Olen ihmeissäni. Meillä on liitossa kriisi. Pohdimme aikamme eron mahdollisuutta, mutta kumpikin oltiin sitä mieltä, että on enemmän syitä jatkaa kuin erota. Mutta mieheni on ottanut tuosta erosta nyt jostain syystä pelivälineen. Aina kun tulee jotain epämiellyttävää, vaikka joku tapaus, josta kysyn tai jotain hänen mielestään epämiellyttävää keskusteltavaa, hän vetäisee että on parempi varmaan erota ja minä olen onnellisempi ja hän sitten vaan ryyppää aikansa ja kuolee pois. Sama laulu joka ikinen kerta. Hakeeko jollain tapaa sääliä, sillä minä alan aina häntä lohdutella etten tahdo hänelle huonoa elämää, en, vaikka eroaisimmekin. Hän puhuu myös usein itsetuhoisia ajatuksiaan. Ja siis silloin kun on pienintäkään eripuraa jostain. Mitä hän tällä tahtoo? Mulla on tapana, koska välitän syvästi hänestä, lohdutella ja kannustaa, että hän selviää ja kuinka välitän jne.
Mitä tämä tälläinen käytös oikein on? Aina siihen asti hän on niin kovasti eroamassa, kunnes minä sanon, että asia selvä. Erotaan sitten, jos se on parempi ratkaisu. Siinä vaiheessa kun minä myönnyn eroon, hän vetäisee mukaan nuo itsetuhoiset ajatukset.
Siis?
Mitä tämä tälläinen käytös oikein on? Aina siihen asti hän on niin kovasti eroamassa, kunnes minä sanon, että asia selvä. Erotaan sitten, jos se on parempi ratkaisu. Siinä vaiheessa kun minä myönnyn eroon, hän vetäisee mukaan nuo itsetuhoiset ajatukset.
Siis?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Siis hän valmistelee itseään henkisesti eroon, ja niin tulisi sinunkin.
Kuulostaa tutulta tuo peli, olemme samanlaisessa kierteessä täälläkin. Tosin nyt olen hakenut eroa ja ilmoittanut että en halua leikkiä tätä enää, en jaksa jatkuvaa epävarmuudessa eloa ja toisen egon pönkittämistä!
Puheet erosta alkoivat jo kaksi vuotta sitten,kun hän ensimmäisen kerran riidan keskellä sanoi ne maagiset sanat 'paras olisi varmaan erota'. Se hätkähdytti, koska siihen asti kuvittelin että me ollaan molemmat 100% tässä liitossa ja riidat selvitetään aina.
Juoko miehesi tai käyttääkö muita päihteitä? Minun mieheni on nimittäin kaappijuoppo. Ja viimeisen vuoden aikana riittä se että kysyn häneltä onko hän juonut jakuinka paljon, kun hän jo 'loukkaantuneena' heittää että 'en voi elää tällaisessa suhteessa jossa minuun ei luoteta! parempi erota'. Sueraavana päivänä selvinpäin hän kuitenkin vastustaa eroa, kun tajuaa realiteetit: minä vien auton,lapset ja talo myydään. Hänelle jää vain viina ja velat.
Mutta olen tajunnut, että hän sisimmissään ei ole onnellinen tai edes tyytyväinen, ka tiedän että hän hakee muita naisia, koittaa löytää uuden ennenkuin dumppaa vanhan akan (niinkin vanha kuin 34). Enkä jää sitä odottamaan.
Tsemppiä sulle, se vaatii voimaa irrottautua miehestä joka syyllistää ja masentaa. Hyvää se silti tekee, luotan siihen. Ei tämä paremmaksikaan ole muuttunut yrityksistä huolimatta. Parempi yksin.
Ei kannata erota jos on enemmän hyvää.
Kuitenkin jos on miehellä juomaongelma niin kannattaa erota ajoissa.
Ongelma nimittäin pahenee ellei siihen oikeasti ja tehokkaasti haeta apua ja mennä vertaistukeen.
Parempi erota nuorempana kuin vanhempana.
Tulee huonossa liitossa vain huonoa vastaan ja sitten kun vaikka 10v myöhemmin tulee ero, niin voi olla, että alkaa olla jo ohi seurustelumarkkinoilla.
Kaikilla on oikeus kivaan ja hyvään parisuhteeseen ja sitä kautta tyydyttävään elämään.
Meillä kanssa erotaan ja ei-erota. minä pidän tuota erokorttia yllä. Sairasta ja kuluttavaa. Tiedän. Tosin minä en sano, että en selviäisi, vaan hoen hokemasta päästyäni, että me molemmat selviäisimme ja saisimme parhaassa tapauksessa puhtaan alun jonkun toisen kanssa. Välillä uskon jopa omat sanani.
Miksi minä hoen sitä? Siksi kun olen aivan epätoivoinen ja loppu. Osaltaan tarkoitan sitä, mutta silti en loppuun asti. Yritän sillä saada miestä tajuaan, ja kyllä hän tajuaakin. Mutta emme vain millään ilveellä saa asioita kuntoon. Meillä on taustalla miehen pettäminen nelisen vuotta sitten.
Tiedän, pitäisi luovuttaa. Se olisi minulle itselleni, lapsille ja miehelle paras ratkaisu. Huonossa suhteessa eläminen on kuin leikkaisi itseltään elinvuosia pois. TIEDÄN! Mutta kun en saa sitä lopullista päästöstä tehtyä!
Minä rakastan miestäni, kaikesta huolimatta. Ja hän rakastaa minua. Olemme paljon puhuneet ja pohtineet sitä, että onko tämä vain tottumusta tai läheisriippuvuutta. Mutta ei. Mieheni fyysinen kosketus tuntuu iholla yhä sähkönä, hänen läheisyytensä rauhoittaa, erossaollessamme kaipaamme toisiamme. Ihan vain muutamia asioita sanoakseni. Ja yhdessä olemme olleet lähes 20v!
Silti elämämme on ihan helvettiä. Riitoja, erouhkailuja, kipeitä sanoja. Ihan kaikki päin pers...ttä! Olemme molemmat jo aivan fyysisesti väsyneitä, henkisestä puolesta puhumattakaan.
Onko muita yhtä sekopäitä pareja?? Miten selvisitte? terapiaakin on yritetty, mutta ollaan varmaan jo avun ulottumattomissa. joku herätys täytyisi saada aikaiseksi! Herättäkää viisaammat!
Itsellesi on varmaankin helpotus, jos nyt saisit vietyä eropaperit eteenpäin. Minä vein, kun mieheni kärysi jokin aika sitten pettämisestä ja siitä, että hänellä oli ollut suhde tähän toiseen naimissa tahoillaan olevaan naiseen jo usean kuukauden ajan.Omat ajatukseni ovat vielä sekaisin ja ajatus tulevasta pelottaa.Mekin olemme olleet yhdessä 20 vuotta, jotenkin vaan tuntuu, etten pysty antamaan miehelleni hänen tekoaan koskaan anteeksi vaikka haluaisin. Toki hän on katunut ja sanonut katkaiseensa suhteet tähän naiseen, mutta silti en jaksa uskoa hänen puheitaan. Hän ei kerro mitään vaikka kyselen ja sanoo, olemme jo puhuneet ja ei tästä asiasta enää puhuta.
Ei minunkaan rakkaus ole mihinkään hävinnyt tai kadonnut. Kun luottamus on mennyt niin sitä ei saa takaisin koskaan. Joka kerta kun mieheni on lähdössä jonnekin ajattelen, että taas hän lähtee sen naisen luokse ja olen kaksin verroin vihaisempi kun hän tulee takaisin. Hän on luvannut muuttua, jos olemme yhdessä, mutta ei ole. Edelleen, kun tulee töistä istuu sohvalle ja katsoo televisiota ei puhettakaan kotitöistä vaikka niin jokin aika sitten lupasikin.
Me olemme tällähetkellä ihan yhtä seko pari kuin tekin, mutta itse haen siihen muutosta parempaa huomista toivoen. En halua enää riidellä ja uhkailla.Tiedän, että jään kaipaamaan miestäni.Hänen kosketusta ym.. paljon on hyviä muistoja, mutta minusta vaan ei ole enää jatkamaan tätä suhdetta. Monet itkut on vielä itkemättä ja tunteet kiertävät siksakkia, mutta silti jaksan uskoa vielä parempaa huomiseen.
Sinulle kaikkea hyvää ja voimia päätät sitten tehdä miten parhaaksi näet.
Tiedät jo, että ero, "luovuttaminen" on paras ratkaisu. Päätöksen erosta olet jo tehnyt, mutta jostain syystä vielä jahkailet etkä pane toimeksi.
Mieti tarkkaan mitä tarkoitat rakkaudella. Ainakin omasta mielestäni se tarkoittaa aivan ehdottomasti kaikkea hyvää, ei pahaa. Sensijaan sopimattomat riidat, erouhkailu ja kipeät sanat (ja teot=uskottomuus) - niistä ei saa mitään hyvää vääntämälläkään. Hyvää ei tee myöskään olla sekopäinen kumppaninsa takia.
Ei mieheni ole alkoholisti, ei käytä alkoholia juuri lainkaan. Näyttää vaan muuten olevan "päästään sekaisin"
Ikävää aikaa tämä on, eikä todellakaan saa mua lähemmäs häntä, päinvastoin. En edes tahdo olla hänen lähellään, mieluummin olen yksin. Hän itse käytöksellään tekee itsestään vastenmielisen.
Nuo itse tuhoisuudet n sellainen juttu, että jokainen voi vedota niihin ja jos todellakin haluaa tehdä itselleen jotakin niin sitä ei itse asiassa pysty kukaan estämään. aikuisia tässä ollaan ja aina tulee tilaisuus. miehesi on huomannut asian jolla voi kiristää sinua ja jolla saa ajatuksesi pois olennaisesta eli hänen pettollisuudestaan. itse vein juuri avioeropaperit kun sain mies kärysi suhteestaan itseään 10 vuotta vanhemman naisen kanssa ja yrittää nyt myös jos jollakin tavalla näyttää ns. uhria ja sitä en hyväksy. Olen sanonut hänelle, kun hän ihmettelee miksi käyttäydyt noin emmekö ole jo sopineet ettemme käsittele enää tätä asiaa. Sinä olet niin päättänyt en minä ja totuutta en koskaan saa kuulla häneltä ja nyt kun kärystä on kulunut aikaa noin kuukausi käyttäytyy ukko kuin aina ennenkin ja sitä en hyväksy vaan olen kylmän viileästi vienyt avioero paperit eteenpäin. kohta hän saa ne käsiinsä ja tietää, että olen tosissasi. minua ei ole luoto liittoon jossa mies saa tehdä mitä haluaa ja vielä olla kuin ei mitään ihmeellistä olisi tapahtunutkaan.
uskomatonta!!siis, että teilläkin juodaan "salaa" ja syyllistetään..me ollaan täällä vuosi puita ja mietitty ja ja ja ..seliseli.aattelin olevani näine murheineni ihan yksin..nyt ollaan siinä pisteessä, että lapsille kerrotaan ja hakemus menemään.jokaisella on vain yksi elämä, niin mitäpä sitä sellaisen kanssa olemaan, jonka kanssa aina vain riitelet ja tunnet syyllisyyttä.
ehkä se tästä...
Olemme olleet mieheni kanssa parisen vuotta naimisissa. Ongelmanamme on ollut ehkä alusta lähtien puhumattomuus ja se, ettemme ole suunnittelleet suhdettamme pidemmälle (lapsen hankkimista, yhteistä asuntoa yms.). Vaikeista asioista puhuminen on todella vaikeaa. Emme myöskään ole puhuneet seksistä, jota meillä ei ole ollut kohta vuoteen. Olin stressaantunut, kun en saanut vastakaikua mieheltäni ja pakenin asioita harrastukseeni. Haaveilin vapaudesta ja omasta asunnosta. Ihastuin reilu neljä kuukautta sitten erittäin ihanaan mieheen, ja olimme tiiviisti yhteydessä kolme kuukautta (hän asui toisella paikkakunnalla, joten emme nähneet kuin kaksi kertaa, siis yhteensä kolme). Muutin omaan asuntoon kahdeksi kuukaudeksi, mutta kun oli paluun aika, en oikein tiennyt tiennyt, minne mennä, joten palasin mieheni luo. No eipä se tunnu enää oikein hyvältä ja puhumattomuuden lisäksi miehelleni on tullut syytökset minua kohtaan. Kerroin hänelle ihastuksestani ja kerroin että tapasin hänet kaksi kertaa. Mutta hän laittaa syyn toisen miehen piikkiin (Miten se toinen mies voi tehdä noin?) Ja olen jo puhunut hänelle muutaman kerran eromahdollisuudesta, mutta hän ei halua millään tavalla edes ajatella eroa. Itselläni on todella huono olla suhteessamme. Olen miettinyt eroa todella monta kertaa ja monet ystäväni ovat sitä mieltä, että kannattaa erota tässä vaiheessa kuin ei ole vielä lapsia. Mutta mieheni maailmaan ei kuulu ero.