Yritän nyt selittää mahdollisimman lyhyesti:
Olemme säätöni = deittini kanssa tapailleet 5kk ajan, noin kerran viikossa. Hän on ihana, kaikin puolin mukava ja tykkään viettää hänen kanssaan aikaa, kuten hän myös minun. Pidämme toisistamme, ja minä olisin valmis aloittamaan seurustelun. Olemme tehneet yhdessä kaikkea, mitä seurustelevatkin tekevät (seksi mukaan lukien, mutta ei montaa kertaa). Nyt tuleekin itse ongelma: Aina, kun otan puheeksi seurustelun aloittamisen, hän ahdistuu suunnattomasti ja muuttuu hiljaiseksi. Kun kysyn, miksei hän olisi valmis seurusteluun, vastaus on, että epäilee olenko sittenkään oikea henkilö siihen eikä ole itse varma haluaako alkaa seurustella.
Mun mielestä kuitenkin 5 kuukautta on tarpeeksi pitkä aika tutustua toiseen ja hänen tulis jo tietää, mitä minusta ns. haluaa. Olen yrittänyt olla hänen suhteen kärsivällinen, koska jollain tapaa ymmärrän, että jotkut ihmiset tarvitsevat aikaa ja rauhaa miettiä, eivätkä halua heti parisuhdetta. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että kohta omat rajat alkaa tulla vastaan. Olemmehan koko kesän ja kevään ajan tutustuneet toisiimme.
Epäröinnistään huolimatta hän on kertonut pitävänsä minusta, ikävöivänsä minua ja tykkäävän viettää kanssani aikaa. Kerran kun hän näki minut baarissa vieraiden miesten kanssa (joiden myöhemmin kerroin olevan kaverin poikakaverin ystäviä), hän sanoi, että jos olisin pussaillut hän olisi jättänyt minut heti!! Kuulemma myös se tuntuisi pahalta jos alkaisin tapailla jotain toista poikaa. Miksei siis tämä poika halua alkaa seurustella, jos kuitenki mielellään tapailee jne?? Poteeko hän ehkä sitoutumiskammoa?? Olen ehdottanut, että sopisimme päivän, johon mennessä hän ilmoittaisi mulle että haluaako alkaa seurustella vai ei. Siitäkin hän hermostui ja kun kysyin, mikä päivä olis hyvä, hän sanoi että haluaisi puhua asiasta joskus toiste. Mitä mun kannattais nyt tehdä?? Miten itse toimisitte tässä tilanteessa?
Olemme säätöni = deittini kanssa tapailleet 5kk ajan, noin kerran viikossa. Hän on ihana, kaikin puolin mukava ja tykkään viettää hänen kanssaan aikaa, kuten hän myös minun. Pidämme toisistamme, ja minä olisin valmis aloittamaan seurustelun. Olemme tehneet yhdessä kaikkea, mitä seurustelevatkin tekevät (seksi mukaan lukien, mutta ei montaa kertaa). Nyt tuleekin itse ongelma: Aina, kun otan puheeksi seurustelun aloittamisen, hän ahdistuu suunnattomasti ja muuttuu hiljaiseksi. Kun kysyn, miksei hän olisi valmis seurusteluun, vastaus on, että epäilee olenko sittenkään oikea henkilö siihen eikä ole itse varma haluaako alkaa seurustella.
Mun mielestä kuitenkin 5 kuukautta on tarpeeksi pitkä aika tutustua toiseen ja hänen tulis jo tietää, mitä minusta ns. haluaa. Olen yrittänyt olla hänen suhteen kärsivällinen, koska jollain tapaa ymmärrän, että jotkut ihmiset tarvitsevat aikaa ja rauhaa miettiä, eivätkä halua heti parisuhdetta. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että kohta omat rajat alkaa tulla vastaan. Olemmehan koko kesän ja kevään ajan tutustuneet toisiimme.
Epäröinnistään huolimatta hän on kertonut pitävänsä minusta, ikävöivänsä minua ja tykkäävän viettää kanssani aikaa. Kerran kun hän näki minut baarissa vieraiden miesten kanssa (joiden myöhemmin kerroin olevan kaverin poikakaverin ystäviä), hän sanoi, että jos olisin pussaillut hän olisi jättänyt minut heti!! Kuulemma myös se tuntuisi pahalta jos alkaisin tapailla jotain toista poikaa. Miksei siis tämä poika halua alkaa seurustella, jos kuitenki mielellään tapailee jne?? Poteeko hän ehkä sitoutumiskammoa?? Olen ehdottanut, että sopisimme päivän, johon mennessä hän ilmoittaisi mulle että haluaako alkaa seurustella vai ei. Siitäkin hän hermostui ja kun kysyin, mikä päivä olis hyvä, hän sanoi että haluaisi puhua asiasta joskus toiste. Mitä mun kannattais nyt tehdä?? Miten itse toimisitte tässä tilanteessa?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Öööö.. Onko tää mies minkä ikänen? Se ois hyvä tietää ainakin näin alkuunsa.
Hän on 1990 syntynyt eli 21.
Jos tapailee kerran viikossa niin se ei ole kovin paljoo. Miehes ei selvästikkään luota naisiin kun ne pettää niin herkästi.
Olet oikeassa, hänen naishistoriansa ei ole mukavaa kuunneltavaa; hän ei tunnu luottavan naisiin ollenkaan. Kaikki hänen naisjuttunsa ovat päättyneet ikävästi. Ei ole edes seurusteluun asti kenenkään kanssa koskaan päätynyt. Joku on löytänyt tapailun aikana paremman miehen eikä ole häntä enää halunnut tapailla, toinen pettyi häneen, on ollut sellainenkin joka paljastui vain seksiseuran etsijäksi. Hän on omien puheidensa mukaan törmännyt vain muutamaan "kunnoliseen" naiseen. Hänellä on jonkunlainen päähänpinttymä, että useimmat nykyajan tytöt ovat ns. lutkia, jotka harrastavat yhdenyön juttuja ja kohtelevat miehiä leikkikaluinaan.
Huoh, unohda koko mies.
En haluaisi noin vain unohtaa häntä, koska olen kiintynyt häneen ja haluaisin tosissani alkaa seurustella. Hänkään ei haluaisi lopettaa tapailua, mutta kun otan seurusteluun siirtymisen puheeksi, saan hänet vain ahdistuneeksi. Mielestäni se on aika hassua, koska tavallaan jo seurustelemme?! Emme ole sitä vain "sopineet". En usko hänellä olevan muitakaan naisia.
No sitten annat tyypille lisää aikaa, mitä muutakaan voit? Eli sana seurustelu pois sanavarastostasi. Sensijaan jutelkaa paljon, kyselkää toisiltanne vaikka mitä, lapsuusmuistoista tulevaisuudensuunnitelmiin. Jotakin kaapistaan paljastunee, joka ei lainkaan liity pariin epäluotettavaan tyttöön vaan ihan muuhun. Sinuna kyselisin hänen perheestään, lapsuudenmuistoja, ja varsinkin äitisuhde on tärkeä. Jos mahdollista, pyri tapaamaan hänen äitinsä ihan livenä, tutustumaan tähän.
Jos poika itse ei huomaa että ajattelee leimaavasti, ehkä jopa vihamielisesti naisia kohtaan, siis että jotakin on hullusti hänen omissa ajatusrakennelmissaan, joudut pettymään häneen ennemmin tai myöhemmin. Ainoa keino lienee pikkuhiljaa opettaa hänet luottamaan juuri sinuun, kunnioittamaan sinua naisena ja ihmisenä. Jos jaksat, lue aiheesta kiintymyssuhdeteoria parisuhdeterapian osana, siis miten ensimmäinen kiintymyssuhde vanhemman ja lapsen välillä leimaa tulevia suhteita, niiden onnistumista ja tasapainoisuutta. Onko hänellä muuta ongelmaa, kuten heikko itsetunto, masennusta, vaikeutta löytää suuntaa elämälleen?
Osuit naulan kantaan! Hänellä on juuri näitä mainitsemiasi ongelmia: masennusta on aikaisemmin ollut, ei ilmeisesti kuitenkaan juuri nyt. Hänen on myös vaikeaa löytää suuntaa elämälleen.
Itsekin tiedän tuon kiintymyssuhdeteorian, olen psykaa nimittäin lukiossa lukenut. En tullut edes ajatelleeksi koko asiaa! :D
He is just not that into you..