"soitellaan" = ??????

Flirttailin puolihuolimattomasti puolitutun miehen kanssa. Innostuimme siitä ja mies kutsui minut luokseen. Hän laittoi ruokaa, söimme, juttelimme ja päädyimme sänkyyn, kuten oli tarkoituskin. Molemmilla oli kivaa. Kun lähdin kotiin, sovimme, että "soitellaan".

Emme kumpikaan halua tästä pysyvää parisuhdetta (ainakaan juuri nyt), mutta olisi kiva tietää, missä mennään, vai mennäänkö missään. Miten sitä voisi tiedustella mieheltä? Lähetin hänelle tekstarin, jossa kiitin ruoasta ja hyvästä seurasta. Hän vastasi samaan tyyliin lyhyesti. Siitä ei paljoa pysty päättelemään puolin ja toisin.

Ei ehkä ihan oikea palsta tälle pohdiskelulle, kun en varsinaisesti halua iskeä miestä. Toisaalta en ole ihan varma siitä, etten missään tapauksessa halua. Nyt kuitenkin haluaisin edetä niin, että mielenkiinto pysyy vireillä, mutta mies ei pelästy. Voisin tietysti vain soittaa hänelle, mutta kun sitä ajatellessa alkaa ujostuttaa. Jos mieskin ujostelee tahollaan, niin emme koskaan saa tavattua toiste. Jännittää sekin, että jollei hän haluakaan kuulla minusta. Ja jollen minä soita, hän voi luulla samoin minusta... Voi hyvänen aika!!!
3350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

No mee sen luo ja laita haarat auki niin kyllä se kiinnostuu. Taidat olla helppo nakki sänkyyn vietäväksi. Ja mikä sua nyt ujostuttaa kun annoit sille jo pesää.
Turha enään ujostella meinaan.

Äänestä

Oon ihan samaa mieltä.
Oot jo antanu helpon kuvan niin eiköhän jatkokin ole helppoa.

Äänestä

Juuri näin, sait sitä mitä oli tarkoituskin kyläreissulla (kuten itse totesit). Voisi kuvitella, että ekasession jälkeen sinulla olisi jo kuva siitä, miten haluat tilanteessa edetä.

Jos mielesi tekee sänkyyn uudelleen, niin sehän on jo osoittautunut helpoksi. Ei siis muuta kuin uutta ehdotusta sessiosta vaan peliin, eiköhän sillä selviä sekin, löytyykö vastapuolelta pitempiaikaista kiinnostusta.

Aika kumma kysymys muuten kun ottaa huomioon, että sulla on kaikki mahdolliset keinot käytössäsi...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mää vai sää? kirjoitti:

Flirttailin puolihuolimattomasti puolitutun miehen kanssa. Innostuimme siitä ja mies kutsui minut luokseen. Hän laittoi ruokaa, söimme, juttelimme ja päädyimme sänkyyn, kuten oli tarkoituskin. Molemmilla oli kivaa. Kun lähdin kotiin, sovimme, että "soitellaan".

Emme kumpikaan halua tästä pysyvää parisuhdetta (ainakaan juuri nyt), mutta olisi kiva tietää, missä mennään, vai mennäänkö missään. Miten sitä voisi tiedustella mieheltä? Lähetin hänelle tekstarin, jossa kiitin ruoasta ja hyvästä seurasta. Hän vastasi samaan tyyliin lyhyesti. Siitä ei paljoa pysty päättelemään puolin ja toisin.

Ei ehkä ihan oikea palsta tälle pohdiskelulle, kun en varsinaisesti halua iskeä miestä. Toisaalta en ole ihan varma siitä, etten missään tapauksessa halua. Nyt kuitenkin haluaisin edetä niin, että mielenkiinto pysyy vireillä, mutta mies ei pelästy. Voisin tietysti vain soittaa hänelle, mutta kun sitä ajatellessa alkaa ujostuttaa. Jos mieskin ujostelee tahollaan, niin emme koskaan saa tavattua toiste. Jännittää sekin, että jollei hän haluakaan kuulla minusta. Ja jollen minä soita, hän voi luulla samoin minusta... Voi hyvänen aika!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu