Viimeisen vuoden aikana olen alkanut kuulla jatkuvasti, kuinka vaikutan niin kamalan ujolta. En yhtään ymmärrä, mistä ihmiset saavat sellaisen kuvan, mutta kai siinä jotain perää on, koska niin monet ovat sitä mieltä. Olen mielestäni tosi sosiaalinen, juttelen ja tutustun helposti uusiin ihmisiin. Jos lähden esim. baariin puhun aina monien tuntemattomien ihmisten kanssa. Ainoastaan isossa ryhmässä, en osaa olla kauheasti esillä, vaan olen yleensä enemmän hiljaa ja kuuntelen muita. Mutta en kyllä pelästy jos mulle puhutaan. En ole mikään seinäruusu ja yleensä saan paljon huomiota miehiltä. Silti toistuvasti miehet saattaa tulla juttelemaan alottamalla keskustelun hieman kiusoittelevasti, että " älä nyt ujostele noin paljon" tms. kommenteilla. Ihmettelen, koska en ole itse huomannut ujostelevani. Samoin työpaikalla sain kuulla, että he eivät kuulemma ole tavanneet koskaan ketään niin ujoa tyttöä kuin minut. Miten olen muka ujo, kun olen työssä jossa tarvii esiintyä, käydä paljon kokouksissa, olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa.
Omasta mielestäni olen kaukana ujosta, mutta olen siis ilmeisesti väärässä. Onko ujous hyvä vai huono asia? Seuraa on kuitenkin aina riittänyt enemmän kuin tarpeeksi.
Omasta mielestäni olen kaukana ujosta, mutta olen siis ilmeisesti väärässä. Onko ujous hyvä vai huono asia? Seuraa on kuitenkin aina riittänyt enemmän kuin tarpeeksi.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jos käyttäytymisesi on toisen laista kuin oletat eli viestit jotakin aivan muuta kuin olet, on jossakin vikaa.
Ujous ei mielestäni ole koskaan hyvä asia.
Anna puheiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Itse sinä tiedät parhaiten oletko ujo vai et. Jos sosiaaliset suhteet aiheuttaa ongelmia sulle niin sitten voit kuulostella puheita. Muussa tapaukses anna olla ja elä!
Ujous on söpöä! :)
No, oikeasti ujoja ei ihan aina kehuta söpöstä pienestä ujoudesta. Niitä katsotaan valmiiksi kieroon ennenkuin on sanaakaan vaidettu koska ovat selkeästi ilmeestä päätellen ylpeitä kusipäitä. Reaktiot tuskin sulkeutuneisuutta vähentääkään jatkossa joten kierre on valmis....
Kiitos vastauksista. Niin en tiedä onko käyttäytyminen sitten toista, kuin mitä itse koen olevani. Sen olen huomannut, että olen alkanut enemmän kiinnittää huomiota käyttäytymiseeni, kun olen siitä kommentteja saanut. Ja se ei ainakaan tee oloa luontevammaksi/ vapautuneemmaksi. Onneksi kukaan ei kuitenkaan mielestäni ole sanonut minulle negatiivisesti tai tylysti että olen ujo. Ennemmin neutraali kommentti tai hymyn kanssa esitetty toteamus, joten en ole loukkaantunut näistä. Mutta silti, ehkä ne tekee musta vaan entistä ujomman, koska alan jännittää, että olenko taas ujon oloinen.
"Omasta mielestäni olen kaukana ujosta, mutta olen siis ilmeisesti väärässä. Onko ujous hyvä vai huono asia? Seuraa on kuitenkin aina riittänyt enemmän kuin tarpeeksi. "
Jos olet tyytyväinen omaan elämääsi ja seuraa riittää ja työurakin edistyy hyvin, niin mitä väliä sillä on mitä muut ajattelee? Vaikuttaisi siltä, että sulla on asiat ihan hyvin, joten en nää mitään syytä huoleen.
Ongelma olisi, jos olisit niin ujo, ettet kykenisi luomaan mitään kontaktia muihin ihmisiin tai pelkäisit töissä kokouksia tms elämää häiritseviä ujouden piirteitä.
Älä pidä itseäsi ujona vain siksi, että muut sinulle niin sanovat! He eivät tunne sinua niin kuin sinä tunnet itsesi.
Jos sinua häiritsee se, että sinua pidetään ujona niin nosta kytkintä entisestään. Puhu enemmän, ota katsekontaktia enemmän, flirttaile enemmän, kävele leuka vielä pystymmässä...
toiset on oikeasti ujoja!!!!! Ehkä sellainen, joka ei ole ujo, ei koskaan ole kokenut tunnetta......