).
Kuitenkin lienee järkevintä suositella sitä tapaa, joka on todettu eniten tuloksia tuoneeksi vai mitä ? Tämä tapa on nimenomaan se vähärasvainen.
Jos mietit, että uskontosi sanoo sen olevan ehdottomasti VHH, niin mieti ensin sitä faktaa, että VHH:sta ei ole tieteellisen tiedon mukaan mitään hyötyä (esim. vuoden päästä laihdutuksen aloituksesta) - ei terveyden kannalta eikä laihdutustuloksen suhteen.
VHH ei siis ole mikään autuaaksi tekevä ruokavalio (vaikka kuinka hihhuloisi). Toki kaloreita voi vähentää hiilihydraateista(kin). Apuahan siitäkin on. Kuitenkaan ei ole mitään syytä viedä tätä äärimmilleen: kohtuullinen määrä hiilihydraatteja ei ole haitaksi. Oma mielipiteeni on, että laihduttaja voi aivan hyvin jättää leivän vaikka vain viipaleeseen päivässä ja peruna/riisi/makaronin vaikka vain sunnuntailounaalle. Kuitenkaan tätä kalorivajetta ei tarvitse korvata millään laihduttamista hidastavalla ruoka-aineella (esim. rasvalla).