Vaimoni haisee

Tavattiin noin 15-vuotta sitten. Vaimoni oli todella kaunis ja itsestään huolta pitävä. Monet miehet katselivat häntä sillä silmällä. Mutta vain minä sain hänet. Vuosien saatossa hän on jättännyt meikkaamisen, pukeutumisen ja jopa hampaiden pesun. Päivä päivältä eukkoni rupsahtaa silmissä. Hävettää kulkea sen kanssa kaupoille kun aina samat vaatteet, rasvanen tukka ja lenkkarit jalassa. Kysyin häneltä missä se viehättävä Paula on jollainen hän oli ennen. Vastas vaan että ei hänelläkään ole enää sitä hurmaavaa Reijoa jonka tapasi 15-vuotta sitten. Loukkaannuin valtavasti koska pidän ulkonäöstäni huolen ja peseydyn itseni ja kanssa ihmisteni takia.
En tiedä enää mitä teen. Erota en kehtaa koska se loukkaisi vaimoani ja minulta menisi lasten silmissä maine.
Olen jopa miettinyt salasuhdetta naapurin Ritvaan koska Ritvalla sama tilanne kun minullakin.
Tiedän että monet ajattelee nyt minua pukiksi mutta sitä en ole.
En ole koskaan edes pettänyt vaimoani edes unissani mutten jaksa enää elää unissakin painajaisissa. Herään joka yö kamalaan hajuun ja kuorsaamiseen ja kun suljen silmäni niin sama jatkuu.
Kirjoitin vaimolleni kirjeenkin , hän vastasi siihen vaan että on mun ongelma jos se haisee., ei pukeudu, meikkaa. Miten kummassa minun huoleni?
18857
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

No kuule, sun pitäis pitää akkaas kuin kukkaa kämmenellä, jaksaa kehua sitä haisulia maasta taivaaseen, rakastella kiihkeästi edelleen häntä kehuen aamuin-illoin ja lykkästä vielä satanen-pari selvää käteistä, että akka saisi hemmotella itseään. Plus tietysti teet suurimman osan kotitöistä, se meinasi unhottua tästä... Niin se nyt vaan menee, että kovasti on sun huolesi, usko hyvä mies..!

Äänestä

Johan taas on stoori..

Mutta meinaatko että vaimosi alkaa sen paremmalle haisemaan sen jälkeen kun alat naapurissa vierailemaan?

Äänestä

Onko vaimosi masentunut ? Johtuuko masennus sinusta vai parisuhteenne tilasta vai kenties ihan jostain muusta jutusta yhteisessä tai vain hänen elämässään ?

Itsensä hoitamattomuus ja välinpitämättömyys hygieniasta yms. on aina merkki jostain, hyvin usein mielen puolen ahdistuksesta tms. negaatioista.

Äänestä
  • Provohan tuo aloitus oli.
    Älkää nyt viitsikö tosissanne vastailla.

    Äänestä

  • ................. kirjoitti:

    Provohan tuo aloitus oli.
    Älkää nyt viitsikö tosissanne vastailla.

    No mutku kaikkihan täällä on provoja. Jos joku provoilee tosissaan, niin miksi niihin ei saisi vatsata tosissaan ?

    Sitäpaitsi, vaikka aloitus olisikin provo, niin oikeasta elämästä joku esimerkkejä raapaisee, maustelee vain vähän lisä- ja sivujuonteilla, ettei turhan tutuksi jutut tule kenellekään. Ja niinkin on, että oikea elämä on loppujen lopuksi paljon uskomattomampi juttu kuin näitten sivujen jutut. Haisunäätiä ja vaikka minkalaisia, -oloisia ja -kokoisia otuksia on liikkeellä.

    Äänestä

Vaimos on ongelma jäte joka haisee joten sun pitää viedä se ongelma jäte laitokselle. Suihkussakin voi tietty käydä. Osta sille saippuaa vaikka kilo niin ehkä se alkaa tajuamaan.

Äänestä

Vuonna -77 tai siinä tienoilla syntyneiden ihmisten nimet eivät ole Ritva ja Paula... siis jonkun paljon vanhemman kirjoittama provo.

Äänestä
  • Ai miten niin ? Onko Eetu tai Martta mielestäsi nykyajan lasten nimiä ? Sellaisia on kuitenkin paljon.

    Äänestä

  • No eihän alkup. ole tietenkään oikeita nimiä laittanut. Ne ovat tässä keksittyjä esimerkkinimiä. Tosin aika huonoja.

    Äänestä

  • Liina Anniina kirjoitti:

    No eihän alkup. ole tietenkään oikeita nimiä laittanut. Ne ovat tässä keksittyjä esimerkkinimiä. Tosin aika huonoja.

    Siitä että alkuperäinen kirjoittaja yleensä keksii nimiä joita hänen ikäluokkansa ihmisillä ei yleensä ole kertoo minusta siitä suuresta mahdollisuudesta että koko juttu on keksitty ja kirjoittaja myöskin eri ikäluokkaa kuin esittää olevansa...

    Äänestä

Provo tai ei, niin kyllä liitossa on ongelma jos toinen ei älyä pitää hygieniastaan huolta. Ei haisevan vieressä oo mukava nukkua, muusta puhumattakaan.

Viittaa masennukseen tai muihin mielenterveyden ongelmiin. jos ei hygieniastaan huolehdi.

Äänestä

samaa mieltä että jos vaimo ei jaksa tai viitsi huolehtia itsestään-hän voi ollla masentunut..eikö ole kertonut? oletko kysynyt? Ehkä kannattaisi hakea apua...jos ei hän halua-sano että haju kuvottaa ja asialle pitää tehdä jotakin tai ero oikeasti tulee! Paljon näkee hyvännäköisiä itsestään huolta pitäviä naisia jotka on vapailla markkinoilla...sinkkuja.eronneita..jne

Äänestä
  • Aika sairasta on hän yrittää hajullaan kertoa että masentunut. Hänen pitäisi varmaan saada varattua aika paikallisesta mielenterveystoimistosta kun hommat on noin huonossa jamassa.

    Äänestä

Vaimosi on vain muumiutunut. Vaimosi pitäisi vieroittaa sohvaperunoinnista, sipseistä ja saada itsensä lenkille SUIHKUUN. Karvapeitettäkin hän voisi vähän siistiä. Vaimosi minäkeskeisyys on myös huolestuttavaa ja toivon että hän saa vähän skarpattua.

Äänestä
  • Mulla taas samantyyppinen ongelma miehestä. Yhteistä matkaa jo 30v ja aikaa myöten hänestäkin on tullut hygieniaongelma. Hampaan pesu kestää 5 sek ja suihkussa käynti on vaikeaa.Alapesun jotenkin hoitaa, muttei ymmärrä suusta tulevan löyhkän karkottavan kauas.
    Sitten tämä itseään nuorekkaana pitävä haisuli syyttää haluttomuuttani vaihdevuosista johtuvaksi. Pyynnöt, vihjeet ,saippuan ja shampoon mainostaminen ei auta, saati suorat käskyt.
    Suuttuu vaan ja niskuroi kuin pieni kakara.
    Ja huom! Suusta tulevaa löyhkää ei pysty oksentamatta kuvailemaan!

    Äänestä

Tiettyyn luonnehäiriöön voi kuulua peseytymättömyys ja huolimaton ulkoasu.
Henkilö käyttää uhmakkaasti sadistista valtaa muihin haistessaan ja tietäessään herättävänsä kiusaantuneisuutta muissa.
Vaimosi saa salaista nautintoa siitä, että tietää sinun kärsivän haisemisestaan ja homssuisuudestaan.
Kuorsaamiselleen vaimo tuskin mitään voi, mutta sen hän on saanut kuin ylimääräisenä bonuksena kiusatakseen sinua.
Kuten vaimo on sanonut, että se on sun ongelma, niin tässä hän paljastaa suhtautumisensa sinuun.
Minusta sinä voisit alkaa suremaan sitä, että vaimosi ei osaa rakastaa.
Elät vailla hellyyttä ja rakkautta. Kuinka kovaa ja kylmää on sanoa toiselle, että "vain sun ongelma". Se on hylkäämistä ja yksin jättämistä.
En yhtään ihmettele, että haikailet rakkautta muualta. Vaimosi ei ymmärrä koko avioliiton tarkoitusta. Se on sitä, että huomioidaan toista, yritetään helpottaa toisen elämää ja kunnioitetaan toisen tunteita.
Ihminen voi ilmaista vihaa passiivisesti, vaimosi tekee sen haisemisella ja vastenmielisyydellä. Suhtaudu siihen aivan samoin kuin hän löisi sinua, hän tosiaan lyö hajullaan.
Armahda itseäsi, ketään ei voi pakottaa olemaan liitossa. Avioliitto ei ole vankilatuomio.
Jopa Raamatussa sallitaan avioero, jos elo käy mahdottomaksi.

Äänestä
  • voit olla ainakin varma ettei vaimollasi ole toista miestä :) sit jos yhtä-äkkiä alkaa peseytyminen ja meikkaaminen,silloin naapurin reinolla voi olla sormet pelissä ;)

    Äänestä

ei kun liittoa parantamaan, yhdessä eteenpäin, te molemmat olette vanhentuneet, tehkää muutospäätös nyt yhdessä, siitä tulee lisää motivaatiota, kun olette yhdessä asialla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mies -77 kirjoitti:

Tavattiin noin 15-vuotta sitten. Vaimoni oli todella kaunis ja itsestään huolta pitävä. Monet miehet katselivat häntä sillä silmällä. Mutta vain minä sain hänet. Vuosien saatossa hän on jättännyt meikkaamisen, pukeutumisen ja jopa hampaiden pesun. Päivä päivältä eukkoni rupsahtaa silmissä. Hävettää kulkea sen kanssa kaupoille kun aina samat vaatteet, rasvanen tukka ja lenkkarit jalassa. Kysyin häneltä missä se viehättävä Paula on jollainen hän oli ennen. Vastas vaan että ei hänelläkään ole enää sitä hurmaavaa Reijoa jonka tapasi 15-vuotta sitten. Loukkaannuin valtavasti koska pidän ulkonäöstäni huolen ja peseydyn itseni ja kanssa ihmisteni takia.
En tiedä enää mitä teen. Erota en kehtaa koska se loukkaisi vaimoani ja minulta menisi lasten silmissä maine.
Olen jopa miettinyt salasuhdetta naapurin Ritvaan koska Ritvalla sama tilanne kun minullakin.
Tiedän että monet ajattelee nyt minua pukiksi mutta sitä en ole.
En ole koskaan edes pettänyt vaimoani edes unissani mutten jaksa enää elää unissakin painajaisissa. Herään joka yö kamalaan hajuun ja kuorsaamiseen ja kun suljen silmäni niin sama jatkuu.
Kirjoitin vaimolleni kirjeenkin , hän vastasi siihen vaan että on mun ongelma jos se haisee., ei pukeudu, meikkaa. Miten kummassa minun huoleni?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu