Otteita Pauli Vahteran blogista Iltalehdessä:
"Kun olen tehnyt taustatöitä maahanmuuton hintaa selvittäessäni olen nähnyt kuinka maahanmuuttajaperhe muuttaessaan uuteen yli 400.000 euron hintaiseen asuntoon Helsingissä, heitti kaikki huonekalut roskikseen ja osti uudet suoraan huonekalukaupasta tilalle. Mukaan otettiin vain Roomasta tuotu upea parivuode, vaikka miestä ei (muka) ollut perheessä.
Yhteisen rahan käyttö saa irvokkaita muotoja. Helsinkiläinen taksinkuljettaja kirosi sitä, että he saavat paljon kuljetuksia hotellivastaanottokeskukseen. Matkat maksetaan vastaanottokeskuksen taksikortilla. Perustelu on se, etteivät maahanmuuttajat eksyisi Helsingissä.
Kun kaikkea ei kehdata antaa näkyvästi, ovat jotkut kunnat kehittäneet erilaisia autojärjestelyjä. Kunta saattaa omistaa auton, joka annetaan maahanmuuttajaperheen käyttöön.
Näitä pohdin kun olin heinäkuussa Mikkelissä asioilla. Paikalle tuli neljä eri-ikäistä, selvästi saman perheen lasta, jotka oli helppo tunnistaa tiettyyn kansanryhmään kuuluvaksi. Jokaisella oli monivaihteiset, uudet polkupyörät. Pyörien hankinnasta ei voinut olla viikkoakaan, koska ne hohtivat uutuuttaan. Pistin pyörien merkit mieleen ja tarkistin netistä: kunkin hinta on yli 500 euroa. Kukaan suomalainen hyvätuloinenkaan ei ostaisi kerralla 2000 eurolla polkupyöriä alaikäisille lapsilleen, joten pidin tätä todisteena siitä, että nämä on maksettu harkinnanvaraisesta toimeentulotuesta
Onkohan polkupyörissä uskonnollinen sääntö, jonka mukaan perheen nuorempi poika ei voi ajaa samalla pyörällä, jossa perheen tyttö on jo istunut. Lastenvaunuissa tällainen sääntö on, mikä johtaa moniin turhiin vaunuhankintoihin.
Esimerkiksi somalinaisista puolet on yksinhuoltajia. Suoraan somaliperheestä saamani tiedon mukaan syitä on kaksi: moniavioisuus ja sosiaalihuijaukset. Saadaan enemmän tukia kun ollaan muodollisesti erossa. Kun isä ja äiti saavat oman asunnon, voidaan tyhjäksi jäävä asunto vuokrata pimeästi eteenpäin."
http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2011/08/25/rasismi-ja-nelja-polkupyoraa/
"Kun olen tehnyt taustatöitä maahanmuuton hintaa selvittäessäni olen nähnyt kuinka maahanmuuttajaperhe muuttaessaan uuteen yli 400.000 euron hintaiseen asuntoon Helsingissä, heitti kaikki huonekalut roskikseen ja osti uudet suoraan huonekalukaupasta tilalle. Mukaan otettiin vain Roomasta tuotu upea parivuode, vaikka miestä ei (muka) ollut perheessä.
Yhteisen rahan käyttö saa irvokkaita muotoja. Helsinkiläinen taksinkuljettaja kirosi sitä, että he saavat paljon kuljetuksia hotellivastaanottokeskukseen. Matkat maksetaan vastaanottokeskuksen taksikortilla. Perustelu on se, etteivät maahanmuuttajat eksyisi Helsingissä.
Kun kaikkea ei kehdata antaa näkyvästi, ovat jotkut kunnat kehittäneet erilaisia autojärjestelyjä. Kunta saattaa omistaa auton, joka annetaan maahanmuuttajaperheen käyttöön.
Näitä pohdin kun olin heinäkuussa Mikkelissä asioilla. Paikalle tuli neljä eri-ikäistä, selvästi saman perheen lasta, jotka oli helppo tunnistaa tiettyyn kansanryhmään kuuluvaksi. Jokaisella oli monivaihteiset, uudet polkupyörät. Pyörien hankinnasta ei voinut olla viikkoakaan, koska ne hohtivat uutuuttaan. Pistin pyörien merkit mieleen ja tarkistin netistä: kunkin hinta on yli 500 euroa. Kukaan suomalainen hyvätuloinenkaan ei ostaisi kerralla 2000 eurolla polkupyöriä alaikäisille lapsilleen, joten pidin tätä todisteena siitä, että nämä on maksettu harkinnanvaraisesta toimeentulotuesta
Onkohan polkupyörissä uskonnollinen sääntö, jonka mukaan perheen nuorempi poika ei voi ajaa samalla pyörällä, jossa perheen tyttö on jo istunut. Lastenvaunuissa tällainen sääntö on, mikä johtaa moniin turhiin vaunuhankintoihin.
Esimerkiksi somalinaisista puolet on yksinhuoltajia. Suoraan somaliperheestä saamani tiedon mukaan syitä on kaksi: moniavioisuus ja sosiaalihuijaukset. Saadaan enemmän tukia kun ollaan muodollisesti erossa. Kun isä ja äiti saavat oman asunnon, voidaan tyhjäksi jäävä asunto vuokrata pimeästi eteenpäin."
http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2011/08/25/rasismi-ja-nelja-polkupyoraa/
Vastaukset 64
Vanhimmat
että mamut palkitsevat meidät moninkertaisesti kaikesta tuesta:
Abdigadir Osman Hussein (s. 1973 tai 1974) on somalialaissyntyinen elinkautisvanki, joka istuu tuomiotaan Suomessa Vaasan vankilassa. Hussein on tuomittu murhasta, raiskauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Abdigadir Hussein sai ensimmäisen tuomionsa 1993, jolloin hän puukolla uhaten raiskasi Tampereella 13-vuotiaan tytön. Hänet tuomittiin väkisinmakaamisesta ja lapseen kohdistuneesta haureudesta 2 vuodeksi 10 kuukaudeksi vankeusrangaistukseen.
Hussein vapautui syksyllä 1995. Vapautumisesta ehti kulua kaksi kuukautta kun Hussein murhasi 10. marraskuuta 1995 tamperelaisen 15-vuotiaan Tuuli Maria Ikosen Tampereen Aitovuorentiellä, silpoen Ikosen veitsellä.
Hussein päästettiin kesäkuussa 2005 kolmen tunnin vartioimattomalle lomalle, jonka aikana hän käytti seksuaalisesti hyväksi 4-vuotiasta lasta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Abdigadir_Osman_Hussein
Pauli Vahtera
on kauppatieteiden kandi ja KHT-tilintarkastaja, joka kirjoittaa taloudesta.
Ja vielä kehdataan syyttää Suomen kansalaisia vihoittelusta.
aina valkoihoisessa, lihaa syövässä heteromiehessä.
aika raflaava juttu, olis kiva nähdä faktoja eikä tyyliin;
"näin mikkelin torilla polkupyörän"
todella luotettavaa ja uskottavaa.
Ja missä muka tämä esimmäinen tapahtui,
yksittäinen tapaus vai jotain muuta?
FAKTAA KIITOS
valkoihoisen miehen sanaa? Oletko rasisti?
valkoinen mies voi höpöttää ihan mitä sattuu,
ihan niinkuin mustakin mies.
Mustien kulttuuriin kuuluu, että lööperiä saa lasketella aika rennosti
FAKTAA.
http://ircquotes.fi/?138613
Joop. Minäkin näin kerran ihan uuden näköisen polkupyörän, ei varmasti ollut päivää vanhempi, ja näin krapulaisen näköisen miehen sen satulassa. Oli varmasti pöllinyt sen, kun ei sen näköinen mies voi laillisesti omistaa sellaista polkupyörää.
Kumma kun Vahteraa ei kiinnosta maajussien poikien uudet urheiluautot. Niitäkin näkyy joskus neljä saman perheen poikien käytössä, kaikki uusia. Suoraan EU-tuista ostettuja.
Ei se nyt pelkää tuen nostamista,niinku tyhmä luulisi.
http://www.opintoluotsi.fi/fi-FI/artikkelit/maanviljelija_tekee_tyota_luonnon_armoilla/
Melko varmasti Vahtera on nähnyt sirkuksesta karanneet Simpanssit ja luullut niitä sompansseiksi.
Tuota ei kaupunkilainen ymmärrä!
Mee jussuf himaas. Sulla on ihme asenne, kun mielestäsi se on OK että nostellaan suuria sossukorvauksia tekemättä mitään.. Maanviljelijöiden tuista sen sijaan jaksat itkeä täällä aamusta iltaan, mutta meillä on katsos suomessa sellainen järjestelmä, että täytyy tehdä paljon töitä jos tahtoo paljon rahaa. Et tietenkään sitä ymmärrä koska olethan koko elämäsi loisinut muiden rahapusseilla, mutta yritä edes.
missäs pössyf on maajussien poikia nähnyt? takatöölöössä vai? etteivät vain olisi munkkalaisia herraspentuja pappa betalar autoillaan...
maalaistalon poika, että rahaa työnnetään maajusseille ja muille ennestään rikkaille ja työläinen saa raataa pikku palkalla.
Eipä näytä maajusseilla olevan tarvetta metsän myyntiin vieläkään, kun tukiaiset juoksee.
Mene James Hirvisaari nurkkaan häpeämään. Sulla on ihme asenne kun mielestäsi se on OK että nostellaan suuria maatukiaisia tekemättä mitään. Elopin saamasta palkasta sen sijaan jaksat itkeä täällä aamusta iltaan, mutta meillä on katsos Suomessa sellainen järjestelmä että täytyy tehdä paljon töitä jos tahtoo paljon rahaa. Et tietenkään sitä ymmärrä, koska olet maajussi ja et ole tehnyt töitä elämässäsi tuntiakaan.
Mikähän se on tuo "takatöölöö" josta jauhat...
Maalaisten ökyautoja näkee kyllä joskus kaupungeissakin kun heistä nuorimmat joskus uskaltautuvat tänne asti.
.
tullut muuten valmiiseen lauttaan jonka nyt kuitenkin tais keikauttaa
nurin het ensi puheella, toivotaan että ei lopullisesti.
Jos Jussuf olisi suomalainen, niin häntä syytettäis kiihottamisesta kansanryhmää kohtaa. Muuten miksi näin ei tehdä?
Minä näin tänään niin köyhän mamun, että se ajeli nastarenkailla elokuussa. Raukalla ei varmaan ollut rahaa ostaa kesärenkaita Audinsa alle.
Sääliksi käy mamut.
kävin kerran landella ja näin yhdekin talon pihassa
2 traktoria ja useamman jonkun ihme härvelin?
Millä ne on ostettu, mun maksamilla verorahoilla,
tukiaisilla vai?
Itäkeskuksen kaupat aivan tyhjiä onko niistä varastettu kaikki tuotteet vai onko ne menossa konkurssiin kauppojen ulkopuolella oli vain mustia miehiä.
Minä en ole käynyt enää vuosiin Itäkeskuksen liikkeissä, joissa vuosia sitten kävin melkein päivittäin.
Kahviloissa tuntee olevan muukalainen omassa maassaan.
En sinäänsä vierasta ulkolaisia, mutta Itäkeskus on aivan muuta ja vastenmielistä.
Ajoin kerran lentokentälle pimeällä ja äkkiä valoihin pomppasi pusikosta musta mies mustissa vaatteissa ja töllisteli kuin peura. Suuret silmät pelastivat tuon tällä kertaa. Minä väistin viime tipassa.
Seuraavalla kerralla tiedän olla varuillani.
eteläafrikkalainen bushmanni eli pensasmies.
Jälleen yksi syy vihata mamuttajia ja itse joitakin mamujakin. Viha kasvaa kasvamistaan, sillä tuollainen touhu ei voi olla muuta kuin vihan väreitä nostattavaa tällaisena köyhyyden aikana yhteiskunnnassamme !
asuntoministeri sanoi että näitä tulee lisää . ja ne pakkau asumaan samalle
asuntoalueelle.
kuka on niin tyhmä että töitä tekis kun herroiksi saa elää ilmankin.
Vahtera on itse katkera ylipainoinen vanheneva junttieinari joka purkaa vihansa syyttömiin eli maahanmuuttajiin.
Maamme on sitoutunut ihmisoikeussopimuksiin ja pakolaislainsäädäntöön, ja maahamme on luotu nyt uusi kototuttamislaki jota kunnatkin koettavat väistää rasistisesti:
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/08/savon_sanomat_kunnat_varautuneet_heikosti_kotouttamislain_muutokseen_2820173.html
Pakolaisille kuuluu sama elintaso kuin meille suomalaisille, se on vasta tasa-arvoa eikä se ole keneltäkään yltäkylläisessä maassamme asuvalta alkuasukkaalta pois. Koettakaa rasistit tajuta edes se. Lisäksi muslimien uskonto ja somalikulttuuri kieltää käyttämästä ns. eriuskoisten/uskonnottomien ihmisten käytettyjä tavaroita, ja se koskee niin huonekaluja, polkupyöriä että lastenvaunuja. Siksi niihin annetaan harkinnanvaraista toimeentulotukea, ja myös autoihin että maaahnmuuttajaperheet uskaltavat liikkua pelkäämättä rasistisia väkivallantekoja.
Menkää rasistit itseenne, katsokaa peiliin, jospa sieltä löytyisi jotakin hävettävää.
Hannele K.
Jos karjalaispakolaisille yritetään vaatia minkäänlaisia oikeuksia, olet heti persujen hampaissa. Sinne vain takaisin rajan taa... Nämä puheet eivät sitten ikinä Suomessa tule loppumaan.
takaisin norn suomalainen vaaleaihminen, eihän pitäis muuta suomessa näkyäkkään.
muiluttaa Somaliaan.
eivät olleet karjalansiirtolaisia vaan suomensukuisia jotka jäivät eri syistä (usein omastaa) rajantaa ja joutuivat kärsimään suomensukuisuudestaan.
Mitähän tämä sitten asiaan kuuluu? Kuka tässä mistään Koivistosta on puhunut?
Aikamoinen trolli. Trollin tunnistaa liian tiukasta ja yliampuvasta suvaitsevaisuuden ylistyksestä.
Hannele k. Missä haavemaailmassahan elät. Miten selität että kuuluu samat edut kuin kantasuomalaiselle, kuka on näin päättänyt. Kaikki tunteela pelavat akat pois päätöksenteosta koska eivät varmaa ole itse hankkinut toimeen tuloa vaan elävät veromarkoilla maksettavilla palkoilla.
Miten maahanmuuttaja on syytön? Kai sillä on joku syy, miksi se muuttaa maahan?
Onko sillä kotimaassaan niin sanotusti sukset ristissä, vai eikö sillä ole puhtaita jauhoja pussissa? Mitä syytä sillä on muuttaa Suomeen?
(minä muuten kuvittelen juuri Sinut: ... katkera ylipainoinen vanheneva, ei nättinaamainen rähmälläänoleva ämmä, joka purkaa vihansa maahanmuuttoon asiallisen krittisesti suhtautuviin älykköihin. Olivatpa ne sitten suomalaisia, tai tällä olevia fiksuja ulkomaalaisia)
Maamme on toistaiseksi sitoutunut ...
mutta kuten huomaat, kehitys kehittyy, ja esim.Kreikka ja kreikkalaiset saavat ryhtyä töihin, miksi ei sitten Niegerit ja mustilaiset?
Jos joku Pääsee karkaamaan pakolaiseksi, niin millä perusteella sille kuuluvat ERI oikeudet, kun maahan jääneelle?
Oletko tosiaan niin tyhmä kuvitellessasi, ettei muka mittava pakolaisten määrä vaikuta maassamme asuvan oloihin?
Ratkaise tämä:
http://www.youtube.com/watch?v=LPjzfGChGlE
Ja kerro meille miten!
Samalla voit kertoa meille, miltä Sinun peilikuvasi näyttää?
"Lisäksi muslimien uskonto ja somalikulttuuri kieltää käyttämästä ns. eriuskoisten/uskonnottomien ihmisten käytettyjä tavaroita"
Pitäisi kylmästi sanoa että ole sitten ilman jos ei kelpaa. Menisivät töihin ja hommaisivat niin hienot vehkeet kuin rahalla saa.
ihmiskunta on kotoisin somaliastam ne vähän opettaa meitä iten meidän "apinoiden pitää elää
Vahteran kirjoitus ei sisältänyt liiemmin faktoihin perustuvaa väitettä. Pelkkää mielikuvilla maalailua, arvelua, olettamuksia ja kuulopuheita. Millainen urpo ottaa tuollaisen kirjoituksen vakavasti? Juuri tuollaisilla teksteillä tehdään hallaa ihmisten välisille suhteille. Hän kirjoittaa tismalleen sitä faktoja pakenevaa vihapuhetta, mitä on toivottu vältettävän. Ironista, että hän itse sanoutuu irti sellaisesta. Voiko noin itsekritiikitön ihminen todella olla olemassa vai trollaako hän vain?
Miksi ei julkaista kuluja, joita Suomessa aiheuttu veronmaksajille pelkästään kymmenillä, jos ei sadoilla eri nimikkeillä olevista "hyysärinviroista", joista taitanevat monet olla jopa "suojatyöpaikkoja"? Samoin kulut julki kymmenistä "yhdistyksistä"!
Sinä ja sinun tyhjät vihapuhehöpinäsi. Eikö tuo patologinen valehtelu ala nolottamaan jo itseäsikin?
Menehän nyt töihin ja kustanna rakkaat elintasopakolaisesi nettopalkallasi. Näytä meille todellinen suvaitsevaisuutesi ja ota heitä asumaan kotiisi.
.
Se on pientä mitä julkisuudessa saamme tietää näistä turhista kuluista, todellisuus on vielä karmaisevampaa.
pössyf hyvä. hanki helsingin kartta, siihen on kyllä merkitty kaikki pöpilätkin. ympyröit sieltä loppusijoituspaikkasi kynällä, (esim. hesperia) niin jopa maajussit osaavat palauttaa sinut takaisin terapeuttiseen ympäristöön, jos olet päässyt livahtamaan osastoltasi kadulle.
unohtui, pannahinen. takatöölööseen pääsee, kun menee etutöölöön taakse.
Maahanmuuton kulut kerrottava. Miksi peittely sallitaan?
OLI NE KOTOISIN SUOMESTA TAI AFRIKASTA TAI MISTÄ MUUALTA TAHANSA.
Maailma ei laiskoja ruoki, on ainoa kestävä elämänohje, kaikille ja kaikkina aikoina.
Jos somali ei tee oikeita töitä, vaikka se on pakolainen, se joko pakotetaan tekemään töitä ja palautetaan Somaliaan.
KIITOS APLODEISTA !
mitäs oikeita töitä se ylisuuri "pullanmussutuskerho" tekee avustajan avustajineen ja torkkupeittoineen? märkäuni natsiutopia, "kaikilla kivaa" ja kaikki on kaikesta samaa mieltä.
Sitä se on kun on syntynyt se kuuluisa lusikka pyllyssä ja ahneena vielä. Tyhmänä pysyy.
"Maailma ei laiskoja ruoki, on ainoa kestävä elämänohje, kaikille ja kaikkina aikoina."
Periaatteessa ei ruoki, paitsi tänä umpihulluna aikana, jolloin hyysärit jakavat sosiaalitukia holtittomasti vierasmaalaisille. Pääosin toisten tienaamia rahoja tietenkin. Harva hyysäri on edes töissä yksityisellä sektorilla ja vielä harvempi maksaa hyysäystä nettopalkastaan.
Ps. tietävätköhän hyysärit, mitä sana nettopalkka edes tarkoittaa?
jos nyt totta puhutaan niin se mikä tältä valtiolta nykyään vie rahaa on nämä virolaiset ja venäläiset sun muut työntekijät mm rakennusalalla, siivoushommissa, jotka painaa hommia veroja maksamatta ja vie suomalaiset työntekijät kortistoon tekemällä hommia polkuhintaan. Sitten väitetään että suomalaisille ei kelpaa työ mutta miten voi kilpailla kun hommia tehdään jopa alle viidellä eurolla tunnissa.Se miten paljon harmaa talous syö tältä maalta rahaa niin nuo mamujen korvaukset ja polkupyörät on siinä rinnalla pikkurahaa. Täytyy vaan todeta että päättäjät taitaa saada jonkinverran lahjuksia esim. raksafirmoilta kun ei heitä kiinnosta se että maamme häviää miljardeja euroja. Katsokaa raksalla tupakointikieltomerkkejä, ensin lukee viroksi, sitten venäjäksi ja lopuksi pienellä suomeksi alla : "EI SAA POLTTAA"
joo, siellä ne "ammattimiehet" ja "moniosaajat" rakentaa jopa ydinvoimaloita..
hirvittää ajatuskin siitä työn "laadusta"
törkeää vittuilua tuollainen, että ei työ kelpaa. älkää heittäkö kirveitänne kaivoon, hankkikaa niitä lisää, niitä saattaa vaikka tarvita.
"Se miten paljon harmaa talous syö tältä maalta rahaa niin nuo mamujen korvaukset ja polkupyörät on siinä rinnalla pikkurahaa."
Kun otetaan huomioon, että elättipakolaisia on haalittu aktiivisesti jo 20 vuotta, alkaa niiden määrä olla useita kymmeniätuhansia. Näille etuna ilmaiset asuminen, ruoka, koulutus, lapset (somaleilla melkein 6/nainen) + muut tuet.
Ilmainen vuokra-asuntokin loppuelämäksi vastaa käytännössä omistusasuntoa. Voit käydä katsomassa suurimpien kaupunkien asuntojen hintoja www.etuovi.com :ista.
Linkissä vähän tietoa lapsen elätyskustannuksista oikeissa töissä käyville vanhemmille.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2006/05/447607/lapsen-hinta-laskettu
Elättimaahanmuuton vuosikulut ovat helposti yli miljardin. Siinä voit olla oikeassa, että ulkomainen pimeä työ aiheuttaa vielä suuremmat taloudelliset vahingot. En ole perehtynyt tarkkoihin lukuihin. Jos summa on vaikkapa 3-4 mrd/vuosi, ei sosiaaliperusteinen maahanmuutto ole silti mikään pikkusumma veronmaksajille.
Toki Suomessa on itseluotuja talouden mustia aukkoja, kuten 700 000 hengen julkinen sektori, sekä miljardiluokan maataloustuet. Silti noidenkaan umpijärkyttävien epäkohtien ei pitäisi antaa vieraille oikeutusta tulla täysin vapaamatkustajiksi käyttämään yhteiskunnan palveluita ja taloudellista turvaverkkoa, jonka Suomalaiset ovat luoneet työllään ja veroja maksaen oman maan kansalaisten turvaverkoksi.
Vieraille on myönnetty kansalaisuuksia asiattoman helposti vailla vastuuta elättää itseään ja perhettään. Oma moivaationi rakentaa elämääni Suomeen, perustaa perhettä ja hankkia jälkikasvua, samoin kuin hirttäytyä asuntolainaan on täysin nolla.
Vieraiden ansioiton elättäminen minulta ryöstäen ja minua ankarasti syrjien on äärimmäisen demoralisoivaa. Minulle ei suostuta myöntämään vastaavia etuisuuksia loppuelämäkseni. Olen piruuttani lähettänyt vaatimuskirjeen tukia myöntäville viranomaisille. :)
Valitettavasti melkein 80% kansasta sallii sosiaaliperusteisen maahanmuuton, sekä muita edellämainitsemiani epäkohtia äänestämällä vanhoja valtapuolueita. Ainoat edes jossain määrin selkärankaiset poliitikot löytyvät perussuomalaisten ja kristillisten joukosta. Muut puolueet ovat puoluekurin ryvettämiä, eikä niitä pitäisi tukea yhtään.
En halua rakentaa enää Suomea ja pyrin maksamaan tänne mahdollisimman vähän veroja. Suosittelen kaikille vähänkin täysijärkisille samaa. Halpaa kulutuselektroniikkaa voi tilata Kiinasta ja Helsingissä asuessa Virosta voi hakea hieman halvempaa ruokaa kuivamuonan muodossa. Viinaakin voi hakea parin vuoden tarpeeseen. Maahanmuuttokriittisiin kohdistetun stereotypian vastaisesti en juuri juopottele, joten 5 litraa kirkasta riittää helposti 1-2 vuodeksi.
Itärajalla käy aikamoinen bensaralli Venäjän puolelle, enkä voi kuin kannustaa kansalaisia harrastamaan sitä entistäkin ahkerammin.
Lyhyt neuvoni samoin ajatteleville kansalaisille on: Hirttäkää tämä petollinen ja kunnollisia kansalaisia halveksiva valtio taloudellisesti munistaan(kuvainnollisesti tietenkin) ja maksakaa mahdollisimman vähän veroja. Laillisiakin keinoja löytyy, kunhan käyttää mielikuvitusta. Jos onnistutte löytämään luotettavia ystäviä, niin perustakaa heidän kanssaan ideariihejä verojen minimoimiseksi ja alkakaa myös toteuttamaan niitä. Tietenkin vain laillisia keinoja. :)
Suomalaisten hurjan keskinäisen kateuden vuoksi mahdollisia kavereita kannattaa ensin testata pienillä syöteillä, jotta varmistutte heidän luotettavuudestaan.
Suomi on muuttunut 20 vuodessa oudoksi maaksi. Selitys ei ole pelkästään 90-luvun syvä lama, vaan juuri tahallinen mokuttaminen eli elintasopakolaisten ottaminen avosylin eläteiksi. Heille on opetettu oikeudet, ei velvollisuuksia. Koko elintasopakolais-sirkus maksaa tällä hetkellä kaikkineen (turvapaikanhausta jo vuosia täällä asuneisiin ja edelleen tukien varassa ja kuntien vuokra-asunnoissa asuviin) noin 3 mrd euroa vuodessa.
Tämän maan tulevaisuus ei tällä menolla voi olla kuin romahdus. Mukautumaton sosiaalipummiaines kasvaa valtaisaksi ja verot nousevat taivaisiin samoin kaikki sosiaalivakuutusmaksut. Samalla bruttokansantuotetta aidosti nostava teollisuus katoaa ja pakenee maastamme ja tänne jää ainoastaan matalapalkkaisia palvelutöitä eikä ne enää kauaa ylläpidä maamme julkista järjestelmää.
Emme mahda enää demokraattisin keinoin mokutukselle eikä muullekaan mitään. Tyhmät äänestävät edelleen valtapuolueita eivätkä ajattele selväjärkisesti. Päihteet, viihde ja ruokien lisäaineet tyhmentävät ja passivoittavat.
Ahtisaari kehotti kansalaisia kutsumaan pakolaisia kahville koteihinsa.
Ihan hyvä ajatus, mutta tiedoksi Ahtisaarelle, että jokainen veronmaksaja ottaa jo nyt osaa tähän tarjoiluun, sillä veronmaksajan pöydässä ruokailee aivan kutsumattakin päivittäin työtön maahan tullut pakolainen, joten arvoisan entisen presidentin ei ole syytä siitä huolta kantaa.
Tätä huolenpitoa saavat vielä lapsensapsemmekin maksaa valtionvelan muodossa.
Suomi on tehnyt näissä talkoissa jo aivan liikaakin ja nyt pitäisi ryhtyä ajattlemaan, miten tästä sotkusta selvitään kuiville.
Jos äidin vaistoilla varustettujen henkilöiden annetaan johtaa maatamme liian pitkää, joudumme panemaan kohta kaikki hampaamme naulaan.
Väärin meni taas. Se jota suomalainen veronmaksaja tosiaan elättää, on kaltaisesi maajussi. 10 miljardia vuosittain eikä taida riittääkään. Juuri sen verran joudutaan ottamaan lainaa vuosittain että saadaan sinulle uusi auto joka kesä.
Jussuf mitä töitä teet? Kun aina on aikaa olla tietokoneen ääressä. Pitääkö sinut hakea sieltä kädestä pitäen ja näyttää miten töitä tehdään kun vanhempasi tuntuu loisimaan sinut opttaneet.
riitä töitä niin miksi tuottaa lisää työttömiä, jos firmojen on pakko
viedä meidän työmme ulkomaille niin miksei sinne somaliaan
silloin olis mahdollisuus nähdä onnistuuko työn teko.
Jussuf, et taida kaikessa yksinkertaisuudessaan ymmärtää, että mainitsemasi maataloustuki myös tuottaa jotain takaisinpäin. Ymmärnet??? että se on siis myös merkkistä tuloa.
Tuki maahanmuuttajille valuu pääosin näiden huijareiden taskuihin, tuottamatta yhteiskunnalle yhtään mitään. Jollei rikollisuutta pidetä tuottavana poimintana.
Mihinkä faktaan perustuu "uusi auto joka kesä". Taitaa ollaa peräisin Afrikan sarven sanomista.
Voisko muuten joku valaista miksi sana kulttuuri raiskataan mainitsemalla se esim. Somaleista puhuttaessa??? Onko siis vaikkapa ympärileikkaus, lue;
törkeä pahoinpitely sekä ruumiinvamman tuottaminen kulttuuria?
Somalille ruokakello..
http://velkakello.fi/
raksuttaa..
kuka kertoo sille eu.herralle suomen oikean tilan?nyt hän on saapunut tänne .
ei täällävoi muut hyvin kuin politikot.
ja ns. "pakolaiset" "harkinnanvaraisella"!