Isoäidin Tiikerikranssi (Vaasan)
Sinänsä ok peruspullaa. Sokerikuorrute aika vahamaista ja suorastaan sokeritonta. Täytteenä jotain suklaa-vaniljaa, josa maistuu lähinnä suklaa, mutta sitä on aivan liian vähän.
Plussana se että on käytetty myös voita, eikä siis ole pelkkää läpitunkevaa margariinin makua (vaikka sitäkin on silti runsaasti).
Hiukan paremmilla aineilla ja seossuhteilla täst saisi ihan kunnollista.
(nykyisillään yksikään itseään kunnioittava isoäiti ei tätä kuitenkaan omakseen tunnustaisi).
Ja päivän palstapaljastus:
Näin tänään kaupungilla erään palstalaisen (Galaktiset Sankarit osaavat kuitenkin tekeytyä täydellisen tunnistamattomiksi, joten katseemme eivät kohdanneet).

Vastaukset
Vanhimmat
Ei viela vastauksia.