Olen sairaalloisen omistushaluinen

Minulla on ongelma. Olen kohta 18 vuotias tyttö. Puolivuotta sitten ensimmäinen poikaystäväni jätti, se oli kova paikka vaikka olenkin vasta lapsi. Jättäessään poika sanoi, että on parempi erota, koska hänellä ei ole enää aikaa kavereilleen.
Nyt minulla on uusi poikaystävä. Tuntuu, että tämä poika todella rakastaa minua. Minäkin pidän hänestä, mutta joka kerta kun hän menee kaverinsa kanssa viikonloppuna baariin saan hirveän kohtauksen. En sano poikaystävälleni mitään, YHTÄÄN mitään. En vain pysty sanomaan mitään, lamaannun täysin. Ja illalla, kun tiedän, että poikaystäväni on baarissa ja itse menen kotona nukkumaan, alan itkeä. Itken noin puoli tuntia hysteerisesti omassa huoneessani. Luulen, ja toivon, että sitten kun kohta täytän 18 ja pääsen itsekkin baariin, kaikki helpottaa. En halua alkaa miksikään stalkkeriksi, enkä alkaisikaan. Haluaisin hänen vain tietävän, miltä tuntuu kun toinen lähtee baariin. Paitsi hänellä ei koskaan tule olemaan samaa ongelmaa, hän pääsee baariin milloin vain.
En usko, että hän pystyisi pettämään minua, koska on niin ujo ettei koskaan itse tee alotteita. Mutta, entäs sitten kun joku nätti tyttö iskee häntä? Poikaystäväni on ihan suloinen. Hän on pitkä ja tytötän yleisesti pitävät pitkistä pojista?
En koe, että minulla olisi itsetunto-ongelmia. Olen vain sairaalloisen omistushaluinen ja haluaisin apua.
Mitä voin tehdä ja miten saan mielenrauhan?
6383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Voisit mennä psykiatrille itkemään niin luultavasti apu löytyy.

Äänestä

itellä oli melkei sama tilanne silloin muutama vuos sitten, tosin en sentään kotona itkeskellyt kun puolisoni baariin lähti hurvittelee. millonkas täytät 18? minkäs ikäne tää sun poikaystävä on? olen kuullut joistain pareista jossa toinen on ala-ikäinen, niin he ovat keskenään sopineet että toinen ei mene baariin (ainakaan usein) ennenkuin toinenkin on täyttänyt sen legendaarisen 18 vuotta. itse en pyytänyt puolisoani olla menemättä kavereiden kanssa baareihin. pahaltahan se välillä tuntui, kun tuppasivat joskus käymään baareissa sekä arkena että viikonloppunakin... mutta ei sen puoleen ettenkö itsekin olisi lähtenyt tuolloin kavereiden kanssa kaupungille tms, eihän mikään sido kotiinkaan jäämään. tosin sekin riippuu ihan millaiset kotiintuloajat kotona on sovittu, ja mitenkä sallivia vanhemmat ovat... mutta kyllä se siitä, ja HUOM!! se, että täytät 18 EI takaa sitten sitä, että käytte baareissa usein poikaystäväsi kanssa, jollei sinulla satu olemaan ämmäporukkaa joka sinut sinne raahaa, kato vähän vanhempii miehii ei teinibilleet kiinnosta niinkään

Äänestä

Sairaanloisen omistuhaluisella on itsetunto-ongelmia ja sinä kyllä hieman jutteluapua tarvitsisitkin. Jonkun ihan aikuisten oikeasti aikuisen, jonka kanssa voisit käydä vähän läpi tuota juttua, susta kehittyy tollatavalla vielä joku stalkkeri, nalkuttava ämmä ja ties mitä vielä, siis älä lähde tolle tielle. Nuoret naiset ja miehet tekee mitä sattuu joskus, mutta sä et voi koko maailmaa hallita, vaan omat valintasi.

"Haluaisin hänen vain tietävän, miltä tuntuu kun toinen lähtee baariin."
No, miksi ne nyt miltään tuntuu? Mitä ihmettä tuo tuommoinen on? Baariin, onko tuo nyt elämäsi tragedia oikeasti? Mietis nyt. Jos joku haluaa yrittää iskeä poikaystävääsi, ei hän siihen baaria tarvitse. Entäs sitten jos joku nätti tyttö yrittää iskeä häntä, sinun vaan pitää luottaa. Mutta mieti myös sitä, että mitä inhottavampi sinä olet nyt ennen baari iltaa, mökötät ja olet mustasukkainen, sitä helpompaa jonkun on viehättävältä siellä baarissa näyttää. Tajuatko? Sinä vaikutat lähtiessä hernemaan hirviöltä ja baarissa on mukavaa, kumman valitset? Lopeta siis se liiallinen mäkättäminen, juttelette asioista, ja se siitä. Kohta sinäkin pääset baariin. Sitäpaitsi, teillä ei ole lapsia eikä vuosiin toivottavasti tulekaan. Sinä kasvat koko ajan. Te pärjäätte ilman toisiannekin hetken: mikä siis palaa?

Teininä on rankkaa kun pienetkin asiat ovat niin suuria, mutta voit hieman auttaa itseäsi ja miettiä kaksi kertaa, mistä tuommoinen hysteerinen pelko tulee ja VALITA itse ruokitko sitä vai alatko kasvaa siitä eroon.
Te voitte kohta käydä siellä yhdessä, ja sitäpaitsi: sinulla pitäisi olla omia ystäviä ja harrastuksia, tavoitteita ja elämää, ettei sinun elämäsi olisi poikaystävästä yksin kiinnikään. Miksi et hengaa kavereittesi kanssa koskaan, vaikka yökylässä tai illan istujaisissa? Ei siihen baaria tarvita, että kavereitten kanssa voi olla, pitääkö sun aina jäädä yksin itkemään?

Mee viä juttelemaan jollekin terkkarille tms. joka ohjaa sut jollekin viksummalle, yleensä noi kuraattorit sun muut tietää lopulta enemmän kun sä arvaatkaan. Koska puolueetonta mielipidettä ja juttelua sä kyllä vähän kaipaisit... Ettei susta muutu sitä hernemaan hirviötä kokonaan.

Äänestä

Minä olen myös sekä narsisti, että sairaalloisen omistushaluinen. Minulla on myös itsetunto-ongelmia. Sopisimme varmasti yhteen kun haluaisimme kumpikin omistaa toisemme eikä tästä syystä eroa tulisi koskaan ;D

Äänestä

Monella alle 20-v ikäisellä on epävarmuutta siitä, että onko tarpeeksi viehättävä, jotta pystyy estämään sen, ettei oma seurustelukumppani lähde toisen matkaan. Olet vielä nuori ja pystyt tekemään työtä sen eteen, että mustasukkaisuus ei tee elämääsi onnettomaksi. Tässä muutamia itsekoettuja vinkkejä:

- älä rajoita poikaystäväsi menemisiä, jos ne tapahtuu kohtuullisessa määrin. Kun mies lähtee baariin, niin itke, jos siltä tuntuu, mutta ajattele, että mikä olisi pahinta, mitä mies voisi tehdä (löytää toisen, pettää, lopettaa seurustelu). Jos pahimmat uhkakuvasi toteutuisivat, niin mitä sitten? Et sinä siihen kuolisi. Huomaat, kun hän on käynyt esim. 20-30 kertaa baarissa, niin et enää jaksakaan itkeä koko iltaa.

- sopikaa yhdessä, että mikä on pettämistä ja mikä on sallittua: halaus? Suukko? Hitaiden tanssiminen?

- kun mies menee baariin, niin keksi itsellesi jotakin puuhaa. Mene omien kavereittesi kanssa pitämään hauskaa muulla tavoin

- kerro poikaystävällesi, että olet vähän mustasukkainen ja hänen baariin meno tuntuu pahalta. Vaikeistakin asioista pitää pystyä puhumaan.

- kertooko mies aina, että miten hauskaa hänellä oli baarissa? Ettekö voisi tehdä yhdessä jotain kivaa? Selvinpäinkin voi pitää hauskaa. Voisitteko joskus järjestää esim. kotibileet, jolloin sinäkin pääset mukaan.

Joskus 1-2 vuoden ikäero tuossa iässä on liikaa. Jos miehen meneminen ahdistaa, niin joskus breikki seurustelussa voi olla paras vaihtoehto.

Äänestä

Tämä on sitä hylkäämisen tunnelukkoa, lue avaa tunnelukkosi tai tunne lukkosi kirja

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sairastyttö kirjoitti:

Minulla on ongelma. Olen kohta 18 vuotias tyttö. Puolivuotta sitten ensimmäinen poikaystäväni jätti, se oli kova paikka vaikka olenkin vasta lapsi. Jättäessään poika sanoi, että on parempi erota, koska hänellä ei ole enää aikaa kavereilleen.
Nyt minulla on uusi poikaystävä. Tuntuu, että tämä poika todella rakastaa minua. Minäkin pidän hänestä, mutta joka kerta kun hän menee kaverinsa kanssa viikonloppuna baariin saan hirveän kohtauksen. En sano poikaystävälleni mitään, YHTÄÄN mitään. En vain pysty sanomaan mitään, lamaannun täysin. Ja illalla, kun tiedän, että poikaystäväni on baarissa ja itse menen kotona nukkumaan, alan itkeä. Itken noin puoli tuntia hysteerisesti omassa huoneessani. Luulen, ja toivon, että sitten kun kohta täytän 18 ja pääsen itsekkin baariin, kaikki helpottaa. En halua alkaa miksikään stalkkeriksi, enkä alkaisikaan. Haluaisin hänen vain tietävän, miltä tuntuu kun toinen lähtee baariin. Paitsi hänellä ei koskaan tule olemaan samaa ongelmaa, hän pääsee baariin milloin vain.
En usko, että hän pystyisi pettämään minua, koska on niin ujo ettei koskaan itse tee alotteita. Mutta, entäs sitten kun joku nätti tyttö iskee häntä? Poikaystäväni on ihan suloinen. Hän on pitkä ja tytötän yleisesti pitävät pitkistä pojista?
En koe, että minulla olisi itsetunto-ongelmia. Olen vain sairaalloisen omistushaluinen ja haluaisin apua.
Mitä voin tehdä ja miten saan mielenrauhan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu