ongelmana on että en tiedä enää mua tunnen tyttöystävääni kohtaan. Olemme olleet vuoden ja muutaman kuukauden päälle yhdessä, ja en tiedä rakastanko vai en. Hänen seurassaan on hyvä olla ja hän puhuu haluavansa aina olla vierelläni, ja minä haluan olla hänen kanssaan. Mutta miksi aina kun olen esim töissä niin tulee väkisin ajatuksia päähän että en rakasta eikä tunnu hyvälle. Sitten se alkaa ahdistaa mieltä ja kehoa oikein kunnolla ja sitten sydän hakkaa ja tekee välillä mieli itkeä ja huutaa. Haluan rakastaa häntä ja olla hänen kanssaan aina. Mutta miksi ajattelen että en rakasta häntä. Tuntuu mielettömän pahalle että joutuisin jättämään hänet yksin. En halua. Haluan tuntea rakkautta ollessani hänen vierellään. Haluan pitää aina hänet lähellä. Rakastanko vai suojelenko vain, vai onko se rakkautta? Apua! Olen masentunut myös aika vakavasti. En aina uskalla edes hänen kanssaan puhua näistä tyhmistä ajatuksista koska en halua hänen pelkäävän suhteen loppumista. Hänellä joskus ollut kuulema samoja ajatuksia mutta päässyt ohi niistä. Miksi minä en pääse. Auttakaa. Vastatkaa myös tähän 24 sähköpostiin jos osaatte neuvoa.
rakastanko vai ei?
jompelipompeli
71338
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ihan ansin pitää kysyä, että onko sinulla kavereita ja muuta elämää. Vietättekö vapaa-aikanne likkaa kahdestaan? Selvästikin koet jotenkin olevasi vastuussa tyttöystäväsi onnellisuudesta ja se saattaa aiheuttaa ahdistusta ja tappaa tunteen. Myös rakastaminen muuttuu ajan saatossa. Aluksi rakastumisen tunne on aika voimakas ja se tuo hyvää oloa. Helposti siihen tunteeseen saattaa jäädä kiinni ja haluaisi pitää yllä euforiaa. Siinä kuitenkin pettää itseään. Parisuhteessa tunteet kuitenkin muuttuvat. Rakastuminen menee ohi ja jäljelle pitäisi jäädä kiintymys ja aito välittäminen. Se on sitten sitä rakkautta.
Vaike näillä tiedoilla on antaa tarkempia neuvoja. Mietiskele tilannetta ja puhu tyttöystäväsi kanssa tunteiden kehittymisestä. Hyväksy kaikki tunteesi. Jos kiellät ne, ahdistut entistä enemmän.
vietämme tosi tosi paljon Aijaa kahdestaan. Huomasin ekan kerran kun ahdisti että mitä nää tunteet on. Tyttöystäväni löi vahingossa minua nenään niin että veret tuli. Menin vessaan ja hän yritti tulla lähelleni pyytämään anteeksi, jotenkin torjuin hänet ja säikähdin sitä ja sillon huomasin että nuo rakkauden loppumis tunteet tulivat ensin pelkona että niin kävisi, ja ne ovat ottaneet vallan mielessäni, ja tuntuu koko ajan enemmän että en rakastaisi vaikka haluan rakastaa. Vai kuulostanko vaan siltä että pitäis mennä hoitoon.
tuolla sinulle vähän juttua rakkauden eri vaiheista. Sinulla tuntuisi olevan meneillään "itsenäistymisen vaihe", vai ovatko tunteesi olleet koko suhteen ajan noin epävarmoja?
http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhteen_lahtokohtia/sitoutuminen_ja_laheisyys/
sekä
http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhteen_lahtokohtia/parisuhteen_vaiheet2/
ei ole, alkuun kaikki tuntui taivaalliselta ja ihanalta ! sehän tässä ärsyttääki...
sama juttu minullaki. olen nainen ja sinua vanhempi ja mietin just samoja asioita. ei ole helppoa, ei, tunteilleen ei mitään voi. ei niitä voi käskeä ja ihtiään pakottaa tuntemaan toisin. olisiko sinulla kaikesta huolimati menettämisen pelkoa? huono itsetunto? itellä osaksi näissä asioissa syy, miksi täs voi niin huonosti.
Koetko, että sinun tulisi tuntea tyttöystävääsi kohtaan pelkästään positiivisia tunteita, ja että negatiiviset tunteet häntä kohtaan olisivat jotenkin "väärin"? Koetko syyllisyyttä, jos sinua jonakin päivänä vaikka vain ärsyttää koko tyyppi?
On ihan tervettä ja luonnollista, että etenkin sellainen ihminen jonka kanssa viettää paljon aikaa herättää välillä myös ärtymystä. Voi tulla sellainen fiilis, että ei yhtään kiinnostaisi olla koko ihmisen seurassa. Se on kuitenkin vain tunne, ei sitä tarvitse säikähtää. Suhteen alussa molemmat usein lepertelevät ja yrittävät parhaansa mukaan miellyttää toista joka hetki, negatiiviset tunteet eivät kuulu skaalaan välttämättä ollenkaan. Kaikki on vaaleanpunaista ja suhtautuminen toiseen on idealistista eli kumpikin näkee ja haluaa nähdä toisessa vaan kaikki kivat ja söpöt ja ihanat asiat.
Sitten, kun alkaa tulla niitä ihan luonnollisia ärtymyksen ja vihankin tunteita toista kohtaan niin niiden voidaan kokea olevan jotenkin väärin, etenkin jos toinen sillä hetkellä edelleen suhtautuu "vaaleanpunaisesti". Toinen saatetaan nähdä jonakin ihanana pikku enkelinä, jota kohtaan ei "saa" tuntea mitään negatiivista.
Onko sinun ja tyttöystäväsi kodeissa ollut ihan ok näyttää negatiivisia tunteita ja pitää omat rajat (ts. ei ole tarvinnut keskittyä muiden miellyttämiseen)?
mielestäni asioista pitää osata keskustella. jos ei halua sisimmissään päästä toisesta irti ehkä sinä kaipaat keskustelua ja sitä tunnetta että hän oikeasti välittää sinusta kuin sinäkin hänestä. asioihin ei tule muutosta jos asioista ei puhu. toisen ajatuksia ei voi lukea ja ehkäpä tyttöystäväsi miettii myös samanlaisia asioita mielessään.