Olen rakastunut tulenpalavasti naimisissa olevaan mieheen jolla on kaksi lasta. Mieskin on rakastunut minuun ja on kerran jo sanonut vaimolleen haluavansa erota koska hänellä ei ole tunteita häntä kohtaan. Mutta sitten vaimo ilmoitti että aikoo muuttaa eri paikkakunnalle kun ero tulee ja mies ei sitten loppupeleissä ollutkaan henkisesti valmis olemaan erossa lapsistaan ja sanoi vaimolleen että hän asuu vain lasten takia hänen kanssaan yhdessä kunnes on valmis olemaan lapsistaan erossa ja että lapset asuvat eri paikkakunnalla kuin hän. Tämä oli mulle ihan kamala shokki kun suunnittelimme jo yhteistä tulevaisuutta ja yhtäkkiä matto vedetään alta pois. Mies itki ihan kamalasti mulle kuinka tämä on niin vaikeaa koska rakastaa mua niin paljon että sydämeen sattuu ja koska minä olen se oikea ja se puuttuva osa hänestä. Hän sitten päätti ettei enää jatketa entiseen malliin koska haluaa mut ihan omaksi ja aikoi ilmoittaa mulle kun on valmis lähtemään ja kun on yksin. Mies ajoi parisataa kilometriä (asumme eri paikkakunnilla) mun takia jotta saa edes halata mua edes kerran vielä hyvästiksi ja kun pääsi mun luo hän halasi ja itki ja kysyi että vieläkö väität etten sua rakasta. Mun mielestä tuo oli rakkaudenosoitus kuitenkin häneltä. Hän kuulemma ikävöi minua ja minä ikävöin häntä. Emme ole olleet yhteydessä kuukauteen koska olen yrittänyt päästä yli tästä mutta koska hän on mulle se oikea ja kaikki loksahtaa hänen kanssa hyvin yhteen.Kysynkin että kannattaisko mun laittaa hänelle viestiä kuinka paljon ikävöin ja että jos hän tosissaan rakastaa minua niin antaisin hänelle puolivuotta aikaa ja sen puolenvuoden jälkeen nähtäis sovitussa paikassa sovittuun aikaan jos kummatkin haluavat olla toisen kanssa ja rakastaa toista?? Vai pitäisikö mun vain unohtaa tämä elämäni rakkaus? Miksi pitää olla erossa kahden sukulaissielun ja ihmisten jotka on samasta puusta veistetty ja rakastavat toisiaan ??
mitä tehdä?
se oikea
77543
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 77
Vanhimmat
Jospa antaisit heidän ensin hoitaa asiansa ihan rauhassa. Sä olet sotkenut heidän asioitaan osaltasi joten olet tällä hetkellä se ylimääräinen osa.
Et voi edes tietää heidän suhteestaan mitään muuta kuin mitä mies on kertonut, totuutta et välttämättä tiedä. Ei ole mitään takeita että elätte yhdessä puolen vuoden päästä, jos koskaan.
Taidat elää haavemaailmassa.
Sitä paitsi, on erittäin ala-arvoista toimintaa sekä sinulta että tuolta mieheltä tuollainen.
Tuskin on edes mikään syy kun mies sanoo että ei halua että lapset muuttaa toiselle paikkakunnalle, ajoihan hän sinunkin luoksesi tuosta vaan? Ei varmasti ole oikea syy ettei hän lähde, ehkäpä hän on tullut järkiinsä ja haluaakin jatkaa elämää perheensä kanssa.
Kyllä minä laittaisin viestiä. Viestiin on miehen helppo jättää vastaamatta, jos haluaa, mutta viestillä voit kertoa omat tuntemuksesi. Ehkä mieskin on miettinyt viestin lähettämistä mutta pelkää loukanneensa sinua eikä ole tohtinut tarttua puhelimeen. Joskus ihminen löytää elämänsä rakkauden mahdollisimman huonolla hetkellä. Ja joskus sen saavuttaminen nyt vaan vaatii moraalittomuuksia. Elämme vain kerran. Go for it!
Itse en asettaisi heti aikarajaa, vaan laittaisin ensimmäisen viestin niin, ettei siihen ole pakko vastata. "Ajattelin vain kertoa, että mulla on ikävä sua ja että rakastan sua yhä." Jos mies vastaa ja saatte keskusteluyhteyden auki, voit sitten ottaa puheeksi aikarajan tms. Itse tekisin niin, että haluaisin kyllä tuon puolen vuoden aikana olla yhteyksissä, olla tietoisesti Se Toinen.
Ihme ja kumma - kerrankin täällä kirjoittaa toinen yhtä "moraaliton" kuin itse olen... Jotakuinkin noin sen itsekin räknäilisin.
Kiitos Moraaliton! Ajattelin että laittaisin näin " Ajattelin vain kertoa että mulla on ihan kamala ikävä ja eikä ole mennyt päivääkään etten sua ois ajatellut ja rakastan sua yhä. Laita viestiä tai soita jos tunnet vielä samoin."
Vai onko tuo viimeinen lause liikaa?
Jättäisin miehen rauhaan.
Asiat eivät luultavasti ole, kuten hän sinulle kertoo.
Arki tulisi teidänkin suhteeseen ja salailun, yms., tuoma viehätys häipyisi.
Sori.
Jos on oikeasti rakkautta, hän tekee kyllä oikean ratkaisun. Vaimot alkavat keksiä kaikkea mahdollista että mies ei lähde...silläkin uhalla että heitä ei oikeasti rakasteta. Ihan niiinkuin kerroit, kiristää nyt noilla lapsilla..eri paikkakunnalle. Oman miesystäväni vaimo pisti vielä parammaksi: uhkasi ja oli tehnytkin jotakin tappaa itsensä ja vauvan. Mitä siinä mies voisi tehdä?
Ilmoitat just noin niinkuin yllä neuvottiin, että rakastat ja kaipaat häntä, ei muuta.
Miehen täytyy taistella naisesta, ei toisinpäin. Se on luonnonlaki, ja johtaa lopulta oikeaan tulokseen. Voi tietenkin viedä aikaa. Ymmärrän sinua 100 %:sesti, koska olimme samassa tilanteessa.
Siellä se kotonaan on edellleen, koska lopussa hermostuin, hän itki ja soitteli, en kestänyt tilannetta, vaan ilmiannoin meidät tietenkin toivoen että vaimokin suostuu eroon.Ei muuten suostunut, vaan niinkuin kerroin alkoi nuo kuvaamani kiristyskeinot. En ole edes ensimmäinen miehen suhde, ennenkin tapahtunut sama tilanne, vaimon kiristys noilla keinoilla.
Mies meni ihan sekaisin tietty kun paljastin et minä eroaikeiden takana., Sitä minun ei olisi pitänyt tehdä, koska tuo vaimo alkoi just siitä paikasta "kylmän sodan".
Luotan itse kuitenkinn siihen, ja tämän sanoi mies myös, että jos teidät on luotu yhteen, tapahtuu se ennemmin tai myöhemmin, ja sitä ei sitten enää järjellä ohjailla.
Hirveintä olisi yrittää jakaa miestä edelleen, hän ymmärsi sen täysin.
Siihen en pysty enää yhtään päivää, kerroinkin että ilmoittaa sit itsestään kun on eronnut.
Tuleeko sitä koskaan, en tiedä, mutta kenellekkään ei ole ihanaa jakaa toista jos oikeasti rakastaa. VAimo on jo sen verran eka tapauksen jälkeen kylmettenyt, että hänellä eri motiivit kuin rakkaus ja kaipuu.
Elä elämääsi eteenpäin. Minä näen edelleen joka yö unia meistä, ja aina kun silmät aukaisen palaa hän mieleeni, ja uskon että hänellä menee samoin,sen verran intensiivinen oli rakkautemme.
Miehellä siis kuitenkin pitää olla sitä MUNAA tehdä päätös jos haluaa onnelliseksi. USko, että hänkin kärsii aivan hirveästi.
Ja oikeasti KAIKKI tietää, että sun oikea nimimerkkis ei suinkaan ole lopussa love wins vaan Lima-Lissuhan se siellä taas lässyttää samaa ja samaa ja samaa ja samaa...
kiitos sullekkin lopussa love wins. Mä laitoin sen viestin ja saa nyt nähdä tuleeko mitään vastakaikua siihen... Olenkin elänyt elämääni eteenpäin ja niinkuin sinä näen melkein joka yö unia hänestä/meistä ja välillä on päiviä etten osaa mitään muuta kuin kaivata meidän yhteisiä hetkiä jne.
En ole koskaan tuollaista rakkautta tuntenut kenenkään kanssa ja se kun on toisesta erossa niin tuntuu kuin minusta puuttuisi palanen.
Hohhoijaa. Täällä kaksi kahjoa,aloittaja ja love wins. Teillehän on syötetty puppua ja haluatte vielä uskoa siihen. Jos vaimo uhkaa itsemurhalla tai muulla väkivallalla, sehän pitää toimittaa hoitoon ja ottaa lapset pois - järkikin sen sanoo. Vaikka minä kyllä vaimona jättäisin lapset isälleen ja sille kakkoselle hetkeksi, siinä se arki astuisi kuvioon välittömästi. Onneksi useimmat viamot eivät ole näin raakoja vaikka eihän se muuksi muutu, että ne lapset ovat senkin petturimiehen,
Jos mies rakastaa, se julistaa sitä rakkauttaa kaikille, vaimoa myöten. Ja lähtee uuden rakkaansa luo. Tämä aloittajan yksilö haluaa vaan dramatisoida ja olla joku spesiaaliyksilö aloittajalle. Onnistuu näköjään kaikessa itsekkyydessään.
Niinhän se tuntuu. Anna ajan mennä. Siellä se hermostuneena näppäilee puhelinta. Usko, se avioliitto ei ole ennen sinuakaan ollut kunnossa, et ole syy mihinkään. Avioliitoissa joissa toinen ei ole oikeesti onnellinen aika tekee tehtävänsä. Miehet vaan valitettavasti ovat mukavuudenhaluisia, ja kun vaimo taas ymmärtää, on heillä helpot päivät jäädä kun mikään perusasia ei muutu, paitsi kylmää on, mutta sitähän se aina on, vaimo kylmettää tietyn osan itsestään senkin uhalla että tekee kipeää.
Yrität vaan keksiä kaikkea muuta tekemistä.
Sillä miehellä on identiteettikriisi, joka ei välttämättä liity mitenkään vaimoon.Valehtelee nyt sinulle, kun huomasi mokanneensa.
Spekulaatioita miehen motiiveista voi esittää kuka tahansa. Vain te itse tiedätte tilanteenne ja tunteenne. Arki tulee tietysti suhteeseen, mutta totuus on, että kaikkien kanssa arki ei ole samanlaista. Muista myös, että sinä et tee väärin miehen vaimoa kohtaan, vaan se mies. Älä suostu syylliseksi aikuisen ihmisen teoista - mutta älä myöskään jää roikkumaan väkisin.
Kerrothan sitten, Se oikea, miten kävi. Vastasiko mies?
Olen epäillyt miestäni jo kauan pettämisestä , mutta mies kieltää kaiken, vaikka on jäänyt kiinni useammista valheista.
Muuttaisin toiselle paikkakunnalle lasteni kanssa , jos mieheni jäisi kiinni suhteesta toiseen naiseen.Haluaisin todella tietää totuuden pettääkö vai ei ,
joten "se oikea "oletko varma , että salarakkaasi on todella kertonut vaimolleen sinusta??Jos olet mieheni salarakas niin ilmoita minulle ja otan eron petturista!
Aina ei puheet pidä paikkansa on sitten kyseessä vaimo tai salarakas joilleselityksiä annetaan.
Moraaliton_ ei ainakaan vielä ole mies vastannut ja epäilen ettei vastaakkaan enää =( pitää alkaa luomaan uutta elämää ilman häntä ja se tekee kipeää.
vaimo ja 2 lasta: ei ainakaan tietääkseni vielä ole kertonut mutta aikoi kertoa sitten kun on valmis siihen ja olemaan erossa lapsistaan.
Jos mies ottaisi eron sinun vuoksesi, niin voisitko luottaa häneen? Mun mielestä mies, joka salasuhteilee ennen eroaan ties kuinka kauan ei anna kovinkaan luotettavaa kuvaa itsestään. Mistä voisit olla varma, että sinä olisit se hänen loppuikänsä rakkaus, ettei pettäisi sinuakin? Et varmasti ole miehen ensimmäinen salasuhde, vaikka mies niin väittäisi. Älä ole sokea, älä usko kaikkea, mitä sinulle sanotaan. Et mistään voi tietää todellisuutta. Mies ei ole aikeissakaan kertoa vaimolleen sinusta mitään, nämä on nähty ja kuultu monesti. Naiset vaan ikuisesti ovat niin hölmöjä, että luottavat pettävään mieheen.
Voi kuule, mies on nyt vaan tullut vihdoinkin järkiinsä. On elänyt seikkailua, vapautta ja fantasiaa sinun kanssasi, ehkä ollut vähän kyllästynyt lapsiperhe-elämään. Nyt on kuitenkin tajunnut miten tärkeä perhe ja vaimo on hänelle. Kunnioita sitä. Hyväksy se, että mies ei rakasta sinua tarpeeksi lähteäkseen perheensä luota.
Toivon sinun nyt olevan sivussa ja odottavan miten käy ja anna miehen tehdä päätös itse, sillä hänen täytyy nyt selvittää tilanteensa. Lapset ovat varmasti hänelle numero yksi ja heidän asiansa hänen täytyy saada hoitaa ilman sinun mielipiteitä. Hän tulee kyllä luoksesi jos tuntee niin.
Suhteenne ei onnistu jos nyt hääräät välissä.
Tarvitsette molemmat aikaa ja ajattelua, siitä mitä seuraisi yhdesäolostanne. Siinä nämä lapset ovat ensisijaiset, kannattaa luke kirja jälleenrakennus ja kohdat lapsista eritoten.
Ensinnäkin, miksi vaimon ilmoitus muuttaa eri paikkakunnalle eron tullessa on kiristystä? Me emme tiedä, onko vaimo nykyisellä asuinpaikallaan kenties yksinäinen, sukulaisten ja ystävien asuessa muualla. Jos erotaan, niin yleensä rakennetaan elämä kokonaan uusiksi ja lähennytään ystävien kanssa, joista ollaan kenties etäännytty.
No, edellinen vain heittona. Eihan se asiaan kummemmin kuulu.
Mutta sen sanon, että parisuhteen sisälle ei kukaan näe. Minunkin ex-mieheni pettäessään oli kertonut kakkoselleen mitä kummallisempia juttuja minusta. Siitä, kuinka en pärjäisi millään ilman häntä, en taloudellisesti enkä henkisesti. Ja samaan aikaan olin jo yrittänyt tehdä eroa exästäni kuukausikaupalla. Mies pisti vastaan, vetosi lapsiin, kaikkeen maasta taivaisiin ja lopulta jo siihen, että antaisin hänelle aikaa sopeutua. Minun onnekseni sivusuhde paljastui, ja pääsin miehestä eroon. Toki se pettäminen kaiken keskellä loukkasi, mutta eniten ihmetytti ja järkytti se valheiden, satujen ja tarinoiden määrä. Kakkonen otti yhteyttä, ja juttelimme asiat halki. Ei ollut varmaan hänellekään helppo paikka.
Jotenkin patologinen valehtelija mun exä oli. Edelleen uskoo ja odottaa, että me palaamme yhteen, vaikka aikaa on mennyt useampi vuosi. Samalla pitää "tyttöystävää" jota haukkuu minulle tekstareissa. Puhua kun en jaksa exän kanssa ollenkaan. Edes lasten asioista. Onneksi on kännykät ja sähköpostit.
Niinpä, kaikenlaista potaskaa kakkoselle on varmasti kerrottu. Tottakai kakkonen haluaa uskoa, varsinkin kaikenlaisen negatiivisen miehen suhteesta ja vaimosta. Se kun antaa kakkoselle itselleen toivoa ja hän voi tuntea itsensä paremmaksi. Meilläkin kakkonen oli siinä uskossa, että me "vain asumme yhdessä". Voi hyvää päivää! Ihan normaalia pariskunnan elämää vietimme mukaan lukien kaikki hempeilyt ja rakastelut.
Tämä on muuten niin totta, että salasuhteilevat miehet todella valehtelevat asioita niin rakastajalle kuin vaimolle, joku paha häiriö heissä on. Jos siis mies pystyy heittämään tarinaa molemmille, niin mikä helvetin lurjus tämä ukko on?
Ajatelkaa, ja sitten vielä jotkut tappelevat mokomasta.
Mun ukkomies ystävä oli samanlainen, en olisi ikinä uskonut, en ikinä.
Moraalia ei lainkaan, kotiinsakin vei vaikka en halunnut, mutta suostuin sit kuitnekin, vaimosta kertoi asioita joita minä en ikinä exmiehestäni kertoisi, raha-asiatkin ja kuinka hänen plääni erotessa, paskan marjat, sinne meni kotiinsa takaisin, jäänyt ennenkin kiinni pettämisestä. Vaimolle joka miestä nyrkein puolustaa nyt syöttää minusta varmasti samaa sontaa.
Kyllä se on naiset niin että kunnon mies ei pane eikä salasuhteile, olkaa varovaisia jos tällainen tulee eteen, erotkoon ensin. Minulle nousee karvsat nykyään pystyyn, jos joku ukkomies jotain ehdottelee.
Olkaa todella onnekkaita, kun pääsette tällaisesta eroon, niin vaimot kuin kakkosetkin. Huomaatte sen kyllä pian.
Jos niin onni käy, että niinkuin toi Still hope kirjoittaa löytyy todella mies joka on elämäsi rakkaus, niinkuin toi mies teki, erosi, se sentään on jotenkin ymmärrettävää, onnea teille, olette varmasti toisenne ansainneet.
"Kotiinsakin vei vaikka en halunnut", no huh. Taas tätä moraalittomien kakkosten vouhotusta. Minunkin exäni syötti kakkoselleen juttua, kuinka tarvitsee muutaman kuukauden lisää aikaa ennen kuin jättää minut - mielestään vaimonsa. Kuinka minä maksan kaiken jne. jne. Todellisuudessa olin ottanut virallisen avioeron aikaa sitten ja mies olisi ollut vapaa lähtemään välittömästi. Ei lähtenyt vaan virallista tietä piti pois potkia yhteisestä kodista. Vieläkin itkee ja toivoo yhteenpaluuta. Onnekseen kakkonen soitti minulle ja kertoi asiat, saatoin kertoa hänelle sen oikean totuuden. Toivotin heille hyvää onnea, että nappaisi nyt kiinni moiseen kultakimpaleeseen, kun niin houkuttava oli, että tietääkseen varatun kanssa suhteeseen lähti. Ainoa asia mikä jäi kiinnostamaan heidän suhteessaan oli, että miksi tämä kakkonen minulle yleensäkään soitti.
Kahdelle edelliselle kirjoittajalle: Olin aikanaan rakastaja, josta tuli uusi vaimo. Mies oli NELJÄN lapsen isä, hyvä isä, joka otti ja ottaa aikaa lapsilleen. Pienin lapsi oli silloin 1-v., eli juuri kiva ikä kun opitaan kävelemään jne. Vaimo ihan mukava, kauniskin, kaikki kunnossa ulkoisesti. Ei paljon riitaa. Kuitenkin ajan myötä oli rakkaus, sellainen oikea sammunut, enemmän sellaista eteenpäin menemistä ilman toisen paljon huomioon ottamista, myöskään mies ei omien sanojensa mukaan ollut oikein koskaan rakastunut vaimoonsa. Naimisiin menty koska lapsi tulossa.
Eräänä päivänä vaan kävi niin, että satuimme juttelemaan. Se oli sitä ihmeellistä yhteenkuuluvuuden tunnetta ensi silmäyksellä. Mieheni sanoo muistavansa ikuisesti tuon päivän. Koska tiesin että hän on perheenisä, en antanut mitään vinkkiäkään että olisin sillälailla kiinnostunut. Meni vuosi, taas juttelimme lyhyesti, taas oli niin hyvä olla hänen vieressä ja vaan keskustella, tuntui kuin ei haluaisi lähteä pois.
Itse olin tuossa vaiheessa sitten jo päässyt omasta erostani yli, lapset kasvaneet, kun seuraavan kerran näimme taas noin vuoden päästä. Ja silloin ei ollut enää mitään keinoa, jolla olisimme voineet olla erillään toisistamme, se oli menoa, ei suinkaan sänkyyn ensimmäisenä, vaan siihenkin kesti vielä viestittelyä muutama viikko.
Ensimmäisestä kerrasta kun rakastelimme keskenämme,(vetovoima oli aivan mahdoton), tiesi mies, että tämä on tässä, hän rakastui minuun aivan silmättömästi, vielä syvemmin. Yritin ajatella asiaa, ja kysyä että mitäs nyt, en halua rikkoa sun perhettä. Mies oli niin varma meistä, että alkoi todella erovalmistelut. Shokki vaimolle, lapset itki, isä selitti parhaansa mukaan.
Meidän suhde syveni, omatunto vaivasi molempia. Mies erosi, otti asunnon, näki silti lapsia joka päivä niinkuin vieläkin. Välillä oli aika, jolloin hän itki, velvollisuus painoi lapsia kohtaan, oli viikkoja että jätin hänet suremaan yksin ja lasten kanssa.
Yhteensä noin 2 vuotta on mennyt, ja kaikki asiat ovat loksahtaneet paikoilleen. Menimme naimisiin, rakkaudesta, viime kesänä. Asumme miehen katkeraa vaimoa lähellä, jotta mies näkee lapsiaan. Pyysin anteeksi vaimolta, että hän ymmärtäisi. On puhunut minusta pahaa.
Yritti vielä kiristää miestä jäämään henkisillä aseilla, ei pyytämällä. Suotta.
En ikinä ole ollut näin onnellinen, ja samaa sanoo tuore mieheni. Me todella olemme luotu toisillemme, harmi vaan kun koko prosessi kesti nelisen vuotta että saimme toisemme. Toisaalta mies tarvitsi tuon ajan, ehkä minä myös.
Siis kakkosnaiset, älkää uskokoja etsikö esteitä tiellenne, katso vaan eteenpäin, ja usko, että jos mies on tarkoitettu sinulle, ja sinä hänelle, ei siinä paina vaimo, talo, lapset ja suku loppujen lopuksi mitään, oikea rakkaus voittaa lopulta. Se voi kestää niinkuin minunkin tapauksessa, mutta yhtään kertaa en luopunut ajatuksesta, että tämä ei onnistu, vaan luotin meidän rakkauteen ja yhteyteen mikä meillä oli. Toki jos mies olisi lopettanut kanssani, ja velvollisuudentunnosta mennyt takaisin vaimon luokse, olisi minun täytynyt se hyväksyä, mutta mitä tulisi enää avioliitosta, jossa toinen osapuoli on vakavasti rakastunut ja toinen petetty?
Mielestäni mieheni ei tehnyt mitään väärin, hän on edelleen hyvä isä, ja tykkään hänen pojistaan, hän myös minun. Onhan se sovittelua lasten kanssa, mutta koska molemmat olemme lapsirakkaita uskon että kaikki lutviintuu niinkuin on lutviintunutkin tähänkin mennessä. Vaimo sai jäädä taloonsa, ja mieheni tukee myös rahallisesti, ei hänellä ole hätäpäivää. Toivomme molemmat, että hän löytää oikeasti itselleen myös vastaparin, sellaisen, joka täydestä sydämestään rakastaa häntä, sillä hän on ihan hyvä ihminen.
ja kun aika kuluu, sinä olet samassa tilanteessa kuin alkuperäinen vaimo. TOivottavasti silloin annat miehesi mennä ja ymmärrät kakkosia, etkä missään nimessä ole esteenä miehesi uudelle onnelle. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää ja teillä ei ole edes lapsia....
Jos kävi kuin Hertta-sarjassa ja paha vaimo sai palkkansa, niin kuinka ihmeessä pyörit tällä negatiivisella ja tuskaisalla palstalla? Saatko jotain kiksejä? Vai oliko yllä vain ihanaa kuvitelma?
Kun noin monilapsisen uusperheen arki tuppaa olemaan vaikeaa vaikka suhde olisi syntynyt molempien jo erottua. Varsinkin neljän lapsen kipuilu erosta näkyisi kyllä. Lapsia(kin) kun ero kirpaisee. Vaikka sinusta (kuviteltu)miehesi ei olisi tehnyt mitään väärin, niin lapsensa tuskin ajattelevat niin....
Kuulostaa kyllä fantasialta ylläoleva teksti.
Jep, nyt tarina jo meneekin niin, että mies erosi ja ovat kakkosensa kanssa yhdessä. Hahhahaa! Kuitenkin sama nainen on meuhkannut täällä, että on kertonut miehen vaimolle suhteesta ja mies on jättänyt kakkosen sen takia.
Anteeksi, mutta en tiedä mitä tarkoitat, en ole ennen kirjoittanut täällä. Mieheni ex-vaimo on kyllä täällä minua etunimen kera haukkunut, siksi luen joskus tätä palstaa, että onko jo lopettanut. En tiedä mitä tarkoitat. Vai oletko nyt entinen vaimo? Haluan myös rohkaista niitä, jotka ovat samassa tilanteessa kuin minä aikoinaan.
Jos, niin yritä hyväksyä, ei ole ollu kenellekkään helppoa, mutta miehesi teki itse päätöksen. Ei tästä enempää, löydät varmasti uuden kun vain unohdat entisen ja annat hänen elää onnellisena eteenpäin. Olemmehan kaikki aikuisia ihmisiä.
Hyvää jatkoa Sinulle, olet hyvä ihminen.
Et kyllä ihan aikuiselta vaikuta, teinitytöltä ennemmin, jolle ei ole kehittynyt vastuuntuntoa.
Mitä ihmettä sinä tuommoisella miehellä teet? Kuvitteletko tosiaan saavasi hänestä luotettavan ja turvallisen kumppanin? Entä sitten kun arki alkaa oikein kunnolla teidän suhteessa, joudut olemaan aina varpaillasi...
Vielä se tiedoksi että mies ei ole ikinä haukkunut omaa vaimoansa minulle. On vain kertonut kuinka oli mennyt velvollisuudentunteesta yhteen vaimon kanssa ku oli yhden yön tuloksena tulossa lapsi. Rakkautta ei miehen puolelta ole ikinä ollut mutta ikinä hän ei minulle haukkunut vaimoaan. Kertoi vain kuinka onneton hän on vaimonsa kanssa mutta rakastaa lapsiaan ja minua yli kaiken.
Seli seli seli! Ei ikinä rakkautta mutta neljä lasta tuli pykättyä maailmaan....
Tiedätkö, että järjestettyihin avioliittoihinkin kasvaa lasten ja vuosien myötä rakkaus, jota monet pitävät parempana ja vahvempana kuin tämä meidän jenkkileffojen vuoden-pari kestävä rakkaushuuma.
Ei neljää lasta pykätä maailmaan velvollisuudesta tunneköyhässä liitossa. Tai sitten olet onnistunut nappaamaan jonkun ihan sairaan tyypin. Jotain tunteita hänen on täytynyt exälleen näyttää, jotta tämä tekee lapset hänen kanssaan. Ehkä hän sitten valehtelee samalla tavalla sinullekin.
Rakkaus voi toki kuolla ja hävitä, niin käy välillä. Mutta että ei olisi koskaan rakastanut! Jos mun mies sanoisi noin, en koskaan uskaltaisi luottaa niin kylmään ja laskelmoivaan tyyppiin.
Eli paranna hieman fantasiaasi, se ei ole nykyisellään kauhean uskottava....
Käräytä se mies vaimolleen. Soita vaimolle ja sano että teillä oli suhde. Saat miehen itsellesi varmasti.
kakkonen: on käynyt mielessä että käräyttäisin mutta miehen vaimolla on salainen numero enkä usko että se auttaisi saamaan miestä....saisin vain miehen vihat päälleni, ehkä.
Tiedät varmaan osoitteen missä mies asuu joten postia vaan sinne vaimolle ukon petturuudesta.Voit tehdä sen myös nimettömänä joten et saisi mieheltä syytteitä niskaasi!! Kokeile !
Mieshän on jo tehnyt päätöksen eli haluaa jatkaa vaimonsa ja perheensä kanssa. Enpä usko, että mies ikinä antaa sulle anteeksi jos nyt menet hänen vaimolleen jotain kertomaan. Vaikka oletkin tunkenut itseäsi tuon pariskunnan väliin, niin anna heidän itse selvittää välinsä. Tai ilmeisesti ovatkin niin jo tehneet, kun ovat yhdessä päättäneet jatkaa parisuhdettaan. Sinä et valitettavasti kuulu enää tuohon kuvioon. Totuus on se, että mies ei välitä tarpeeksi sinusta erotakseen. Mitä nopeammin tuon tajuat, niin sitä nopeammin pääset eteenpäin. Kyllähän niitä tekosyitä löytyy miksei voi erota: lapset, asuntolaina, isovanhempien sairastelut, lasten vaikeudet koulussa, vaimon terveys jne.
Tosi reilua esiintyä nimettömänä. Jos on kehdannut toisen miestä paneskella, niin sitten pitäisi kyllä kehdata esiintyä omalla nimellä ja naamallakin. Epätoivoista ja suorastaan säälittävää.
No kuinka muka saisit miehen vihat, jos se rakastaa sua yli kaiken? Kaiken se kestää...sanoo iso kirja?
Kyllä asiat ovat niin, että mies EI VOI SIETÄÄ SITÄ ETTÄ RAKASTETTU USKALTAA PALJASTAA SUHTEE JA HÄN EI.
Tiedän kokemuksesta.
Mies venytti ja venytti, kyllä sen ymmärränkin nyt, koska eihän syn sanominen eroaikeeisiin todella ole helppoa vaimolle ja lastesi äidille.
MInä en vaan jaksanut enää, kärsin, hän kärsi, vielä edellisenä iltana mies itki mitä tuskaa perheelleen tuottaa kun eroaa, koska he eivät ole syy mihinkään, hän vaan rakastunut toiseen.
Miehelle on kunnianloukkaus, jos rakastettu ehtii kertomaan ennen häntä.
Omassa tapauksessa tiedän syyn miksi mies venytti sanomista. Yksi syy oli että mies tiesi että vaimo on hukassa talon kanssa ja kolmen lapsen kanssa keskellä talvea, toinen syy oli, että vaimolla itsetuhoisia aikeita jo ennenkin, ja haluaisiko hän että lapsilla ei olisi enää äitiä! Mutta syy ei ollut että mies ei olisi ollut varma eropäätöksestään ja että ei olisi rakastunut, sen hän minulle vannoi vielä edellisenä iltana.
ON NIIN PIRUN OIKEIN PALJASTAA USKOTTOMUUS. JOS VAIMO ON NIIN HÖMPPÄ ETTÄ EI USKO TAI ALKAA SINUA SYYTELLÄ, NIIN SE ON HÄNEN VIKANSA. On todella vaan olemassa naisia, joille miehen uskottomuus ei meinaa paljoa, mutta voitte olla varma että siinä liitossa ei ole oikeaa rakkauttakaan. Vaimo ei sit ä tarvitse, ja luulee rakkautta olevan sen, että mies pettämisien jälkeen aina palaa tai pysyy kotona. Se ei todella ole rakkautta.
No voi kuule, ei kaikki liitot ole kylmiä, vaikka niissä petettäisiin. Toki ongelmia saattaa olla parisuhteessa tai sitten vaikka pelkästään sen pettäjän päässä. Pettäminen voi olla myös sellaista pientä extraa arkeen. Ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö pettäjä voisi olla kotona myös rakastava puoliso ja hyvä isä. Osa pariskunnista kun pystyy pettämisenkin jälkeen rakentamaan liittonsa uudelle pohjalle. Se on todellista rakkautta ja anteeksiantoa. Kun pettäjä on valinnut jatkamisen puolisonsa kanssa, niin siinä ei ole kakkosella nokan koputtamista.
Älä sä lämmin liito jauha pas kaa! Et usko itsekkään mitä kirjoitat, kysyhän tähän kuule petturimiehesi mielipide, tietääkö hän mitä pa sk aa jauhat täällä päivästä toiseen?Keskity enemmän järjestämään elämäsi, ajattele oma arvoasi ennekuin pidät itseesi kynnysmattona,
Toisaalta hyvä kun näitä kynnysmattojakin on!
Asia on niin, että täällä kirjoittavat ihmiset JOILLA ON ONGELMA tai KRIISI päällä, se on sinullakin, etsit vastausta mikä olisi oikein , koska kärsit sisäisesti ja se on ymmärrettävää.
Parempi on kuulkaa antaa pettävän jatkaa sinkkuna, se on hänellekkin vapautus ja ennenkaikkea sinulle
Kysehän ei ole siitä mitä minä annan tai teen tai en tee, vaan mitä minä ja mieheni haluamme. Ja me olemme halunneet jatkaa yhdessä ja rakentaa elämämme uudelleen. Sehän ei tietenkään sopinut kakkoselle, joka kaikin tavoin häiriköi ja teki itsensä naurettavaksi. Kukahan se sitten loppupeleissä osoittautui siksi kynnysmatoksi, mikä heitettiin lähinpään katuojaan takaisin.
Mitä muuten itse pyörit täällä. Miksi itse et keskity järjestämään elämääsi. Nyt elämäntehtäväsi tuntuu olevat kaikkien vaimojen arvostelu ja loukkaaminen. Ei ole meidän vika, että ukkomies jätti sinut.
Voi sua reppanaa, sinä vaan jaksat ja jaksat....todellista rakkautta, just joo.
Harvalla pettäjällä on noin reppana vaimoa, jota aina vaan petetään ja petetään, ja sinä vaan jaksat. Katsohan vähän lehtienkin otsikoita, mitä tapahtuu kun puoliso on uskoton? JOS toista oikeasti rakastaa ja tämä rakkauden kohde pettää, ei siitä pääse yli, pettymys ja loukkaus on liian iso. Niin miehille kuin naisillekkin, ei mieskään pääse yli jo rakastamansa vaimo antaa pimsaa toiselle, rakkaus kuolee siihen, jää vain toivo ja katkeruus.
No miksi nimität sitten uskollisuutta? Ja niinkö sinäkit menet vieraisiin, vastavuoroisesti? Tuskin.
Kuinka usein sinua reppanaa on miehes pettänyt? Miksi oikein olet tällä palstalla jos kerran kaikki on niin hyvin, vai onko?
Ei muuten ole, yrität uskotella siten. Veikkaan, että vielä noin puolivuotta-vuosi, kirjoitat täällä taas että: Mieheni teki erehdyksen, olemme sopineet asian, ja jatkamme yhdessä, hän rakastaa minua, siksi ei halua erota.
Jos sun miehen se rakastaja lemppasi, niin kai tiedät mikä miehesi motiivi on nyt jäädä sun kanssa? Se on kosto naiselle, joka uskalsi paljastaa hänet ennen häntä. Jonkin aikaa kostaa, mutta usko, että mies on vielä tuon naisen vallassa, heistä voi tulla vielä vaikka pari...sujut kun ovat. Sitä odotellen.....
On kait sillä miehellä mua kohtaan jotain tunteita ku laittoi viestin tänään että rakastaa mua ja laittaa illalla vielä pidemmästi viestiä tai soittaa....mut pahoin pelkään että se oli tässä tämä...
Taidat vielä olla aika nuori ja kokematon näissä ihmissuhdepeleissä? Mies ilmeisesti vanhempi kuin sinä? Usko vaan meitä kaiken kokeneita, ei se mies perhettään sinun takiasi jätä. Miksi jättäisi? Kotona tuttu ja turvallinen vaimo, mukavat lapset, rauhaisa perhe-elämä. Sinä siinä sivussa antamassa vähän jännitystä elämään. Maha kuralla mies pelkää, milloin käry käy ja samalla nauttii tuosta tunteesta ja kahden naisen rakkaudesta. Minä tiedän mistä puhun, olen itse ollut se pettäjä, vaikka nainen olenkin.
Sinuna unohtaisin koko miehen. Hän palaa luoksesi, kun on eronnut. Sitä päivää tosin saat odottaa hamaan hautaan asti.
usko mua: mies on nuorempi ja minä vanhempi....paljonkin vanhempi.
Tuskimpa kuitenkaan olet neljääkymppiä lähelläkään tai ohittanut. Jos olet, niin ihmettelen, ettei sulla tunnu elämänkokemusta olevan enempää, luotat mieheen kuin peruskallioon. Ei pettäjään voi luottaa suhdeasioissa. Muutoinhan "peruspettäjä" on ulospäin oikein mukava, huolehtii lapsistaan ja perheestään, työssä menee hyvin, ystäviä on ja sukulaiset uskoo, että noillapa menee hyvin avioliitossa. Pettäjä ei oikeasti rakasta muita kuin lapsiaan, ei edes itseään. Puolisoon tuntee ehkä jonkunlaista kiintymystä, jonka kuvittelee rakkaudeksi aikansa. Ja on äärettömän laiska muuttamaan asioita elämässään.
Kunnes tulee se päivä, että on pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja todeta, että tämä liitto oli tässä. Tajuta, ettei näin voi jatkaa, ei ole oikein puolisoa kohtaan. Miehillä tuo vaihe ilmeisesti odotuttaa itseään, harvalla tulee koskaan vastaan. Itse erosin, kun käry kävi kaksi kertaa. Ekalla kerralla vannoin puolisolleni, ettei koskaan enää. Ja salasuhde jatkui koko ajan. Toisen kerran jälkeen tajusin, että nyt on parempi erota, minä en muutu kuin hetkellisesti erilaiseksi.
Sellaisia me pettäjät ollaan. Moni ei uskoisi, että minäkin kävin vieraissa. Tosin hävettää niin paljon, etten sitä ole kertonut kuin parhaalle ystävättärelleni. Kyllähän avioliiton ongelmat pitää ratkaista muulla tavoin kuin vieraissa juoksemalla. Nyt elelen lasten kanssa ja olen miettinyt pääni puhki, että jos vastaan tulisi mies, johon rakastuisin, pettäisinkö kuitenkin? Pettäisinkö, jos saisin parisuhteessa rakkautta ja huolenpitoa, ymmärrystä ja hyväksyntää? Se jää nähtäväksi. Ihminen muuttuu vain jos itse sitä lujasti tahtoo.
"Kunnes tulee se päivä, että on pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja todeta, että tämä liitto oli tässä. Tajuta, ettei näin voi jatkaa, ei ole oikein puolisoa kohtaan. Miehillä tuo vaihe ilmeisesti odotuttaa itseään, harvalla tulee koskaan vastaan. Itse erosin, kun käry kävi kaksi kertaa. Ekalla kerralla vannoin puolisolleni, ettei koskaan enää. Ja salasuhde jatkui koko ajan. Toisen kerran jälkeen tajusin, että nyt on parempi erota, minä en muutu kuin hetkellisesti erilaiseksi"
Juuri näin. Tätähän minä yritin miesystävälleni toitottaa, hän oli myös ennenkin pettänyt, ja nyt tuolle äidille ´joka synnytti kolmannen lapsen aiheutti taas niin paljon surua että tosiaan raukka äiti meinas tehdä itselleen ja lapselle jotakin,
Sanoin tosiaan, että eikö sinun olisi parempi elää sinkkuna kerran omien sanojensa mukaan ei voi olla uskollinen, ei ollut ketään etsinyt, mutta ainakin vapaaehtoinen nainen eteen sattui eikun panemaan, minun kanssa oli suhde kuukausien ajan.
Mielestäni jos mies edes hieman olisi ollut kunnon mies, olisi hänen pitänyt nyt kun eroa jo puoli vuotta tehtiin uskaltaa tehdä se, tai ainakin nyt lähitulevaisuudessa tehdä se, ensin odottaa että vauva kasvaa, koska rankkaa aikaa on vauvan kanssa, sen ymmärrän.
En ajattele tätä sillä, että minä miehen haluaisin, mutta mies tekee ja on tehnyt niin kipeää toiselle, vaimo on riippuvainen ja pelkää yksin jäämistä, eikä uskalla tästä ukosta erota. Ja kärsii sisäisesti, ulkoisesti näyttelee että kaikki hyvin. Mielestäni mies on törkeä tehdessään noin.
No joo, vaikuttaa paatuneelta pettäjältä. Itse en oikeastaan tiedä, mikä olen. Olin eksmiehelleni uskollinen 19 v, kunnes petin. Mutta mun mielestä sinulla ei ole mitään oikeutta arvostella miehen puolisoa ja väittää häntä riippuvaiseksi. Usko pois, se vaimo on varmasti täysjärkinen, kaunis, miellyttävä ja hyvä äiti lapsilleen. Sä olet vaan niin kamalan tyhmä, että uskot kaiken, mitä mies sinulle puhuu. Mieshän tuossa on riippuvainen, vaimolta puolestaan vaatii vahvuutta jatkaa sian kanssa elämistä.
Luehan alta "näin se vain on" ja arvostele sitten vaimon sielunelämää. Tuo kirjoittaja on fiksu.
ja se pitää vielä mainita että mies on kertonut muutamille hänen sukulaisilleen ja kaikki hänen kaverinsa tiesivät minusta. Joten jos hän ei oisi ollut minun kanssani tosissaan ni ei hän varmaan ois kertonut noin monelle minusta...näin ainakin luulen.
...niinhän häntäheikit tekee, kertoo ja näyttää kavereille, sukulaisille tai sitten:
hän ei uskalla tunnustaa vaimolle että hänellä on toinen, tiedän, näin teki minun rakkaani ukkomies. Esitteli julkisesti, työkavereille, esimiehelle, jopa isälleen, kavereille sen vuoksi, että joku olisi älynnyt kertoa tälle vaimolle että hänellä on suhde. Ja ei per,kukaan ei kertonut.
Jopa kun mies tuli luokseni, jätti auton tien varteen parkkiin bemarinsa, jotta vaimo näkisi ohi ajettaessa auton,,,ei nähnyt tollo.
Näinkin voi mies etsiä keinoa että vaimo haluaa eron, eikä hänen tarvitse sanoa sitä, se on miehelle helpompaa kun vaimo näkee tai kuulee ja sit sanoo, ´nyt on loppu.
Tämä vaimo ei tajunnut, hei haloo, miehen oma isäkin käski raksalla poikaansa kertomaan asiasta,,,
Ehkä tuolla miehellä on sama ajatus....
Minusta on hauska lukea, kuinka kaikki petetyt vaimot ovat mieleltään epätasapainoisia, itsemurhaan taipuvaisia ja muutenkin aika hulluja. Kuinka mies vain sen takia heidän kanssaan on, ettei mitään pahaa tapahtuisi. Miten ihmeessa kukaan mies haluaa mennä naimisiin tuollaisen epätasapainoisen ihmisen kanssa, joka hautoo vähän väliä itsemurhaa? Eiköhän se mies ole oikeasti aikanaan ihan omasta tahdostaan naimisiin mennyt, ei kukaan enää nykyaikana ketään naimisiin pakota, ei edes syntyvä lapsi ole siihen pakottava syy.
Ja kuinka sitten joku kakkonen kuitenkin huolii itselleen tuollaisen tossukan, joka on kotona vain heikkohermoisen vaimon mielialavaihtelujen takia, eihän sellainen mies olisi mikään mies. (ei kukaan oikeasti voi uskoa tuollaisia selityksiä mieheltä, ei edes kakkonen).
Nyt kakkoset vähän järkeä käteen (ja päähänkin) - eiköhän kaikki vaimot ole aika lailla fiksuja ja normaaleita suomalaisia naisia. Heitä, jotka hoitavat kodin, työn ja miehenkin asiat siinä samalla. Heitä, jotka osaavat olla myös viehättäviä, seksikkäitä, rakastavia, itsestään huolta pitäviä, tyylikkäisiin vaatteisiin pukeutuvia, kampaajalla käyviä, itseään meikkaavia ja osaavat elää myös itselleen, mutta ymmärtävät myös perheen arvon.
Tähän voisin laittaa nimimerkiksi "petetty, hullu, epätasapainoton, itsemurhaan taipuvainen, miestään kotona väkisin pitävä, uhkaileva, kiristävä, lihava, huonosti pukeutuva, ankea jne...", miten muuten haluatte kakkoset vielä meitä petettyjä vaimoja kuvailla...
Itse tiedän kuitenkin, kuten varmasti aivan kaikki petetyt vaimot, oman arvoni, niin itseni, kuin muidenkin silmissä. Se, mitä muut ajattelevat meistä ja perheestämme, avioliitostamme, ei meitä hetkauta. Ei meistä kukaan miestä väkisin kotona pidä, kyllä se siihen ihan omasta tahdostaan halusi jäädä.
Se, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, sitäkään ei kukaan tiedä, ei missään suhteessa, oli se sitten uusi suhde tai vanha suhde. Sitäkään ei kannata murehtia. Eletään tätä päivää, nautitaan siitä, mitä meillä nyt on eikä murehdita sitä, että jonain päivänä joku kuitenkin pettää jotakuta.
Tämä on elämää, sitä varten tänne on synnytty. Oppimaan virheistä, elämään täysillä, kohtaamaan vastoinkäymisiä, kasvamaan ihmisenä. Ja sen voin sanoa, että me petetyt vaimot ollaan niin helvetin vahvoja, että meitä ei mitkään pienet tuulet kaada, eikä enää isotkaan.
"Ja sen voin sanoa, että me petetyt vaimot ollaan niin helvetin vahvoja, että meitä ei mitkään pienet tuulet kaada, eikä enää isotkaan."
Niinpä, miksi sitten jammata tuollaisen miehen kanssa yhdessä, luuletko että hän siitä parantuu ja alkaa taas rakastamaan sinua?
Tottakai vaimot ovat ihan ok herranjestas itsekkin minä olen ollut. Ero siinä on, ETTÄ MINUN EX MIES EI OLE YHTÄ PAHAA SANAA MINUSTA SANONUT TOISILLE NAISILLE EROMME JÄLKEEN, SEN HE OVAT KERTONEET, VAN ARVOSTAA. EIKÄ HÄN ENKÄ MINÄ PETETTY TOISIAMME.
SIKSI tuntuu niin pahalle, jos perheenisä, aviomies jonka kanssa jaat sängyn ja pedin kertoo rakastetulleen mitä hän vaimosta ajattelee ja miten hän yleensä voi tehdä sinua kohtaan, herranjestas, eikö se tunut pahalta? Eikö sen tunnu siltä että ukko on p a s ka, miten sä voit ikinä luottaa ja olla hellä tuollaiselle?
TVS:tä tulee juuri iltaisin tarina Sadam Husseinista, katsokaa ihmeessä, koska tämä mies petti myös vaimoaan ja jopa parhaita ystäviään, siis niin narsisti ja näyttelijä. katsokaa niin tajuatte millainen usein sinua pettänyt mies osaa olla...et arvais millään.
MInä annoin kaiken uskoni eka kertaa varatulle miehelle, hankasin alussa tunteita vastaan, annoin jopa sielunikin. Samoin teki mies, hän kärsi erittäin paljon henkisesti sekä ruumiillisesti ensinnäkin siitä, että taas oli salasuhteeessa ja edellinen kerta oli ollut jo niin kamalan vaikea päästä yli, mutta hän kärsi myös kun minä kärsin. Alkoi omasta tahdostaan tehdä eroa.
Niin minä luotin sielunikin antaneena....ja kun kaikki tuli julki käänsi tämä mies joka ensin raskaana taas olevaa vaimoaan kuukausia itketti kertomalla kylmästi eroaikeestaan ja saattamalla vaimon taas kerran hermoraunioksi, siis nyt minulle vuorostaan selkänsä.
Arvatkaa miltä tuntuu, kun mies ensin viikkoja perässä jahtaa, ja kun sitten uskallauduin mukaan tunteeseen, ja annan sydämeni hänelle, ja sitten se murskataan ilman selityksiä tekstiviestillä, ei kasvotusten selittämällä?
Kaikki osapuolet pas ka na ja kenenkä vuoksi? Tämän Pikku Saddamin, joka todella puhui lapsistaankin siihen mallliin että välillä en ollut varma rakastaako toista poikaa ollenkaan, oli kuulemma liikaa äidin tyylinen, samoin ystäviään hän morkkasi ja puhui heistä usenkin pahaa..outoa.
Olen tullut siihen tulokseen, että mies joka voi siis tehdä noin, rakastaa silloin tällöin tosiaan vaan itseään, jos sitäkään.
Kylmäkiskoinen ja paha on pettävän sisin, joskin osaa mitä viehättävimmällä tavalla olla juuri päinvastainenkin, aivan kuin tuo Saddammin oli. Katsokaa ihmeessa, niin näette missä elätte pettävän kanssa, KULISSISSA. Onko elämä sen arvoista?
Ei vaan jaksa lukea, ei.
Täällä toinen hullu, tasapainoton, läheisriippuva, epätoivoinen rahanahne harpyyija! Eli suomeksi vaimo.
Minä pidän miestäni kiinni kiristämällä ja kuristamalla. Sidon hänet vaikka pihalle lyhtypylvääseen, että ei vaan pääse rakkautensa perässä. Estän sen kateuttani, pahanilkisyyttäni, tyhmyyttäni ja epätoivoisena. Hirttäydyn sen jälkeen samaan tolppaan. Altistan vain ensin lapseni kahden mielenvikaisen taistelulle, silmissäni vain kakkosen kuva, joka ohittaa kaikki äidinvaistot. Käytän lapsia kivinä, joilla viskon tuon puhtaan rakkauden rikki. Vien kylmästi lapsiltani isän, kostohan se on mikä maailman pitää pyörimässä. Kakkosesta kun on tullut elämäni keskiö, ajatusteni kulminaatiopiste eikä minulla ole mitään muuta elämää tai ajatusta. Estä kakkosta! Estä ja kiellä mieheltäni samalla onni!
No, joku varmaan tajusi, että meillä vaimoillakin on omaa elämää. Äidinvaistotkin pelaavat suurimmalla osalla petettyjä. Demonisoikaa meidät aivan rauhassa. Kyllä me sen kestämme.
Ihanaa "Pirullinen akka!"
terveisin "näin se vain on"
Hyi, en voisi elää tuollaisen ukon kanssa, en tajua kyllä ollenkaan näitä vaimoja jotka muka vahvoja ja jatkavat!
Vahvuutta on erota ja jättää huonot tavat omaava ihminen, pettäminen on tottumus, josta ei pääse eroon.
Ny ihan rehellinen kysymys johon rehellinen vastaus please?
Tuntisitko olevasi vahva vai heikko erotessasi ihmisestä, joka sinun luottamuksen on menettänyt tai siis hän sinun luottamuksen?
Olisitko mielestäsi vahva vai heikko jos alkaisit järjestää itsellesi elämää lasten kanssa ilman pettävää puolisoa? Ottaisit itse vastuun arhen pyörittämisestä, hoitaisin talouden, raha-asiat, käyt työssä ja samalla hoidat lasten koulut ja harrastukset?
Tuntisitko olevasi vahva vai heikko selvittyäsi tästä kaikesta kunniallisesti yksinhuoltajana, näyttäem miehelle, että ilman häntäkin pärjätään?
Tunnetko olevasi vahva vai heikko, kun jäät tapapettäjän kanssa riippuvuudesta ja mukavuudenhalusta peläten taloudellista ahdinkoa, yksinoloa, yksin kaiken järjestämistä sekä arkipäivän organiseeraamista?
Tunnetko olevasi vahva, kun et uskalla ottaa eroa ihmisestä, joka käyttää tätä sun riippuvuutta ja mukavavuudenhalua hyväksi, ja kohta taas pettää, tai jatkaa salasuhdetta sun tietämättä? Annoithan taas anteeksi ja jatkat.
Tuntisitko olevasi vahvempi, kun näyttäisit ympäristölle ja ennenkaikkea ITSELLESI, että et ansaitse huonoa kohtelua, ansaitset ihmisen rinnallesi, joka sinua sen verran kunnioittaa, että ei saata sinua häpeälliseen tilaan toisten silmissä, eikä edes itsesi silmissä?
Tunnetko olevasi vahva, kun et halua irrottautua huonosta?
ÄLÄ VALEHTELE ITSELLESI VAIN PIRUUTTASI.
Minä koen olevani ihmisenä riittävä ja hyvä. Välillä tunnen olevani avuton ja heikko, epävarma ja ihan pihalla monesta asiasta. Välillä tunnen taas itseni vahvaksi ja voimaantuneeksi. Luulisin, että heikkoutensa myöntävä ihminen pystyy myös olemaan vahva ja rehellinen itselleen toisilleen.
Varmaan väritän elämässäni asioita, tulkitsen ja näen niitä omien silmieni kautta. Mutta en myöskään usko täydelliseen objektiiviseen totuuteen. Sitä tuskin on edes tieyhteisön parissa, on vain tässä hetkessä yleisesti hyväksytyt lainalaisuudet, ja valmius muuttaa käsityksiä, jos tulee uutta eteen. Sillä mennään, mitä on juuri nyt.
Olenko siis jäänyt mieheni luokse objektiivisesti katsoen täysin ilman läheisriippuvuutta, omia pelkojani tai uskalluksen puutetta? En todellakaan usko niin. Olen ihminen, en robotti, jolla ei ole ihmimillisiä ajatuksia ja tunteita. Mutta uskonko jääneeni suhteeseen vahvuuteni, rakkauden ja selviämisen kokemuksen siivittämänä? Kyllä. Minä uskon siihen. Muuta minulla ei ole.
Tunnenko olevani vahva tässä asiassa? Kyllä. Niin rehellisesti sanottuna kuin ihminen voi sanoa. Onko se sitten äärimmäinen totuus? Sitä voi pyöritellä ja teoretisoida loputtomiin psykologisten ja filosofisten teorioiden ja käsitysten pohjalta.
Minusta on kuitenkin parempi keskittyä elämään. Niillä ehdoilla joita minulla nyt on. Elettävä minun kuitenkin on, ja jos voin näin onnellisemmin ja paremmin kuin voisin toisilla ajatuksilla, niin minulle tämä riittää. Toivottavasti se riittää sinullekin!
Of course , kiitos vastaukista, jokainen on oman onnensa seppä, sen minkö taakseen jättää, sen edessään löytää. Elämä opettaa.
Mitäpä vaihtoehtoja on kuin vain mennä eteenpäin, tosin se olisi helpompaa ilman huonon , pettävän, epäluotettavan ihmisen seuraa.
Oma mottoni on, että ihminen jonka kanssa en tunne oloani hyväksi, ja ystävä johon en voi luottaa ja joka pettää luottamukseni ja loukkaa minua niin paljon että se jättää syvät arvet, sellaisen ihmisen seuraa välttelen, koska se vie sinulta positiivisuuden ja hyvän enegian.
Eikö totta? Kun sinulla ei ole ystävän kanssa välillänne mitään epäluottamusta ja kränää, on tällaisen ihmisen kanssa yksinkertaisesti
-rakentavaa ja mukava olla----
Tämä on minun rehellinen mielipiteeni.
En tiedä yhtää hyvää avioliittoa, joka olisi oikeasti kiva, hyvä ja rakentava, jossa toinen osapuoli pettänyt kerran tai useasti, valitettavasti. Yleensä nämä liitot ovatkin päättyneet eroon!
Hyvä ja fiksu kirjoitus ja sain ajattelemista näin ruokikselle. Täällä kun on niin paljon niitä jotka tekevät omista kokemuksistaan yleisiä totuuksia. Jos ei itse ole omin silmin nähnyt, niin ei ole olemassakaan. Edes mahdollisuuttakaan. Ei se ole ajausten vaihtoa vaan oman "totuuden" julistamista.
Jessus! Meni ihan väärän kirjoituksen alle! Tarkoitin tuota "kyllä tunnen" tekstiä!
Täällä myös ilmoittautuu hullu ja kiero kiusaajavaimokki, joka riippuu kynsin hampain miehessään eikä anna miehen erota. Keksin aina uusia tekosyitä ja uhkailen, ettei mies uskalla lähteä. Omaisuuttani en suostu jakamaan enkä miehelle tulevaa perintöä. Jos olisi lapsia, niin niitäkin käyttäisin kiristyskeinona miestäni vastaan. Ja tietty annan lämmintä pesää miehelleni ja olen haastanut törkeällä tavalla kakkosen tuolla saralla ja olenpa paljastanut kakkosellekin sen suuren salaisuuden, että meillä kotona peitto kohoilee ja on kokoajan kohoillutkin. Puskii kakkoset, mun miestä ette saa.
HULLU VAIMO, joka tappelee petturista, voi sua raukkaa. Miksi olet täällä palstalla kun kaikki on niin hyvin? Ei taida peitto heilua. Joo, tunnen yhden tällaisen hullun vaimon myös....todella säälittävää, ja tiedätkö mitä, mies itse myöntää sen että ei ymmärrä miksi vaimo sallii kaiken että hän pettää ja salasuhteilee.
Siksi tämä Marttilain nimenomaan pettää vielä enemmän, arvostus vaimoa kohtaan on mennyt täysin. Minun pisteet senkun kohosivat /itse kertoi/kun en jatkanut salasuhdetta, vaan kerroin että jatketaan kun ole eronnut rakkaustarinaamme jos vielä siihen saakka olen vapaana. Rakkauden tunne, se oikea kun ei mihinkään häviä, arvostus kyllä voi romahtaa kertaheitolla.
Ei mene kauankaan kun täällä vaimot itkette kuinka väärin teitte kun naarastiikeriä leikitte, ei noilla keinoilla rakkautta ja arvostusta osteta, tiedätte sen itse.
Rakkautta, hyvä ihminen, ei osteta. Se ei ole myytävänä.
Sitä ei ehkä "kakkoset" ymmärrä...
:) :) :) Että joku jaksaa olla niii-iiin tosissaan :)
Ei rakastajan siis tarvitse sitä ostakkaan, oikea rakkaus on kaukana velvollisuudesta, se on nyt ihan eri asia.
Vai luuletko että mies on rakastajalle velvollinen jostakin? Hömppänä, ei tietenkään.
Sen sijaan velvollisuudesta voi:
maata toisen kanssa
hoitaa velkoja yhdessä
olla lasten kanssa
ostaa ruokaa
ajaa nurmikko
huoltaa auto
rakentaaa lapsille huone
pestä toisen selkä
tuoda rahaa kotiin.
Olla isä
olla aviomies kun vaimo ei halua erota, mutta rakkaus haetaan muualta
Rakkaus ei tunne käsitettä velvollisuus.
Näin on - miten ne osaakaan... :)
Näitä kirjoituksia on aina NIIN mukava lukea :)
Pappi kysyy:
Jumalan edessä ja tämän seurakunnan (näiden todistajien) läsnä ollessa kysyn sinulta, NN
(koko nimi), tahdotko ottaa NN:n (koko nimi) aviovaimoksesi/mieheksesi, olla hänelle uskollinen ja
rakastaa häntä hyvinä ja pahoina päivinä, aina kuolemaan asti?
Vastaus:
Tahdon.
Kyllä ne rakkaus ja velvollisuus kulkevat käsi kädessä, kun on vastattu "Tahdon".
Kyllä se oikea rakkaus tarvii sitä velvollisuuttakin!
Oikea rakkaus näkyy vasta silloin kun ei enää saakaan itselleen sitä pelkkää aurinkoa ja päivänpaistetta vaan elämä kaataa täyslaidallisen sontaa! Tai vaikka vain arkea. Kun ei aina ole kivaa ja osan asioista joutuu tekemään velvollisuudesta!
Minä äitinä joudun tekemään paljon asioita lasteni eteen, välillä en millään jaksaisi kuskata autolla, istua vieressä tekemässä läksyjä vaan löhöilisin sohvalla ja rentoutuisin työpäivän jälkeen! Velvollisuudesta istun kuitenkin vieressä tai auton ratissa. Sillä teen sen "velvollisuuden" koska rakastan heitä.
Samalla tavalla hieron joskus miehen harteita "velvollisuudesta" vaikka huvittaisi sillä hetkellä lähteä lenkille. Laskut maksan velvollisuudesta, ruokaa on tarjolla, vaikka ei aina huvittaisi.
Minun arkeni muodostuu pääosin velvollisuuksista, joita työnantaja, perhe ja mies edellyttävät! Ei se velvollisuus ole pahasta. Mitään niistä en vaihtaisi pois!
Juu näitä on kiva lukea ja tulee mieleen että kallokutistajilla olisi paljon töitä.
AHAH; tässäpä se huomattiin!
MInä kuule en velvollisuudesta kuskaa lapsia harrastukseen, vaan koska minusta se on mukavaa. Koska myös tiedän mitä iloa se lapsille tuottaa.
En myöskään velvollisuudesta auta heitä kotitehtävissä, vaan rakkaudesta, koska haluan heitä auttaa ja että he onnistuvat.
En myöskään velvollisuudesta rakastelellut varatun miehen kanssa, vaan koska rakastin häntä ja se oli meistä molemmista ihanaa. En myöskään velvollisuudesta vastaa hänen viesteihin, katseeseen, puheluihin, van koska oikeesti rakastin, rakastan, häntä ja se tuottaa minulle ja hänelle mielihyvää.
En myöskään velvollisuudesta hiero miehen niskoja, vaan koska haluan tällä osoittaa, että minusta on se mukavaa, ja haluan tuoda hänelle hyvän olon.
En myöskään velvollisuudesta kokannut hänelle, vaan teen rakkausaterioita, koska tiesin että hän tykkää maistella eri makuja ja kokeilla, ja tottakai haluan rakkaani masun täyteen ennen ja jälkeen rakastelun.
En myöskäänm velvollisuudesta ajanut pitkän matkan mökille hiihtokeksukseen, vaan koska tiesin että hän oikeesti tarvitsee minua.
En myöskään velvollisuudesta odota häntä luokseni vaan koska rakastan ja kaipaan häntä.
Tässä huomaamme, miten eri motiivit on velvollisudella ja rakkaudella. Osaatko sinä oikeasti rakastaa? Epäilen, että sekoitat sen aivan muihin asioihin, mitä sinä sitten teet rakkaudesta? Onko tuo kaikki velvollisuutta?
Nyt ymmärrän tätä mieskultaa entistä paremmin, miksi hän ei vaimoaan rakasta. Kun kaikki on vaan velvollisuutta, ei se täytä tunteikkaan, herkän ihmisen sielua.
Sitten pappi kysyy ja kertoo mitkä ovat ehdot:
OLLA hänelle uskollinen!
Kymmenen käskyä:
ÄLÄ TEE HUORIN, sillä huorintekijät eivät pääse Jumalan valtakuntaan, samaan kastiin luetaan murhaajat, pettäjät, ylpeät .
Tiedätkö mitä murhaajille ja aviorikkojille..molemmille tehtiin ennenvanhaan?
Kivitettiin hengiltä.
Ja jos oikein todisteita kaipaat, nin avaa Vanha Testamentti, lue sieltä aviorikoksesta, PORNEA. nimeltään aramean kielellä.
Sinä kuulut kastiin SODOMA ja GOMORA,,,siellä kaikki nai toisiaan ristiin rastiin, ja mitä tapahtui...lue sekin.
Nyt et ole tainnut oikein Raamattua lukaista! Kannattaa.
"Sillä teen sen "velvollisuuden" koska rakastan heitä."
Mikä tuossa jäi ymmärtämättä?
Minusta rakkaus edellyyttää sitoutumista ja asioiden tekemistä vaikka aina ei olisikaan itselle se mieluisin vaihtoehto juuri sillä hetkellä. Teen ne asiat niissä hetkissä, koska rakastan. Rakkaudesta!
Ja tunnen, että rakkaus on iso käsite, että se ei ole vain itsekeskeistä Minä-Haluun- Tässä- Ja - Nyt ajattelua. Minä en tee asioita vain silloin kun se tuntuu hyvältä ja antaa minulle hyvän tunteen. Teen myös silloin kun se ei tunnu siltä.
Siitä on kyse. Ei muusta.
Olla epäitsekäs, rakkauden vuoksi, toisten vuoksi. Tehdä välillä uhrauksia, ja silti haluta sitä.
Nimitetään sitä sitten velvollisuudeksi, sitoutumiseksi tai vastuunottamiseksi. Ne kaikki ovat osa rakkautta.
Sulla on sitten ollut itselläs näköjään aika omituinen vihkiminen, jos pappi on tuollaista kysellyt :) Ja kumma juttu ettet vanhaa kunnon vihkikaavaa tunnista, ei sitä tarvitse mistään raamatuista etsiskellä. Enkä kyllä viitsi aikaani hukata raamatun lukuun, kun mieluimmin käytän aikaani kuherteluun mieheni kanssa. Ehkä sun itsesi oliskin hyvä lukea kymmentä käskyä kun kuitenkin kuulut samaan kastiin huorintekijöiden kanssa.
Samaa mieltä :)
Voi teitä naisia, jos tietäisitte kuinka paljon meillä uskollisilla, työssä ahkerasti käyvillä, kotimme ja talouden hoitavilla kunnon miehillä on näitä salarakkaita lentäisitte selällenne... ja tämä on totta. Miesten keskuudessa elää eräs viisaus: " Jos haluat maitoa juoda, ei tarvitse ostaa koko lehmää.. "
Joillekkin riittää 2 dl. annos toiset haluaa koko hinkin. Osa onnettomista miehistä saattaa tosiaan haluta koko lehmää ja siitä vasta ne ongelmat yleensä alkaa.
Juu, kyllä niitä salarakaslehmiä näyttää riittävän, joiden moraali on samaa tasoa kuin teidän pettäjien. Ikävä kyllä niille harvemmin riittää se maidon tarjoilu, vaan ne haluavat myös vaimon pikku sonnin itselleen. Siitä ne ongelmat vasta alkaa. Toisen perhe halutaan rikkoa keinolla millä tahansa ja hinnalla millä hyvänsä. On ne vaimot sitten tosi ilkeitä karjakkoja, kun eivät päästä sonnia vapaille laitumille.
Nyt on kirje lähetetty miehen vaimolle ja ihan minun omalla nimellä ja puhelinnumeronkin vielä laitoin. Totuus paljastuu kohta...
Toivottavasti miehesi ei ole juuri se mies, jolla on jo ehkä 10 tai 20 salasuhde meneillään. Silloin vaimo nimittäin jo aivan varmasti tietää, mutta ei vaan ole tietävinään ja olet vain tehnyt itsestäsi naurettavan.
Noinko epätoivosena täytyy miehessä roikkua? Herää jo elämään ihan omaa elämääsi.