avioero tulossa?

Tarinani on varmaan monelle tuttu. Eukkoni innostui chatista ja mesestä. Hänen aikannasa kuluu netin ääressä.Sitten tähän on tullut lisäksi uusi vivahde:hän sopii tapaamisia miesten kanssa milloin missäkin. Joku aika sitten oli naimisissa olevan miehen kanssa mökillä. Omien puheitten mukaan ei tehnyt mitään. Joten keksin itselleni nimimerkin chattiin ja sitä kautta pääsin hänen meseen. Johan alkoi tunnustuksia: Kertoili vieraissa juoksuista, seksikokemuksiaan vieraitten miesten kanssa. Ja jopa ehdottli tapaamista uuden mese tutun kanssa..siis minulle aviomiehelleen. Nykyään kännykässä on näppilukko (numerokoodi), tietokoneen näyttö käännetään syrjään heti kun saavun huoneeseen. Itse olen kuitenkin aivan normaali suomalainen mies, käyn töissä,hoidan lapset, talouden,kuntoilen ,en ryyppää enkä hakkaa.mutta joku mättää suhteessa. Aina kun yritän ottaa asian puheeksi, jotta saisimme liittomme toimimaan. Tulee huutoryöppy päin naamaa,ettei jaksa aina puhua samoja asioita. Olen ehdottanut terapeuttia,avioliittoleiriä. ei mitään vastakaikua. Alan olla henkisesti ihan loppu. Olen kuitenkin vasta 35 vuotias ja uskoisin elämän olevan edessä. Kysyisin nyt kuitenkin olisiko minulla mitään mahdollisuutta saada lapset itselleni? Vaimoni ei ole mikään rauhallinen luonne, eikä tasapainoinen.Rakastan lapsiani yli kaiken...
331444
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

"Vaimoni ei ole mikään rauhallinen luonne, eikä tasapainoinen."

Siinä vastaus sulle miks juttu ei toimi ja akkas juokseen vieraiden kullien peräs.

Äänestä

Jätä se nainen. Jotain rajaa mies. Teillä vika löytyy valitettavasti nyt sinusta, olet liian kiltti. Jos oikeasti haluat pitää vaimosi niin asetat hänelle tylyt rajat. Ole mies! Annat naisen juosta vieraissa ja vielä hyväksyt asian hiljaa? Anteeksi, mutta liian kilttiä miestä nainen liruttaa mennen tullen jos siihen on mahdollisuus.

Katkaise nettiyhteys, puhelinliittymä ja rahavirta niin johan rupeaa nainen palaamaan kotiin. Jos ei, niin parempi sinulle ja lapsille. Tuollainen nainen ei ansaitse hyvää miestä vaan juuri ne ääliöt, joita hän nyt metsästää. Paha saa palkkansa, joten anna vaimollesi vapaus (äläkä vaan ota takaisin)..

Vaimosi ei halua pelastaa mitään joten anna hänen mennä. Kun uhkaat erolla, niin voi viikon olla mielinkielin, mutta ystävä hyvä, ero on jo tosiasia varsinkin jos sinulla on ollenkaan omanarvontuntoa (jonka pitäisi sinulle sanoa, että näin minua ei kohdella).
Voimia!

Äänestä

Jaa kysytkin, että voitko saada lapset itsellesi. Kyllä voit. Nauhoita vaimosi raivokohtauksia, jotta on osoittaa hänen epävakautensa. Hanki puhelutiedot jos pystyt ja ehkäpä kannattaa palkata yksityisetsivä, jotta saat petollisuudenkin todistettua. Muussa tapauksessa lapset määrätään valitettavasti äidille, lähes aina..lisäksi sinun tulee osoittaa, että sinä huolehdit taloudesta ja tuot rahan kotiin, jos vaimo ei ole töissä.

Äänestä
  • Onneksi nykyisin on esimerkkejä, että lapset ovat jääneet isälle. Nainen ei todellakaan ole aina se parempi vanhempi.

    Äänestä

Puhu suoraan ja kerro, mitä tiedät. Kerro, että lähdet (ja tarkoita sitä myös) ellei homma lopu muiden äijien kanssa tähän.
Anna huutaa päin naamaa. Kuivaa sylki ja kerro, mitä tiedät ja että lähdet, ellei homaa lopu muiden äijien kanssa tähän.
Ota vastaan taas huutoryöppy täysin kylmästi ja pelkäämättä ja kerro rauhallisesti, että on kaksi päivää ladyllä aikaa miettiä, mitä tekee. Nyt selkä suoraksi eikä jotain naisen kiljuntaa pelätä! Antaa huutaa.
Otettava se terapeutti tai avioliittoleiri ja luvattava, että äijät katoavat tai sinä katoat.
Pää pystyyn. Saat naisia riesaksi asti, jos eroatte, joten ihan rentona vaan kuuntelet ne huudot. Elämää on edessä! Eroatte tai ette. Jatkuva uskottomuus on kuten alkoholismi: minusta eron syy ellei tapa muutu. Ja pian.
T. 53-v naislääkäri

Äänestä

Kiitokset kaikille vastauksista, prosessi on käynnistetty. Tänään siirtelin osat rahoista pois, ja nostin käteiseksi varmaan paikkaan. Siirtoja on kuitenkin useampi tehtävä ettei eukollani tule mitää epäilyjä. Auton "osti" veljeni ,jota en tietenkään kerro...nyt ei auta kuin kestää. Pakko saada itselle mukava pesä muna omaa asuntoa varten. Asumme tällä hetkellä rivarissa ja sain houkuteltua eukkoni talokauppoihin. Joka tietenkin onnistuu vasta sitten kun entinen on myyty.... Taloa en missään nimessä osta vaan kun saan asuntorahat pimitän niistäkin leijonanosan. Eron tullessa sitten ajankohtaiseksi olenkin "persaukinen" heh. Mutta tämä ei tapahdu hetkessä vaan ajan kanssa..
Anteeksi en voi enää antaa, en mitenkään. Luottamus on mennyt..

Äänestä
  • Tähän toimintaan on olemassa rikosnimike 'Petos'.
    Kuinka luulet saavasi lapset itsellesi petoksesta epäiltynä ?

    Avioero vireille. Omaisuus jakoon sellaisena kuin se todellisuudessa on. Vasta tämän jälkeen voit aloittaa uuden elämän puhtaalta pyödältä. Kaikki epärehellinen mitä teet pimittääksesi omaisuutta yms tulee vaivaaamaan pitkään mieltäsi. Tavara on tavaraa ja raha on rahaa. Ei sen takia kannata itseään laittaa kuseen.

    Äänestä

  • Ja jos luey joskus tuota uskottomuuspalstaa,. niin lennät perseelleen kuinka jotkut hölmöt vaimot siellä puolustavat pettävää ukkoonsa. Onneksi miehet ovat ehdottomampia, itse olen nainen ja myös ehdoton.

    Äänestä

  • Ai että olitkin ihan tavallinen petostehtailija? Oli kai vitsi tuo petoksen suunnittelusi?
    .
    . Sinä huijaat näin ja vaimo noin, vai? Molemmat saisitte hävetä ja muuttaa tapanne. Ei tuosta onnea irtoa.
    Parempi tie kehiin ja sitä pitkin eteenpäin!! Rehellisyys maan perii. Jos eroat, eroa rehellisesti.
    t. sama naislääkäri

    Äänestä

  • aasshh6234 kirjoitti:

    Tähän toimintaan on olemassa rikosnimike 'Petos'.
    Kuinka luulet saavasi lapset itsellesi petoksesta epäiltynä ?

    Avioero vireille. Omaisuus jakoon sellaisena kuin se todellisuudessa on. Vasta tämän jälkeen voit aloittaa uuden elämän puhtaalta pyödältä. Kaikki epärehellinen mitä teet pimittääksesi omaisuutta yms tulee vaivaaamaan pitkään mieltäsi. Tavara on tavaraa ja raha on rahaa. Ei sen takia kannata itseään laittaa kuseen.

    Ei se mikään petos ole vaan puoliso saa tuhlata omat ráhansa ja säästöns ämiten itse haluaa ja omaisuus ja rahat menee jakoon vasta erotilanteessa ja se omaisuus mikä ei näy missään kirjoissa tai pankkitilillä ei ole olemassa ja niin edelleen. Se on tyhmä joka maksaa turhasta puolisolle erossa mutta fiksu tekee sen oikein ja säästää siinä paljon.

    Äänestä

Ai sinä olitkin tällainen mies. Etpä sitten ole vaimoasi kummempi. Ymmärrän kostonhimosi, mutta jos vaimosi haluaa niin hän kyllä pystyy varmastikin todistamaan kieroutesi..alennuit vaimosi tasolle ja arvostukseni ja myötätuntoni sinua kohtaan on tipotiessään.

Äänestä

Harmillista :( Voin sanoa, että aikansa heilasteltu ja kokeiltua chatin ihmeellistä salaista maailmaa,niin tulee kokeemaan monia kertoja kovia pettymyksiä ja chat on fantasia maailmaa täysin!! Mutta jokuhan siinä suhteessanne mättää kun menee tuollaiseen. Ehkä olet liian kesy, kiltti ja sinussa ei ole miehenä enään jännitystä ja haastetta, nainen etsii sitä intohimoa, syvää rakkauden tunnetta sitä alkuhuumaa..vauhtia ja vaaraa. Nainen kokee, että tässäkö tää elämä onkii???? ja ei halua jumahtaa sellaiseen ei toimimattomaan. Hän on kyllästynyt suhun ja kotia leikkimiseen. Harmillsta että jousut kokemaan tuollaista :( mutta sun kannattaa tosissaan ajatella ittees. chat/virtuaali maailma vie mennessään ja toisekseen luottasitko häneen enään?

Äänestä

Siis kuulostaa tutulta... Ja minun aviomies on tehnyt lapin reissuja yms. ja aina hän on jäänyt kiinni pettämisestä. Saimme taas keskusteltua asiasta, mutta olin itse työkeikalle alkuviikosta, niin mieheni oli taas ollut vieraan naisen luona yötä. Hän on niin surkea valehtelemaan että hän jäi taas kiinni. Hänellä puhelinlukko nykyään...En tiedä mitä teen.... Hän on luvannut muuttua ja lopettaa nämä, mutta pystyykö enään toiseen luottamaan??Minä itse 25-vuotias, joten jos hyvin käy niin ehkä vielä löydän semmoisen elämänkumppanin joka ei satuta aina kun käännän selkäni...

Mutta voimia sinulle. Tunnut ihanalta ihmiseltä ja kyllä sinä lapset saat itsellesi jos saat näytettyä että emäntä viilettää missä sattuu ja jakaa römpsäänsä... Se nainen ei ole sinun arvonen...

Minunkaan mieheni ei suostu ulkopuoliseen apuun, ei leireille eikä terapiaan...mitä tässä voi enään tehdä...

Äänestä

Kuulostaa ihan samanlaiselta, heittäisin tähän vielä selvennyksen. Eukkoni ei ole ollut kotona muuta kuin lastenhoitovapaan. Hän on käynyt töissä ja harrastaa mitä haluaa. Jännitystä olen järjestänyt ja yllätyksiä. Mutta kun mikään ei kelpaa..
Meillä ei ole ovet lukossa, ja toisen liikkumis vapautta ei saa estää. Uskoisin kuitenkin vielä löytäväni mukavan ja ihanan naisen rinnalleni..jonka kanssa voisin jakaa syksyiset kesämökki illat..
Olemme tehneet yhdessä vaikka mitä, kaikkea tässä ei voi edes luetella, mutta varmaankin internetmaailman houkutus on kuitenkin niin kova. Eniten minua pelottaa lasten puolesta, mitä täällä kotona tapahtuu kun minä lähden. Hän ei ole tehnyt ruokaa aikohin ja minä puuhastelen muutkin kotityöt, kaupassa käynti ynnä muuta. Siihen sumplin omat ja lasten harrastukset. Toinen osapuoli katsoo joko tv:t tai nettiä. Ei tämä OIKEASTI OLE AVIOLIITTO ELÄMÄÄ....itse en ole edes 17 vuoteen suudellut vierasta naista...

Äänestä

" Joku aika sitten oli naimisissa olevan miehen kanssa mökillä. Omien puheitten mukaan ei tehnyt mitään."

No huhhuh.

Jos mun vaimo tekis noin niin kotona odottaisi oikein kunnon selkäsauna ja eropaperit.

Äänestä

Samassa veneessä täällä, meillä vaan ehkä hieman lievempi tilanne jos niin voi sanoa. Mies on netissä aina kun vaan voi, eikä ole pienille lapsillemme läsnä. Jäi kiinni facebook keskusteluistaan, oli laitellut jo pidemmän aikaa exilleen erittäin sopimattomia viestejä ja ehdotellut röyhkeästi vaikka mitä.
Nyt toki vannoo sitä sun tätä, ei ole tarkoittanut mitään ja oli vain harmitonta flirttiä ym. Ei ole pettänyt "oikeasti" jne. Niinpä niin.

Mikä ihme siinä on, ettei avioliitto ja yhteiset lapset merkitse yhtään mitään kun haetaan jotain jännitystä virtuaalimaailmasta. Ei riitä se mitä on, mikään ei ole tarpeeksi?
On tämä tuskallista, itse yritän vielä antaa mahdollisuuden mutta luottamus tässä kyllä meni eikä sitä saa takaisin.
Mielestäni rakkauteen kuuluu uskollisuus. Toisen tulisi riittää ja yhteistä lupausta pitäisi kunnioittaa. Vaan kun ei.

Itsekin olen 35-vuotias ja mietin, että näinkö sitä nyt sitten loppuelämä elellään, lasten kanssa ja yksin. On aika vaikea toiseen enää luottaa.

Äänestä
  • Ihminen vain nyt on tuollainen, jokainen taaplaa omalla tavallaan josta toisen on täysin mahdoton tietää yhtään mitään.
    Aika harvoin pitkä yhteiselo onnistuu.

    Äänestä

  • 6 kirjoitti:

    Ihminen vain nyt on tuollainen, jokainen taaplaa omalla tavallaan josta toisen on täysin mahdoton tietää yhtään mitään.
    Aika harvoin pitkä yhteiselo onnistuu.

    Joo, kun se on niin, ettei toista voi omistaa..

    Äänestä

  • Vaimollasi on jäänyt sinkkuaika elämäättä ja sitten kun ollaan menty naimisiin niin se onkin tylsää ja tästä syystä lapset kannattaa tehsä vasta 35v ja mennä se menoaika silloin nuorena ettei sitten kun on jo vakisuhteessa. Jos ei kiinnosta perhe-elämä niin silloin kannttaa påysyä sinkkuna niin ei ole tilivelvollinen kenellekkään että silleen. Sitten vasta vakavaan suhteeseen kun on nuoruuden menot menty ja jaksaa sitä perhe-elämää. Tämä on monelle vaikeaa niin miehille kuin naisillekkin.

    Äänestä

täällä vähän samanlainen juttu menossa eukko hurahti faceen ja yllätys yllätys parin viikon kuluttua tuli pommi muutan muualle...... syy ei selvinnyt. oltu kimpassa 15vuotta ja naimisissa 11v että semmosta toi internet on nykyään.

Äänestä

No mulla sama tilanne,paitsi 30v yhdessä 4 lasta emäntä naama ruudussa monta vuotta.Kunnes kolahti pari vuotta juostu vieraissa ja selvin päin,eli harkittu juttu. vituttaa muuten sama tilanne eli liian kiltti se nähtävästi on pahasta??

Äänestä
  • Lusikat jakoon ja kun oot selvinnyt vaimon aiheuttamasta mielipahasta, varmaan löydät uuden naisen,joka osaa arvostaa sinua juuri sellaisena kuin olet. Kilteillekin miehille on kysyntää.

    Äänestä

moi!

Sama tilanne minullakin, emäntä rupesi juoksemaan vieraissa, uppoutui ihan kokonaan netin maailmaan. Ja siitä vaan täytyy ruveta järjestämään elämää uudestaan. Tällä hetkellä tilanne on vielä se että asumme saman katon alla, sanoin eukolleni faktat, muuta pois. Ja minä jään nykyiseen asuntoon lasten kanssa. Vaimoni käytös muuttui täysin, ei enää viihdy netissä, yrittää olla kuin ei olisi pahaa tehnytkään. Kysymys kuuluukin voiko enää luottaa?
Ei aina tarvitse olla liian kiltti, jos ero on tulossa, jääkää miehet nykyiseen asuntoonne ja antaa vaimon etsiä uusi kämppä.
jos teillä on kokemuksia erosta...
[email protected]

Äänestä

Mitä nopeammin erotte, sitä parempi. Tuohan nyt ihan skeidatilanne, eipä ihme että olet henkisesti loppu.

Voisit saada lastenne lähihuolltajuudenkin, ihan vaimon kanssa yhteisymmärryksessä, jos osaat vetää oikeista naruista. Ehkei huoltajuutta kannata "vaatia" heti aluksi. Olla periaatteessa kiinnostunut siitä, muttei tyrmätä vaimoakaan lähihuoltajana. Hae eroa ja varaa aika lastenvalvojalta. Eiköhän kaikki järjesty.

Äänestä

Olen pahoillani puolestasi. Naisesi ei antsaitse sinua. Olet kiltti, huomaavainen, varmaan peto sängyssä ja taitava parisuhteessa. Mutta sinua petetään silti. Vika ei ehkä sinussa vaan naisessasi.

Mutta lapset. Miksi haluat he itsellesi? Miksi ei voi olla yhteishuoltajuus? Kyllä olet katkera ja vihainen, mutta lapset rakastavat sekä sinua että äitiä. Tälläisen pitkän yhteiselon jälkeen meinaat jättää naistasi ilman mitään. Hänhän on käynyt töissä, synnyttänyt lapset ym.

Unohda katkeruutesi. Hoida asiat niin, kuin tässä yhteiskunnassa on sovittu niitä hoitaa. Jatka elämäsi uudeistuneena. Jos teet petoksen, löydät sen uudelleen edestäsi. Älä siis huijaa, muuten olet ansainnut vaimosi kohtelua...

Äänestä

Ainakin yhteishuoltajuus on mahdollista.

Äänestä

Mikä äiti se on, joka ei käy kaupassa, ei laita ruokaa, on joko virtuaalimaailmassa miehiin tutustumassa tai livetreffeillä. Tässä aloittajan tapauksessa mies on soveltuvampi lähihuoltajaksi, näin se vain on. Ei se, että on nainen, automaattisesti kerro että on hyvä tai edes kelvollinen äiti. Ailahteleva miestenmetsästäjä ei voi olla hyvä lähivanhempi, päinvastoin lapset saattavat joutua suurille vaaroille alttiiksi, esim. äidin päihteidenkäytön tai äidin "poikaystävien" pedofiliataipumusten takia.

Äänestä

Oma vaimoni oli yksin kotona kun minä ölin töissä. Seuraavana aamuna löysin koneen sivuhistoriasta pornosivuja!?! Kyllä loukkaa ja kamala ajatella että nainen runkkaa. Yök. Otanko eron?

Äänestä
  • No ei tuo nyt niin paha ole, oletpahan saanut selville, että et ole täysin huolehtinut vaimostasi.
    Joten olepa nyt järkevä ja ala huomioida vaimoasia enemmän, ei hän silloin tarvitse enää prnosisuja, kun olet vähän porno itsekin.
    Keskustelua siitä, mitä hän haluaa on sinun avattava, ulmeisesti et ole häntä juuri kuunneellut, joten otapa ne korvat käyttöön myös kotona.
    Teillä on vielä kaikki ihan hyvin, sillä vaimo on yrittänyt selvitä kodinne puutteesta noiden sivujen avulla.
    Älä nyt ero ota vaan ole kiitollinen, että olet nyt havinnut oman virheesi.

    Äänestä

Suhteissa, kuten elämässä yleensäkin, ongelma on se että opimme jo lapsuudesta lähtien ajatuksia mm siitä minkälaisia meidän tulisi olla ja miten meidän tulisi käyttäytyä. Kopioimme siis roolin jota alamme esittämään. Mutta koska se on vain rooli, niin myös suhteista tulee teatteri, eli epäaito, siis valhe. Tavallisesti tämä tapaoppi on tapahtunut jo niin nuoresta lähtien ja niin kauan, että ihminen uskoo olevansa se henkilö, joksi hänet on kasvatettu. Parisuhteissa siis esitellään rakkautta, mutta se ei ole aitoa. Sekä miehet että naiset ovat luoneet kuvan mieleensä "unelmapartnerista" ja kun tapaa ihmisen joka vastaa tätä kuvaa, niin koetaan olevansa rakastuneita. Itse asiassa on vain sattunut löytämään näyttelijän omaan teatteriinsa.

Suhteet eivät ole ainoa asia mihin ulkoiset ajatukset vaikuttavat, sillä nämä ulkoiset ajatukset alkavat ohjaamaan myös elämän suuntaa, ja vähitellen oma tahto vajoaa tiedottomuuteen. Ihminen huomaa jossakin vaiheessa elämänsä olevan sisällöltään tyhjää, ja monesti syy lankeaa partnerille, joka sitten vaihdetaan uuten siinä toivossa että tapahtuisi muutos. Kirjoitan nyt yleispiirteisesti, kullakin on tietenkin oma stoorinsa.

Olin itsekin eron jälkeen aivan rikki ja tosi hämmentynyt, enkä tiennyt mitä tehdä. Kompastuin sattumalta kirjaan, jonka avulla sain selkeyttä mieleeni, ja ymmärsin miten, niin suhteissa kuin elämässäkin, opitut ajatukset vaikuttavat meihin. Kirja kuvailee ajatusten ja mielen toiminnot todella tarkalla tavalla, ja antaa työkalut joiden avulla tulee tietoiseksi omasta itsestään, sekä omasta alkuperäisestä tahdostaan. Kirjan nimi on Alkuajatus - Elämän pieni käsikirja ja voin sanoa että omalla kohdallani olen saanut aitoa toimivuutta elämääni. Se on kyllä vaatinut kovaa työtä itseni kanssa, mutta tuloksena on elämä jota tahdon. Kannattaa lukea!

Äänestä

Jätä avioerohakemus postiin, vaadi siihen lapset itsellesi . Varaa heti aika lastenvalvojalle. Nosta akan kamat pihalle, vaihda lukot. Lähde samantien lasten kanssa pariksi viikoksi reissuun. Känny kiinni.

Vaimon tasapainottomuus pitää oikeudessa todistaa, eli tarvitset todistajia. Ala siis puhua aisankannattajan roolistasi ja vaimosi käytöksestä läheisillesi. Myöskään et saa pimittää mitään rahoja, petos on rikos, ja vahingoittaa sinua huoltajuustaistelussa. Omaisuus siis rehellisesti puoliksi.

Äänestä

Mikä ihmisiä vaivaa? Eletään kulutusyhteiskunnassa, mielestäni on menty liian pitkälle siinä että parisuhteestakin on tullut kulutustavaraa. Ei viitsitä tehdä mitään sen eteen, että parisuhde olisi kunnossa, sensijaan laukataan vieraissa senkun keretään. Koskee molempia sukupuolia. Ihminen on kuitenkin arvokas, ja jos ollaan rakastuttu ja yhteen menty, niin miten se sitten yhtäkkiä alkaa tökkiä niin ettei enää yksi mies/nainen riitäkään. Ihmettelen...

Äänestä
  • Mitäs ihmettelemsitä tuossa on?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


pettynyt.. kirjoitti:

Tarinani on varmaan monelle tuttu. Eukkoni innostui chatista ja mesestä. Hänen aikannasa kuluu netin ääressä.Sitten tähän on tullut lisäksi uusi vivahde:hän sopii tapaamisia miesten kanssa milloin missäkin. Joku aika sitten oli naimisissa olevan miehen kanssa mökillä. Omien puheitten mukaan ei tehnyt mitään. Joten keksin itselleni nimimerkin chattiin ja sitä kautta pääsin hänen meseen. Johan alkoi tunnustuksia: Kertoili vieraissa juoksuista, seksikokemuksiaan vieraitten miesten kanssa. Ja jopa ehdottli tapaamista uuden mese tutun kanssa..siis minulle aviomiehelleen. Nykyään kännykässä on näppilukko (numerokoodi), tietokoneen näyttö käännetään syrjään heti kun saavun huoneeseen. Itse olen kuitenkin aivan normaali suomalainen mies, käyn töissä,hoidan lapset, talouden,kuntoilen ,en ryyppää enkä hakkaa.mutta joku mättää suhteessa. Aina kun yritän ottaa asian puheeksi, jotta saisimme liittomme toimimaan. Tulee huutoryöppy päin naamaa,ettei jaksa aina puhua samoja asioita. Olen ehdottanut terapeuttia,avioliittoleiriä. ei mitään vastakaikua. Alan olla henkisesti ihan loppu. Olen kuitenkin vasta 35 vuotias ja uskoisin elämän olevan edessä. Kysyisin nyt kuitenkin olisiko minulla mitään mahdollisuutta saada lapset itselleni? Vaimoni ei ole mikään rauhallinen luonne, eikä tasapainoinen.Rakastan lapsiani yli kaiken...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu