Auttakaa, olen aina vihainen. En kestä enää - minulla ei ole mitään muita tunteita. Ajattelen että kaikki muutkin ovat vihaisia. Pidän sitä normaalina olo tilana. En kestä enää, alan hajoittaa paikkoja ja vihani purkautuu niihin ihmisiin jotka minua rakastavat.
Kaikki alkoi siitä kun jäin yksin minun ollessa n.13 vuotias. Mitä voin tehdä että pääsen vihasta?
Lisäksi minua on koulukiusattu ja haukuttu neitimäiseksi ja itsetuntoni on surkea. Muistan koulussa kuinka eräs kiusaajista vihasi hymyäni, en ole enää hymyillyt. Samaan aikaa minulla ei ollut ketään läheistä ihmistä. Ajattelin vain etteivät koulukiusaajat minua uskalla tappaa.. Sen jälkeen olen ollut ihan lukossa.
Kaikki alkoi siitä kun jäin yksin minun ollessa n.13 vuotias. Mitä voin tehdä että pääsen vihasta?
Lisäksi minua on koulukiusattu ja haukuttu neitimäiseksi ja itsetuntoni on surkea. Muistan koulussa kuinka eräs kiusaajista vihasi hymyäni, en ole enää hymyillyt. Samaan aikaa minulla ei ollut ketään läheistä ihmistä. Ajattelin vain etteivät koulukiusaajat minua uskalla tappaa.. Sen jälkeen olen ollut ihan lukossa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jos olet koululainen, käy terkalla tai koulupsykologilla näyttämässä toi tekstisi. Ne tietävät miten tuosta eteenpäin.
Jos et ole koululainen, terveyskeskukseen. Jotain masennusta tuo varmaan on. Pääasia, että hakeudut jollekin ammattilaiselle.
Kynnys alkuun on korkea, mutta noita sun tapauksiasi on varmaan 9/10 ammattilaiselle hakeutuvista. Että ihan tuttua niille. Päivittäistä. Sinne vaan, ne osaa helpottaa sun oloasi.
Käänteisiä voimia elämään. Se auttaa, kun rakastut kunnolla ja saat vastarakkautta. Tarvitset sitä paljon. Hiljalleen vihaisuus laimenee hyvien kokemusten kautta. Tietyllä tavalla olet katkera kaikesta pahasta, mitä olet kokenut. Siksi tarvitset kokemuksia, joissa sun tunteet laitetaan etusijalle. Sellainen rakastaminen korjaa sun sisintä. Älä kuvittele, että kiusaajille kettuilu tai niiden kanssa tekemisissä oleminen parantaisi sua. Tarvitset elämääsi ihmisiä, jotka eivät ole koskaan kiusanneet ketään. Mieluummin vielä sellaisia, jotka ovat puolustaneet kiusattuja. Uskallat luottaa ja avata lukkojasi sellaisessa seurassa. Tuollainen kiusaamistrauma on hyvin syvä ja aiheuttaa vihaisuutta, jos haalit ympärillesi liikaa ihmisiä, jotka olisivat saattaneet kiusata sitä "aitoa sinää", koska kiusasivat muita, olivat sanattomasti mukana tai eivät puuttuneet kiusaamiseen. Läheiset, jotka ovat käyttäytyneet lapsena niin kuin olisit toivonut muiden lasten käyttäytyvän sua kohtaan vähentävät läsnäolollaan vihaisuutta ja lukittautuneisuutta.
Toinen vaihtoehto on hankkiutua terapiaan ja käsitellä niitä asioita. Se vaatii suurta sitoutumista ja paljon aikaa, koska kiusaamiskokemus on identiteettisi pohjalla.
Tuo rakastuminen on tuossa tilassa huono homma. Jos ei ole itsellä mitään annettavaa, ei voi vaatia toiseltakaan. Ensin se oma pää kuntoon! Sitten kun voi rakastaa itseään voi rakastaa toistakin. On väärin kipata kaikki p*aska toisen niskaan, asettaa toinen terapeutiksi. Ei sellaista suhdetta kukaan jaksa.
Eli ainakin terapia alkuun ja sitten vilkuilemaan niitä ihastuksia!
Kukaan ei ole täydellinen. Ei voi sanoa, että ihmisten pitäisi rakastua vasta sitten, kun ovat "täydellisiä" tai tarpeeksi täydellisiä. Tietysti omien ongelmien ratkaisu ei pitäisi olla suhteiden syy, vaan rakastaminen.
Voi kasvaa yhdessä toisen kanssa. Kukaan ei ole toisen terapeutti, mutta käytännön kokemus on osoittanut, että rakkaan läheisen kanssa ongelmilla on tapana aueta luonnollisesti ja helposti. Terapiaan meno on suuri kynnys eikä se välttämättä ole sitä, mikä toimii jokaiselle.
Itse pitää tietää mihin on kykenevä. Uskon, että aloittaja on kykenevä olemaan sellaisen ihmisen lähellä, joka on esimerkiksi puolustanut kiusattuja tai tullut itsekin kiusatuksi. Sellainen ihminen koskee niihin traumoihin hyvin hellästi eikä herätä niin suurta perustavanlaatuista epäluottamusta. Uskon, että tuollaisessa tilanteessa aloittaja olisi vähemmän vihainen, koska ne kipeät muistot tulevat esiin aivan eri tavalla. Jos aloittaja pystyy edes vähän välittämään itsestään, hän pystyy välittämään muista kiusatuista ja olemaan sellaisille ihmisille suurikin tuki. Joten hänellä siis on annettavaa. Se, että on joskus vihainen, ei tarkoita ettei olisi annettavaa. Olen varma, että hänellä on annettavaa.
Pahasti kiusatut ihmiset näyttävät hakevan aikuisemmalla iällä ihan liian harvoin apua ongelmiinsa. Mullakin on sisko, jota on kiusattu aivan kamalasti. Hänelle liikunnantunnit oli aivan tuskaa. Joutui myös pelkäämään fyysisen turvallisuutensa puolesta, koska luokan urheilulliset tytöt yhdessä pukukopissa tönivät, kaatoivat, nauroivat ja haukkuivat häntä. Häntä haukuttiin painosta aivan törkeillä nimityksillä, eikä koskaan haluttu omaan joukkueeseen. Voin kuvitella, kuinka pojilla tuo fyysisen koskemattomuuden rikkominen on paljon pahempaa. Ja jos noin paha asia, kuin juuri vaikka se fyysisen koskemattomuuden loukkaaminen, jää käsittelemättä, niin varmasti aiheuttaa vaikka mitä ongelmia oman itsen sisällä.
Siskoni sai nähdä, kuinka asetelmat sitten lopulta vähän muuttuivat ja kiusaajansa luimuilivat piilossa ja pelkäsivät eikä kukaan uskaltanut sanoa hänelle enää mitään ja hän sai uusia kavereita, mutta se on todella syvä trauma mikä tuollaisesta jokatapauksessa muodostuu. Kun se jää käsittelemättä, se nostattaa vihan tunteita. Siskoni on kohtuullisen kyyninen ihminen nykyään. Hän on sosiaalinen, mutta suhtautuu kaikkiin ihmisiin tietyllä kyynisyydellä. Jos joissain on vähänkin kiusaajista muistuttavia piirteitä, niin hän vaikuttaa siltä, että hänellä on tosi paha olla niiden seurassa ja hän lukitsee itsensä ja esittää toisenlaista ja on kovempi kuin hän oikeasti on ja hänestä näkyy se, että sisimmässään hän halveksii niitä ihmisiä.
Erään pojan seurassa, jonka hän on tuntenut aika pienestä ja joka ei koskaan kiusannut häntä, niin tämän pojan seurassa hänestä näkyy yllättävän paljon niitä peitettyjä herkkiä ja aitoja puoliaan. Hänellä on kyllä kovasti itsetunto-ongelmia ja hän ei oikein reagoi pojan huomionosoituksiin, koska ei luota itseensä, mutta näyttävät selkeästi tykkäävän toisistaan eikä siskoni turvaudu kyyniseen kuoreensa siinä seurassa.
Hänen on välillä vaikea päästä kuorensa alta pois ja vastaanottaa positiivisia asioita. Hän ahdistuu, kun halaan ja pussailen häntä poskelle ja sanon, että hän on niiiiin ihana. Vaikuttaa siltä, että hän tottuu olemaan niin kyyninen, että se oman itsensä näyttäminen vaikeutuu jatkuvasti. Ei pidä päästää jatkumaan liian kauan sitä kyynistymistä. Niitä vastavoimia elämään vaan paljon ja asioiden käsittely alkuun.
..veljen kanssa pussailua ja halailua ja ihanaksi kehumista? Sisaruus vähän vinoutunutta.
Minä olen sen sisko.
ahaa.