Mä en voi ymmärtää sitä miksei mulla ole kavereita eikä ikinä oikeen ole ollutkaan. Kyllä mulla joitakin ns tuttuja on joiden kanssa tulee toisinaan istuttuu iltaa, käytyy kahvilla jne. Mutta kaipailisin elämääni sellaisia henkilöitä joille voi soittaa vaikka keskellä yötä jos joku asia ahdistaa. Mielestäni olen tehnyt kaikkeni että löytäisin tällaisia ihmisiä:ollut aktiivinen,hakeutunut ihmisten ilmoille,ollut oma itseni. Omalla itselläni tarkoitan sellaista joka kuuntelee,näyttää olevansa kiinnostunut jne. Jotenkin olen kumminkin saannut vaan paskaa niskaan: Olen törmännyt valehtelijoihin,kaksinaamaisiin ihmisiin tai sellaisiin tapauksiin jotka näyttää siltä että niitä ei voisi vähempää kiinnostaa. On tosi raskasta kun tätä on jatkunut jo vuosia. Ennen ajattelin positiivisesti että kyllä se siitä ajan mittaan. Mut enää en sellaseen pysty. Ja mietin myös sitä että jos alan tässä taas joskus seurustelemaan miten kehtaan myöntää tällästa asiaa toiselle?Onko muilla samanlaisia kokemuksia ja miten te kestätte tällasta?
Mä en jaksa
ahdistuspäällä
293
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Samanlaisia kokemuksia. Onneksi olen onnistunut yhden uuden hyvän tyypin löytämään. Tarpeeksi monta paskakasaa kun kaivelee, niin timanttikin löytyy.
Ei auta kun jatkaa etsimistä. Turhauttavaa on kyllä, tiedän sen, mutta silloin voi jättää sen aktiivisen yrittämisen vähemmälle niin omat hermot säästyy.
Itse pidän pitkiä taukoja tässä aktiivisessa yrittämisessä, koska tosiaan, ei sitä jatkuvaa paskan tuloa niskaan muuten voi kestää eikä jaksaa.
Mullakin on vain muutama kaveri tällä hetkellä, ei ainoatakaan sydänystävää. Onhan se surullista, mutta se on niin vaikea löytää nuoria ihmisiä joiden elämän keskipisteenä ei olisi biletys ja baarit. Itse kun en juo niin minua on turha pyytää sinne mukaan. Olen nähnyt sen maailman ja se ei kiinnosta minua. Minusta suurinta viihdettä on merkitykselliset keskustelut jonkun tutun ihmisen kanssa. Tykkään keskustella aiheesta kuin aiheesta. Olen huumorintajuinen, kiltti ja suvaitsevainen ihminen ja silti minun on vaikea löytää varsinkin naispuolisia ystäviä. Olen miettinyt pitkään että miksi. Mutta kaiketi melko harva viihtyy seurassani niin siitä on muodostunut pientä ylpeyttä ja itseriittoisuutta. Puoliso kyllä on ja hän on samanlainen, tosin laajempi ystäväpiiri. Ja hänelle olen tottakai sanonut suoraan kuten monille tutuilleni. No, olenhan minä myöskin huono tekemään aloitteita ja aika ujo. Mieluummin odotan, että ihmiset tulevat juttelemaan minulle. Toisaalta yleensä en kaipaa ystävyyssuhteita, joskus paljonkin. Se täytyy vain hyväksyä, että suurin osa ihmisistä pitää kaikenlaisista pinnallisuuksista, joita itse pidän turhina. Vaikeaa oli löytää kumppania, joten yhtä vaikeaa on löytää tosiystävää jonka kanssa pysyttäisiin ystävinä vuosikausia elämäntilanteista riippumatta. Kai ainoa asia mitä voi tehdä on yrittää lujemmin.