Juutalaiset ovat kirjoittaneet lähes koko Raamatun

Alempana oli aloitus, jonka mukaan juutalaiset ovat kirjoittaneet Vanhan Testamentin, mutta niinhän he ovat kirjoittaneet lähes kokonaan Uudenkin.
Äkkiä ei tule muita ei-juutalaisia Raamatun kirjoittajia mieleen kuin kreikkalainen lääkäri ja historijoitsija Luukas, joka evankeliuminsa lisäksi on kirjoittanut Apostolien teot.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Heprealaiset oli jUmalan valittu kanssa kunnes tappoivat Hänen poikansa, ja suurin osa juutalaisista kieltäytyy seuraamasta Kristusta vieläkään.
Jeesus Kristus oli juutalainen syntyperältään.

Hän on Valtakunnan Kuningas, ja
koko Raamattu kertookin Jumalan valtakunnasta.

Äänestä

Paitsi, että ovat edelleen ja erityisesti tulevaisuudessa taas valittu kansa, kuten Paavali Roomalaiskirjeen 11. luvussa varsin selkeästi opettaa, puhumattakaan nyt sitten Vanhan Testamentin suurista profeetoista, Jesajasta, Jeremiasta ja Hesekielistä ja Danielista, Sakarjaa unohtamatta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jeshua on Herra kirjoitti:

Alempana oli aloitus, jonka mukaan juutalaiset ovat kirjoittaneet Vanhan Testamentin, mutta niinhän he ovat kirjoittaneet lähes kokonaan Uudenkin.
Äkkiä ei tule muita ei-juutalaisia Raamatun kirjoittajia mieleen kuin kreikkalainen lääkäri ja historijoitsija Luukas, joka evankeliuminsa lisäksi on kirjoittanut Apostolien teot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu