haluan pois..

En voi enää uskoa rakkauteen. Niin monta kertaa sain pettyä. Viimeisin piti pelinappulanaan ja valehteli kaikesta.edellinen yritti tappaa, sitä edelliset pettivät.

En tunne enää mitään muuta kuin pohjatonta surua. Luotto meni kaikkeen.

Vilpittömästi kuitenkin onnea teille jotka saatte elää rakkaudessa.

Luovutan ja lähden pois
2136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minulla on vaikea erotilanne menossa ja reilu viikko sitten hukutin murheitani alkoholiin ja otin myös unettomuuteen saamiani unilääkkeitä, ajattelin juuri noin kuin sinä ja suljin silmäni. Halusin, että tuska helpottaa ja halusin pois.

Seuraavana päivänä heräsin, oksensin ja podin kovaa päänsärkyä mutta olin jäänyt henkiin..
Tajusin, ettei ollut vielä minun aikani lähteä ja sain jostain voimia elää sen päivän ja jo monta päivää sen jälkeenkin.
Erittäin vaikealta tuntuu juuri tälläkin hetkellä mutta en halua silti luovuttaa. Yritän uskoa siihen, että elämä kantaa ja pääsen tästä surusta yli jossain vaiheessa.

Toivon Sinullekin voimia ja jaksamista! Et ole yksin kuitenkaan, meitä on varmasti monia, joita on petetty tai jätetty tai muuten kaltoin kohdeltu.

Elä vain päivä kerrallaan ja yritä tehdä jotain pientä joka päivä. Varmasti selviät!

Äänestä

Mitä tarkoitit tuolla "luovutan ja lähden pois"? Et kai itsemurhaa aio harkita!?

Elämässä on paljon muutakin kuin se vastakkainen sukupuoli. Itse olen rakastunut useampaankin naiseen mutta en ole saanut vastakaikua. Noita asioita ei kannata ottaa turhan vakavasti, onhan ihastus kuitenkin vain loppujen lopuksi hormooneiden vaikutusta... Pidä positiivinen asenne niin eiköhän me jokainen ennenpitkää se oma kulta löydetä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyvää yötä maailma kirjoitti:

En voi enää uskoa rakkauteen. Niin monta kertaa sain pettyä. Viimeisin piti pelinappulanaan ja valehteli kaikesta.edellinen yritti tappaa, sitä edelliset pettivät.

En tunne enää mitään muuta kuin pohjatonta surua. Luotto meni kaikkeen.

Vilpittömästi kuitenkin onnea teille jotka saatte elää rakkaudessa.

Luovutan ja lähden pois

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu