Yhteisöllisyys muutoksen kourissako?

Luin juuri ilmestyneestä Analogista Tampereen seurakuntaemännän ajatuksia yhteisöllisyydestä ja vapaaehtoityön ilmenemismuodoista. Asiaa sopii pohtia laajemminkin. Mikä on yhteisöllisyyden ja vapaaehtoistyön laatu nykyään seurakunnissamme? Rakentavaa keskustelua, ei henkilökohtaisuuksia.
374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ajattelin juuri eilen että yhteiskunnassa pitäisi palkita jollain porkkanalla vaikka vapaaehtoisuutta.Sillä voisi saada vaikka kerrytettyä liiton rahoja täyteen tietyin säännöllisyys kriteerein.Näin vapaaehtoisuudesta kertyisi työpanosta niille joille ei työtä riitä tai ole saatavilla.Tietysti tästä traas hyötyvät orjamarkkinat.

Äänestä

Jotkut vapaaehtoiset ovat jämähtäneet omiin kuppikuntiinsa. Kaikki tekemiset tehdään vuodesta toiseen samalla porukalla. Uusia ei huolita hommiin, sillä itseä pidetään korvaamattomina. Samalla toiset joutuvat tekemään valtavasti, vaikka eivät enää jaksaisikaan. Nuoremmille ei tehtäviä luovuteta jos joku vahva persoona ei sitä salli. Toisaalta on mahdollisuus päteä ja tuntea vielä olevansa tarpeellinen, marttyyrin asenteella voikin luetella loputtomiin mitä onkaan tullut tehtyä. Läheskään kaikki eivät edes uskalla tarjoutua tehtäviin, joissa osaavammat loistavat vuodesta toiseen.
Minusta yhteisöllisyys ei tällöin toteudu. Avoimmuus ja tehtävien tasapuolinen jakaminen on oikea tie. Jokaisella on oikeus sanoa ei, eikä ketään saa polttaa loppuun vapaaehtoistehtävissä. Terve itsekkyys on sallittua.

Äänestä

Minusta neuvoston esim. laki-ihmiset voisivat tehdä vapaaehtoistyötä enemmän. Näin säästyisi esimerkiksi toisen papin palkkausrahat tai osa rahoista, jotka voisi käyttää dikonia työhön.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Loppuunpalanutvapaae kirjoitti:

Luin juuri ilmestyneestä Analogista Tampereen seurakuntaemännän ajatuksia yhteisöllisyydestä ja vapaaehtoityön ilmenemismuodoista. Asiaa sopii pohtia laajemminkin. Mikä on yhteisöllisyyden ja vapaaehtoistyön laatu nykyään seurakunnissamme? Rakentavaa keskustelua, ei henkilökohtaisuuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu