Ihmisen tunteet on kyllä niin monimutkainen juttu. En käsitä itseäni enää ollenkaan.
Tekee mieli kirjoittaa, mutten tiedä edes mistä aloittaa. Auttaako tänne kirjoittaminen mua yhtään, en tiedä........
Parisuhdetta takana kaksi vuotta, yksi yhteinen lapsi. Toki hienoja aikoja ollut, mutta melkeimpä enemmän riitoja, riitoja ja taas riitoja.
Mies haukkunut minua mitä inhottavimmilla sanoilla, loukannut todella verisesti, syvälle sisimpääni. Sitten taas anteeksi pyytäen vannonut miten paljon rakastaa, kunnes jälleen haluaa jättää.
Nykyään asumme eri osoitteissa, mutta seurustellaan ja erotaan parin viikon välein.
Virheitä minäkin elämässäni teen, eihän kukaan ole täydellinen. Mutta ehdottoman uskollinen ja lojaali olen aina kumppanilleni.
Minun elämäni---> lasten kanssa kotona. Missään en käy, eikä täällä kotonani käy juurikaan kukaan, sillä kukaan ei uskalla tulla sillä mieheni käytös on aiheuttanut sen. On jopa heittänyt sukulaisiani pois..
Olin läheinen sisarusteni kanssa, mutta nykyään olen loitonnut heistäkin. Mulla ei muita ole kuin lapset ja mies, joka sanojensa mukaan välittää, silti käytöksen mukaan pitää minua pelinappulanaan.
Aikanaan kysyin häpeääkö hän minua ( olen pyöreä, mutten mikään elefantti kuitenkaan ) johon hän vastasi " kumpa tietäisitkin, kuinka ylpeä olen saadessani kävellä noin kauniin naisen vierellä ja sanoa että "tämä on minun" " . Silti yleisillä paikoilla hän ei suostu edes käsi kädessä kävelemään.
Mä olen niin rikki. :( Kaipaan ja rakastan miestäni todella paljon, elämäni tuntuu tyhjältä ilman häntä. Mutta hänen kanssaan hajoan kuitenkin palasiksi. Ellen jo ole sitä.
Viimeksi eilen kerroin miten kaipaan häntä vaikka hän seisoisi vierelläni, kerroin miten tarvitsen häntä, miten paljon rakastan. Hän... ei vastannut siihen mitään. Puhumattomuus satuttaa.
Monesti miehet valittavat kun " naiset pihtaa " seksissä.
Meillä.. minä olen se joka haluaa, mies vetoaa usein väsymykseen.
Rakastelu suhteen alussa oli jotain taivaallista ja tiedän että se voisi olla vieläkin, mutta ei se ole.. Usein silloin harvoin kun jotain teemme, minä jään vajaaksi.. Minä kyllä hyväilen kaikilla mahdollisilla tavoilla, mutta mies vain makaa odottaen että minä teen AIVAN KAIKEN. Kuinka monta kertaa olenkaan itkuni niellyt salaa, kun mies kääntänyt seksin jälkeen selkänsä ja alkanut vain nukkumaan, sanomatta edes hyvää yötä.
En ymmärrä itseäni.. Miksi rakastan ja haluan miestä, joka vähättelee minua. Tuntuu kuin olisin itsestäänselvyys hänelle.
Sanoin hänelle myös että " vaikka rakastankin sinua, ei se oikeuta sinua käyttäytymään minua kohtaan kuin paskaa "
Siitä hän suuttui.
En tiedä mitä teen. Sydän itkee joka päivä. Tiedän että joku jossain voisi olla joka arvostaa ja rakastaa minua naisena kuten puolisoa kohtaan kuuluisikin tuntea, mutta kun en vaan halua muita kuin hänet, lapseni isän.
Mietin, olenko vain läheisriippuvainen, pelkään yksinäisyyttä vai mitä tämä on. Kuitenkin pidän itseäni fiksuna, aikuisena naisena, joka on selvinnyt monestakin elämän vastoinkäymisestä.
Antaisin melkeinpä mitä vain, jotta saisin tuntea oloni rakastetuksi. :-(
Tekee mieli kirjoittaa, mutten tiedä edes mistä aloittaa. Auttaako tänne kirjoittaminen mua yhtään, en tiedä........
Parisuhdetta takana kaksi vuotta, yksi yhteinen lapsi. Toki hienoja aikoja ollut, mutta melkeimpä enemmän riitoja, riitoja ja taas riitoja.
Mies haukkunut minua mitä inhottavimmilla sanoilla, loukannut todella verisesti, syvälle sisimpääni. Sitten taas anteeksi pyytäen vannonut miten paljon rakastaa, kunnes jälleen haluaa jättää.
Nykyään asumme eri osoitteissa, mutta seurustellaan ja erotaan parin viikon välein.
Virheitä minäkin elämässäni teen, eihän kukaan ole täydellinen. Mutta ehdottoman uskollinen ja lojaali olen aina kumppanilleni.
Minun elämäni---> lasten kanssa kotona. Missään en käy, eikä täällä kotonani käy juurikaan kukaan, sillä kukaan ei uskalla tulla sillä mieheni käytös on aiheuttanut sen. On jopa heittänyt sukulaisiani pois..
Olin läheinen sisarusteni kanssa, mutta nykyään olen loitonnut heistäkin. Mulla ei muita ole kuin lapset ja mies, joka sanojensa mukaan välittää, silti käytöksen mukaan pitää minua pelinappulanaan.
Aikanaan kysyin häpeääkö hän minua ( olen pyöreä, mutten mikään elefantti kuitenkaan ) johon hän vastasi " kumpa tietäisitkin, kuinka ylpeä olen saadessani kävellä noin kauniin naisen vierellä ja sanoa että "tämä on minun" " . Silti yleisillä paikoilla hän ei suostu edes käsi kädessä kävelemään.
Mä olen niin rikki. :( Kaipaan ja rakastan miestäni todella paljon, elämäni tuntuu tyhjältä ilman häntä. Mutta hänen kanssaan hajoan kuitenkin palasiksi. Ellen jo ole sitä.
Viimeksi eilen kerroin miten kaipaan häntä vaikka hän seisoisi vierelläni, kerroin miten tarvitsen häntä, miten paljon rakastan. Hän... ei vastannut siihen mitään. Puhumattomuus satuttaa.
Monesti miehet valittavat kun " naiset pihtaa " seksissä.
Meillä.. minä olen se joka haluaa, mies vetoaa usein väsymykseen.
Rakastelu suhteen alussa oli jotain taivaallista ja tiedän että se voisi olla vieläkin, mutta ei se ole.. Usein silloin harvoin kun jotain teemme, minä jään vajaaksi.. Minä kyllä hyväilen kaikilla mahdollisilla tavoilla, mutta mies vain makaa odottaen että minä teen AIVAN KAIKEN. Kuinka monta kertaa olenkaan itkuni niellyt salaa, kun mies kääntänyt seksin jälkeen selkänsä ja alkanut vain nukkumaan, sanomatta edes hyvää yötä.
En ymmärrä itseäni.. Miksi rakastan ja haluan miestä, joka vähättelee minua. Tuntuu kuin olisin itsestäänselvyys hänelle.
Sanoin hänelle myös että " vaikka rakastankin sinua, ei se oikeuta sinua käyttäytymään minua kohtaan kuin paskaa "
Siitä hän suuttui.
En tiedä mitä teen. Sydän itkee joka päivä. Tiedän että joku jossain voisi olla joka arvostaa ja rakastaa minua naisena kuten puolisoa kohtaan kuuluisikin tuntea, mutta kun en vaan halua muita kuin hänet, lapseni isän.
Mietin, olenko vain läheisriippuvainen, pelkään yksinäisyyttä vai mitä tämä on. Kuitenkin pidän itseäni fiksuna, aikuisena naisena, joka on selvinnyt monestakin elämän vastoinkäymisestä.
Antaisin melkeinpä mitä vain, jotta saisin tuntea oloni rakastetuksi. :-(
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tulipas surullinen olo sun puolestasi :( Ymmärrän hyvin sun tunteita siitä, että haluat vain tuntea olosi rakastetuksi. Mulla on omalla kohdallani hyvin samanlaiset fiilikset, tosin suhde juuri päättyi ja ikävä on kova. Muut miehet eivät sytytä millään lailla ja pelottaa aivan hirveästi. Mutta eron jälkeen olen huomannut, että vaikka alussa siltä ei tuntunut, mä kuitenkin selviän ilman sitä mun maailmani napaa, sitä tärkeintä ihmistä. Tällä tahdon vain sanoa, että jos susta tuntuu siltä, että olet suhteessasi onneton, hae voimaa sen lopettamiseen. Älä tuhlaa elämääsi tilanteessa, jossa olet toisen ihmisen armoilla ja tunnet jatkuvasti olevasi jotenkin tukahdettu. Tai jos susta tuntuu siltä, että suhteella on tulevaisuus ja että se voi parantua, puhu tunteistasi suoraan miehelle. Jos se mies susta oikeasti tykkää, se tekee kaikkensa suhteenne eteen. Jos ei, siirry eteenpäin, vaikka sattuisikin. Tuolla jossain kulkee varmasti joku sellainen, joka arvostaa ja rakastaa sua juurikin sellaisena kuin olet :)