Tammiston Autovaruste Oy, Tuusula
"Asiakas osti käytetyn henkilöauton 4 600 eurolla. Muutaman päivän kuluttua selvisi, että autoa oli kolaroitu ennen kaupantekoa. Vakuutusyhtiö oli lunastanut auton, joten siinä oli merkittäviä vaurioita. Asiakas vaati 1 000 euron korvausta tai kaupan purkua. Lautakunnan mukaan 10 prosentin hinnanalennus oli riittävä hyvitys. Myyjän piti maksaa asiakkaalle 460 euroa."
Autopale Oy, Jyväskylä
"Asiakas osti käytetyn auton 6 000 eurolla. Kaupanteon yhteydessä vaihdelaatikossa ilmeni vikaa, joten asiakas ja myyjä sopivat sen vaihtamisesta uuteen. Vaihdelaatikko vaihdettiin, mutta se osoittautui käytetyksi. Asiakas vaati myyjältä 400:aa euroa. Lautakunta tulkitsi kuitin perusteella, että asiakas ja myyjä olivat sopineet nimenomaan uudesta vaihdelaatikosta. Myyjän piti hyvittää asiakkaalle 400 euroa."
Juha Orenius Oy, Jyväskylä
"Asiakas osti käytetyn auton 9 990 eurolla. Moottorin varoitusvalo paloi jo kaupantekohetkellä, joten kauppakirjassa sovittiin, että myyjä korjauttaa vian. Näin tehtiinkin, mutta vika uusiutui. Yhteensä autoa korjattiin neljä kertaa, joista kolmannen kerran jälkeen autossa ilmeni öljyvuotoa. Asiakas vaati myyjältä ja korjaamolta 900 euron korvausta ja lisäksi myyjältä 400:aa euroa. Lautakunta katsoi, että autossa oli virhe. Asiakas ja korjaamo eivät olleet myyjään yhteydessä kuin ensimmäisestä korjauksesta. Myyjä ei siis ollut vastuussa vioista. Korjaamon palvelussa oli kuitenkin virhe. Sen piti maksaa asiakkaalle 900 euroa."
http://www.kuluttaja.fi/fi-FI/mustalista/
Kuluttajariitalautakunta ja autoliikkeet
17
2271
Vastaukset
- Musta lista
Musta lista kertoo niistä yrityksistä (mm. autoliikkeistä), jotka eivät ole maksaneet kuluttajille korvauksia Kuluttajariitalautakunnan päätöksen mukaisesti
1.
Prokim Oy, Helsinki
www.nettiauto.com/prokim
2.
AutoPlaza Oy, Helsinki
www.autoplaza.fi
3.
MK-Auto Oy, Helsinki
www.herttoniemenautomyynti.com
4.
MW Group, Vantaa
www.munchenwagen.fi
5.
Nord Auto Import Oy, Espoo
www.autotuonti.fi
6.
Keijo Lehtonen Oy, Mäntsälä
www.autokauppias.fi
7.
PS Yhtiöt Oy, Tuusula
www.automania.fi/yhteystiedot.htm
8.
André Euro Centre Oy, Tuusula
www.nettiauto.com/andeeurocentre
9.
Easy KM Oy, Tampere
www.easykm.fi
10.
Sompac Oy, Ylöjärvi
www.google.fi/#hl=fi&q=0400-333126&aq=&aqi=&aql=&oq=0400-333126&gs_rfai=&fp=c31ed517d1782cdf
11.
MK Autotalo, Kempele
www.uusiautotalo.com
12.
Eastwest Import, Huittinen
www.nettiauto.com/eastwest
13.
Auto-Kalliomaa Oy, Pori
www.porinvaihtoautot.net/autokalliomaa
14.
Automyynti Witikka Oy, Kajaani
www.witikka.fi/index.php?option=com_frontpage&Itemid=1
www.hs.fi/talous/artikkeli/Mustalla listalla olevat yritykset/1135257107368- Musta lista
Musta lista kertoo niistä yrityksistä (mm. autoliikkeistä), jotka eivät ole maksaneet kuluttajille korvauksia Kuluttajariitalautakunnan päätöksen mukaisesti.
1.
Jagro Oy, Espoo
www.autosilta.com
2.
Autoparatiisi Oy, Helsinki
www.netcar.fi/autoparatiisi
3.
Auto Sein Oy, Hyllykallio
www.autosein.fi
4.
Astrum Auto Oy, Salo
www.astrum.fi
5.
Delta-Auto Oy, Oulu
www.delta.fi
6.
EsaMatti Oy, Pori
www.esamatti.fi
7.
PS-Yhtiöt Oy, Kellokoski
www.automania.fi/yhteystiedot.htm
8.
Prorex Oy, Mikkeli
www.cylex.fi/kaupunginkartta/prorex-oy-10528319.html
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Kuluttajariitalautakunnan mustalla listalla 40 yritystä/1135252432192 - Jepujee.
Musta lista kirjoitti:
Musta lista kertoo niistä yrityksistä (mm. autoliikkeistä), jotka eivät ole maksaneet kuluttajille korvauksia Kuluttajariitalautakunnan päätöksen mukaisesti.
1.
Jagro Oy, Espoo
www.autosilta.com
2.
Autoparatiisi Oy, Helsinki
www.netcar.fi/autoparatiisi
3.
Auto Sein Oy, Hyllykallio
www.autosein.fi
4.
Astrum Auto Oy, Salo
www.astrum.fi
5.
Delta-Auto Oy, Oulu
www.delta.fi
6.
EsaMatti Oy, Pori
www.esamatti.fi
7.
PS-Yhtiöt Oy, Kellokoski
www.automania.fi/yhteystiedot.htm
8.
Prorex Oy, Mikkeli
www.cylex.fi/kaupunginkartta/prorex-oy-10528319.html
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Kuluttajariitalautakunnan mustalla listalla 40 yritystä/1135252432192Noissakin on typerää, ettei tiedä, mihin yritykset ovat syyllistyneet.
- Tähän syyllistyneet
Jepujee. kirjoitti:
Noissakin on typerää, ettei tiedä, mihin yritykset ovat syyllistyneet.
Ne ovat jättäneet noudattamatta Kuluttajariitalautakunnan suosituksia. Toisin sanoen ne ovat polkekeet törkeästi autojen ostajien laillisia oikeuksia.
- 1+205
Aloittaja,
oliko sinulla kopiointilupa ?
toivottavasti.- KYLLÄSTYNYT NIPOIHIN
ONKO SULLA JOKU ONGELMA ?
- Oletko listalla?
KYLLÄSTYNYT NIPOIHIN kirjoitti:
ONKO SULLA JOKU ONGELMA ?
Kun noin harmittaa.
- 2+206
1 205,
onko sinulla lupa huijata asiakkaita?
toivottavasti.
- Intendentti
Osaa artikkelista, kuten tuossa edellä, saa lain mukaan siteerata aivan vapaasti, kunhan lähde mainitaan, ja niin on nytkin aivan asiallisesti tehty.
- huijatuksi tullut
Todella törkeää ja järjestelmällistä asiakkaan huijausta harrastaa eastwest import, huittisista. Älkää ostako ko firmasta mitään!
- Ei lain voimaa
Arvatkaa neidit mitä voitte pyyhkiä kuluttajasuojalautakunnan päätöksillä?
Niillä kun ei oikeasti ole mitään merkitystä, ja mitään ette voi!
Joten kirjoitelkaa lopun ikäänne ihan minne lystäätte. - jos ei merkitystä
Ei lain voimaa kirjoitti:
Arvatkaa neidit mitä voitte pyyhkiä kuluttajasuojalautakunnan päätöksillä?
Niillä kun ei oikeasti ole mitään merkitystä, ja mitään ette voi!
Joten kirjoitelkaa lopun ikäänne ihan minne lystäätte.Miks sua sitten hermostuttaa Rouva!?
- foliohattuko?
Kuka viitsii kaivella tänne noita vanhoja juttuja?
Käytkö täysillä?- -Onnettomille-
Vastaus:
Kun ei omaa elämää ole, ja rahaa ei koskaan ole ollutkaan niin aletaan tonkia vanhoja.....
Jos keskittyisitte edes prosentin omaan onnellisuuteenne kun keskitytte sataprosenttisesti muiden onnettomuuteen ,niin oma elämä voisi joskus muuttua, ja se on se mihin voitte oikeasti vain ja ainoastaan vaikuttaa, no tämä menee suurimmalta osalta yli ettekä sitä voi koskaan ymmärtää saatika toteuttaa........ - Ei saa suuttua.
-Onnettomille- kirjoitti:
Vastaus:
Kun ei omaa elämää ole, ja rahaa ei koskaan ole ollutkaan niin aletaan tonkia vanhoja.....
Jos keskittyisitte edes prosentin omaan onnellisuuteenne kun keskitytte sataprosenttisesti muiden onnettomuuteen ,niin oma elämä voisi joskus muuttua, ja se on se mihin voitte oikeasti vain ja ainoastaan vaikuttaa, no tämä menee suurimmalta osalta yli ettekä sitä voi koskaan ymmärtää saatika toteuttaa........Mustalla listalla on taas uusia autoliikkeitä, joten ei tämä ole mitään vanhojen kaivamista.
On se kumma kun pitää aina hermostua tuolla lailla. Minun mielestäni liikkeiden pitää toimia nuhteettomasti kerätäkseen luottamusta.
En siis tarkoita, että ed. mainituilla liikkeillä olisi jotain selvitettävää, mutta ei tuollainen koskaan hyvältä näytä, sen kai myönnät itsekin.
- Eikö kauppa käy enää
Olet siis Mustalla listalla.
- VOI HUUHAA
Noihan on vaan suosituksia, joilla ei ole mitään merkitystä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400006101004424h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?102458Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy2111862Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja231663- 721050
Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.43993Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?75875Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57862En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.43832Tuo yksi tampio vielä ilmeisesti kuvittelee
Että joku itkee peräänsä täällä vinkuen jotain utopistista kadonnutta rakkauttaan kaksoisliekit silmissä leiskuen. Pyhä82792