MIehiä parjataan sitoutumiskammoisiksi, mutta mitä se oikeasti on? Onko se naisten luoma illuusio, sanotaan näin ystävättärille, kun mies ei haluakaan aloittaa vakavampaa suhdetta? Onko edelliset suhteet rikkoneet niin, jottei haluta kuin irtosuhteisiin? Eroaako sitoutumiskammoinen vastentahtoaa, niin että on vielä tukahdutettavia tunteita? Naisen tapaamisen välttelyä, jottei tunteita edes tunnista tai synny ja syvenny? Välttelyä, jotta toinen tajuaa pysyä poissa?
Kertokaa ja miehet varsinkin:)
Kertokaa ja miehet varsinkin:)
Vastaukset 83
Vanhimmat
mustakin olisi kiva kuulla miesten kommentteja tähän asiaan. luutavasti miehillä ohjaa vain biologinen tarve siittää mahdollisimman monta jälkeläistä, joka johtaa siihen että pitää päästä olemaan mahdollisimman monen naisen kanssa.?
Olin hyvin onnellinen ex-naiseni kanssa ja olisin ollut täysin valmis olemaan hänen kanssaan loppuelämäni, mutta ehkäpä sitten sitoutumiskammo tai jokin muu sai hänet hylkimään minua. Eromme jälkeen olen yrittänyt tapailla naisia, mutta en ole osannut sitoutua kehenkään muuhun. Saatan kiinnostua jostain hetkeksi, mutta luovun helposti, koska huomaan nopeasti etten ole tosissani kiinnostunut. Naiset ihastuvat minuun helposti, minä taas rupean vertailemaan hyvin nopeasti, enkä osaa ottaa uusia ihmisiä uusina. En kammoa ketään, enkä varsinaisesti läheisyyttä, mutta ehkä uskon jollain tasolla haavoittuvani vielä enemmän, jos se nyt on edes mahdollista. En tiedä onko se sitoutumiskammoa, en vain innostu riittävästi kenestäkään. Ex oli ja on minulle se oikea, eivätkä muut yllä hänen tasolleen. Kaipaan häntä usein ja paljon. En haluaisi olla yksin, mutta muuta en nyt voi. Ikävöinti vie aikaa, huomiota ja voimia ja siksi on vaikea saada mitään järkevää aikaiseksi. Olen tästä kaikesta hyvin surullinen, eniten tietysti siitä, ettei minulle tärkein ihminen ole kanssani ja etten voi olla hänelle muuta, kuin etäinen ystävä.
Ihan samoin naisia parjataan sitoutumiskammoisiksi silloin kuin ei halua sitoutua jonkun tietyn miekkosen kanssa, vaikka miekkonen haluaisi. Psyykensuojamekanismi aina joskus ainakin...
Toki edelliset suhteet ovat voineet rikkoa, niitä ei ole ylitetty vielä... se ei silti tarkoita, että joku olisi muussakaan tilanteessa se oikea.
Mutta kun toinen pidetään mukana kuvioissa, onko se niin, ettei osata kuitenkaan olla ihan yksin, vaikka se toinen ei se "oikea" tuntuisi olevankaan?
Se vain on niin että naisten tapa rajoittaa ja valvoa tekemisiä ja touhuja aiheuttaa ahistusta.
Miehen luonto on erilainen, häkissä kiertää vain ympyrää.
Eipä tuohon näin äkkiä keksi mitään lisättävää.
Minua sitten naisena ärsyttää tuollainen asenne...rajoittaa ja valvoa!!! Onhan niitä pirttihirmuja, jotka ei miehessä näe kuin palvelijan...ja miehen luonto on erilainen!!! Minä olen kaikesta kuulemastani huolimatta optimistinen ja olen sitä mieltä, että kun ei heti ensimmäisen kanssa ryntää pesää rakentamaan, vaan odottaa että sopiva kumppani kohdalle osuu, parisuhteesta tulee parempi olotila, kuin ikinä yksin elämisestä!!! Meitä kun on niiiin moneksi! Saa sitä olla sitoutumiskammonen ja pysyä sinkkuna...sehän on jokaisen oma valinta!
Olen nimimerkin " 11" kanssa aivan samaa mieltä vaikka olenkin nainen. Valitettavasti oman sukupuoleni edustajista jotkut ovat vahtaajia joiden pitäs tietää miehen kaikki menemiset ja tekemiset. Se on mun mielestäni heikon itsetunnon merkki; pelätään ettei ole tarpleeksi haluttava ja mies etsii aina vain uutta.
:D
Kukapa sitä haluaisi elää toisen narussa?? Edes naisena... Oli mies tai nainen, niin toisen turha nalkutus on välillä ihan hirveetä paskaa. Oma vapaa tahto, aah, mikä ihanuus. Mutta se ei tarkoita vastuun pakoilemista. Ja luottamusta pitää olla. Menkööt, jos on mennäkseen. Mielummin pidän rakkaani lähelläni "vapaasta" tahdostaan. Omistaminen ja rakastaminen on kaksi eri asiaa.
ei se ole sukupuolesta kiinni. Noita vahtijoita löytyy sekä miehist että naisista, samoin kuin sitoutumiskammoisia. Itseäni (vaikka olenkin nainen) ahdistaa kovastikin, jos toinen yrittää rajoittaa/valvoa tekemisiäni. Tämän takia olenkin valinnut tieten tahtoen yksinelämisen, koska en todellakaan halua "palloa jalkaani" rajoittamaan menemisiäni ja tekemisiäni. En jaksa joka kertaa tilittää toiselle missä olen ollut ja mihin olen menossa ja mitä olen tehnyt. Hyvään ja toimivaan Parisuhteeseen pitäisi kuulua myös vapaus olla oma itsensä ja valitettavasti monessa parisuhteessa ihmiset luopuvat tästä vapaudestaan.
Vanhanpiian kanssa samaa mieltä, ketään ei voi pakottaa elämään toisen armoilla ja ehdoilla. Tottakai parisuhteessa täytyy tehdä myönnytyksiä tiettyjen asioiden suhteen, eihän se muuten olisi parisuhde? Kommunikointi ja yhdessä eläminen ei aina ole ruusuilla tanssimista, mutta niin kauan kun rakkautta riittää toivoa on.
Hei 11, jos miehen luonto on niin erilainen, vakituisia parisuhteita ei olisi ollenkaan, olisi vain sinkkumiehiä ja yksinhuoltajanaisia lapsineen. Ei saisi yleistää ihmisiä yhteen muottiin. Kannattaisi valita kumppaninsa harkitummin, eikä ottaa se kenet kiinni saa ja yrittää tästä muokata mieleistään, joka harvoin onnistuu! Sinä 11 olet täydellisesti sinkkuainesta. Ei pidä ottaa valvojaa, jos haluaa olla vapaa.
Jos käy niin, että kohtaa ihmisen, jonka kanssa sen pesän haluaa perustaa, voi elämä mennä toisinkin. Kun tykkää ja välittää kumppanistaan, on luonnollista jotenkin ilmoittaa esim. menoistaan, ilman että toisen tarvitsee sitä kysyä, molemmin puolin. Luottamuksesta syntyy toimiva liitto, joka ei ahdista.
Miten on mahdollista, että mies ahdistuu naisen asettamista vaatimuksista, vaikka ne eivät mielestäni ole kohtuuttomat. Vaadin exältäni tapaamista kerran viikossa ja muuten yhteyttä pidettiin n. joka toinen päivä. Silloin kun seurustellaan, silloin mielestäni toisen kanssa pitää viettää aikaakin. Miehen itsensä aloitteesta tavattiin jopa 2-3 kertaa viikossa, joka oli minullekin ihan riittävä määrä toistaiseksi. Ja oma asenteeni toisen menemisiin on se, että jos itsekin aikoo mennä, niin toisella on siihen oikeus myös, kertaakaan en toisen niihin ole puuttunut.
Lopputulos oli, että puolentoista vuoden yrittämisen jälkeen miestä ahdisti oman elämänsä ja vapautensa menettäminen yhä enemmän ja katsoin parhaimmakseni luovuttaa. Tulin siihen tulokseen, että jos ei kerta kiinnosta, ei voi mitään.
En halua sitoa ketään vasten omaa tahtoaan, sen täytyy lähteä miehestä itsestään. Miehet vain olettavat että haluan niin tehdä. Olisi vain mukavaa tietää, että minkä verran miehestä on kohtuullista kumppanilta pyytää ja vaatia ettei tätä edellä mainittua ahdistusta tulisi. Vai onko se vain niin, ettei tässä tapauksessa niin pientä vaatimusta voi asettaakaan, kun jo alkaa oma elämä ja vapaus karata käsistä?
sillä on toinen kuvioissa -Jätä se
Huiimaa.
Mukavasta tyttöystävästä vaativaksi.
Alku menee hyvin. Saat mennä , mee vaan kavereitten kanssa,. Hyvä et on menoja. No lopputulos.
Sä et rakasta mua enään kun olet aina kavereittes kanssa. et mee tee oo. Hitto vaatekaappikin on pantu uusiksi parin kuukauden tapailujen jälkeen.
Happee. happee
Toista ei voi omistaa mutta toiselle voi haluta kuulua,kysyitkö?
Jos toinen yritti/ää suojella itseään Sinulta?Ehkä rakastui/aa Sinua
enemmän kuin mitään tässä maailmassa?Ei vain saa/nut sanottua sitä
pelätessään menneisyyden lyövän taas tuskaisesti rintaan?
hyvä nimimerkki ;)
olispa se juuri näin
Yli kuuden vuoden suhde takana. Mies on aina välillä todennut, että minusta saa hyvän emännän. Suorastaan työntänyt morsiuskimppua tavoittelemaan kun olemme ollet häävieraina. Pari vuotta sitten oli kriisi kun hän olisi halunnut muuttaa yhteen "eikä elää half-life:a", itse halusin että murrosikäinen lapseni käy ensin koulut loppuun ja muuttaa omilleen.
No, tänä vuonna sitten tuli sopiva hetki lyödä hynttyyt yhteen. Luovuin lähes tulkoon kaikista huonekaluistani ja irtaimistostani sillä kahden aikuisen ihmisen taloudessa omilleni ei ollut tilaa eikä tarvetta, otin töistä pitkän opintovapaan, jotta toiselle paikkakunnalle muutto järjestyi.
Koko aikana kun olemme yhdessä asuneet, mies ei ole tehnyt tavaroilleni tilaa. Ne ovat olleet entisessä navetassa säilössä. Jokin aika sitten mies sai raivarin, kertoi yksityiskohtaisesti kaikki vikani ja puutteeni. Siivoan liian hitaasti, kun hän taas on äärimmäisen tehokas. En ole tarpeeksi sosiaalinen, kun hän taas on niin äärimmäisen sosiaalinen. Täti ei voi käydä mökillään naapuritontilla kun en ole kitkenyt tädin kasvimaata. Olen liian huolehtivainen. Toisaalta en ole tarpeeksi äidillinen hänen lapselleen... (olemme tosin jo suhteen alussa sopineet ettei hänen tarvitse leikkiä isää minun lapselleni, eikä minun äitiä hänen lapselleen). Soppaa hämmentää lisäksi se, että "talon kaksi muuta emäntää" (miehen äiti ja sisko, molemmat muualla asuvia) tulevat meille kuin kotiinsa. Miehen kommenteista olen päätellyt, että heille muuttoni ei ole ollut mieluinen.
Suhteesta katosi läheisyys miehen "avautumisen" jälkeen ja mies aloitti viikon kestäneen mykkäkoulun. Oma ahdistukseni ja epätietoisuuteni kasvoi, joten lopulta kirjoitin kirjeen, jossa selvitin omaa näkökulmaani ja kysyin olisiko parempi erota, kun en omille persoonallisuudenpiirteilleni oikein mitään mahda. No nyt on uusi kämppä katsottuna, ei työpaikkaa, ei huonekaluja, ei miestä. Hän ei kuulemma "koe olevansa oikea mies minulle". Toista naista ei kuulemma "varsinaisesti" ole, mutta pahoin pelkään... Viime kuukausina mies on istunut netissä öisin aamu kolmeen-neljään ja kiire sulkea kone on ollut kova jos olen mennyt kysymään mitä ihmettä hän siellä aamuun asti roikkuu. Joku nainen on siis saamassa todellisen lottovoiton ;-)
Surettaa ja ärsyttää. Eniten se, että luotin ja uskoin niin paljon, että luovuin asunnostani ja yksinhuoltajana penniä venyttämällä hankitusta irtaimistosta. Miestä kohtaan tunteet ovat tällä hetkellä lähinnä valtaisaa pettymystä.
Tässä varmaankin on kyse sitoutumiskammosta. Miehellä on jäänyt avioero ex-kumppanista käsittelemättä kun pakeni ongelmia työhön ja luottamustoimiin. Kaikesta huolimatta, eihän sitä voi muuta kuin toivoa toiselle kaikkea hyvää ja että löytää "sen oikean", johon haluaa sitoutua.
Olen mies, olen kohdannut naisia jolla on sitoutumiskammoa.
Itse olen kokenut sen niin että ne ovat halunneet seurustella kevyesti tai hengailla, mutta jos haluaa kihloihin, tai muuten vakiinnuttaa suhdetta niin se ahdistaa. Nyt kun emme seurustele, niin hän haluaisi olla yhdessä. Mutta taas ilman lopullista sitoutumista. Nyt kun oli nainen kyseessä, niin hän yritti itse sitä kiertää yrittämällä lasta, koska silloin –ei tarvitse tehdä päätöstä vaan se toinen mukana ilmankin. Sitten hänen olisi velvollisuus mennä naimisiin, koska hän oli velvolisuuden tunteinen.
Minä itse olen nyt useamman epäonnistuneen suhteen jälkeen huomannut että jonkinlainen sitoutumisen –tai rakastumisen pelko löytyy mussakin. –se on niin tylsä huomata.. –mulla se ilmenee eri tavalla kuin ex-tyttöystävässä. Mulla on tutustumisevaiheen ihastumisen tunteet alka ahistaa.. Ei uskalla altistua uudelle suhteelle. Olen ollut muutaman vuoden sinkkuna ja muutaman naisen olen tavannut, johon olen ihastunut niin paljon ettei tätä pelkoa ole ilmennyt, he eivät sitten ole ollut ihan samassa kelkassa..
Joten tässä yritän työstää tuota ihastumisen pelkoani pois..
Olen itse nainen, ja en koskaan jaksais alentua siihen tasoon että hankkisin lapsen miehen tietämättä ja päättänyt pitää enkä kysyisi miehen kantaa. Olen aika ajoin sitoutumiskammoinen, mutta on kolme syhdetta takana jokaisessa olen turpaani saanut fyysisesti ja henkisesti. Tällä hetkellä seurustelen miehen kanssa joka vihdoin tuntuu "oikealta", mutta aika ajoin tulee mieleen että tuleeko tästä mitään ja kaatuu kuitenkin. Varmaankin liian pelokas??
Ymmärrän sitoutumispelon,mulla se vaivaa vähän joka alueella.
Jos joku kysyy johonkin tehtävään sitoumumaan niin tulee
sellanen pelkokauhu,ei sitten millään kykene.
Ahdistaa.Kumma juttu.
30v avioliitossa kumminkin.
Ja pysyn.
mikä sitoutuminen????olin aviossa erosin ,palasin totesin,23 vuotta sama nainen ja olen rakastunut uudelleen asumme avo liitossa kumpikin tietää mitä toinen touhuaa ,töissä kotona koulussa,en tunne siteitä eikä vaimonikaan ,mitä siteitä ,,,,,,SILLON ON AVIO PIELESSÄ JOS ON SITEITÄ ,,,HALOOOOO
meillä on sama tili ja kaikki muutenkin tasan siivoan tiskaan imuroin ku vaimo töissä ,vaimo voi selata puhelimen ja itse myös häneltä,ei salaisuuksia,itse ku duunissa jätän esim kännyn kotiin,jarahat voi shoppailla jos siltä tuntuu
pliiz
En mä tollasista psykiatrisista termeistä mitään tajuu.
Mutta ehkä sitä ei halua ihan kaikkia elättää.
Mä olen sen verran äijjä, et mua saa nainenkin elättää.
Ei tunnu missään :)
Jos entiset suhteet on ollu paskoja, niin sitä kahtoo hiukan tarkemmin seuraavaa. Eli rima nousee.. Näin ainaki mulla on käynyt. Sinkkuna jo pari vuotta ja ennemmin sinkkuna ku huonon naisen kans.
samaa mieltä kanssasi,tarpeeksi monta pettymystä,niin ei arvaa alkaa seurustelee,rima nouseee,myös ennemin sinkkuna,kun huonon miehen kanssa!
Olen itsellä huomannut sen johtuvan siitä, etten ole yhtään varma ihmisestä kenen kanssa olen.
En siis voi puhua kaikkien puolesta, mutta omasta takaa se johtuu siitä, etten halua suhdetta, tai en tiedä että haluanko, koska on selvittämättömiä asioita ja epävarmuuksia jotka vaivaavat liikaa. En myöskään halua lupautua ihmiselle, josta en saisi erota vaikka viikon päästä, se on ehdottomasti se kaikista eniten ahdistava asia.
Jos olen varma toisesta ihmisestä, niin minua ei haittaa seurustella ollenkaan, tahtosinkin sitä.
Jos minun tulisi sitoutua seurusteluun niin päivästä yksi alkaen, että oltaisiin kuin naimisissa, niin se on erittäin hankalaa. 10 vuotta minun piti seurustella ennen kuin tajusin tämän asian, aina sitä ennen luulin olevani sitoutumiskammoinen. Ja kyllä, olen sitoutumiskammoinen kun minun pitäisi täydellisesti sitoutua tuntemattoman ihmisen kanssa, se saa tuskanhikoilua aikaiseksi.
Mutta kun sen pitäiski mennä niin, että tapaat kiva, tutustut ja haluat viettää hänen kanssaan aina vain enemmän aikaa. Lopulta kun tunne on molemmin puolin yhtä kiinnostunut, ja todetaan että olis helpompaa jos toisin repullisen "sinun" luokse ja lopulta täysin kivuttomasti ehdotellaan jo muuttoa yhteisen katon alle.
ELi ei kauhua kun se vaan etenee luontevasti.
Niin, vaarana vaan tietysti on että vahingossa innostuu vähän liikaa.. Ja sitten taas jos liikaa vaan epäröi ja jää miettimään niin voi mennä ihan hyvä suhde ohitse turhaan.. Vaikeita juttuja lopulta nämä suhdehommat.
Onneksi en ole kovinkaan innoissani aina seurustelemassa, yhden välittämäni ihmisen olen löytänyt, ja kun se ei oikein toiminut, oli, ja on, se aivan kamalaa..
Kun joku on todella täydellinen, mutta ei vaan oikein natsaa, niin mitäs siinä pitäisi tehdä, on kun löytäisi kulta-arteen, muttei sitä voi käyttää mihinkään..
mäkin mietin noin monta vuotta. nyt olen löytänyt sen, josta en haluaisi luopua viikon päästä, enkä koskaan. en edes kaipaa moista takaporttia. Olin sitoutumiskammoinen niin kauan, kunnes löysin sen oikean ^^
OLETKO LESBO KUN ET MENE NAIMISIIN vitun KYRPPÄ
Normi tilanne. Vähän sitä ja tätä nähneenä miehenä voin kertoa että niinhän se vain menee. Mitä vähemmän herätät mielenkiintoa naista kohtaan niin sitä uteliaammaksi se nainen sinusta tulee. Sitten kun herätät sitä omaa mielenkiintoa niin silloin sen naisen "saalistusvietti" lopahtaa ja toteaa et sulka hattuun. Ei tietysti pitäisi yleistää, mutta ikäväkseni haluan sanoa että siihen näiden nykyisien baareissa roikkuvien vaahtokarkki-hattarakylpy-ikäryhmän suuntaus on ollut viime vuodet ainakin pääkaupunkiseudulla ja varmaan muissakin isommissa kaupungeissa. Toivottavasti ne eloveenatytöt eivät ole se katoava luonnonvara täällä. Ymmärtäkää se että teissä asuu se mitä miehet rinnalleen haluavat. Ei niissä makkaran kuorissa keimailevissa hattaroissa.
Niinpä niin. Mistä tuollain ajattelevia miehiä nykyään löytäisi? Kaupan kassajonosta? Noita kuvailemiasi (Los lobos) naisia varmaan on pilvin pimein. Minä olen suhteellisen kivan näköinen ja oloinen naisihminen ikäisekseni, mutta en mene valtavirran mukana. Saan olla aika rauhassa. Huomaatteko te miehet meitä, joiden päätyö ei ole saalistaa miehiä sänkyynsä. Aika kaukana pääkaupunkiseudulta olen! Siis sama peli joka puolella. Eloveenasta haaveillaan,mutta se "makkarankuoressa keimaileva" otetaan mukaan ;)
Herrajestas!
Jos sitoutuminen pelottaa ihan kammoon asti, ei pidä sitoutua! Se on niin yksinkertaista.
Olen nainen ja en ole 11 vuoteen pystynyt seurustelee. Takanani on hurja menneisyys. Mutta olen tapaillut kunnes näkeminen rupeaa muistuttamaan seurustelua niin silloin iskee riita. Ja olen huomannut että haen riidan jolla takaan että ero tulee varmasti ja on pysyvä. Ja monesti olen miettinyt että onko minulla sitoutumiskammo.
Heittäydyn yleensä täysillä suhteeseen, kun sen lopullisen kipinän saan. Saatan toki alkuun juosta kauan karkuun.
Nyt olen todella sitoutumis- ja seurustelukammoinen, viimeisin seurustelusuhde oli katastofi luottamukselle, siitä mukavasta kaikinpuolin kunnollisesta, aktiivisesta maajussista joka silloin tällöin kaljan ottaa, paljastui vastuuntunnoton, ex vaimonsa hakannut, moneen kertaan korttinsa menettänyt juoppo, eläimet ja huusholli hoitamatta. AIka meni netissä, vain ja ainoastaan pelaamassa.. juu, tottakai ??!
Tälläisten kokemusten jälkeen ymmärrän sitoutumiskammon. Ikävä, sillä olen luonteeltani perin sinisilmäinen ja avoin. Nyt ne kunnolliset leskimiehetkin jäävät vaille vastakaikua ja kaikki kärsivät.
"Onko edelliset suhteet rikkoneet niin, jottei haluta kuin irtosuhteisiin? Eroaako sitoutumiskammoinen vastentahtoaa, niin että on vielä tukahdutettavia tunteita?"
Ehkä, ehkä. Omasta puolestani voisin sanoa etten itse varsinaisesti "kaipaa" sitoutumista. Se ei tarkoita että nauttisin mielipahan aiheuttamisesta ihmissuhteiden avulla tai mahdollisimman monen kimman höyläämistä.
Yksin asuminen tuntuu ainakin minulle luontevammalta vaihtoehdolta; ei tarvitse esimerkiksi riidellä niin usein jostain hölynpöly jutuista kuten tiskeistä/rahasta/sisustuksesta ym. Kuitenkin on ihan kiva saada aina se joku "tuttu ja turvallinen" viikonloppuna yökaveriksi, joten en ole mitään "joka perjantai uusi pano"-tyyppiä.
En ole myöskään kiinnostunut hankkimaan jälkikasvua joten eipä siinä enää ton kaiken jälkeen hirveesti syitä jää muutta yhteen tai mennä naimisiin tmv.
Ehkä se on alitajuinen juttu, joka kumpuaa siitä, että seurustelu johtaisi avioliittoon, mikä tarkoittaisi taas sitä, että joutuu(pääsee) Jumalan silmien eteen synteineen ja joutuu(saa) käydä anteeksiannon.
Pelkkää arvelua.
Tai sitten se on vain sitä pinttynyttä kieroutta mistä irtaantuminen tuntuisi tuholta.
Ei kaikkia,itse hain meille asuntoja vein esittelyihin ,hoidin pankin kanssa lainat kuntoon.Nainen kierteli mukana mikään ei tahtonut iokein kelvata ja kaikki liian kalliita..Oma asuntoni samalla myynnissä ja olisin ollut valmis sijoittamaan asuntoni myntivoitosta huomattavan summan yhteiseen hyvään.Kuinkas ollakkaan naisen takaa löytyi toinen mies "työkaveri" mukamas vaan.Siellä se juoksee ja vietttää öitään kun ,minä en ole maisemissa.Mulle puhui että han tunteeo levansa kakkonen minulle ,mutta toisin päin asiat näyttävät olevan...
Että se siitä sitoutumisesta tämän naisen kohdalla...
Kai hänestä otit jo eron ? Samanlaista näyttää olevan avomieheni kanssa kun asumme kumpikin erillään. Ero vaan mielessä nyt. Ei tule näin onnistumaan..
Kyllä joku sitoutumis ja lukko on eikä sitä tuskin aukaista, vaikka joskus mielessä käynytkin.
Kun kerran joskus itseppä nuorena naiset lukitsivat kun olin itsekin aikonaan nuori, mitä sitä niitä enää aukomaan tiukasti ovat lukossa olleet jo yli 25 vuotta, näilä näkymin myös on ja pysyy.
Ikäkin alkaa painaa jo, enää en ala opetella mitään toisen ihmisen läheisyyttä ja lähestymistä tai jotain helyyttä, anteeksi olen antanut ja näin jatkan.
Mä olen tapaillut "varmaan sitoutumiskammoista" miestä jonkin aikaa. Onhan se sanonu että tuntee mua kohtaan niin että vois kuvitella seurustelevansa mutta jotenki se parisuhde ajatuksena jo ahistaa jonku verran että eipä taija kyetä siihen hommaan, ainakaan vielä, ehkäpä joskus. Mutta minä en ala enään odottamaan kun aikani oon odotellu, pitää jatkaa elämää etiäpäin ja todeta että on tullu ainakin yritettyä!
Mutta sitten kun sillekin oon sanonu että oon tässä jutustellu yhen miehen kanssa niin auta armias sitä mustasukkasuus kohtausta tällä miehellä heti. Ihan kun en saisi tutustua uusiin miehiin (miksi en saisi, olenhan sinkku!!), oon sanonu että eihän me edes seurustella ja kun et kykene suhteeseen edes, että en minä voi loppu elämääni sua odottaa ja olla ikäänku sulle varattuna.
Höh :( On se hommaa.
Miehen elämästä. Aloitettiin tapailu reilu vuosi sitten aloitteestani, ensin ihastuttiin ja sitten rakastuttiin. Oltiin jo vähän varttuneempi pari mutta lapsettomia. Yhteisiä harrastuksiakin löytyi ja nautittiin niistä. Vähitellen yhteinen aika kävi harvemmaksi ja harveni edelleen. Tunne siitä, että toinen ei haluaisikaan sitoutua etäännytti, mikä aiheutti taas epäluottamusta. Miksi en enää riittänyt, mitä piti tehdä toisin että olisit ollut tyytyväinen, kysyin. Vastauksena oli että elämän pitää olla hauskaa, ei tällaisista asioista osaa keskustella kun ahdistaa ja pelottaa. Nyt ahdistaa minuakin kun jätit yksin. Kumppanin voi jättää, rakkautta ei.
mua ahdistaa suunnattomasti seurustelun aloitus, silti haluan kipeästi naimisiin ja perustaa perheen. tää ahdistus on pilannut multa monet suhteet jo alkumetreillä..
en ole vieläkään löytänyt ahdistuksen syytä mistään, mikä sinänsä on merkillistä. oon kelaillu, että josko mut ois raiskattu pienenä ja olen sulkenut sen niin syvälle muistiini, että en muista sitä.. oireena tulisi tuo ahdistus liian läheisestä suhteesta.. mutta en tiedä.. oon myös voinu vaurioitua vanhempieni myrskyisästä suhteesta ja avioerosta (he kuitenkin palasivat yhteen, tänään menee hyvin) , tai mahdollisesti koulukiusaamisesta, mikä oli teini-ikäiselle hullua päivittäistä tuskaa.. kiusaamisen seuraamuksena adoptoin huonon itsetunnon ja sitä on joutunut työstämään kovin..
minulla ahdistukseen sisältyy aina psykosomaattisia oireita: oksettavaa oloa, kurkun kuristavaa tunnetta, viiltävää kipua vasemmassa kädessä ja sydämen kohdalla, tärinää jne..
Ei se ole kivaa pojallekkkaan, kun hän näkee miten paljon muhun sattuu vaan sen takia että me ollaan yhdessä..
No toivon että noi ahdistukset vois väistyä ja jossain olis joku joka jaksaa kestää mun kanssa sitä kipua ilman että se jättää mut ja rikkoo mua lisää..
jotta pääsisit elämässäsi eteenpäin ja oppisit hallitsemaan paniikkireaktiotasi, niin kannattais käydä lääkärissä ja yrittää päästä psykologin vastaanotolle.
Jos rahaa ei ole, niin kirjasto on täynnä psykologian kirjoja, joita voi lukea, koska ne herättävät paljon ajatuksia.
Suhteen alkuun liittyy AINA epävarmuutta. Luottamus tulee vasta ajan kanssa kun näkee, että voiko kyseiseen ihmiseen luottaa. SIksi ei kannattais ahdistua siitä, että et voi luottaa, koska vielä ei kuulukaan luottaa, kun suhde on tuore. EHkä myös se auttais, että et ajattele, että suhteessa on pakko edetä nopeasti. Vaikka haluat naimisiin ja lapsia, niin ekaks pitää rakentaa se luottamus sinun ja miehen välille. Ehkä liian nopea eteneminen aiheuttaa just sitä tuskaa?
Sun pitäis tässä edetä pienin askelin ja hitaasti vähän kerrallaan. Se, että vanhemillasi on ollut riitoja, ei tarkoita sitä, että jos rakastut, niin sullakin suhde on heti täynnä riitaa. Kumpikin itse vaikuttaa siihen, että miten erimielisyydet ratkaistaan (puhumalla, hakkaamalla nyrkeillä, raivoamalla, mykkäkoulu...)
Ei miehet oo pelkästään sitoutumiskammosii,on ne naisetkin.
Niin se vain näyttää olevan että todellisia syitä ei kukaan halua kuulla, tyhjiä kyselyjä vain.
Mitä kyselette sitten?
Sinulla (joku möö) oli vähän sekava tuo kertomus tuolla aiemmin. Kaikki haluaa kuulla todellisia syitä yhdessäolon ongelmiin. Minun mielestä yhdessäolemisen syyt ovat vääriä silloin kun ahdistaa. Kun ei osata keskustella, ongelmat pysyy ja pahenee. Surullinen on loppuelämä, jos kaikki lakaistaan maton alle ja yritetään kestää. Milloin ollaan liian vanhoja muuttamaan sitä omaa ainoaa elämää? Minun vanhemmat erosi, kun äiti pääsi eläkkeelle..kotiäiti sai omia tuloja.
Koko juttuhan tiivistyy tähän. Turha alkaa miehelle mesoamaan. Minkäs biologialleen voi. Mutta kyllä se pelottaa.
http://www.huoltamo.com/blogit/kaikki/henry-laasanen/coolidge-efekti/912
Ei ole olemassa sitoutumiskammoa, on vaan toisilleen vääriä ihmisiä.
Kun oikea ihminen löytyy, jonka seurassa on hyvä olla, sitoutumiskammo unohtuu.
Niihän sitä luulis
Mielenkiintoinen keskustelu täällä... Mutta kauhea kakkahätä tuli yhtäkkiä!!! Jatkan hetken päästä kommentoimista.
Taitaa se intohimo vetää ihmisiä yhteen, seksivietti ja sitä seuraava ihastuminen ja kuherrusaika. Sitten kun sen takaa alkaa paljastua se todellinen ihminen, on moni kuin vasta silmänsä avannut kissanpentu ihmeissään, että kuka tuo tyyppi oikein onkaan, tuonko kanssa minä kävin taivaskanavalla ?
Kannattaiskohan sittenkin etsiä sitä ihmistä, kenen kanssa pystyy rauhassa tutustumaan ja juttelemaan kaikista asioista, rehellisesti ja ajan kanssa. Toisaalta, jos ei heti anna sen intohimon liekin leimahtaa, ei ehkä pääse tutustumaan siihen toiseen ihmiseen senkään vertaa, kun joku toinen nappaa sen käsistä, jos et itse tartu toimeen.
En tiedä kuka nämä kuviot on keksinyt, mutta kyllä nykyihmiset taitavat olla todella pinnallisia ja kertakäyttää niin itseään, kuin toisia ihmisiä kulutustavaroina. Mitään syvällisempää välittämistä ei ehkä haetakaan, mistään henkisestä yhteydestä puhumattakaan. Siltä tämä nyt vähän vaikuttaa.
Se vanha viisaus, että rakkaus on konkreettisia tekoja, auttamista, hoivaamista, ihan raakaa työtä välillä toisen ihmisen eteen, molempien puolelta. Siinä se on. Tee se, minkä haluat itsellesi tehtävän ja jos alkaa näyttää siltä, ettei liikenne kulje molempiin suuntiin jostain ihan perustellusta syystä, niin sitten kai voi alkaa sopimaan siitä suhteen laadun muuttamisesta ystävyydeksi , tai kaveruudeksi.
Sydäntä kannattaa kuunnella, molempien.
Vanhat viisaudet ei toimi,jos vastassa on kylmä ihminen.
Sitoutumiskammo.
Kyllä naisten kanssa on tilaisuuksia tullut jokunen, mutta kaikki on lopahtanut noin kuukauden jälkeen. Ongelma on ollut siinä, kun olisi pitänyt ottaa ikäänkuin "seuraava askel", niin valtava ahdistus iskee sisällä ja tulee uskomaton tarve päästä pois kotiin omaan rauhaan. Ja sen jälkeen tulee valtava helpotuksen tunne. Täysin sama tilanne on toistunut kerta toisensa jälkeen, ja tätä nykyä en edes yritäkään hakea mitään vaikka sinkku olenkin. Tosin en poissulje sitä, ettenkö voisi "sen oikean" kohdalla mieleni muuttaa...
Sen pituinen se.
kokemusta on anoppi sai yö karkulaisesta kiinni itse teosta ,toinen lähössä töihin toinen livokkaa paloportailla , olimme naimisissa mutta karkailu jatkui erosimme sen syystä
Kyllä se aika usein riippuu siitä naisesta, tai sitten joku aikaisempi nainen on onnistunut pelottamaan miehen.
Sitoutumattomuus on yksinkertaisesti järkevää ellei tunne toista. Naisilla on paha tapa muuttua kun saavat miehen liekaan.
Höh? Täytistäkö sitä tarttee rynnätä suhteeseen jos on sitoutumiskammoinen. Pysyy vaan sinkkuna niin ei ahdista.
Sinkkuna on ihan hyvä olla ja elää, mutta joitakin ihmisiä se ärsyttää? Ollaan antamassa vinkkejä, miten saisin puolison, mutta kun en halua sitä, että he tulevat ohjailemaan tätä vapaata omaa elämääni.
Sitoutumiskammo haulla löytyy netissä useita keskusteluita, sekä lehtiartikkeleita.
Iltalehden Ilona sivuilla on useita eri keskusteluaiheita ihmissuhteista, parisuhteista jne.
Tässä Ilonan juttu sitoutumiskammosta.
http://www.iltalehti.fi/suhteet/200706126221820_su.shtml
---
olen nainen ja olen sitoutumis kammoinen, koska olen joutunut pettymään monta kertaa. ja aina jos suhteesta rupeaa tulemaan vakava niin peräännyn. koska pelkään että joudun taas pettymään.pidän kaikki ihmiset pienen välimatkan päässä paitsi kolmea lastani joita rakastan yli kaiken. en myöskään pidä mustasukkaisuudesta enkä alistamisesta.
On myös paljon sitoutumiskammoisia naisia. Puhut ihan kuin asia koskisi vain miehiä.
Niin on, esimerkiksi minä. Tunnen muitakin kaltaisiani.
Oikeastaan naisilla olisi suurempi syy sitoutumiskammoon kuin miehillä. Perinteisesti miehet ottavat/saavat uuden "äidin" kun ei ole enää äiti passaamassa, ilmaisen palvelijan ja varman saannin. Mitä hyötyy puolestaan nainen? Jos ukko on alunperinkään yhtään liehitellyt, niin ei ainakaan enää saatuaan naisen pyydykseen, ei enää puhu eikä pussaa, korkeintaan haukkuu ja valittaa "palvelun" laadusta ja nopeudesta.
Olenko jotenkin kyyninen?
vai nin
Miehethän ne haluaa sitoutua, sitouttaa, muuttaa saman katon alle ja naimisiin eli noudattaa tuota yleistä kaavamaista mallia. Minä olen vapaa sielu ja haluaisin kehittää jonkun omanlaisen kuvion, joka sopii kummallekin. Millaisia kuvioita voisi olla olemassa? Nykyään tuntuu olevan hyvin yleinen malli, että ollaan yhdessä, sitoudutaankin, mutta pidetään omat asunnot, silloin on mahdollista olla välillä yksin. Varmaan siksi, että se on aika hyvä malli, mutta se alkaa olla jo niin valtavirtaa.
Olen vähän sitoutumiskammoinen. Kaduttaa että tuli aikoinaan mentyä naimisiin. Nyt olen vihdoin taas vapaa eikä todellakaan ole mitään halua joutua loukkuun uudestaan. Minulla on kyllä ihana kumppani, jota kaipaan aivan mielettömästi aina kun ollaan erillään. Ei ollut tarkoitus "pariutua" mutta niin siinä vain kävi. Vain siinä tapauksessa, että hän järjestää jotain aivan erityistä ja kosii kunnolla ja kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, suostun. Vaikka olenkin täysin moderni ja radikaali, tuossa asiassa voin tehdä poikkeuksen, jos toinen on valmis näkemään sen vaivan. Ehkä ei ole pelkoa? Edellisessä liitossa jouduin passaajaksi, siksi olen varuillani.
Blaa blaa blaa, ei tämä sitoutumiskammo koske pelkästään miehiä niinkuin eivät vauvan haluaminen, pettäminen, porno, urheilun seuraaminen, kaljan juonti tai autotkaan. Että minua tympäsee tämä yleistäminen asiassa kuin asiassa, se on jotenkin nykypäivänä niin typerää ja kulunutta. Jokainen ihminen on yksilö eikä sukupuolella ole asian kanssa mitään tekemistä. Näin on ollut aina, mutta asioista ei vain saanut puhua ääneen vielä 50 vuotta sitten.
Ei mulla muuta.
PITÄKÄÄ MIEHET VARANNE! AKAT ON YKSIÄ PIRUJA!
Hei MisterMään. Ei me kaikki olla piruja. Minulla on kahden vuoden kokemus yhdestä miehestä, josta tykkäisin kovasti, mutta hän ajattele meistä naisista samoin kuin sinä. Onnekseni ymmärrän tilanteen. Minun tunteita miehet ette ole saaneet vielä tapettua....onni se miehen, joka rakkauteni saa :)
kauhea kammo. saan sen joka kerta kun katson miesten kanssa huoraavaa lesbo-vaimoani(hän ei tiedä että tiedän).
mikä maa?
Kertomus saattaa olla pitkä mikä on toteuttannut tämän sitoutumiskammon kun enään ei halua epäonnistua.
Kaikki alkoi siitä kun synnyin Kaakois-Suomeen skorpparina, murkkuiässä tutustuin tyttöihin kunnes alle 20 vuotiaana solmin avioliiton, mutta skorpparin etsiminen ei loppunut kun vasta 17 vuoden jälkeen kun erosin ja lähdin toisen naisen matkaan ja olin koko sen ajan 13 vuotta uskollinen kun olimme aviossa ja siihen sisälty ruusuja että ohdakgeita, ero oli yhteis päätös.
Sitten vapaille markkinoille kunnes nainen kippolasta korjasi minut matkaansa, asuimme erillään mutta muuten oli tiivis elämä, kunnes vuoden päästä sukupuolivietti vei Pieksämäelle mustasukkaiseen suhteeseen ja kihlatkin tuli ostettua kunnes vuoden päästä sain tarpeeksi ja muutin töiden perässä Kuorevedelle ja siellä oli etsikkoaikaa kunnes reilun vuoden jälkeen löyty nainen Jyväskylästä naimisiin sitten mentiin ja se oli sivistynyt suhde koska siihen kuulu alkoholin nauttiminen päivitäin ja kestin sitä 6 vuotta.
Seuraavaksi oli vuorossa Inkeriläinen nainen, myös naimisiin, mutta se liitto oli hyvin kylmä ja skorpparille riiti sitä yli 2 vuotta ja sitten kohti Pohjois-Karjalaa toivioretkelle ja sielläkin naimisiin, mutta sitä ei sitten kestänytkään kuin reilun vuoden kun totesin että omaisuus oli kadonnut johonkin joten takaisin Keski-Suomeen.
Kaivoin täältä vanhan tutun jonka kanssa seurusteltiin keväästä syksyyn, mutta minun yksityisyyttäni loukatiin ja nyt oisi kova halu muodostaa lopullinen suhde jos vaan löytyisi nainen joka ymmärtäisi minuakin, mutta pelkona kalvaa se että se ei onnistuisikaan sillä se vaatisi täyttä mukana olemista molemmilta.
Minusta on kehittynyt hyvin sopeutuva ihminen kaikkien näiden suhteiden jälkeen. joten.....
Sitoutumiskammoisilla ihmisillä on seuraavanlaisia ongelmia, joka yksi tai useampia tästä luettelosta..
1) He ovat saaneet pahasti siipeensä aikaisemmissa suhteissa. Sydän on särkynyt kunnolla. Tunteita ei ole käsitelty, vaan ne on haudattu kuoren alle, josta ne nousevat heti pintaan kun suhteessa alkaa jotain tapahtua.
2) Heillä on ongelmia jotka heijastuvat lapsuudesta. He eivät ole saaneet lapsena riittävästi rakkautta ja huolenpitoa. Heitä ei ole kehuttu, kannustettu, he eivät ole saaneet ilmaista kaikkia tunteitaan, vaan ovat oppineet, että tietyt tunteet täytyy piilottaa. Heillä voi olla paljon itkemättömiä itkuja, vihaa, surua ym. sellaista sisimmässään. Kun he ihastuvat ja suhde alkaa syvenemään, niin rakkaus nostaa pintaa kaikki ne kipeät tunteet, jotka on haudattu sisimpään. Rakkauden tarkoitus on antaa ihmiselle uusi tilaisuus eheytyä ja rakentaa terve minuus. Harva vain tätä ymmärtää, joten reaktio tilanteesta on yleensä pakeneminen. Itse tein näin todella pitkään, kunnes tajusin mistä oli kyse ja siitähän seurasi raskas vuoden kestavä tunnekriisi, jonka aikana muutuin täysin. Aina ennen kuvittelin vian olevan miehissä, vaikka vika oli minussa.. minun kyvyttömyydessä rakastaa. En osannut rakastaa, koska sydämeni ympärillä oli niin paljon asioita, jotka oli esteenä aidon rakkauden tuntemiselle.
3) Persoonallisuushäiriö esim. narsistinen persoonallisuus ei osaa rakastaa. Hänen vaurio on tapahtunut varhaislapsuudessa. Narsistit harvoin parantuvat. He käyttävät toisia ihmisiä häikäilemättä hyväkseen. He näyttelevät rakkautta saadakseen ihailua ja huomiota ja valtaa. Mutta he eivät osaa rakastaa.
Tässä on ainakin kolme syytä sitoutumiskammolle.
Olkoon sitten vaikka koko asia khdallani osiltaan noinkin kun "Osaan nyt rakastaa" kerrot ja muutama toinenkin selvitys lisää, yksi joka tapauksessa on tuo mitä kerroin.
Vai pitäiskö kaikki levittää tännekin, noita asioitan kun on yritetty lähes väkisin ja vapaaehtoisesti vatvoa, ei ne muutu siitä mihinkään korkeintaan alkaa kunnolla ******. Tulee vietti tuhota itseni, siihen ehkä pian päädynkin, mutta oma on asiani eikä siinä mielessä kuulu kenellekään, enpä ole mutta vetämässä mukaa enkä tyrkkaas vaihtoehtoan kellekään, en enää odottaas mitään voivottelu puheita, ne riittää kiitos.
Hei "joku möö", tuossa on asian ydin, jonka "osaan nyt rakastaa kertoo". On erittäin surullista, että moni päättää päivänsä sellaisen kumppanin takia, joka ei ymmärrä mistään mitään. Moni ei näe metsää puilta. Kun meitä nyt on tässä maailmassa aika monta, niin yksi jos toinenkin pöljä voi osua kohdalle. On suuri onnettomuus, jos joku lopettaa itsensä jonkin surkimuksen kohdalla, koska se täydellinen onni luultavasti on vasta edessä odottamassa. Ensin on käytävä elämän korkeakoulu, että ymmärtää, mikä on tärkeää ja mitä siltä itse haluaa.
Ei ihme että miehillä on sitoutumiskammo?Naisella on kova tarve"äkkiä" saada mies ja hetkenpäästä yhtä kiire"äkkiä" päästä eroon miehestä.
En jaksanu lukea aikaisempia kommentteja, mutta sanon tämän lyhyesti ja ytimekkäästi... yhden naisen päästin sydämeeni, ja siellä se on visusti pysynyt vaikka olosuhteiden pakosta emme voineetkaan jatkaa enää yhdessä. Olen tapaillut useita mukavia naisia, mutta kukaan heistä ei ole syrjäyttänyt häntä, jonka sydämeni aikoinaan valitsi... tällä ei ole järjen kanssa mitään tekemistä, sillä uskon, että ne todelliset ja voimakkaimmat tunteet joita on vielä olemassa sitä suurinta ja ainutta rakkautta kohtaan vaikuttavat siihen haluaako mies sitoutua uuteen kumppaniin vai ei... itse näkisin että pettäisin uutta kumppaniani ja itseäni, jos tunnustaisin tälle rakkauttani, mutta toisaalta onko vaihtoehtoja ellei löydä jotain vielä aidompaa entisen tilalle. Niin miehet kuin naisetkin kaipaavat läheisyyttä ja jonkun johon luottaa, mutta jos on tuntenut jotain suurempaa, se ei kovin helposti unohdu. Olen taas seurustellut jonkin aikaa ja pelkään sitä päivää, jos naiseni sattuu joku päivä minulle rakkauttaan tunnustaman, koska en voi rehellisesti vastata hänelle, että rakastan häntä... mutta en varmaankaan ole yksinkertaisesti vain päässyt vielä yli menneistä, mutta toisaalta tunnen suurta ylpeyttä siitä, että rakastan edelleen vaikka en onnea löytänytkään. Niin surullista, mutta kylmä tosiasia, että tunteilleen ei mitään voi :(
....miten käy suhteelle joka on alkanut pettämisestä eli edellisessä suhteesa olivat juuri päättäneet mennä naimisiin ja hankkia lapsen 8 vuoden yhdessäolon jälkeen , mutta sitten mies ihastui ja alkoi pettämään ja viettämään salasa aikaa toisen kanssa. Lopulta puolen vuoden ihastumisen jälkeen jätti pitkän suhteensa ja muutti omaan kotiinsa ja tapailu ihastuksen kanssa jatkuu.
"optimisti miettii" realistinen pessimisti vastaa, kuitenkaan en halua piruilla.
No niin no kyllä sitä on saanut tarpeekseen jo muutenkin globaalisti maailman rakenteista, ei yksistään edellä mainnitut asiat riitä asian kyseisen teon harkintaan.
Tämä siihen päälle ei täälä mitään tolkua ole olla, oikastaan täällä mitä me ihmiset touhuamme, teemme ja olemme mielestäni ole paljoakaan tolkkua elää ja olla juosta kaiken perässä, vielä kun osa siitä on pakko olla, ilman rahaa ei saa mitään eikä paljoa pysty mitään tekemään tai suunittelemaan mitään oikeastaan edes turhaa, tyhjää ja masentavaa ajatella ja unelmoida mitään, todellisuus on kuitenkin juuri sitä mitä se on siinä hetkessä jossa olet ja elät mitä sinulla on mahdollisuuksia sillä hetkellä.
Esim. lähden tästä ensikesänä jonnekin huutin tuutiin lomailemaan, teen siellä sitä ja tätä, tuon sieltä sitä ja tätä tms. jne.....
Kun ei tiedä edes elääkö, onko terve ensikesänä vaikka kuinka haluais. tai jos nyt on säästössä lomaa varten, ei tiedä mitä sattuu niin että lomasäästöt ja muut säästöt menee sen sileän tien.
Sitä tämä on yhtä kujajuoksua, ei todellisuudessa tiedä seuraavasta minuutista mitään, uskoa voi, arvailla voi ja toivoa ettei ongelmia tule, muapa ne toiveet ei juurikaan paljoa kanna.
Todelliset tapahtumat jotka eteen tulee on sitä mitä tapahtuu, haaveet ja unelmat voi heittää romukoppaan, jos ne yrittää nousta ylös sieltä parempi katsella ympärille ja muistella hetken vaikka meneen kk.n tapahtumia ja laskea niitä yhteen, sitten miettiä vetääkö haaveunelmaa lekalla, pysy siellä minne sut laitoin vai antaako sen hiipiä ehkäpä taas pettämään tavalla tai toisella joka tosin voi toteutuakin, josta sitten voi seurata taas hankaluuksia sivutuoteena jossakin toisessa tilanteessa/alueella.
Olen mitä todennäköisimmin ihmiskunnan mätäpaise, ehkä pian kuitenkin vain katoan, odotan sitä.
On tässä koitettu tulkaa Minun tyköni työtätekeväiset ja raskautut tietäkin, autaahan Hän ei siinä mitään ja kiitos siitä kaikesta helpotuksesta.
Eipä taida olla lyhdyksi minusta muille, käy päin vastoin, toisen tien tarjoa pääsee ehkä pian voitolle, ei sitä tietä enää kulkemaan vaan tekemään.......... ja se on sitten voittanut.
Optimisti on optimisti ja pessimisti on pessimisti, siitä ei pääse mihinkään :) Sinä et usko minkälainen inttomaratooni tulis, jos me keskusteltais nokatusten noista sinun ajatuksista! Minunkin elämässä on tapahtunut ja tapahtuu asioita, joiden vuoksi olis moni sanonut lopulliset hyvästit. Minä optimistina näen kuitenkin aina valon tunnelin päässä. Nuo sinun kertomasi asiat... sinä vain vertaat elämääsi muiden elämään. Ajattelet mitä muut tekevät elämällänsä. Kateus on suurin pöljyys, mitä tiedän. Siitäkö se onni ja autuus tulee, kun pääsee käymään vaikka Thaimaassa, tai jos ostaa uuden mersun...tai talon...niinkuin joku naapuri tekee!
Minähän en tietenkään voi sinun elämäsi ongelmista tietää. Minä vain sanon , miten itse ajattelen tästä täällä elämisestä. Minä ja sinäkin olemme yksi pieni siru vain. Minä ainakin elän omaani siten, että en tee kenellekään vääryyttä enkä muutakaan pahaa. Rahavarat on rajalliset, toisilla sitä on enemmän ja toisilla vähemmän. Minä kuulun lähinnä tuohon jälkimmäiseen. Olen elänyt sen mukaan,mihin varat ovat riittäneet. Ikää tulee koko ajan lisää ja kaikenlaista kremppaa lisukkeena. Kyllä se viiminen päivä tulee joskus ihan minulta lupaa kysymättä, halusin minä sitä tai en.
Minä yritän elää tässä päivässä. Voihan sitä haaveilla vaikka mistä, mutta ei niin tosissaan, että pettyy jos haava ei toteudukaan. Jos voittasin lotossa, remontoituttaisin koko huushollini uusiksi. Tällä hetkellä tuokin haave todennäköisimmin jää toteutumatta. No, haempa kaupasta vaikka korvapuustin ja keitän kahvit...ja teen muutaman uuden lottorivin.
Siis kuten näet optimisti miettii asioita ihan eri kantilta kuin pessimisti. Sinulle ihan pieni ystävällinen neuvo: katteleppa ympärillesi ja mieti mitä hyvää näet, älä mitä huonoa ja elä omaa elämää...älä katso liian kauas, vaan ihan lähelle vain!
Suhteissa, kuten elämässä yleensäkin, ongelma on se että opimme jo lapsuudesta lähtien ajatuksia mm siitä minkälaisia meidän tulisi olla ja miten meidän tulisi käyttäytyä. Kopioimme siis roolin jota alamme esittämään. Mutta koska se on vain rooli, niin myös suhteista tulee teatteri, eli epäaito, siis valhe. Tavallisesti tämä tapaoppi on tapahtunut jo niin nuoresta lähtien ja niin kauan, että ihminen uskoo olevansa se henkilö, joksi hänet on kasvatettu. Parisuhteissa siis esitellään rakkautta, mutta se ei ole aitoa. Ehkä moni tiedottomasti aistii tämän, eikä siksi tahdo sitoutua.
Suhteet eivät ole ainoa asia mihin ulkoiset ajatukset vaikuttavat, sillä nämä ulkoiset ajatukset alkavat ohjaamaan myös elämän suuntaa, ja vähitellen oma tahto vajoaa tiedottomuuteen.
Kompastuin sattumalta kirjaan, jonka avulla sain selkeyttä mieleeni, ja ymmärsin miten, niin suhteissa kuin elämässäkin, opitut ajatukset vaikuttavat meihin. Kirja kuvailee ajatusten ja mielen toiminnot todella tarkalla tavalla, ja antaa työkalut joiden avulla tulee tietoiseksi omasta itsestään, sekä omasta alkuperäisestä tahdostaan. Omalla kohdallani olen saanut aitoa toimivuutta elämääni. Se on kyllä vaatinut kovaa työtä itseni kanssa, mutta tuloksena on elämä jota tahdon. Kannattaa lukea! Kirjan nimi on Alkuajatus
täällä yksi satutettu joka ei voi kuvitella (eikä haluakaan edes) suhdetta uuteen kumppaniin, koska rakastaa edelleen sitä joka satutti. On kohtalon ivaa löytää oma sielunkumppaninsa ja olla onnellinen vuositolkulla ja yhtäkkiä huomata että toinen ei olekaan tuntenut samoin ja ihastuu toiseen......ja tämä kaikki vain hetkeä ennen lopullista sitoutumista suhteeseen, jossa on aina sanonut olevansa onnellinen. Sitoutumiskammoko iski?
En halua yleistää mutta useissa tapauksissa tarvitsee sanakirjaa:
Minulla on sitoutumiskammo = en ole aidosti kiinnostunut sinusta
Hola, tapauksessani välttelyyn löytyi syy; toinen nainen...
Mutta eteenpäin, uusia koukkuja siimoihin :D