Niin miksi?
Miksi ihmiset sotii, jos niiden ei ole pakko?
Mörököli93833
281455
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Jos ei uskontoja olisi tuskin ihmiset tappaisi toisiaan. Johan tarukirja raamattu antoi alkuunsa esimerkin kun Kain tappoi Abelin.
uskonnot ja ennenkaikkea ihmisen pahin vihollinen eli itsetärkeys ja siihen yhdistettynä ahneus saa ihmisen sotimaan ja tappamaan.
Mikään muut eläin ei vangitse omiansa tai tapa omiansa kuin väkivalta apina eli ihminen,uskonnoilla on ollut 2000 vuotta aikaa järjestää asiat kuntoon ja miten on käynyt?
"Mikään muut eläin ei vangitse omiansa tai tapa omiansa"
KYLLÄ TAPPAA, MONETKIN LAJIT TAPPAVAT JA OSA SYÖKIN SAMAA LAJIAAN:
Itse väkivalta apina heräsi murhan kiilto silmissä no kerro mikä eläin vangitsee omiansa?
Nim.merkki valetta hei antaako se sitten luvan ihmiselle tappaa omiansa mielinmäärin jos joku toinen eläin laji tappaa omiaan?!
Tyhmä taidat olla ja tiedät sen itsekkin!
Toi vangitseminen taitaa olla aika lailla ihmisen oma juttu ylipäätään. Yleensä kai eläimet tappaa saaliinsa melko heti. Mitä oman lajin syömiseen/tappamiseen tulee niin eiks nää jotkut hämähämähäkkinaaraat tapa koiraan parittelun jälkeen. Mitä ihmisiin tulee niin kai tässä yritetään rakentaa jonkinlaista yhteiskuntaa ja kansojen välistä rinnakkaiseloa. Jos tappaminen ei olisi kiellettyä niin olisi kovin kovin kovin levotonta. Kansojen/valtioiden välillähän ei sitten taas ole oikein poliisia. Joskus maailmansotien jälkeenhän YK taisi asettaa jotain klausuuleja ettei saisi sotia kuin puolustavasti jne. mutta kun YK:n turvallisuusneuvoston luvalla nyt sitten kuitenkin saa sotia niin ei siitäkään nyt sitten tullut mitään. Ihmiskunta nyt kuitenkin kai lisääntyy koko ajan ja maapallon resurssit on rajalliset. Viimekädessä niiden jako ratkaistaan väkivallalla vaikka ensin yritetäänkin käyttää pehmeämpiä keinoja. Ellei nyt sittten syntyvyys käänny laskuun.
Nykyäänhän voittajapuolen sotapäälliköt ja presidentit ei koe mitään negatiivista sotaan liittyen, ellei omatunto sitten soimaa. Ne saattaa käydä sotaa jopa etänä ja sota näyttäytyy niille vaan papereina paperipinossa joihin pitää laittaa nimi alle. Ehkä mainita jossain puheessa. YK:n tulisikin laatia sääntö, että jokaisesta sodasta ja vähän pienemmästäkin konfliktista (ettei mene saivarteluksi että mikä on sota) kummankin osapuolen koko korkein johto ml. presidentti joutuu grillattavaksi Haagiin ja todella selvitetään mistä oli kysymys.
Kyllä ihmisen (miehen) kuuluu sotia silloin tällöin..ei rauhan aikana ole miehelle paljonkaan käyttöä...sotaa pitää käydä millä syyllä tahansa, niin on luoja asiat järjestänyt.
Se on eräs luojan tapa rajoittaa populaation määrää ja tehdä tilaa uudelle järjestykselle.
KYLLÄ TAPPAA, MONETKIN LAJIT TAPPAVAT JA OSA SYÖKIN SAMAA LAJIAAN
sotilas tappaa tai tulee tapetuksi. Jos karkaa, omat tappavat. Olethan sinä typerä, kaikki sen näkevät.
ugugugughuhuhugugugughuhuhugugugugugug
23.8.20uguguugugugughuhuhuguguggughuhuhugugug
23ugugugughuhuhugugug
23.8.2011ugugugughuhuhugugug 11:11.8.2011 11:1111 11:11ugugugughuhuhugugug
ugugugughgugugughuhuhugugugughuhuhugugugugugug
23.8.20uguguugugugughuhuhuguguggughuhuhugugug
23ugugugughuhuhugugug
23.8.2011ugugugughuhuhugugug 11:11.8.20uhuhugugug
Sotilaan on mentävä jos käsketään. Politiikot saavat sodat aikaan. Tuolloaiset, kataiset ja subbikullit. Subbin pahin moka: Hän meni veljeilemään Saakashvilin kanssa, vaikka sota oli vielä kesken. Siis miehen joka johti sotavoimansa, E.Ossetiaan, tappamaan rauhanturvaajia ja siviilejä.
http://marknesop.files.wordpress.com/2010/10/1__308278_16_08_2008_22_08_36_saakashvili_tie.jpg
Ikinä ei ole pakko tehdä mitä muut sanovat siis ei ikinä!
mutta sota-aikana seurauksena on häpeällinen teloitus. Olet tyhmä akka, usko se!
Käyty on ja todella kovissa paikoissa.(ei sodassa kuitenkaan)
Jos ei armeijaa olisi tuskin ihmiset tappaisi toisiaan. Alokas tottelee antoi komentaja mitä käskyjä tahansa.
Hyvä olisi, jos ihmiset oppisivat käskyjen noudattamisen sijaan käyttämään omia aivojaan.
Aina löytyy noita verenhimoisia seikkailijoita kaikkiin armeijoihin. Kenraalien on saatava näyttää,että heistä on olevinaan jotain hyötyä. On vain niin kiva hyökätä,koukata,motittaa ja ampua. Pieni rikollisuus,raiskaukset,kiduttaminen yms.on sallittua ja jopa suotavaa. Siksi sotiminen on vapaaehtoista.
Sodat ovat luonnollinen osas elämää. Se kuuluu ihmisluontoon. Sodaton maailma suistuu raiteiltaan ennen pitkää.
Niin se raiteiltaan luisuminen tarkoittaa sitä, kun se sota alkaa.
Taas joku pasifisti sivari anarkistihippi narkkis liikkeellä? Oi uljas Saksan sotilas!
gugugughuhuhugugugughuhuhugugugugugug
23.8.20uguguugugugughuhuhuguguggughuhuhugugug
23ugugugughuhuhugugug
23.8.2011ugugugughuhuhugugug 11:11.8.20
Koska Allah käskee tappaa vääräuskoisen aina kun sellaisen tapaat!
Ei siinä ihmisellä ole mitään valinnanvaraa, on vaan toteltava Allahia, muutoin ei hyvää seuraa!
gugugughuhuhugugugughuhuhugugugugugug
23.8.20uguguugugugughuhuhuguguggughuhuhugugug
23ugugugughuhuhugugug
23.8.2011ugugugughuhuhugugug 11:11.8.20
Maskuliininen energia on tuhoavaa. Olemme eläneet tuhansia vuosia patriarkkaalisessa, alistavassa ja tuhoavassa maailmassa, johon myös tämän ajan uskonnot ovat tehty ja luotu. Myös kristinusko pyrkii alistamaan ja tuhoamaan pyhän feminiinisyyden. Jos olette kuulleet puhuttavan vesimiehen ajasta, on kyse energian painopisteen siirtymisestä maskuliinisesta tuhon ajasta feminiiniseen rakentamisen ja harmonian aikaan. Kaloista (kristinusko) vesimieheen (korkeampi tietoisuus). Kaikella on tarkoituksensa ja maaplaneetta on tarvinnut myös tuhon aikansa. Nyt se alkaa olla ohi. Jokainen, joka sallii rakkauden ja ymmärryksen virrata sydämensä kautta ympäristöönsä, on harmoniassa uuden maailman kanssa, on jo siirtynyt kaloista vesimieheen. Kun kriittinen massa on ylittynyt, eli riittävä määrä ihmisiä on siirtynyt korkeamman tietoisuuden tilaan, alkaa maa ja ihmiset voida hyvin, sodat käyvät tarpeettomiksi, viha käy tarpeettomaksi. Riippuu teistä, rakkaat ihmiset, missä ajassa tämä tapahtuu.
Hamasin lapsisotilaat: Kuole sinäkin allahille martyyrikuolema!
http://www.youtube.com/watch?v=zV1sPvEpGQU
jatkatte keskustelua!
Oletteko koskaan katsonut luonto-ohjelmia?
Siellä laumat haluavat pitää omat reviirinsä.
Ihminenkin voi käyttäytyä kuin eläin.