Lasten leikkipuistosta tehtiin moskeija

Kalabaliikkia ja huutamista.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011090114300785_uu.shtml

Näin maatamme rikastutetaan ja islamia tuputetaan ja harjoitetaan aivan väärissä paikoissa.
286564
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 286

Vanhimmat

Uutta sukupolvea aletaan käännyttämään ajoissa.

Äänestä

Bisnes mikä bisnes, kiva kun on 150 maksavaa asiakasta, viis hoplopin todellisesta käyttötarkoituksesta?

Kantaväestöä tallataan jälleen. Kuka tuonne enää muksuaan vie? Riittää kun yksi muksu liukuu musulapsen päälle vahingossa niin alkaa tapahtua?

Menisivät rukoilemaan Arkadianmäelle. Näin osoittaisivat kiitosta valloitusretkensä mahdollistajille?

http://sixthcolumn.blogspot.com/2006/05/25-point-project-for-100-year-plan-of.html

Äänestä

Miten ne pääsee tänne Suomeen? Eihän Euroopassa ole yhtään muslimimaata. Euroopassa liikkuvuus on vapaata, mutta mistä ne pääsee ensin tänne Eurooppaan? Vuotaako rajat?

Äänestä
  • Jos maajussi lukisi vaikka kirjoja, hän oppisi helposti että islamilla on Euroopassa pitkät perinteet. 800-luvulta lähtien on Euroopassa ollut muslimeja, eli kauemmin kuin Suomessa kristittyjä.

    Persulla oli leikkipuistossa kova hätä kun näki ihmisten rukoilevan. Onhan se nyt varmaankin ihan kauheaa kun joku rukoilee. Kuvan perusteella vieläpä aika syrjäisessä paikassa, mutta maajussit nyt kimmastuvat vähästäkin.

    Mitähän jos joku meistä työssäkäyvistä kimmastuisi vaikka niistä mummojen pyöräilykypäröistä joita heidän on pakko pitää päässä sisällä kaupoissa. Tai niistä nuorten järjettömän suurista selkärepuista joiden vuoksi on käytävillä vaikea päästä ohittamaan?

    Maajussien on vaikea suvaita ihmisiä yleensäkään. Rukoilevat tai eivät, kyllähän se harmittaa kun leikkipuistoon päästetään joku muukin kuin maajussin oma perhe.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Jos maajussi lukisi vaikka kirjoja, hän oppisi helposti että islamilla on Euroopassa pitkät perinteet. 800-luvulta lähtien on Euroopassa ollut muslimeja, eli kauemmin kuin Suomessa kristittyjä.

    Hei paviaani! Suksi saharaan pyllistelemään! Meikä ei teikäläisiä siedä! Pesäpallomailasta tulee välittömästi!

    Ihan yhdentekevää mitä he siellä tekivät, mutta blokata nyt lasten leikkipaikka rukoilun takia.

    Eiköhän se valitus tulisi jokaisessa muussakin tilanteessa jos aikuiset blokkaavat jonkun leikkipaikan niin, että lapset eivät uskalla sinne mennä. Tuo on varmasti lasten mielestä aika pelottava tilanne kun aikuiset miehet porukalla kumartelevat ja mumisevat täysin oudossa kontekstissä.

    Todella typeriä nämä muslimit kun eivät tällaista asiaa ymmärrä tai sitten heitä ei vain kiinnostanut ottaa muita huomioon. Varmasti koittivat tästä vääntää rasistista asiaa, vaikka kyse oli heidän toimestaan selvästä häiriköinnistä. Rukoilu on heille pyhä asia, mutta se ei ole sitä normaalille suomalaiselle, eivätkä he voi odottaa rajatonta ymmärrystä heidän rukoilulleen. Jos haluavat rukoilla, tekevät sen kotonaan tai paikassa, jossa siitä ei ole häiriötä muille.

    Katos!
    Kävelevä sairaskertomus hilluu yhä palstalla!
    Pikaisiin paranemisiin!

    se ja ihan sama.
    Olet sairas !
    Mitä kyseisellä tapauksella on tekemistä maajussien tai persujen kanssa?
    Pitäisikö Hop Lopin sallia myös muut uskonnolliset rituaalit lasten leikkipaikassa kuten ympärileikkaukset, hautajaiset, häät, uhrilampaan teurastuksen, varkaan raajojen silpomisen tai kivittämiset???????????

    Ymmärrätkö HOP FLOPPI on lasten maksullinen leikkipaikka eikä moskeija.

    Äänestä

  • MusuJussuf kirjoitti:

    näemme Hoplopissa muslimien ympärileikkausjuhlan?

    Ihan sama onko kyseessä muslimi, kristitty tai mikä tahansa vinkuintiaani.

    Lasten leikkipaikka ei ole sovelias paikka minkään uskonon millekkään toimituksille. Kenenkään ei muutenkaan ole pakko altistua uskonnollisille riiteille. Oikein että asialle tehdään jotain!

    Äänestä

  • !!!!! kirjoitti:

    Eihän tuolle mitään tehty eikä tehdä! Joku rasisti hermostui kun näki vääränvärisiä ihmisiä ja keksi jonkin syyn käydä heidän kimppuunsa. Ei yksi persu kesää tee.

    Vai vinkuintiaani... Eikös leikkipaikoilla sitten enää Suomessa sallita mitään vinkuleluja? Onko persumaailmassa kaikki lelut kielletty?

    Äänestä

  • MusuJussuf kirjoitti:

    se ja ihan sama.
    Olet sairas !
    Mitä kyseisellä tapauksella on tekemistä maajussien tai persujen kanssa?
    Pitäisikö Hop Lopin sallia myös muut uskonnolliset rituaalit lasten leikkipaikassa kuten ympärileikkaukset, hautajaiset, häät, uhrilampaan teurastuksen, varkaan raajojen silpomisen tai kivittämiset???????????

    Ymmärrätkö HOP FLOPPI on lasten maksullinen leikkipaikka eikä moskeija.

    Mielestäni ei kannattaisi kivittää ketään missään leikkipaikassa. Onneksi ei tällä kertaa kivitetty, vaan haukuttiin vain sanallisesti. Siitä seuraava aste sitten onkin se Anders Breivikin konsti joka teikäläisille on sydäntä lähellä.

    Taidat olla patologinen väittelijä. Väittelet vain väittelemisen vuoksi.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Jos maajussi lukisi vaikka kirjoja, hän oppisi helposti että islamilla on Euroopassa pitkät perinteet. 800-luvulta lähtien on Euroopassa ollut muslimeja, eli kauemmin kuin Suomessa kristittyjä.

    Persulla oli leikkipuistossa kova hätä kun näki ihmisten rukoilevan. Onhan se nyt varmaankin ihan kauheaa kun joku rukoilee. Kuvan perusteella vieläpä aika syrjäisessä paikassa, mutta maajussit nyt kimmastuvat vähästäkin.

    Mitähän jos joku meistä työssäkäyvistä kimmastuisi vaikka niistä mummojen pyöräilykypäröistä joita heidän on pakko pitää päässä sisällä kaupoissa. Tai niistä nuorten järjettömän suurista selkärepuista joiden vuoksi on käytävillä vaikea päästä ohittamaan?

    Maajussien on vaikea suvaita ihmisiä yleensäkään. Rukoilevat tai eivät, kyllähän se harmittaa kun leikkipuistoon päästetään joku muukin kuin maajussin oma perhe.

    Olisi muuten mielenkiintoista tietää, miksi tällä Jussuff -nimimerkillä kirjoittavalla henkilöllä on noin lannistumaton viha maanviljelijöitä kohtaan.
    Jopa muslimien aiheuttamat häiriöt yleisillä paikoila ovat hänen mielestään maanviljelijöiden syytä.
    Pienemmistäkin aiheista tehdään tohtorinväitöksiä, siinä vinkki jollekin opiskelijalle.

    jos Jussuf (se sama) lukisi vaikka kirjoja ja jättäisi keskikaljan päivittäisen litkimisen niin hän oppisi helposti että MITKÄ maat kuuluvat 01.09.2011 Schengenin sopimukseen ( muistat kai tarinasi).....

    sairaampi kuin luulin tai trolli? KUMPI NOISTA?
    En missään nimessä hyväksy minkäänlaista väkivaltaa ihmisiä tai edes eläimiä kohtaan. Anders Breivikin on sairas yksilö ja tuomitsen hänen hirmu teot.
    Taas Jussuffi poikkesit aiheesta syyllistämällä meitä toisin asiasta ajattelijoita milloin maajusseiksi, persuiksi tai nyt jopa psykopaateiksi.
    Kyllä jokainen saa harjoittaa omaa uskontoa kyseisen maan lakien ja asetusten mukaan sekä noudattamalla julkisten paikkojen järjestyssääntöjä.
    Tuskin kukaan normaali ihminen voi tosissaaan väittää että tämä rukoushetki HOP LOPIN lasten leikkipaikassa olisi sovelias paikka harjoittaa omaa uskontoaan.
    Olisin tuominnut kyseisen teon vaikka omaa kristinuskontoa harjoittava ryhmä olisi tehnyt saman asia kyseisessä paikassa.
    YMMÄRRÄ NYT PAIKKA OLI TÄYSIN VÄÄRÄ HARJOITTAA MINKÄÄNLAISIA USKONNOLLISIA MENOJA OLI USKONTO SITTEN MIKÄ TAHANSA.

    Äänestä

  • Suomi Suomelle! kirjoitti:

    Hei paviaani! Suksi saharaan pyllistelemään! Meikä ei teikäläisiä siedä! Pesäpallomailasta tulee välittömästi!

    Hyvin on siis Allah-Ahon opit menneet perille. Näitä "meikäläisiä" on Suomessa kuitenkin miljoonia, joten taitaa pesäpallomailoja tekevien firmojen osakkeet olla hyvä ostkohde tällä hetkellä.

    Äänestä

  • cvxcxvfdssfd kirjoitti:

    Ihan yhdentekevää mitä he siellä tekivät, mutta blokata nyt lasten leikkipaikka rukoilun takia.

    Eiköhän se valitus tulisi jokaisessa muussakin tilanteessa jos aikuiset blokkaavat jonkun leikkipaikan niin, että lapset eivät uskalla sinne mennä. Tuo on varmasti lasten mielestä aika pelottava tilanne kun aikuiset miehet porukalla kumartelevat ja mumisevat täysin oudossa kontekstissä.

    Todella typeriä nämä muslimit kun eivät tällaista asiaa ymmärrä tai sitten heitä ei vain kiinnostanut ottaa muita huomioon. Varmasti koittivat tästä vääntää rasistista asiaa, vaikka kyse oli heidän toimestaan selvästä häiriköinnistä. Rukoilu on heille pyhä asia, mutta se ei ole sitä normaalille suomalaiselle, eivätkä he voi odottaa rajatonta ymmärrystä heidän rukoilulleen. Jos haluavat rukoilla, tekevät sen kotonaan tai paikassa, jossa siitä ei ole häiriötä muille.

    Jos lapset rukoilemista pelkäävät, taitaa vika kuitenkin olla kasvatuksessa.

    Te "normaalit suomalaiset" olette onneksi vähemmistö. Me muut saamme olla tekemisissä muiden kulttuurien kanssa päivittäin, joten meidän lapsemmekaan eivät suotta pelkää käytöstä joka poikkeaa siitä mitä maajussin "kuuluu tehdä".

    Jos haluat etteivät lapset säikähdä vaikkapa jotakuta ruotsalaista pitkätukkaista nuorta, kannattaa heidät kasvattaa esim. tynnyrissä. Tynnyrin ulkopuoliset vaikutteet eivät maajussin lapselle tietenkään sovi.

    Äänestä

  • Ple! kirjoitti:

    Katos!
    Kävelevä sairaskertomus hilluu yhä palstalla!
    Pikaisiin paranemisiin!

    Niinpäs näyttää. Onko "Pelle!" sitten pääsemässä hoitoon?

    Äänestä

  • Uskon näin. kirjoitti:

    Taidat olla patologinen väittelijä. Väittelet vain väittelemisen vuoksi.

    Mitä sinä tähän asiaan puutut? Vastaukseni oli osoitettu nimimerkille "!!!!!".

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Eihän tuolle mitään tehty eikä tehdä! Joku rasisti hermostui kun näki vääränvärisiä ihmisiä ja keksi jonkin syyn käydä heidän kimppuunsa. Ei yksi persu kesää tee.

    Vai vinkuintiaani... Eikös leikkipaikoilla sitten enää Suomessa sallita mitään vinkuleluja? Onko persumaailmassa kaikki lelut kielletty?

    Hermostui koska lapsi vaati pääsyä leikkimään siihen paikkaan jossa aikuiset olivat vallanneet neliöt.

    Hyvää suvaitsevaisuuskoulutusta lapsillemme, sano?

    Äänestä

  • MusuJussuf kirjoitti:

    se ja ihan sama.
    Olet sairas !
    Mitä kyseisellä tapauksella on tekemistä maajussien tai persujen kanssa?
    Pitäisikö Hop Lopin sallia myös muut uskonnolliset rituaalit lasten leikkipaikassa kuten ympärileikkaukset, hautajaiset, häät, uhrilampaan teurastuksen, varkaan raajojen silpomisen tai kivittämiset???????????

    Ymmärrätkö HOP FLOPPI on lasten maksullinen leikkipaikka eikä moskeija.

    "Pitäisikö Hop Lopin sallia myös muut uskonnolliset rituaalit lasten leikkipaikassa kuten ympärileikkaukset, hautajaiset, häät, uhrilampaan teurastuksen, varkaan raajojen silpomisen tai kivittämiset???????????"

    Sinä et osaa keskustella ihmisiksi, ajattelusi on lapsentasolla. Rukoilusta oli kysymys, joka ei varmasti häiritse ketään muuta kuin täysjunttia. Tuo sinun mielipiteesi on naurettavan lapsellinen.

    Äänestä

  • Olet Jussufi kirjoitti:

    sairaampi kuin luulin tai trolli? KUMPI NOISTA?
    En missään nimessä hyväksy minkäänlaista väkivaltaa ihmisiä tai edes eläimiä kohtaan. Anders Breivikin on sairas yksilö ja tuomitsen hänen hirmu teot.
    Taas Jussuffi poikkesit aiheesta syyllistämällä meitä toisin asiasta ajattelijoita milloin maajusseiksi, persuiksi tai nyt jopa psykopaateiksi.
    Kyllä jokainen saa harjoittaa omaa uskontoa kyseisen maan lakien ja asetusten mukaan sekä noudattamalla julkisten paikkojen järjestyssääntöjä.
    Tuskin kukaan normaali ihminen voi tosissaaan väittää että tämä rukoushetki HOP LOPIN lasten leikkipaikassa olisi sovelias paikka harjoittaa omaa uskontoaan.
    Olisin tuominnut kyseisen teon vaikka omaa kristinuskontoa harjoittava ryhmä olisi tehnyt saman asia kyseisessä paikassa.
    YMMÄRRÄ NYT PAIKKA OLI TÄYSIN VÄÄRÄ HARJOITTAA MINKÄÄNLAISIA USKONNOLLISIA MENOJA OLI USKONTO SITTEN MIKÄ TAHANSA.

    Ihmisten uskonnolliset tavat ovat kovin erilaisia. Millä tavoin ajattelit estää esim. kristittyjen ihmisten rukoilun siellä missä heitä sattuu huvittamaan?

    Millä tavalla paikka oli "väärä"? Jos siitä oli kerran niin paljon haittaa että kaikki kolme persukirjoittajaa tällä palstalla ovat nyt niin nyreissään, miksei muut kuin yksi ihminen siellä peuhapaikassa nostanut asiasta älämölöä? Miten tiedät niin tarkkaan oliko paikka väärä vai ei?

    Taitaa olla kyse siitä että tekivät muslimit mitä hyvänsä, on paikka aina väärä persujen ja maajussien mielestä. Olisi hyvä joskus jopa suvaita kanssaihmisiään, sillä muutkin tekevät niin.

    Äänestä

  • Orjan Osaan? kirjoitti:

    Hermostui koska lapsi vaati pääsyä leikkimään siihen paikkaan jossa aikuiset olivat vallanneet neliöt.

    Hyvää suvaitsevaisuuskoulutusta lapsillemme, sano?

    Jos vaikka isä onkin maajussi, on lapsen hyvä oppia että kaikkea ei voi saada.

    Esimerkiksi jos pihan keinussa on jo joku, on syytä odottaa vuoroaan eikä väkivalloin hakata sitä keinua käyttävää lasta tajuttomaksi. Se hyökkäävä mentaliteetti jota maajussit pitävät "ainoana oikeana maan tapana", ei sovi sellaisiin paikkoihin joissa on muitakin ihmisiä.

    Jos maajussit eivät siedä muita ihmisiä, eivät voi odottaa vuoroaan, eivät jonottaa, eivätkä tiedä missä mitäkin voi harrastaa (esim. mitkä asiat kuuluvat vessassa toimitettaviksi), on syytä pysyä siellä maalla eikä tulla tuollaisiin paikkoihin kiusaamaan muita ihmisiä.

    Äänestä

  • sopp.kysyä kirjoitti:

    Olisi muuten mielenkiintoista tietää, miksi tällä Jussuff -nimimerkillä kirjoittavalla henkilöllä on noin lannistumaton viha maanviljelijöitä kohtaan.
    Jopa muslimien aiheuttamat häiriöt yleisillä paikoila ovat hänen mielestään maanviljelijöiden syytä.
    Pienemmistäkin aiheista tehdään tohtorinväitöksiä, siinä vinkki jollekin opiskelijalle.

    Mistähän "muslimien aiheuttamasta häiriöstä" nyt sitten onkaan kyse? Eikös tuossa häiriötä aiheuttanut se maajussi joka halusi lastensa leikkivän juuri siinä kohdassa jossa jo oli muita ihmisiä?

    Minä en vihaa ketään. Siinä mielessä olen erilainen kuin maajussi joka vihaa kaikkia jotka eivät ole suomalaisia, suomea puhuvia, mätähampaisia maajusseja.

    Äänestä

  • Jussuf (se eri) kirjoitti:

    jos Jussuf (se sama) lukisi vaikka kirjoja ja jättäisi keskikaljan päivittäisen litkimisen niin hän oppisi helposti että MITKÄ maat kuuluvat 01.09.2011 Schengenin sopimukseen ( muistat kai tarinasi).....

    Tiedän kyllä mitkä maat siihen sopimukseen kuuluvat. Mikä on pointtisi?

    Äänestä

  • cvxcxvfdssfd kirjoitti:

    Ihan yhdentekevää mitä he siellä tekivät, mutta blokata nyt lasten leikkipaikka rukoilun takia.

    Eiköhän se valitus tulisi jokaisessa muussakin tilanteessa jos aikuiset blokkaavat jonkun leikkipaikan niin, että lapset eivät uskalla sinne mennä. Tuo on varmasti lasten mielestä aika pelottava tilanne kun aikuiset miehet porukalla kumartelevat ja mumisevat täysin oudossa kontekstissä.

    Todella typeriä nämä muslimit kun eivät tällaista asiaa ymmärrä tai sitten heitä ei vain kiinnostanut ottaa muita huomioon. Varmasti koittivat tästä vääntää rasistista asiaa, vaikka kyse oli heidän toimestaan selvästä häiriköinnistä. Rukoilu on heille pyhä asia, mutta se ei ole sitä normaalille suomalaiselle, eivätkä he voi odottaa rajatonta ymmärrystä heidän rukoilulleen. Jos haluavat rukoilla, tekevät sen kotonaan tai paikassa, jossa siitä ei ole häiriötä muille.

    Hyyssäreiden psykiatrifirman osakkeiden kurssit ampaisevat oitis nousuun? Tapahtumasta traumatisoituneet lapset heti klinikalle?

    Ai niin suomessa lapsille laitetaan lääkitys, hyysäreillä on siksi rajut määrät osinkoja tuottavia lääkefirmojen papruja.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Jos vaikka isä onkin maajussi, on lapsen hyvä oppia että kaikkea ei voi saada.

    Esimerkiksi jos pihan keinussa on jo joku, on syytä odottaa vuoroaan eikä väkivalloin hakata sitä keinua käyttävää lasta tajuttomaksi. Se hyökkäävä mentaliteetti jota maajussit pitävät "ainoana oikeana maan tapana", ei sovi sellaisiin paikkoihin joissa on muitakin ihmisiä.

    Jos maajussit eivät siedä muita ihmisiä, eivät voi odottaa vuoroaan, eivät jonottaa, eivätkä tiedä missä mitäkin voi harrastaa (esim. mitkä asiat kuuluvat vessassa toimitettaviksi), on syytä pysyä siellä maalla eikä tulla tuollaisiin paikkoihin kiusaamaan muita ihmisiä.

    Jos saman tilan olisivat vallanneet valkoihoiset kristityt, olisi poliisi tullut selvittelemään "pimahtaneiden aikuisten" edesottamuksia.

    Äänestä

  • sopp.kysyä kirjoitti:

    Olisi muuten mielenkiintoista tietää, miksi tällä Jussuff -nimimerkillä kirjoittavalla henkilöllä on noin lannistumaton viha maanviljelijöitä kohtaan.
    Jopa muslimien aiheuttamat häiriöt yleisillä paikoila ovat hänen mielestään maanviljelijöiden syytä.
    Pienemmistäkin aiheista tehdään tohtorinväitöksiä, siinä vinkki jollekin opiskelijalle.

    Jussufilla on liikaa Monsanton osakkeita. Siksi haluaa pienviljelijät pois osinkotuloja häiritsemästä..

    Monsantolla on jo yksityisarmeijakin jolla pakottaa pienviljelijät kolmansissa maissa "ruotuun":

    http://markcrispinmiller.com/2011/01/eat-our-poison-or-well-kill-you-blackwater-monsanto-and-bill-gates/

    Äänestä

  • Näin meillä.. kirjoitti:

    Jos saman tilan olisivat vallanneet valkoihoiset kristityt, olisi poliisi tullut selvittelemään "pimahtaneiden aikuisten" edesottamuksia.

    Mistä niin päättelet? Onko joskus tapahtunut noin? Kerro ihmeessä esimerkkitapaus!

    Äänestä

  • Ehkäpä seuraavaksi kirjoitti:

    näemme Hoplopissa muslimien ympärileikkausjuhlan?

    "näemme Hoplopissa muslimien ympärileikkausjuhlan? "

    Kyllä olet sitten tyhmä rasisti!

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Eihän tuolle mitään tehty eikä tehdä! Joku rasisti hermostui kun näki vääränvärisiä ihmisiä ja keksi jonkin syyn käydä heidän kimppuunsa. Ei yksi persu kesää tee.

    Vai vinkuintiaani... Eikös leikkipaikoilla sitten enää Suomessa sallita mitään vinkuleluja? Onko persumaailmassa kaikki lelut kielletty?

    Persulandiassa eivät lapset leiki ja sisäleikkipaikasta on tehty kaljaräkälä. Lapset vaan turvat tukkoon. Tämä on persukirjoittelijoiden toiveuni.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Mistähän "muslimien aiheuttamasta häiriöstä" nyt sitten onkaan kyse? Eikös tuossa häiriötä aiheuttanut se maajussi joka halusi lastensa leikkivän juuri siinä kohdassa jossa jo oli muita ihmisiä?

    Minä en vihaa ketään. Siinä mielessä olen erilainen kuin maajussi joka vihaa kaikkia jotka eivät ole suomalaisia, suomea puhuvia, mätähampaisia maajusseja.

    Ei sinun, Jussuff, kannata noin vakavasti ottaa, että alat tutkia jopa maanviljelijöiden hampaat. Se on jo lääkärien hommaa. Voi pian katketa aivoissa jokin suoni, kun verenpaine nousee liikaa. Hellitä hyvä mies ajoissa.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Jos lapset rukoilemista pelkäävät, taitaa vika kuitenkin olla kasvatuksessa.

    Te "normaalit suomalaiset" olette onneksi vähemmistö. Me muut saamme olla tekemisissä muiden kulttuurien kanssa päivittäin, joten meidän lapsemmekaan eivät suotta pelkää käytöstä joka poikkeaa siitä mitä maajussin "kuuluu tehdä".

    Jos haluat etteivät lapset säikähdä vaikkapa jotakuta ruotsalaista pitkätukkaista nuorta, kannattaa heidät kasvattaa esim. tynnyrissä. Tynnyrin ulkopuoliset vaikutteet eivät maajussin lapselle tietenkään sovi.

    Kai ymmärrät eron kadulla kävelevien maahanmuuttajien ja lasten pomppulinnassa pyllistelevien ja mumisevien keski-ikäisten välillä?

    Jopa minä pitäisin tuollaista käytöstä pelottavana, olisi se tehty sitten kenen toimesta tahansa.

    Äänestä

  • ukkom. 45 kirjoitti:

    "Pitäisikö Hop Lopin sallia myös muut uskonnolliset rituaalit lasten leikkipaikassa kuten ympärileikkaukset, hautajaiset, häät, uhrilampaan teurastuksen, varkaan raajojen silpomisen tai kivittämiset???????????"

    Sinä et osaa keskustella ihmisiksi, ajattelusi on lapsentasolla. Rukoilusta oli kysymys, joka ei varmasti häiritse ketään muuta kuin täysjunttia. Tuo sinun mielipiteesi on naurettavan lapsellinen.

    liian kärkevä ja ylimitoitettu mielipide ilmaistua jotta kaikki yksinkertaisetkin vapaamieliset suvaitsevaiset 45-v ukkomiehetkin ymmärtäisivät mistä on kyse ......nooh ei vissiin ihan kaikki välttämättä ymmärtänyt.
    Ilmeisesti sinulla ei ole omia lapsia tai et ole sattumoisin käyttänyt kyseisen yrityksen palveluja..
    Siitä huolimatta kahden leikki ikäisen lapsen isänä en olisi hyväksynyt ja jopa maksunut siitä että jotkut aikuiset tulisivat valtaamaan lasten leikki paikat johon heillä sitä paitsi on pääsy kielletty ja vielä huutelemaaan allahia tai saatikka edes omaa uskontoani harjoittavia ihmisiä sinne jeesustelemaan.
    HOP LOPIN leikki alueella on ikäraja vanhemmat saa olla vain pelialueella ja kahvilassa. EI SIIS LEIKKI ALUEELLA!

    Hinnat 1.7.2011 lähtien

    alle 1-vuotiaat 0 €
    1-2-vuotiaat 7,50 €
    3-vuotta täyttäneet 12 €
    Aikuisten peliranneke 3 €
    Poletit 1 €/kpl
    Rajoittamaton leikkiaika!!!

    Lasten valvojat (18- vuotta täyttäneet) sekä pienet sylivauvat veloituksetta. Kaikkien leikkialueelle menevien alle 18-vuotiaiden tulee maksaa leikkimaksu.

    Mikä tässä nyt on niin vaikeaa ymmärtää AIKA JA PAIKKA OLI TÄYSIN VÄÄRÄ.
    Mikäli he olisivat varanneet yksityistilaisuuden ja paikka olisi suljettu muilta ulkopuolisilta asiakkailta asia olisi minusta ihan OK.
    Silloin tämä olisi asikkaan ja HOP LOPIN välinen asia eikä kuuluisi meille muille mitä tai miten siellä juhlitaan.
    Olkoon sitten niin että minä olen täysjuntti ja lapsellinen ja sinä olet taas hyvin hyvin hyvin yksinkertainen ihminen kun et ymmärrä selviä sääntöjä.

    Äänestä

  • gfdgdffdgvcb4 kirjoitti:

    Kai ymmärrät eron kadulla kävelevien maahanmuuttajien ja lasten pomppulinnassa pyllistelevien ja mumisevien keski-ikäisten välillä?

    Jopa minä pitäisin tuollaista käytöstä pelottavana, olisi se tehty sitten kenen toimesta tahansa.

    No persuthan eivät uskalla edes pimeään komeroon kurkistaa...

    Maailmassa on niin paljon ihmeellisiä asioita. Ei sitä uskoisi kun elää aina vain sen oman lantatunkion varjossa.

    Äänestä

  • No tuli ehkä kirjoitti:

    liian kärkevä ja ylimitoitettu mielipide ilmaistua jotta kaikki yksinkertaisetkin vapaamieliset suvaitsevaiset 45-v ukkomiehetkin ymmärtäisivät mistä on kyse ......nooh ei vissiin ihan kaikki välttämättä ymmärtänyt.
    Ilmeisesti sinulla ei ole omia lapsia tai et ole sattumoisin käyttänyt kyseisen yrityksen palveluja..
    Siitä huolimatta kahden leikki ikäisen lapsen isänä en olisi hyväksynyt ja jopa maksunut siitä että jotkut aikuiset tulisivat valtaamaan lasten leikki paikat johon heillä sitä paitsi on pääsy kielletty ja vielä huutelemaaan allahia tai saatikka edes omaa uskontoani harjoittavia ihmisiä sinne jeesustelemaan.
    HOP LOPIN leikki alueella on ikäraja vanhemmat saa olla vain pelialueella ja kahvilassa. EI SIIS LEIKKI ALUEELLA!

    Hinnat 1.7.2011 lähtien

    alle 1-vuotiaat 0 €
    1-2-vuotiaat 7,50 €
    3-vuotta täyttäneet 12 €
    Aikuisten peliranneke 3 €
    Poletit 1 €/kpl
    Rajoittamaton leikkiaika!!!

    Lasten valvojat (18- vuotta täyttäneet) sekä pienet sylivauvat veloituksetta. Kaikkien leikkialueelle menevien alle 18-vuotiaiden tulee maksaa leikkimaksu.

    Mikä tässä nyt on niin vaikeaa ymmärtää AIKA JA PAIKKA OLI TÄYSIN VÄÄRÄ.
    Mikäli he olisivat varanneet yksityistilaisuuden ja paikka olisi suljettu muilta ulkopuolisilta asiakkailta asia olisi minusta ihan OK.
    Silloin tämä olisi asikkaan ja HOP LOPIN välinen asia eikä kuuluisi meille muille mitä tai miten siellä juhlitaan.
    Olkoon sitten niin että minä olen täysjuntti ja lapsellinen ja sinä olet taas hyvin hyvin hyvin yksinkertainen ihminen kun et ymmärrä selviä sääntöjä.

    Hui kauhistus! Jos kerran rukoilijat olivat väärässä paikassa niin eikös se heille julmisteleva rasistikin sitten ollut. Otti vielä kuvankin! Vai veikö se sen kameran sinne alueelle pitkällä kepillä?

    Maajussi yrittää keksiä nyt jonkin uuden aiheen josta vouhottaa, kun se rukoilemisen vihaaminen ei oikein ota tuulta. Nyt siis hän on vihainen leikkipaikan pitäjälle että jollekin alueelle on menty maksutta. Ihan hirmuisen kauhistuttavaa!

    Mutta eikös tuo asia ole sen paikan pitäjän ja niiden ilmaiseksi alueelle menneiden välinen asia? Mitä persulla on asian kanssa tekemistä?

    Äänestä

  • sanoisin kirjoitti:

    Ei sinun, Jussuff, kannata noin vakavasti ottaa, että alat tutkia jopa maanviljelijöiden hampaat. Se on jo lääkärien hommaa. Voi pian katketa aivoissa jokin suoni, kun verenpaine nousee liikaa. Hellitä hyvä mies ajoissa.

    E-hei... en minä niitä tutki. Maajussit ne ovat kovin tarkkoja siitä miltä muut näyttävät ja miten he pukeutuvat tai käyttäytyvät. Paitsi tietysti toistensa vastaavista asioista...

    Äänestä

  • Ehkäpä seuraavaksi kirjoitti:

    näemme Hoplopissa muslimien ympärileikkausjuhlan?

    ""Hoplopissa muslimien ympärileikkausjuhlan? ""

    Täysrasistin kirjoitus! Häpeä!

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    No persuthan eivät uskalla edes pimeään komeroon kurkistaa...

    Maailmassa on niin paljon ihmeellisiä asioita. Ei sitä uskoisi kun elää aina vain sen oman lantatunkion varjossa.

    Itseasissa minä äänestin vihreitä, mutta muista syistä kuin maahanmuuttokysymyksistä, joissa heidän politiikkansa on järjetöntä.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Mistä niin päättelet? Onko joskus tapahtunut noin? Kerro ihmeessä esimerkkitapaus!

    Aika vaikea löytää esimerkkitapausta kun suomalaiset eivät tee vastaavia tempauksia.

    Äänestä

  • vcxxvcfsd kirjoitti:

    Aika vaikea löytää esimerkkitapausta kun suomalaiset eivät tee vastaavia tempauksia.

    Mitäs tuo aiempi puhe sitten oli? Että JOS tekisi niin poliisi tulisi? Jos ei tee niin ei poliisikaan tule? Entäs jos vaikka poliisi ensin tulisi niin sittenkö tekisi? Vai olisiko se parempi kun poliisi tekisi?

    Mukavahan se on lässyttää turhia kun ei ole mitään näyttöä. Maahanmuuttajalla vain ei ole mitään arvoa tässä maassa, vieläkään, vaikka alkuperäiset karjalaisetkin alkavat kuolla pois. Viha vain jatkuu kaikkia niitä kohtaan jotka ovat joltain toiselta kylältä.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Hui kauhistus! Jos kerran rukoilijat olivat väärässä paikassa niin eikös se heille julmisteleva rasistikin sitten ollut. Otti vielä kuvankin! Vai veikö se sen kameran sinne alueelle pitkällä kepillä?

    Maajussi yrittää keksiä nyt jonkin uuden aiheen josta vouhottaa, kun se rukoilemisen vihaaminen ei oikein ota tuulta. Nyt siis hän on vihainen leikkipaikan pitäjälle että jollekin alueelle on menty maksutta. Ihan hirmuisen kauhistuttavaa!

    Mutta eikös tuo asia ole sen paikan pitäjän ja niiden ilmaiseksi alueelle menneiden välinen asia? Mitä persulla on asian kanssa tekemistä?

    (se sama) jaksaa vaan väitellä ei siitä kannata välittää trolli mikä trolli.

    Trolli ei tiedä että kamerassa on zoomi jolla voi suurentaa kuvaa eli tuki se pitkä julmisteleva keppi hanuriisi.

    wittu mikä bönde !

    Äänestä

  • Trolli Jussuf kirjoitti:

    (se sama) jaksaa vaan väitellä ei siitä kannata välittää trolli mikä trolli.

    Trolli ei tiedä että kamerassa on zoomi jolla voi suurentaa kuvaa eli tuki se pitkä julmisteleva keppi hanuriisi.

    wittu mikä bönde !

    Maalaisilta puuttuu medialukutaito, ja paljon muutakin. Mistähän tuon "zoom"-sanan mahdoit keksiä...

    Zoomia ei käytetä "kuvan suurentamiseen", vaan kuvia suurennetaan nykyisin erilaisin kuvankäsittlyohjelmin. Esim. PC:llä kuvan suurentamiseen ei tarvitse mitään "zoomia", vaan sopivan editointisoftan, kuten Photoshop.

    Kuvattaessa voidaan kohdetta "lähentää" käyttämällä teleobjektiivia. Zoom viittaa objektiiviin, jossa polttoväli on säädettävissä, mutta se ei siis sinänsä ole tekemisissä kuvan "lähentämisen" kanssa, vaan kysymys on teleobjektiivista. Ymmärsitkö?

    Asiasta on kyllä kirjoitettu myös oppikirjoja ja jos teidän maaseututaajamassa on kirjasto, voisit kysellä kirjastontädiltä lisää.

    Kuvaa katsottaesa voi hyvin päätellä millä polttovälillä kuva on otettu, onko kyseessä esim 45, 55 tai 120 millinen objektiivi. Iltalehden kuvaa ei ole otettu teleobjektiivilla, jonka voi helposti nähdä kuvan reunuksien ja keskikohdan suhteesta.

    Mukava kun voi olla avuksi!

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Mitäs tuo aiempi puhe sitten oli? Että JOS tekisi niin poliisi tulisi? Jos ei tee niin ei poliisikaan tule? Entäs jos vaikka poliisi ensin tulisi niin sittenkö tekisi? Vai olisiko se parempi kun poliisi tekisi?

    Mukavahan se on lässyttää turhia kun ei ole mitään näyttöä. Maahanmuuttajalla vain ei ole mitään arvoa tässä maassa, vieläkään, vaikka alkuperäiset karjalaisetkin alkavat kuolla pois. Viha vain jatkuu kaikkia niitä kohtaan jotka ovat joltain toiselta kylältä.

    Tapahtumien kulun voi hyvinkin kuvitella. Aina ei tarvitse olla esimerkkejä jos on yhtään järkeä päässä.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Jos vaikka isä onkin maajussi, on lapsen hyvä oppia että kaikkea ei voi saada.

    Esimerkiksi jos pihan keinussa on jo joku, on syytä odottaa vuoroaan eikä väkivalloin hakata sitä keinua käyttävää lasta tajuttomaksi. Se hyökkäävä mentaliteetti jota maajussit pitävät "ainoana oikeana maan tapana", ei sovi sellaisiin paikkoihin joissa on muitakin ihmisiä.

    Jos maajussit eivät siedä muita ihmisiä, eivät voi odottaa vuoroaan, eivät jonottaa, eivätkä tiedä missä mitäkin voi harrastaa (esim. mitkä asiat kuuluvat vessassa toimitettaviksi), on syytä pysyä siellä maalla eikä tulla tuollaisiin paikkoihin kiusaamaan muita ihmisiä.

    Mutta jos pihan keinuja käyttävätkin 'aikuiset' ihan muuhun tarkoitukseen kuin keinumiseen, niin on ollut tapana hakea vaikka opettaja/talonmies/oma vanhempi poistamaan nämä keinuja ja lasten leikkipaikkaa väärään tarkoitukseen käyttävät aikuiset ihmiset pois estämästä lapsia keinumasta.

    Äänestä

  • sopp.kysyä kirjoitti:

    Olisi muuten mielenkiintoista tietää, miksi tällä Jussuff -nimimerkillä kirjoittavalla henkilöllä on noin lannistumaton viha maanviljelijöitä kohtaan.
    Jopa muslimien aiheuttamat häiriöt yleisillä paikoila ovat hänen mielestään maanviljelijöiden syytä.
    Pienemmistäkin aiheista tehdään tohtorinväitöksiä, siinä vinkki jollekin opiskelijalle.

    Jussuff kuulostaa pahasti häiriintyneeltä tässä vihassaan maanviljeliöitä kohtaan ja pelkään, että hänen vihansa maanviljeliöitä kohtaan jonain päivänä osottautuu yhtä kaameaksi terroriteoksi kuin naapurimaassa taannoin kävi tällaisen mieleltään kieroutunee ihmisen kohdalla. Sairaat ihmiset käyttäytyvät lopulta yhteiskuntaa tuhoavasti ei ole mitään merkitystä sillä mikä on sairaanmielen vihan kohde, seuraukset ovat aina yhtä kamalat.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Mistähän "muslimien aiheuttamasta häiriöstä" nyt sitten onkaan kyse? Eikös tuossa häiriötä aiheuttanut se maajussi joka halusi lastensa leikkivän juuri siinä kohdassa jossa jo oli muita ihmisiä?

    Minä en vihaa ketään. Siinä mielessä olen erilainen kuin maajussi joka vihaa kaikkia jotka eivät ole suomalaisia, suomea puhuvia, mätähampaisia maajusseja.

    JA Pariisissa häiriöitä aiheuttaa ambulanssi sireeneineen kun vaatii rukoilijoiden siirtyvän kadulta jotta ihmishenki säästyy?

    http://www.familysecuritymatters.org/publications/id.5594/pub_detail.asp

    Jussuf, menehän jo nukkumaan?

    Äänestä

  • vcxxcdsfsdf kirjoitti:

    Tapahtumien kulun voi hyvinkin kuvitella. Aina ei tarvitse olla esimerkkejä jos on yhtään järkeä päässä.

    Juu, mitäpäs sitä on väliä todellisuudella, kun mielikuvitus voi tehdä saman asian. Vähän sama juttu kuin maajussien todellisuus: mitäpäs sitä missään käymään kun televisiosta näkee. Ei tarvitse tavata ketään ulkomaalaista kun nehän tietää jo ennakkoon millaisia mamuja ne ovat.

    Valitttavasti elämä ei kuitenkaan mene tuolla tavoin. Todellisuuttakin tarvitaan. Stereotypiat eivät aina ole se ainoa totuus. Amerikkalaiset ovat varmaan se vihatuin kansa tässä maassa vaikka monet suomalaiset eivät edes yhtään amerikkalaista tunne.

    Esimerkkejä tarvitaan vaikka olisi järkeä päässä...

    Äänestä

  • Kiitos vaan.. kirjoitti:

    JA Pariisissa häiriöitä aiheuttaa ambulanssi sireeneineen kun vaatii rukoilijoiden siirtyvän kadulta jotta ihmishenki säästyy?

    http://www.familysecuritymatters.org/publications/id.5594/pub_detail.asp

    Jussuf, menehän jo nukkumaan?

    Kuulepas kun meillä työssäkäyvillä kansalaisilla eivät nukkuma-ajat ole mitenkään mahdollisia vielä iltapäivällä. Sinulla maajussina on vaikea ymmärtää meitä veronmaksajia jotka eivät voi vain vetäytyä pankolle silloin kun huvittaa.

    Hassua kun maajussi lantatunkionsa takana on huolissaan Pariisin ambulansseista. Eikö Mansikki ole tiineenä tai separaattori tukossa? Kun ei ole ongelmia, niitä pitää sitten etsiä kaukaa...

    Äänestä

  • huolestunut tästä kirjoitti:

    Jussuff kuulostaa pahasti häiriintyneeltä tässä vihassaan maanviljeliöitä kohtaan ja pelkään, että hänen vihansa maanviljeliöitä kohtaan jonain päivänä osottautuu yhtä kaameaksi terroriteoksi kuin naapurimaassa taannoin kävi tällaisen mieleltään kieroutunee ihmisen kohdalla. Sairaat ihmiset käyttäytyvät lopulta yhteiskuntaa tuhoavasti ei ole mitään merkitystä sillä mikä on sairaanmielen vihan kohde, seuraukset ovat aina yhtä kamalat.

    No ne "kieroutunee ihmise" ovat varmaan enemmänkin siellä teidän persujen joukossa.

    Muuten "sairaanmielen" kirjoitetaan suomeksi kahdeksi sanaksi. Nimimerkkini kirjoitetaan yhdellä "f"-kirjaimella. "Viljeliöitä" tarkoittaa lähninnä niitä öitä joina viljellään, mutta "viljelijä" kirjoitetaan kahdella "j"-kirjaimella. Opettelisit suomea ennen kuin rupeat isottelemaan.

    Oletko hankkinut paljon lannoitteita viime aikoina?

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Jos lapset rukoilemista pelkäävät, taitaa vika kuitenkin olla kasvatuksessa.

    Te "normaalit suomalaiset" olette onneksi vähemmistö. Me muut saamme olla tekemisissä muiden kulttuurien kanssa päivittäin, joten meidän lapsemmekaan eivät suotta pelkää käytöstä joka poikkeaa siitä mitä maajussin "kuuluu tehdä".

    Jos haluat etteivät lapset säikähdä vaikkapa jotakuta ruotsalaista pitkätukkaista nuorta, kannattaa heidät kasvattaa esim. tynnyrissä. Tynnyrin ulkopuoliset vaikutteet eivät maajussin lapselle tietenkään sovi.

    En päästäisi lastani edes lähelle teitä jotka pedofiilia palvotte, näin ajattelee 98% suomalaisista.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Ihmisten uskonnolliset tavat ovat kovin erilaisia. Millä tavoin ajattelit estää esim. kristittyjen ihmisten rukoilun siellä missä heitä sattuu huvittamaan?

    Millä tavalla paikka oli "väärä"? Jos siitä oli kerran niin paljon haittaa että kaikki kolme persukirjoittajaa tällä palstalla ovat nyt niin nyreissään, miksei muut kuin yksi ihminen siellä peuhapaikassa nostanut asiasta älämölöä? Miten tiedät niin tarkkaan oliko paikka väärä vai ei?

    Taitaa olla kyse siitä että tekivät muslimit mitä hyvänsä, on paikka aina väärä persujen ja maajussien mielestä. Olisi hyvä joskus jopa suvaita kanssaihmisiään, sillä muutkin tekevät niin.

    Miksi pedofiilin palvojat yleensä olivat lasten leikkipuistossa?

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Jos maajussi lukisi vaikka kirjoja, hän oppisi helposti että islamilla on Euroopassa pitkät perinteet. 800-luvulta lähtien on Euroopassa ollut muslimeja, eli kauemmin kuin Suomessa kristittyjä.

    Persulla oli leikkipuistossa kova hätä kun näki ihmisten rukoilevan. Onhan se nyt varmaankin ihan kauheaa kun joku rukoilee. Kuvan perusteella vieläpä aika syrjäisessä paikassa, mutta maajussit nyt kimmastuvat vähästäkin.

    Mitähän jos joku meistä työssäkäyvistä kimmastuisi vaikka niistä mummojen pyöräilykypäröistä joita heidän on pakko pitää päässä sisällä kaupoissa. Tai niistä nuorten järjettömän suurista selkärepuista joiden vuoksi on käytävillä vaikea päästä ohittamaan?

    Maajussien on vaikea suvaita ihmisiä yleensäkään. Rukoilevat tai eivät, kyllähän se harmittaa kun leikkipuistoon päästetään joku muukin kuin maajussin oma perhe.

    Minä olen mahtunut hyvin liikkumaan repuista huolimatta, mutta rät tipäät ovatkin kaikki läskejä, kun eivät tee työtä. Per se pystyssä vaan kiittävät pedoallahia tyhmistä länsimaalaisista, jotka kustantaa kaiken.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Maalaisilta puuttuu medialukutaito, ja paljon muutakin. Mistähän tuon "zoom"-sanan mahdoit keksiä...

    Zoomia ei käytetä "kuvan suurentamiseen", vaan kuvia suurennetaan nykyisin erilaisin kuvankäsittlyohjelmin. Esim. PC:llä kuvan suurentamiseen ei tarvitse mitään "zoomia", vaan sopivan editointisoftan, kuten Photoshop.

    Kuvattaessa voidaan kohdetta "lähentää" käyttämällä teleobjektiivia. Zoom viittaa objektiiviin, jossa polttoväli on säädettävissä, mutta se ei siis sinänsä ole tekemisissä kuvan "lähentämisen" kanssa, vaan kysymys on teleobjektiivista. Ymmärsitkö?

    Asiasta on kyllä kirjoitettu myös oppikirjoja ja jos teidän maaseututaajamassa on kirjasto, voisit kysellä kirjastontädiltä lisää.

    Kuvaa katsottaesa voi hyvin päätellä millä polttovälillä kuva on otettu, onko kyseessä esim 45, 55 tai 120 millinen objektiivi. Iltalehden kuvaa ei ole otettu teleobjektiivilla, jonka voi helposti nähdä kuvan reunuksien ja keskikohdan suhteesta.

    Mukava kun voi olla avuksi!

    todistit taas tyhmyytesi.

    Kameralla zoomatessa kuvaa todellakin suurennetaan, siksi kuvan laatukin heikkenee, vaikka valoisuus riittäisi ja muutkin tekijät olisi kohdallaan.

    Asiasta on kyllä kirjoitettu myös oppikirjoja ja jos teidän "mikä tahansa"-taajamassa on kirjasto, voisit kysellä kirjastontädiltä lisää.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Mistä niin päättelet? Onko joskus tapahtunut noin? Kerro ihmeessä esimerkkitapaus!

    ilman muuta lasten pallomerestä, uima-altaasta jne, mutta rät tipäät varmaan alkaa pian mennä niihinkin toteuttamaan itseään piupauden, turskan ja muiden hyysäreiden suojeluksessa.

    Nähty on ja sinänsä oikein, mutta täytyy koskea rät tipäitäkin.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Kuulepas kun meillä työssäkäyvillä kansalaisilla eivät nukkuma-ajat ole mitenkään mahdollisia vielä iltapäivällä. Sinulla maajussina on vaikea ymmärtää meitä veronmaksajia jotka eivät voi vain vetäytyä pankolle silloin kun huvittaa.

    Hassua kun maajussi lantatunkionsa takana on huolissaan Pariisin ambulansseista. Eikö Mansikki ole tiineenä tai separaattori tukossa? Kun ei ole ongelmia, niitä pitää sitten etsiä kaukaa...

    käyt työssä. Ellet todista, en ikinä kukaan ottaisi kaltaistasi hullua edes minkäänlaiseen suojatyöpaikkaan.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    No ne "kieroutunee ihmise" ovat varmaan enemmänkin siellä teidän persujen joukossa.

    Muuten "sairaanmielen" kirjoitetaan suomeksi kahdeksi sanaksi. Nimimerkkini kirjoitetaan yhdellä "f"-kirjaimella. "Viljeliöitä" tarkoittaa lähninnä niitä öitä joina viljellään, mutta "viljelijä" kirjoitetaan kahdella "j"-kirjaimella. Opettelisit suomea ennen kuin rupeat isottelemaan.

    Oletko hankkinut paljon lannoitteita viime aikoina?

    "Muuten "sairaanmielen"..."

    "Muuten", mihin verrattuna vai etko tiedä milloin kuuluu käyttää pilkkua?

    Opettelisit suomea, ennen kuin rupeat isottelemaan.

    Muuten, tuohonkin lauseeseen kuuluu pilkku.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    Miksi pedofiilin palvojat yleensä olivat lasten leikkipuistossa?

    En tiedä. Kysy siltä huutavalta persulta miksi hän on pedofiili ja miksi hän sinne leikkipuistoon meni.

    Luulisin että persuja kiihottaa pienet poikalapset joita voi sitten kaljatuopin takaa tähystellä.

    Äänestä

  • Mukava kun kirjoitti:

    todistit taas tyhmyytesi.

    Kameralla zoomatessa kuvaa todellakin suurennetaan, siksi kuvan laatukin heikkenee, vaikka valoisuus riittäisi ja muutkin tekijät olisi kohdallaan.

    Asiasta on kyllä kirjoitettu myös oppikirjoja ja jos teidän "mikä tahansa"-taajamassa on kirjasto, voisit kysellä kirjastontädiltä lisää.

    Voi voi kun taas on paljon sellaisia maajusseja kirjoittelemassa jotka eivät edes kameraa omista.

    Kameroissa ei näyttö kasva vaikka polttoväliä kuinka muutettaisiin. Kuva ei siitä suurene, vaikka kuinka veivaa. Zoom tarkoittaa polttovälin muuttamista, ainakin näissä ei-persu kameroissa.

    Kuva kameroissa on etsimessä, joka on vakiokokoinen ja näyttää pieneltä televisiolta. Vain maajussi voi luulla että kodin televisio suurenee jos sitä zoomaa. Ei muuten suurene. Kuvan koko pysyy ihan täysin ennallaan.

    Ei sitä nähtävästi pelkän lypsyoppaan perusteella pysty kameraa käyttämään vaikka haluaisi. Mutta eihän teille maajusseille se lantatunkion takainen maailma olekaan mitenkään tärkeää.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Juu, mitäpäs sitä on väliä todellisuudella, kun mielikuvitus voi tehdä saman asian. Vähän sama juttu kuin maajussien todellisuus: mitäpäs sitä missään käymään kun televisiosta näkee. Ei tarvitse tavata ketään ulkomaalaista kun nehän tietää jo ennakkoon millaisia mamuja ne ovat.

    Valitttavasti elämä ei kuitenkaan mene tuolla tavoin. Todellisuuttakin tarvitaan. Stereotypiat eivät aina ole se ainoa totuus. Amerikkalaiset ovat varmaan se vihatuin kansa tässä maassa vaikka monet suomalaiset eivät edes yhtään amerikkalaista tunne.

    Esimerkkejä tarvitaan vaikka olisi järkeä päässä...

    Pystyy kuvitella realistisesti jos siihen on kyky. Sinulla ei ole kykyä siihen, eikä nähtävästi juuri mihinkään muuhunkaan.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Voi voi kun taas on paljon sellaisia maajusseja kirjoittelemassa jotka eivät edes kameraa omista.

    Kameroissa ei näyttö kasva vaikka polttoväliä kuinka muutettaisiin. Kuva ei siitä suurene, vaikka kuinka veivaa. Zoom tarkoittaa polttovälin muuttamista, ainakin näissä ei-persu kameroissa.

    Kuva kameroissa on etsimessä, joka on vakiokokoinen ja näyttää pieneltä televisiolta. Vain maajussi voi luulla että kodin televisio suurenee jos sitä zoomaa. Ei muuten suurene. Kuvan koko pysyy ihan täysin ennallaan.

    Ei sitä nähtävästi pelkän lypsyoppaan perusteella pysty kameraa käyttämään vaikka haluaisi. Mutta eihän teille maajusseille se lantatunkion takainen maailma olekaan mitenkään tärkeää.

    todistelet tyhmyyttäsi.

    Zoomatessa kuva otetaan pienemmältä alueelta suurempana.

    Jos olisit normaaliälyinen, tajuaisit sen ilman oppikirjojakin, mutta menepä nyt kiltisti sinne kirjastotädin luo tietoja hakemaan. Voisit toki käyttää vaikka Googleakin, jos osaisit.

    Ja edelleenkin vaan näyttää nuo eriteasiat pyörivän mielessäsi ja kateus maajusseja sen kun kasvaa ))

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Ihmisten uskonnolliset tavat ovat kovin erilaisia. Millä tavoin ajattelit estää esim. kristittyjen ihmisten rukoilun siellä missä heitä sattuu huvittamaan?

    Millä tavalla paikka oli "väärä"? Jos siitä oli kerran niin paljon haittaa että kaikki kolme persukirjoittajaa tällä palstalla ovat nyt niin nyreissään, miksei muut kuin yksi ihminen siellä peuhapaikassa nostanut asiasta älämölöä? Miten tiedät niin tarkkaan oliko paikka väärä vai ei?

    Taitaa olla kyse siitä että tekivät muslimit mitä hyvänsä, on paikka aina väärä persujen ja maajussien mielestä. Olisi hyvä joskus jopa suvaita kanssaihmisiään, sillä muutkin tekevät niin.

    "Ihmisten uskonnolliset tavat ovat kovin erilaisia. Millä tavoin ajattelit estää esim. kristittyjen ihmisten rukoilun siellä missä heitä sattuu huvittamaan?"

    Tuotahan voidaan testata julkisella paikalla Mekassa, tai muualla Saudi-Arabiassa.

    "Millä tavalla paikka oli "väärä"? Jos siitä oli kerran niin paljon haittaa että kaikki kolme persukirjoittajaa tällä palstalla ovat nyt niin nyreissään, miksei muut kuin yksi ihminen siellä peuhapaikassa nostanut asiasta älämölöä? Miten tiedät niin tarkkaan oliko paikka väärä vai ei? "

    Pelkäävät liikaa? Mistä tiedät varmuudella närkästyjän puoluekannan?

    "Taitaa olla kyse siitä että tekivät muslimit mitä hyvänsä, on paikka aina väärä persujen ja maajussien mielestä. Olisi hyvä joskus jopa suvaita kanssaihmisiään, sillä muutkin tekevät niin."

    Ai suvaita samalla sairaalloisen rasistisella tavalla, kuten muslimit koko historiansa ajan? Jotta et tajuaisi tyhmyyksissäsi jälleen väärin, kuten yleensä, niin muistutan muslimien yrittäneen vallata Eurooppaa aiemmin jo kahdesti ja nyt on menossa kolmas yritys.

    Pitäkää saastainen pedofiili-psykopaatin uskontonne pois lasten leikkipaikoilta. Ette valtaa Suomea koskaan kokonaan, vaan teidät lahdataan allahin luokse helvettiin.

    Äänestä

  • Edelleen vaan kirjoitti:

    todistelet tyhmyyttäsi.

    Zoomatessa kuva otetaan pienemmältä alueelta suurempana.

    Jos olisit normaaliälyinen, tajuaisit sen ilman oppikirjojakin, mutta menepä nyt kiltisti sinne kirjastotädin luo tietoja hakemaan. Voisit toki käyttää vaikka Googleakin, jos osaisit.

    Ja edelleenkin vaan näyttää nuo eriteasiat pyörivän mielessäsi ja kateus maajusseja sen kun kasvaa ))

    Hellanlettat! Että oikein "pienemmältä alueelta suurempana". Ei se aluekaan siitä pienene. Soini tosin luulee että kameroissa on sellainen ruuvi että ympärillä oleva alue pienenee kun siitä vääntää. Ei pienene. Kyllä alue pysyy ihan ennallaan.

    Zoomaaminen siis toimii vain yhteen suuntaan? Minullapa on sellainen kamera jonka zoomin avulla voi polttoväliä SEKÄ pienentää ETTÄ suurentaa. Kerropa asiasta seuraavassa maamiesseuran kokouksessa niin pääsette ihmettelemään oikein porukalla.

    Ja että se kuva rupesi taas suurenemaan? Missähän se nyt sitten suurenee? Teidän telkkariko rupesi kasvamaan kun siihen kaatoi vettä, ihan kuin pesusieni?

    Kaiva nyt pääsi sieltä lantakasasta ja lue vaikka jokin kameraopas. En minä jaksa sinulle kameran toimintaa pitkin yötä opettaa...

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Jos vaikka isä onkin maajussi, on lapsen hyvä oppia että kaikkea ei voi saada.

    Esimerkiksi jos pihan keinussa on jo joku, on syytä odottaa vuoroaan eikä väkivalloin hakata sitä keinua käyttävää lasta tajuttomaksi. Se hyökkäävä mentaliteetti jota maajussit pitävät "ainoana oikeana maan tapana", ei sovi sellaisiin paikkoihin joissa on muitakin ihmisiä.

    Jos maajussit eivät siedä muita ihmisiä, eivät voi odottaa vuoroaan, eivät jonottaa, eivätkä tiedä missä mitäkin voi harrastaa (esim. mitkä asiat kuuluvat vessassa toimitettaviksi), on syytä pysyä siellä maalla eikä tulla tuollaisiin paikkoihin kiusaamaan muita ihmisiä.

    "Jos vaikka isä onkin maajussi, on lapsen hyvä oppia että kaikkea ei voi saada. "

    Koskee jälkeenjääneitä pedofiilimuslimeitakin. Mennä nyt valtaamaan lasten leikkipaikkoja ja työntää persettään kohti taivasta lasten nähden. Iljettävää pedofiilisakkia. Ihan kuin itse muhammed.

    "Esimerkiksi jos pihan keinussa on jo joku, on syytä odottaa vuoroaan eikä väkivalloin hakata sitä keinua käyttävää lasta tajuttomaksi."

    Sinulla taitaa olla taas lääkkeet ottamatta? Nyt uskonnonharjoittaminen muuttui jo keinulla hakkaamiseksi vai?

    "Jos maajussit eivät siedä muita ihmisiä, eivät voi odottaa vuoroaan, eivät jonottaa, eivätkä tiedä missä mitäkin voi harrastaa (esim. mitkä asiat kuuluvat vessassa toimitettaviksi), on syytä pysyä siellä maalla eikä tulla tuollaisiin paikkoihin kiusaamaan muita ihmisiä."

    Sekoitat maajussit Linnanmäellä riehuneisiin sodan ja turhan tappamisen uskonnon edustajiin. Mene neurologille.

    Äänestä

  • 1312 kirjoitti:

    Persulandiassa eivät lapset leiki ja sisäleikkipaikasta on tehty kaljaräkälä. Lapset vaan turvat tukkoon. Tämä on persukirjoittelijoiden toiveuni.

    En jaa kuvauksesi näkemyksiä. Koraani ei kehitä aivotoimintaasi. Lue jotain kehittävää, niin ehkä hahmotat todellisuutta paremmin.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Mistähän "muslimien aiheuttamasta häiriöstä" nyt sitten onkaan kyse? Eikös tuossa häiriötä aiheuttanut se maajussi joka halusi lastensa leikkivän juuri siinä kohdassa jossa jo oli muita ihmisiä?

    Minä en vihaa ketään. Siinä mielessä olen erilainen kuin maajussi joka vihaa kaikkia jotka eivät ole suomalaisia, suomea puhuvia, mätähampaisia maajusseja.

    Siitä häiriöstä, että muslimimiehet koittivat saada kantaväestön lapsia sortumaan itsensä kanssa seksiin työntämällä perseitään kohti taivasta ja ulisemalla allahia kuin saastaisimmat siat konsanaan.

    viekää pedofiiliuskontonne pois Suomesta.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    No ne "kieroutunee ihmise" ovat varmaan enemmänkin siellä teidän persujen joukossa.

    Muuten "sairaanmielen" kirjoitetaan suomeksi kahdeksi sanaksi. Nimimerkkini kirjoitetaan yhdellä "f"-kirjaimella. "Viljeliöitä" tarkoittaa lähninnä niitä öitä joina viljellään, mutta "viljelijä" kirjoitetaan kahdella "j"-kirjaimella. Opettelisit suomea ennen kuin rupeat isottelemaan.

    Oletko hankkinut paljon lannoitteita viime aikoina?

    ""Viljeliöitä" tarkoittaa lähninnä niitä öitä joina viljellään, mutta "viljelijä" kirjoitetaan kahdella "j"-kirjaimella"

    Öitä, joina...

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Hui kauhistus! Jos kerran rukoilijat olivat väärässä paikassa niin eikös se heille julmisteleva rasistikin sitten ollut. Otti vielä kuvankin! Vai veikö se sen kameran sinne alueelle pitkällä kepillä?

    Maajussi yrittää keksiä nyt jonkin uuden aiheen josta vouhottaa, kun se rukoilemisen vihaaminen ei oikein ota tuulta. Nyt siis hän on vihainen leikkipaikan pitäjälle että jollekin alueelle on menty maksutta. Ihan hirmuisen kauhistuttavaa!

    Mutta eikös tuo asia ole sen paikan pitäjän ja niiden ilmaiseksi alueelle menneiden välinen asia? Mitä persulla on asian kanssa tekemistä?

    Voi Jussuf, miten ihanaa että kannatat rukoilua jokapaikassa. Kristitytkin voivat rukoilla missä haluavat. He vaan eivät rukoile pylly pystyssä, kuten sinä.
    Kristittyjen Jumala kuulee rukouksen vaikka rukoilija seisoisi tai istuisi puistossa.
    Ei siinä tarvi takapuolta taivaaseen kohottaa!

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Hellanlettat! Että oikein "pienemmältä alueelta suurempana". Ei se aluekaan siitä pienene. Soini tosin luulee että kameroissa on sellainen ruuvi että ympärillä oleva alue pienenee kun siitä vääntää. Ei pienene. Kyllä alue pysyy ihan ennallaan.

    Zoomaaminen siis toimii vain yhteen suuntaan? Minullapa on sellainen kamera jonka zoomin avulla voi polttoväliä SEKÄ pienentää ETTÄ suurentaa. Kerropa asiasta seuraavassa maamiesseuran kokouksessa niin pääsette ihmettelemään oikein porukalla.

    Ja että se kuva rupesi taas suurenemaan? Missähän se nyt sitten suurenee? Teidän telkkariko rupesi kasvamaan kun siihen kaatoi vettä, ihan kuin pesusieni?

    Kaiva nyt pääsi sieltä lantakasasta ja lue vaikka jokin kameraopas. En minä jaksa sinulle kameran toimintaa pitkin yötä opettaa...

    et ymmärrä suomenkieltä ollenkaan. Joko rät tipää tai sitten vaan olet niin tyhmä.

    Tässäpä selostettu Wikipediassa niin, että sinäkin yksinkertaisena saatat ymmärtää.

    "Digitaalisen ja mekaanisen zoomin ero on siinä, että digitaalinen zoomi valitsee kuvasta pienemmän alueen ja suurentaa sitä ohjelmallisesti, kun mekaaninen zoomi käyttää kuvan SURENTAMISEEN optiikkaa kuvan laadun pysyessä samana."

    "Mitä suurempi polttoväli objektiivilla on, sitä pienempi on sen kuva-ala, eli tällöin objektiivi saa kaukaiset kohteet näyttämään suuremmilta."

    "Zoom-objektiivi on objektiivi, jonka polttoväliä voidaan muuttaa, mikä helpottaa kuvan rajaamista."

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Digitaalikamera

    Tuolta sivulta voitkin opetella kuvaamisen alkeita ja sitten vaan ensimmäistä kameraasi ostamaan. Kameraliikkeessä voit sitten tehokkaasti nolata itsesi "tietämykselläsi".

    Sinuun verrattuna jopa rät tipäät saattaisivat parantaa geenejä, mutta parempi, että kaltaistesi syntyminen vaan ehkäistään.

    Äänestä

  • sopp.kysyä kirjoitti:

    Olisi muuten mielenkiintoista tietää, miksi tällä Jussuff -nimimerkillä kirjoittavalla henkilöllä on noin lannistumaton viha maanviljelijöitä kohtaan.
    Jopa muslimien aiheuttamat häiriöt yleisillä paikoila ovat hänen mielestään maanviljelijöiden syytä.
    Pienemmistäkin aiheista tehdään tohtorinväitöksiä, siinä vinkki jollekin opiskelijalle.

    Hyvin sanottu! On mielenkiintoista tämän 'Jussufin' mielleyhtymät kunnollisiin maanviljelijöihin. 'Jussuf'' on ilmiselvä psykopaatti. Nyt on siinä oiva tutkimuskohde tosiaan jollekin opiskelijalle selvittämään näiden 'pakolaisten sun muiden vastaavien' mielenterveyttä!

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Jos lapset rukoilemista pelkäävät, taitaa vika kuitenkin olla kasvatuksessa.

    Te "normaalit suomalaiset" olette onneksi vähemmistö. Me muut saamme olla tekemisissä muiden kulttuurien kanssa päivittäin, joten meidän lapsemmekaan eivät suotta pelkää käytöstä joka poikkeaa siitä mitä maajussin "kuuluu tehdä".

    Jos haluat etteivät lapset säikähdä vaikkapa jotakuta ruotsalaista pitkätukkaista nuorta, kannattaa heidät kasvattaa esim. tynnyrissä. Tynnyrin ulkopuoliset vaikutteet eivät maajussin lapselle tietenkään sovi.

    Jussuf ( se sama PELLE) on Pelkkä nettiTROLLI mitä ei kannata ottaa tosissaan se PELLE heiluu monella saitilla...

    Äänestä

  • Anti-Demari kirjoitti:

    "Ihmisten uskonnolliset tavat ovat kovin erilaisia. Millä tavoin ajattelit estää esim. kristittyjen ihmisten rukoilun siellä missä heitä sattuu huvittamaan?"

    Tuotahan voidaan testata julkisella paikalla Mekassa, tai muualla Saudi-Arabiassa.

    "Millä tavalla paikka oli "väärä"? Jos siitä oli kerran niin paljon haittaa että kaikki kolme persukirjoittajaa tällä palstalla ovat nyt niin nyreissään, miksei muut kuin yksi ihminen siellä peuhapaikassa nostanut asiasta älämölöä? Miten tiedät niin tarkkaan oliko paikka väärä vai ei? "

    Pelkäävät liikaa? Mistä tiedät varmuudella närkästyjän puoluekannan?

    "Taitaa olla kyse siitä että tekivät muslimit mitä hyvänsä, on paikka aina väärä persujen ja maajussien mielestä. Olisi hyvä joskus jopa suvaita kanssaihmisiään, sillä muutkin tekevät niin."

    Ai suvaita samalla sairaalloisen rasistisella tavalla, kuten muslimit koko historiansa ajan? Jotta et tajuaisi tyhmyyksissäsi jälleen väärin, kuten yleensä, niin muistutan muslimien yrittäneen vallata Eurooppaa aiemmin jo kahdesti ja nyt on menossa kolmas yritys.

    Pitäkää saastainen pedofiili-psykopaatin uskontonne pois lasten leikkipaikoilta. Ette valtaa Suomea koskaan kokonaan, vaan teidät lahdataan allahin luokse helvettiin.

    Kumma kun persuilla on niin kova vimma ottaa toimintamallit aina jostain arabimaista. Tämäkin juntti haluaa että Suomessa kohdeltaisiin muslimeja samalla tavalla kuin kristittyjä jossain muslimimaassa. He vertaavat omia tekemisiään muslimien tekemisiin, heidän suvaitsemistasoonsa jne.

    Maajussit eivät koskaan halunneet Suomen olevan osa Länsi-Eurooppaa, ja ovat aina vastustaneet mm. EU:ta. He haluavat suljettua taloutta ja eristäytymistä länsimaisesta kulttuurista (siellä kun on niitä pahoja homoja ja telkkarissakin näkee alastomuutta ja jumalaakin pilkataan ja kuunnellaan klassista musiikkia tapiorautavaaran sijaan ja ollaan vihreitä hörhöjä ja ostetaan tavaroita ulkomailta ja...). Eli toisaalta tekisi mieli tehdä Suomesta muslimimaa ilman islaminuskoa (suvaitsematon, konservatiivinen) mutta toisaalta ei.

    Ei tosiaan mene päivääkään etteikö näillä palstoilla joku heinähattu toivoisi että Suomessa kivitettäisiin avionrikkojat, katkaistaisiin käsi varkaalta tai sensuroitaisi internettiä.

    Ja mitä tulee Euroopan islamilaistamiseen, ovat tietosi väärät. MuslimiVALTIOT ovat toki ottaneet historian saatossa maata omakseen, mutta mitään käännytystyötä he eivät harjoittaneet. Sitä tekivät vain kristityt.

    Äänestä

  • Näköjään kirjoitti:

    et ymmärrä suomenkieltä ollenkaan. Joko rät tipää tai sitten vaan olet niin tyhmä.

    Tässäpä selostettu Wikipediassa niin, että sinäkin yksinkertaisena saatat ymmärtää.

    "Digitaalisen ja mekaanisen zoomin ero on siinä, että digitaalinen zoomi valitsee kuvasta pienemmän alueen ja suurentaa sitä ohjelmallisesti, kun mekaaninen zoomi käyttää kuvan SURENTAMISEEN optiikkaa kuvan laadun pysyessä samana."

    "Mitä suurempi polttoväli objektiivilla on, sitä pienempi on sen kuva-ala, eli tällöin objektiivi saa kaukaiset kohteet näyttämään suuremmilta."

    "Zoom-objektiivi on objektiivi, jonka polttoväliä voidaan muuttaa, mikä helpottaa kuvan rajaamista."

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Digitaalikamera

    Tuolta sivulta voitkin opetella kuvaamisen alkeita ja sitten vaan ensimmäistä kameraasi ostamaan. Kameraliikkeessä voit sitten tehokkaasti nolata itsesi "tietämykselläsi".

    Sinuun verrattuna jopa rät tipäät saattaisivat parantaa geenejä, mutta parempi, että kaltaistesi syntyminen vaan ehkäistään.

    No hyvä kun osasit kirjastoon ja kirjastotädin luo että sait suunnilleen oikeaa tietoa.

    Zoom on tosiaan objektiivi jonka polttoväliä voidaan muuttaa, ihan kuten sanoin. Ei suinkaan mikään laite jolla kuvaa voidaan "suurentaa" kuten väitit. Eikä myöskään laite jolla "alue pienenee". Ei pienene alue ei.

    Jos joskus katsot vaikka kauempaa henkilöä joka ottaa kuvia ja zoomailee kamerallaan, ei hänen ympärillään oleva todellisuus muutu miksikään. Näin kuvittelee vain persu.

    Mutta vieläkään ei kuva suurene. Kuva joka on esim. 8''*11'' tai 5*7, on ihan samankokoinen zoomattuna kuin muuten. Kuvassa oleva KOHDE taas saattaa olla isommalla polttovälillä suurempi ala kuvasta. Mutta tämä on varmaan maatalouskoulun käyneelle liian vaikea asia.

    Äänestä

  • ahmedin ahneus kirjoitti:

    Voi Jussuf, miten ihanaa että kannatat rukoilua jokapaikassa. Kristitytkin voivat rukoilla missä haluavat. He vaan eivät rukoile pylly pystyssä, kuten sinä.
    Kristittyjen Jumala kuulee rukouksen vaikka rukoilija seisoisi tai istuisi puistossa.
    Ei siinä tarvi takapuolta taivaaseen kohottaa!

    Rukoilevasta ihmisestä et taida nähdä muuta kuin hänen alaruumiinsa asennon. Tarkasteletko kaikkia aina tuolla tavoin?

    Aika perverssiä...

    Äänestä

  • Tosimies. kirjoitti:

    En päästäisi lastani edes lähelle teitä jotka pedofiilia palvotte, näin ajattelee 98% suomalaisista.

    Niin no, vanhoillislestadiolaisia nyt vain on aika paljon siellä teillä päin. Maaseudulla on hyvä pohja ponnistaa kaikenlaiseen outoon.

    Äänestä

  • vxccvxcvxdfsfds kirjoitti:

    Pystyy kuvitella realistisesti jos siihen on kyky. Sinulla ei ole kykyä siihen, eikä nähtävästi juuri mihinkään muuhunkaan.

    Onko tuolla asialla paljonkin yhteyttä tähän ksenofobiaan jota edustat.? Jos minulla olisi kyky johonkin sellaiseen mitä haluat, tai johonkin muuhun, se sitten vaikuttaisi sinun mielipiteeseesi esim. muslimeista? Minkä ihmeen vuoksi? Et siis pysty muodostamaan mielipidettä ihan omin päin, vaan sinun suhtautumisesi heihin riippuu vain ja pelkästään siitä mihin MINÄ kykenen?

    Ei ihme että maalaisia on niin helppo huijata...

    Äänestä

  • Aikuiset häädetään kirjoitti:

    ilman muuta lasten pallomerestä, uima-altaasta jne, mutta rät tipäät varmaan alkaa pian mennä niihinkin toteuttamaan itseään piupauden, turskan ja muiden hyysäreiden suojeluksessa.

    Nähty on ja sinänsä oikein, mutta täytyy koskea rät tipäitäkin.

    En ole ihan varma mitä tuolla "rät tipäät"-sanalla tarkoitat. Teidän maatiaisten kanssa on aina niin, että puheeseen liittyy paljon maataloussanastoa jonka käytöstä ollaan kovin tarkkoja. Välillä näyttää että sanoja käytetään teidän toimestanne lähinnä hämäämään, muuttamaan keskustelua johonkin pois itse asiasta.

    Jos kuitenkin tarkoitat musliminuskoisia, en näe mitään pahaa siinä että islaminuskoiset lapset menevät pallomereen tai uima-altaaseen. Voisitko selittää tarkemmin millä tavalla se sinua haittaa?

    Äänestä

  • Anti-Demari kirjoitti:

    "Jos vaikka isä onkin maajussi, on lapsen hyvä oppia että kaikkea ei voi saada. "

    Koskee jälkeenjääneitä pedofiilimuslimeitakin. Mennä nyt valtaamaan lasten leikkipaikkoja ja työntää persettään kohti taivasta lasten nähden. Iljettävää pedofiilisakkia. Ihan kuin itse muhammed.

    "Esimerkiksi jos pihan keinussa on jo joku, on syytä odottaa vuoroaan eikä väkivalloin hakata sitä keinua käyttävää lasta tajuttomaksi."

    Sinulla taitaa olla taas lääkkeet ottamatta? Nyt uskonnonharjoittaminen muuttui jo keinulla hakkaamiseksi vai?

    "Jos maajussit eivät siedä muita ihmisiä, eivät voi odottaa vuoroaan, eivät jonottaa, eivätkä tiedä missä mitäkin voi harrastaa (esim. mitkä asiat kuuluvat vessassa toimitettaviksi), on syytä pysyä siellä maalla eikä tulla tuollaisiin paikkoihin kiusaamaan muita ihmisiä."

    Sekoitat maajussit Linnanmäellä riehuneisiin sodan ja turhan tappamisen uskonnon edustajiin. Mene neurologille.

    Jos ihminen on "jälkeenjäänyt", voi olla vaikea ymmärtää jonottamista tai yleensä montaakaan yhteiskunnassa normaalia asiaa. En kuitenkaan ole mielisairaanhoitaja tai muutenkaan tekemisissä heidän kanssaan, paitsi näillä palstoilla, joten en osaa sanoa mitään tuohon ensimmäiseen väittämääsi.

    Kovasti vain tuo ihmisen alaselkä näyttää teitä maajusseja kiinnostavan.

    En minä puhunut mistään "keinulla hakkaamisesta". Se on ihan oman väkivaltaisen mielesi tuotoksia. Puhuin siitä väkivallasta jolla tuo persuisä varmaankin hoitelee naapurustonsa lapsia jos heidät yllätetään käyttämästä keinua silloin kun persun oma lapsi haluais sitä käyttää.

    Ymmärtääkseni keinuissa on sellaiset ketjut jotka tekevät istuinosalla hakkaamisen aika vaikeaksi, ainakin kauempana itse keinulaitteesta. Jos sinulla on jokin toinen käsitys, pyydän kuvaamaan asiaa tarkemmin.

    Tuo tapaus josta oli puhe ei tapahtunut Linnanmäellä vaan jossain maalla. Paikan nimi oli "Soppiloppi" tai jotain sinnepäin. Maalla nyt yleensäkin ollaan sivistymättömiä toisia kohtaan, mutta rajansa kaikella. Ihmisten solvaaminen ei nyt vain kuulu nyky-yhteiskuntaan, saati pois häätäminen jos vaikka kuinka pitää itseään muita parempana.

    Äänestä

  • Todista, että kirjoitti:

    käyt työssä. Ellet todista, en ikinä kukaan ottaisi kaltaistasi hullua edes minkäänlaiseen suojatyöpaikkaan.

    Hihihii... teille maajusseille taitaa tosiaan olla ihme se, että jotkut ihmiset tekevät töitä elääkseen. Niin se vain on, täällä kaupungissa.

    Äänestä

  • Anti-Demari kirjoitti:

    Siitä häiriöstä, että muslimimiehet koittivat saada kantaväestön lapsia sortumaan itsensä kanssa seksiin työntämällä perseitään kohti taivasta ja ulisemalla allahia kuin saastaisimmat siat konsanaan.

    viekää pedofiiliuskontonne pois Suomesta.

    Kovinpas on taas teitä bi-curious maalaisia liikkeellä taas tällä palstalla. Olet tainnut katsella liikaa jotain outoja videoita. Jos teillä siellä maalla onkin noin yksioikoiset käyttäytymismallit ihmisten kesken, älä yritä tuputtaa elämäntapaasi normaaleille ihmisille.

    Äänestä

  • Anti-Demari kirjoitti:

    ""Viljeliöitä" tarkoittaa lähninnä niitä öitä joina viljellään, mutta "viljelijä" kirjoitetaan kahdella "j"-kirjaimella"

    Öitä, joina...

    Hehehe... noin tarkkaan ei taideta koskaan kenenkään muun tekstiä tiirailla. Huvit sullakin.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Hyvin sanottu! On mielenkiintoista tämän 'Jussufin' mielleyhtymät kunnollisiin maanviljelijöihin. 'Jussuf'' on ilmiselvä psykopaatti. Nyt on siinä oiva tutkimuskohde tosiaan jollekin opiskelijalle selvittämään näiden 'pakolaisten sun muiden vastaavien' mielenterveyttä!

    Mitähän tuo taas tarkoitti? En minä ole mielestäni puhunut mistään "kunnollisista maanviljelijöistä". Eikös tuo ole käsitteenäkin mahdoton, sellainen "oxymoron", jossa substanssia kuvataan kahdella sanalla jotka ovat toistensa vastakohtia. Vähän niin kuin

    älykäs persu
    viihde musiikki
    hyvä suomalaisruoka
    suvaitseva maahanmuuttokriitikko

    Hassua kun persu puhuu tutkimuksen tekemisestä. Näillä palstoillahan he yleensä huutavat että kaikki tutkimustyö on hanurista ja rahantuhlausta ja tarpeetonta ja kaikki on jo tutkittu ja eliitin harraste jne.

    Äänestä

  • Laihduta läski! kirjoitti:

    Minä olen mahtunut hyvin liikkumaan repuista huolimatta, mutta rät tipäät ovatkin kaikki läskejä, kun eivät tee työtä. Per se pystyssä vaan kiittävät pedoallahia tyhmistä länsimaalaisista, jotka kustantaa kaiken.

    Tyypillinen persureaktio. Kun MINÄ kerran mahdun vaikka mihin kauppaan ison reppuni kanssa niin siihen on kaikkien sopeuduttava.

    Tämähän teillä maatiaisilla on vikana: mistään muusta ei ole mitään väliä kunhan itsellä on asiat hyvin ja EU-tuet juoksevat. Muut olkoot onnellisia jos eivät satu tielle.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    No hyvä kun osasit kirjastoon ja kirjastotädin luo että sait suunnilleen oikeaa tietoa.

    Zoom on tosiaan objektiivi jonka polttoväliä voidaan muuttaa, ihan kuten sanoin. Ei suinkaan mikään laite jolla kuvaa voidaan "suurentaa" kuten väitit. Eikä myöskään laite jolla "alue pienenee". Ei pienene alue ei.

    Jos joskus katsot vaikka kauempaa henkilöä joka ottaa kuvia ja zoomailee kamerallaan, ei hänen ympärillään oleva todellisuus muutu miksikään. Näin kuvittelee vain persu.

    Mutta vieläkään ei kuva suurene. Kuva joka on esim. 8''*11'' tai 5*7, on ihan samankokoinen zoomattuna kuin muuten. Kuvassa oleva KOHDE taas saattaa olla isommalla polttovälillä suurempi ala kuvasta. Mutta tämä on varmaan maatalouskoulun käyneelle liian vaikea asia.

    lisää, jos lopulta tajuaisit. (turha toivo)

    "...mekaaninen zoomi käyttää kuvan SUURENTAMISEEN optiikkaa..."

    Koko tekstisi on niin lapsellista, että päiväkotilapsetkin nauravat tyhmyydellesi.

    Wikipediaa toki voi pitää virtuaalisena kirjastona, mutta ei tietokoneen tai naytön sisällä mitään "kirjastotätejä" ole, niin kuin lapsellisuuttasi näytät kuvittelevan.

    Milloin muuten aiot mennä kehumiisi töihin, itse olen ansaitulla vapaalla.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    En ole ihan varma mitä tuolla "rät tipäät"-sanalla tarkoitat. Teidän maatiaisten kanssa on aina niin, että puheeseen liittyy paljon maataloussanastoa jonka käytöstä ollaan kovin tarkkoja. Välillä näyttää että sanoja käytetään teidän toimestanne lähinnä hämäämään, muuttamaan keskustelua johonkin pois itse asiasta.

    Jos kuitenkin tarkoitat musliminuskoisia, en näe mitään pahaa siinä että islaminuskoiset lapset menevät pallomereen tai uima-altaaseen. Voisitko selittää tarkemmin millä tavalla se sinua haittaa?

    asioita, joita sinun ei kannata edes yrittää tajuta, mutta mieti rauhassa, ehkä se siitä kirkastuu. Onneksi kaikki muut tajuaa.

    Toinen vaihtoehto, että tajuat itsestään selvät asiat, mutta et pysty väittämään mitään järkevää vastaan ja sehän on pelkästään hauskaa.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Hihihii... teille maajusseille taitaa tosiaan olla ihme se, että jotkut ihmiset tekevät töitä elääkseen. Niin se vain on, täällä kaupungissa.

    sitten kirjoittelet pas-kaa nettiin koko ajan. Oletpa tyhmä.

    Äänestä

  • "Töissä" ollessasi kirjoitti:

    sitten kirjoittelet pas-kaa nettiin koko ajan. Oletpa tyhmä.

    Ei ole tapana. Maajussina sinun vain on vaikea ymmärtää että työaikana tehdään työtä, ja muulloin sitten voi kirjoittaa mitä haluaa.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Tyypillinen persureaktio. Kun MINÄ kerran mahdun vaikka mihin kauppaan ison reppuni kanssa niin siihen on kaikkien sopeuduttava.

    Tämähän teillä maatiaisilla on vikana: mistään muusta ei ole mitään väliä kunhan itsellä on asiat hyvin ja EU-tuet juoksevat. Muut olkoot onnellisia jos eivät satu tielle.

    tätäkin selventää, kun olet niin yksinkertainen.

    Mahdun hyvin liikkumaan TOISTEN repuista huolimatta, mutta sinä läskinä et mahdu, laihduta, mene töihin.

    Äänestä

  • Anti-Demari kirjoitti:

    "Ihmisten uskonnolliset tavat ovat kovin erilaisia. Millä tavoin ajattelit estää esim. kristittyjen ihmisten rukoilun siellä missä heitä sattuu huvittamaan?"

    Tuotahan voidaan testata julkisella paikalla Mekassa, tai muualla Saudi-Arabiassa.

    "Millä tavalla paikka oli "väärä"? Jos siitä oli kerran niin paljon haittaa että kaikki kolme persukirjoittajaa tällä palstalla ovat nyt niin nyreissään, miksei muut kuin yksi ihminen siellä peuhapaikassa nostanut asiasta älämölöä? Miten tiedät niin tarkkaan oliko paikka väärä vai ei? "

    Pelkäävät liikaa? Mistä tiedät varmuudella närkästyjän puoluekannan?

    "Taitaa olla kyse siitä että tekivät muslimit mitä hyvänsä, on paikka aina väärä persujen ja maajussien mielestä. Olisi hyvä joskus jopa suvaita kanssaihmisiään, sillä muutkin tekevät niin."

    Ai suvaita samalla sairaalloisen rasistisella tavalla, kuten muslimit koko historiansa ajan? Jotta et tajuaisi tyhmyyksissäsi jälleen väärin, kuten yleensä, niin muistutan muslimien yrittäneen vallata Eurooppaa aiemmin jo kahdesti ja nyt on menossa kolmas yritys.

    Pitäkää saastainen pedofiili-psykopaatin uskontonne pois lasten leikkipaikoilta. Ette valtaa Suomea koskaan kokonaan, vaan teidät lahdataan allahin luokse helvettiin.

    Muslimit aiheuttavat kaikki maahanmuuttoon liittyvät ongelmat. Tänne ovat sopeutuneet helposti niin vietnamilaiset, thaimaalaiset kuin afrikkalaiset ei-muslimit, mutta muslimeista ainoat sopeutuneet ovat tataarit. Kaikki muut muslimit ovat valloittamassa Eurooppaa.

    Se ei vaan onnistu. Meillä on sentään armeija ja poliisi hallussamme ja niiden avulla saamme ajettua valloittajat tarvittaessa sinne mistä ovat tulleetkin.

    Jos ei rauhanomainen ja sopeutuva asumisote maita, niin goodbye.

    Äänestä

  • Uskon näin. kirjoitti:

    Taidat olla patologinen väittelijä. Väittelet vain väittelemisen vuoksi.

    Ool rait. Tunnustan. Olen skitsofreenikko jo vuodesta 1982 alkaen ja aito suomimies. Katkera ja työtön. Sairaseläkkeellä. Ainoa huvini on trollata ja härnätä tällä palstalla koska saan siitä kiksejä.

    Antakkee anteeksi.

    Lupaan jatkaa samaa rataa jos sallitte.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Kumma kun persuilla on niin kova vimma ottaa toimintamallit aina jostain arabimaista. Tämäkin juntti haluaa että Suomessa kohdeltaisiin muslimeja samalla tavalla kuin kristittyjä jossain muslimimaassa. He vertaavat omia tekemisiään muslimien tekemisiin, heidän suvaitsemistasoonsa jne.

    Maajussit eivät koskaan halunneet Suomen olevan osa Länsi-Eurooppaa, ja ovat aina vastustaneet mm. EU:ta. He haluavat suljettua taloutta ja eristäytymistä länsimaisesta kulttuurista (siellä kun on niitä pahoja homoja ja telkkarissakin näkee alastomuutta ja jumalaakin pilkataan ja kuunnellaan klassista musiikkia tapiorautavaaran sijaan ja ollaan vihreitä hörhöjä ja ostetaan tavaroita ulkomailta ja...). Eli toisaalta tekisi mieli tehdä Suomesta muslimimaa ilman islaminuskoa (suvaitsematon, konservatiivinen) mutta toisaalta ei.

    Ei tosiaan mene päivääkään etteikö näillä palstoilla joku heinähattu toivoisi että Suomessa kivitettäisiin avionrikkojat, katkaistaisiin käsi varkaalta tai sensuroitaisi internettiä.

    Ja mitä tulee Euroopan islamilaistamiseen, ovat tietosi väärät. MuslimiVALTIOT ovat toki ottaneet historian saatossa maata omakseen, mutta mitään käännytystyötä he eivät harjoittaneet. Sitä tekivät vain kristityt.

    kerrankin kirjoitat totta.

    islamistit eivät käännytä, ne TAPPAA vääräuskoiset koraaninsa mukaisesti.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Ei ole tapana. Maajussina sinun vain on vaikea ymmärtää että työaikana tehdään työtä, ja muulloin sitten voi kirjoittaa mitä haluaa.

    koskaan, jos yöllä "teet töitä" ja aamusta iltamyöhään kirjoitat pas-kaa.

    Et ilmeisesti ole huomannut, että kellon ajat näkyy viesteissä.

    Äänestä

  • Et sitten nuku kirjoitti:

    koskaan, jos yöllä "teet töitä" ja aamusta iltamyöhään kirjoitat pas-kaa.

    Et ilmeisesti ole huomannut, että kellon ajat näkyy viesteissä.

    Nukun kyllä, oikein hyvin. Kiitos kysymästä. Sinun on varmaan vaikea käsittää lantatunkion viereltä että eri puolilla maailmaa on erilainen kellonaika. Jotkut viestit olen kirjoittanut Kiinasta, jotkut Australiasta, jotkin muut taas USA:sta, joten on turha seurata mitä kello näyttää Suomessa. Töitä voi tehdä kovin monina aikoina, ja niin jopa tehdään.

    Suomi ei ole suinkaan maailman napa, vaikka siellä perunaa viljelläänkin.

    Äänestä

  • Näköjään täytyy kirjoitti:

    tätäkin selventää, kun olet niin yksinkertainen.

    Mahdun hyvin liikkumaan TOISTEN repuista huolimatta, mutta sinä läskinä et mahdu, laihduta, mene töihin.

    Töitä teen ihan tarpeeksi, älä ole huolissasi. Olen myös normaalipainoinen enkä suinkaan kaltaisesi läski.

    Maalaisten reput ovat täynnä maataloustarvikkeita ja ruokaa koska he eivät mitenkään voi syödä muuta kuin omia eväitään täällä kaupungissa. Reppu-uloke on usein 70 senttiä, joskus metrinkin selästä poispäin, joten jos eksyy pieneen kivijalkakauppaan heidän kanssaan, on käytävillä pakko peruuttaa kun ohi ei mahdu, ainakaan jos reppujuntti on sivuittain.

    Äänestä

  • Yksinkertaistetaan kirjoitti:

    lisää, jos lopulta tajuaisit. (turha toivo)

    "...mekaaninen zoomi käyttää kuvan SUURENTAMISEEN optiikkaa..."

    Koko tekstisi on niin lapsellista, että päiväkotilapsetkin nauravat tyhmyydellesi.

    Wikipediaa toki voi pitää virtuaalisena kirjastona, mutta ei tietokoneen tai naytön sisällä mitään "kirjastotätejä" ole, niin kuin lapsellisuuttasi näytät kuvittelevan.

    Milloin muuten aiot mennä kehumiisi töihin, itse olen ansaitulla vapaalla.

    Niin, wikipediassa on kyllä virheitä joita vain pitää oppia suodattamaan tarkistamalla asiat muistakin lähteistä. Sen vuoksi kirjastotädistä olisi apua sinullekin.

    Minua ei muuten kiinnosta lainkaan oletko vapaalla vai et.

    Wikipedian tuonkertainen virhe annettakoon anteeksi tyypillisenä lapsuksena. Suomalaiset wikipedia-toimittajat usein vain kopsaavat vastaavan englanninkielisen artikkelin ja usein noita käännösvirheitä sattuu. Tälläkin kertaa nähtävästi on kyse väärinymmärryksestä eri englanninkielen sanojen välillä joita ei voi tarkasti mitenkään kääntää (enlarge, increase, grow, augmentation). En minäkään joka paikkaan ehdi että voisin tuon virheen saada wikipediassa korjatuksi, joten sinun täytyy vain tyytyä kohtaloosi.

    Ja ei, ei se telkkarikuvakaan suurene vaikka kuinka zoomaisi. Kuvaruutu on ihan samankokoinen vaikka käyttäisit mitä kameraa tai objektiivia. Surullistahan se on, mutta minkäs sille voi.

    Äänestä

  • Hyvin paljon kirjoitti:

    asioita, joita sinun ei kannata edes yrittää tajuta, mutta mieti rauhassa, ehkä se siitä kirkastuu. Onneksi kaikki muut tajuaa.

    Toinen vaihtoehto, että tajuat itsestään selvät asiat, mutta et pysty väittämään mitään järkevää vastaan ja sehän on pelkästään hauskaa.

    Maajussin kanssa väittely on vähän vaikeaa kun jussit tahtovat aina vetäytyä kuoreensa ja vedota kouluttamattomuuteensa.

    En minä ole syyllinen siihen että et oikein ymmärrä näitä asioita. Voisit etsiä syytä lähempää kotoasi.

    Äänestä

  • Joo ei, kirjoitti:

    kerrankin kirjoitat totta.

    islamistit eivät käännytä, ne TAPPAA vääräuskoiset koraaninsa mukaisesti.

    Minä kirjoitan aina totta.

    Kuinka monta muslimia tunnet? Kuinka moni heistä on tappanut tai aikoo tappaa ketään?

    Omista muslimitutuistani ei yksikään.

    Valitsen kai seurani paremmin.

    Äänestä

  • Viha nousee kirjoitti:

    Muslimit aiheuttavat kaikki maahanmuuttoon liittyvät ongelmat. Tänne ovat sopeutuneet helposti niin vietnamilaiset, thaimaalaiset kuin afrikkalaiset ei-muslimit, mutta muslimeista ainoat sopeutuneet ovat tataarit. Kaikki muut muslimit ovat valloittamassa Eurooppaa.

    Se ei vaan onnistu. Meillä on sentään armeija ja poliisi hallussamme ja niiden avulla saamme ajettua valloittajat tarvittaessa sinne mistä ovat tulleetkin.

    Jos ei rauhanomainen ja sopeutuva asumisote maita, niin goodbye.

    Eiköhän suurimman maahanmuuttoon liittyvän ongelman aiheuta ne tänne kirjoittavat maajussit. Me maahanmuuttajat sopeudumme oikein hyvin, mutta maajussien sopeutuminen meihin näyttää olevan aika huonoa.

    Miksiköhän maajussit eivät muuta muualle? Ainiin... ne maatuet....

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Jos lapset rukoilemista pelkäävät, taitaa vika kuitenkin olla kasvatuksessa.

    Te "normaalit suomalaiset" olette onneksi vähemmistö. Me muut saamme olla tekemisissä muiden kulttuurien kanssa päivittäin, joten meidän lapsemmekaan eivät suotta pelkää käytöstä joka poikkeaa siitä mitä maajussin "kuuluu tehdä".

    Jos haluat etteivät lapset säikähdä vaikkapa jotakuta ruotsalaista pitkätukkaista nuorta, kannattaa heidät kasvattaa esim. tynnyrissä. Tynnyrin ulkopuoliset vaikutteet eivät maajussin lapselle tietenkään sovi.

    Jos minä alkaisin sukuni perinteitä kunnioittaen vetää maajussien kanssa jotain körttiläisseuroja lasten leikkipaikalla synnyinseudullani niin luulen että lähtö sieltä tulisi aika äkkiä. :D

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Ool rait. Tunnustan. Olen skitsofreenikko jo vuodesta 1982 alkaen ja aito suomimies. Katkera ja työtön. Sairaseläkkeellä. Ainoa huvini on trollata ja härnätä tällä palstalla koska saan siitä kiksejä.

    Antakkee anteeksi.

    Lupaan jatkaa samaa rataa jos sallitte.

    Hm. Kuulostaa aika lannistuneelta vastaukselta. Etkö muuta keksinyt kuin käyttää minun nimimerkkiäni?

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Jos lapset rukoilemista pelkäävät, taitaa vika kuitenkin olla kasvatuksessa.

    Te "normaalit suomalaiset" olette onneksi vähemmistö. Me muut saamme olla tekemisissä muiden kulttuurien kanssa päivittäin, joten meidän lapsemmekaan eivät suotta pelkää käytöstä joka poikkeaa siitä mitä maajussin "kuuluu tehdä".

    Jos haluat etteivät lapset säikähdä vaikkapa jotakuta ruotsalaista pitkätukkaista nuorta, kannattaa heidät kasvattaa esim. tynnyrissä. Tynnyrin ulkopuoliset vaikutteet eivät maajussin lapselle tietenkään sovi.

    siks kai rukoilemista ei ollut kielletty kerta kellään pohjoismaalaisella ei olisi tullut mieleen että lasten leikkipaikalla ruvetaan rukoileen. mitä tapahtuisi jos lapset vietäisiin leikkiin moskejeaan ? oisko sallittua ? tuskinpa.

    ruotsissa asuvana tiedän mitä on asua monen eri kultuurin kanssa. vika tässä kaikessa on että muslimit ovat kovia vaatimaan uskonnon nimessä tai muuten heitä sorretaan ja se saadaan rasismiksi. he eivät kunnioita maan lakeja ja niin kuin tekstistä saattoi lukea miten käy jos heille jotain sanotaan silloin tulee se temperamentti esille. pieni osa heistä ovat valmiita sopeutumaan. eikä tämä koske yksistään musliimeja. seuraappa vähän enemmän mitä on olla ruotsalainen tai vain pohjoismaalainen ruotsissa ja mitä tapahtuu m.m malmössa ja göteborgissa .

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Eiköhän suurimman maahanmuuttoon liittyvän ongelman aiheuta ne tänne kirjoittavat maajussit. Me maahanmuuttajat sopeudumme oikein hyvin, mutta maajussien sopeutuminen meihin näyttää olevan aika huonoa.

    Miksiköhän maajussit eivät muuta muualle? Ainiin... ne maatuet....

    sinä mikään mamu ole, vaikka yhtä tyhmä oletkin.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Niin, wikipediassa on kyllä virheitä joita vain pitää oppia suodattamaan tarkistamalla asiat muistakin lähteistä. Sen vuoksi kirjastotädistä olisi apua sinullekin.

    Minua ei muuten kiinnosta lainkaan oletko vapaalla vai et.

    Wikipedian tuonkertainen virhe annettakoon anteeksi tyypillisenä lapsuksena. Suomalaiset wikipedia-toimittajat usein vain kopsaavat vastaavan englanninkielisen artikkelin ja usein noita käännösvirheitä sattuu. Tälläkin kertaa nähtävästi on kyse väärinymmärryksestä eri englanninkielen sanojen välillä joita ei voi tarkasti mitenkään kääntää (enlarge, increase, grow, augmentation). En minäkään joka paikkaan ehdi että voisin tuon virheen saada wikipediassa korjatuksi, joten sinun täytyy vain tyytyä kohtaloosi.

    Ja ei, ei se telkkarikuvakaan suurene vaikka kuinka zoomaisi. Kuvaruutu on ihan samankokoinen vaikka käyttäisit mitä kameraa tai objektiivia. Surullistahan se on, mutta minkäs sille voi.

    kun hävisit tämänkin väittelyn ))

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Nukun kyllä, oikein hyvin. Kiitos kysymästä. Sinun on varmaan vaikea käsittää lantatunkion viereltä että eri puolilla maailmaa on erilainen kellonaika. Jotkut viestit olen kirjoittanut Kiinasta, jotkut Australiasta, jotkin muut taas USA:sta, joten on turha seurata mitä kello näyttää Suomessa. Töitä voi tehdä kovin monina aikoina, ja niin jopa tehdään.

    Suomi ei ole suinkaan maailman napa, vaikka siellä perunaa viljelläänkin.

    Vaikka järkesi hidas onkin, niin mielikuvitus laukkaa sitäkin nopeammin ja yhdessä hujauksessa oletkin jo toisella puolella maapalloa.
    Nopeaa ja mikä parasta, ei saastuta yhtään, mitä nyt tyypillisenä ylipainoisena läskinä metaania päästelet jatkuvasti.

    On se muuten jännä tuo aika. Oletpa mielikuvituksissasi missä tahansa, niin kirjoitusaikana näkyy aina Suomen aika eli aamuvarhaisesta iltamyohään jauhat pas-kaa. Yöt sentään maltat nukkua.

    Taas todistit olevasi tyhmin trolli näillä palstoilla.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Töitä teen ihan tarpeeksi, älä ole huolissasi. Olen myös normaalipainoinen enkä suinkaan kaltaisesi läski.

    Maalaisten reput ovat täynnä maataloustarvikkeita ja ruokaa koska he eivät mitenkään voi syödä muuta kuin omia eväitään täällä kaupungissa. Reppu-uloke on usein 70 senttiä, joskus metrinkin selästä poispäin, joten jos eksyy pieneen kivijalkakauppaan heidän kanssaan, on käytävillä pakko peruuttaa kun ohi ei mahdu, ainakaan jos reppujuntti on sivuittain.

    sinne kivijalkaruokauppaan menisivät. Erikoisliikkeissä ei ole kapeita käytäviä.

    Kyllä oletkin tyhmä ja läski.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Eiköhän suurimman maahanmuuttoon liittyvän ongelman aiheuta ne tänne kirjoittavat maajussit. Me maahanmuuttajat sopeudumme oikein hyvin, mutta maajussien sopeutuminen meihin näyttää olevan aika huonoa.

    Miksiköhän maajussit eivät muuta muualle? Ainiin... ne maatuet....

    mamu ja paluumuuttaja ovat eri asia.

    Minulla ei ole mitään suurinta osaa paluumuuttajia vastaan, mutta idiootti trolleja on hauska ärsyttää.

    rät tipäät ovat todellinen ja paheneva ongelma suuressa osassa maapalloa.

    Äänestä

  • typerä trolli kirjoitti:

    sinä mikään mamu ole, vaikka yhtä tyhmä oletkin.

    En minä etkä sinä sille mitään mahda. Mamu on mamu. Minäkin olen maahanmuuttaja, ollut jo muutamaankin maahan.

    Juurihan pari päivää sitten väitit että olen somali ja että asun lantamajassa.

    Äänestä

  • Taas olin oikeassa, kirjoitti:

    mamu ja paluumuuttaja ovat eri asia.

    Minulla ei ole mitään suurinta osaa paluumuuttajia vastaan, mutta idiootti trolleja on hauska ärsyttää.

    rät tipäät ovat todellinen ja paheneva ongelma suuressa osassa maapalloa.

    Höpsistä kukkuu vaan taas. Te maajussit olette aina vihanneet kaikkia maahanmuuttajia, kuten karjalaisia ja chileläisiä. Älä esitä tekopyhää.

    Se millaista päähinettä käyttää luulisi olevan murheista pienin. Mutta tietenkin sillä tavoin saa laajennetuksi mukavasti sitä vihaamiensa ihmisten määrää. Monella suomalaisellakin on huivi päässä.

    Äänestä

  • Ottaapa koville kirjoitti:

    kun hävisit tämänkin väittelyn ))

    En hävinnyt. Eikö sinun olisi jo aika käyttää nimimerkkiäni ja kertoa asuvasi mielisairaalassa?

    Saako sillä sinun zoomillasi kasvatetuksi muidenkin esineiden kuin telkkareiden kokoa? Voitko esim zoomata talon suuremmaksi?

    Äänestä

  • Uskonpa hyvinkin kirjoitti:

    Vaikka järkesi hidas onkin, niin mielikuvitus laukkaa sitäkin nopeammin ja yhdessä hujauksessa oletkin jo toisella puolella maapalloa.
    Nopeaa ja mikä parasta, ei saastuta yhtään, mitä nyt tyypillisenä ylipainoisena läskinä metaania päästelet jatkuvasti.

    On se muuten jännä tuo aika. Oletpa mielikuvituksissasi missä tahansa, niin kirjoitusaikana näkyy aina Suomen aika eli aamuvarhaisesta iltamyohään jauhat pas-kaa. Yöt sentään maltat nukkua.

    Taas todistit olevasi tyhmin trolli näillä palstoilla.

    Jos olisit lukenut vastauksiani, tietäisit etten ole ylipainoinen. Painoindeksini on alle 21. Entä sinun?

    Se on tietysti maajussille yksi pankolla makoilun mitta kun lentokone jo siirtyy toiseen maahan. Minulla nyt sattuu olemaan sellainen työ että joudun usein matkustelemaan. Ei se nyt ihan "hujauksessa" käy, useita tuntejahan siihen menee. Onneksi lentokoneissa on nykyisin WIFI. Paitsi tietenkin Suomessa jossa uusi tekniikka on aina vähän jäljessä...

    Kirjoitan muuten ihan silloin kun sattuu huvittamaan. Suomessa ei vielä tarvitse kysyä persuilta lupaa siihen.

    Äänestä

  • Miksi he sitten kirjoitti:

    sinne kivijalkaruokauppaan menisivät. Erikoisliikkeissä ei ole kapeita käytäviä.

    Kyllä oletkin tyhmä ja läski.

    Sinun kannattaa varmaan kysyä heiltä. Ja kyllä erikoisliikkeissäkin on kapeita käytäviä. Kävisit joskus kaupungissa niin tietäisit.

    Et tainnut ymmärtää: olen normaalipainoinen.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Höpsistä kukkuu vaan taas. Te maajussit olette aina vihanneet kaikkia maahanmuuttajia, kuten karjalaisia ja chileläisiä. Älä esitä tekopyhää.

    Se millaista päähinettä käyttää luulisi olevan murheista pienin. Mutta tietenkin sillä tavoin saa laajennetuksi mukavasti sitä vihaamiensa ihmisten määrää. Monella suomalaisellakin on huivi päässä.

    ja varsinkin niiden pitäjissä, kuten vaikkapa sienissäkin, joilla taas yleensä on hattu. Toiset sienet herkullisia ja toiset myrkyllisiä, toiset ihmiset rauhaa rakastavia, toiset jihadin kannattajia.

    Erotuksesti rauhaa rakastavista huivipäistä, islamisteja kutsutaan yleisesti rät tipäiksi. Jostain syystä näppäimistö tekee tyhjän välin tai jotain muuta häiriötä tuohon yhdyssanaan, mutta älä anna sen häiritä.

    Taas opit uutta!

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    En minä etkä sinä sille mitään mahda. Mamu on mamu. Minäkin olen maahanmuuttaja, ollut jo muutamaankin maahan.

    Juurihan pari päivää sitten väitit että olen somali ja että asun lantamajassa.

    jos joku erehtynyt. Sinähän mielelläsi samaistut kaikkein pahimpiin elintasopakolaisiin ja rikollisiin.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Maajussin kanssa väittely on vähän vaikeaa kun jussit tahtovat aina vetäytyä kuoreensa ja vedota kouluttamattomuuteensa.

    En minä ole syyllinen siihen että et oikein ymmärrä näitä asioita. Voisit etsiä syytä lähempää kotoasi.

    varmasti hyvinkin monen vaikea ymmärtää, eikä siihen mikään koulutus auta, mutta toivottavasti saat ymmärtämystä edes mamu-ystäviltäsi.

    Psykiatrit ovat kuulema myöskin hyviä kuuntelijoita ja oikeat pillerit saattavat jopa tehdä sinusta hiukan paremmin ymmärrettävämmän.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Minä kirjoitan aina totta.

    Kuinka monta muslimia tunnet? Kuinka moni heistä on tappanut tai aikoo tappaa ketään?

    Omista muslimitutuistani ei yksikään.

    Valitsen kai seurani paremmin.

    TV:stä näkee niitä terroristeja ihan tarpeeksi ja valitettavasti jopa Suomessakin kaduilla.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Sinun kannattaa varmaan kysyä heiltä. Ja kyllä erikoisliikkeissäkin on kapeita käytäviä. Kävisit joskus kaupungissa niin tietäisit.

    Et tainnut ymmärtää: olen normaalipainoinen.

    saa nykyään kuulema ihan tehokkaita laihdutusvalmisteita ja niissä mahtuu sinun kaltaisesi läskitkin hyvin liikkumaan, jos et itse kykene rajoittamaan riittävästi energian saantia.

    Luulen, että sinulla on myös melko paha alkoholiongelma ja alkoholihan tunnetusti lihottaa.

    Ensimmäinen askel on myöntää itsellesi, että olet ylipainoinen ja mahdollisesti alkoholisti, niin siitä se tervehtyminen voi alkaa. Sama koskee myös ilmiselviä psyykkisiä ongelmiasi.

    Näethän nyt, miten auttavaisia me suomalaiset olemme, jopa kaltaisellesi trollille. Uskallan sanoa näin jopa maalaisten puolesta, enkä pahastu olenkaan, että luulet minuakin maalaiseksi.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    En hävinnyt. Eikö sinun olisi jo aika käyttää nimimerkkiäni ja kertoa asuvasi mielisairaalassa?

    Saako sillä sinun zoomillasi kasvatetuksi muidenkin esineiden kuin telkkareiden kokoa? Voitko esim zoomata talon suuremmaksi?

    sinne kamerakauppaan, niin he kertovat sinulle ihan kädestä pitäen zoomin toimintaperiaatteen. Tiedän, että sen ymmärtäminen luettuna on sinulle ylivoimaisen vaikeaa.

    Kai sentään jo tajuat, että peilistä heijastuu vain kuva, eikä sen takana ole kaksoisolentoasi? Kun liikut kauemmaksi, et sinä oikeasti pienene, vain kuvasi pienenee. Jos kuvaat peiliä, niin otetussa kuvassa olet kuitenkin edelleen pienempi tai läheltä kuvattuna isompi. Tämän täytyy olla sinusta jo pelottavaa, eikö totta?

    Ihan helposti pystyn zoomaamaan vaikka taloon niin, että se näkyy kuvassa suurempana, eikö olekin ihmeellistä.
    Kaiken lisäksi zoomissani on peilejä, jolloin se on saatu pienikokoiseksi, ollen niin sanottu kompaktikamera.

    Toki olen kuvannut jäjestelmäkameroillakin ja jopa kinofilmille.

    Rohkeasti vaan kamerakauppaan, ehkäpä saat siitä itsellesi uuden harrastuksen tai jopa ammatin. Voisit alkaa vaikkapa dokumentoida rät tipäiden kärsimiä vääryyksiä.

    Suosittelen myös matkustamista somaliaan ja tutustumista ihailemaasi uskontoon.
    Kameralla aseita vastaan. Toivon, että saat hyvän osuman.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Jos olisit lukenut vastauksiani, tietäisit etten ole ylipainoinen. Painoindeksini on alle 21. Entä sinun?

    Se on tietysti maajussille yksi pankolla makoilun mitta kun lentokone jo siirtyy toiseen maahan. Minulla nyt sattuu olemaan sellainen työ että joudun usein matkustelemaan. Ei se nyt ihan "hujauksessa" käy, useita tuntejahan siihen menee. Onneksi lentokoneissa on nykyisin WIFI. Paitsi tietenkin Suomessa jossa uusi tekniikka on aina vähän jäljessä...

    Kirjoitan muuten ihan silloin kun sattuu huvittamaan. Suomessa ei vielä tarvitse kysyä persuilta lupaa siihen.

    olevani kiinnostunut seurustelusta kanssasi, mutta vastataan nyt kysymykseen.

    Painoindeksini on päässyt vähän nousemaan, ollen nyt hiukan alle 16, mutta lihaskunto on edelleen erinomainen.
    Taitaa olla laskutaidossasikin vikaa tai et osaa käyttää laitteita, jos et mahdu liikkumaan. Joudunhan minäkin harteitteni takia kääntymään välillä sivuttain, mutta ei kenenkään reput ole vielä esteenä liikkumiselle ollut.

    Tuo WIFIsi onkin mielenkiintoinen, kun se siirtää viestit Suomeen aina aamusta iltämyöhään, mutta ei yöllä. Kylläpä tuo mielikuvitusmatkailu avartaa ja edullisesti.

    Äänestä

  • Onneksi en yhtään kirjoitti:

    TV:stä näkee niitä terroristeja ihan tarpeeksi ja valitettavasti jopa Suomessakin kaduilla.

    No älä sitten väitä tietäväsi muslimeista mitään, jos et kerran yhtään tunne.

    Äänestä

  • Sorry, en usko kirjoitti:

    olevani kiinnostunut seurustelusta kanssasi, mutta vastataan nyt kysymykseen.

    Painoindeksini on päässyt vähän nousemaan, ollen nyt hiukan alle 16, mutta lihaskunto on edelleen erinomainen.
    Taitaa olla laskutaidossasikin vikaa tai et osaa käyttää laitteita, jos et mahdu liikkumaan. Joudunhan minäkin harteitteni takia kääntymään välillä sivuttain, mutta ei kenenkään reput ole vielä esteenä liikkumiselle ollut.

    Tuo WIFIsi onkin mielenkiintoinen, kun se siirtää viestit Suomeen aina aamusta iltämyöhään, mutta ei yöllä. Kylläpä tuo mielikuvitusmatkailu avartaa ja edullisesti.

    ole anorektikko eli rasvaprosentti on alle 16, mikä on paljon tarkempi, kuin painoindeksi, joka taas on yli 20.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    No älä sitten väitä tietäväsi muslimeista mitään, jos et kerran yhtään tunne.

    ettei TV ja lehdet välitä tietoa tai havainnot kadulta ole tietoa?

    Ehkäpä sinunkin kannataisi seurata tiedotusvälineitä, eikä uskoa pelkästään muutamaa mamu-tuttua.

    Äänestä

  • Tarkoitatko, kirjoitti:

    ettei TV ja lehdet välitä tietoa tai havainnot kadulta ole tietoa?

    Ehkäpä sinunkin kannataisi seurata tiedotusvälineitä, eikä uskoa pelkästään muutamaa mamu-tuttua.

    Juuri sitä tarkoitan. Lehdestä riippuen on uutisella aina oma näkökulmansa. Nämä näkökulmat ovat erityisesti esillä persujen lukemissa lehdissä (Maaseudun tulevaisuus, Karjala Takaisin, Mustat Ihmiset Hirteen, Kuolema Kaikille Ei-Maajusseille ja tietenkin se Soinin herkku Vain Katoliset Heterot Jyllää).

    Todellisuutta ei opi lehdistä, vaikka kuinka olisi se höyryävä oma lantatunkio vieressä. Valitettavasti on tutustuttava myös ihan todellisiin ihmisiin ja paikkoihin. Telkkarikaan ei anna todellisuudesta sitä oikeinta tietoa.

    Äänestä

  • Olisit tyytväinen kirjoitti:

    jos joku erehtynyt. Sinähän mielelläsi samaistut kaikkein pahimpiin elintasopakolaisiin ja rikollisiin.

    Mitähän tuo tarkoitti?

    Suomalaiset ovat siis mielestäsi "kaikken pahimpia elintasopakolaisia ja rikollisia". Tämä siis mielikuvituksessasi ylittää myös somalit, amerikkalaiset ja jopa ruotsalaiset?

    Hyvähän tuo on että asia selvisi. En tosin itse olisi mennyt noin pitkälle.

    Voisit ehkä kertoa perusteet päätelmillesi..

    Äänestä

  • Huiveissa eroja kirjoitti:

    ja varsinkin niiden pitäjissä, kuten vaikkapa sienissäkin, joilla taas yleensä on hattu. Toiset sienet herkullisia ja toiset myrkyllisiä, toiset ihmiset rauhaa rakastavia, toiset jihadin kannattajia.

    Erotuksesti rauhaa rakastavista huivipäistä, islamisteja kutsutaan yleisesti rät tipäiksi. Jostain syystä näppäimistö tekee tyhjän välin tai jotain muuta häiriötä tuohon yhdyssanaan, mutta älä anna sen häiritä.

    Taas opit uutta!

    Maalaiset usein puhuvat vertauskuvin. Nämä vertaukset liittyvät yleensä lehmään, lypsämiseen, lantaan, muihin eritteisiin ja ruumiinosiin. Tällä kertaa siis sieniin.

    En tosiaan ole kiinnostunut näppäimistösi oikkuilusta. Taustalla on kuitenkin se junttien ikuinen halu jollain tavalla loukata ihmisiä. Muuta kun ette kuitenkaan osaa.

    Äänestä

  • Mene nyt vaan kirjoitti:

    sinne kamerakauppaan, niin he kertovat sinulle ihan kädestä pitäen zoomin toimintaperiaatteen. Tiedän, että sen ymmärtäminen luettuna on sinulle ylivoimaisen vaikeaa.

    Kai sentään jo tajuat, että peilistä heijastuu vain kuva, eikä sen takana ole kaksoisolentoasi? Kun liikut kauemmaksi, et sinä oikeasti pienene, vain kuvasi pienenee. Jos kuvaat peiliä, niin otetussa kuvassa olet kuitenkin edelleen pienempi tai läheltä kuvattuna isompi. Tämän täytyy olla sinusta jo pelottavaa, eikö totta?

    Ihan helposti pystyn zoomaamaan vaikka taloon niin, että se näkyy kuvassa suurempana, eikö olekin ihmeellistä.
    Kaiken lisäksi zoomissani on peilejä, jolloin se on saatu pienikokoiseksi, ollen niin sanottu kompaktikamera.

    Toki olen kuvannut jäjestelmäkameroillakin ja jopa kinofilmille.

    Rohkeasti vaan kamerakauppaan, ehkäpä saat siitä itsellesi uuden harrastuksen tai jopa ammatin. Voisit alkaa vaikkapa dokumentoida rät tipäiden kärsimiä vääryyksiä.

    Suosittelen myös matkustamista somaliaan ja tutustumista ihailemaasi uskontoon.
    Kameralla aseita vastaan. Toivon, että saat hyvän osuman.

    Vaikuttaa siltä että olet hylännyt täysin teleobjektiivit kuvausharrastuksessasi. Jos joskus tosiaan edistyisit edes harrastaja-asteelle, luultavasti löytäisit teleobjektiiveista paljonkin käyttöä.

    Nähtävästi olet jonkun kamerakauppiaan uhri. Kauppias kertoi sinulle "zoomin"´ihmeellisestä voimasta ja siitä että "zoom"ratkaisee kaikki ongelmasi. Zoom on kuitenkin vain polttovälin muuntelua, ja esim. valovoimaltaan eivät monet zoom-objektiivit ole sitä mitä kunnon tele voi olla.

    "Kinofilmi" taitaa olla aika vanhaa tavaraa, kun nykyisin digitaalikuvauksella saadaan aikaan paljon parempaa jälkeä, mutta teillä siellä maalla ei tietenkään vielä ole kuultu digikuvauksesta.

    Muuten: aloitin tämän keskustelun nimimerkki "Trolli Jussuf" kanssa, joka on yksi ihailijoistani joka käyttää usein pseudonyymiä joka muistuttaa omaani. Sen jälkeen keskusteluun liittyi ihan asiallisesti kirjoittava"Mukava kun" ja myöhemmin myös "Edelleen vaan", joiden kanssa olen keskustellut aiemminkin tällä palstalla. Nyttemmin sitten joudun vastaamaan nimimerkeille "Ottaapa koville" ja "Mene nyt vaan", joilla ei ole tietoakaan siitä kamerankäsittelystä joista puhuimme esimerkiksi nimimerkin "Edelleen vaan" kanssa.

    Mutta olkoon. Minkäpä sille voi että maajusseja on Suomessa niin paljon.

    Teepä muuten joskus testi: mene peilin eteen ja mittaa sen peilin ulkomitat. SEn jälkeen kun olet mennyt peilin luota poispäin, pyydä vaikka äitiäsi mittaamaan sen peilin ulkomitat uudelleen. Huomaat että se peili on edelleen samankokoinen, eli "kuva" ei ole muuttunut yhtään eri kokoiseksi.

    Tämä voi järkyttää, kun se peilikuva näyttää ikään kuin pienenneen, kuten kerroit, mutta itse kuva, se peilialue, ei kuitenkaan pienene.

    Fysiikan lakien kanssa vain pitää osata elää.

    Kaivapa se zoom taskustasi ja pienennä vaikkapa Suomen valtion velkaa, niin teet jonkin hyvän työn pelkän jankkaamisen sijasta.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Hm. Kuulostaa aika lannistuneelta vastaukselta. Etkö muuta keksinyt kuin käyttää minun nimimerkkiäni?

    DuJussuf( se sama ) bör holde kjeft . Jeg tror ikke det er så mange som vil höre (lese) hva du sier!!!!!

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Juuri sitä tarkoitan. Lehdestä riippuen on uutisella aina oma näkökulmansa. Nämä näkökulmat ovat erityisesti esillä persujen lukemissa lehdissä (Maaseudun tulevaisuus, Karjala Takaisin, Mustat Ihmiset Hirteen, Kuolema Kaikille Ei-Maajusseille ja tietenkin se Soinin herkku Vain Katoliset Heterot Jyllää).

    Todellisuutta ei opi lehdistä, vaikka kuinka olisi se höyryävä oma lantatunkio vieressä. Valitettavasti on tutustuttava myös ihan todellisiin ihmisiin ja paikkoihin. Telkkarikaan ei anna todellisuudesta sitä oikeinta tietoa.

    varmaan lukea suurimpia sanomalehtiä, iltalehtiä, katsoa TV- ja radiouutisia, mutta sinua näyttää kiinnostavan enemmän jotkut minulle tuntemattomat lehdet.

    Ilmeisesti suurin osa lehdistäsikin on mielikuvitusta, kuten ajatukset sairaassa mielessäsi.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Mitähän tuo tarkoitti?

    Suomalaiset ovat siis mielestäsi "kaikken pahimpia elintasopakolaisia ja rikollisia". Tämä siis mielikuvituksessasi ylittää myös somalit, amerikkalaiset ja jopa ruotsalaiset?

    Hyvähän tuo on että asia selvisi. En tosin itse olisi mennyt noin pitkälle.

    Voisit ehkä kertoa perusteet päätelmillesi..

    että te elintasopakolaiset pidätte itseänne suomalaisina, mitä teistä ei koskaan tule.

    Hyvä, että tajusit.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Maalaiset usein puhuvat vertauskuvin. Nämä vertaukset liittyvät yleensä lehmään, lypsämiseen, lantaan, muihin eritteisiin ja ruumiinosiin. Tällä kertaa siis sieniin.

    En tosiaan ole kiinnostunut näppäimistösi oikkuilusta. Taustalla on kuitenkin se junttien ikuinen halu jollain tavalla loukata ihmisiä. Muuta kun ette kuitenkaan osaa.

    uskotaan, että olet maalta. Eihän sinulla tuollaista määrää maataloussanastoa muuten voisi olla ollakkaan.

    Ymmärrän myös hyvin, että sinua kiusataan kaupungissa, kun käytät puheessasi jatkuvasti noita eritteitä.

    Lähtömaassasi nuo eritteet ovat luonnollisesti olleet hyvin käsinkosketeltavia, kun ei sitä WC-paperiakaan ollut.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Vaikuttaa siltä että olet hylännyt täysin teleobjektiivit kuvausharrastuksessasi. Jos joskus tosiaan edistyisit edes harrastaja-asteelle, luultavasti löytäisit teleobjektiiveista paljonkin käyttöä.

    Nähtävästi olet jonkun kamerakauppiaan uhri. Kauppias kertoi sinulle "zoomin"´ihmeellisestä voimasta ja siitä että "zoom"ratkaisee kaikki ongelmasi. Zoom on kuitenkin vain polttovälin muuntelua, ja esim. valovoimaltaan eivät monet zoom-objektiivit ole sitä mitä kunnon tele voi olla.

    "Kinofilmi" taitaa olla aika vanhaa tavaraa, kun nykyisin digitaalikuvauksella saadaan aikaan paljon parempaa jälkeä, mutta teillä siellä maalla ei tietenkään vielä ole kuultu digikuvauksesta.

    Muuten: aloitin tämän keskustelun nimimerkki "Trolli Jussuf" kanssa, joka on yksi ihailijoistani joka käyttää usein pseudonyymiä joka muistuttaa omaani. Sen jälkeen keskusteluun liittyi ihan asiallisesti kirjoittava"Mukava kun" ja myöhemmin myös "Edelleen vaan", joiden kanssa olen keskustellut aiemminkin tällä palstalla. Nyttemmin sitten joudun vastaamaan nimimerkeille "Ottaapa koville" ja "Mene nyt vaan", joilla ei ole tietoakaan siitä kamerankäsittelystä joista puhuimme esimerkiksi nimimerkin "Edelleen vaan" kanssa.

    Mutta olkoon. Minkäpä sille voi että maajusseja on Suomessa niin paljon.

    Teepä muuten joskus testi: mene peilin eteen ja mittaa sen peilin ulkomitat. SEn jälkeen kun olet mennyt peilin luota poispäin, pyydä vaikka äitiäsi mittaamaan sen peilin ulkomitat uudelleen. Huomaat että se peili on edelleen samankokoinen, eli "kuva" ei ole muuttunut yhtään eri kokoiseksi.

    Tämä voi järkyttää, kun se peilikuva näyttää ikään kuin pienenneen, kuten kerroit, mutta itse kuva, se peilialue, ei kuitenkaan pienene.

    Fysiikan lakien kanssa vain pitää osata elää.

    Kaivapa se zoom taskustasi ja pienennä vaikkapa Suomen valtion velkaa, niin teet jonkin hyvän työn pelkän jankkaamisen sijasta.

    että otin esille tuon peili jutun. En nimittäin uskonut, että joku ei oikeasti tajuaisi edes peilin "toimintaa", se kun on ihan analoginen, mutta taas yllätit.
    Siksipä ei olekaan yllätys, että valokuvauksen ja digilaitteiden kanssa olet aivan pihalla.

    Kuvitella, aloitin kuvaamisen jo, kun ei digikameroita edes ollut, mutta sinun pitäisi aloittaa digikameroilla, etkä ymmärrä edes, miten analoginen peili "toimii".
    Onneksi kaikkein halvimmissa kameroissa on sellainen automaattiasento. Pyydät vain ystävällistä myyjää säätämään siihen, niin sinäkin saatat onnistua, kunhan osaat...oi, voi...on siinä silti niin monta asiaa muistettavana, että sinun kannattaa keskittyä vaan mielikuvitukseesi jatkossakin.

    Varmasti siirtyminen tavaranvaihdosta suoraan sähköiseen rahansiirtoon ja ilmaiseen rahaan sossusta, saakin sinut kuvittelemaan, että velat voisi hoidella pois noin vaan, kuten lähtömaasi viisaimmat ministeritkin ilmeisesti kuvittelevat, mutta oikeasti velan maksuun tarvitaan rahaa, jota saadaan esim. työnteosta, mikä taas on sinulle aivan tuntematon asia.

    Eipä ihme, että lähtömaasi elää köyhyydessä, kun älykkyystaso on sinun luokkaa.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    Miksi pedofiilin palvojat yleensä olivat lasten leikkipuistossa?

    Ehkä olivat etsimässä sopivia morsianehdokkaita??

    Äänestä

  • Sorry, en usko kirjoitti:

    olevani kiinnostunut seurustelusta kanssasi, mutta vastataan nyt kysymykseen.

    Painoindeksini on päässyt vähän nousemaan, ollen nyt hiukan alle 16, mutta lihaskunto on edelleen erinomainen.
    Taitaa olla laskutaidossasikin vikaa tai et osaa käyttää laitteita, jos et mahdu liikkumaan. Joudunhan minäkin harteitteni takia kääntymään välillä sivuttain, mutta ei kenenkään reput ole vielä esteenä liikkumiselle ollut.

    Tuo WIFIsi onkin mielenkiintoinen, kun se siirtää viestit Suomeen aina aamusta iltämyöhään, mutta ei yöllä. Kylläpä tuo mielikuvitusmatkailu avartaa ja edullisesti.

    Hyvähän tuo on että olet saanut painoindeksisi jo alle 16. Kokeilepa saatko sen alle 13... En tosin tule katsomaan sinua sinne sairaalaan.

    Kirjoittelin kyllä Suomen yöaikaankin, jos muistat. Viimeksi muutama kuukausi sitten ollessani pitemmän aikaa Kiinassa vastailin joskus viesteihin sikäläiseen päiväsaikaan ja sitten minua haukuttiin hulluksi kun kirjoitan öisin.

    Eihän tuo nyt uutta ole, eikä haittaa muuten kuin siten, että jos täällä poikkeaa normista (esim. kirjoittaa keskiyön ja aamukuuden välillä), alkaa keskustelu siitä miksi kirjoitan tuohon aikaan. En koskaan kirjoita sen vuoksi että keskustelu keskittyisi jälleen minun henkilööni ja veisi huomion pääasiasta. Senpä vuoksi myös täältä maailmalta yritän ajoittaa nykyisin kirjoitusaikani siten ettei se kovin paljon maajusseja kiusaisi.

    Äänestä

  • Olipa hyvä, kirjoitti:

    että otin esille tuon peili jutun. En nimittäin uskonut, että joku ei oikeasti tajuaisi edes peilin "toimintaa", se kun on ihan analoginen, mutta taas yllätit.
    Siksipä ei olekaan yllätys, että valokuvauksen ja digilaitteiden kanssa olet aivan pihalla.

    Kuvitella, aloitin kuvaamisen jo, kun ei digikameroita edes ollut, mutta sinun pitäisi aloittaa digikameroilla, etkä ymmärrä edes, miten analoginen peili "toimii".
    Onneksi kaikkein halvimmissa kameroissa on sellainen automaattiasento. Pyydät vain ystävällistä myyjää säätämään siihen, niin sinäkin saatat onnistua, kunhan osaat...oi, voi...on siinä silti niin monta asiaa muistettavana, että sinun kannattaa keskittyä vaan mielikuvitukseesi jatkossakin.

    Varmasti siirtyminen tavaranvaihdosta suoraan sähköiseen rahansiirtoon ja ilmaiseen rahaan sossusta, saakin sinut kuvittelemaan, että velat voisi hoidella pois noin vaan, kuten lähtömaasi viisaimmat ministeritkin ilmeisesti kuvittelevat, mutta oikeasti velan maksuun tarvitaan rahaa, jota saadaan esim. työnteosta, mikä taas on sinulle aivan tuntematon asia.

    Eipä ihme, että lähtömaasi elää köyhyydessä, kun älykkyystaso on sinun luokkaa.

    Hihiii... taisit olla vielä kapaloissa silloin kun minun kuviani julkaistiin monissa valtakunnallisissa lehdissä. Zoomiakin käytin, paitsi tietenkin kovin kaukaisiin kohteisiin joihin tarvittiin teleobjektiivia.

    Jos et tosiaan tunne teleobjektiivin toimintaa, jää harrastuksesi kovin vaillinaiseksi. Tottakai tulee myös säästöjä, kun ei tarvita paljoa suodattimia, jalustoja tai muutakaan mikä etäkuvaamisessa olisi hyödyksi.

    Miksi luulet Suomen elävän köyhyydessä? Asutko jossain muualla, kuten esimerkiksi Ruotsissa? Luulisi Ruotsissa sentään olevan jonkun joka tuntee teleobjektiivin.

    Äänestä

  • Kannattaisi sitten kirjoitti:

    varmaan lukea suurimpia sanomalehtiä, iltalehtiä, katsoa TV- ja radiouutisia, mutta sinua näyttää kiinnostavan enemmän jotkut minulle tuntemattomat lehdet.

    Ilmeisesti suurin osa lehdistäsikin on mielikuvitusta, kuten ajatukset sairaassa mielessäsi.

    Kovastipa minun henkilöni taas maajussia kiinnostaa.

    Maaseudun Tulevaisuus ja Seiska ei nyt vain ole koko maailma. Niistä oppii juuri kaltaiseksesi rasistiksi. Jos joskus tapaisit ihmisiä pelkkien lehmien sijaan, voisit muodostaa käsityksesi heistä ihan itse. Mutta kun ei niin ei.

    Äänestä

  • Pahinta onkin, kirjoitti:

    että te elintasopakolaiset pidätte itseänne suomalaisina, mitä teistä ei koskaan tule.

    Hyvä, että tajusit.

    Minä olen aina ollut suomalainen, ihan syntymästä asti. Juuri niin kuin olen aina kertonut, mutta luetun ymmärrys on maajusseilla huonoa kun ei ole tuota koulutusta.

    Maajussit eivät pidä itseään suomalaisina, vaan maajusseina. Ehkä joskus sen tajuat. Suomalaisuus on muutakin kuin perunanviljelyä, vaikka se sinun onkin kovin vaikea uskoa.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Rukoilevasta ihmisestä et taida nähdä muuta kuin hänen alaruumiinsa asennon. Tarkasteletko kaikkia aina tuolla tavoin?

    Aika perverssiä...

    Siinä olet kyllä ihan oikeassa että rukoilevasta ihmisestä ei juuri muuta näe kuin alaruumiin asennon, kun kyse on muslimista. Äskeinen kirjoittaja varsin ymmärrettävästi yritti sinulle selittääkin, että rukoileminen onnistuisi toki muissakin asennoissa esim. istuen tai seisten. Jostain syystä taisit kuitenkin ymmärtää senkin väärin ja vedit mukaan nuo mainitsemasi perversiot, jotka eivät millään lailla edes liity asiaan.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Kovastipa minun henkilöni taas maajussia kiinnostaa.

    Maaseudun Tulevaisuus ja Seiska ei nyt vain ole koko maailma. Niistä oppii juuri kaltaiseksesi rasistiksi. Jos joskus tapaisit ihmisiä pelkkien lehmien sijaan, voisit muodostaa käsityksesi heistä ihan itse. Mutta kun ei niin ei.

    hauska härnätä keskustelupalstalla, mutta paljon enemmän kiinnostaisi, että menisit loisimaan johonkin muuhun maahan.

    "Karjala Takaisin, Mustat Ihmiset Hirteen, Kuolema Kaikille Ei-Maajusseille ja tietenkin se Soinin herkku Vain Katoliset Heterot Jyllää"
    Näistä lehdistä en ollut ennen kuullutkaan, mutta sinä olet ilmeisesti kestotilaaja, kun aihepiiritkin niin kiinnostaa.
    Kustantaako sossu kaikki lehdet?

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Minä olen aina ollut suomalainen, ihan syntymästä asti. Juuri niin kuin olen aina kertonut, mutta luetun ymmärrys on maajusseilla huonoa kun ei ole tuota koulutusta.

    Maajussit eivät pidä itseään suomalaisina, vaan maajusseina. Ehkä joskus sen tajuat. Suomalaisuus on muutakin kuin perunanviljelyä, vaikka se sinun onkin kovin vaikea uskoa.

    asunut kaiken maailman mustalaisia, russia, tataareja...jo pitkän aikaa ja Inkerin russatkin muka paluumuuttajia.

    Voi voi, et sitten päässyt perunapellolta edes kouluun.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Hihiii... taisit olla vielä kapaloissa silloin kun minun kuviani julkaistiin monissa valtakunnallisissa lehdissä. Zoomiakin käytin, paitsi tietenkin kovin kaukaisiin kohteisiin joihin tarvittiin teleobjektiivia.

    Jos et tosiaan tunne teleobjektiivin toimintaa, jää harrastuksesi kovin vaillinaiseksi. Tottakai tulee myös säästöjä, kun ei tarvita paljoa suodattimia, jalustoja tai muutakaan mikä etäkuvaamisessa olisi hyödyksi.

    Miksi luulet Suomen elävän köyhyydessä? Asutko jossain muualla, kuten esimerkiksi Ruotsissa? Luulisi Ruotsissa sentään olevan jonkun joka tuntee teleobjektiivin.

    tele visiota zoomaillut, no, sen kyllä uskon. Eikös sossu maksa teille TV-luvatkin.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Hyvähän tuo on että olet saanut painoindeksisi jo alle 16. Kokeilepa saatko sen alle 13... En tosin tule katsomaan sinua sinne sairaalaan.

    Kirjoittelin kyllä Suomen yöaikaankin, jos muistat. Viimeksi muutama kuukausi sitten ollessani pitemmän aikaa Kiinassa vastailin joskus viesteihin sikäläiseen päiväsaikaan ja sitten minua haukuttiin hulluksi kun kirjoitan öisin.

    Eihän tuo nyt uutta ole, eikä haittaa muuten kuin siten, että jos täällä poikkeaa normista (esim. kirjoittaa keskiyön ja aamukuuden välillä), alkaa keskustelu siitä miksi kirjoitan tuohon aikaan. En koskaan kirjoita sen vuoksi että keskustelu keskittyisi jälleen minun henkilööni ja veisi huomion pääasiasta. Senpä vuoksi myös täältä maailmalta yritän ajoittaa nykyisin kirjoitusaikani siten ettei se kovin paljon maajusseja kiusaisi.

    ettet tiedä mitään rasvaprosenteista. Itse taas en ole koskaan käyttänyt jotain epämääräistä painoindeksiä ja tuo ilmoittamasi luku 21 paremmin sopiikin läskille rasvaprosenttina, vaikka todellisuudessa se sinulla lienee 40 hujakoilla.

    Ai muutama kuukausi sitten teit työmatkan, muuten olet kirjoitellut pas kaa aamusta iltamyöhään joka päivä.
    No, onneksi nuo mielikuvitusmatkasi eivät tule kalliiksi veronmaksajille, vaikka menolipun ilman paluuoikeutta hyvin mielellämme kustantaisimmekin.

    Äänestä

ei ole olemassa sellaista oikeaa paikkaa, jossa rikastuttamista kaivattaisiin. Paikka on aina väärä.

Äänestä
  • Ei tässä maassa. Monessa muussa maassa pyritään rikastumaan, kuten esimerkiksi USA:ssa. Suomessa rikastuminen on jonkinlainen tabu joka pitää estää. Muilta paitsi maajusseilta.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Ei tässä maassa. Monessa muussa maassa pyritään rikastumaan, kuten esimerkiksi USA:ssa. Suomessa rikastuminen on jonkinlainen tabu joka pitää estää. Muilta paitsi maajusseilta.

    että rät tipäät alkaisivat maata viljellä. Nehän kaihtavat kaikkea työtä ja varsinkin raskasta maataloustyötä.

    Etkö hyysäri tajua edes "rikastumisen" ja "rikastuttamisen" eroa?
    Opettelisit suomea, ennen kuin rupeat isottelemaan.

    Äänestä

  • Ei pelkoa, kirjoitti:

    että rät tipäät alkaisivat maata viljellä. Nehän kaihtavat kaikkea työtä ja varsinkin raskasta maataloustyötä.

    Etkö hyysäri tajua edes "rikastumisen" ja "rikastuttamisen" eroa?
    Opettelisit suomea, ennen kuin rupeat isottelemaan.

    En tiedä hyysäreistä mutta jos tiedät mitään rikastumisesta ymmärrät että rikastumiseen tarvitaan rikastuttaja. Siitähän siinä on kysymys.

    Suomalaiset ovat alunperin keräilijäkansaa. Suomalaisten on turha yrittää opettaa mitään "viljelemisestä" kenellekään. Muissa maissa viljely on myös muunlaista toimintaa kuin pelkkää tukien kerjuuta.

    rikastujista ja rikastuttajista, varsinkin tässä yhteydessä, tajuaisit niiden olevan täysin eri asioita.
    Jopa kieliopillisestikin, ilman asiayhteyden antamaa omaa merkitystä, niiden merkitys on erilainen.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Ei tässä maassa. Monessa muussa maassa pyritään rikastumaan, kuten esimerkiksi USA:ssa. Suomessa rikastuminen on jonkinlainen tabu joka pitää estää. Muilta paitsi maajusseilta.

    "Ei tässä maassa. Monessa muussa maassa pyritään rikastumaan, kuten esimerkiksi USA:ssa. Suomessa rikastuminen on jonkinlainen tabu joka pitää estää. Muilta paitsi maajusseilta."

    ...sekä lisäksi yhteiskunnan tuilla eläviltä elintasopakolaisilta, sekä poliittisesti valituilta broileri-virkamiehiltä.

    Äänestä

  • Jos tiedät mitään kirjoitti:

    rikastujista ja rikastuttajista, varsinkin tässä yhteydessä, tajuaisit niiden olevan täysin eri asioita.
    Jopa kieliopillisestikin, ilman asiayhteyden antamaa omaa merkitystä, niiden merkitys on erilainen.

    Tottakai on erilainen, niinhän juuri sanoin...

    Rikastuja: se joka rikastuu
    Rikastuttaja: se joka rikastaa muita. Siis sellainen joka luo rikastumisen mahdollisuuksia muille.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Tottakai on erilainen, niinhän juuri sanoin...

    Rikastuja: se joka rikastuu
    Rikastuttaja: se joka rikastaa muita. Siis sellainen joka luo rikastumisen mahdollisuuksia muille.

    antaman merkityksen ymmärtäminen vaatisi kuitenkin enemmän älykkyyttä, kuin sinulla on

    Islamistien kaltaista "rikastuttamista" kun ei halua kukaan täysijärkinen länsimaalainen.

    Äänestä

  • Asiayhteyden kirjoitti:

    antaman merkityksen ymmärtäminen vaatisi kuitenkin enemmän älykkyyttä, kuin sinulla on

    Islamistien kaltaista "rikastuttamista" kun ei halua kukaan täysijärkinen länsimaalainen.

    Kerropa lisää miten islamilaisissa maissa rikastutetaan. Tiedän kyllä että esim. Saudi-Arabiassa on paljon myös länsimaisia yhtiöitä rikastumassa, mutta mitähän pahaa siinä sitten on. Siellä on rikastunut moni suomalainenkin yritys mutta mitäpä sinä tietenkään siitä välittäisit... EU-tuet juoksevat ja sehän se on se mikä on maajussille tärkeää.

    väärälle palstalle, maataloustuista keskustellaan ihan omalla palstalla.

    Kirjoitin itsekin sinne muutama vuosi sitten muutaman arvostelevan viestin, koska minustakin tukiaisiin käytetään liikaa rahaa ja kohdentuvat erityisesti varkkaimmille isoille tiloille, mutta maajussit olivat niin ystävällisiä ja asiallisia, eikä kukaan saanut heitä hermostumaan, etten itsekään viitsinyt jatkaa.
    Tuista päättää valtio ja tyhmähän on, jos ei ilmaista rahaa ota.

    Tervemenoa vaan sinne trollaamaan.

    Äänestä

  • Olet eksynyt kirjoitti:

    Niin, te maajussit ette oikein haluaisi että näillä palstoilla kerrotaan siitä järjettömän suuresta maatuesta jota tässä maassa annetaan kenelle tahansa joka väittää olevansa maajussi. Mitäs tuossa nyt uutta olisi.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Niin, te maajussit ette oikein haluaisi että näillä palstoilla kerrotaan siitä järjettömän suuresta maatuesta jota tässä maassa annetaan kenelle tahansa joka väittää olevansa maajussi. Mitäs tuossa nyt uutta olisi.

    aivan väärin. Annan jopa osoitteen, missä voit lievittää tuskaasi, keskustelemalla maataloustukien sinulle aiheuttamista psyykkisista ongelmista.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000024&conference=4500000000000713&subcat=1207

    Maajussit ovat hyvin ymmärtäväisiä ja toisaalta voit tuolla palstalla keskustella toisten kaltaistesikin kanssa.

    Luulisin, että myös mamuille ja heidän hyysäreilleen on ihan ikioma palstansa, missä tuntisit olosi oikein kotoisaksi.

    Ei sen puoleen, tuotat varmasti paljon hupia tämän palstan muillekin lukijoille.

    Äänestä

Henkilökunnan olisi heti pitänyt soittaa poliisit paikalle häätämään sikailijat ulos!

Äänestä

oleellinen juttu on "tilan haltuunotto". Tällä pyritään asteittain lisäten häiritsemään muun väestön elämää. Ensin rukoillaan joukolla hieman sivussa, mutta ajanoloon haitta lisääntyy. Sillä periaatteella että kun kerran suvaitsivat tuon, niin saavat suvaita vielä tämänkin...

Pitemmälle islamisoituneissa maissa on tavallista että muslimirukoilijat tukkivat teitä ja katuja, tullen niille vartavasten pyllistelemään monta kertaa päivässä. Tässä vaiheessa tuolla rukoilemisella pyritään jo voimakkaasti luomaan kitkapintaa muslimien ja alkuperäisväestön välille.

Kun tällaisessa pitkälle islamisoituneessa maassa jossakin vaiheessa tehdään sääntö: Esimerkiksi sellaisen tapauksen jälkeen jolloin ambulanssi tai paloauto ei ole päässyt perille ajoissa pyllistelevän tiesulun vuoksi ja ihmishenkiä on menetetty, että yleisten kulkuteiden tukkiminen minkään uskonnon varjolla ei ole sallittua..

Niin silloin leimahtaa liekkiin jälleen muslimien PYHÄ VIHA.

HEIDÄN oikeuksiaan on nyt rajoitettu, koska HE ovat MUSLIMEJA. VÄÄRÄUSKOISET ovat nyt kajonneet HEIDÄN pyhiin perinteisiinsä.

Ja sitten autot ja talot syttyvät jälleen liekkeihin katujen varsilla, ja muslimit (semmoiset ihan kivat ja tavalliset integroituneet) huutavat vihan vääristämin kasvoin jihadia vääräuskoisille.

Äänestä
  • Nuo persujen kaupunkilegendat ovat aika hauskoja, semminkin kun niitä keksivät ihmiset jotka eivät omalta maatilaltaan koskaan ole poistuneet minnekään, esim. tarkistamaan onko maailma niin paha kuin legendat kertovat.

    Tavallaan ihan kunnioitettavaa että tarinankerrontaperinne on arvossaan, mutta noiden tarinoiden sisältö voisi olla edes hiukan niiden vanhojen "takapenkiltä katoava mummo", "rotta pizzassa" tai "munuaisvarkaat"-tyyppisien tarinoiden tapaisia, hauskoja juttuja. Persutarinat kun ovat aina sitä samaa: ulkomaalaiset, ruotsalaisista lähtien, ovat kaikki mamuja jotka vain haluavat raiskata ja tappaa ja olla muslimeja ja muita jotka valloittavat maailman...

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Nuo persujen kaupunkilegendat ovat aika hauskoja, semminkin kun niitä keksivät ihmiset jotka eivät omalta maatilaltaan koskaan ole poistuneet minnekään, esim. tarkistamaan onko maailma niin paha kuin legendat kertovat.

    Tavallaan ihan kunnioitettavaa että tarinankerrontaperinne on arvossaan, mutta noiden tarinoiden sisältö voisi olla edes hiukan niiden vanhojen "takapenkiltä katoava mummo", "rotta pizzassa" tai "munuaisvarkaat"-tyyppisien tarinoiden tapaisia, hauskoja juttuja. Persutarinat kun ovat aina sitä samaa: ulkomaalaiset, ruotsalaisista lähtien, ovat kaikki mamuja jotka vain haluavat raiskata ja tappaa ja olla muslimeja ja muita jotka valloittavat maailman...

    tosiaankaan ole vahvin puolesi, sekään.

    Maalla on hyvin vähän mamuja, joten eivät ne heitä ahdistakaan. Ongelmat ovat kaupungeissa ja siksi tänne kirjoittavatkin lähinnä kaupunkilaiset kokemuksiinsa perustuen.

    Mielikuvitusmatkasi kaukaisiin maihin taas eivät ole kovinkaan luotettavia.

    Äänestä

  • Logiikka ei kirjoitti:

    Jos olisit ollut tarkkana, olisit huomannut etten tuossa puhunut mistään "mielikuvitusmatkailusta" vaan siitä että te maalaiset pelkäätte ihmisiä.

    Kaupunkilaiset eivät pelkää, sillä kaupungissa ihmisten kanssa on opittava elämään.

    Maajusseille on varmaan ihmeellistä että jotkut matkustavat jopa työkseen. Maailma on täynnä hämmästyksen aiheita kun elää elämänsä vain lantatunkion varjossa.

    tarvitsekaan kirjoittaa, kun teksteistäsi on helppo lukea rivien välistäkin.

    Logiikasta tai loogisesti taas et pystyisikään keskustelemaan, kun sinulla ei sitä ole.

    Äänestä

KORKEIN YKSI ELÄVÄ JUMALA on sanonut kirjassa eli raamatussa ,että
rankaisee kaikia jotka palvoo epäjumalia.
eihän euroopan syytä ole ettäheillä on riitaa omissa maissaan . heimo ja omia
uskonriittoja on.
MIKSI ON VELVOITETTA MUIDEN HEITÄ HYYSSÄTÄ

jos suomenvaltio olis avokätinen suomalaisille perheille
antais rahaa runsaasti elämiseen ajokortit ja muut edut .
KYLLÄ SYNTYVYYS NOUSIS ITEKSEEN.

miten he ovat tehneet suomen hyväksi ?
eivät opi kieltäkään ja se olis kyllä kynnyskysymys jatkolle.

Äänestä
  • Vishnu sen sijaan sanoo että jos palvoo puolijumalia, saa tilapäisiä nautintoja joilla on alku ja loppu.

    Kai eräänlainen rangaistus tyhmyydestä?

    Äänestä

Tuo on hyvä esimerkki siitä että sosiaalinen siirtolaisuus luo yhteiskunnallisia jännitteitä ja syö lisäksi viranomaisten resursseja.

Äänestä
  • Puhumattakaan ghettoutumisen kaltaisista ongelmista.

    Äänestä

"Valtiovarainministeriön kehysehdotuksen mukaan Maahanmuuttoviraston sekä pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanoton menoihin osoitetaan ensi vuonna noin 80 miljoonaa euroa."

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/rasanen-vastaanottokeskusten-maaraa-saatetaan-karsia/art-1288410296418.html

Eli tuo 80 miljoonaa menee pelkästään uusien mamujen vastaanottamiseen. Vaikka ovat vähentämssä, niin tuo on aivan liikaa. Paljonko mahtaa tuon lisäksi mennä, jo täällä olevien elättämiseen, puhumattakaan siitä että joka vuosi tulee lisää.

Äänestä
  • miljoonaa liikaa.

    Saati sitten muut suorat ja välilliset maahanmuuttoon täst'edeskin menevät kulut.

    Eliitti kun ei noin vain luovu lypsylehmästään.

    Äänestä

ei perkkkkeleeee noi ählämit saa tehdä mitä haluaa ja missä haluaa ja koska vaan-----------------------------ei kiinnosta enää koko leikkipuisto---kaikki menee plörinäksi ku nnoita ählämeitä täällä paapotaan

Äänestä

käpyjä ja ritsa

Äänestä

Olisinko itse pystynyt olemaan rauhallinen, vai olisinko potkaissut täysillä perseeseen noita pyllistelijöitä. On iljettävää esitellä persettään sivistyneille ihmisille.

Äänestä
  • Aijaa? Ja sinäkö olet muka sivistynyt?

    Äänestä

mukava viedä lapsi puistoon leikkimään kun ählämit siellä pyllistelee.

Äänestä

Piereskeleekö ne rukoillessaan toistensa nenään?

Äänestä
  • "Piereskeleekö ne rukoillessaan toistensa nenään? "

    Tyypillinen persuäänestäjän ajatuksenjuoksu...

    Äänestä

  • +1 kirjoitti:

    "Piereskeleekö ne rukoillessaan toistensa nenään? "

    Tyypillinen persuäänestäjän ajatuksenjuoksu...

    No, maajussille on tärkeää aina saada jokaiseen lauseeseen joku genitaalin tai eritteen nimi. Mitään muuta sisältöä heidän jutuissaan ei sitten olekaan.

    Surullista vain että joukkio joka vouhottaa "suomalaisuudestaan" on täysin pelon vallassa mitä tulee muihin kulttuureihin. Luulisi että itsetunto olisi sen verran kasvanut että voisi jo sietää sitä tosiseikkaa että kaikki eivät käyttäydy täysin samalla tavoin kuin suomalaiset. Se helpottaisi myös kaupankäyntiä, kun suomalainen edes joskus osaisi businesstilanteessa vaikka englantilaisten kanssa keskustella muustakin kuin oman vatsansa toiminnoista.

    Äänestä

  • ...myös pa..kan hajua, kun ovat käyneet ekana pa..kalla ja sitten pyllistetään.

    Pervojen hommaa!

    Äänestä

  • ja kuvittele.... kirjoitti:

    ...myös pa..kan hajua, kun ovat käyneet ekana pa..kalla ja sitten pyllistetään.

    Pervojen hommaa!

    Siellä toinen!

    Eikös tuo sitten ole aika pervoa jos on noin kiinnostunut ihmisten ulostamisesta?

    Jäikö sinulta vauvana anaalivaiheeseen jokin trauma?

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    No, maajussille on tärkeää aina saada jokaiseen lauseeseen joku genitaalin tai eritteen nimi. Mitään muuta sisältöä heidän jutuissaan ei sitten olekaan.

    Surullista vain että joukkio joka vouhottaa "suomalaisuudestaan" on täysin pelon vallassa mitä tulee muihin kulttuureihin. Luulisi että itsetunto olisi sen verran kasvanut että voisi jo sietää sitä tosiseikkaa että kaikki eivät käyttäydy täysin samalla tavoin kuin suomalaiset. Se helpottaisi myös kaupankäyntiä, kun suomalainen edes joskus osaisi businesstilanteessa vaikka englantilaisten kanssa keskustella muustakin kuin oman vatsansa toiminnoista.

    "businesstilanteessa"

    Opettelisit suomea, ennen kuin rupeat isottelemaan.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Siellä toinen!

    Eikös tuo sitten ole aika pervoa jos on noin kiinnostunut ihmisten ulostamisesta?

    Jäikö sinulta vauvana anaalivaiheeseen jokin trauma?

    aika pieneen vähemmistöön Suomessa, jotka haluaa haistella toistensa per-seitä ja vielä julkisella paikalla.

    Ilmankos olet kateellinen maajusseille, kun he "saavat" haistella pas-kaa eläintiloilla joka päiva.

    Äänestä

  • hah hah hah hah kirjoitti:

    "businesstilanteessa"

    Opettelisit suomea, ennen kuin rupeat isottelemaan.

    Kaikkea ei voi valitettavast selittää maataloustermein. Businesstilanne on normaali liike-elämässä, ja ehkä sitä voisi verrata vaikka johonkin joka sinulle olisi tutumpi asia.

    "Lehmänkauppa..." ehkei ihan oikea vertaus sivumerkityksineen. Olisiko "maatalousmarkkinat" parempi? Ehkei sittenkään.

    Jos otetaan sitten vaikka vertauskuvallisesti. "Businesstilanne" voi olla vaikka se kun menet lypsämään Mansikkia. Vaikka se ei sinänsä tuota mitään, on se kuitenkin teoriassa työtä jota tehdään. Normaalielämässä sellainen voi olla vaikka hintaneuvottelu (jota on vähän vaikea selittää maajussille sillä hehän eivät koskaan joudu tinkimään mistään, tai neuvottelemaan yleensäkään koska EU-tuki kasvaa sen myötä mitä halutaan).

    Et vieläkään tajua, miksi kirjoitustapasi on väärä. Mieti rauhassa, ehkä se joskus kirkastuu.

    Opettelisit suomea, ennen kuin rupeat isottelemaan.

    Äänestä

  • hah hah hah hah hah kirjoitti:

    "businesstilanteessa"

    Et vieläkään tajua, miksi kirjoitustapasi on väärä. Mieti rauhassa, ehkä se joskus kirkastuu.

    Opettelisit suomea, ennen kuin rupeat isottelemaan.

    Joka ainoa persu pitää vääränä sellaista kirjoitustapaa joka osoittaa heidän ajattelunsa järjettömyyden. Eihän tuo mitään uutta ole.

    Tuohon ensimmäiseen lauseeseesi ei muuten kuulu pilkkua, jos et ole kysymässä "miksi kirjoitustapasi on väärä?". Heinähatun kannattaisi lukea joskus muutakin kuin lypsyopasta.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Joka ainoa persu pitää vääränä sellaista kirjoitustapaa joka osoittaa heidän ajattelunsa järjettömyyden. Eihän tuo mitään uutta ole.

    Tuohon ensimmäiseen lauseeseesi ei muuten kuulu pilkkua, jos et ole kysymässä "miksi kirjoitustapasi on väärä?". Heinähatun kannattaisi lukea joskus muutakin kuin lypsyopasta.

    muukin jo on todennut, kielioppi ei ole vahvin lajisi, sekään.
    Pilkku siinäkin lauseessa on aivan oikeassa paikassa.

    Myös äidinkieli oli minulla kiitettävä ja opettajana itse äidinkielen kirjan kirjoittaja.
    Sinun arvosanojasi ei ole vaikea arvata.

    Äänestä

  • Kuten moni kirjoitti:

    Kovinpas minun henkilöni rupesi kiinnostamaan.

    Jos ainoa leuhkimisen aihe on että pystyy kirjoittamaan kieliopin mukaisesti, on hyvä että asuukin siellä maalla jossa ei tarvitse tehdä töitä elääkseen.

    Opettajan ammatista on kiva haaveilla aina lypsyvuorojen välissä, eikö vain?

    ei missään tapauksessa olisi mieliammattini, varsinkaan nykyään, kun luokissa on paljon rät tipäitä.

    Maalla asuminen ja jopa maanviljely olisikin monessa suhteessa kiinnostavaa, mutta vaatisi aivan liikaa alkupääomaa, lainan ottoa tai maatilan omistavan kaverin löytämistä.
    Ihan sellainen pienimuotoinen olisi parasta, kun en tykkää paperisodasta.

    Sinunkin kannattaisi kokeilla vaikkapa Maajussille morsian(sulhanen)-ohjelmaa, jos vaikka tärppäisi. Pääsisit katkeruudestasi ja lihaisten EU-patojen äärelle.

    Kummallista, kun eksyt aiheesta aina maalle, mutta niinhän sitä sanotaan, että siitä puhe, mistä puute.
    Sinun tapauksessasi puute taitaa jäädä pysyväksi, kun rivien välistä voi lukea, että olet lähinnä kiinnostunut isännistä ja noita homomaanviljelijöitä taitaa olla aika vähän.

    Ehkäpä joku voisi kuitenkin vuokrata pienen lantakasan kohtuuhintaan, se kun tuntuu olevan toinen intohimosi.

    Äänestä

Ei kannata olla moksiskaan. Tämä uskonnolla elämöiminen on kuulemma maanviljelijöitten vika, sanoo kaikkitietävä Jussuff.
Aikuinen tämän tietysti vielä jotenkin kestää, mutta pienet lapset saattavat järkyttyä.

Äänestä
  • Jos järkyttyvät, miksi kerrot mokomia valheita?

    Äänestä

Meidän suomalaisten kannattaa jättää käyttämättä tällaisten yritysten palveluita, jotka hyysäävät muslimeita. Suomalaisessa kulttuurissa ovat uskovaiset aina kokoontuneet omiin tiloihinsa, eivät yrityksiin tai julkisiin laitoksiin, kuten muslimit tekevät, he ovat kerääntyneet rukoilemaan kuntokeskukseen, kirjastoon ja nyt lasten leikkipaikkaan, he ovat hävyttömiä ihmisiä, jotka eivät kykene ajattelemaan miten heidän toimintansa loukkaa ei muslimeita.

Äänestä
  • Toivottavasti pian julkaistaan lehdissä tietoa tästä suomalaisten "boikotista" sellaisissa maissa kuin
    Saudi-Arabia
    Malesia
    Inta
    Irak
    Iran
    Syyria
    Egypti
    ...jotka ovat tähän asti ostaneet tuotteita ja palveluita myös Suomesta.

    Tulevaisuuden maailmassa ei kauppa enää käy niin helposti, vaan myös islamilaiset maat voivat valita mistä ostavat. Ja toivottavasti eivät osta niistä maista joissa vihataan muslimeja. Siitähän pahastuisi jopa persu.

    No, persujen koko tavoitehan on Suomen vientiteollisuuden alasajo, joten eiköhän tuo toive täyty.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Toivottavasti pian julkaistaan lehdissä tietoa tästä suomalaisten "boikotista" sellaisissa maissa kuin

    julkaistaan lehdissä tietoa, missä rät tipäämaissa sorretaan länsimaalaisten oikeuksia,
    sellaisissa maissa kuin
    USA
    Saksa
    Ranska
    Englanti
    Venäjä
    Espanja
    Italia
    Norja
    Ruotsi
    Suomi
    ja kymmeniä muita
    ...jotka ovat tähän asti ostaneet tuotteita ja palveluita myös rät tipäämaista.

    Tulevaisuuden maailmassa ei kauppa enää käy niin helposti, vaan myös länsimaat voivat valita mistä ostavat. Ja toivottavasti eivät osta niistä maista joissa vihataan länsimaalaisia. Siitähän pahastuisi jopa hyysäri?

    No, hyysäreiden koko tavoitehan on rät tipäämaiden vientiteollisuuden alasajo, joten eiköhän tuo toive täyty.

    Niin, ja kun öljy loppuu tai aletaan käyttää muita energialähteita oljyn sijaan, niin eihän niillä ole mitään myytävääkään.

    Resurssikysymys. Voi toimia 10 vuotta. Odota, kun 3. maailman resurssit alkavat jäädä niukoiksi väestön liikalisääntymisen ja umpihullun kertakäyttökulutuskulttuurin vuoksi. Suomessa on vettä, metsää, viljelysmaata riittävästi hengissäselviämiseen. Toista se tulee olemaan teidän liikalisääntyvien uskonkiihkoilijoiden painekattiloissa.

    Äänestä

  • Toivottavasti pian kirjoitti:

    julkaistaan lehdissä tietoa, missä rät tipäämaissa sorretaan länsimaalaisten oikeuksia,
    sellaisissa maissa kuin
    USA
    Saksa
    Ranska
    Englanti
    Venäjä
    Espanja
    Italia
    Norja
    Ruotsi
    Suomi
    ja kymmeniä muita
    ...jotka ovat tähän asti ostaneet tuotteita ja palveluita myös rät tipäämaista.

    Tulevaisuuden maailmassa ei kauppa enää käy niin helposti, vaan myös länsimaat voivat valita mistä ostavat. Ja toivottavasti eivät osta niistä maista joissa vihataan länsimaalaisia. Siitähän pahastuisi jopa hyysäri?

    No, hyysäreiden koko tavoitehan on rät tipäämaiden vientiteollisuuden alasajo, joten eiköhän tuo toive täyty.

    Niin, ja kun öljy loppuu tai aletaan käyttää muita energialähteita oljyn sijaan, niin eihän niillä ole mitään myytävääkään.

    Suomalaisille metsätuotteille voi olla kovakin kysyntä sademetsien huvetessa. Toivottavasti suomalaiset ovat niin fiksuja, etteivät myy tuotteitaan siinä vaiheessa
    muslimimaihin, jotka yrittävät vallata maatamme hitaasti ujuttautumalla.

    Ei tule onnistumaan. Internet on turhan hyvä tiedonvälitysapuväline levittäessä tietoa ihmisille teidän saatanallisesta hulluudestanne.

    Äänestä

  • Toivottavasti pian kirjoitti:

    julkaistaan lehdissä tietoa, missä rät tipäämaissa sorretaan länsimaalaisten oikeuksia,
    sellaisissa maissa kuin
    USA
    Saksa
    Ranska
    Englanti
    Venäjä
    Espanja
    Italia
    Norja
    Ruotsi
    Suomi
    ja kymmeniä muita
    ...jotka ovat tähän asti ostaneet tuotteita ja palveluita myös rät tipäämaista.

    Tulevaisuuden maailmassa ei kauppa enää käy niin helposti, vaan myös länsimaat voivat valita mistä ostavat. Ja toivottavasti eivät osta niistä maista joissa vihataan länsimaalaisia. Siitähän pahastuisi jopa hyysäri?

    No, hyysäreiden koko tavoitehan on rät tipäämaiden vientiteollisuuden alasajo, joten eiköhän tuo toive täyty.

    Niin, ja kun öljy loppuu tai aletaan käyttää muita energialähteita oljyn sijaan, niin eihän niillä ole mitään myytävääkään.

    Maajussit eivät ymmärrä että vienti on maallemme tärkeää. Toisaalta ymmärtäähän sen kun ei maajussin koskaan tarvitse itse tehdä mitään.

    Täällä todellisuudessa taas jokainen asiakas on tärkeä, ihan riippumatta siitä mikä heidän ihonvärinsä tai uskontonsa on. Sen vuoksi rasistien palkkaaminen on yrityksille mahdotonta, sillä rasistithan eivät suostu myymään muille kuin kaltaislleen, saati tekemään tuotteita tai tuottamaan palveluja kenellekään jota he pitävät alempiarvoisena.

    Äänestä

Tilan haltuun ottoja tapahtuu muuallakin.
Kuntosalille tulee pari maksavaa nuorehkoa muslimi- miestä.
Hetken päästä he päästävät avainkorteillaan sisään kahdeksan kaveriaan ja valtaavat jonkun osan salia ja pitävät siellä torikokouksiaan niin kovaan ääneen että sen voi tulkita jo uhkaavaksi käyttäytymiseksi.
Saliltamme jouduttiin sulkemaan ovi josta pääsee omalla kortilla menemättä kassan kautta ja valvonta-aikaa jouduttiin lisäämään.

Meneppä sanomaan tuolle kiiluvasilmäiselle mölyapinajoukolle että hei tänne saa tulla vain maksamalla jäsenmaksun ja täällä ei saa huutaa eikä kokoontua...
Rasismikortti vilahtaa samantien esiin ja eiköhän joku marttyyri löydy aina porukasta jolla on jokin käyrä sapeli putkikassissa. Ei sinne uskalla mennä sanomaan mitään.

Minkäs teet? Piikkilanka-aidat kuntosalilla ei näytä kauhean hyviltä...

Noh... Vuohta ei ole vielä sentään uhrattu tiloissamme.

Äänestä
  • Ei tunnu olevan kuntosalin etiketit hallussa näillä maahanmuuttajilla. Neljän hengen porukka varaa monta laitetta ja tekee jokaisessa jotain ja jättää kamojaan ympäri salia.

    Tein pari ensimmäistä sarjaa ja odottelin siinä laitteen vieressä parikymmentä sekuntia, jotta voin tehdä kolmannen, eiköhän siihen ehtinyt jo yksi näistä tekemään omaa sarjaansa. Heti kun hän päästi kahvasta irti, otin siitä itse kiinni. Ymmärsi sentään lähteä siinä vaiheessa.

    Muutama musta mies käy myös salilla, mutta he ovat todella kohteliaita ja osaavat salin säännöt hyvin. Varmasti käyvät töissä niinkuin muutkin suomalaiset. Harmittaa, että tällaiset hyväkäytöksiset maahanmuuttajat usein leimataan samaan negatiiviseen joukkoon tämän roskasakin takia, jonka määrä kasvaa jatkuvasti.

    Äänestä

  • gfdgfdvcbbcv kirjoitti:

    Ei tunnu olevan kuntosalin etiketit hallussa näillä maahanmuuttajilla. Neljän hengen porukka varaa monta laitetta ja tekee jokaisessa jotain ja jättää kamojaan ympäri salia.

    Tein pari ensimmäistä sarjaa ja odottelin siinä laitteen vieressä parikymmentä sekuntia, jotta voin tehdä kolmannen, eiköhän siihen ehtinyt jo yksi näistä tekemään omaa sarjaansa. Heti kun hän päästi kahvasta irti, otin siitä itse kiinni. Ymmärsi sentään lähteä siinä vaiheessa.

    Muutama musta mies käy myös salilla, mutta he ovat todella kohteliaita ja osaavat salin säännöt hyvin. Varmasti käyvät töissä niinkuin muutkin suomalaiset. Harmittaa, että tällaiset hyväkäytöksiset maahanmuuttajat usein leimataan samaan negatiiviseen joukkoon tämän roskasakin takia, jonka määrä kasvaa jatkuvasti.

    Kamala kauhistus! Uskalsit sentään laitteeseen vaikka mielestäsi väärärotuinen oli sitä ensin käyttänyt. Aika rohkeaa persulta!

    Eikös se sentään ole niin, että kuntosalissakin on opittava vuorottelemaan ja antamaan tilaa muillekin. Persu ei tietenkään mielellään sallisi lähimaillakaan ketään silloin kun hän sattuu salilla käymään, mutta valitettavasti hän ei myöskään halua maksaa koko salin varaamisesta.

    Kyllä nyt on mieli pahana kun heti persun jälkeen on ollut muita käyttäjiä. Kyllähän tuosta jo kannattaa kirjoittaa montakin vihakirjoitusta.

    Äänestin edelleenkin vihreitä, niinkuin tuossa aiemmassa viestissäni mainitsin.

    Salietikettiin kuuluu, että henkilö tekee omat sarjansa laitteessa ja sitten vasta seuraava tulee siihen. Eli hän änkesi minun varaamaani laitteeseen ja seisoin vielä ihan laitteen vieressä, jotta kaikki ymmärtävät minun käyttävän sitä vielä.

    Ilmeisesti et ole koskaan käynyt salilla jos et ymmärrä näitä asioita. Tai sitten olet pelkästään käsittämättömän typerä, jonka olet kyllä jo provoilullasikin osoittanut.

    Äänestä

  • cvcvxcxvfd kirjoitti:

    Tuskin käyt salilla muuten kuin mielikuvituksessasi. Esim. pihapiirisi navetta EI ole suinkaan kuntosali.

    Kaikella on aikansa, myös laitteiden käytöllä. Sinun etikettiisi kuuluu että muut eivät saa laitteita käyttää, mutta valitettavasti näin voi olla vain jos ostat omat vehkeet ja käytät niitä kotona. Kuntosaleissa vapaana olevaa laitetta saa käyttää. Jos olisit joskuskin ollut kuntosalilla niin huomaisit asian lyhyelläkin tarkastelulla.

    Onko laite mielestäsi vapaana jos joku seisoo sen vieressä ja tekee 30-60 sekunnin välein sillä jotain? Ei ole, vaan silloin odotetaan kiltisti, että toinen tekee sarjansa. Totta, että on epäkohteliasta varata laitetta pitkään, mutta 10min ei ole vielä pitkään.

    Ja olen kylläkin käynyt salilla aktiivisesti 4 vuotta, joka on aika paljon suhteutettuna ikääni. Olen myös käynyt aktiivisesti kolmella eri salilla, joten tämä etiketti ei ole pelkästään yhdellä salilla.

    Navetoista tai maatiloista en tiedä mitään, jätän sen tietämyksen sinulle, koska sinulla näyttää olevan kiinnostusta niitä kohtaan.

    Äänestä

  • vcxxcxcvf kirjoitti:

    Riippuu paikasta. Muistan kuinka joskus eräässä kuntosalissa Singaporessa oli niin paljon ihmisiä että minuutin odottelu laitteen vieressä ei mitenkään olisi tarkoittanut että laite ei olisi vapaa.

    Teillä siellä Kihniössä tietenkin joissain laitteissa ei ole käyttäjiä moneen kuukauteen, joten aika voi olla pitempi. Muutaman tunnin seisominen laitteen "vieressä" tarkoittaa yhä edelleen että se on "käytössä".

    Toisaalta teillä siellä Kihniössä tuskin on kuntosaleja, joten tämä nyt vain noin niin kuin teoriamielessä.

    Eiköhän noin yleensäkin ole kyse kommunikaatiosta. Sen sijaan että puristetaan nyrkkiä taskussa, kannattaisi puhua kanssaihmiselle tyyliin "Olen edelleen varaamassa tätä laitetta" tai "Anteeksi mutta minun pullisteluni oli vielä kesken" tai "Odotapas hetki vielä". Mutta ei. Sellainen ei sovi suomalaiselle maajussille vaan kaikkien on ymmärrettävä pelkästä katseesta.

    sairas tyyppi mussujussu on. Täytyy olla todella yksinäinen mökkihöperö, kun kirjoittelee pas-kaa päivät pitkät monella palstalla.

    Mihin aikaan muka teet työtä? Ei sinua kukaan töihin ottaisi ja itsekin loisena puolustelet rät tipäitä.

    Äänestä

  • Huh miten kirjoitti:

    En minä nyt tuota salillakävijää ihan sairaaksi kutsuisi, vähän itsepäiseksi jänkääjäksi vain.

    Sellaiseksi sitä tulee kun ei koskaan käy missään, edes kuntosalilla.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Riippuu paikasta. Muistan kuinka joskus eräässä kuntosalissa Singaporessa oli niin paljon ihmisiä että minuutin odottelu laitteen vieressä ei mitenkään olisi tarkoittanut että laite ei olisi vapaa.

    Teillä siellä Kihniössä tietenkin joissain laitteissa ei ole käyttäjiä moneen kuukauteen, joten aika voi olla pitempi. Muutaman tunnin seisominen laitteen "vieressä" tarkoittaa yhä edelleen että se on "käytössä".

    Toisaalta teillä siellä Kihniössä tuskin on kuntosaleja, joten tämä nyt vain noin niin kuin teoriamielessä.

    Eiköhän noin yleensäkin ole kyse kommunikaatiosta. Sen sijaan että puristetaan nyrkkiä taskussa, kannattaisi puhua kanssaihmiselle tyyliin "Olen edelleen varaamassa tätä laitetta" tai "Anteeksi mutta minun pullisteluni oli vielä kesken" tai "Odotapas hetki vielä". Mutta ei. Sellainen ei sovi suomalaiselle maajussille vaan kaikkien on ymmärrettävä pelkästä katseesta.

    Miksi maalla asuminen on jotenkin huonon ihmisen merkki?

    Kai jossain pas-kasalilla onkin niin paljon porukkaa, että ei tiedä edes mistä toinen kaveri alkaa ja mihin toinen loppuu. Suomen saleilla kävijämäärää rajoitetaan tarvittaessa.

    Olen aika vakuuttunut siitä, että sinä et ole käynyt koskaan salilla, etkä tiedä edes mikä on sjmv ilman googletusta.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    En minä nyt tuota salillakävijää ihan sairaaksi kutsuisi, vähän itsepäiseksi jänkääjäksi vain.

    Sellaiseksi sitä tulee kun ei koskaan käy missään, edes kuntosalilla.

    Ei käy Jussuf (se sama) töissä! Luuhaa vaan päivät pitkät keskustelupalstoilla pas-kaa kirjoittelemassa.

    Äänestä

  • xvcxcvvxcfsdsdf kirjoitti:

    Miksi maalla asuminen on jotenkin huonon ihmisen merkki?

    Kai jossain pas-kasalilla onkin niin paljon porukkaa, että ei tiedä edes mistä toinen kaveri alkaa ja mihin toinen loppuu. Suomen saleilla kävijämäärää rajoitetaan tarvittaessa.

    Olen aika vakuuttunut siitä, että sinä et ole käynyt koskaan salilla, etkä tiedä edes mikä on sjmv ilman googletusta.

    Kerropa ihan omin sanoin millä tavalla minun salivuoroni tähän asiaan kuuluvat? Vaikka pystyisin todistamaan käyväni WorldGymissä kaksi kertaa päivässä, millä tavoin se vähentäisi omaa ennakkoluuloasi?

    Äänestä

Islamia ei tapauksessa ole tuputettu kenellekään, sinä valehtelet! Suomessa on uskonnonvapaus ja jos joku haluaa jossain rukoilla, ei sitä voi kieltää. Kieltäminen on lainvastaista.

Islaminuskossa rukoilulla on tärkeä asema, se pitää ottaa huomioon.

Äänestä
  • Hai hyyssäri, sinusta on siis oikein rukoilla paikassa joka aiheutta häiriötä muille?

    Äänestä

  • iso joukko mumisevia miehiä, haloo ...
    Onko todella näin että suomalaiset saavat väistyä mamujen tieltä?

    Äänestä

  • Lapsien leikkipaikas kirjoitti:

    iso joukko mumisevia miehiä, haloo ...
    Onko todella näin että suomalaiset saavat väistyä mamujen tieltä?

    Kuka siellä joutui väistymään? Taisivat olla juuri ne rukoilijat jos oikein ymmärsin...

    Persut hyrisevät onnessaan aina kun saadaan jotakuta kiusatuksi.

    Äänestä

  • Jassoo? kirjoitti:

    Hai hyyssäri, sinusta on siis oikein rukoilla paikassa joka aiheutta häiriötä muille?

    Mielestäsi tuo paikka siis aiheuttaa häiriötä muille? Tarkoitatko siis koko sitä peuhapaikkaa? Kuka siitä on häiriintynyt, naapuritko?

    Äänestä

Maassa maan tavalla...eiku...

Äänestä

Joku rasistinen perheenisä oli heti valittamassa. On se kummallista! Muslimit rukoilevat omassa rauhassaan ketään häiritsemättä ja ahdasmieliset punaniskajuntti-rasistit heti kimpussa. Ei ihme että osa rukoilijoista ärsyyntyi.

Kaikki tällainen rasismi ja uskonnonviha maahanmuuttajia kohtaan on tuomittava ankarimman mukaan, ja tuo perheenisä pitäisi tuomita ehdottomaan pitkään vankeusrangaistukseen.

Hannele K.

Äänestä
  • Näissä provoissasi ei koskaan ole merkkiäkään siitä että olisit tosissasi, joten miksi viitsit jatkuvasti niitä suoltaa?

    "Ehdottomaan pitkään vankeusrangaistukseen..." - mikä typerä maajussin ajatus!

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Näissä provoissasi ei koskaan ole merkkiäkään siitä että olisit tosissasi, joten miksi viitsit jatkuvasti niitä suoltaa?

    nauraahan HARAKKA !

    on tosissaan. Kysy vaikka Hannele K:lta.

    Äänestä

ISTI TAAS MENNYT RÄHJÄÄMÄÄN USKOVAISILLE!
SANAN KIIRIESSÄ, SAATETAAN JOSSAIN LEVOTTOMASSA MAASSA TAAS KRISTITYLTÄ KATKOA KAULA!
JA ATEISTIT VAAN HIHITTÄÄ...

Äänestä

Tila otettiin haltuun. Lapsille näytettiin kuka pitää jöötä.

Äänestä
  • Juu. Kyllä nyt kaikki ymmärtävät että tila kuuluu sille asiasta möykänneelle maajussille ja sen lapselle. Ja muilla ei sitten ole sinne mitään asiaa.

    Ja jos virta tuo yläjuoksulta puulastun, tietää maajussi lähteä kirveen kanssa näyttämään kaapin paikkaa muillekin!

    Äänestä

  • No jos ruvetaan nyt keskustelu siirtämään uskontojen paremmuuteen ja mikä rukoilumuoto on "oikea", ei palstatila varmaankaan riitä.

    Totuudeksi siis jää, että leikkipuiston persua häiritsee että kyseisen yrityksen asiakkaina on myös muiden uskontojen, rotujen, kansojen, maiden tms. edustajia kuin hän itse, ja sehän ei maajussille käy. Siitä vain huutamaan sitten omaa pahaa oloaan ilmoille...

    Äänestä

  • Eikös juuri siellä Norjassa yksi teikäläinen maajussi-persu tappanut äskettäin nuoria juuri tuosta pelosta että "islam on paha"?

    Maistuis varmaan sullekin. Onko lannoitteet jo ostettu?

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Eikös juuri siellä Norjassa yksi teikäläinen maajussi-persu tappanut äskettäin nuoria juuri tuosta pelosta että "islam on paha"?

    Maistuis varmaan sullekin. Onko lannoitteet jo ostettu?

    käkönen kukkuu ..

    Äänestä

  • Karjalan kunnailla kirjoitti:

    käkönen kukkuu ..

    Niin siellä maalla on metsien kätköissä varmaan monenlaista ostosta piilossa...

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Niin siellä maalla on metsien kätköissä varmaan monenlaista ostosta piilossa...

    mamut "ostoksiaan metsien kätköihin"?

    No, Romanian romanit ainakin jättävät ostoksiaan ja varastelemiaan tavaroita maastoon kuparista lähtien.

    Äänestä

  • Piilottelevatko kirjoitti:

    mamut "ostoksiaan metsien kätköihin"?

    No, Romanian romanit ainakin jättävät ostoksiaan ja varastelemiaan tavaroita maastoon kuparista lähtien.

    Se Norjan persu taisi kätkeä ne pomminsa omaan latoonsa. Ympäröivistä metsistä saattaisi löytyä lisää.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Se Norjan persu taisi kätkeä ne pomminsa omaan latoonsa. Ympäröivistä metsistä saattaisi löytyä lisää.

    jo persuja tai sikäläisittäin Tosi Norjalaisia, sepä hienoa!

    Äänestä

  • Onko Norjassakin kirjoitti:

    jo persuja tai sikäläisittäin Tosi Norjalaisia, sepä hienoa!

    Norjassa heillä sentään on kunnon puoluenimi, "Edistyspuolue". Vitsinä varmaankin. Tosi norjalaisiksi eivät edes itseään väitä.

    Norjassa ollaan maahanmuuttoasioissa sentään Suomea 30 vuotta edellä. Mm. öljynporaus on tuonut maahan paljon ulkomaalaisia työntekijöitä ja heihin on nopeasti totuttu. Myös kalanjalostuslaitokset ovat tarjonneet ulkomaalaisille työmahdollisuuksia, myös suomalaisille.

    Kansainvälistyvät nuoret saavat tutustua toisiinsa työtä tehdessään ja ymmärtävät että muista maista tulevat ovat ihan samanlaisia kuin he itsekin. Tällaista ei Suomessa ole vielä päässyt tapahtumaan, lähinnä persujen vastustuksen vuoksi. Mutta ehkä tosiaan joskus muutaman kymmenen vuoden päästä...

    ollaan totuttu norjalaisiin.
    Varmasti ovatkin tyytyväisiä Norjassa, että sinne tulee töihin ahkeria suomalaisia ja muita eurooppalaisia, som puista ja rät tipäistä kun ei työntekoon näytä olevan.

    Äänestä

osaa rukoilla jossain piilossa pakkoko se on koko maailmalle näyttää että alistuu olemattomalle Jumalalle.

Äänestä
  • Miksi häiriköit ja provosoit? Onko elämäsi niin köyhää, että et keksi mitään kehittävämpää tekemistä kuin väittelyn pelkästään väittelyn ilosta?

    Äänestä

  • cvxxvfsdsdf kirjoitti:

    Miksi häiriköit ja provosoit? Onko elämäsi niin köyhää, että et keksi mitään kehittävämpää tekemistä kuin väittelyn pelkästään väittelyn ilosta?

    Miten se sinun kurjaa elämääsi helpottaa jos minä en enää keskustele asioista täällä? Luulisi että ei-persunkin mielipidettä saisi joskus tuoda julki, kun vielä ette ole pystyneet sitä kieltämään.

    Odota vain parempia aikoja, heinähattu!

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Miten se sinun kurjaa elämääsi helpottaa jos minä en enää keskustele asioista täällä? Luulisi että ei-persunkin mielipidettä saisi joskus tuoda julki, kun vielä ette ole pystyneet sitä kieltämään.

    Odota vain parempia aikoja, heinähattu!

    Tässä kuulet jatkuvasti ei-persun mielipiteitä. Sinä et keskustele, vaan provoat ja jankutat turhanpäiväistä sontaa.

    Kaikki argumenttisi ovat kumottuja, mutta olet liian typerä ymmärtääksesi sitä.

    Tämä oli viimeinen viesti sinulle jos et kykene nostamaan argumenttiesi tasoa.

    maksaa sinunkin sossussa käynnit !

    Äänestä

  • vcxcvxvcfsd kirjoitti:

    Kuulehan vcxcvxvcfsd, keskustelin juuri nimimerkki cvxxvfsdsdf:n kanssa joka vastasi nimimerkille Miksei ihmiset antamaani kommenttiin. Turha puhua mistään "jatkuvuudesta", koska kirjoitat täällä ensimmäistä kertaa.

    Yhtään argumenttiani ei ole kumottu, enkä tosiaan jää kaipaamaan kommenttejasi. Jatkan mielelläni nimimerkki cvxxvfsdsd:n ja Miksei ihmiset kanssa.

    Äänestä

  • heinähattu vaan kirjoitti:

    maksaa sinunkin sossussa käynnit !

    Heinähatut (ainakin siis maanviljelyä teeskentevät) eivät maksa yhtään mitään, vaan saavat n. 10 miljardia verottomana vuosittain. Et tainnut tietää...

    Sossu (tarkoitat varmaan Kela) on minulle tuntematon paikka. He ovat kyllä maksaneet lapseni lapsilisän. Oletko kovin kade siitä? Haluaisitko että maksan sen takaisin? Eikö ne kymmenet tuhannet veroeurot ole tarpeeksi joita veroina maksan? Miksi?

    Äänestä

  • Aivosolusi ei näköjään riitä tajuamaan että muslimit kaikkialla missä ovat tekevät samoin, eli häiriköivät julkisilla paikoilla.

    Tuo muslimien pyllyn-nosto-operaatio lasten leikkipaikassa oli vain jälleen yksi esimerkki universaalista modus operandista islamilaisten keskuudessa.

    Äänestä

kyllän voi oikolukea nämä viestit ja ottavat ja lähtevät lämpimään---

Äänestä

Leikkitilayritys tekee itselleen vain hallaa sallimalla tuollaiset tapahtumiset tiloissaan. Minä en ainakaan enää ikinä vie lastenlapsiani Hoploppiin!

Äänestä

Lapsia meidän perheessä ei tuonne viedä!

Äänestä

Asia on helposti ratkaistu pistämällä pystyyn Muslopin. Sinne kun on oma asiakaskkuntansa tsadin seudulla.

Äänestä

Joo kannattaisi jo pikkuhiljaa kaikkien alkaa tajuamaan, että afrikan ja sen lähialueiden miesporukoita ei maahan kannata vastaanottaa.

Ei me tuollaista suomea haluta. 90 % suomen kansasta on samaa mieltä kanssani.

Äänestä
  • Jos siis esim Egyptistä on tulossa lähetystö ostamaan suomalaista puutavaraa, ei heitä pidä ottaa vastaan.

    Onhan se kiva että Suomen kokoisella maalla on edelleen varaa valita asiakkaansa. Jos tosiaan 90 % kansasta haluaa lopettaa Suomen viennin, ei voi muuta sanoa kuin hyvää päivää ja tervetuloa työttömyyteen.

    Äänestä

egypyiläinen lähetystö tuskin jää maahan elätettäväksi loppuiäkseen. äläpä pössyf taas höyryä. olet kuitenkin ottanut neuvostani vaarin, ja yrität epätoivoisesti viljellä jonkunlaista huumoria aivan vimmatusti tässäkin ketjussa. tosin ainoaksi "hauskaksi" lohkaisuksi jää se turun telakalla työskentely. kaltaisesi tahvon älynlahjoilla telakalle pääsee ainoastaan siivoojaksi, ja silloinkin vain kovan työvoimapulan aikana. ps. et maksa veroja, suojatyöpaikkasi palkan maksavat sen sijaan veronmaksajat. varsinkin maajussit. aiheesta vielä sen verran, että lasten leikkipaikka on lapsia, ja lasten leikkimistä varten, eikä mikään karvaturpaisten äh-dullaheiden pyllistely-alue. aivan kuten linnanmäkikin on huvipuisto, eikä mikään vapaaottelu-areena. muslimeiden kannattaisi aina välillä muistaa se maassa maan tavalla- fraasi.

Äänestä

Kaikkiin julkisiin tiloihoin pitäisi varata paikka muslimeille rukoilua varten. Se kuuluu heidän kulttuuriinsa. Toimitusta häiritsevät, varsinkin kiihko juutalaiset ja kristityt pitäisi tuomita uskonrauhan rikkomisesta.

Äänestä
  • eiköhän se Jumala kuule jo yhdenkin rukouksen, toisto on hyödytöntä ,. ja jos ei kuule niin ei hän sitten mikään jumala ole ,.

    Äänestä

Pommivyötettävät tärkeitä ennen muita!

Äänestä

Ikävä tosiasia on, että islamissa on lapsiavioliittoja... Omassa maassamme siis annetaan tiloja tälläiselle uskonnon harrastamiselle tiloja! Huhuh! Pitäisi lailla kieltää jo pelkästään tälläisen lapsia alistavan taustan takia tilojen antaminen, vaikka olisivat kuinka rahan tarpeessa!

http://answering-islam.org/suomi/html/lapsimorsiamet.html

Äänestä
  • HUOM! Rukoushuoneen funktioihin kuuluu lapsiliittojen siunaamiset! Mihin verovarojamme oikein käytetään???!!

    Äänestä

Jos jatkossakin rukoushetket hoplopissa sallitaan, meidän lasten käynnit siellä loppuvat. Olen ymmärtänyt ettei hoplop ei ole mikään rukoushuone.

Äänestä

Jos kerran on maksettu lippu lapselle leikkiä Hop-Lopissa, niin lapsen pitää saada sitten leikkiä siellä häiriöttä.
Uskonnolliset toimitukset kuuluu todellakin muuanne.
Tossa tilanteessa närkästyneen isukin olisi pitänyt saada automaattisesti rahat takaisin.

Äänestä
  • Ei taida koskea meitä maahanmuuttajia. Jos on kyseessä maahanmuuttajan lapsi, ei mitään takeita anneta että lapsi saisi leikkiä. Pois pitää lähteä jos sattuu joku maajussin penska paikalle.

    Sellainen tämä maa nyt vain on.

    Äänestä

  • Höpsis hei! Miksi maajussi kirjoittaa tänne asioista mistä ei ole minkäänlaista omakohtaista kokemusta?

    Me paluumuuttajat (siis ihan suomenkieliset, suomalaiset, suomalaista perinnettä, suomalaisen näköiset...) olemme jatkuvasti tämänkaltaisten mielipidepalstojen hampaissa siitä syystä että olemme uudestaan muuttaneet tähän maahan. Me viemme kaikki naiset/työpaikat/sosiaalituet/asunnot/... ja muutenkin olemme ihan ällöjä kun olemme tänne takaisin tulletet.

    Eli ongelma ei ole suinkaan se että joku rukoilee. Ongelma on se, että me maahanmuuttajat olemme olemassa. Meihin kohdistuu Suuri Viha joka on persujen mielestä oikeutettua suomalaisuuden Palvontaa.

    Me nyt vain yritämme elää omaa elämäämme ja kasvattaa lapsemme niin etteivät he tosiaan opi vihaamaan suomalaisuutta kovin paljoa...

    Äänestä

Marseille - Kadut ovat käytössä muslimit laittomasti. Sama pöyristyttävä kohtaukset toistuvat joka perjantai. Valtioneuvosto antaa heille. Media vaikenee ... kohtauksia esiintyy joka perjantai. Näemme muslimit rukoilevat kaksi katua (street paino-of-the-Jauhot, Récollets Street), vain 80 metrin päässä Canebière. Kuten Pariisissa, seuraajat rauhan uskonto nyt tuntuu riittävän paljon ja tehokas sitoutua vuonna valtasuhteet ja yrittää pelotella toimielinten tasavallassa.

http://www.libertarianrepublican.net/2011/03/muslims-rioting-across-france-paris-and.html

Tätäkö me haluamme?

Äänestä
  • Ainakin persut ovat varmaan mielissään jos "valtioneuvosto antaa heille". Se että "kohtauksia esiintyy joka perjantai" on kyllä tuttua nykyisinkin, kun sekä Kansallisteatteri että Kaupunginteatteri avasi kautensa.

    Onhan se myös hyvä että "nyt tuntuu riittävän paljon ja tehokas sitoutua vuonna valtasuhteet". Usein kun kuullaan valitettavan sitä että mikään ei riitä.

    Mielenkiintoinen asia tuo että "yrittää pelotella toimielinten tasavallassa". Toimielimet ovat olleetkin vähän liian helpolla viime päivät, joten se että edes "yritetään" pelotella, on varmaan ihan paikallaan.

    Kun "näemme muslimit rukoilevat kaksi katua", ollaankin sitten jo vähän hatarammalla pohjalla. Mistähän kirjoittaja mahtaa tietää että joku on nimenomaan rukoillut kahta katua, eikä esim kolmea katua. Tuosta on varmaan unohtunut sana "päällystettäväksi", sillä epäilen että rukoillaan jonkin kadunpätkän päällystystä.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Ainakin persut ovat varmaan mielissään jos "valtioneuvosto antaa heille". Se että "kohtauksia esiintyy joka perjantai" on kyllä tuttua nykyisinkin, kun sekä Kansallisteatteri että Kaupunginteatteri avasi kautensa.

    Kaikkialla, minne muslimit ovat asettuneet on ongelmia. Syitä tähän etsitään aina kantaväestöstä, jolla kuitenkin on muutakin päässä kuin keittiöpyyhe.

    Em. maissa olivat asiat kunnossa niin pitkään kunnes muslimit pilasivat ne.

    Kun heitä ei kukaan voi sietää, eikä maahansa halua, olisi heille itselleenkin
    parempi rakentaa "kulttuuriansa" lajitovereinsa kanssa kotimaassaan.

    Eipä näytä viihtyvän nimim. Jussuf:kaan, mutta lentolippuja saa huokeaan hintaan.

    Äänestä

  • Odotan vaan että etelämmässä skini pimahtaa, ajaa monsterilla yli?

    Aikapommi, Islam, On?

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Ainakin persut ovat varmaan mielissään jos "valtioneuvosto antaa heille". Se että "kohtauksia esiintyy joka perjantai" on kyllä tuttua nykyisinkin, kun sekä Kansallisteatteri että Kaupunginteatteri avasi kautensa.

    Onhan se myös hyvä että "nyt tuntuu riittävän paljon ja tehokas sitoutua vuonna valtasuhteet". Usein kun kuullaan valitettavan sitä että mikään ei riitä.

    Mielenkiintoinen asia tuo että "yrittää pelotella toimielinten tasavallassa". Toimielimet ovat olleetkin vähän liian helpolla viime päivät, joten se että edes "yritetään" pelotella, on varmaan ihan paikallaan.

    Kun "näemme muslimit rukoilevat kaksi katua", ollaankin sitten jo vähän hatarammalla pohjalla. Mistähän kirjoittaja mahtaa tietää että joku on nimenomaan rukoillut kahta katua, eikä esim kolmea katua. Tuosta on varmaan unohtunut sana "päällystettäväksi", sillä epäilen että rukoillaan jonkin kadunpätkän päällystystä.

    Anteeksi palstalaiset, kuten varmasti olette kirjoituksiani (aivopierujani) lukiessanne havainneet että olen hiukan sekainen ja hysteerinen.

    Se johtuu siitä että täällä niuvanniemessä on lääke kokeilu meneillään, se saa minut kirjoittelemaan kaikenlaista p.askaa suomi24:llä.

    Anteeksi kaikille, tiedän tyhmyyteni ja naiiviuteeni.

    On hyvä että tiedostat asian. Mutta anteeksi et saa, ainoastaan poistumalla mahdollisimman pitkälle hyvittää tekosi.

    Ps. Nyt en tarkoita itiksen hampurilaisbaareja....

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Anteeksi palstalaiset, kuten varmasti olette kirjoituksiani (aivopierujani) lukiessanne havainneet että olen hiukan sekainen ja hysteerinen.

    Se johtuu siitä että täällä niuvanniemessä on lääke kokeilu meneillään, se saa minut kirjoittelemaan kaikenlaista p.askaa suomi24:llä.

    Anteeksi kaikille, tiedän tyhmyyteni ja naiiviuteeni.

    Tämä reaktio on aina se johon persu-maajussit päätyvät kun argumentit loppuvat. Tekeytyvät minuksi ja jatkavat vouhotustaan.

    Onneksi tuo on niin läpinäkyvää ja typerää ettei se haittaa muuta kuin Allah-Ahoa.

    Muuten: "naiiviuteeni" ei ole suomenkielen sana. Tarkoitat varmaankin "naiiviuteni".

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Tämä reaktio on aina se johon persu-maajussit päätyvät kun argumentit loppuvat. Tekeytyvät minuksi ja jatkavat vouhotustaan.

    Onneksi tuo on niin läpinäkyvää ja typerää ettei se haittaa muuta kuin Allah-Ahoa.

    Muuten: "naiiviuteeni" ei ole suomenkielen sana. Tarkoitat varmaankin "naiiviuteni".

    lääkityksesi pieleen. Millaista porukkaa siellä oikein on, kun laskevat nettiin noin sekavana.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Tämä reaktio on aina se johon persu-maajussit päätyvät kun argumentit loppuvat. Tekeytyvät minuksi ja jatkavat vouhotustaan.

    Onneksi tuo on niin läpinäkyvää ja typerää ettei se haittaa muuta kuin Allah-Ahoa.

    Muuten: "naiiviuteeni" ei ole suomenkielen sana. Tarkoitat varmaankin "naiiviuteni".

    Harakka sitä jaksaa rääkkyä !

    Äänestä

  • Ei Meille! kirjoitti:

    Odotan vaan että etelämmässä skini pimahtaa, ajaa monsterilla yli?

    Aikapommi, Islam, On?

    Voi pikku ressukkaa kun niin pelkää hirviöitä. Pelkäätkö myös kuorma-autoja?

    Äänestä

saavat kaksi kärpästä samalla iskulla, siinä sivussa vielä luvankin oikein näytteen kanssa.

Äänestä

Ihan tuon jussufin typerien kirjoitusten takia pidän nyt muslimeista vähemmän. Juuri tuollaiset typerät kommentit lisäävät eripuraa maahanmuuttajien ja kantaväestön välillä. Eli jussuf tehnyt ison hallan jo tällä ketjulla muslimeille suomessa. On täydellisen lapsellisia ja ylimielisiä nuo heinähattu persu nimittelyt. Kyllä muslimienkin pitäisi kunnioittaa maata mihin ovat tulleet. Jos kristitty käyttäytyisi noin muslimimaassa voisi henki jopa olla katkolla

Äänestä
  • Siellä heinähattu taas haikailee sellaisen Suomen perään jossa on otettu mahdollisimman paljon lakeja ja tapoja muslimimaista. Olisipa kiva kun Suomessa olisi henki katkolla kun kristittyjä pilkataan, toivoo persu...

    Ja että pidät vähemmän muslimeista nyt. Ihan totta? Ja ennen rakastit? Onpa se paha että luit kirjoituksiani, kun tuolla tavalla ajatus muuttui.

    Kyllä te maajussit olette helposti vaikutettavissa. Ei ihme että persut saavat ääniä.

    Äänestä

  • En ole "ying" enkä "yang"-mielinen.

    Kaltaisiasi on paljon juuri maaseudulla. Sen vuoksi en käy maalla koskaan. Milloin tahansa joku saattaa hyökätä kimppuun. Itäkeskuksssa sinut kyllä pidätetään, joten paremmat mestat saattaisi olla jossain Töysässä.

    Äänestä

  • jotain hyödyllista ja levität tuota propagandaa yhtä tyhmille ystävillesi. Mamut onkin tarkoitus pitää niitä varten varatuissa ghetoissa, eikä antaa levitä kaikkialle Suomeen.

    Onneksi olet itsekin uskonut nuo jutut ja tiedä vaikka olisivatkin totta.
    Pysykää vaan niissä ghetoissa, kuten Varissuo, josta suomalaiset ovatkin jo lähes kaikki lähteneet.
    Niissä teitä on helppo valvoa ja tarvittaessa pistää muurit ympärille tai...

    Nyt ymmärränkin, miksi olet niin peloissasi, kun se pelottava maaseutu näkyy sieltä gheton ikkunoista. Kaikki ne isot kovaääniset traktorit ja muut maatalouskoneet. Ei sellaisia lähtömaassasi ollut, mutta kun täällä on ne tukiaiset.
    Sinä jouduit lähtömaassasi ihan käsipelillä lantatunkioita hajottamaan ja lehmiä lypsämään.
    Olisit heti kertonut, niin olisimme ymmärtäneet tuon valtavan katkeruutesi maajusseja kohtaan.

    Kysyppä sieltä sossusta, josko he kustantaisivat psykiatrilla käyntisi. Ehdottomasti sinun täytyisi päästä hoitoon.

    Äänestä

  • Onneksi teet kirjoitti:

    jotain hyödyllista ja levität tuota propagandaa yhtä tyhmille ystävillesi. Mamut onkin tarkoitus pitää niitä varten varatuissa ghetoissa, eikä antaa levitä kaikkialle Suomeen.

    Onneksi olet itsekin uskonut nuo jutut ja tiedä vaikka olisivatkin totta.
    Pysykää vaan niissä ghetoissa, kuten Varissuo, josta suomalaiset ovatkin jo lähes kaikki lähteneet.
    Niissä teitä on helppo valvoa ja tarvittaessa pistää muurit ympärille tai...

    Nyt ymmärränkin, miksi olet niin peloissasi, kun se pelottava maaseutu näkyy sieltä gheton ikkunoista. Kaikki ne isot kovaääniset traktorit ja muut maatalouskoneet. Ei sellaisia lähtömaassasi ollut, mutta kun täällä on ne tukiaiset.
    Sinä jouduit lähtömaassasi ihan käsipelillä lantatunkioita hajottamaan ja lehmiä lypsämään.
    Olisit heti kertonut, niin olisimme ymmärtäneet tuon valtavan katkeruutesi maajusseja kohtaan.

    Kysyppä sieltä sossusta, josko he kustantaisivat psykiatrilla käyntisi. Ehdottomasti sinun täytyisi päästä hoitoon.

    En suinkaan pelkää. Jos luet tarkemmin näitä tässäkin viestiketjussa olevia juttuja, näet että nimenomaan maajussi se pelkää mennä pois lantatunkionsa varjosta.

    Täällä Helsingissä on esim. Kulosaaressa, Ruoholahdessa ja Kaivopuistossa paljon ulkomaalaisia asukkeina, ja nuo seudut ovat juuri niitä turvallisimpia. Maaseudulla taas, kuten juuri jossain Kankaanpäässä, heiluu koko ajan puukot ja puntarit kun vain joku yrittää puhua englantia.

    400% lisääntynyt rikollisuus vuodessa noilla pahimmilla loisten (islamistit, som put) asuinalueilla.
    Maaseudulla taas ei ole rikollisuutta juuri ollenkaan.

    Onneksi kaltaisillasi ei ole mahdollisuutta muuttaa noille mainitsemillesi varakkaammille alueille, muuten sielläkin rikollisuus lisääntyisi räjähdysmäisesti.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    En suinkaan pelkää. Jos luet tarkemmin näitä tässäkin viestiketjussa olevia juttuja, näet että nimenomaan maajussi se pelkää mennä pois lantatunkionsa varjosta.

    Täällä Helsingissä on esim. Kulosaaressa, Ruoholahdessa ja Kaivopuistossa paljon ulkomaalaisia asukkeina, ja nuo seudut ovat juuri niitä turvallisimpia. Maaseudulla taas, kuten juuri jossain Kankaanpäässä, heiluu koko ajan puukot ja puntarit kun vain joku yrittää puhua englantia.

    luettuani, kerrot pelkääväsi mennä maaseudulle ja väität maajussien parveilevan Helsingissä reppuineen ja merkkailemassa reviirejä.

    No, uskotaan sitten, että ne merkkailijat ja repputyypit ovatkin somp puja ja rät tipäitä. Varsinkin pimeässä somp puja onkin vaikea erottaa ja reppuihin taas on kätevä kerätä tavaraa ja kiiruhtaa kassan ohi maksamatta.

    Hyvä, että korjasit.

    Äänestä

Oikaisu. En ole persu ja asun kaupungissa. Rakastan lähimmäisiäni ja muslimejakin. En kuitenkaan tuollaisia öykkäreitä kun jussuf ja muutama muu muslimi. ja en toivo että keltään henki olisi katkolla uskontonsa takia missään.
Mielestäni nyt sanoin suoraan ja selevästi, mutta veikkaanpa ettei perille menny.

Ja todellakin pidän maahanmuuttajista nyt hiukka vähemmin tuollaisten öykkäreiden takia kun jussuf on. En kuitenkaa yleistä jotain ihmisryhmää niinkun jussuf tekee puhumalla ylimielisesti heinähatuista ja perus suomalaisista.

Äänestä
  • En vieläkään ole muslimi, mutta eihän tämä mene perille yhdellekään teistä maalaisista.

    Vai että asut kaupungissa... hehe

    Onko kaikki ihmissuhteesi aina jotenkin verroksissa siihen mitä minä teen tai ajattelen? "En rakasta vaimoani kuten Jussuf", "en mitenkään voi tukea lapsiani kuten Jussuf tekee"...

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    En vieläkään ole muslimi, mutta eihän tämä mene perille yhdellekään teistä maalaisista.

    Vai että asut kaupungissa... hehe

    Onko kaikki ihmissuhteesi aina jotenkin verroksissa siihen mitä minä teen tai ajattelen? "En rakasta vaimoani kuten Jussuf", "en mitenkään voi tukea lapsiani kuten Jussuf tekee"...

    Teikäläisillä tuo rakkauden osoittaminen vaimo(i)lle ja lapsille on todellakin erilaista, kuin meillä oikeilla suomalaisilla.

    Varmaan haluaisitkin juuruttaa suomalaisille nuo rät tipäiden tavat naisten kohtelusta ja lasten silpomisista. Luonnollisesti kannatat myös sharia-lakia.

    Äänestä

Mitäköhän tapahtuisi jos joku kristitty porukka ryhtyisi pitämään rukoushetkeä tai vaikka lukemaan raamattua julkisella paikalla islamilaisessa maassa?

Äänestä

Taitaisi käydä niin kuin kävi tuossa peuhapuistossa. Suomi nyt on monessa suhteessa samanlainen kuin islamilaiset maat, ihan täysin maajussien vuoksi.

Ehkä n. sadassa vuodessa voisi odottaa Suomen alkavan vihdoin länsimaistumaan, mutta tässä tulee olemaan vielä paljon mustaa keskiaikaa välillä, jos persut pääsevät päättämään.

Äänestä

Taidankin ihan tämän johdosta ruveta persuja äänestämään. Pakko niissä jotain on olla kun tuollainen idioottii koko ajan niistä jauhaa. Ja kaikki mitä teet tai ajattelet on iha yks ja sama. Taidat kuvitella että olet kaiken keskipiste kun tuollaista kirjoitat.

Äänestä

vai tehtiin moskeija

Äänestä

Jussuf on elävä esimerkki siitä, millaisia tyhjäpää idioottejakin löytyy mamuista.

Äänestä

Huh!! Sinä Jussuf voisit lopettaa jauhaamista samoista asioista! Olen itse mamu ja muslimi, mutta en missään tapauksessa lähde puolustamaan muita mamuja/muslimeja teoistaan! Minusta vähän tuntuu, että mielestäsi me ollaan aina oikeassa.

Mielestäni tuo HopLop tilanne on harmillista, kuvan olisi voinut olla ottamatta. Sai varmaan pari kymppiä iltalehdeltä. Aivan sama. Rukousta olisivat voineet tehdä muualla, kun kerran ollaan maassa, jossa enemmistö on kristittyjä.

Voisitte lopettaa tuon väittelemisen, ette te mitään voita tästä!

Olen ylpeä, että olen muslimi, mutta hermostuttaa tuo jauhaaminen koko ajan etenkin jostain maajusseista jne. Jokaisen usko on oma asiansa, ei sitä kukaan voi arvostella.

Kiitos Suomi, että sain käydä kaikki koulut täällä ja sain hienon työpaikan :) Tähän mennessä olen saanut pelkkää kiitosta, eikä ole ikinä arvosteltu uskontoani jne. Työssäni on osittain myös asiakaspalvelua, ja rakastan palvella suomalaisia, vaikka ongelmatilanteita tuleekin vastaan. Kyllä ihmisillä on paljon sanottavaa, kun vastahenkilö on maahanmuuttaja. Mutta onneksi näitä tilanteita tulee niin vähän vastaan, ehkä kerran vuodessa. Joten se ei minua masenna!

Ymmärrän suomalaisia, me ollaan vieraita täällä, meillä on erilaiset kulttuurit ja uskonto. Samalla tavalla kohdeltaisiin suomalaisiakin meillä päin. Meidän mamujen pitää sopeutua ja suomalaisten poistaa ennakkoluulot.

Äänestä

No mikäs siinä: moskeija varmasti on parempi paikka suomalaislapsille olla, kuin jonkun kännisen työttömän yksinhuoltaja- rikollisperheen kakarana oleminen. Mitäs vikaa moskeijoissa, häh?!1 Just luin Hesarin Kuukausiliitteesta jonkun katuvan kylmäilmeisen rikollisen kirjoituksen, kuinka akka muka ihan vahingossa ja ilman miiitään taaaloudellisia motiiveja oli "ajautunut" huumediileriksi ja vieläkin ulisutti eukkoa, että perskuta ei ole tullut oikein ehdittyä lapsiin keskittyä, vaikka niitä monta pyngätty jo hädintuskin aikuisiässä kyllä. Mä enemmin varmaan vaikka ampuisin itseni ennen, kuin hankkisin lapsia ja alitistaisin sellaiset vaaraan rikollisuudella tai paskapäisillä "miesystävillä". Vaikka itsekin olen nainen, olen aina halveksunut heikkoja naisia: naisen tulee elää elämänsä miehen kanssa ,johon voi luottaa tai olla ilman, jos sellaista ei onnena elämään satu.

H*VETIN kyllästynyt lukemaan sitä, kuinka sosiaaliviranomaiset ja sijaisperheet ja mitkä lie joutuu muiden kakaroita kasvattamaan, kun paskikset vanhempansa tunkee moloa revaan ja levittää revaa ja pynkää viis penikkaa peräjälkeen ja ei jaksa edes niitä kyrpäpäisiä kakaroitaan kasvattaa IHMISIKSI. Vihaan ihmisiä, joilla ei ole käytöstapoja! MIMUNKAAN ei tarvitsisi kaduilla pelätä hulluja, jos ainoastaan normaalit tekisi lapsia!

Äänestä
  • mutta muslimimaassa sinun vasta pitäisikin pelätä kadulla, varsinkin jos sattuisit kulkemaan ilman kaapua, muun kuin sukulaismiehen seurassa, jos erehtyisit ajamaan autolla...

    Enkä kyllä puolustele suomalaista perhepolitiikkaakaan.

    Äänestä

  • Vähän meni ohi kirjoitti:

    mutta muslimimaassa sinun vasta pitäisikin pelätä kadulla, varsinkin jos sattuisit kulkemaan ilman kaapua, muun kuin sukulaismiehen seurassa, jos erehtyisit ajamaan autolla...

    Enkä kyllä puolustele suomalaista perhepolitiikkaakaan.

    En usko. En henkilökohtaisesti tosin ole käynyt muslimimaissa kuin turistina, mutta minulla ei ole mitään ennakkoluuloja muslimeja kohtaan siksi, että omat tuntemani ovat esim. yliopistotohtoreita tai ylipäätään töitä tekeviä, eikä niiden asut häiritse minua yhtään ja lisäksi he ovat jopa paremmin käyttäytyviä, kuin monet kantasuomalaiset. Ehkä rukoilevat, mutta eivät juuri ainakaan sikaile kaduilla kuin monet oman maanmieheni- ja naiseni suomalaiset ja aina ystävällisesti kertovat kulttuuristaan, jos siitä heiltä kysyy, mutta se nyt vaatiikin edes alkeellista kielitaitoa ja sosiaalisuutta ja kulttuuritajua ja kotikasvatusta, että osaa keskustella muidenkin kuin 'naapurin jaskan' kanssa kohteliaasti ja suhtautua suuremmitta ennakkoluuloitta.

    Sanoin edellä rumasti Hs:ssa haastatellusta rikolliselta tieltä parannuksen tehneestä kantasuomalaisesta naisesta ja sen myönnän ja sitä pyydän anteeksi, koska kommentti on minun häpeäni ( vaikken tunne kyseistä HS:n Kuukausiliitteessä haastateltua entistä huumediileriäitiä henkilönä, en tietenkään), mutta se _nyt vain on niin_, että ei näilläkään anonyymeillla keskustelupalstoilla mitkään maahanmuuttajat vihakirjoituksia kirjoita, vaan .. anteeksi nyt vain .. ihan kantasuomalainen aika ikävästi netissä käyttäytyvä kirjotitajainteriööri varmaankin pääosin, joilla ei alkeellistakaan kotikasvatusta kirjottamisensa perusteella ole siunaantunut.

    Ja mua ihan todella pelottaa se asia, että jos näille palstoille paljon vihakijoituksia kirjoittavilla olisi esimerkiksi itsellään lapsia: Millaisen kuvan vaikkapa maailmasta sellainen lapsi saa, jonka äippä tai isä nettipalstalla työkseen suoltaa vihaa, että josssakin lasten leikkikeskuksessa on nähty muslimi rukoilemassa? Tuskin rasististen ihmisten kielenkäyttö ja negatiivinen arvoviritys eriää suuresti nettipalstoista kotiruokapöydässäkään, kun kakaroilleen juttelevat. Mun mielestä sellaisilla pienten lasten vanhemmilla, jotka niin vääristynyttä ja ihmisvihamielistä kuvaa maailmasta kakaroilleen opettaisi, että muka vaikka muslimit olisivat "vihollisia", ei todellakaan pitäisi edes olla lapsia.

    Ja arvaa, paljon maksaa Suomen valtiolle kaikki huostaanotot ja sijaisperheiden hommaamiset ja muut vuosittain? Ja rikollisuudesta aiheutuvat kustannukset? Kuule sillä fyrkalla mitä osaamattomien kasvattajien toilailuihin suomalainen yhteiskunta laittaa vuosittain verovaroja, saisi varmaan äkkiä moni työtönkin työtä! Muslimit ei ole syypäitä siihen, että jos vaikkapa nettipalstojen hörhöt anonyymisti suuruudenhulluutta kokevat vihajargon- toopeilijat voi henkisesti huonosti.

    Äänestä

Olipas fiksu ja asiallinen kommentti ampiaiselta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 26 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Perskutarallaa... kirjoitti:

Kalabaliikkia ja huutamista.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011090114300785_uu.shtml

Näin maatamme rikastutetaan ja islamia tuputetaan ja harjoitetaan aivan väärissä paikoissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu