Romantiikan kaipuu suhteessa

Onko mies muuten hellä ja hyvä?

Tähänhän kaatuu moni liitto, liikaan romantikkan vaatimiseen. Tavalliseen elämään ei todellakaan riitä alkuaikojen hurmaavat hetket.

Jos katsot eläinohjelmia, vietin aikana toimivat ehan eritavoin, kun aika menee ohi suorastaan hylkäävät, jopa tappavat.

Kivahan se on merkkipäivänä saada joatin, ennenpitkää halauat jopa itse unohtaa syntypäiväsi, hääpäivän toko toivon muistettavan, mutta lapsuudesta sekin oppi saadaan, joten älä vaadi liikoja. Järjestä itsekin yllätyksiä, älä aina odota itselle kaikkea.

Neuvoni on: vaihda romantiikka huumoriin, jos sinulla on kumppanisi kanssa hauskaa niin toimii :)

10 vuotta romantiikan kaipuuta takana. Annoin periksi jo aikaa sitten. Kävin läpi suhteen toisen miehen kanssa, jolta niitä avioliitostani puuttuvia kokemuksia sain. Ollaan pysytty yhdessä edelleen ja ehkä jo aikaa sitten päättynyt toinen suhteeni sai miehessäni heräämään jotain... Mutten ole varma. Huumoriahan meiltä ei ole koskaan puuttunut, se puoli on tosi hyvin kunnossa. Ja kaikkien niiden hyvien puolien takia olen edelleen avioliitossani.

En vaadi muistamista merkkipäivinä tai mitään niin erikoista. Ihan vain vaikka sitä, että mies puhuisi. Kauheaa olla ravintolassa/kahvilassa tms. tuppisuun kanssa. Kun tuntuu siltä, että ekan vuoden jälkeen loppui yhteiset puheenaiheet ainakin hänen osaltaan ja keskustelu on sen jälkeen ollut itseni ylläpitämää monologia. Mieheltä saa vastaukseksi yksittäisiä sanoja, parhaimmillaan jopa lauseita.

Seksielämä on viime vuosina ollut aika kuollutta. Seksiä tapahtuu lähinnä yhteisillä lomilla, vaikkei meillä ole edes lapsia. Itseäni ei ole koskaan innostanut puurtaa sängyssä samalla rutiinilla, kun se tuntuu vain itsetyydytyksen korvikkeelta. Itseään tyydyttäessä sentään voi vaihdella fantasioita. Miehellä olisi kai periaatteessa mielikuvitusta, mutta uskallusta ja halua heittäytyä puuttuu. Sekä se romantiikka puuttuu ja on puuttunut jo alusta asti.

Olen yrittänyt omasta puolestani järjestää romantiikkaa suhteeseen, mutta joitain vuosia sitten lakkasin yrittämästä enää, kun miestä ei tunnu pystyvän saamaan innostuneeksi mistään. Tai että ylipäänsä hän tekisi oma-aloitteisesti jotain. Tanssikurssille ilmoitti meidät kun olin ensin asiasta rähjännyt. Mies on surkea tanssija eikä oikein osaa/uskalla viedä, mutta olen toivonut hänen pyrkivän tässä asiassa kehittymään.

Tiedän olevani itsekin aika hankala monilla tavoin ja rasitteena meillä kummallakin on menneisyyden ongelmia, joita tosin itse olen käynyt läpi psykologin kanssa, mutta mies ei ole koskaan kokenut tarpeelliseksi hakea apua. Hänellä päällisin puolin on kaikki kunnossa, mutta esim. juuri puhumattomuus ja uskalluksen puute kaikin tavoin kaiketi liittyy näihin ongelmiin. Hulluinta asiassa on, ettei hän millään tavoin halua olla "tyypillinen suomalainen mies" eikä varsinkaan toistaa alkoholisti-isänsä käyttäytymismalleja.

Toinen rasite on ollut se, ettei mies oppinut kotonaan tekemään mitään. Joten olen häntä joutunut opettamaan vuosien ajan ja mies jossain välissä jopa ihan heittäytyi opetettavan rooliin muutenkin. Olen kyllä sanonut hänelle mm. tästä asiasta, tulin aika suorasukaisesti todenneeksi hänen tuhoavan meidän suhdetta aivan aktiivisesti, kukaan kun ei halua äiti-lapsi -asetelmaan joutua. Itsekin tavoittelen tasaveroista suhdetta oikeasti aikuisen miehen kanssa - syy, miksi siinä sivusuhteessani viihdyin hyvin, koska siinä myös tuo puoli toteutui.

Toivottavasti saadaan mieheni kanssa nämä ongelmat ratkaistuksi, koska hän on muuten todella ihana ja hyväsydäminen.