Vaimo maissa

Älä huoli, kyllä sitä vaan jotenkin jaksaa.

Itse asun Ruotsissa ja avomieheni on juuri valmistunut perämieheksi, joten samassa tilanteessa ollaan. Tilannettani hankaloittaa vielä se, että kaikki läheiset kaverit ja sukulaiset asuu Suomessa, joten miehen poissaollessa sosiaaliset ympyräni ovat todella pienet. Miltä sinun tilanteesi näyttää, löytyykö ystäviä tai perhettä joiden luokse voi ikävän iskiessä mennä? Päivittäiset sosiaaliset kontaktit ovat elintärkeitä jottei se järkyttävä yksinäisyys iske.

Pelkkä ikävöinti on ihan siedettävää, mutta itse huomaan näissä yksinäisyyden puuskissani kyseenalaistavani koko suhteen toimivuuden. Onneksi näitä päiviä on vain harvoin, ja nekin johtuvat luentojeni (=sosiaalisen kanssakäymisen) vähyydestä. Useimpina päivinä koen tämän ihan toimivaksi järjestelyksi vaikka se vähän erilainen onkin. Usein vertaan merimiehen työtä esim. yksityisyrittäjän ammattiin, ja totean että mielummin haluan miehen joka lomalla ollessaan on oikeasti vapaalla ja läsnä, kuin rentoutumaan kykenemättömän työnarkomaanin.

Oman haasteensahan tähän järjestelyyn tosin tuo laivojen usein puutteellinen internet-yhteys, jolloin puhelutkin rajoittuvat siihen 5-10 minuuttiin, jossa ei kovin syvällisesti voi päivän tapahtumia käydä läpi. Sen olen kyllä kokenut aika rankaksi, kaukosuhteessa elävät voivat sentään skypettää vaikka pari tuntia joka ilta mutta ei vaan me merimiesten puolisot :p

Odotan myös malttamattomasti sitä päivää jolloin avomieheni saa vakituisen työn, sillä silloin voin ainakin suunnitella yhteistä tekemistä loma-ajoille. Juuri nyt tilanne on se, etten koskaan tiedä lähteekö mies seuraavalle keikalle ylihuomenna vai kahden kuukauden päästä, ja se jos mikä on raastavaa. Nytkin kävi niin että olin Suomessa kolme viikkoa, ja kolme päivää kotiintuloni jälkeen mies lähti merille. Varoitusaikaakin oli vain se 72h... Viime keväänä mies oli poissa 12 viikkoa ja se alkoi kyllä olla vähän liikaa. Jos saisin toivoa niin haluaisin miehelleni 4-6 viikon työkierrokset. Siinä ajassa ei ehdi liikaa tottua yksinoloon eikä unohtaa miksi se oma mies onkaan se kaikista ihanin.

Tästä aiheesta kyllä riittäisi juteltavaa mutta en taida tätä romaania nyt enää jatkaa sillä avomieheni palaa kotiin reissuiltansa noin tunnin päästä ja pitää pistää kaikki tarjottavat esille ja kynttilät palaamaan :) Se hyvä puolihan tässä on että ikävöinnin jälkeen se yhdessäolokin maistuu makeammalta ja toista arvostaa ihan eri lailla.

Vielä yhteenveto tähän loppuun: Yksinoloon tottuu kyllä, ei se kivaa ole mutta pakon edessä pärjää kun on niin hyvä mies että sitä jaksaa odottaa. Kaverit ja perhe on hyvä apu ikävään ja ainakin itse myös nautin yksinolosta ja siitä, ettei joka sukan aina tarvitse olla viikattuna paikallaan (mieheni on hyvin pedantti, minä taas en yhtään). Täytyy kaiken kaikkiaan vaan ajatella positiivisesti ja muistaa, että on niitä pahempiakin uravalintoja ja kohtaloita, sekä huomioida se miten ihanaa on että mies on löytänyt mieleisen työn josta oikeasti nauttii :)

Tsemppiä koitokseen ja tervetuloa kerhoon!

minunkin avopuolisoni opiskelee merimieheksi.on juuri kuusi viikkoa laivan päällä ja kuulen hänestä harvoin koska aina ei ole kenttää.tämä ei onneksi ole ensimmäinen kerta kun hän lähti harjoitteluun. aloitimme suhteemme sillä että hän asui kotkassa ja minä turussa joten kaukosuhteeseen oli tottunut,tosin näimme joka viikonloppu.kyllä tämä kuusi viikkoinen aika on raskasta etenkin kun meillä on pieni koiranpentu joka on nyt kokonaan minun vastuullani. siihen että mies on laivalla tottuu pikkuhiljaa. avopuolisoni on nyt ollut kaksi viikkoa ja vielä pitäisi neljä viikkoa odottaa mutta pakko on kestää koska toinen alasta pitää ja koska haluan olla hänen kanssaan.ajatukset kannattaa suunnata mahdollisimman paljon muualle,se auttaa.