Jäädä vai lähteä, lisää koti-ikävästä

Kyllahan Suomen ja Italian valilla on lentoja paivittain. Akkiahan sielta kavaisee Suomessa tai pain vastoin jos on hatatilanne.

Ja jos muutaman vuoden paasta teilla on siella lapsia, tokihan vanhempasi voivat kayda luonanne pidempiakin aikoja, vaikkapa kuukauden kerrallaan (kunhan on tilaa majoittaa). Jos ovat siis jo siina iassa etta heilla ei ole tyota matkustelemisen esteena, miksipa eivat vierailisi luonanne ja oppisi tuntemaan lastenlapset ja heidan toisen kulttuurinsa paremmin? Ja jos he haluaisivat joskus olla pidempiakin aikoja, EU-sairausvakuutuskortti mukaan eika pitaisi olla ongelmia.

Vuoroin vieraissa kaydaan tjsp. Oletan etta tahan asti on aina ollut sina se joka kay vanhempien luona, eika koskaan pain vastoin. Mutta jos/kun sinulla on tyo/perhe/lapsia tai mika tahansa yhdistelma noista, ei ole oikein odottaa etta lapset kayvat AINA vanhempiensa luona. Eihan se toimi missaan muissakaan ihmissuhteissa.

Jos olet onnellinen miehesi kanssa, miksi ihmeessa muuttaisit takaisin Suomeen? Sinne on paljon vaikeampi sopeutua, lisaksi tokihan myos miehesi vanhemmat tahtovat myos tuntea mahdolliset lastenlapset.

Jos sinulla on kielen suhteen koti-ikava, etsi alueellasi asuvia muita suomalaisia. Niita voi loytaa vaikka taman palstan kautta, Mansikka-lehdesta http://mansikat.vuodatus.net/ tai vaikka Facebookista.

Onneksi vanhempani käyvät täällä oikein mielellään ja opiskelevat jo jopa italian kieltä! Täytyy yrittää löytää kohtalotovereita, sillä tähän asti olen joutunut pohtimaan asioita ypöyksin. Kiitos vastauksestasi, pelastit päiväni!

Hei pellavasuomu

miten nain muutama kuukausi jalkikateen asiaan suhtaudut? Itse painiskelen samojen asioiden parissa, huomattavasti kauempana kotoa ja tilanne on suoraan sanottuna aivan tuskallinen. Pelkaan, etta paatan miten tahansa, en saa mielenrauhaa. Uskon, etta kovalla tyolla saan luotua taalla elaman, mutta pelkaan, etta siina tapauksessa tulen ikavoimaan lopun elamani ja katumaan luopuessani aiemmasta unelmasta, jossa lahimmat ihmiset todella ovat aivan lahella perhettani ja isovanhemmatkin saavat nauttia. Jos taas paatan lahtea, pelkaan, etta mies kaipaa pois ja etta itsekin ajattelen, miten elama olisi voinut taalla menna, kun niin monet kuitenkin siina onnistuvatkin.

Kadehdin aivan teitä, joilla on koti-ikävä Suomeen. Minä asuin poissa sieltä viisitoista vuotta, ennenkuin edes kävin siellä, ja koti-ikävä ei koskaan vaivannut. Nyt olen ehkä palaamassa kotimaahan, mutta en tunnehuumassa, vaan käytännön syistä, lähinnä.

Teillä on varmaan ihanan rakastavat perheet, kun niitä ikävöitte. Olkaa onnellisia siitä. Ei se välimatka ole iso asia. Rakkauden puute olisi.

On minulla Suomen luontoa ikävä. Ihmisiä ei.

surusi1ma

Jos ei Suomessa ketaan laheista olisi, en sinne kaipaisi niinkaan. Tai jos asuisin lahempana, voisin kayda useammin heita katsomassa. Tilanne olisi helpompi, vaikkakin kaipaan myos ymparistoa ja ylipaataan tuttuja kuvioita. Mutta pystyisin helpommin jattamaan sen kaiken taakseni.

Itse olen asunut muutaman vuoden pois Suomesta ja en kaipaa niinkään sukulaisia tmv. vaan silloin tällöin kaipaan tuttuja kotikylän ihmisiä, tuoksuja ja maisemia.

Asian kanssa ei kannata hötkyillä, varsinkin nyt kun taloudellinen tilanne maailmalla on mitä on.

Tiedän itsekin, että palaan kotikylään vielä, mutta milloin... sitä ei kukaan tiedä.

Hei tosituskastunut!

Oma koti-ikäväni on vähän lieventynyt, pahimmillaan se on kun palaan lomalta kotiin Italiaan. Totuus on kuitenkin, että mielenrauhaa en voi koskaan saavuttaa, usein tulee kova ikävä. Valitettavasti tämä tuska jää meille, jotka ovat löytäneet toisen elämän ulkomailta. Jos palaisin Suomeen katuisin sitäkin, sillä en usko että mieheni sopeutuisi elämään Suomessa yhtä hyvin kuin minä sopeudun tänne.

Keski-Eurooppa:

Taloudellinen tilanne raastaa myos mielta, mutta jos siihen paatokset pohjaa, voi joutua odottamaan koko elaman. Ja en usko, etta enaa usean vuoden paasta sopeutuisin itsekaan Suomeen, vaikka en nykyistakaan paikkaa kotinani pitaisi.

Pellavasuomu:

Sinulla on onni, kun asut kuitenkin niin lyhyen ja suhteellisen halvan lentomatkan paassa Suomesta, samoin kuin samalla aikavyohykkeella. Olisipa tilanne omalla kohdallanikin sama.

Itse asun itävallassa ja mies myös täällä en tiedä miksi ,mutta kaipaan suomeen todella paljon ja vanhoja tuttuja kuvioita.Täällä minulla olisi työ ja ihana mies,mutta ikävöin niin paljon vanhempia ja siskoja veljeä että lähden takaisin varmasti suomeen n. vuoden päästä.Luulen että miehenikin tulee suomeen sitten pikkuhiljaa...mutta hänellä on niin hyvä työ wienissä etten tiedä miten hän tai me nyt tehdään...Kiva lukea muidenkin ajatuksia..täällä olen niin yksin näiden ajatusten kanssa..

Täällä kolmas Itävallassa asuva ja samojen ongelmien kanssa pohdiskeleva. On vaikea päättää jäädäkö vai lähteäkö. Tuntuu, että mikä tahansa päätös on niin jonkun sydän särkyy ja oma siinä samalla. Ahdistavinta on, että päätökset koskettavat niin monen ihmisen elämää, ei vain omaani. On todella paljon syitä jäädä, mutta paljon syitä myös palata Suomeen. Tämä pohdintahan vie järjen..

Hei Pellavasuomu ja muut. Olisi kiva kuulla millaisia päätöksiä olette tehneet sitten keskustelun aloituksen. Asutteko vielä ulkomailla vai onko joku muuttanut Suomeen? Yksin vain yhdessä? Onko ikävä hellittänyt?

Itse pähkäilen samojen asioiden parissa. Asun Lontoossa ihanan miehen kanssa mutta koti-ikävä Suomeen on välillä kauhea. Työ maistuu, palkka on siedettävä ja elämä muutenkin mallillaan, mutta vanhempia ja kavereita on ikävä. Ikääkin on vähän yli kolmenkympin eli päätöksiä pitäisi tehdä pian, kai, koska haluan perheen jossain vaiheessa. Mies tuskin muuttaisi Suomeen ainakaan lähiaikoina, sillä hänellä on täällä hyvä työ, ja minä olen meistä se sopeutuvaisempi. En olisi valmis päästämään irti tästä parisuhteesta, mutta en ole varma kestänkö tällaisen koti-ikävän kanssa lopun elämääni. Surettaa, päätti niin tai näin. Onneksi täältä löytyy kohtalotovereita. Miten teillä sujuu nyt?

Kun kerran kysyt, niin sanon mitä mieltä olen.

Olen itse asunut ulkomailla pitkään ja siis tiedän. Jos olisi nyt sinun iässä, niin en muuttaisi muualle! On se niin vaikeeta joskus tää sirrtolaisen elämä, - vaikka olisi naimisissakin, puhumattakaan avoliitossa.

Sinuna lähtisin takaisin Suomeen.
Ei vaikuta hääviltä tarjoilijan työ Italiassa, ja varsinkin kun miehesi on paljonkin vanhempi. "elättääkseni itseni"- lause kertoo, että ei taida miehesi loppujen lopuksi välittävän sinun työtilanteesta. Oletko opiskellut jotain Suomessa? Jos olet, niin unohda ura. Ei vierasmaalainen saa erikoisempia hommia Italiassa.

Päätös kannattaa tehdä nyt, kun ei ole vielä lapsia. Kun Lapsia tulee, niin siinä se sitten onkin.

Mee joksikin aikaa Suomeen ja katso tilannetta järkevästi! Voisit käydä vaikka juttelemassa jossain suhdeterapiassa yksin ja pohdiskella eri puolilta tilannetta.
Miehesi voi pistäytyä joskus lentokoneella Suomessa. Eli ota etäisyyttä ja katso JÄRKEVÄSTI tilannetta.

Olet nuori, voit löytää jonkun ikäisesi hyvän miehen, jonka kanssa voit jutella suomeksi. Aluksi tekee kipeää, mutta niin on kaikilla muillakin, jotka tekevät eron.
Se että jo mietit tilannetta kertoo, että ehkä et niin kauheasti halua elää loppuikää siellä Italiassa...
Ei ole pitkän päälle kiva sönkätä ihan toista kieltä.

Ja ne italialais-vanhenevat miehet ovat "italialaisia". Seuraa vähän muita italialaisia miehiä. (Tietysti sama kaikkienmaalaisten miesten kanssa).

Oletko valmis mukautumaan TÄYSIN?
Kasvattaa lapsesi siellä, aiotko opettaa heille suomea sitten? Niin ja mummolassa ei käydä sitten usein.

Oletko valmis loppuiän olemaan tarjoilijana?

Oletko valmis, että ei ole yhtään sukulaista lähelläsi, aina ikävä isääsi ja äitiäsi?