Eteeni pysähtyi pariskunta josta toinen oli aivan niin kaksoisolento entiselle, kuin olla voi. Ei kuitenkaan entinen ollut, mutta se reaktio siihen oli salvata hengen Niin tuskallista katseltavaa, että varmaan kuolen, jos joudun joskus vielä näkemään oikean ihmisen vastaavassa tilanteessa. Hyvä ettei hampaat hajonnut, kun purin niitä niin lujaa, mut päänsärky ja tuhat nieltyä palaa kurkussa.
tunneryöppy yllätti
24aika ei auta 24
4284
0Äänestä
Vastaukset 4
Vanhimmat
Poikaystävä erosi musta muutama viikko sitten ja näin sen viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa - kamalaa kyllä vielä baarissa. Tuli aivan helvetillinen paniikki, luulin että hajoan siihen paikkaan. Onneksi kaverit tukivat ja kyllä siitä selvittiin, vaikka vieläkin tuntuu siltä, että kuolen ahdistukseen. Haluaisin päästä jo tästä ahdistuksesta eroon, kun tuntuu, ettei jaksa näitä masentavia tunteita enää.
ymmärrän. tunne on pahin mahdollinen ,haluaisi vaan kelata aikaa joko eteen tai taaksepäin, tai sitä tilannetta muuttaa, mutta ahdistus on jotenkin sietämätöntä..
yllätti todellakin. Tänään sattuin kasvotusten juuri sen exän kanssa joka on useasti ollut mielessä. Erosta on ehkä 17 tai 18 vuotta, mutta kahvi putosi kädestä. Ei voi olla todellista. En kuitenkaan tuntenut sellaista vetoa häneen kun olin kuvitellut, mutta melkoinen tunneryöppy ollut koko illan päällä.
jalat eivät tahtoneet toimia, tärisin. Purin hammasta pystyäkseni keskittymään kävelyyni päästäkseni ulos kaupasta jossa exäni näin. Erosta 4v.