Onko normaalia?

Ehkä se suhde oli sun mielessä lopussa jo aiemmin, eikä siksi enää herättänyt tuntemuksia. Sehän on ihan hyvä juttu, jos ikävät tunteet pysyy vähissä.

Olemus hakee paikkaansa ja vetäytyy johonkin omiin oloihinsa levähtämään ja prosessoimaan asioita ajan kanssa. Suhde saattaa vaatia paljon enemmän ja syvemmältä ja hienovaraisempia voimavaroja kuin mitä tietoisesti saattaa tiedostaakaan. Sama olo tulee monesti kun on itkenyt itsensä väsyksiin. Hiukan turta tunnoton olo. Se menee kyllä ohi, mutta on myös aika levollinen olotila. Ei suhteen jälkeen heti ole edes mahdollista käsitellä kaikkea asioita, koska ei ole saanut etäisyyttä asioihin. Miten niitä asioista voisi katsella kauempaa, jos niissä on vielä nilkkoja myöten?

Tietyllä tapaa tilanne voi olla jopa järkytys, uusi tilanne, eikä oikein edes tiedä, mitä pitäisi tai voisi tuntea. Eikä tarvitse hakea tarkoituksella jotakin tunnetta. Voi olla helpottavaa, kun ei tarvitsekaan tuntea mitään. Oma olemus voi olla pitkään aikaan aivan vapaasti ilman minkään tunteen värittämä.

Kyllä ne tunteet tulee myöhemmin. Nyt keräät energiaa ja vain annat itsesi olla ja levähtää.

Olipa hyvä kirjoitus! Itsellä on vähän samankaltainen tilanne, hyvissä väleissä erottiin, järkiratkaisuna neljän vuoden jälkeen ja nyt tässä odottelenkin, että koska niitä surun tunteita alkaa tulla. Toisaalta omalla kohdallani uskon kyllä siihenkin, että koska itkin ja tein surutyötä niin kauan jo ennen varsinaista päätöstä ja erilleenmuuttoa, niin se on ainakin minun osaltani vähentänyt tätä tämän hetkistä suruntunnetta.

Hassua sinällään, että olen koko ajan kysellyt mieheltä, että eikö hänestä muka tunnu yhtään surulliselta ja ollut ikäänkuin loukkaantunut kun hän on vastannut, että ei. Mutta eihän minustakaan kovina pahalta tunnu, vielä, joten ehkä se iskee miehellekin sitten jälkikäteen vasta. Olen myös pohtinut temperamentin vaikutusta eroon; itse kun olen ns. nopean temperamentin ihminen ja mies taas hitaan. Hänellä asioiden käsittely ja sisäistäminen vie paaaaljon kauemmin kuin minulla, joten tuskin sieltä puolelta ainakaan kovain nopeasti on tulossa mitään katuvia puheita. (Kerrottakoon tässä lopuksi, että miehen mokailujen ja vapaudenkaipuun ja itsenäistymisen vuoksi erottiin, minä olisin ollut valmis elinikäiseen suhteeseen). Nyt sitten katsellaan miltä alkaa kummaltakin tuntua ja sen mukaan sitten edetään. Tsemppiä aloittajalle, tuo neuvo lepäämisestä on erittäin suositeltava, mikäli siihen vain on mahdollisuus:)

Ootappa pari viikkoa- kuukausi, kyllä se sieltä jysähtää. Eroaminen itsessään saattaa olla niin raskasta että sitä menee pariksi viikoksi shokkitilaan. Kyllä sitä parkuu sitten myöhemmin, ja tässä kohtaa moni luuleekin että ero oli erehdys. Se on vaan se kun se suru ja pettymys lopulta lyö päälle. Sen kun käy läpi, niin jo taas elämä voittaa.