Neuvoa vailla..

Haluaisin jakaa teidän kanssanne tarinani ja toivoisin neuvoa,olen hukassa.
Olemme avomieheni kanssa 2kk sit eronneet ja meillä on kaksi lasta,3½v. ja 8kk ikäinen. Olemme käynneet lastenvalvojalla juttelemassa ja päädyttiin siihen,et vanhempi muuttaa kirjoille isänsä luo ja nuorempi jää minun luo. Mies siis muuttamassa 1.9 pois. Eli tarkoitus oli hoitaa lapset yhdessä ja olisimme paljon tekemisis,kyseessä siis yhteishuoltajuus.
Eromme on ollut tosi riitaisa,ymmärrän tilanteen. Ei ero ole helppo,mutta kaikkee sitä ei siltikää siedä...Ollut mm. uhkailua,vaatimista,syyttelyä.. Mitä ei todellakaan tässä tilanteessa halua ja olen sen sanonut,et tää hoidetaan hyvin ja haluan lasten mahd. vähän kärsivän tästä..Mutta silti en ole halunnut ns. kieltää lapsilta isäänsä,vaan et saavat olla niin paljon kuin on mahdollista ja miten haluaa..
Tänä iltana mies tuli pakkaamaan tavaroitansa ja itse menin siksi aikaa toiseen huoneeseen,ettei oltas samas huoneessa ja tilanne kireä,itse olen kipeenä,en päässyt lähtemään minnekkään,vaan jäin lepäämään.

Mies se ravas uhkailemassa,raivoomassa mitä nyt suustaan ikinä vaan voi päästää,mikä on normaalia ollut tähän asti. Pyysin miestä monta kertaa lähtemään ja rauhottumaan,ettei lasten tarvitsisi kärsiä ja kuunella,puhumattakaan katsoa,ei auttanut. Laitoin nauhoituksen päälle ja annoin olla. ja pyysin lähtemään,tilanne kärjistyi miehen sylkiessä päälleni ja raivoomassa,pyysin uudelleen lähtemään,mutta mies kävi kiinni ja riuhtoi ympäriinsä haukkuen ja huutaen ja en päässyt soittamaan apua,siinä vaiheessa vanhin jo alkoi vaatimaan isänsä lopettamaan ja silloin tämä rauhoittui. Sanoin,et on kaksi vaihtoehtoa,laittaa avain pöydälle ja lähteä ovesta ulos tai et lähdet poliisien kanssa,mies keksi parempaa ja meni parvekkeen kaiteelle istuu ja huus paikalle. Vanhin kysyi "mitä sinä teet" joho mies vastasi "hyppään alas koska äitisi ei rakasta minua".

Pahoittelen teksin sekavuutta,en osaa kunnolla lauseisiin laittaa,toivottavasti tästä saa selvää.. Tapahtuneen jälkeen mies laittoi avaimen pöydälle ja lähti.

Mitä tässä tilanteessa voin tehdä? Nauhotteesta tosin löyty versio"haluun sut hengiltä" yms uhkailua,haukkumista... Sen tiedän,et hän ei tähän asuntoon astu jalallakaan ja et lapset ei tulee enää ikinä kärsimään siitä,mitä ne tänään kärsi.. Olen niin shokissa,etten tiedä mitä pitäs alkaa tekemään,missä järjestyksessä... Kiitos kun jaksoitte lukea..
5122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"minä en tehnyt mitään" tarina. Ei kuitenkaan asiallista käyttäytymistä, mielenosoituksellisesti toiseen huoneeseen, nauhoitukset päälle, lasten taakse vetäytyminen, ehdottomuutta, määräilyä jne... ei ihme ettei mies "siedä" tyypillistä " minä itte" naista, joka kuintenkin esiintyy tyyliin "enhän minä mitään tehnyt" Peiliin katsomisen paikka... manipulointineen.

Äänestä

Haet lähestymis kieltoa sille miehelle ja näytä ne nauhat poliisille niin saat sen kiellon. Haassta miehes oikeuteen ja älä anna lastesi huoltajuutta sille hullulle.

Äänestä

Taas yksi itsekäs yksinhuoltaja lehmä josta yhteikunnan pitää huolehtia, natisee ja kitisee pelkästään itsekkyyttään lasten selän takana.... voi helvetti mikä luuska! Onneksi mies ymmärsi nostaa kytkintä... ja siskot lässyttää harhaa omaa katkeruuttaan.

Äänestä

Pidä mies kaukana asunnostasi.
Säilytä nauha ja lastenvalvojan kanssa kuuntelet sen.

Mitään tapaamisia ei asunnossasi.
Tapaamiset vain valvottuina, kunnes lapset ainakin 12 vuotta.

Ikävää mutta tämä mies tulee "kasvattamaan" lapset vihaamaan sinua. Siihen tulee käymään/riittämään kaikki mitä teet ja kaikki mitä et tee.

Mies ei todella tule antamaan lapsille mitään, maksaa jos huvittaa elatusavun ja vaatii lasten kautta sinua kustantamaan lapsille kuunkin taivaalta.

Pidä hänet kaukana kodistasi asunnostasi, eikä lasten tapaamista ilman valvontaa.

Äänestä

Hei

Olet saanut aika ikäviä ja syyllistäviä vastauksia avunpyyntöösi. Sitä et totisesti enää tarvitsisi. Kirjoituksestasi ei käynyt ilmi, onko suhteessanne ollut aikaisemminkin väkivaltaa. Kuvailit kuitenkin yhtä tilannetta, jossa miehesi on ollut varsin tasapainottomassa tilassa. Varsin inhimillistä, että tunteet kuohuu tuollaisissa tilanteissa, mutta pienten lasten nähden tuollainen riehuminen ja itsemurhalla uhkailu on silti kohtuutonta.

Suosittelen olemaan yhteydessä alueesi lastensuojeluviranomaisiin, joiden kautta voitaisiin ehkä järjestää valvotut tapaamiset lasten kanssa ainakin tähän pahimpaan erokriisiin.

Suosittelen myös säilyttämään nauhoitteen siltä varalta, että tosiaan joudut hakemaan apua myös poliisilta. Toki rikoksen tunnusmerkit täyttyvät jo tuossakin kuvailemassasi tilanteessa. Siinä on jo sellaisenaan ainekset rikosilmoitukselle. Tietenkin se on taas oma prosessinsa, joka pahimmillaan voi vaikeuttaa lasten tapaamisjärjestelyjä yms. Silti se voi olla tarpeen. Itse arvioit tilanteen parhaiten. Poliisi sitten arvioi rikosnimikkeen tuolle tilanteelle tarvittaessa. Joka tapauksessa vaikka kyseessä olisi ns. lievä pahoinpitely, sinulla on aikaa tehdä rikosilmoitus. Lievä pahoinpitely vanhenee rikoksena kahdessa vuodessa. Toki ilmoitus olisi hyvä tehdä vuoden kuluessa tapahtuneesta, jotta poliisilla ja syyttäjällä on vielä aikaa toimia. Vanhentuneesta rikoksesta ei voida syyttää ketään.

Väkivaltaa tai uhkailua sinun ei tarvitse sietää. Ero ei ole peruste sellaiselle käyttäytymiselle. Jos tilanne jatkuu - suosittelen silloin viimeistään tekemään poliisille rikosilmotuksen. Voit myös hakea apua ja neuvoja lähimmästä turvakodista tai Rikosuhripäivystyksestä. Turvakodilla on muutakin palvelua kuin kriisivaiheen majoitusta. Lapsia ja sinua voi auttaa itse eroprosessissa myös perheneuvola. Se on kuntien palvelua, josta voit saada apua kuntasi nettisivuilta tai lastensuojelusta.

Voimia sinulle ja teille kaikille selviytymiseen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tsiist kirjoitti:

Haluaisin jakaa teidän kanssanne tarinani ja toivoisin neuvoa,olen hukassa.
Olemme avomieheni kanssa 2kk sit eronneet ja meillä on kaksi lasta,3½v. ja 8kk ikäinen. Olemme käynneet lastenvalvojalla juttelemassa ja päädyttiin siihen,et vanhempi muuttaa kirjoille isänsä luo ja nuorempi jää minun luo. Mies siis muuttamassa 1.9 pois. Eli tarkoitus oli hoitaa lapset yhdessä ja olisimme paljon tekemisis,kyseessä siis yhteishuoltajuus.
Eromme on ollut tosi riitaisa,ymmärrän tilanteen. Ei ero ole helppo,mutta kaikkee sitä ei siltikää siedä...Ollut mm. uhkailua,vaatimista,syyttelyä.. Mitä ei todellakaan tässä tilanteessa halua ja olen sen sanonut,et tää hoidetaan hyvin ja haluan lasten mahd. vähän kärsivän tästä..Mutta silti en ole halunnut ns. kieltää lapsilta isäänsä,vaan et saavat olla niin paljon kuin on mahdollista ja miten haluaa..
Tänä iltana mies tuli pakkaamaan tavaroitansa ja itse menin siksi aikaa toiseen huoneeseen,ettei oltas samas huoneessa ja tilanne kireä,itse olen kipeenä,en päässyt lähtemään minnekkään,vaan jäin lepäämään.

Mies se ravas uhkailemassa,raivoomassa mitä nyt suustaan ikinä vaan voi päästää,mikä on normaalia ollut tähän asti. Pyysin miestä monta kertaa lähtemään ja rauhottumaan,ettei lasten tarvitsisi kärsiä ja kuunella,puhumattakaan katsoa,ei auttanut. Laitoin nauhoituksen päälle ja annoin olla. ja pyysin lähtemään,tilanne kärjistyi miehen sylkiessä päälleni ja raivoomassa,pyysin uudelleen lähtemään,mutta mies kävi kiinni ja riuhtoi ympäriinsä haukkuen ja huutaen ja en päässyt soittamaan apua,siinä vaiheessa vanhin jo alkoi vaatimaan isänsä lopettamaan ja silloin tämä rauhoittui. Sanoin,et on kaksi vaihtoehtoa,laittaa avain pöydälle ja lähteä ovesta ulos tai et lähdet poliisien kanssa,mies keksi parempaa ja meni parvekkeen kaiteelle istuu ja huus paikalle. Vanhin kysyi "mitä sinä teet" joho mies vastasi "hyppään alas koska äitisi ei rakasta minua".

Pahoittelen teksin sekavuutta,en osaa kunnolla lauseisiin laittaa,toivottavasti tästä saa selvää.. Tapahtuneen jälkeen mies laittoi avaimen pöydälle ja lähti.

Mitä tässä tilanteessa voin tehdä? Nauhotteesta tosin löyty versio"haluun sut hengiltä" yms uhkailua,haukkumista... Sen tiedän,et hän ei tähän asuntoon astu jalallakaan ja et lapset ei tulee enää ikinä kärsimään siitä,mitä ne tänään kärsi.. Olen niin shokissa,etten tiedä mitä pitäs alkaa tekemään,missä järjestyksessä... Kiitos kun jaksoitte lukea..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu