Tai suomen ja ruotsin kannattaisi hankkia yhdessä ydinase. ajatelkaapa mitä hornetteihinkin hukattuilla varoilla oltaisiin aikaansaatu?
Ainoa todellinen turva nimeltä mainitsematonta itäistä uhkaa vastaan olisi oma ydinase, israelin malliin. Se olisi todellinen turva, eikä mikään Nato-optio.
Ainoa todellinen turva nimeltä mainitsematonta itäistä uhkaa vastaan olisi oma ydinase, israelin malliin. Se olisi todellinen turva, eikä mikään Nato-optio.
Vastaukset 8
Vanhimmat
No kun ei ryssät anna eikä todennäköisesti amerikkalaisetkaan. Amerikkalaiset eivät ole uskaltaneet sijoittaa ydinaseita Tanskaan ja Norjaan koska Paskovasta tulisi noottia. Puolaan sijoitetusta ohjuskilvestäkin käppänä siellä Kremlissä uhkaili sotilaallisilla toimenpiteillä. Ja lisäksi ruotsalaisten "ydinosaaminen" ei ole kovin vahvaa kuten ydinvoimaloista näkyy.
Harvapa lupaa ydinaseensa kehittämiseen muilta on hakenut ja tuskin olisi saatukaan.
No jos ruotslaiset eivät osaa, niin ainakin rahoitusapua voisivat antaa homman osaaville suomalaisille. En epäile etteikö tietotaito ole hallussa. Projektin pitäisi luonnollisesti olla salainen israelin malliin.
Totta puhuen ruotsalaisetkin olisivat homman klaaranneet varmasti ominkin päin ja salaaminenkin olisi onnistunut ruotsissa paremmin. Uskon että myös jenkit olisivat antaneet heille salaa avitusta.
Niih nooh voishan sitä salassa yrittää mutta kun ottaa huomioon esimerkiksi sellaiset herrasmiehet kuten Tor Högnäsin mistä tietäisimme ettei joku ruotsalainen lörppö vuotaisi hanketta suurvalloille. Isot pojat sanoisivat myös että jos käytätte paria asetta vaikka Pietariin niin tulee satakertaisesti niskaan takaisin.
Ehkä vuoto asiasta siinä vaiheessa kun jytky olisi valmis, olisi vain hyväksi. tietenkin viralliselta taholta tulisi vain jyrkkää kiistoa. Jälleen israelin malliin.
Varmasti tulisi takaisin että jytisee, jos asetta käytettäisiin, mutta tietäisivätpä hyökkääjätkin että menettäisi hyökkäysarsenaalinsa maavoimien osalta tyystin. Suomihan ei perinteisesti uhkaa pietaria, vaan maahan tunkeutuvat joukot lyötäisiin.
Mielestäni ydinjytky on vaihtoehto Natolle. Ydinlataus voitaisiin sijoittaa esim salattuun paikkaan kymijoen itäpuolelle, uhan tullen väestö evakuoitaisiin ja hyökkääjän saapuessa,- PAM. Eräänlainen uudenaikainen mannerheimlinja.
ICBM-asettako meinasit. Ei taida niitä olla edes Israelillakaan. Mutta poika hyvä odotashan kun Börje pyylähtää paikalle Jomalasta todistamaan miten Ruotsilla on jumalalliset keinot torjua ICBM kun taas esim kiinalaisilla "ali-ihmisillä" ei ole.
No mannertenvälinen ohjus olisikin poikaa, sillähän yltäisi moskovaan saakka, mutta se ei olisi realistinen unelma.
Taktiset, muutaman kilotonnin jysäykset liikuteltavilla alustoilla oleville keskipitkänmatkan ohjuksille, olisivat paras. Hyökkäystähän edeltävät joukkojen keskitykset rajalle. niihin keskityksiin olisi hyvä sitten posottaa...
Ja ydinase sinänsä olisi jo rauhan tae.
En oikein usko tuohon uhittelupolitiikkaan. Uskon paremminkin siihen ulkopolitiikkaan jota on harrastettu viimeiset 70 vuotta. Olemme eläneet rauhanaikaa ja se on ihan hyvä.
"En oikein usko tuohon uhittelupolitiikkaan. Uskon paremminkin siihen ulkopolitiikkaan jota on harrastettu viimeiset 70 vuotta. Olemme eläneet rauhanaikaa ja se on ihan hyvä."
Totta turiset. entisenlainen politiikka jyllätkööt vieläkin. Venäläisiin kansana ja ihmisinä en suhtaudu ollenkaan negatiivisesti, jo senkään puolesta että minulla on venäläisiä sukulaisia. Mutta voitaisiin nousta nöyristelypolitiikasta tasavertaisiksi kumppaneiksi. Uhittelusta ei ole puhettakaan.