Kesä on kohta ohi ja syksy tekee tuloaan. Illat pimenevät ja raiskaajat ja sun muut hiipparit aktivoituvat sen myötä. Naiset saavat illalla ulkona liikkuessaan katsella ympärilleen ja pelätä raiskatuksi tulemista. Koskaan ei voi tietää milloin jostain pimeästä ilmestyy roteva mies, joka raahaa jonnekkin metsään ja tekee seksuaalista väkivaltaa. Useat naiset jopa uneksivat salaa, että heidät maataan väkisin.
Syksyn ihanuus
BMW-mies
1370
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Luulis pikemminkin että kesä olis raiskurien aikaa kun on lämpimämpää ja naisilla vähemmän vaatteita.
Mutta kesällä täällä suomessa on se haitta, että on valoisaa. Raiskaaja tarvitsee pimeää, jossa vaania naisia. Pimeässä voi suorittaa raiskauksen ilman, että kukaan sivullinen välttämättä huomaa tai puuttuu tekoon. Jos peittä kädellään naisen suun, niin nainen ei pysty huutamaan apua tai jos uhkaa aseella niin se ei uskalla huutaa apuun ketään. Pimeässä nainen ei pysty antamaan sinusta myöskään kunnon tuntomerkkejä poliisille.
Ei se raiskaaja kuule valitse sitä uhriaan vaatetuksen mukaan. Jos todella on päästään vialla ja niin luuseri, että pitää raiskata niin kyllä sellaselle hinttarille käy nainen kuin nainen vaatteista huolimatta.
onko fantiasia, että saisit raiskata naisen jossain pimeässä pusikossa?
Hyi hitto sanon minä, minulla ei ainakaan ole haaveena, että joku raiskaisi minut :(
No pojat on poikia ja lutkaa saa kohdella kuin lutkaa.
Hyvin sanottu!
No millähän sinä määrittelet sen lutkan? Raiskari ei uhristaan tiedä muuta kuin että hän on nainen. Toisin sanoen mielestäsi kaikki naiset on lutkia?
No suurin osa suomalaisista naisista on.
No ei edes ole. Sinusta vain on, kun sulle raasuparalle kukaan ei anna.
Taitaa olla Baijerin MunanWenyttimen ikkunat sitten kovasti huurussa, kun olet sen naisen saanut sinne raahatuksi... ;) Tosin mahtaako sen jälkeen onnistuakaan enää muut asiat?
Ookko sää se karoliinan tappaja?
Taitaa olla, kun niin innokkaasti jakelee raiskausneuvojakin, tainnut senkin itse kokeilla.
Tappaminen, raiskaaminen ja sieppauskin ovat vihapuheeksi luokiteltavia ilmauksia, kunnes näistä on minkäänlaisia todisteita.
Siihen asti on poliittisesti korrekteinta puhua yllätysadoptiosta.