Toivoisin vastauksia miehiltä enkä miltään pehmo hiiriltä.
Romanttisinta mitä nainen on sinulle tehnyt?
118
13500
Vastaukset
- kahdet pakit saanut
Sain kahdet pakit yhdessä tektiviestissä. Koin suunnatonta onnistumisen riemua!
- gffgfggffg
ottanu poskeen tietty. voiko sen romantisempaa olla? :D
- Mr Frasier
Eipä ole naiset minulle mitään romanttista tehny. Ite pitää teherä se.
- Kale P.
En ole koskaan kuullut moisesta. Ettäkö nainen osaisi romanttista tehdä miehelle?
Joku nainen voisi vaikka muodon vuoksi väittää tehneensä romanttista miehelle, mut ei. Ei edes mielikuvituksessaan nainen kykene romanttiseen tekoon miehen suhteen.- romantikko1
Ei ne romanttiset jutut tarvitse olla suorittamista. meillä arjessa minä n olen tehnyt spontaanisti , miettimättä ja pohtimatta. ne on vaan ihan selkäytimessä, kun toisesta aidosti välittää ja kunnioittaa. ja myös kumppani on huomioinut minut. ei siitä tarvitse numeroa tehdä. meille se on luonnollista ja hauskaa. ne pienet teot. kaikenlaista yllättävää, riehakastakin. Rakkaus 10v
- yökyöpelitär
Olen nainen mutta vastaan nyt itse mitä romanttista olen tehnyt.
Järjestin joskus kullalleni esim. ns. rakkausiltoja. Ne sisälsivät hyvää ruokaa kynttilänvalossa, musiikkia ja rakastelua. Kaipa se ihan tykkäs.
Joskus oon myös hieronnut. Laittanut rentoutusmusiikkia ja antanut kokovartalohierontaa päästä varpaisiin ja tehnyt myös jalkahoidon.
Nää on tämmösiä pieniä ja edullisia keinoja huomioida toista.- Kale P.
Nonni nyt se tapahtu. Eli olin sittenkin väärässä, pyydän anteeksi. Yksi nainen löytyi.
Hienoa, että olet romantiikkaa tehnyt miehelle. Onko tää mies edelleen kuvioissa? Ihmettelen kovasti, jos on sut hukannut. - mirotic
Yökyöpelitär tekee kanssani samoja asioita! Mahtavaa! :D
Kun olen joillekin ystävilleni puhunut esimerkiksi jalkahieronnan antamisesta miehelle niin ovat olleet ihan kauhistuneita. Ensimmäistä kertaa luen jostain että joku muukin antaa jalkahierontaa ja muuta. Tosi mahtavaa! :)
Kun meitä naisia pidetään hyvänä ja kuin kukkaa kämmenellä, niin kyllä miehillekin pitää takasin antaa jotain vastineeksi siitä huomioimisesta minkä me saamme!~ :)
Toisinaan olen vienyt kumppanin syömään. Olen ostanut synttärilahjoja ja muita lahjoja jos ollut jokin erikoinen päivä.
- yökyöpelitär
Saat anteeksi.
Ei olla enää yhdessä,
ystäviä kylläkin.
"Pienet ystävälliset teot,
pienet rakkauden sanat
auttavat tekemään maailmasta
taivaallisen paikan."
-Julia Fletcher Carney- - aaaaaaaaaah
Ei mitään. En ole kyllä itsekään, vaikka olen runosielu.
- ............
Eipä tule mitään mieleen.
- gosdarg
Eipä ole tehnyt koskaan.
- Spontaanisuus toimii
Mieheni mielestä kasvo- ja päänahkahieronta on romanttista (=läheisyyttä ja hyvä oloa, kun makaa pää mun sylissä), jolla yritänkin sitten usein ilahduttaa. Lisäksi soittelen viikonloppuiltaisin miehen romanttishenkisiä lempibiisejä, kun vaan jutellaan edellisestä tai seuraavasta viikosta ja löhöillään. Mieheni mielestä spontaani yhdessä tekeminen on romanttista, eikä hän syty sellaisesta "tehdystä" romantiikasta, joten kynttiläillalliset ei meillä toimi, joskin itse niitä välillä virittelen omaksi ilokseni ;) - toisaalta taas esim. jonkin uuden ruokalajin yhdessätekeminen saattaa olla meistä molemmista tosi romanttista, kun siinä koskettaa toista spontaanisti ja tietoisesti.
- varmaan hiiri
Nainen ehdottelee romanttisia iltoja, mutta yllättäen minä joudun niiden eteen tekemään kaikkea ja hän ei koskaan tee mitään mitään itse niiden eteen. Minä saan osallistua ruuan tekoon, minä saan hieroa häntä, minä saan ostaa kynttilöitä ja kaikkea muuta romanttista. Itseasiassa nainen ei ole koskaan ostanut minulle yhtään mitään! Synttäri lahjaksi jotain sukkia, pipon, villapaidan ja hanskat (ei voi olla noin epäromanttisia lahjoja!).
Mitä itse sitten olen ostanut hänelle: koruja, hotellireissuja, ravintola illan, leffaillan, vuokrannut mökin ja vienyt ulkomaille. Tajusin juuri että olen varmaan hiiri.
Olen kyllä äärimmäisen pettunyt teihin naiset kun teillä ei näytä olevan kuin yhdellä 100 joku käsitys romantiikasta mikä ei kohdistu vain itseenne.- HYVÄ HYVÄ!
Et varmaan ole hiiri. Ei se sinulta ole pois jos annat vaimollesi kaikkea tuota ihanaa. Olet suorastaan unelmien mies. Jatka samaa rataa, älä katkeroidu, älä ajattele tasa-arvoisesti että minulle kans. Etkö tunne itseäsi suorastaan miesten mieheksi, kun osaat kohdella vamoasi juuri niin kuin kaikki naiset haluavat itseään kohdeltavan. Vieä arkihellyydet rutiiniksi niin vaimosi hykertelee, puhkeaa kukkaan ja saat häneltä todellista arvostusta. Hiirestä tulee leijona.
- 1+6
Meillä se mies on kyllä se romanttisempi puolisko, mutta kyllä sitä itsekkin aina välillä tulee viljeltyä:)
Niskahierontaa pyytämättä, jotain spesiaali ruokaa tai leivonnaisia sillon tällön. Koiran lenkitys jos tietää että toinen on pitkän päivän töissä ja itse menee vasta myöhemmin töihin. Tai ihan pelkkä kahvipannun lataus aikaista aamuherätystä varten.
Noh, onko tuo nyt sitten romanttista vai ei mutta pieniä huomionosoituksia tulee tehtyä joka päivä. - Pehmeä kisu
Vastaus naiselta: alkuun viljelin romanttisia eleitä vähän väliä; vein ruusuja merkkipäivänä, kirjoittelin rakkauskirjeitä ja pikku kortteja, lähetin helliä tekstareita ja meilejä, leivoin herkkuja, hieroin, viettelin jne.jne.jne. Synttärinä vein tietenkin ulos syömään, kerran ostin kiinnostavaksi olettamani lahjankin...
Mies oli kovin otettu ja liikuttunut, mutta minkäänlaista vastakaikua ei ole kuulunut; ei kuulemma piittaa merkkipäivistä. Eikä oikein jaksa kirjoitellakaan. Riittää, että nähdään ihan arkisesti. Kerran vei kyllä hienoon ravintolaan, ja teki heti alkuun selväksi, että on liian kallista. Otin sitten halvimman annoksen ilman alku- tai jälkiruokia, mutta silti ainakin vuoden jaksoi muistella hintaa.
Vakaa ja huomaavainen hän kyllä on muuten, kantaa painavat ostokset ja auttelee askareissa; täytynee kai se sitten laskea se jonkinlaiseksi "arkiromantiikaksi" paremman puutteessa. Vähän blääh silti, kun itse kovasti tykkäisin sekä antaa että saada kauniita eleitä. Into on kuitenkin laantunut, kun ei vuosien varrella edes ainokaista kukkasta ole kuulunut.- hellyydenkipeä
Olipa tutun tuntoista tekstiä. Minäkin tykkäisin sekä antaa että saada kauniita eleitä mieheltä, mutta... nyt jo exä-mies.. ei koskaan millään yllättänyt minua, puhumattakaan kukista. Itse ostin hääpäivänä hänelle ruusun tms., mutta lopetin muistamisen kun minä vain muistin. Hänen mieletään se oli turhanpäiväistä. Niin sitten suhde haaleni toveruudeksi kokonaan ja erottiin. En ole yhtään kaivannut exääni vaikka sinkku olen; vanha suola ei siis janota. Mutta tiedän, että "elämäni miehen" täytyy osata huomioida minuakin välillä ja minähän kyllä vastaavasti hellitelen hänet pilolle ;) .
- tide_ruusu
hellyydenkipeä kirjoitti:
Olipa tutun tuntoista tekstiä. Minäkin tykkäisin sekä antaa että saada kauniita eleitä mieheltä, mutta... nyt jo exä-mies.. ei koskaan millään yllättänyt minua, puhumattakaan kukista. Itse ostin hääpäivänä hänelle ruusun tms., mutta lopetin muistamisen kun minä vain muistin. Hänen mieletään se oli turhanpäiväistä. Niin sitten suhde haaleni toveruudeksi kokonaan ja erottiin. En ole yhtään kaivannut exääni vaikka sinkku olen; vanha suola ei siis janota. Mutta tiedän, että "elämäni miehen" täytyy osata huomioida minuakin välillä ja minähän kyllä vastaavasti hellitelen hänet pilolle ;) .
Olit aika kiltti ja huomaavainen.
- Daddy Cool
Nyt veti hiljaiseksi. Eipä ole naisten puolelta romanttisia tekoja herunut. Nähtävästi se on enemmän miesten hommaa tehdä niitä ja naisten ottaa vastaan. Kehuja ja rakkaudentunnustuksia olen kyllä saanut, jos se nyt lasketaan romantiikaksi. Itse teen kynttiläillalliset ja muut jutut. Naiseni ei ole oikein romanttinen luonne, mutta ottaa kyllä sitä mielellään vastaan. Oishan se kiva, jos nainenkin näkisi joskus vaivaa romanttisten hetkien eteen, Eipä tuo ole muuttunut edes naista vaihtamalla.
- #
Nyt jos miehet voisivat kertoa minkälaisia romanttisia tekoja naiselta toivoisivat.
- nro 0 man
Vähän enemmän oma-aloitteisuutta naisilta ja mielikuvitusta.
- ???
nro 0 man kirjoitti:
Vähän enemmän oma-aloitteisuutta naisilta ja mielikuvitusta.
"oma-aloitteisuutta ja mielikuvitusta"
Kynttiläillallisten valmisteluun?
Lahjojen osteluun?
MIHIN?
- hähähää
antanut nuolla persettään :)
- kaisis
joka päivä vähän jotain pientä.... terv. nimim. 20 vuotta naimisissa
- True man
Laitto poke-pätkän pyörimään, haki jääkaapista minulle oluen ja otti poskeen samalla kun nautin juomasta ja elokuvasta. Ei ehkä romanttisinta, mutta parasta!
- ...
Oon joskus sytyttänyt kynttilöitä ja ollu kauniissa alusvaatteissa oottamassa miestä kotona kun on töistä tullu, mutta joka kerta saanu nihkeen vastaan oton, joten on vähän jääny. Sen sijaan herkkujen kaljan osto tuntuu innostavan miestä enemmän, oon sitte tyytyny siihen. Ei oo kiva saada pakkeja ku on laittautunu ja pukeutunu seksikkäästi miestä varten..
- toisten päin
Meillä taas toisin päin. Naista ei romantiikka tunnu kiinnostavan kun kerran 2 viikossa, joten enemmän kaljaa kuluu :)
- J
Sitte ihmetellää, miksi petetään :D Voi sentään. Tää on niin väärin, että menee ihan ristiin kaikki yritykset ja halut.
- Romantikko-nainen
MIKSI TE NAISET ETTE OLE ROMANTIKKOJA?
Herranen aika. Olin pudota penkiltä kun luin miesten kirjotuksia.
Itse olen monta kertaa laittanut kynttilät makuuhuoneen pöydälle sydämen muotoon. Saunaoluet jääkaappiin ja saunan lämmittänyt. Mies tulee kotia, tarjoan ruuan läpikuultavista hepeneistä, rakastelemme kynttilöiden tuikkeessa ja saunomme pitkään. Sen jälkeen on parasta käpertyä kullan kainaloon ja nukahtaa siihen. - Nainen 20 v
Opiskelen leipuriksi ja exäni kysyi joskus, että millon leivon tai tuon koulusta hänelle jotain tosi ihanaa syötävää. Parin viikon päästä sitten toin. Kutsuin miehen kotiini, istutin huoneeseen ja kysyin, haluaako hän kahvia. Laitoin kahvia ja asettelin meille yhteiselle lautaselle kuusi leivosta, joita olin saanut kotiin työharjoittelupaikastani. Mies oli aika innoissaan tästä eleestä, vaikka kaikkia leivoksia ei jaksettu syödäkkään.
Kerran mies valitteli mesessä kovaa röökipulaansa, rahaa ei ollut nyt ja kaikki röökit loppu. Minä en itse polta, mutta menin ja ostin miehelle röökit. Hämmentynyt hän oli mutta kiitollinen silti.
Tykkään myös paijailla ja hieroa miestä. On ihana vain katsella kun toinen köllöttelee päivähorroksiaan siinä vieressä ja saa paijata häntä hiuksista, kasvoilta, huulilta jne.
Muuta ei tule nyt mieleen. - Hennini
Itse ostin miestäni varten uudet seksikkäät alusvaatteet; näinä iltoina annan hänelle kaiken itsestäni seksuaalisesti! Teen hänelle myös usein ruokaa, siivoan hänen asuntonsa yllätykseksi ja vein kerran kylpyläänkin. :) Rentoutusoluet on tullut monta kertaa ostettua myös jääkaappiin, kun toinen pääsee töistä ja haluaa vaan makoilla sohvalla ja katsoa tv:tä. Millaisia romanttisia tekoja te miehet kaipaisitte, ettei menisi niin sanotusti liian överiksi?
- Hennini
Myös silittely ja helliminen kuuluu jokapäiväisiin romanttisiin hetkiin. Kauniit sanat jotka sanotaan hellimisten lomassa saavat varmasti toisen onnelliseksi!
- Marcusta risoo
Minun vaimoni oli romanttinen ja kekseliäs ja hauskaa meillä oli. Sitten möhläsin itseni ja sen jälkeen ei ole ihanasta vaimosta jälkeäkään. Hän sanoo että tekee velvollisuutensa huushollissa mutta ei muuta, hän haluaa jättää minut mutta minä en voisi kuvitellakkaan olevani ilman häntä.
Olin uskoton, vaan yhden kerran se riitti siihen että ihanat romanttiset hetkemme loppuivat kuin seinään, usein oli vaimo laittanut ihanan päivällisen ja hauskoja iltoja, niistä vaan jäljellä kauniit muistot. Saan syyttää vaan itseäni.Miksi menin pilaamaan hyvän elämäni , kysyn usein itseltäni.- siitäs sait
Tämän luettuani alan uskoa väitteen, että miesten aivot sijaitsee jalkovälissä. Olet idiootti.
- Hyvin valittu sana
Joku kyseli naisten romanttisia tekoja. Niitä näkyy eksyneen aiempaan ketjuun: http://keskustelu.suomi24.fi/node/2311167
- kujmmajuttu?
eroottiissia juttuja on tehnyt kai nekin o romanttisia. mutta kylläpä se melkein menee että minä laitan enempi alulle niitäkin..
- statisti3
Tätä ketjua on nyt reilu 1200 kertaa katsottu. Oletetaan, että menee 75-25 naisten ja miesten suhteen. Sitten vielä pyöristetään, että 800-300 katsontakertaa olisi kummallekin sukupuolelle.
Miehet kertoo 3 kertaa ilmiöön törmänneensä. 3/100 eli 1% on ollut kysyttyjä.
Naiset kertoo 8 kertaa tehneensä romantiikkaa miehelle. 8/800 eli 1%.
Hyvin samat lukemat. Päätelmä tämän perusteella olisi, että 1% naisista on kykeneviä mieheensä kohdistuviin romanttisiin tekoihin.- statisti3
Hups!
Näin pitää olla:
Miehet kertoo 3 kertaa ilmiöön törmänneensä. 3/300 eli 1% on ollut kysyttyjä. - statisti3
Sinä miinuksen laittanut nainen!
Kuulut niiden 3% naisten joukkoon jotka ovat narsistisesti persoonallisuudeltaan häiriintyneitä.
Se että tässä kehuttiin 1% naisia olevan romanttisia sai sinut tuntemaan itsesi syylliseksi ja vajaaksi. Persoonallisuushäiriösi sai sinut toimimaan kuten tosi narsun kuuluukin.
Romanttisiin tekoihin kykenevät vaatimattomat ihmiset. He ovat helliä ja empaattisia, he ovat kykeneviä asettautumaan toisen asemaan. Etkö millään pysty olemaan onnellinen näden 1%:n naisten puolesta heidän ominaisuudestaan?
Totuus näkyy tilastoista, kun osaa katsoa.
- Toiveita?
Minua kiinnostaisi että mitä romanttisia tekoja miehet haluaisi heille tehtävän? Itse tykkään tehdä pieniä romanttisia eleitä, mutta aina ei mielikuvitus riitä, ja vaihtelu olisi tervetullutta. Kertokaa miehet, mitä toivoisitte?
- romantikko mies
Minusta on tosi romanttinen ele naiselta, kun tämä ompelee miehen paitaan pudonneen napin heti takaisin, ilman että mies asiaa edes kertoo erikseen. Pyykissä olevasta paidasta kun nainen huomaa puuttuvan napin ja toimii oma-aloitteisesti, niin se jos mikä on romanttista.
Olen ollut suhteessa äärimmäisen itsekkään naisen kanssa. Ei edes kauniisti pyydettäessä tehnyt mitään minun hyväksi. Arvatkaa vain kestikö suhde. Toisinpäin kyllä oli pyyntöjä pilvin pimein ja sitten pihdattiin viikkoja, jos en jotain niistä ehtinyt samantien toteuttaa. Ja mitään en kuulemma koskaan tehnyt, vaikka olisin kuinka laittanut kodin juhlavaksi ja loihtinut gourmet aterian pöytään, niin palaute oli luokkaa: "tekisit joskus edes ruokaa, ettei minun(siis hänen) aina tarvi täällä yksin kaikkea tehdä"
Ei tekojen tarvitse isoja olla, eikä niitä tarvitse mainostaa. Romanttisia tekoja ei tehdä palvelusten toivossa. Teot annetaan toisen iloksi ihan vaan omasta halusta ilahduttaa toista vaikkei toinen edes huomaisi koko tekoa. - 14
Itse olen aina unelmoinut että nainen ostaisi salaa liput ulkomaan matkalle, valmistelisi kaiken ja veisi yllätyksenä lentokentälle.
Itse olen kokenut jonkin verran naisten romantiikkaa, mutta olen aina halunnut olla se suhteen romantikko. Ehkä suurieleisin romantiikan ele oli kun yllätin armeija-aikana silloisen tyttöystäväni. Hän oli vaihto-oppilaana Saksassa ja lensin salaa hänen luokseen. Hän oli aivan pois tolaltaan kun ilmestyin yöllä hänen ulko-ovensa taakse. Siitä alkoi ihana pitkä viikonloppu.
On myös monesti ilahduttanut, kun nainen on esim siivonnut tai tiskannut luonani yllätyksellisesti, muttei sitä voi romanttiseksi sanoa. Ruusun terälehtipolku ulko-ovelta sänkyyn voisi olla joskus kokemisen arvoinen. - Kiitos kaikesta
14 kirjoitti:
Itse olen aina unelmoinut että nainen ostaisi salaa liput ulkomaan matkalle, valmistelisi kaiken ja veisi yllätyksenä lentokentälle.
Itse olen kokenut jonkin verran naisten romantiikkaa, mutta olen aina halunnut olla se suhteen romantikko. Ehkä suurieleisin romantiikan ele oli kun yllätin armeija-aikana silloisen tyttöystäväni. Hän oli vaihto-oppilaana Saksassa ja lensin salaa hänen luokseen. Hän oli aivan pois tolaltaan kun ilmestyin yöllä hänen ulko-ovensa taakse. Siitä alkoi ihana pitkä viikonloppu.
On myös monesti ilahduttanut, kun nainen on esim siivonnut tai tiskannut luonani yllätyksellisesti, muttei sitä voi romanttiseksi sanoa. Ruusun terälehtipolku ulko-ovelta sänkyyn voisi olla joskus kokemisen arvoinen.Tuon tein miehelleni kerran. Romanttisuuskin on suhteellista. Olsi voinut käydä niinkin että olisi suuttunut, kun olin muka itse lähdössä matkalle. Salaa olin pakannut hänen matkalaukkuunsa viikonloppuvermeet, muka oli oma laukkuni. Pyysin häntä kyytimään minut matkakeskukseen. Siellä pyysin häntä sisälle kahvilaan hetkeksi, jossa odottivat hänen parhaat ystävänsä. Kaikkien matkan järjestin ja maksoin ja heillä oli hauskaa. Se on kiva muisto.
14 kirjoitti:
Itse olen aina unelmoinut että nainen ostaisi salaa liput ulkomaan matkalle, valmistelisi kaiken ja veisi yllätyksenä lentokentälle.
Itse olen kokenut jonkin verran naisten romantiikkaa, mutta olen aina halunnut olla se suhteen romantikko. Ehkä suurieleisin romantiikan ele oli kun yllätin armeija-aikana silloisen tyttöystäväni. Hän oli vaihto-oppilaana Saksassa ja lensin salaa hänen luokseen. Hän oli aivan pois tolaltaan kun ilmestyin yöllä hänen ulko-ovensa taakse. Siitä alkoi ihana pitkä viikonloppu.
On myös monesti ilahduttanut, kun nainen on esim siivonnut tai tiskannut luonani yllätyksellisesti, muttei sitä voi romanttiseksi sanoa. Ruusun terälehtipolku ulko-ovelta sänkyyn voisi olla joskus kokemisen arvoinen.Siis aivan mieletön toi Saksanreissu yllätys! Sais löytää itekin joskus tollasen miehen!
Kun naiseni tekee meille ruokaa niin sekin tuntuu sen verran isolta asialta vieläkin että tunnen itseni kuninkaaksi :)
- :)
Näin nais ihmisenä mielestäni mitä romanttista kehitellyt niin olen tehnyt ruokaa (ja olemme myös tehneet yhdessä,mikä on taas molemmille ollut mieluisaapuuhaa)ja ehkä vähän vanhanaikaista,mutta olen kirjotellut myös kirjeitä hänelle :)
- romantica2012
mä oon seurustellu vuoden mun poikaystävän kanssa. romanttisen meijän arjesta tekee kaikki kohteliaisuudet, esim. suudelmat, kosketukset, oven avaamiset, kahvin kaataminen mukiin, ym....
mun poikaystävä on sanonut ettei oikein osaa olla romanttinen eikä ostaa lahoja, mutta rakastaa se silti ja on romanttinen.
mä sen sijaan oon pari kertaa valmistanut kynttäläillallisen ja hieromishetkiä (tosin se on molemminpuolista) mutta mä harrastan enemmän tota romanttisempaa hierontaa ja kokovartalohierontaa.
mutta oon meijän romanttisuudesta onnellinen. ei musta minun poikaystävän tarvitsisi lelliä minua millään yllätyksillä koko aikaa ja ja kaikkea. koska siinä tulee itsellekin paineita.
nonii miehet, kyllä täältä ainakin löytyy romanttinen nainen, joka tekee miehensä onnelliseksi mm. romanttisuuden avulla!!! - Mies 26
Avokkini laittaa minulle joka aamu valmiiksi ruuan töihin otettavaksi vaikken koskaan ole sitä pyytänyt. Hän myös kysyy joka päivä millainen työpäiväni oli ja lämmittää saunan valmiiksi ja tuo jopa saunaoluen vaikkei itse sauno tai juo. Hän myös kehuu minua ja järjestää erilaista tekemistä esim lippuja lätkämatseihin vaikkei itse ole kiinnostunut.
Minä puolestani yllätän häntä kukilla silloin tällöin ja katson romanttisia elokuvia jotka eivät minua kiinnosta. - teeeeeeeeee
Imeny palleja ???
- sininen sydän
Miehet ei arvosta sitä? Tai romanttisuus merkitsee niille muuta?!
Ite leivoin bailey's kakun kun poikaporukka lähti viettämään synttäreitä... joihin tyttöystävänä en ollut kutsuttu...
... tai kun mies pyysi mökkireissulle, jonne otin mukaan kaikkea kivaa asustetta ja peliä, mut mies haluskin vaan kuunnella rallia radiosta... itekseen.
että se siitä romantiikasta :( Minäkin olen nainen mutta haluaisin tietää minkä lasket romanttiseksi?
Olen tehnyt mielestäni romanttisia tekoja, joita toinen osapuoli ei ole edes tajunnut.
Eli poiminut kukkia, vienyt piknikille tähti taivaan alle, antanut pieniä lahjoja ym.
Illallinen kynttilän valossa voi olla romanttinen mutta ei jos se on tarkoituksen mukaista mutta tähtitaivaan alla on vielä romanttisempaa. Iso kimppu ruusuja ei ole niin romanttinen kuin käpänen itsepoimittu voikukka. Suurieleiset lahjat eivät ole lainkaan romanttisia mutta pienet muistutuksen omaiset, parhaimmillaan itsetehdyt lahjat ovat.
Ja yleinen toisen muistaminen ja huomioonottaminen vasta onkin.
Kukaan seurustelukumppaneistani ei ole ollut kanssani samaa mieltä romantiikasta, joten varmasti vinkuvat etten ole romanttinen.varmaan juuri pienissä asioissa muistaminen ja auttaminen osoittaa välittämisestä ja on sitä arjen romantiikkaa.... jos vain toinen tajuaa
- miumaujakurnau
Yksi romanttisia juttuja miehelle tekevä nainen ilmoittautuu! Joskus isoja eleitä, pieniä usein. Yllätyksiä, hemmottelua, huomiointia. Valmistelu ja suunnittelu on melkein paras vaihe, odottaminen. Tietty myös spontaaneja tekoja. Ihaninta toisen reaktio ja se mitä siitä itsekin saa. Koska loppupeleissä romantiikkaan tarvitaan kaksi, itse voi luoda pohjan ja sitten antaa tilanteen kehittyä. Ja kokemukseni mukaan seurauksena parhaassa tilanteessa itseään ruokkiva kehä:)
- 5 + 5
Täälläkin yksi omanlaisensa romantikko. Meillä suositaan yleisesti arjen romantiikkaa. Miehellä on hieman iho-ongelmia ajoittain, joten välillä rasvaan ja samalla hieron koko vartalon. Muutoinkin hellät kosketukset ovat arkipäivää. Aina ennen nukahtamista tai telkkaria katsellessa hivelen ja rapsuttelen miestä. Välillä hartia- ja päähierontaa. Kun aikaa on, teen hyvää ruokaa (arkisin nopeat perussapuskat). Koska suhdetta on takana jo pidempään, on seksielämä pääsääntöisest jo aika tuttua ja turvallista. Sitä kun ajoittain piristää jollain tavallisesta poikkeavalla, niin se pitää kivasti kipinää yllä.
Kysyinkin joskus mieheltä, mikä hänestä on romanttisinta meidän suhteessamme hänen näkökulmastaan. Vastaus oli jotakuinkin näin: seksi, rapsutukset, yhteiset liikuntaharrastukset :)
Eli ei niiden romanttisten tekojen tarvitse suuria olla. Toki joskus järkkäilen isompia ylläreitä, kuten hotelliyön, kylpyläreissun tai leffaillan. Mutta näihin ei kovin usein ole varaa. Ja johan niistä menisi hohtokin jos liian usein touhuaisi. :) Jos itteeni tässä miettii niin mikään kuvio minkä vuoksi pitäs raahautua jonnekin erikseen romantoitumaan tai muuten joku vartavasten oikein järjestämällä järjestetty juttu ei kyllä tunnu romanttiselta. Liian monimutkaisista kuvioista jää ikävästi vielä vastapalveluksen velkaa jos ei siis muuten sellaista organisoi yleensäkään. Pienet pyyteettömät teot, se on se juttu (mun mielestä). Ei tuo telkkarikuvio kaljapullon kera kuulosta mitenkään epäromanttiselta, päinvastoin (en tosin juo kaljaa).
- iloinen nainen
Joka yö kun olemme menossa nukkumaan ja makaamme sängyssä niin hieron yhdellä kädellä mieheni päänahkaa ja silittelen hänen vartaloaan. Hän ei ikinä pyydä minua silittämään/ hieromaan hänen päänahkaa, koska hän tietää että teen sen joka ilta. Välillä kysyn että onko hänellä nälkä ja hän vastaa myöntävästi ja teen hänelle aina pientä purtavaa. Kun olemme suihkussa niin pesen mieluusti hänet. Itse saan palkkioksi ihanan ja romanttisen rakastelun hänen kanssaan.
- tyttönen vaan
Teen miehelleni hyvää ruokaa ja huomioin häntä aina pienillä teoilla, kuten halaamalla, koskettamalla ja pussaamalla ohi mennen tai vaikkapa vain kauppareissun ajaksi erotessamme. Arvostaa kuulemma suuresti ja itsekkin saan vastaavanlaisia huomionosoituksia, tosin ilman sitä ruuanlaittoa. :D Romantiikka lähtee pienistä asioista.
- bananes
Moni keskustelussa sanonut, etteivät naiset osaa olla romanttisia. Ei pidä paikkaansa! Romantiikka ja romanttiset teot kuuluvat ihan yhtä lailla naisille kuin miehillekin. Tässä esimerkkejä, joita minä (nainen) olen miehelleni järjestänyt:
- Miehen syntymäpäivänä vienyt viikon matkalle Roomaan, seuraavana vuonna Varsovaan
- Leiponut/kokannut kymmeniä, kymmeniä kertoja miehen lempiruokaa ja leivonnaisia
- Aina silloin tällöin miehen tullessa töistä kotiin olen pukeutunut uusiin alusvaatteisiin ja sytyttänyt kynttilöitä pitkin asuntoa ja ostanut pullon kuohuviiniä
- Järjestänyt ns. yllätyspäiviä, jotka on sisältänyt hienoja ravintolaillallisia pitkän kaavan mukaan, limusiiniajeluja, hotelliyöpymisiä, spa-hoitoja yms, jotka kaikki ovat tulleet yllätyksenä ja mies ei tiedä, mitä tapahtuu seuraavaksi ;)
- Kirjoitan rakkausrunoja ja jätän niitä esim autoon, jolloin mies näkee ne kun on lähdössä töihin
- Vienyt laivalle pari kertaa ja varannut sviitin sieltä
Mies on ollut aina todella, todella tyytyväinen:) Älkää väittäkö, ettei naiset osaa olla romanttisia!- realisti romantikko
Sukupuoleen katsottuna naiset ei osaa (99%).
Miehet osaa moninkertaisesti enemmän kuin naiset.
Onneksi on se 1% naisista, jotka osaa olla romanttisia. Onnellisia ne miehet, jotka ovat tällaisen naisen löytäneet!
- Onnellinen vaimo
Minä rakastan hemmotella miestäni. Joka aamu keitän hänelle kahvit. Hieron, silittelen, kehun. Kannan rantasaunalle vedet, lämmitän saunan, laitan hänen lempimusiikkiaan, kaljat kylmään ja saunotaan, jutellaan ja harrastetaan ihanaa seksiä. Romanttisinta on pestä toinen kun tämä makaa lauteilla, ottaa oikein kunnolla saippuaa, pehmeän sudin ja hierovin ja hellin liikkein pesee toisen kauttaaltaan.
Kuuntelen hänen jorinoita moottoripyöristä ja kalastuksesta kiinnostuneena vaikka aihe ei ole lemppareitani.
Lähden välillä lasten kanssa pois kotoa että hän saa levätä ja omaa aikaa. Olen järjestänyt hänelle yllätysbileitä. Viime viikolla odotin häntä reissusta puoli neljän aikaan aamulla (tuli moottoripyötäturneelta) uunimakkaroiden ja kylmän oluen kanssa. Ostelen lahjoja, laitan seksikkäitä ja hempeitä viestejä. Ostan seksikkäitä hepeniä ja olen hyvin antavainen ja halukas ;) Päivittäin osoitan rakkauttani. Nyt olen varannut meille mökin ruskaretkeä varten Lappiin, parasta on että mökillä on kylpytynnyri ;)- higgsin hiukkanen
Oi, miten ihania juttuja toteutat. Tässäpä minulle ja muille naisille vinkkiä. Tuohon kaikkeen tarvitaan myös sopiva mies, romanttinen mies. Se on minulla hakusessa.
- MP
higgsin hiukkanen kirjoitti:
Oi, miten ihania juttuja toteutat. Tässäpä minulle ja muille naisille vinkkiä. Tuohon kaikkeen tarvitaan myös sopiva mies, romanttinen mies. Se on minulla hakusessa.
:) itse teen miehelleni aamiaisleipiä vuoteeseen (ja jotenkin hellyttävää, kun tämä "hei, ei sun olis tarvinnu, tä on jo ihan liikaa" ja seuraavana aamuna hän keittää ja tarjoaa minulle kahvit :)), teen hänelle ruuat valmiiksi, lähetän kivoja tekstiviestejä sekä välillä ihan vanhanaikaisia kortteja. Viimeksi kun lähdin työmatkalle, lähetin kortin jossa luki "ajattelen sinua" ja lisäsin itse loput. Viimeksi tein hänelle ruuan valmiiksi, kun lähdin (emme asu yhdessä ja hän oli poissa kotoa tällöin) .
Kaikenlaista pientä mukavaa, niistä hän pitää:).
Jos varaisin meille romanttisen matkan kaukokohteeseen, ei välttämättä pitäisi sitä niin romanttisena. Jokaiselle omaan makuun :) - molempien arvostus
Vaikuttaa piian hommalta. Toivottavasti hän osaa arvostaa passaamistasi ja saat yhtä paljon huomiota myös.
- Pettynyt.
molempien arvostus kirjoitti:
Vaikuttaa piian hommalta. Toivottavasti hän osaa arvostaa passaamistasi ja saat yhtä paljon huomiota myös.
Miksi pitäisi koko ajan olla odottamassa vastapalvelusta?
En minä ainakaan laske että mieheni tekee minulle tasan yhtä monta romanttista elettä, kuin minä hänelle.
- vuosiyhdessä
Joka päivä jotain. Yhtenä päivänä tehen ruokaa, toisena siivoan hänen asuntonsa, joka päivä silittelen ja kutittelen, hieron ja paijjaan. Ihan mielentilasta kiinni. Ei minunkaan mieheni mikään romantikko ole ja joskus sitä kaipaisikin jotain itselleen.. Ne saa jotka antaa.
- kileri 72
Minun naisystäväni on kyllä osannut yllättää muutaman kerran hyvin positiivisesti.
Olemme seurustelleet jo viitisentoista vuotta, joten välillä on ollut hiljaisempiakin kausia.
Muutama vuosi sitten olin tulossa työseminaarista Pohjois-Karjalasta. Oltiin sovittu että ajan suoraan appivanhemiemme mökille, jossa vaimo oli luvannut laittaa jotain iltapalaa valmiiksi. Tiesin että appivanhemmat olivat etelän-lomalla, joten ainakin niiltä säästyisin.
Ajettuani neljä tuntia olin aika puhki, väsymys painoi ja myös seksiä teki mieli, edellisestä kerrasta oli taas pari viikkoa. Mietin viitsinkö pyytää seksiä vai painunko suoraan nukkumaan.
Kun olin muutaman kilometrin päässä mökistä, sain tekstiviestin, jossa minua pyydettiin tulemaan suoraan pihalla olevalle huvimajalle. Kuulemma tarvittaisiin apua kalusteiden siirtämisessä. Eli suoraan työleirille, mietin.
Yllätys oli melkoinen. Vaimo oli kattanut ruuan pieneen huvimajaan, jota silloin tällöin käytettiin myös vierashuoneena. Hän oli meikannut kuin juhliin ja pukeutunut viininpunaiseen kesämekkoon. Elokuisen illan hämyssä huvimajaa valaisivat kymmenet kynttilät. Olin sanaton. Ja samalla aloin kiihottua. Huvimajan pienellä pöydällä oli viinipullo, kaksi lasia ja itse tehtyä pitsaa. Koitin kysyä onko nyt jokin juhlapäivä. Arvelin unohtaneeni hääpäivämme mutta siitä ei ollut kyse.
Otin hänet syliini ja suutelin upeita punattuja huulia kuin ensimmäisenä yhteisenä iltanamme.
Suutelimme ja halailimme pitkään, kunnes vaimo kysyi haluisinko nähdä hänen uudet alusvaatteet....
Naimme huvimajan hieman liian lyhyellä sängyllä kuin parhaatkin salarakkaat.
Söimme, saunoimme ja naimme taas. - Keljuttaa
Pahaa tekee lukea näitä viestejä :S Meillä se on juuri kuten useammalla muullakin miehellä, että itse saa romantiikan hoitaa. Ei edes pientä arjen huomioimista saa ilman erillistä pyyntöä. Saatikka sitten jotakin isompaa. Kiva olisi joskus tulla töistä kotiin jos olisi valmis ruoka, sauna ja alusvaatteillaan oleva avopuoliso odottamassa. Jotenkin sitä turhautuu itse edes yrittää, kun tietää ettei mitään saa takaisin. Vaikka en huomio ja yllätä naistani vastapalveluksen toivossa. Onnea teille miehet joilla on romanttinen puoliso.
- jokapäiväinen ilo
Miesystäväni on hyvin romanttinen ja hellii minua innokkaasti päivittäin monin eri tavoin joka on jotain ihan uskomatonta herkkua monen sinkkuvuoteni jälkeen. Hän laittaa useita kertoja viikossa hyvää ruokaa, tuo yllätyksenä lempiviiniäni, pyytäessäni poistaa kynsilakat varpaista ja hieroo niskaa jne jne. huomioi kauniilla sanoilla ja suorastaan palvoo.
Mutta suurin ilo on antaa romanttisia tekoja myös hänelle. Kehun, ihailen ja kuuntelen häntä koko sydämelläni. Keitän kiireisinäkin aamuina kahvit ja saatan aina ovelle jota hän arvostaa suunnattomasti vaikka se on vain pieni ele. Viikonloppuisin teen klassisen parranajon veitsellä ja myös manikyyrin. Leikkaan ja värjään säännöllisesti hänen hiuksensa, hieron kipeää selkää joka ilta ja olen aina valmis seksiin:-) Bravuurini on armottoman hyvä käsitekniikka ja suuseksi yhdessä, ja on palkitsevaa katsoa toisen huikeaa nautintoa. - Hali halipulaa
Lähetän usein hellyyttäviä tekstiviestejä miesystävälleni joka asuu kaukana,ei koskaan vastausta.
Kun olen hänen luonaan siivoan,teen ruuat,hoidan hänen lastenlapsiaan,leikkaan ruohot,teen puuhommia,hieron niskoja/jalkoja yms.
Ei koskaan minkäänlaista kommennttia,ei romantiikkaa,minä en saa mitään kosketusta(harvoin edes sängyssä)en apuja auton kanssa ym.asioissa.
En taida jaksaa enää tätä. - Nasira
Kaipa se on vastaanottajasta kiinni minkä kokee romanttiseksi. Toisille ruuanlaitto on arkisuus ja itsestäänselvyys, toisille se on romantiikkaa. Toiselle kynttilät o romanttiikaa mulle ne on pakollinen paha sähkökatkoksen aikana.
Itse viimeisin (mun mielestä) romanttinen teko miehelle oli kun laitoin Jesse kaikurannan- vie mut kotiin -biisin soimaan, kiipesin ihastukseni syliin ja suutelin pitkään ja hartaasti. Se hetki tuntui minusta täydelliseltä, mutta mies saattoi ajatella vaikka että ompas paska biisi. Mulle romanttisuus tulee pienissä hetkissä, liika on liikaa ja väkisin yrittäminen latistaa tunnelman.
Minusta on romanttista tarttua kultaa kädestä ja pyytää häntä katsomaan tähtiä kanssani. Minusta on romanttista suudella selkä seinää vasten. Minusta on romanttista kuiskutella toisen korvaan julkisella paikalla(esim kassa jonossa). Minusta on romanttista jakaa joku erikoinen hetki tärkeän ihmisen kanssa(Iltalenkillä ollessani näin elämäni ensimäistä kertaa lepakoita luonnossa, toivoin että ihastukseni olisi ollut paikalla katsomassa niitä kanssani).
Rakastan hieromista, mutta usein kun sitä tarjoaa on vastaus "ei sun tarvitse", eikä siinä huvita väkisinkään sitten toisen niskassa roikkua. Pieniä herkkuja laitan mielelläni, mutta eipä niistäkään koskaan ole suuremmin kehuja tai kiitosta tullut niin tulee sellanen fiilis ettei niitä arvosteta. Sulosia ja tuhmia tekstareita ja puheluita tulee harrastettua.
Jos romantiikka on sitä että matkustellaan ympärimaata, ostetaan sisäfilettä ja kallita lahjoja ni mä en ainakaan osaa olla yhtään romanttinen.
Eksän vein joskus kylpylään, varasin hieronnat ja ruuat yms sieltä. Maksoin koko helahoidon ja latasin vielä kummankin kylpylärannekkelle rahaa että voi ostaa juomia ja mitä itse ikinä haluaakin kylpylässä. Useamman satasen laitoin haisemaan että ois ollut hauskaa ja romanttista ja seurassani oli vain hiljainen mies joka osotti kiitollisuuttaan ja rakkautta sillä että märehti kuin tyhmään asiaan laitan näin paljon rahaa.
Nyt seuraava tempaus uudelle ihastukselle ajattelin lähtettää postissa muutaman suklaasydämmen ja lappusen jossa lukee "tykkään susta", välimatka kun erottaa tällä hetkellä. Mikä onkaan kivampaa kun tulla väsyneenä kotiin ja löytää laskujen seasta kirje :) - mikki hiiri
Vaikka olenkin pehmohiiri ja vikisen eikun siis vien niin vastataan.
Aluksi ei tullut mitään mieleen mutta sitten tajusin että kun ollaan yhdessä niin kyllä nainen on tietynlaisessa palvelualttiudessa 24h/vrk.
Jos on myös itse ehdottanut jotakin niin yleensä niin tapahtuu olipa sitten kyse hieronnasta tai muista jutuista.
Yleensä enemmän sitä kyllä itse yllättelee eri jutuilla eli olipa kyse joistakin syömisistä, pikaruoista, juomista yms. tai erilaisista ulkoretkistä, eräjutuista, pelailuista, lekotteluista, hieronnoista, saunasta, tähitaivaskävelyistä jne..
Kun kumpiakin kiinnostaa paljolti samat jutut niin sekin helpottaa tilannetta. Mieluummin sitä itse myös yleensä ideoi joitakin juttuja tai sitten yhdessä miettii.
Toki ei sellainen pieni spontaanisuus olisi koskaan pahitteeksi vaikka itse pitäisikin ohjat käsissä. - naiseltamiehelle
Me tehdään kumppanin kanssa toisillemme aina välillä juuri jotain rakkausiltoja ja kaikkea muita helliä tekoja. Ne ovat ihania.
- TimppaTT
Pettänyt! ... Lähes laukesin onnesta.
- Elääkö romantiikka?
Joillakin on vissiin vaan huonoja kokemuksia naisten romanttisuudesta.
Ainakin itse yritän keksiä kaikenlaista tekemistä yhdessä ja varsinkin jos miehelläni on tavallista rankempi työpäivä/viikko niin yritän antaa hänen rentoutua. Teen
jotain hyvää ruokaa ja hieron häntä yms. Toivoisin vaan vastakaikua, kun tuntuu että romantiikka on kuollut Suomesta tai ainakin niiltä miehiltä kenen kanssa itse olen ollut. Miesten romanttiset teot minulle on tähän asti ollut elokuvailta, ravintolassa käynti (jonka minä maksoin) että ei niitä romanttisia hetkiä kauheasti ole kertynyt ainakaan vielä. Toivossa on hyvä elää.. :)- tostos tossun allako
Hox Hox! Enimmäkseen naisten vastauksia täällä! Eiköhän miehet osaisi itse vastata, ei naisilta kysytty yhtään mitään!
- Vieläkin rakastunu
Mä ostan seksikkäät alusvaatteet, puen ne farkkujen alle ja vien miehen lätkämatsiin tai leffaan tms. Kotiin kun tullaan, oon tehny pitsan ja molemmat tykätään oluesta... jälkkäriks tai nykyään, kun se jo arvaa, alkupalaks MÄ... kivaa on, joka kerta.
Tai sitte kun näen että miestä himottais, alan leikkiin vaikkei aluks siltä tuntuiskaan. Tää on mun mielestä iiiiiso rakkaudenosotus, vaikken sitä voi miehelle kertookkaan...
Hartiahieronta on kans kiva.
Kysyn moottoripyöristä, vaikkei mun juttu ole. Kiva katella kun se aivan loistaa, kun niistä puhuu... - mickey mortimer mous
Minä käyn tappamassa aloittajan ,minua ei pilkata.
- 4+4+4
Jaa kyllä miehenä täytyy sanoa että itse olen tykännyt enemmänkin hauskoista jutuista kuin romanttisista. Eikä tarvitse olla mitään ihmeellistä, kuten vaikka vain että hiippailee samaan suihkuun.
- rakastunut1
Ite olen kokannu miehen lempiruokaa, hieronu ja antanu valita leffan ym. ym. MUTTA miksi oi miksi kun yrittää olla ihana ja romanttinen niin tosi usein saa kulla mieheltään, että: " miksä sä nyt tälleen. ootsä tehny jotain ku näin huomaavainen oot..?" Siis suoraan sanottuna luulee että olen vieraissa käynyt ja omatunto painaa ! Osaispa vaan tosissaan arvostaa eikä alkaa epäillä. Mies ei ole ite ikinä edes kahvi kupposta tarjonnut minulle...
- Rakkauden puutos
Onhan noita romanttisia juttuja tullut tehtyä. Olen järjestänyt miehelle yllätyssynttärit ja muutenkin on ollut kiva yllättää ilman mitään juhlapäiviä. Aamupalaa olen tehnyt valmiiksi, ostanut lahjoja, hieronut sekä ylä -että alapäästä, odottanut kotona töistä tulevaa miestä seksikkäissä alusvaatteissa, järjestänyt romanttisia illallisia, lähetellyt tuhmia runoja ja jättänyt pöydille rakkausviestejä. Lisäksi pidän kodin siistinä, leivon ja kokkaan, kiitän ja kehun miestä.
Harmi vain kun mies ei oikein tunnu tälläistä naista arvostavan. - Pehmo Hiiri
Kerran ollessani vielä lukiossa astuin bussiin jolla tavallisesti kuljin kotiin koulupäivän jälkeen. Etsiessäni istumapaikkaa huomasin ohimennen yhden tytön, jota en oikeastaan tuntenut kauhean hyvin mutta jonka kanssa olin pyörinyt joskus nuorempana. Olin ollut häneen ihastunut yli kahden vuoden ajan.
Kun tyttö havaitsi minut astuessani bussiin, näin hänen ilahtuvan. En kuitenkaan mennyt juttelemaan hänelle, koska emme olleet kauhean läheisiä. Sen sijaan kun hän itse viimein oli jäämässä pois kyydistä, hän seisoi bussin keskiosassa, hymyili ja katsoin minua suoraan silmiin pitkään ja hartaasti.
Siinäpä se. - JaskaJokunenJKL
Minulla on aina tapaus, jos vaimo on laittanut ruokaa, tekee jotain lasten kanssa ja antaa näin hieman vapaata arki- ja työpaineissa tai muuten vain paijaa ja hellii. Arjessa arvostan myös esim. hajonneiden vaatteideni ompelua tai vaikkapa työtekstieni oikolukua. Hieron aina jumissa olevan vaimoni hartioita usein iltaisin tv-sarjoja katsoessani.
Uskon pieniin asioihin. Itse herään lähes joka aamu ennen muuta perhettä, herättelen lapset kouluun ja laitan kaikille aamiaiseksi puuuroa :) Kannustan kun toinen on väsynyt, kehun vaimon ulkonäköä, hoitelen säännöllisen epäsäännöllisesti kodinhommia ja leikin lasten kanssa sekä hoidan/kasvatan heitä ainakin 50%. Lastenvaatteista en tosin tajua vieläkään 11 -vuoden jälkeen mitään.
Välittämistä on toisen auttaminen keskeneräisessä gradussa, saunan lämmittäminen, vapaaillan järjestäminen, "lenkille pakottaminen", toisen kannustaminen ja kehuminen sekä lohduttaminen. Välittämistä on kuunnella ja ottaa toisaalta kantaa, jos toinen omalla toiminnallaan tekee vahinkoa itselleen. Tärkeitä ovat myös yhteiset touhuhetket hiihtäen tai teatterissa yms.. Erityisesti välittämistä - rakkautta - on se, että ei ajattele aina 50%/50%, pohdi toisen virheitä ja mokia, ei passivoidu jos toinen ei tee aloitetta... On rakkautta olla arjen sankari. - Pehmohiiri
Töiden jälkeen vaimo toi kylmän oluen ja antoi siskonsa tunniksi käyttöön.
- hajukuusi
Mikään ei ole niin romanttista kuin se, että nainen pieraisee!
- ei helvetti mies
Heitin riidan päätteeksi, että nainen ei koskaan tee minun eteeni mitään, minä ostan hänelle kukkia, suklaata ja yllätyksiä, mutta häneltä en ole koskaan mitään saanut. "All the small things"- biisin tulostetut sanat revin tuon riidan aikana palasiksi lattialle.
Yhtenä iltana töistä palattua oli sitten nainen jättänyt meidän oven eteen ruusukimpun, suklaata, Red-leffan ja kortin jossa luki ''She left me roses by the stairs, surprises let me know she cares. ''
Koskaan ei ole hävettäynt yhtä paljon. - Nainen vastaa
Meillä mies ei todellakaan syty mistään suklaarasioista, kukkasista tai söpöilykorteista, joten en tiedä onko mun romantiikka romantiikkaa mutta vaivannäköä toisen eteen ainakin.
Tähän mennessä toimivimmaksi yhdistelmäksi romantiikka-illan järjestelyssä on ollut se, että kun mies tulee töistä niin koti on tiptopsiivottu puhtaita lakanoita myöten, astetta parempi ruoka on tehty valmiiksi, kaljat on kylmenemässä ja sauna lämpenemässä. Jos on ilta ja jaksaa oikein näpertää niin terassin voi lätkiä täyteen kynttilöitä. Ja jos budjetti antaa myöten niin uudet hepenet on aina esittelyn arvoisia ja viimeistään kunnon suihinotto saa miehenkin olon kovin romanttiseksi. - Nyhtääjä
Romanttisinta olisi, jos vaimo pitäisi turpansa kiinni ja pesukoneen käynnissä
- tea5
Olen varannut kuumailmapallomatkan miehelleni, tehnyt itse lahjoja, varannut matkoja ja hieronut häntä tuntikausia ja haluaisin itseasiassa kymmenen vuoden jälkeenkin vain aiheuttaa hänelle jatkuvaa iloa ja mielihyvää. Se on paras tehtävä maailmassa. Materialla ei ole mitään merkitystä hänen kanssaan. Lahjoittaisin hänelle vaikka urheiluauton, jos minulla olisi varaa. Tällä antamisella ei ole mitään määrää, jos mies on hyvä mies ja erityinen. Ja sen nainen tunnistaa. Kumppanistaan on kiitollinen joka päivä ilman tekojakin. Itse en odota häneltä mitään muuta kuin olemassaoloa, mutta saan paljon enemmän kuin sen.
Tämä asia ei johdu siitä, että olisin romanttisempi tai erityisempi henkilö kuin kukaan muukaan, vaan se johtuu pääosin siitä,että mieheni on erityisen hieno ihminen. Ja joo, aika seksikäs. - pretty cute
Kosi minua karkauspäivänä. Sen jälkeen on ollut yhtä juhlaa.
- 12344321
Vaimoni tekee minulle usein romanttisia iltoja, esim. pukeutuu valkoiseen kauluspaitaan, laittaa hienot alusvaatteet alle, punaista huulipunaa, kynttilöitä, hyvää ruokaa, rakastelua. Paras yllätys oli seurustelumme alkuaikoina kun haki yllätyksenä töistä ja vei mut ajamaan kartingia, sieltä sitte vei mut kotiinsa missä odotti illallinen ja vähä muuta kivaa.
- Soon romanticue !
Vaimoni maalaa heppini päähän ruusunlehdet huulipunalla ! Tietysti se tekee sen itsekkäistä syistä kuten naiset aina, mutta tekee se hyvää kun hän lipoo ja nuuhkii.
Sit mä yleensä palautan sen "puutarhaan".... - ahihih
Öö naisena voin mainita tämmösiä asioita: jättänyt söpöjä lappuja paikkoihin ja järkännyt ylläripiknikin, tehnyt miehen lempiruokaa ja kattanut pöydän nätiksi, erilaisia hierontoja, melkein aina saunailtoina ja yhteisinä suihkuhetkinä pestään toisemme.. :D Ylläritanssiesitys (mikä nyt melkein naurattaa) , just jotain poskeen vetoja kesken salkkareitten.. jotain satunnaisia ostoksia ja lahjoja ihan vaan antamisen ilosta. Välillä lähtenyt myös seuraksi salille tai kiekkoilemaan vaikken niistä touhuista perusta..
Mies taas harjaa aina hiukseni, rasvailee atooppista ihoani, hieroo ja paijaa. :) Hankki yllätyksenä liput Lady Gagan keikalle.. Yhtäkään kukkaa en ole kyllä ikinä saanut.. :D - aaaaaaaaaaaaaaaaa34
Olen nainen ja olen yrittänyt tehdä romanttisia juttuja poikakaverilleni. Olen leiponut hänelle, olen tullut hänen luokseen kun hän oli lähtemässä hallilta, olen kirjoittanut hänelle romanttisen viestin, olen tehnyt ruokaa, olen leiponut, olen ottanut kuvan ja tulostanut sen ja vein sen hänelle (kuva minusta, ja ei. Ei mikään pervo kuva), olen hieronut häntä, tuonut leffan piristykseksi kun hän oli kippeä ja kaikkea muuta.
- Pehmo hiiri
No haista pa$ka!
- hikfukf
Odotan lastasi, mutta teen abortin.
- pennreel
Miksi naiset tekevät miehelle aina jotain sellasta mitä toivovat itsellensä tehtävän? Esim kynttiläillallista ja Norah Jones musiikkia vaikka mies on suoraan sanonut inhoavansa sitä?
- bible says
Tee lähimmäiselle niin kuin haluat itsellesi tehtävän :D
- mies 86
bible says kirjoitti:
Tee lähimmäiselle niin kuin haluat itsellesi tehtävän :D
Näinpä ;)
- pennreel
mies 86 kirjoitti:
Näinpä ;)
ja paskanmarjat. yhtä huono klisee kuin "vastakohdat täydentävät toisiaan"
- 154751
Sanonut:"moi""
- yx nainen
Kuulehan aloittaja, mitä SINÄ tarkoitat romantiikalla? Kynttiläillallista vai pornoa?
Tästä ketjusta saa lukea paljonkin naisten vastauksia, kuinka he ovat romanttisesti miehiään huomioineet. Miehet sen sijaan ovat sitä mieltä, etteivät naiset ole lainkaan romanttisia. Ketjusta saa siis sen vaikutelman, etteivät miehet noteeraa naisten romanttisia elkeitä yhtään miksikään.
Kun kopioin muutamia miesten vastauksia, huomasin, että he pitävätkin pornoilua romantiikkana. Minun mielestäni näissä seuraavissa (ruoanlaittoa lukuun ottamatta) EI ole yhtään mitään "romanttista":
"ottanu poskeen tietty"
"antanut nuolla persettään"
"Laitto poke-pätkän pyörimään, haki jääkaapista minulle oluen ja otti poskeen", "Imeny palleja"
"Kun naiseni tekee meille ruokaa"
"Romanttisinta olisi, jos vaimo pitäisi turpansa kiinni ja pesukoneen käynnissä" - jaijaijaiajaia
Olen lähtenyt mukaan metsästämään. En ole alkuun asiasta syttynyt, mutta joka kerta rakastun mieheeni uudestaan palavasti kun kävelen kumisaappaissani hänen perässään kun hän kantaa asetta olallaan. Hänen määrätietoinen olemuksensa, suora ja ah niin miehekäs ryhti. Kuinka valtavasti häneen luotankaan siellä keskellä ei mitään ja hän vaikuttaa kokoajan tietävän tarkalleen minne kulkea. Olen myös istunut lukuisia kertoja mukana passissa, aivan hiiren hiljaa. Ja en ole normaalisti mikään metsien nainen ; )
Nuotiolla kiihotun kun katson kuinka hän niin varmoin ottein tekee nuotion ja valmistaa ruokaa ja keittää kahvit. Olen antautunut hänelle siinä nuotion äärellä ja olemme rakastelleet metsän keskellä. Sen jälkeen olen laittanut saunaan valkean ja kynttilälyhtyjä palamaan. Usein myös hemmottelen häntä lämmittämällä paljun yllätyksenä kun hän palaa iltavuorosta viikonloppuna.
Olen myös tarjoillut hänelle usein illallista pelkät pitsiset pikkuhousut jalassa ja helmikoru kaulassa. Tämä saa puolestaan hänet syttymään.
Minä olen silti meistä se vähemmän romanttinen ja yllätän huomattavasti vähemmän häntä. Tämän ketjun lukeminen sai ehkä surullisen fiiliksen siitä, etten ole aikoihin ollut kovinkaan romanttinen. Nyt on muistettava huomioida rakastaan. - Joskusnäinkinpäin
Meillä ei mies oikeen ymmärrä romantiikan päälle. Olen yrittänyt niitä romanttisia hetkiä järjestää. Esim. yhteisiä kylpy- ja saunahetkiä (siellä sitten kosketetaan toisiamme hellemmin kuin tavallisesti kun istuskellaan vierekkäin, keskustellaan jne), ehdotan jatkuvasti mökille lähtöjä (ja miehen ei todellakaan tarvi pistää rikkaa ristiin siellä, se olen MINÄ joka hakkaa puut ja pistää tulet, kantaa vedet saunalle, lämmittää saunan ja puuhellan, tekee ruoat tulella...) Huoh... Miehen käsitys romantiikasta on se, kun mä pistän hälle pleikkarin päälle, tuon olutta ja olen hipihiljaa että mies saa pelata rauhassa.
- Joskusnäinkinpäin
Mun on pakko vielä jatkaa et välillä teen ihan noinkin et järjestän miehelle oman "peli-illan". TIedän et se tekee hänet onnelliseksi niin sitten tehdään niin. Ei ole kyse siis siitä että mäkättäisin ja estäisin häntä tekemästä mitä tahtoo.
- natalie92
Laitan ruokaa ja joskus asettelen sen ns. ala carte tyyliin, hippaan sillointällöin, siivoan kaikki sotkut, tuon lempikarkkeja kaupasta, otan suihin ja strippaan. Saan itse hierontaa takaisin. Ja olen nainen.
- mek
Paras jutttu on kun vapaapäivinä saa nukkua pidempään niin nainen iahn oma.aloitteisesti hieroo vehkeeni kuntoon ja ei kun naimaan ja se siitä.
Avioeroja olisi varmasti puolet vähemmän, jos pitkäänkin yhdessä olleet pariskunnat muistaisivat hemmotella toisiaan. Niksinä kai on, että toisinaan hoidetaan yhdessä arkea, joskus annetaan toiselle omaa tilaa ja aikaa riittävästi ja sitten taas kolmanneksi muistetaan myös hemmotella toista usein pienin ja säännöllisen epäsäännöllisesti myös isommin elein.
Olen kai melko perinteinen mies, mutta minuun uppoaa kaikenlainen pienikin hyvä: Valmis ruoka, kannustaminen sekä yhteiseen, yksinään että kavereiden kanssa vietettyyn aikaan, revenneiden vaatteideni korjailu, eväät töihin, niskahieronta, lämmitetty sauna, viinipullo tai olut kylmässä, pienet tai isommat hyväilyt...
Olen nyt sinkku, mutta minulla on hyviä kokemuksia edellä mainittujen kaltaisista naisten romanttisista eleistä. Olen arvostanut niitä kaikkia ja pyrkinyt palauttamaan hyvän mieluummin vielä tuplana.- ps12
mä yllätin miehen lentämällä 16tuntia toiselle puolelle maapalloa, vain yllättääkseni hänet. extempore reissu, en kerennyt edes hotellia etsiä...
- pöpelö
Välillä se on mulla ehkä unohtunut, nuo romanttiset jutut omalle miehelle... Jotenkin sitä olettaa että sen miehen pitäisi tehdä niitä ihania tekoja.
Olenhan minä silloin tällöin tuonut leivoksia, herkkuja, ruokaa yms. yllätykseksi omalle miehelle. Ja tehnyt ruuan valmiiksi kun on pitkän koulupäivän jälkeen tullut mun luokse. Ja tuonu aamupalan ja kahvin sänkyyn.Kai se on Pöpelö kaikilla parisuhteessa olevilla sellaista, että toista voisi hemmotella arjessa vähän enemmän. Ja miehenä voin sanoa, että hän arvostaa kyllä sitä, jos muistat häntä vähän helliä enemmän. Voit yllättyä siitä, kuinka positiivista vastakaikua saat takaisin. Ja kannustuksen sanana vielä, että nuo mainitsemasi jutut kuulostivat minusta hyviltä
- iiiiiihanaa
Vaimoni keittää minulle aina välillä aamulla kahvit jos en ole herännyt ennen häntä. Vaimoni ei juo itse kahvia ollenkaan.
- yks puolista
Naisena olen hoitanut kodin, hoitanut lapset, laittanut ruokaa, leiponut,lähettänyt helliä tekstareita, kirjelappusia taskuun jossa rakkauden sanoja, hieronut, ostanut lahjoja, kävellyt käsikädessä, käpertynyt kainaloon jne...
Niin ja mies suhteen alkuhuuman jälkeen. Nautti vaan antimista ja ei edes pyydettäessä osallistunut mihinkään vähänkään kotiin liittyvään arkipuuhaan. Varsinkaan kovasti kaipaamaan lastensa kanssa oloon hän ei osallistunut juuri koskaan.- Tuttu tilanne
Minä olen toiminut lähes samoin kuin nimim. yks puolista, erona on vain se, että olen mies.
Onhan ne minunkin hellyyden osoitukset ja merkkipäivien muistamiset sekä lahjojen ostamiset loppuneet tässä vuosien varrella, kun mitään vastakaikua ei ole saanut, uhkasi jopa jäädä pois lomamatkalta, jonka olin hänelle ostanut 20-vuotis hääpäivälahjaksi.
Seuraavalle lomalle en häntä enää meinaa pyytääkään.
- Ei ajatustenlukija
Kertokaapa miehet mikä olisi romanttista? Ei mitään "nuole palleja" -kommentteja sillä suhteessamme on monipuolista seksiä paljon;) Olen ostellut meille seksileluja, ja käytän välillä sukkanauhoja ja muitakin kiihottavia asuja mieheni ja itseni iloksi. Ehdottelen seksiä yllättävissä paikoissa. Mies lähinnä se joka toppuuttelee, että välipäivänkin voisi pitää. Olen varonut painostamasta ja välillä kysyn illalla nukkumaan mennessä voinko ihan vaan hieroa häntä. Tai sitten otan syliini ja silitän päätä ja kerron kuinka paljon rakastan häntä. Ei hän ole siitä sanonut oikein mitään, hieronta yleensä kelpaa.
Nyt tarvitaan siis romantiikka-vihjeitä. Ruuanlaitto ei mielestäni ole kauhean romanttista. Yllätysmatkan järjestin kerran, mutta mieheni valitti koko reissun että matka oli liian kallis, meni vähän tunnelma. Eväsretkiä olen järkkäillyt kauniisiin paikkoihin, mutta mieheni on vähän laiska lähtemään ja yleensä kommentoi että olisi ollut muuta tekemistä ja kiirehtii kotiin. Kerran katoin eväsretken ja kynttilöitä olohuoneen lattialle, mutta mieheni selaili iPadia koko ajan, vaikka kattaukseen kuuluin kahden hengen makuupussi.
Joskus lähettelin kesken päivän tuhmia viestejä iltaa varten, ihan yllättäin. Siitä hän hetken piti mutta sanoi jossain vaiheessa että häiritsevät keskittymistä töissä ja pyysi etten olisi niin rivo (nyyh, musta se oli hauskaa ja kiihottavaa) :(
MInusta olisi ihanaa tehdä jotain mikä häntä oikeasti romanttisessa mielessä ilahduttaa, mutta en keksi enää mitään. Onko hän toivoton tapaus? Vai minä? Eikö hän vain halua minulta romanttisia tekoja? Aika epäonnistunut fiilis itsellä tästä asiasta :( - Anonyymi
Osti lahjaksi viivottimen
- Anonyymi
Nainen sanoin minulle, että pane mua joka reikään ja minähän panin pitkään ja hartaasti. Tosi romanttisesti sanottu😁
- Anonyymi
Pieraissut sillo kun laittanut pizzan palaa suuhuni? Ajoitus nappiin, ajoituksen mestari.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1176096Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334217- 823372
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä183006Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2582120Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441892- 1441819
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81706Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881579