Totuus

Millä ilveellä saan petturimiehestäni totuuden irti?
Pettämistä ei kiellä, mutta hän ei selvästikään koko totuutta.
Kestosta, tapaamisista jne.
Viesti, jolla "kärähdys" tapahtui antaa aivan erilaisen kuvan mitä ukko kertoo.
Tietysti tässä on tullut myös mietittyä elämää ennen käräshdystä ja nyt yhdistelen asioita.
Välillä on vainoharhainen olo, kun tuntuu, että kaikki asiat saavat erimerkityksen. Näille pikkutapahtumille, joihin aikoinaan sai selvityksen, on tullut nyt erilainen merkitys. Tästä johtuu, että epäilen mieheni rehellisyyttä.
Mitä merkitystä enää on valehdella, kun kuitenkin pettämisen myöntää. Omien sanojensa mukaan on kertonut kaiken rehellisesti.
Vai vaiko sitä kertoa rehellisesti? Kertokaa te kiinni jääneet pettäjät.
1261317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 126

Vanhimmat

En ole kiinnijäänyt pettäjä, mutta onhan ihan fakta, että asoita kaunistellaan mahdollisimman paljon. Halutaan antaa itsestä paras mahdollinen kuva huonossa tilanteessa. Joku puolustelisi, ettei halua loukata puolisoa enempää, mutta totuus taitaa olla itsekkyydessä - ei haluta myöntää itsellekään, minkälainen ihminen sitä oikein onkaan. Ainakaan ei haluta menettää saavutettuja etuja. Siksi valehdellaan.

Voitko kysellä toiselta naiselta asioista? Voi toki olla, ettei hänkään kerro totuutta, ovat miehesi kanssa sopineet tarinan.

Äänestä
  • Vai paras kuva itsestä ?
    Jos pettää ja jää kiinni se on siinä.En alkaisi yksityiskohtia käymään läpi,olisin kumpi tahansa osapuoli.
    Eiköhän ihminen tee samoja asioita pääpiirteissään oli kenen kanssa hyvänsä suhteessa eli jos se oma Lissu tai Late on käynyt vieraissa,lienee tehnyt sitä samaa kuin sinunkin kanssasi.

    Kyllä se perusasia on joko olla uskollinen tai ei.Ehkä se onko kyseessä kerta vai pitkään jatkunut suhde voi tehdä eroa asiaan mutta muuten mitä järkeä kaunistella ?

    Näkisin että aiemmin mainittu -ei halua loukata- on kuitenkin lähempänä totuutta kuin kaunistelu pettäjän kannalta.Ei se muuksi muutu vaikka kuinka kaunistelisi.

    Äänestä

Mutta oikeasti - onko noilla yksityiskohdilla merkitystä siinä vaiheessa, kun pettäminen on ja sen luonne on selvinnyt? Kun itselle kävi selville exän peli työkaverinsa kanssa - ja että kyse ei ollut viinahuuruisen baari-illan jälkeinen "sänkyyn kaatuminen", vaan jonkin aikaa jatkunut salasuhde - jätin yksityiskohtien kyselyn sikseen. Mitä itua siinä olisi ollut? Se ei tapahtunutta muuttanut! Ällötti ajatus näistä "likaisista yksityiskohdista" sen verran, että parei antaa olla ja nostaa kytkintä.

Äänestä

Kun kerran menettää luottamuksen niin se ei tule takaisin

Äänestä

Kaunisteltu tarina keksitään aina salasuhteen kanssa yhdess ja siinä roikutaan epätoivoisesti. Onko niin vaikea myöntää itselleen, että on käyttäytynyt todella ala-arvoisesti ja loukannut.

SalasuhdeS vääntää vielä epätoivoisempaa tarinaa...

Äänestä
  • Ole tyytyväinen että myönsi. Älä vaadi yksityiskohtien kertomista.

    Olen mies joka kertoi kaiken. Ex meni sekaisin, jos ei jo valmiiksi ollut, sillä hän ei halunnut loppujen lopuksi tietää kaikkea.

    Kuitenkin asia eteni niin, että näitä yksityiskohtia ruodittiin yhä uudestaan ja uudestaan, vaikka hän moneen kertaan sano,i ettei sittenkään halunnut tietää niistä. Sanoin, että nuo jatkuvat kuulustelut saavat riittää ja asia on perinpohjin kerrottu moneen kertaan. Edes se että hain eroa ei saanut häntä lopettamaan näiden vanhojen asioiden kuulusteluja.

    Hän olisi ollut valmis jatkamaan avioliittoamme, mutta en suostunut siihen, koska hän ei osannut lopettaa. Olin moneen kertaan sanonut, että hän tietää nyt kaiken minkä minäkin tuosta asiasta. Mutta kun ei ollut sitä ennenkään mikään riittänyt, eikä riittänyt siitä eteenpäinkään, niin nappasin hammasharjan mukaani ja suljin oven takanani. Kertaakaan en ole katunut lähtöäni.

    Jos ei osaa antaa miehelleen kunnioitusta, niin mies menee katselemaan muita, koska on kunniaton. Tämä on kierre, johon avaimet on vaimoilla. Miehen osa on rakastaa, mutta kunniattomat miehet ei rajoita rakkauttaan. Onko nainen avaimen haltija vai onko hän ovien lenksuttaja?

    Äänestä

  • ex pera kirjoitti:

    Ole tyytyväinen että myönsi. Älä vaadi yksityiskohtien kertomista.

    Jos vaimosi ei kunnioita sinua, et varmaankaan ole ansainnut kunnioitusta. Kasva aikuiseksi ja lakkaa vastuuttamasta vaimoasi omasta käytöksestäsi. Vastuu uskottomuudestasi on vain sinulla.

    Oikein toimittu!!!
    Suomen femakot eivät vaan pakkaa millään oppia kuinka toimia Naisen tavalla.
    Nainen jos on Nainen, oikea nainen niin mies pitää kuin kukkaa kämmenellä, suojelee ja rakastaa eikä petä.

    Äänestä

  • ukkeliii kirjoitti:

    Oikein toimittu!!!
    Suomen femakot eivät vaan pakkaa millään oppia kuinka toimia Naisen tavalla.
    Nainen jos on Nainen, oikea nainen niin mies pitää kuin kukkaa kämmenellä, suojelee ja rakastaa eikä petä.

    Jos Mies on oikea Mies: ottaa vastuun perheestä ja omasta ja vaimonsa hyvinvoinnista, nainen kohtelee kuin Sankaria: rakastaa ja kunnioittaa!!

    Äänestä

  • Aikuisuutta kirjoitti:

    Jos vaimosi ei kunnioita sinua, et varmaankaan ole ansainnut kunnioitusta. Kasva aikuiseksi ja lakkaa vastuuttamasta vaimoasi omasta käytöksestäsi. Vastuu uskottomuudestasi on vain sinulla.

    Aviomiehen osa on rakastaa ja aviovaimon osa on kunnioittaa. Nämä on ne ykkös jutut kaikissa avioliitoissa. Muutakin siihen kuuluu, mutta nuo on ykköset.

    Mietitään tuota sinun sanomaa: "Jos vaimosi ei kunnioita sinua, et varmaankaan ole ansainnut kunnioitusta. Kasva aikuiseksi ja lakkaa vastuuttamasta vaimoasi omasta käytöksestäsi. Vastuu uskottomuudestasi on vain sinulla."

    Kovasti kuulostaa siltä, että kunnioituksen ansaitseminen on jotain mitä pitäisi osata ilman sanomista. Siis kunnioitus on palkkaa jostakin joka alkaa lähennellä ehkä ajatustenlukua. Mies rakastaa vaimoaan vaikkei tämä sitä heti ansaitsisikaan! Miksi muuten mies olisi avioliiton solminut? (Toki jotkut esim. rahan vuoksi?) Voisitko selventää mitä tarkoitat, kun en nyt ihan ymmärrä?

    Ajattele jos asiaa kohdistetaan sinuun: tuntuuko oikealta kun se sitten kuulostaa tältä:
    >> Jos miehesi ei rakasta sinua, et varmaankaan ole ansainnut rakkautta. Kas lakkaa vastuuttamasta miestä omasta käytöksestäsi. Itsekkyytesi on uskottomuutta, josta olet vastuussa.

    Jos mieheni sanoo, että ei rakasta minua, tiedän, että kyse on hänen omasta rakkaudettomuudestaan. Minä hoidan oman rakkauteni ylläpitämisen omalta osaltani ja mieheni on vastuussa siitä, että hoitaa oman osuutensa.

    Sinä selität uskottomuutesi sillä, että vaimosi ei kunnioita sinua = on vaimon kunnioituksen puutteen syytä, että sinä petät. Aikuinen ihminen on itse vastuussa kaikista tunteistaan, ajatuksistaan ja teoistaan. Pettämisestä olet vastuussa vain sinä, ei vaimosi.

    Parisuhde on kahden ihmisen välinen suhde ja sen hoitaminen on molempien vastuulla. Uskottomuus ei minun mielestäni ole kovin hyvä esimerkki rakentavasta tavasta hoitaa aviolittoa. Ei myöskään vastuun välttely omasta käytöksestä.

    Äänestä

  • Vastuu* kirjoitti:

    eh heh hee

    ... "vastuussa kaikista tunteistaan" ...

    Tunteet tulevat ja menevät. Hei aikuisten oikeesti; kuka voi määrätä ettei tunteita synny?

    Täh olenko puhunut jossain pettäjän vastuusta? Jos et ole vielä lukemaasi ymmärtänyt, niin väännetään rautalangasta. Aloittajan aihe on: Pettämisen totuus: Onko tunnustettu kaunisteltu totuus vai koko totuus. Kuinka saadaan puristettua totuus ja mistä sen tietää että rehellisesti on kerrottu ihan kaikki.

    Aloita uusi ketju vastuusta. Jos haluat siis kiistellä vastuun ottamisesta uskottomuuden jälkeen, niin mitähän se kaiken kertominen sitten on? Kerroinhan kaikki likaisia yksityiskohtia myöten kun niitä yksityiskohtia nimenomaan vaatimalla vaaditaan. Mutta miten voi saada toisen pois loputtomasta syyttelystä, puhun tässä yli sadan kerran (6kk) jankkaamisesta. Toisen terveydestä voi ottaa sellaistakin vastuuta että lähtee, kun näkee ettei mielenterveys parane yhdessä jatkamalla. Vastuuton vois kait jäädä vaikka näkee sen johtavan itsemurhaan. Mutta tässä ei sen enempää.

    Vastasin aloittajan aiheen alla sattuuko totuus teemaan. En suinkaan ole tässä kertomassa kuinka vaimoni petti minua tai kuinka minä olin uskoton. Mutta siitä vaan lenksuttelemisiin, jos tekee kipeetä.

    Äänestä

  • Vastuu* kirjoitti:

    Jos mieheni sanoo, että ei rakasta minua, tiedän, että kyse on hänen omasta rakkaudettomuudestaan. Minä hoidan oman rakkauteni ylläpitämisen omalta osaltani ja mieheni on vastuussa siitä, että hoitaa oman osuutensa.

    Sinä selität uskottomuutesi sillä, että vaimosi ei kunnioita sinua = on vaimon kunnioituksen puutteen syytä, että sinä petät. Aikuinen ihminen on itse vastuussa kaikista tunteistaan, ajatuksistaan ja teoistaan. Pettämisestä olet vastuussa vain sinä, ei vaimosi.

    Parisuhde on kahden ihmisen välinen suhde ja sen hoitaminen on molempien vastuulla. Uskottomuus ei minun mielestäni ole kovin hyvä esimerkki rakentavasta tavasta hoitaa aviolittoa. Ei myöskään vastuun välttely omasta käytöksestä.

    Minä rakastan miestäni siksi että hän on kuka on. Eli rakastan nimenomaan häntä, en ketään muuta. Teoriasi rakkaudesta kuulostaa siltä että rakastaa voisi ketä vain kunhan "hoitaa oman osuutensa". Onkohan sinulla mitään kokemusta oikeasta rakkaudesta, vai kuvitteletko pitkään yhdessä jäkittämistä rakkaudeksi? Luuletko että se on rakkautta kun hoidetaan samaa taloutta, ja ollaan kiinnytty toiseen?

    Minä löysin tosirakkauden kun löysin mieheni. On sitä tullut aiemminkin oltua pitkissäkin suhteissa, mutta niistä puuttui se jokin. Mieheni vain on jotakin joka saa rakkauteni liekin pysymään yllä.

    Äänestä

  • ikuinen inspiraatio kirjoitti:

    Kuinka moni ihminen lähtee parisuhteeseen rakastaen "väärästi" tai ajatellen, että tämä ei ole tosirakkauteni? Täytyy olla aikamoinen peluri, jos näin tekee. Ja kuitenkin parisuhteita kariutuu ja ihminen toteaa: "hups, rakkaus loppuu". Rakkaus on tunne, joka syntyy sinun pääsi sisällä (kuten kaikki muutkin tunteet) ja sinä itse olet vastuussa sen ruokkimisesta ja ylläpitämisestä. Rakkaus vaatii myös vahvaa tahtoa, rakastumaan pystyy kuka vaan.

    Äänestä

  • Rakkaus* kirjoitti:

    Aika monia pareja tiedän jotka ovat alkaneet seurustella esim. vain ulkoisen viehätyksen perusteella, (myöhemmin ihmetellään kun ei ole mitään yhteistä puhuttavaa), tai siksi että että toinen on vongannut sitä kauan ja toinen myöntynyt, käytännön syistä (sama ystäväpiiri, samoja harrastuksia, kaikki ennestään tuttua ja kätevää) jne. Tunnen monia jotka ovat myöntäneet että ovat aina olleet enemmänkin sisarellisessa- tai kaverillisessa- kuin rakkaussuhteessa. Itsellänikin edellinen monen vuoden seurustelusuhde oli sitä että oli yhteinen kaveripiiri, oltiin tunnettu kauan, toinen oli ihan mukava, varsinainen oikea miehen ja naisen välinen rakkaus ei ikinä roihahtanut. Kiintymystä kyllä oli, muttei rakkautta. Lopulta sellainen alkaa tympiä. Kun suhteessa on aitoa rakkautta, se kyllä kannattelee suhdetta vuosikaudet. Se ei tunnu työnteolta.

    Minä en pysty rakastumaan keneen vain. Ihmisen täytyy olla minulle sopiva että rakastun.

    Minä taas tunnen monia pareja, jotka ovat olleet tosi rakastuneita ja silti päätyneet eroamaan. MIkä siis mättää?

    Äänestä

  • Rakkaus* kirjoitti:

    Minä taas tunnen monia pareja, jotka ovat olleet tosi rakastuneita ja silti päätyneet eroamaan. MIkä siis mättää?

    Luulet intohimoa rakkaudeksi. Vika on siis sinussa.

    Tai voihan se olla omistushalukin.
    Tai itsekkyys mitä voi rakkaudeksi luulla.

    Äänestä

  • Aito rakkaus kestää kirjoitti:

    Sinä et varmaankaan voi määritellä muiden puolesta, mikä on oikeaa rakkautta. Jokainen on oman rakkautensa paras asiantuntija.

    Äänestä

  • Kunnioitusta* kirjoitti:

    Sinä et varmaankaan voi määritellä muiden puolesta, mikä on oikeaa rakkautta. Jokainen on oman rakkautensa paras asiantuntija.

    Mielelläni kuulisin rakkauden määritelmän. Joten anna tulla vaan ...

    Äänestä

  • Rakkaus* kirjoitti:

    Minä taas tunnen monia pareja, jotka ovat olleet tosi rakastuneita ja silti päätyneet eroamaan. MIkä siis mättää?

    Parisuhteeseen ei riitä pelkkä rakkaus. Tarvitaan kaikenlaista muutakin. Ihan käytännön pari esimerkkiä:

    Jos toinen haluaa säästää rahaa (ns pahaa päivää tai jotain muuta varten) ja toinen tuhlata kaiken, liitto ei onnistu, vaikka rakkautta olisikin mielin määrin.

    Jos taas toiselle kodin järjestys ei merkitse mitään ja toiselle merkitsee paljon, niin liitto ei onnistu.

    Liitto ei onnistu myöskään, jos toinen haluaa viettää kesälomansa ja kaikki kesäviikonloput mökillä ja toinen haluaa lähteä kesälomalla ulkomaille.

    Rakkaudessa ja ennenkaikkea rakastamisessa on tärkeä ymmärtää sekä itsensä että toisen tarpeita. Niihin ei välttämättä löydy kompromissia. Kummassakaan ei ole mitään senkummempaa "vikaa", mutta jos parilla on erilaiset mieltymykset, aivan vastakkaiset, niin parisuhteesta ei tule mitään.

    Äänestä

  • Aito rakkaus kestää kirjoitti:

    Luulet intohimoa rakkaudeksi. Vika on siis sinussa.

    Tai voihan se olla omistushalukin.
    Tai itsekkyys mitä voi rakkaudeksi luulla.

    Miksi aina pitäisi olla vikaa? Ei ole. Ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaiset tarpeet. Kunkin henkilökohtaiset tarpeet eivät ole vikoja.

    Rakastamisessa kaikki lähtee itsestä. Ellei rakasta itseään ja tule toimeen itsensä kanssa, ei varmasti kykene rakastamaan muitakaan.

    Äänestä

  • kestän kuulla kirjoitti:

    Mielelläni kuulisin rakkauden määritelmän. Joten anna tulla vaan ...

    Vain ihminen itse tietää, mitä ajattelee ja tuntee ja voi sen ilmaista. Minä tunnen monia pareja, joissa molemmat ovat ilmaisseet rakastavansa ja silti päätyneet eroamaan. Tiedän myös pareja, jossa molemmat ovat ilmaisseet rakastavansa, mutta sitten toinen onkin yhtäkkiä lopettanut rakastamisen.

    No edes yksi sana, ettei tehdä liian vaikeaksi, niin että rohkeasti nyt ...

    ... ihan omin sanoin ...

    Äänestä

  • kestän kuulla kirjoitti:

    No edes yksi sana, ettei tehdä liian vaikeaksi, niin että rohkeasti nyt ...

    ... ihan omin sanoin ...

    Määrittele sinä ensi oikea rakkaus. Ihan omin sanoin, rohkeasti vaan..

    Äänestä

  • Rohkeutta* kirjoitti:

    Määrittele sinä ensi oikea rakkaus. Ihan omin sanoin, rohkeasti vaan..

    Olen antanut sinulle vapautta sanoa. Annan sinulle aikaa siihen. Annan myös luottamusta osaamisellesi. Annan sinun löytää omimman tapasi. Annan sinulle kannustusta kirjoitaa se pieni määrielmä tähän vastaukseksi... Annan sinulle merkin nyökkäämällä, että olen jo oman määritelmäni omat sanat saanut valmiiksi ja kuuntelen edelleen kärsivällisesti josko sanasi tulisi ...
    *nyökkäys*

    Äänestä

  • lilja* kirjoitti:

    Parisuhteeseen ei riitä pelkkä rakkaus. Tarvitaan kaikenlaista muutakin. Ihan käytännön pari esimerkkiä:

    Jos toinen haluaa säästää rahaa (ns pahaa päivää tai jotain muuta varten) ja toinen tuhlata kaiken, liitto ei onnistu, vaikka rakkautta olisikin mielin määrin.

    Jos taas toiselle kodin järjestys ei merkitse mitään ja toiselle merkitsee paljon, niin liitto ei onnistu.

    Liitto ei onnistu myöskään, jos toinen haluaa viettää kesälomansa ja kaikki kesäviikonloput mökillä ja toinen haluaa lähteä kesälomalla ulkomaille.

    Rakkaudessa ja ennenkaikkea rakastamisessa on tärkeä ymmärtää sekä itsensä että toisen tarpeita. Niihin ei välttämättä löydy kompromissia. Kummassakaan ei ole mitään senkummempaa "vikaa", mutta jos parilla on erilaiset mieltymykset, aivan vastakkaiset, niin parisuhteesta ei tule mitään.

    Sellaisessa tapauksessa jossa kumppanista ei ole kompromisseihin ei suhteesta tule mitään. Jos on aina vaatimassa toiselta joustamista mutta on itse joustamaton omasta kannastaan on itsekäs. Asioissa jotka tuo ristiriitoja parisuhteeseen olisi keskusteltava mikä kummallekin on tärkeää ja mikä vaikuttaa myöhemmin suhteeseen negatiivisesti ja rakkauden hiipumiseen, jos oman mielen mukaan ei toimita. Ei elämä voi mennä yhdelläkään parilla niin että asioista on aina sama näkökanta ja samat suunnitelmat.
    Joissakin erotilanteíssa kuulee sanottavan että "kasvoimme erilleen", kun kysymyksessä on toisen toisenlaiset mieltymykset ja mitä elämältä haluaa.
    Jos vastakkaisissa mieltymyksissä kumpikin tulee toista vastaan koska toista rakastaa onnistutaan silloinkin. Lienee näin, rakastaako enemmän itseään kuin toista, haluaako toista miellyttää enemmän kuin itseään, siis onko itsekäs vai epäitsekäs. Usein epäitsekkyydellä lopulta voittaa itselleen ja itsekkyydellä häviää.

    Äänestä

  • Rakkaus* kirjoitti:

    Minä taas tunnen monia pareja, jotka ovat olleet tosi rakastuneita ja silti päätyneet eroamaan. MIkä siis mättää?

    Kyllästyminen ?

    Äänestä

  • ex pera kirjoitti:

    Ole tyytyväinen että myönsi. Älä vaadi yksityiskohtien kertomista.

    Olen mies joka kertoi kaiken. Ex meni sekaisin, jos ei jo valmiiksi ollut, sillä hän ei halunnut loppujen lopuksi tietää kaikkea.

    Kuitenkin asia eteni niin, että näitä yksityiskohtia ruodittiin yhä uudestaan ja uudestaan, vaikka hän moneen kertaan sano,i ettei sittenkään halunnut tietää niistä. Sanoin, että nuo jatkuvat kuulustelut saavat riittää ja asia on perinpohjin kerrottu moneen kertaan. Edes se että hain eroa ei saanut häntä lopettamaan näiden vanhojen asioiden kuulusteluja.

    Hän olisi ollut valmis jatkamaan avioliittoamme, mutta en suostunut siihen, koska hän ei osannut lopettaa. Olin moneen kertaan sanonut, että hän tietää nyt kaiken minkä minäkin tuosta asiasta. Mutta kun ei ollut sitä ennenkään mikään riittänyt, eikä riittänyt siitä eteenpäinkään, niin nappasin hammasharjan mukaani ja suljin oven takanani. Kertaakaan en ole katunut lähtöäni.

    Jos ei osaa antaa miehelleen kunnioitusta, niin mies menee katselemaan muita, koska on kunniaton. Tämä on kierre, johon avaimet on vaimoilla. Miehen osa on rakastaa, mutta kunniattomat miehet ei rajoita rakkauttaan. Onko nainen avaimen haltija vai onko hän ovien lenksuttaja?

    Myös mulla kokemusta petetyksi tulemisesta. Minunkin oli pakko palata asiaan ja yksityiskohtiin aina uudestaan, jotta ymmärsin kokonaisuuden riittävän hyvin ja lopulta sain mielenrauhan. Nyt kaikki hyvin ja rauha maassa.

    Äänestä

Et voi saada irti totuutta, koska miehesi tietää, että et jatkaisi hänen kanssaan jos tietäisit.

Äänestä

Kerros hiukan enempi yksityis kohtia viestistä ym. moni täällä pyörivä kakkonen tai salapano voi auttaa. Kerro miehestäsi lisää.

Äänestä

Suhteen kesto valehdellaan aina jos voidaan. Vain se kerrotaan, minkä petetty on itse saanut selville ja mitä ei voi enää mitenkään kieltää. Valehtelulla on paljon merkitystä tässä vaiheessa, koska mies tahtoisi tilanteen rauhoittuvan. Jos hän kertoisi enempi, niin sinä vatvoisit sitä. Onhan sekin mahdollista, että salasuhde edelleen jatkuu. Miehelle olisi mieleen, mitä vähempi puhuisitte aiheesta. niin hän ei joutuisi enää lisää valehtelemaan sinulle. Enempi kannattaisi miettiä, että miksi mies meni vieraisiin ja kykenetkö nyt olemaan hänelle parempi vaimo, niin että hän viihtyy kanssasi eikä kaipaa muita naisia.

Äänestä
  • Sinun kannattaa tarkkailla pettäjän käytöstä. Jos hän on valmis ottamaan vastuun käytöksestään ja omasta onnellsiuudestaan ja muuttumaan, suhteella on jotain toivoa. Jos hän ulkoistaa vastuun käytöksestään sinun niskoillesi, ei suhde tule koskaan olemaan hyvä, koska hän kykenee näkemään vain omat tarpeensa ja näkökulmansa, ei sinun.

    Äänestä

Enpä paljoa miettisi millainen itse olen ollut tai mitä olen jättänyt tekemättä, niin että mies ei ole ollut tyytyväinen, kun miehelläni olisi ollut pitkään kestänyt salasuhde.

Äänestä
  • Jos miehellä on ollut pitkään kestänyt salasuhde, niin silloin vasta onkin syytä petetyn miettiä virheitään. Jos petetty ei muutu, niin ei suhdekkaan muutu eikä miehen tarve salasuhteisiin ainakaan vähene. Petturin syyttelyllä ei tilanne parane.

    Äänestä

  • kannattaa miettiä kirjoitti:

    Jos miehellä on ollut pitkään kestänyt salasuhde, niin silloin vasta onkin syytä petetyn miettiä virheitään. Jos petetty ei muutu, niin ei suhdekkaan muutu eikä miehen tarve salasuhteisiin ainakaan vähene. Petturin syyttelyllä ei tilanne parane.

    Syyllistät ja haet vikaa vain petetystä. Eikö pettäjässä mitään syytä? Eikö hänenkin olisi syytä miettiä mitä itsessään pitäisi muuttaa?

    Pitkä suhde toiseen ihmiseen. Miten moni kumppani pääsee yli sellaisesta ja jatkaa avioliitossa? Eiköhän liitto ole sen myötä ohi.

    Äänestä

  • Miettii hän kirjoitti:

    Onhan se pitkä suhde ollut arvokas miehelle ja sille toiselle naiselle. Ei sitä voi pyyhkiä pois. Ykkösen pitäisi luovuttaa ja antaa miehen mennä. Näin vain ei tapahdu vaan ykkönen tarraa epätoivossaan mieheen.

    Hah, vai pitäisi petetyn miettiä virheitään. Luuletko, ettei petetty saisi irtolihaa itsekin? Kaikki ei ole niin helppoja tapauksia, että alentuu naimaan kenen tahansa kanssa.

    Älkää etsikö syyllisiä ja vikoja. Jos toinen haluaa yhtä ja toinen toista, se ei ole kummankaan vika. Diplomatia on ainoa keino sovitella parisuhteen ristiriitoja. Sovittelu on turhaa, jos molempien tunteet kuohuvat. Jokainen on vastuussa omista tunteistaan ja niiden käsittelystä. Toisen syyttämisestä on pelkästään haittaa.

    Äänestä

  • vsdfsdgfsdvsd kirjoitti:

    Hah, vai pitäisi petetyn miettiä virheitään. Luuletko, ettei petetty saisi irtolihaa itsekin? Kaikki ei ole niin helppoja tapauksia, että alentuu naimaan kenen tahansa kanssa.

    Ei tarvitse irtolihaa hommata mutta peiliin kannattaa katsoa. Mieheni petti minua ja en voi kieltää, etteikö minussakin olisi ollut vikaa liiton huonouteen. Pettäminen ei ole oikein. Mutta onko oikein, että vain pettäjää syytetään, ei nähdä sitä, mitä sieltä peilistä näkyy?

    Toki, jos olet virheetön ja miehesi sinua syyttä petti, ymmärrän ettet halua miettiä virheitäsi. Mutta onko kukaan virheetön?

    Äänestä

  • ei ole kirjoitti:

    Onhan se pitkä suhde ollut arvokas miehelle ja sille toiselle naiselle. Ei sitä voi pyyhkiä pois. Ykkösen pitäisi luovuttaa ja antaa miehen mennä. Näin vain ei tapahdu vaan ykkönen tarraa epätoivossaan mieheen.

    Pitkä salasuhde - mutta mies ei vaan halua lähteä - ei se vaimo se ole, joka haluaa liiton pitää kasassa, kyllä se mies haluaa jäädä. Monesti täällä on sanottukin, että jos on oikeasti vakavissaan kakkosen kanssa, hän kyllä jättää ykkösen ja lähtee kakkosen matkaan.
    Eikä tässä kyse ole mistään luovuttamisesta, kenen pitäisi luovutta kenet ja kenelle. Oli parisuhde millainen tahansa, on sen tarina käytävä läpi ennen eroa, jotta molemmat osapuolet pystyvät jatkamaan uusissa suhteissaan paremmilla kantimilla, ilman niiden virheiden taakkaa, johon se edellinen suhde on kariutunut.
    Ei kannata syöksyä vanhasta suhteesta suinpäin uuteen. Jokaisen, petetyn ja pettäjän ja kakkosenkin (jos hänellä on puoliso/perhettä) pitäisi hetki mennä yksin elämässään eteenpäin ja pohtia, mitä oikeasti haluaa elämältään ja vasta sitten jatkaa uuden kumppanin kanssa.
    Oli se pettäjällä se kakkonen tai joku muu. Jos kyse on oikeasta rakkaudesta, jaksavat nämä kaksi kyllä odottaa toisiaan sen verran, että vanhat asiat saadaan selvitettyä. Silloin heidänkin "julkinen" suhde on varmasti helpompi rakentaa.

    Äänestä

  • katsoppa peiliin! kirjoitti:

    Ei tarvitse irtolihaa hommata mutta peiliin kannattaa katsoa. Mieheni petti minua ja en voi kieltää, etteikö minussakin olisi ollut vikaa liiton huonouteen. Pettäminen ei ole oikein. Mutta onko oikein, että vain pettäjää syytetään, ei nähdä sitä, mitä sieltä peilistä näkyy?

    Toki, jos olet virheetön ja miehesi sinua syyttä petti, ymmärrän ettet halua miettiä virheitäsi. Mutta onko kukaan virheetön?

    Tälle plussaa. Hyvin pohdittu. Ei ole vain itsekkäästi totuuksia ja syytöksiä heitelty.

    Täyttä järkeä käytetty sanomassasi.

    Äänestä

  • katsoppa peiliin! kirjoitti:

    Ei tarvitse irtolihaa hommata mutta peiliin kannattaa katsoa. Mieheni petti minua ja en voi kieltää, etteikö minussakin olisi ollut vikaa liiton huonouteen. Pettäminen ei ole oikein. Mutta onko oikein, että vain pettäjää syytetään, ei nähdä sitä, mitä sieltä peilistä näkyy?

    Toki, jos olet virheetön ja miehesi sinua syyttä petti, ymmärrän ettet halua miettiä virheitäsi. Mutta onko kukaan virheetön?

    Syyttelemällä ei voiteta mitään eikä auteta ketään. Kukaan ei myöskään ole virheetön.

    Äänestä

Kysymys kuuluu, mitä helvetin väliä niillä selityksillä enää on??? Jos kerta on jäänyt pettämisestä, eikä edes kiellä sitä, juttu on sillä selvä! Kerran pettänyt pettää toisen ja kolmannenkin kerran... Kysyppä mieheltäsi, kumman hän valitsee; sinut vai sen salarakkaansa. Jos sinut, käske kertoa tarkemmin suhteesta (esim. kauanko suhde kestänyt, miksi ja mitä se nainen hänelle merkitsee), jos sillä nyt on sulle niin kauheasti merkitystä (itse en edes kaipaisi selityksiä, vaan jättäisin ukon vaikka kuinka kipeää tekisi). Jos ei suostu vieläkään kertomaan, hän on tehnyt valintansa ja valinnut sen toisen naisen. Ei välttämättä halua pahoittaa sun mieltä ja siksi miettii, millä keinoin saisi susta eron ilman, että sua täytys kauheesti loukata... Koittaa ehkä mahdollisesti vierittää syyt sun niskoille, syyttää sua kaikesta!? Siinä on selvät merkit siitä, että haluaa eron, mutta ei halua vaikkuttaa itse syylliseltä, vaan hakee epätoivoisesti syitä muualta...
Jos yhtään lohduttaa, ni usko pois, kyllä elämä voittaa! Pihalle tollane ukko ja nenä pystyyn! Kyllä sä itelles vielä kunnon miehen löydät, joka sua ansaitsee ja jonka sä olet ansainnu!!! Ja jos et löydä kunnollista, ni ennemmin sitten vaikka yksin, ku kynnysmattona! Hiukan ylpeyttä ja itsesi kunnioitusta peliin! Ei elämä yhtee äijää lopu!

Äänestä
  • NOniimpä: oikeaa puhetta, olen täysin samaa mieltä kanssasi. Mikä hitto saa naiset roikkumaan yhdessä miehessä? Kyllä ne lapsetkin kiittää kun äiti on tyytyväisempi eikä tarvitse elää liitossa jossa isä tekee noin kipeää äidille. Tietty jo pari voi keskenään asua ilman rakkautta ja seksiä on heidän asiansa, mutta tiedän itse niin tehneenä, että se pistää vtuttamaan. Meillä ei petetty, mutta muita erimielisyyksiä ja ei toisen kunnioitusta. Sitä ei kestä, ja kun petetään, olisi se vielä pehempaa, erittäin vttumaista!

    On niin ihana olla yhdessä kun mitään kränää ja ikäviä muistoja ei ole mielessa, eikä sitä vtutus tunnetta. Todella vapauttavaa. Mitä nopeammin itsensä petollisesta puolisosta vapauttaa, sitä parempam teon tekee itsenllensä. Kai sitä kuitenkin täytyy lasten vuoksi monenkin yrittää niellä kunniansa ja yrittää jatkaa eteenpäin niin kauan kunnes äiti on tarpeeksi vahva ja taloudellisesti selvillä että pärjää elellä lasten kanssa.

    Äänestä

Mielenkiintoista keskustelua olen pettänyt vaimoani ja hän on hakenut eron. Olin suhteessa vajaan vuoden ja halusin kokoajan jäädä kiinni että avioliittomme ongelmat voitaisiin puhua halki mutta toisin kävi nyt olen kuullut monta kuukautta miten huono ihminen olen ja niin varmaan olenkin mutta silti vaikka kuinka syytetään niin rakkauteni vaimoani kohtaan tuntuu vain syvenevän ja koko ajan mietin miten saisin hänet takaisin tosi välillä uskoni horjuu ja mietin jopa itsemurhaa mutta sitten ajttelen että se olisi aika itsekäs ratkaisu en tiedä pitäisikö luovuttaa vaiko yrittää pelastaa jos on jotain pelastettavaa

Äänestä
  • Olen toiminut pettäessäni samoista syistä kuin sinäkin nimimerk. ah. Toivoin jääväni kiinni ja sen herättävän ykkösen näkemään, että hän ei ole välittänyt minusta tarpeeksi. Mutta petetty on petetty eikä siitä muutu. Sinun kannattaa yrittää unohtaa hänet tai ainakin panostaa energiasi uusiin kohteisiin. Jos saisit hänet takaisin, hän olisi parhaassa tapauksessakin täsmälleen yhtä paha kuin ennen pettämistäsi. Siinä tilanteessa et ollut onnellinen vaan lähdit vieraisiin. Nyt tilanteeseen tulisi lisänä se, että petetyllä olisi tämä valttikortti sinun petoksista, jota hänen luontoinen ihminen ei ikinä jättäisi käytämättä. Luovuta siis tämän petetyn perässä juokseminen. Hän ei ole sinun arvoisesi. Hän ei tule sinua ikinä arvostamaan yhtään sen enempi kuin ennen pettämistäsi. Pettämisen syy ei ole kadonnut. Antaa hänen löytää uusi halveksittava ja alistettava, ja keskitä sinä voimasi uuden löytämiseen.

    Äänestä

  • pelasta itsesi kirjoitti:

    Olen toiminut pettäessäni samoista syistä kuin sinäkin nimimerk. ah. Toivoin jääväni kiinni ja sen herättävän ykkösen näkemään, että hän ei ole välittänyt minusta tarpeeksi. Mutta petetty on petetty eikä siitä muutu. Sinun kannattaa yrittää unohtaa hänet tai ainakin panostaa energiasi uusiin kohteisiin. Jos saisit hänet takaisin, hän olisi parhaassa tapauksessakin täsmälleen yhtä paha kuin ennen pettämistäsi. Siinä tilanteessa et ollut onnellinen vaan lähdit vieraisiin. Nyt tilanteeseen tulisi lisänä se, että petetyllä olisi tämä valttikortti sinun petoksista, jota hänen luontoinen ihminen ei ikinä jättäisi käytämättä. Luovuta siis tämän petetyn perässä juokseminen. Hän ei ole sinun arvoisesi. Hän ei tule sinua ikinä arvostamaan yhtään sen enempi kuin ennen pettämistäsi. Pettämisen syy ei ole kadonnut. Antaa hänen löytää uusi halveksittava ja alistettava, ja keskitä sinä voimasi uuden löytämiseen.

    Tarkoitatako todella, että petetty on syy pettämiseen. Entä sinä itse? Pettämiselle on aina muita vaihtoehtoja: ensimmäisenä rehellinen keskustelu. Jos koet parisuhteesi huonoksi, olet itse siitä vastuussa. Kasva aikuiseksi!

    Jos koet, että puolisosi ei välitä sinusta tarpeeksi, on useita keinoja, joilla voit muuttaa tilannetta. Voit ensinnäkin tarkastella rehellisesti itseäsi: välitätkö sinä puolisostasi ja tuotko sen esiin? Osaatko ottaa asiat puheeksi ja keskustella rakentavasti? Jos et osaa puhua etkä ratkaista tilannetta, ota yhteyttä pariterapeuttiin, joka auttaa sinua sanoittamaan tunteesi.

    Uskottomuudelle on aina vaihtoehtoja, jotka ovat rakentavia eivätkä vahingoita toisia ihmisiä. Käypä tutustumassa esimerkiksi Väestöliiton sivuihin, niin et tuhoa uusia suhteitasi omalla käytökselläsi.

    Äänestä

  • Naurettavaa* kirjoitti:

    Tarkoitatako todella, että petetty on syy pettämiseen. Entä sinä itse? Pettämiselle on aina muita vaihtoehtoja: ensimmäisenä rehellinen keskustelu. Jos koet parisuhteesi huonoksi, olet itse siitä vastuussa. Kasva aikuiseksi!

    Syy on aina petetyssä. Jos petetty olisi ollut parempi puoliso, ei toinen olisi mennyt pettämään. Petetty miettiköön tekosiaan. Typerää moittia petturia.

    Äänestä

  • ei naurata kirjoitti:

    Syy on aina petetyssä. Jos petetty olisi ollut parempi puoliso, ei toinen olisi mennyt pettämään. Petetty miettiköön tekosiaan. Typerää moittia petturia.

    Haloo, oletko itse vastuussa naapurin Pertin käytöksestä? Aikuinen ihminen vastaa itse omasta käytöksestään ja parisuhteestaan. Jos pettäjä kokee parisuhteensa huonoksi, on hän itse vastuussa sen huonoudesta ainkin 50%. Pettäjän on todellakin syytä katsoa peiliin. Pettämiselle on aina rakentavia ja puolisoa kunnioittavia vaihtoehtoja. Jos et itse keksi niitä, lukaise muutama parisuhdeopas.

    Äänestä

  • Järkeä* kirjoitti:

    Pettäminen otetaankin käyttöön vasta sen jälkeen, kun mitkään muut konstit eivät ole auttaneet. Nämä petetyt ovat sellaisia ihmisiä, että he eivät anna muuta vaihtoehtoa. Iso osa pettää kostaakseen puolisolle, joka muuten ei ole kuunnellut eikä huomioinnut. Näkeehän täälläkin petettyjen ylimielisistä kirjoituksista, että mitä he ovat. Petturi ei näe siinä vaiheessa, kun lähtee pettämään, että petetty ei muuksi muutu. Sama mulkero se on pettämisen jälkeenkin ja sitten voi lopun ajan räkyttää siitä toisen pettämisestä. Kyllä petetty on se, jonka sinne peiliin pitää katsoa.

    Äänestä

  • Neuvoja* kirjoitti:

    Jos koet, että puolisosi ei välitä sinusta tarpeeksi, on useita keinoja, joilla voit muuttaa tilannetta. Voit ensinnäkin tarkastella rehellisesti itseäsi: välitätkö sinä puolisostasi ja tuotko sen esiin? Osaatko ottaa asiat puheeksi ja keskustella rakentavasti? Jos et osaa puhua etkä ratkaista tilannetta, ota yhteyttä pariterapeuttiin, joka auttaa sinua sanoittamaan tunteesi.

    Uskottomuudelle on aina vaihtoehtoja, jotka ovat rakentavia eivätkä vahingoita toisia ihmisiä. Käypä tutustumassa esimerkiksi Väestöliiton sivuihin, niin et tuhoa uusia suhteitasi omalla käytökselläsi.

    Kaypä katsomassa googlettamalla "kuinka tunnistat narsistisen persoonallisuushäiriön"

    Vastaa tähän ennen kuin menet: Voitko sinä olla narsistisesti persoonallisuushäiriöinen? Voitko? Tiedoksi sinulle: myös se että jätät tähän vastaamatta tulkitaan vastaukseksi.

    Jatkokysymyksen saat vastattuasi yllä olevaan.

    Äänestä

  • katso itse peiliin kirjoitti:

    Pettäminen otetaankin käyttöön vasta sen jälkeen, kun mitkään muut konstit eivät ole auttaneet. Nämä petetyt ovat sellaisia ihmisiä, että he eivät anna muuta vaihtoehtoa. Iso osa pettää kostaakseen puolisolle, joka muuten ei ole kuunnellut eikä huomioinnut. Näkeehän täälläkin petettyjen ylimielisistä kirjoituksista, että mitä he ovat. Petturi ei näe siinä vaiheessa, kun lähtee pettämään, että petetty ei muuksi muutu. Sama mulkero se on pettämisen jälkeenkin ja sitten voi lopun ajan räkyttää siitä toisen pettämisestä. Kyllä petetty on se, jonka sinne peiliin pitää katsoa.

    Pettäminen ei koskaan ole ainoa eikä viimeinen keino, vaan sille on aina vaihtoehtoja. Sinä petät, ei puolisosi, joten puolisolla ei ole mitään tekemistä vaihtoehtojen antamisen kanssa. Jos et itse keksi muita keinoja, hae apua terapiasta tai lue muutama parisuhdeopas. Kostaminen kuuluu lastentarhaan, ei aikuiseen parisuhteeseen. Pettäjä on itse ainakin 50% vastuussa suhteesta, joten pettäjän kannattaa miettiä omaa panostaan suhteeseen. Puolison kutsuminen mulkeroksi kertoo sielunmaisemastasi aika paljon.

    Äänestä

  • vastaus kaikkeen kirjoitti:

    Kaypä katsomassa googlettamalla "kuinka tunnistat narsistisen persoonallisuushäiriön"

    Vastaa tähän ennen kuin menet: Voitko sinä olla narsistisesti persoonallisuushäiriöinen? Voitko? Tiedoksi sinulle: myös se että jätät tähän vastaamatta tulkitaan vastaukseksi.

    Jatkokysymyksen saat vastattuasi yllä olevaan.

    Sinun kannattaa jättää diagnoosien tekeminen lääkäreille eikä puoskaroida keskustelupalstalla. Yritä pysyä asiassa.

    Äänestä

  • Asiaa* kirjoitti:

    Tiedätkö miksi narsistisesti persoonallisuushäiriöinen osoittaa syyn olevan toisessa?

    Minäkin voin olla narsistisesti persoonallisuushäiriöinen, enkö voikin?

    Totuus on valhetta vaikeampi muuttaa toiseksi kun puhutaan asiasta.

    Äänestä

  • Vaihtoehto* kirjoitti:

    Pettäminen ei koskaan ole ainoa eikä viimeinen keino, vaan sille on aina vaihtoehtoja. Sinä petät, ei puolisosi, joten puolisolla ei ole mitään tekemistä vaihtoehtojen antamisen kanssa. Jos et itse keksi muita keinoja, hae apua terapiasta tai lue muutama parisuhdeopas. Kostaminen kuuluu lastentarhaan, ei aikuiseen parisuhteeseen. Pettäjä on itse ainakin 50% vastuussa suhteesta, joten pettäjän kannattaa miettiä omaa panostaan suhteeseen. Puolison kutsuminen mulkeroksi kertoo sielunmaisemastasi aika paljon.

    Tässäpä taas näkyy, että millaisia ne petetyt ovat. Jos puoliso ei tanssi näiden pillin mukaan, niin he vaihtoehtona tarjoaa terapiaa tai lastentarhaa. Kyllä petetty on ansainnut tulla petetyksi.

    Äänestä

  • oikea osoite kirjoitti:

    Järkyttävää, taas syytetään petettyä. Kyllähän se on niin että petturi yksin on syyllinen ja vastuussa omista valinnoistaan ja tekemisistään. Jos liitossa on vaikeuksia niin ne pitää yrittää ratkaista eikä lähetä pettämään. Jos ongelmia ei saada ratkaistua niin sitten ero . HUOM, ERO ei pettämistä sillä pettäjä pettää myös itseään uskottelemalla että petetyssä syy.
    Jos suhde ei toimi niin syy on silloin molemmissa ja on vain molempien tahdosta kiinni miten ongelmat ratkaistaa. Petos ei ole ratkaisu vaan uusi ongelma. Nämä asiat ei muutu hovissakaan.

    Äänestä

  • vastaus kaikkeen kirjoitti:

    Tiedätkö miksi narsistisesti persoonallisuushäiriöinen osoittaa syyn olevan toisessa?

    Minäkin voin olla narsistisesti persoonallisuushäiriöinen, enkö voikin?

    Totuus on valhetta vaikeampi muuttaa toiseksi kun puhutaan asiasta.

    Ja pointtisi oli..? Pysy asiassa, älä harhaile sivupoluille.

    Eiköhän tässäkin ketjussa ole ollut aika monta pettäjää, joiden mielestä oman käytöksen syy on toisessa. En silti kutsuisi heitä narsisteiksi.

    Äänestä

  • oikea osoite kirjoitti:

    Tässäpä taas näkyy, että millaisia ne petetyt ovat. Jos puoliso ei tanssi näiden pillin mukaan, niin he vaihtoehtona tarjoaa terapiaa tai lastentarhaa. Kyllä petetty on ansainnut tulla petetyksi.

    Oletko siis todella sitä mieltä, että petetty on yksin vastuussa parisuhteen onnistumisesta ja sen lisäksi vielä pettäjän käytöksestä? Perustele loogisesti,miten tämä on mahdollista. Oletko myös sitä mieltä, että kostaminen on rakentava tapa toimia parisuhteessa?

    Äänestä

  • Pointti* kirjoitti:

    Ja pointtisi oli..? Pysy asiassa, älä harhaile sivupoluille.

    Eiköhän tässäkin ketjussa ole ollut aika monta pettäjää, joiden mielestä oman käytöksen syy on toisessa. En silti kutsuisi heitä narsisteiksi.

    Aivan oikein! Pointtini on: pysy totuudessa. Sehän se topiikki on.

    Kun narsistisesti persoonallisuushäiriöistä ei totuus miellytä, niin voi käydä niin että alkaa syyllistäminen. Narsistisesti persoonallisuushäiriöinen kaverina johtaa johonkin helvettiin jossa muutoksen saaminen on toki mahdollista, mutta paremmaksi se ei tilannetta missään nimessä muuta. Narsistinen persoonallisuushäiriö on näet ominaisuus, ei tauti. Lääkäri diagnisoi tauteja, joten tämä ominaisuus ei ole lääkärien alaa. Kansan kielessä puhutaan v'tt*maisesta luonteesta. Ikävä kyllä kaikkea ei voi muuttaa.

    Äänestä

  • näin on näreet kirjoitti:

    Järkyttävää, taas syytetään petettyä. Kyllähän se on niin että petturi yksin on syyllinen ja vastuussa omista valinnoistaan ja tekemisistään. Jos liitossa on vaikeuksia niin ne pitää yrittää ratkaista eikä lähetä pettämään. Jos ongelmia ei saada ratkaistua niin sitten ero . HUOM, ERO ei pettämistä sillä pettäjä pettää myös itseään uskottelemalla että petetyssä syy.
    Jos suhde ei toimi niin syy on silloin molemmissa ja on vain molempien tahdosta kiinni miten ongelmat ratkaistaa. Petos ei ole ratkaisu vaan uusi ongelma. Nämä asiat ei muutu hovissakaan.

    höpöhöpö.

    Äänestä

  • Asiaa* kirjoitti:

    Sinun kannattaa jättää diagnoosien tekeminen lääkäreille eikä puoskaroida keskustelupalstalla. Yritä pysyä asiassa.

    Narsistisesti persoonallisuushäiriöinen ei menekään koskaan lääkärille, koska kieltää olevansa narsistisesti persoonallisuushäiriöinen, hänessä ei ole MITÄÄN vikaa. Ihan sama mitä läheiset ihmiset sanovat, tai mitä edes internetissä kehotetaan. Sama ilmiö, kuin esim. päihderiippuvainen ei myönnä olevansa päihderiippuvainen. Yleensä kyllä alkoholinkäyttö on helpommin todettavissa kuin narisistinen persoonallisuushäiriö. Sen huomaavat vähitellen vain kaikkein lähimmät, puoliso ja lapset. Naristisesti persoonallisuushäiriöisen perhe oirehtii ja kärsii. He hakeutuvat hoitoon, yksi toisensa jälkeen. Ainoa hoitokeino on irtautua narsistisesti persoonallisuushäiriöisestä. Narsistisesti persoonallisuushäiriöinen jää yleensä yksin.

    Äänestä

  • ------------------- kirjoitti:

    Narsu usein vielä korottaa itsensä. Tekee itsestään tähti-yksilön*.

    Äänestä

  • pelasta itsesi kirjoitti:

    Olen toiminut pettäessäni samoista syistä kuin sinäkin nimimerk. ah. Toivoin jääväni kiinni ja sen herättävän ykkösen näkemään, että hän ei ole välittänyt minusta tarpeeksi. Mutta petetty on petetty eikä siitä muutu. Sinun kannattaa yrittää unohtaa hänet tai ainakin panostaa energiasi uusiin kohteisiin. Jos saisit hänet takaisin, hän olisi parhaassa tapauksessakin täsmälleen yhtä paha kuin ennen pettämistäsi. Siinä tilanteessa et ollut onnellinen vaan lähdit vieraisiin. Nyt tilanteeseen tulisi lisänä se, että petetyllä olisi tämä valttikortti sinun petoksista, jota hänen luontoinen ihminen ei ikinä jättäisi käytämättä. Luovuta siis tämän petetyn perässä juokseminen. Hän ei ole sinun arvoisesi. Hän ei tule sinua ikinä arvostamaan yhtään sen enempi kuin ennen pettämistäsi. Pettämisen syy ei ole kadonnut. Antaa hänen löytää uusi halveksittava ja alistettava, ja keskitä sinä voimasi uuden löytämiseen.

    Öö... miksi ette puhuneet? Kertoneet että ette ole tyytyväisiä suhteeseen? Onko typerämpää syytä kuultu kuin että "toivoin että jäisin kiinni että voitaisiin jutella". No kyllä sitä olisi voinut jutella ennen pettämistäkin. Tekosyy, en usko teitä. Halusitte vain itsekkäästi kaksi naista yhtäaikaa ja nautitte siitä miehekkyyden tunteesta. Kakkonen uhkasi lähteä menemään joten aloitte taas kiinnittämään huomiota vaimoonne. Mutta nyt kun olette jäämässä kuin nalli kalliolle, (minkä ansaitsettekin) alatte tajuta jäävänne ihan yksin ja yhtäkkiä tuleekin ikävä vaimoa. Teidän "syvät tunteet" vaimoa kohtaan on vain muistelua siitä kuinka hän on teitä hoivannut, ette edelleenkään välitä pätkääkään miltä hänestä tuntuu. Sama on varmasti toistunut kakkosen kanssa silloin kun vaimo ei ole ollut tarpeeksi huolehtivainen, olette vuodattanut "syviä tunteitanne" kakkoselle, että hän sentään hoivaisi.

    Ottakaa pää pois omasta takapuolestanne ja katsokaa peilistä miltä se näyttää. Ei ainakaan mieheltä, sanon minä.

    Äänestä

  • Tää on sairaan tosi kirjoitti:

    Narsu usein vielä korottaa itsensä. Tekee itsestään tähti-yksilön*.

    Itsestään paremman tekeminen näkyy ylettömän monina plussa peukkuina. Naurettavaa on sekin että itselle annetaan plussa peukku saman tien kun on jotain kirjoitettu. Tällä tavalla narsu narsu koettaa tehdä itsestään todellista parempaa.

    Toinen tapa tehdä itsestään parempi on syyttää toista tai tehdä toisesta itseä huonompi. Aina kun perusteltu on omasta "ylevästä" mielipiteestä eriävä näkemys niin sitä peukutetaan useaan kertaan miinuksella.

    Kyllä tässä tapauksessa on ihan itse ainut syy siihen, että on tullut jätetyksi tai petetyksi. Muualle menijä on tehnyt ainoan oikean teon tässä tapauksessa.

    Jään tässä odottamaan lausumani todistusta. Kyllä se todistus kohta tulee vaikket sitä haluaiskaan.

    Äänestä

  • Narsun nähnyt kirjoitti:

    On se mahtavaa kun narsu todistaa itseään vastaan sekä ylhäältä että alhaalta. Raukkaparka ei ymmärrä mihin virheeseen sortui. Heh he hee

    Totuus on jotain mitä voi toiselle syöttää ajattelu ei nyt toiminutkaan.

    Yleensä nimittelyyn turvautuu ihminen, joka ei pysty loogisesti perustelemaan väitteitään. Narsistiksi nimittely ei kerro kovin hyvää sinun kyvystäsi ymmärtää omasta mielipiteestäsi eriäviä mielipiteitä. Yritä pärjätä asiallisilla argumenteilla, nimittely ei edistä vuorovaikutusta.

    Narsistisen persoonallisuuhäiriön voi diagnosoida ainoastaan psykiatriaan erikoistunut lääkäri. Jätä siis diagnosointi ammattilaisille ja keskity parempien argumenttien kehittelyyn.

    Ehei. Narsistisen persoonallisuushäiriöisen tunnistaa siitä, ettei hän kykene vuorovaikutukseen toisten ihmisten kanssa. Esim. ihminen, joka on aina oikeassa ja jolla on aina vastaus (ulkoinen - ei oma kokemus)valmiina jokaiseeen asiaan, on kyse narsistisesti persoonallisuushäiriöisestä. Muiden kokemukset ja tunteet ovat "väärin", niitä on turha kuunnella tai ne voi perustella loogisesti ja järjen avulla vääriksi. Kenenkään kokemus tai tunne ei ole siitä huolimatta koskaan väärä. Narisistisesti persoonallisuushäiriöinen pelkää tunteitaan, ei osaa käsitellä niitä suoraan sanottuna on aivan hukassa tunteidensa kanssa. Siksi turvautuu järkeen ja pelkää kahta kamalammin ihmisiä, jotka esim. kykenevät rakastamaan, tuntevat voimakkaasti ja tarttuvat hetkeen. Kuitenkin on tavallista, että narsistisesti persoonallisuushäiriöistä vetää puoleensa erittäin tuntevat ihmiset, jotka ovat omistautuneet intuitiolle. Ja tunteikkaat ihmiset jäävät koukkuun, koska narsisti osaa näytellä tunteita hyvin.

    Naristisesti persoonallisuushäiriöinen ei hakeudu hoitoon. Hän on täydellinen. Muut ovat useinkin pelkkiä kelvottomia tyhjäntoimittajia. Kaikki vika on muissa. Jos narsistisesti persoonallisuushäiriöinen hakeutuukin hoitoon, hän tekee sen läheisten, joko perheensä tai työnantajansa painostuksesta. Narsistisesti persoonallisuushäiriöinen ei tunne tunneita, vaan osaa näytellä niitä hyvin. Lääkärin tai psykiatrian asiantuntijan vastaanotolla hän näyttelee tunteita niin hyvin kuin osaa. Lisäksi hän haluaa ihailua lääkäriltä: miten erinomainen ja fiksu ihminen hän onkaan, ja kuitenkin hän tuli vastaanotolle, koska puoliso tai esimies pyysi. Usein hän kyllä tietää kaiken paremmin kuin psykiatrian erikoislääkäri :). Naristisesti persoonallisuushäiriöinen pitää itseään vähintään monen alan asiantuntijana.

    Narsistisesti persoonallisuushäiriöistä onkin mahdotonta parantaa, koska hän ei ikinä myönnä olevansa hoidon tarpeessa. Vanha totuus on, ettei ketään voi parantaa, ellei hänellä ole siihen itsellä motivaatiota.

    Narsistisen persoonallisuushäiriön voi tunnistaa siitä mitä ihminen tekee, sanoo ja miten käyttäytyy eri tilanteissa, vaikka hän ei itse psykiatrian erikoislääkärin vastaanotolla kävisikään.

    Äänestä

  • amanda* kirjoitti:

    Jos looginen ajattelu ja omien väitteiden perustelutaito tekee ihmisestä narsistin, niin sinun ajattelusi mukaan yliopistotutkinnon suorittaneet olisivat kaikki narsisteja. Näitä tärkeitä ajattelun taitoja voi oppia ja opetella.

    Asiantuntijuus ei tee kestään narsistia. Jos on opiskelllut käyttäytymistieteitä ja työskentelee ihmisten parissa, on ihmisen kehitykseen ja persoonaan liittyvvää asiantuntemusta ja tietoa toki enemmän kuin ihmisellä, joka on opiskellut vaikkapa meterorologiaa. Kannattaa siis tarkistaa se tutkintotodistus ja työkokemus ennen kuin esiintyy asiantuntijan ja tunnistaa oman tietämyksensä rajat:) Esimerkiksi persoonallisuushäiriöiden erotusdiagnostiikka on haastavaa asiantuntijallekin, joten en lähtisi moista harrastamaan internetin keskustelupalstalla.

    Narsistisen persoonallisuushäiriön kriteerit voi tarkistaa Wikipediastakin, ne on siellä lueteltu DSM4R-järjestelmän mukaan. Mitä lähdettä olet käyttänyt kuvatessasi narsistisesti persoonallisuushäiriöistä? En ole koskaan nähnyt, että " jolla on aina vastaus (ulkoinen - ei oma kokemus) valmiina jokaiseeen asiaan" tai "pelkää kahta kamalammin ihmisiä, jotka esim. kykenevät rakastamaan, tuntevat voimakkaasti ja tarttuvat hetkeen" olisivat narsistisen persoonallisuushäiriöin kriteereitä.

    On hyvä myös muistaa, että meissä kaikissa on narsistisia piirteitä ja keskittyä enemmän niiden omien piirteiden tarkkailuun ja tunnistamiseen. Toisten ihmisten leimaaminen persoonallisuushäiriöiseksi on minun mielestäni henkistä väkivaltaa.

    Äänestä

  • Narsun nähnyt kirjoitti:

    On se mahtavaa kun narsu todistaa itseään vastaan sekä ylhäältä että alhaalta. Raukkaparka ei ymmärrä mihin virheeseen sortui. Heh he hee

    Totuus on jotain mitä voi toiselle syöttää ajattelu ei nyt toiminutkaan.

    Taidat todellakin tunnistaa narsistisen persoonallisuushäiriön. Oletko lukenut paljon psykiatrian alan kirjoja? Olet todellakin taitava tässä, etenkin kun sait narsistin ilmoittautumaan ihan itse.

    Äänestä

  • Lähteet* kirjoitti:

    Jos looginen ajattelu ja omien väitteiden perustelutaito tekee ihmisestä narsistin, niin sinun ajattelusi mukaan yliopistotutkinnon suorittaneet olisivat kaikki narsisteja. Näitä tärkeitä ajattelun taitoja voi oppia ja opetella.

    Asiantuntijuus ei tee kestään narsistia. Jos on opiskelllut käyttäytymistieteitä ja työskentelee ihmisten parissa, on ihmisen kehitykseen ja persoonaan liittyvvää asiantuntemusta ja tietoa toki enemmän kuin ihmisellä, joka on opiskellut vaikkapa meterorologiaa. Kannattaa siis tarkistaa se tutkintotodistus ja työkokemus ennen kuin esiintyy asiantuntijan ja tunnistaa oman tietämyksensä rajat:) Esimerkiksi persoonallisuushäiriöiden erotusdiagnostiikka on haastavaa asiantuntijallekin, joten en lähtisi moista harrastamaan internetin keskustelupalstalla.

    Narsistisen persoonallisuushäiriön kriteerit voi tarkistaa Wikipediastakin, ne on siellä lueteltu DSM4R-järjestelmän mukaan. Mitä lähdettä olet käyttänyt kuvatessasi narsistisesti persoonallisuushäiriöistä? En ole koskaan nähnyt, että " jolla on aina vastaus (ulkoinen - ei oma kokemus) valmiina jokaiseeen asiaan" tai "pelkää kahta kamalammin ihmisiä, jotka esim. kykenevät rakastamaan, tuntevat voimakkaasti ja tarttuvat hetkeen" olisivat narsistisen persoonallisuushäiriöin kriteereitä.

    On hyvä myös muistaa, että meissä kaikissa on narsistisia piirteitä ja keskittyä enemmän niiden omien piirteiden tarkkailuun ja tunnistamiseen. Toisten ihmisten leimaaminen persoonallisuushäiriöiseksi on minun mielestäni henkistä väkivaltaa.

    Narsistisesti persoonallisuushäiriöisen kanssa asuneet kuvaavat tilannetta "maanpäälliseksi helvetiksi". Monesti koettu pahuus puetaan sanoiksi: "olen saatanan riivaama". Tämä jos mikä on kokemusta pitkälle viedystä hyväksikäytöstä yhdistettyna säälimättömään henkiseen väkivaltaan.

    Normaali empatiaan ja vuoropuheluun kykenevä ihminen ei koe olevansa henkisen väkivallan uhri, kun hänen kehoitetaan tutkimaan itsessään mahdollisuutta narsistiseen persoonallisuushäiriöön. Täydellisen "viaton" narsistisesti persoonallisuushäiriöinen henkilö taas ei omaa mielestään itsessään pienintäkään virhettä tai mitään mahdollisuutta sellaiseen. Jos joku kehtaa kysyä häneltä sellaista, niin tämä kysyjä on raaka rikollinen ja henkisen väkivallan käyttäjä, sillä näin toimii narsku puhdistaakseen oman kiiltokuvansa taas tahrattoman ylvääksi.

    Kieltäminen, valehtelu, syyttäminen, raivo, rikolliseksi tai sairaaksi leimaaminen ulkopuolisia lausuntoja tai lähteitä hyväksikäyttäen ovat tunnusomaisia keinoja, joilla narsistisesti persoonallisuushäiriöinen yrittää hämärtää TOTUUTTA ja saada oman kannan ainoaksi oikeaksi. Analyyttisesti tarkasteltu ja puhtaaksiviljelty totuus ovat narsistin pahin uhka. Totuus on että kaiken takaa löytyy yksinjäämistä pelkäävä ihminen.

    Täydellisellä ja virheettömällä ihmisellä on siis vika: pelko yksinjäämisestä. Yksin ollessa kun ei voi olla ketään parempi. Aina tarvitaan "rakas" jota parempi voi olla. Ristiriita syntyy, kun juuri olemalla yksin saavutettaisiin puuttuva itseluottamus. Yksin oleminen myös loisi pohjan empatiakyvylle ja toisen asemaan asettautumi kyvylle, lisäksi sitä kautta avautuisi oikean rakkauden mahdollisuus. Jos ei kykene rakastamaan yksinäistä itseään, niin ei omaa todellista kykyä rakastaa muita.

    Ongelmat syntyy myös toisten seurassa ollessa. Pidemmän yhdessäolon aikana syntyy tilanteita joissa tämä persoona lipsahtaakin yksinolon tilaan ja kavahtaa näitä tilanteita. Kavahdus vyörytetään aina lähimmän ihmisen syyksi ja kierre on valmis. Narsistisen persoonallisuushäiriön ilmentymää nuorilla naisilla on lausumat: "Idiootti", "Minulla on tylsää" ja "viihdytä minua". Etenkin jos näitä kaikkia käytetään samassa lauseessa voidaan hyvällä syyllä tehdä hiljainen diagnoosi. Vastaavaa voidaan epäillä nuorilla miehillä, jos heillä on jatkuvassa jonossa vaihtuvia tyttöystäviä.

    Voiko mitään tehdä? Onko parannusta tai löytyykö keneltäkään lääkettä? En tiedä! Tiedon jako on paras lääke mitä nykyisellään lienee. Toivottavasti tulevaisuus tuo uusia keinoja.

    Äänestä

  • kerron kumminkin kirjoitti:

    Kirjoitat, että sairaaksi leimaaminen on narsistin keino ja kuitenkin olet itse valmis leimaamaan muita narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsiviksi. Eikö tässä ole pieni looginen ristiriita?

    Äänestä

  • Logiikkaa* kirjoitti:

    Kirjoitat, että sairaaksi leimaaminen on narsistin keino ja kuitenkin olet itse valmis leimaamaan muita narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsiviksi. Eikö tässä ole pieni looginen ristiriita?

    Otahan nyt huomioon ettei kyseessä ole sairaus. Tautiluokitukset eivät tunne narsistista persoonallisuushäiriötä tautina. Jos kyseessä olisi tauti, siihen löytyisi tai voisi löytyä hoito. Vaikkei tauti olekaan, niin kyseessä on sosiaali- ja terveydenhoitoa eniten rasittava taustatekijä; lähipiirin henkilöt hakeutuvat hoitoon yksi toisensa jälkeen. Kyseessä on henkilön ominaisuus, ominaisuudelle on annettu nimi. Kansa nimittää ominaisuutta toisella tapaa. Vuosien henkisen mitätöinnin kokenut kumppani kyllä lopulta lähtee ja jättää, siinä on se hoito joka tepsii ja missä olikaan alkuperäinen hoidontarpeen syy?

    Totuus aiheuttaa loogisen ongelman. Kun vaihdat tosiasian valheeseen ja vertaat sitä alkuperäiseen väitteeseen pitää tullakin ristiriita. Ristiriidan saat aikaiseksi myös vertaamalla kahta erillistä asiaa.

    Äänestä

  • amanda* kirjoitti:

    Ehei. Narsistisen persoonallisuushäiriöisen tunnistaa siitä, ettei hän kykene vuorovaikutukseen toisten ihmisten kanssa. Esim. ihminen, joka on aina oikeassa ja jolla on aina vastaus (ulkoinen - ei oma kokemus)valmiina jokaiseeen asiaan, on kyse narsistisesti persoonallisuushäiriöisestä. Muiden kokemukset ja tunteet ovat "väärin", niitä on turha kuunnella tai ne voi perustella loogisesti ja järjen avulla vääriksi. Kenenkään kokemus tai tunne ei ole siitä huolimatta koskaan väärä. Narisistisesti persoonallisuushäiriöinen pelkää tunteitaan, ei osaa käsitellä niitä suoraan sanottuna on aivan hukassa tunteidensa kanssa. Siksi turvautuu järkeen ja pelkää kahta kamalammin ihmisiä, jotka esim. kykenevät rakastamaan, tuntevat voimakkaasti ja tarttuvat hetkeen. Kuitenkin on tavallista, että narsistisesti persoonallisuushäiriöistä vetää puoleensa erittäin tuntevat ihmiset, jotka ovat omistautuneet intuitiolle. Ja tunteikkaat ihmiset jäävät koukkuun, koska narsisti osaa näytellä tunteita hyvin.

    Naristisesti persoonallisuushäiriöinen ei hakeudu hoitoon. Hän on täydellinen. Muut ovat useinkin pelkkiä kelvottomia tyhjäntoimittajia. Kaikki vika on muissa. Jos narsistisesti persoonallisuushäiriöinen hakeutuukin hoitoon, hän tekee sen läheisten, joko perheensä tai työnantajansa painostuksesta. Narsistisesti persoonallisuushäiriöinen ei tunne tunneita, vaan osaa näytellä niitä hyvin. Lääkärin tai psykiatrian asiantuntijan vastaanotolla hän näyttelee tunteita niin hyvin kuin osaa. Lisäksi hän haluaa ihailua lääkäriltä: miten erinomainen ja fiksu ihminen hän onkaan, ja kuitenkin hän tuli vastaanotolle, koska puoliso tai esimies pyysi. Usein hän kyllä tietää kaiken paremmin kuin psykiatrian erikoislääkäri :). Naristisesti persoonallisuushäiriöinen pitää itseään vähintään monen alan asiantuntijana.

    Narsistisesti persoonallisuushäiriöistä onkin mahdotonta parantaa, koska hän ei ikinä myönnä olevansa hoidon tarpeessa. Vanha totuus on, ettei ketään voi parantaa, ellei hänellä ole siihen itsellä motivaatiota.

    Narsistisen persoonallisuushäiriön voi tunnistaa siitä mitä ihminen tekee, sanoo ja miten käyttäytyy eri tilanteissa, vaikka hän ei itse psykiatrian erikoislääkärin vastaanotolla kävisikään.

    Jep jep. Naristisen persoonallisuushäiriön tunnistaa nimenomaan käytöksestä. Ennenkaikkea siitä, miten hienosti narsisti osaa tyrmätä kaikkien muiden ihmisten tunteet, ajatukset, kokemukset - milloin milläkin verukkeella - öö eikun "perusteluilla". Ihan kuin ihmisen pitäisi perustella omat tunteensa!!!

    Narsisti yksin on kaikkivaltias, joka tietää kaikesta kaiken. Nöyrimmät narsistit sentään myöntävät, että psykiatrian asiantuntijat voivat ainoastaan tunnistaa narsismin, mutta eivät tietenkään itse ole käyneet asiantuntijan vastaanotolla ongelmineen, koska heissä ei ole vikaa. Toisissa sen sijaan on, todella paljon :D.

    Äänestä

  • Lähteet* kirjoitti:

    Jos looginen ajattelu ja omien väitteiden perustelutaito tekee ihmisestä narsistin, niin sinun ajattelusi mukaan yliopistotutkinnon suorittaneet olisivat kaikki narsisteja. Näitä tärkeitä ajattelun taitoja voi oppia ja opetella.

    Asiantuntijuus ei tee kestään narsistia. Jos on opiskelllut käyttäytymistieteitä ja työskentelee ihmisten parissa, on ihmisen kehitykseen ja persoonaan liittyvvää asiantuntemusta ja tietoa toki enemmän kuin ihmisellä, joka on opiskellut vaikkapa meterorologiaa. Kannattaa siis tarkistaa se tutkintotodistus ja työkokemus ennen kuin esiintyy asiantuntijan ja tunnistaa oman tietämyksensä rajat:) Esimerkiksi persoonallisuushäiriöiden erotusdiagnostiikka on haastavaa asiantuntijallekin, joten en lähtisi moista harrastamaan internetin keskustelupalstalla.

    Narsistisen persoonallisuushäiriön kriteerit voi tarkistaa Wikipediastakin, ne on siellä lueteltu DSM4R-järjestelmän mukaan. Mitä lähdettä olet käyttänyt kuvatessasi narsistisesti persoonallisuushäiriöistä? En ole koskaan nähnyt, että " jolla on aina vastaus (ulkoinen - ei oma kokemus) valmiina jokaiseeen asiaan" tai "pelkää kahta kamalammin ihmisiä, jotka esim. kykenevät rakastamaan, tuntevat voimakkaasti ja tarttuvat hetkeen" olisivat narsistisen persoonallisuushäiriöin kriteereitä.

    On hyvä myös muistaa, että meissä kaikissa on narsistisia piirteitä ja keskittyä enemmän niiden omien piirteiden tarkkailuun ja tunnistamiseen. Toisten ihmisten leimaaminen persoonallisuushäiriöiseksi on minun mielestäni henkistä väkivaltaa.

    Hei! Jos sinä rakastat vain loogisesti ja järjellisesti , niin se ei tarkoita sitä, että muut rakastavat loogisesti ja järjellisesti ja että se olisi edes mitenkään "oikein". Pikemminkin se on väärin. Aivan siitä syystä, ettei tunteet ole loogisia eikä järjellisiäkään. Ihmisessä vallitsee tunteiden, järjen ja tahdon välinen kolmiyhteys.

    Äänestä

  • kerron kumminkin kirjoitti:

    Narsistisesti persoonallisuushäiriöisen kanssa asuneet kuvaavat tilannetta "maanpäälliseksi helvetiksi". Monesti koettu pahuus puetaan sanoiksi: "olen saatanan riivaama". Tämä jos mikä on kokemusta pitkälle viedystä hyväksikäytöstä yhdistettyna säälimättömään henkiseen väkivaltaan.

    Normaali empatiaan ja vuoropuheluun kykenevä ihminen ei koe olevansa henkisen väkivallan uhri, kun hänen kehoitetaan tutkimaan itsessään mahdollisuutta narsistiseen persoonallisuushäiriöön. Täydellisen "viaton" narsistisesti persoonallisuushäiriöinen henkilö taas ei omaa mielestään itsessään pienintäkään virhettä tai mitään mahdollisuutta sellaiseen. Jos joku kehtaa kysyä häneltä sellaista, niin tämä kysyjä on raaka rikollinen ja henkisen väkivallan käyttäjä, sillä näin toimii narsku puhdistaakseen oman kiiltokuvansa taas tahrattoman ylvääksi.

    Kieltäminen, valehtelu, syyttäminen, raivo, rikolliseksi tai sairaaksi leimaaminen ulkopuolisia lausuntoja tai lähteitä hyväksikäyttäen ovat tunnusomaisia keinoja, joilla narsistisesti persoonallisuushäiriöinen yrittää hämärtää TOTUUTTA ja saada oman kannan ainoaksi oikeaksi. Analyyttisesti tarkasteltu ja puhtaaksiviljelty totuus ovat narsistin pahin uhka. Totuus on että kaiken takaa löytyy yksinjäämistä pelkäävä ihminen.

    Täydellisellä ja virheettömällä ihmisellä on siis vika: pelko yksinjäämisestä. Yksin ollessa kun ei voi olla ketään parempi. Aina tarvitaan "rakas" jota parempi voi olla. Ristiriita syntyy, kun juuri olemalla yksin saavutettaisiin puuttuva itseluottamus. Yksin oleminen myös loisi pohjan empatiakyvylle ja toisen asemaan asettautumi kyvylle, lisäksi sitä kautta avautuisi oikean rakkauden mahdollisuus. Jos ei kykene rakastamaan yksinäistä itseään, niin ei omaa todellista kykyä rakastaa muita.

    Ongelmat syntyy myös toisten seurassa ollessa. Pidemmän yhdessäolon aikana syntyy tilanteita joissa tämä persoona lipsahtaakin yksinolon tilaan ja kavahtaa näitä tilanteita. Kavahdus vyörytetään aina lähimmän ihmisen syyksi ja kierre on valmis. Narsistisen persoonallisuushäiriön ilmentymää nuorilla naisilla on lausumat: "Idiootti", "Minulla on tylsää" ja "viihdytä minua". Etenkin jos näitä kaikkia käytetään samassa lauseessa voidaan hyvällä syyllä tehdä hiljainen diagnoosi. Vastaavaa voidaan epäillä nuorilla miehillä, jos heillä on jatkuvassa jonossa vaihtuvia tyttöystäviä.

    Voiko mitään tehdä? Onko parannusta tai löytyykö keneltäkään lääkettä? En tiedä! Tiedon jako on paras lääke mitä nykyisellään lienee. Toivottavasti tulevaisuus tuo uusia keinoja.

    Pravo! Osuit asian ytimeen "Normaali empatiaan ja vuoropuheluun kykenevä ihminen ei koe olevansa henkisen väkivallan uhri, kun hänen kehoitetaan tutkimaan itsessään mahdollisuutta narsistiseen persoonallisuushäiriöön. Täydellisen "viaton" narsistisesti persoonallisuushäiriöinen henkilö taas ei omaa mielestään itsessään pienintäkään virhettä tai mitään mahdollisuutta sellaiseen"

    Se on juuri näin.

    Narsistista persoonallisuushäiriötä ei voi hoitaa - ainakaan mitenkään tuloksellisesti, koska narsisti elää omassa täydellisessä maailmassaan.

    Äänestä

  • epämieluisan sanon kirjoitti:

    Otahan nyt huomioon ettei kyseessä ole sairaus. Tautiluokitukset eivät tunne narsistista persoonallisuushäiriötä tautina. Jos kyseessä olisi tauti, siihen löytyisi tai voisi löytyä hoito. Vaikkei tauti olekaan, niin kyseessä on sosiaali- ja terveydenhoitoa eniten rasittava taustatekijä; lähipiirin henkilöt hakeutuvat hoitoon yksi toisensa jälkeen. Kyseessä on henkilön ominaisuus, ominaisuudelle on annettu nimi. Kansa nimittää ominaisuutta toisella tapaa. Vuosien henkisen mitätöinnin kokenut kumppani kyllä lopulta lähtee ja jättää, siinä on se hoito joka tepsii ja missä olikaan alkuperäinen hoidontarpeen syy?

    Totuus aiheuttaa loogisen ongelman. Kun vaihdat tosiasian valheeseen ja vertaat sitä alkuperäiseen väitteeseen pitää tullakin ristiriita. Ristiriidan saat aikaiseksi myös vertaamalla kahta erillistä asiaa.

    Narsistinen persoonallisuushäiriö rasittaa myös (ja ennenkaikkea) perheitä: puolisoa ja lapsia. Sen lisäksi työpaikkojen ilmapiiri on narsistien takia huono - eli rasittaapa sekin. Aina niin kauan kuin vaihtaa työpaikkaa tai narsisti jää eläkkeelle :).

    Äänestä

  • erik tri kirjoitti:

    Taidat todellakin tunnistaa narsistisen persoonallisuushäiriön. Oletko lukenut paljon psykiatrian alan kirjoja? Olet todellakin taitava tässä, etenkin kun sait narsistin ilmoittautumaan ihan itse.

    On tässä tullut luettua kaikkea alaan liittyvää jo 8 vuoden ajan. Myös englanninkielistä tutkimuksia ja kirjoja on tullut luettua. Alan vakuuttua, että etenkin empaattisia ja romantikoiksi luokiteltuja nuoria pitäisi systemaattisesti kouluttaa tunnistamaan narsistisesti persoonallisuushäiriöiset. Tällä tiedon ja koulutuksen keinolla voitaisiin estää pahimmat ja pisimmälle menevät hyväksikäytöt ja henkisen pahoinpitelyn tapaukset.

    Tämä koulutuksellinen keino toisi jopa suuria yhteiskunnallisia säästöjä. Yhden kurssin hinnalla säästettäisiin vuosien työ mielenterveyspalveluiden saralla. Mistään pienistä summista ei ole kyse. Ongelma aiheuttaa nykyisellään yli puolet sosiaali- ja mielenterveyspalveluiden käytöstä.

    Minulla on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus siitä mitä hivutusta on olla narsistisesti persoonallisuushäiriöisten lähipiirissä. Olkaa onnellisia, jos ette elämänne aikana tule näkemään narsistisen persoonallisuushäiriöisen todellista puolta. Arvioiden mukaan joka sadas ihminen olisi nph, mutta kun ei näe, niin sokeus on lahja sekin. Ihmiskunnan historiakin alkaa näkymään erilaisena, kun aiheeseen tutustuu perinpohjin. Esiin nousee muutama viiksekäs 40 luvulta ja sitten myöhemmin persianlahden tietämistä. Ihminen on todella halpaa tavaraa kun narsu saa todellista valtaa. Kovempaa huutamalla se valta tuolloinkin anastettiin ja vaikeneva hyväksikäytettiin.

    Tämä nyt vain vastaukseksi sinulle kun satuit kysymään.

    Totuus tuli jo todistettua aikaisemmin. QED

    Äänestä

  • epämieluisan sanon kirjoitti:

    Otahan nyt huomioon ettei kyseessä ole sairaus. Tautiluokitukset eivät tunne narsistista persoonallisuushäiriötä tautina. Jos kyseessä olisi tauti, siihen löytyisi tai voisi löytyä hoito. Vaikkei tauti olekaan, niin kyseessä on sosiaali- ja terveydenhoitoa eniten rasittava taustatekijä; lähipiirin henkilöt hakeutuvat hoitoon yksi toisensa jälkeen. Kyseessä on henkilön ominaisuus, ominaisuudelle on annettu nimi. Kansa nimittää ominaisuutta toisella tapaa. Vuosien henkisen mitätöinnin kokenut kumppani kyllä lopulta lähtee ja jättää, siinä on se hoito joka tepsii ja missä olikaan alkuperäinen hoidontarpeen syy?

    Totuus aiheuttaa loogisen ongelman. Kun vaihdat tosiasian valheeseen ja vertaat sitä alkuperäiseen väitteeseen pitää tullakin ristiriita. Ristiriidan saat aikaiseksi myös vertaamalla kahta erillistä asiaa.

    Olen täysin samaa mieltä totuuden voimasta. Esimerkiksi uskottomuustilanteissa kannattaa selvittää totuus ja ottaa vastuu omasta käytöksestään.Olen myös sitä mieltä, että jokaisen ihmisen kannattaa keskittyä tarkkailemaan omia narsistisia piirteitään ja niitä tilanteita, joissa on käyttäytynyt narsistisesti ja kohdellut toisia huonosti. Jos näitä tilanteita osaa tunnistaa ja katua, ei ole narsistisesti persoonallisuushäiriöinen.

    Älä käytä kaksoisviestintää, vaan kirjoita selkeästi ja asiallisesti ja vastaa kysymyksiin. Kirjoitat, että toisten leimaaminen sairaaksi tai persoonallisuushäiriöiseksi on narsistin keino. On se siis narsistista käytöstä vai ei? Minä ainakin tunnen oman asiantuntemukseni rajat enkä ole psykiatriaan erikoistunut lääkäri.

    Äänestä

  • lilja* kirjoitti:

    Jep jep. Naristisen persoonallisuushäiriön tunnistaa nimenomaan käytöksestä. Ennenkaikkea siitä, miten hienosti narsisti osaa tyrmätä kaikkien muiden ihmisten tunteet, ajatukset, kokemukset - milloin milläkin verukkeella - öö eikun "perusteluilla". Ihan kuin ihmisen pitäisi perustella omat tunteensa!!!

    Narsisti yksin on kaikkivaltias, joka tietää kaikesta kaiken. Nöyrimmät narsistit sentään myöntävät, että psykiatrian asiantuntijat voivat ainoastaan tunnistaa narsismin, mutta eivät tietenkään itse ole käyneet asiantuntijan vastaanotolla ongelmineen, koska heissä ei ole vikaa. Toisissa sen sijaan on, todella paljon :D.

    Voit tarkistaa DSM4-versiosta narsistisen persoonallisuushäiriön kriteerit. Esität, että tärkein narsistisen persoonallisuushäiriön kriteeri on: "Ennenkaikkea siitä, miten hienosti narsisti osaa tyrmätä kaikkien muiden ihmisten tunteet, ajatukset, kokemukset - milloin milläkin verukkeella - öö eikun "perusteluilla". Vastaa selkeästi: onko kyseessä oma ajatuksesi vai narsistisen persoonallisuushäiriön kriteeri?

    Ajattelun taitoihin kuuluu kriittisyys ja väitteiden perustelutaito. "Minusta tuntuu" kelpaa perusteluksi silloin, kun on kyse sinun tunteistasi. Jos aletaan tarkastella esimerkiksi uskottomuuden syitä ja tutkimustuloksia, jotka liittyvät uskottomuuteen, "minusta tuntuu" ei riitä perusteluksi.

    NImittely ja persoonallisuushäiriöiseksi leimaaminen ei anna kovin hyvää kuvaa siitä tavasta, jolla suhtaudut toisiin ihmisiin.

    Äänestä

  • lilja* kirjoitti:

    Pravo! Osuit asian ytimeen "Normaali empatiaan ja vuoropuheluun kykenevä ihminen ei koe olevansa henkisen väkivallan uhri, kun hänen kehoitetaan tutkimaan itsessään mahdollisuutta narsistiseen persoonallisuushäiriöön. Täydellisen "viaton" narsistisesti persoonallisuushäiriöinen henkilö taas ei omaa mielestään itsessään pienintäkään virhettä tai mitään mahdollisuutta sellaiseen"

    Se on juuri näin.

    Narsistista persoonallisuushäiriötä ei voi hoitaa - ainakaan mitenkään tuloksellisesti, koska narsisti elää omassa täydellisessä maailmassaan.

    Minä en kyllä lähtisi diagnosoimaan enkä leimaamaan toisia ihmisiä vailla alan pätevyyttä. Ammattilaisen tunnistaa ammatillisesta käytöksestä ja kunnioittavasta asenteesta. Luulenpa, että jokainen ihminen tunnistaa itsessään moniakin persoonallisuushäiriöiden piirteitä, koska niitä on meissä jokaisessa. Narsistisen persoonallisuushäiriön esiintyvyys on noin 1% luokkaa.

    Äänestä

  • narsun nähnyt kirjoitti:

    On tässä tullut luettua kaikkea alaan liittyvää jo 8 vuoden ajan. Myös englanninkielistä tutkimuksia ja kirjoja on tullut luettua. Alan vakuuttua, että etenkin empaattisia ja romantikoiksi luokiteltuja nuoria pitäisi systemaattisesti kouluttaa tunnistamaan narsistisesti persoonallisuushäiriöiset. Tällä tiedon ja koulutuksen keinolla voitaisiin estää pahimmat ja pisimmälle menevät hyväksikäytöt ja henkisen pahoinpitelyn tapaukset.

    Tämä koulutuksellinen keino toisi jopa suuria yhteiskunnallisia säästöjä. Yhden kurssin hinnalla säästettäisiin vuosien työ mielenterveyspalveluiden saralla. Mistään pienistä summista ei ole kyse. Ongelma aiheuttaa nykyisellään yli puolet sosiaali- ja mielenterveyspalveluiden käytöstä.

    Minulla on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus siitä mitä hivutusta on olla narsistisesti persoonallisuushäiriöisten lähipiirissä. Olkaa onnellisia, jos ette elämänne aikana tule näkemään narsistisen persoonallisuushäiriöisen todellista puolta. Arvioiden mukaan joka sadas ihminen olisi nph, mutta kun ei näe, niin sokeus on lahja sekin. Ihmiskunnan historiakin alkaa näkymään erilaisena, kun aiheeseen tutustuu perinpohjin. Esiin nousee muutama viiksekäs 40 luvulta ja sitten myöhemmin persianlahden tietämistä. Ihminen on todella halpaa tavaraa kun narsu saa todellista valtaa. Kovempaa huutamalla se valta tuolloinkin anastettiin ja vaikeneva hyväksikäytettiin.

    Tämä nyt vain vastaukseksi sinulle kun satuit kysymään.

    Totuus tuli jo todistettua aikaisemmin. QED

    "Ongelma aiheuttaa nykyisellään yli puolet sosiaali- ja mielenterveyspalveluiden käytöstä." Voisitko kertoa, mihin lähteeseen arviosi perustuu? Narsistisen persoonallisuushäiriön esiintyvyys on noin 1% luokkaa.

    Äänestä

  • ?? kirjoitti:

    Narsistisesti persoonallisuushäiriöisiä ei hoideta todellakaan kuin alle1%:lla. Hoidossa lappavat nph:n läheiset, jotka ovat hajalla, koska ovat altistuneet itsetunnon murskaamiselle tms.. Hoitoa tarvitaan erilaisiin oireisiin kuten: paniikkihäiriö, ahdistuskohtaus, väsymys, iho-oireet, nukkumisvaikeudet, jatkuva itkeminen, itsemurhayritykset, ym. Lisäksi uhrit joutuvat pitkällisiin mt-terapioihin jätettyään nph:n (Paettuaan, jopa henkensä menettämisen pelossa). Terapian tarvejakso on noin puolet traumatisoivan kokemuksen altistuksesta. Tavalliset lääkärit eivät edes osaa aavistaa mitä näiden moninaisten vaivojen takaa löytyy. Siksi suuressa osassa hoidontarpeen perussyy jää selvittämättä.

    Hoitojen apu jää väliaikaiseksi, ellei uhri ole päässyt eroon nph-henkilötä. Hoidossa käymisestä voi usein tulla ase, jota nph käyttää uhrinsa itsetunnon murentamiseen ja muuhun vihjailuun. Nph tuhoaa myön niiden ystävien ja sukulaisten mielenterveyttä, jotka koettavat pitää yhteyttä uhriin ja auttaa tätä. Arvio on esitetty ongelmakentän laajuutta käsittelevissä asiantuntijoiden lausunnoissa. Aihetta on puitu, kun on koottu havaitoja hoitojen lyhtytaikaisiksi jääneistä hyödyistä. Hyödyn lyhytaikaisuuden on oletettu johtuvan siitä ettei todellista syytä ole löydetty eikä näinollen hoidettu. Varsinaista tutkimusta aiheesta ei ole tietääkseni tehty, en ole sellaiseen ainakaan törmännyt.

    Äänestä

  • narsun nähnyt kirjoitti:

    On tässä tullut luettua kaikkea alaan liittyvää jo 8 vuoden ajan. Myös englanninkielistä tutkimuksia ja kirjoja on tullut luettua. Alan vakuuttua, että etenkin empaattisia ja romantikoiksi luokiteltuja nuoria pitäisi systemaattisesti kouluttaa tunnistamaan narsistisesti persoonallisuushäiriöiset. Tällä tiedon ja koulutuksen keinolla voitaisiin estää pahimmat ja pisimmälle menevät hyväksikäytöt ja henkisen pahoinpitelyn tapaukset.

    Tämä koulutuksellinen keino toisi jopa suuria yhteiskunnallisia säästöjä. Yhden kurssin hinnalla säästettäisiin vuosien työ mielenterveyspalveluiden saralla. Mistään pienistä summista ei ole kyse. Ongelma aiheuttaa nykyisellään yli puolet sosiaali- ja mielenterveyspalveluiden käytöstä.

    Minulla on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus siitä mitä hivutusta on olla narsistisesti persoonallisuushäiriöisten lähipiirissä. Olkaa onnellisia, jos ette elämänne aikana tule näkemään narsistisen persoonallisuushäiriöisen todellista puolta. Arvioiden mukaan joka sadas ihminen olisi nph, mutta kun ei näe, niin sokeus on lahja sekin. Ihmiskunnan historiakin alkaa näkymään erilaisena, kun aiheeseen tutustuu perinpohjin. Esiin nousee muutama viiksekäs 40 luvulta ja sitten myöhemmin persianlahden tietämistä. Ihminen on todella halpaa tavaraa kun narsu saa todellista valtaa. Kovempaa huutamalla se valta tuolloinkin anastettiin ja vaikeneva hyväksikäytettiin.

    Tämä nyt vain vastaukseksi sinulle kun satuit kysymään.

    Totuus tuli jo todistettua aikaisemmin. QED

    Jos puhutaan natsismista ja Hitleristä, luulen, että juuri loogisen ajattelun käyttö ja perustelujen vaatiminen olisi voinut muuttaa historiaa. Hitlerin taktiikkana oli käyttää tunnepitoisia ja omaan kokemukseen perustuvia väitteitä, joille ei ollut mitään asiaperusteita. Siksi paras ase tällaista manipulointia vastaan on järjen käyttö ja ajattelun taitojen opettelu, johon kuuluu myös perustelujen kysyminen. Sama pätee mihin tahansa manipulointiyrityksiin.

    "Arvio on esitetty ongelmakentän laajuutta käsittelevissä asiantuntijoiden lausunnoissa." Voisitko siis antaa linkin näihin lausuntoihin.

    En halua mitenkään vähätellä niiden ihmisten tuskaa, jotka joutuvat elämään luonnehäiriöisen ihmisen kanssa. Luulen kuitenkin, että inhimillisen kärsimyksen ja myös kansantalouden näkökulmasta kouluissa kannattaisi keskittyä enemmänkin itsetuntemuksen kehittämiseen. Sadoissa tutkimuksissa on todettu esimerkiksi turvattoman kiintymyssuhteen tuhoisa vaikutus parisuhteisiin. Turvattomasti kiintyneiden määrä on noin on noin 40 % luokkaa eli joka ikäluokassa olisi siis 24000 turvattomasti kiintynyttä. Kiintymyssuhteen muuttaminen on mahdollista, mutta ensin täytyy olla tietoinen omasta historiastaan ja lapsuudenperheestään.

    Äänestä

  • Kiinnostaa* kirjoitti:

    "Arvio on esitetty ongelmakentän laajuutta käsittelevissä asiantuntijoiden lausunnoissa." Voisitko siis antaa linkin näihin lausuntoihin.

    Values and Evaluation in Health Care. Journal of Nursing

    Äänestä

  • Loogisuus* kirjoitti:

    Jos puhutaan natsismista ja Hitleristä, luulen, että juuri loogisen ajattelun käyttö ja perustelujen vaatiminen olisi voinut muuttaa historiaa. Hitlerin taktiikkana oli käyttää tunnepitoisia ja omaan kokemukseen perustuvia väitteitä, joille ei ollut mitään asiaperusteita. Siksi paras ase tällaista manipulointia vastaan on järjen käyttö ja ajattelun taitojen opettelu, johon kuuluu myös perustelujen kysyminen. Sama pätee mihin tahansa manipulointiyrityksiin.

    Loogisuus vaiennettiin murhilla.

    Äänestä

  • Ajattelua* kirjoitti:

    Voit tarkistaa DSM4-versiosta narsistisen persoonallisuushäiriön kriteerit. Esität, että tärkein narsistisen persoonallisuushäiriön kriteeri on: "Ennenkaikkea siitä, miten hienosti narsisti osaa tyrmätä kaikkien muiden ihmisten tunteet, ajatukset, kokemukset - milloin milläkin verukkeella - öö eikun "perusteluilla". Vastaa selkeästi: onko kyseessä oma ajatuksesi vai narsistisen persoonallisuushäiriön kriteeri?

    Ajattelun taitoihin kuuluu kriittisyys ja väitteiden perustelutaito. "Minusta tuntuu" kelpaa perusteluksi silloin, kun on kyse sinun tunteistasi. Jos aletaan tarkastella esimerkiksi uskottomuuden syitä ja tutkimustuloksia, jotka liittyvät uskottomuuteen, "minusta tuntuu" ei riitä perusteluksi.

    NImittely ja persoonallisuushäiriöiseksi leimaaminen ei anna kovin hyvää kuvaa siitä tavasta, jolla suhtaudut toisiin ihmisiin.

    Normikielellä sanoin "...hienosti narsisti osaa tyrmätä kaikkien muiden ihmisten tunteet, ajatukset, kokemukset - milloin milläkin verukkeella - öö eikun "perusteluilla"-

    Virallisen määritelmän mukaan se menee näin:

    "Narsistisesti persoonallisuushäiriöisen tunnistaa mm. siitä, ettei hän kykene tuntemaan empatiaa, on haluton tai kyvytön tunnustamaan ja tunnistamaan MUIDEN TUNTEITA ja TARPEITA."

    Uskottomuus on erittäin henkilökohtainen, omiin tunteisiin ja tarpeisiin perustuva asia (ei tutkimustuloksiin). Sitä ei tarvitse perustella mitenkään muuten kuin sanomalla "minusta tuntui" tai "minä halusin/tarvitsin". Naristisesti persoonallisuushäiriöisen on mahdotonta ymmärtää tämä. Sinä esim. yrität kyykyttää kaikkia ihmisiä, jotka ovat olleet uskottomia vetoamalla tieteeseen, tutkimustuloksiin, logiikkaan ym. ja se jos mikä kertoo sinun tavastasi suhtautua toisiin ihmisiin "ylimielisesti", joka on myös narisistisen persoonallisuushäiriön yksi tunnusmerkki.

    Mutta mitäpä tätä enempää turhaan jankuttamaan. Et halua ymmärtää kuitenkaan kantaani etkä vaihtaa ajatuksia. Keskustelu polkee paikallaan kunnes tyrehtyy kokonaan. Narisistisesti persoonallisuushäiriöisen kanssa kukaan ei lopulta halua olla tekemisessä.

    Mistä lähteestä olet löytänyt tämän "virallisen"määritelmän?

    Minua on aivan turha yrittää manipuloida narsistiksi nimittelyllä. Tutkimustuloksiin tutustuminen ja ajantasalla pysyminen kuuluu alaani. Sinähän voit aivan yhtä hyvin lähteä keräämään tietoa, jos sinua ärsyttää se, että ihmisillä on enemmän koulutusta tietyltä alalta. Narsisimin kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

    Turvaton kiintymyssuhde todellakin vaikuttaa parisuhteen laatuun heikentävästi. Turvattomasti kiintyneet ovat myös useammin uskottomia. Turvattomasti kiintyneiden määrä on noin 40%, joten ikäluokassa se on noin 24000 ihmistä.

    Etköhän nyt itse yritä tyrehdyttää "keskustelua" nimittelyllä ja leimaamisella. Haluatko sinä vaihtaa ajatuksia ja keskustella esimerkiksi kiintymyssuhteen vaikutuksesta parisuhteeseen?

    Äänestä

  • Koulutus* kirjoitti:

    Hoitosi on tuloksetonta. Lopetamme sen tähän.

    Äänestä

  • Sosiaali/terv.sektor kirjoitti:

    Hoitosi on tuloksetonta. Lopetamme sen tähän.

    Manipulointi ja leimaaminen on ihan turhaa. Ei kannata. Yritä ennemmin pärjätä perustelluilla kannanotoilla.

    Äänestä

  • Narsun nähnyt kirjoitti:

    Itsestään paremman tekeminen näkyy ylettömän monina plussa peukkuina. Naurettavaa on sekin että itselle annetaan plussa peukku saman tien kun on jotain kirjoitettu. Tällä tavalla narsu narsu koettaa tehdä itsestään todellista parempaa.

    Toinen tapa tehdä itsestään parempi on syyttää toista tai tehdä toisesta itseä huonompi. Aina kun perusteltu on omasta "ylevästä" mielipiteestä eriävä näkemys niin sitä peukutetaan useaan kertaan miinuksella.

    Kyllä tässä tapauksessa on ihan itse ainut syy siihen, että on tullut jätetyksi tai petetyksi. Muualle menijä on tehnyt ainoan oikean teon tässä tapauksessa.

    Jään tässä odottamaan lausumani todistusta. Kyllä se todistus kohta tulee vaikket sitä haluaiskaan.

    Olen tehnyt saman huomion kuin narsun nähnyt, täällä peukutetaan omia viestejä ja samalla kirjoittaja paljastaa kirjoittavansa usealla nimimerkillä joissakin viesteissä on kymmeniä peukkuja, itse annettu for sure. Oisko narskumpaa nähty.

    Äänestä

Aina kannattaa yrittää jos on tunne, että pelastettavaa on. Varsinkin jos tuntee vielä rakastavansa.

Äänestä
  • Voi juma. Ainahan pettäjät herää rakastamaan kun on käry käynyt. Oikean rakkauden tunnistaa siitä ettei petä missään vaiheessa.

    Äänestä

  • Pettäjien rakkaus??? kirjoitti:

    Voi juma. Ainahan pettäjät herää rakastamaan kun on käry käynyt. Oikean rakkauden tunnistaa siitä ettei petä missään vaiheessa.

    Riippuu paljon tilanteesta. Pettämisen laadusta, parisuhteen laadusta ennen pettämistä yms. Asia ei ole mustavalkoinen.

    Joidenkin kohdalla se vain on niin, että vaaka kallistuu yrittämisen puolelle. Ei kannata heittää hukkaan sitä mitä vielä on. Joillakin taas ei mikään kerta kaikkiaan ole mahdollista enään.

    Äänestä

  • Pettäjien rakkaus??? kirjoitti:

    Voi juma. Ainahan pettäjät herää rakastamaan kun on käry käynyt. Oikean rakkauden tunnistaa siitä ettei petä missään vaiheessa.

    Jos rakastaa - ei petä koskaan. Jos kunnioittaa - pitää kumppanin tasavertaisena. ei petä, arvostaa ja tukee kaikissa elämän vaiheissa. Jos EI ole rakkauden tunteitä - on kumppani merkityksetön ja silloin hakeutuu muiden seuraan, etsitään uutta kumppania jota voisi koko sydämellä rakastaa.

    Äänestä

  • oikea on oikea kirjoitti:

    Eli toisin sanoen pettämisen syynä on pettäjän kyvyttömyys ylläpitää rakauden tunnetta.

    Äänestä

  • Kyvykäs kirjoitti:

    Eli toisin sanoen pettämisen syynä on pettäjän kyvyttömyys ylläpitää rakauden tunnetta.

    Tässä ehkä ollaan asian ytimessä. Pettäjä ehkä hakee rakkauden tunnetta pettäessään?

    Mikäli tämä tunne ei ole saavutettavissa oman kumppanin kanssa, (syystä että?) sitä yritetään saavuttaa sitten jonkun toisen kanssa.

    Eli, jos haluat pitää pettävän kumppanisi, kannattaisiko keksittyä tähän?

    Äänestä

  • Asian ytimessä? kirjoitti:

    Jos haluat pitää pettävän kumppanin, tee selväksi pettäjälle, että pettäjän täytyy selvittää, miksi hän ei osaa ylläpitää rakkauden tunnetta. Rakkaus kun on tunnetila, joka on vain pettäjän päässä. Petetyn kannattaa keskittyä itseensä ja omaan hyvinvointiinsa, pettäjän tunteisiin ei petetty voi vaikuttaa eikä ottaa niistä vastuuta.

    Rakkaus on usein myös valheellinen tila petetyn päässä. Hän ylläpitää sitä väkisin, aivan turhaan.

    Äänestä

  • dina* kirjoitti:

    Rakkaus on usein myös valheellinen tila petetyn päässä. Hän ylläpitää sitä väkisin, aivan turhaan.

    Rakkaus on usen myös valheellinen tila kakkosen päässä. Hän ylläpitää sitä väkisin, aivan turhana.

    Äänestä

  • oikea on oikea kirjoitti:

    Jos rakastaa - ei petä koskaan. Jos kunnioittaa - pitää kumppanin tasavertaisena. ei petä, arvostaa ja tukee kaikissa elämän vaiheissa. Jos EI ole rakkauden tunteitä - on kumppani merkityksetön ja silloin hakeutuu muiden seuraan, etsitään uutta kumppania jota voisi koko sydämellä rakastaa.

    Miksi jatkaa liittoa jos ei ole tunteita. Eikö olisi siinäkin tapauksessa rehellistä hakea ensin ero ja sitten vasta hakea uutta kumppania.
    Vai onko niin että varsinkin miehet tarvii äitin liittoon, vaimo on äidin korvike j akun vaimo ei enää myötäil ekaikessa niin haetaan uusi äiti varalle ennenkuin entisestä uskalletaan luopua koska se pikkupoika tarvii nenän pyyhkijää, päähän taputtajaa ja juttujen kuuntelijaa, kannustajaa. Äitihän se on se pojan paras kaveri.
    Tommonen mies ei tarvi rakastajatarta/vaimoa sillä he hakevat vain äitiä.
    Vaimo haluaa miehen rinnalleen jakamaan arjen, kasvattamaan perheen, rakastamaan ja rakastettavaksi. vaimo ei halua olla äiti meiehelleen.

    Äänestä

  • oikea on oikea kirjoitti:

    Jos rakastaa - ei petä koskaan. Jos kunnioittaa - pitää kumppanin tasavertaisena. ei petä, arvostaa ja tukee kaikissa elämän vaiheissa. Jos EI ole rakkauden tunteitä - on kumppani merkityksetön ja silloin hakeutuu muiden seuraan, etsitään uutta kumppania jota voisi koko sydämellä rakastaa.

    Se menee juuri noin.

    Äänestä

KERTOKAA PETÄJÄT

Äänestä

Mitä väliä on tietää yksityiskohdista? Miten niiden tietäminen vaikuttaisi teidän keskinäiseen suhteeseenne? Paitsi ehkä huonontaisi sitä entisestään. Siksi mies ei kerro.

Äänestä

Kyllä totuus pitää kertoa kaikkinensa ilman kaunisteluja. Näin petetyllä on faktat tiedossa. Jos jatkaa puolisonsa kanssa, niin tietää missä mennään ja voi aloittaa puhtaalta pöydältä.

Eiköhän totuus ole kaikkien osapuolien kannalta paras vaihtoehto. Vai kuka loppujen lopuksi haluaa elää valheiden verkossa.

Äänestä

Samaa mieltä. Se riski kannattaisi kyllä ottaa, että kertoisi koko totuuden. Jos nimittäin ei kerro, toisen mielessä säilyy aina epäilys ja se on hatara perusta jatkaa parisuhdetta. Miltei mahdoton. Valinta on kuitenkin pettäjän, haluaako oikeasti vai ei jatkaa avioliittoaan.

Äänestä
  • Mistä voi tietää onko koko totuus totta? Toisen mielessä voi säilyä epäilys aina. Toisaalta moni epäilee, vaikkei puoliso olisi oikeasti koskaan pettänyt.

    Äänestä

Rakastatko miestäsi? Miten osoitat sen? Sanooko mies rakastavansa sinua? Miten hän osoittaa sen (muuta kuin pettämällä...)?

Liian usein mietitään kumppanin pettämistä. Liian harvoin mietitään sitä omaa suhdetta, puolin ja toisin. Jutustellaan miltä tuntuu, mikä on pielessä, mitä pitäisi muuttaa, vai onko muutos edes mahdollista/toivottua, molemminpuolin. Näitä selvittelemällä löytyy totuus, ja näkemys siitä, voiko liittoa jatkaa.

Äänestä

No, jos näitä palstapettäjiä itse petettäisiin heidän suhteissaan, niin ottaisivatko he onkeen juuri kuin ovat neuvoneetkin ja muistaisivat joka päivä kunnioittaa puolisoaan enemmän? Silloinhan vika olisi näet ollut heissä itsessään.

Äänestä
  • Miksi etsitään vikoja? Jos toisen tarpeet eriävät omista, niin mikä vika se on? Parisuhde kaatuu juuri siihen, että toinen tai molemmat mitätöi toistensa tarpeita monessa asiassa. Kiistellään siitä mikä on "oikeasti" tärkeää, kun pitäisi vain "vaihtaa ajatuksia".

    Kun kumppani on pettänyt, siinä pitäisi juuri kuten "afrodite" sanoi, miettiä suhteen tilaa. Millään muulla ei ole mitään merkitystä.

    Äänestä

*petetty on valinnut puolisokseen mahdollisen pettäjän

*petetyllä on mahdollisuus lähteä suhteesta (edellyttäen, että petos tulee tietoon)

*petetty voi syyttää vain itseään, jos jää luottamukselle arvottomaan suhteeseen

*pettäjä tekee omat valintansa, katuminen ei auta mitään

:*) kaikille ***

Äänestä

Olen tullut siihen tulokseen, että pettäjä ja kakkonen (myös pettäjä) eivät enää edes tiedä mikä on totuus.

Liian paljon on vettä virrannut valheiden joessa. Ja kun siinä on oppinut kellumaan niin totuutta ei enää löydy.

Aloituksen osalta ihmettelen, miksi pettäjä ei kerro koko totuutta, kun uskottomuus on kuitenkin tullut ilmi eikä sitä kiellä. Itse ainakin pettämisen selviämisen jälkeen ymmärsin monia asioita, jotka saivat aivan uuden merkityksen. Näitä asioita on puitu ja puidaan edelleen. Tavallaan olen joutunut kirjoittamaan osan eläämääni uudelleen.
Puolisoni ja hänen "ystävänsä" ei, he ovat eläneet omassa totuudessaan. Mikä lienetkään, jonkinlainen satu varmaan, ilman arkea.

Äänestä

ANNAN NIIN PETETYLLE KUIN KAKKOSELLE HYVÄN NEUVON: PARAS PÄÄSTÄÄ KOKO paska TILANTEESTA IRTI, JA JÄTTÄÄ TÄÄ MIES VATVOMAAN OMAA ELÄMÄÄNSÄ ENSIN YKSIN. JÄTÄ HUONO TAAKSESI, NIIN SAAT TUHAT KERTAA PAREMPAA AJALLAAN TILALLE. JA TÄÄ ON TOTUUS.

ILMAN LUOTTAMUSTA, KUN SE RIKOTAAN (JOS SIIS YLIPÄÄTÄÄN OLETTE TOISIANNE IKINÄ OIKEESTI RAKASTANEET, KOSKA KOVIN MONI KÄSITTÄÄ RIIPPUVUUDEN , RASKAAKS TULON JA LASTEN SYNNYTTÄMISEN ,,,,JA VELVOLLISUUDENTUNNON RAKKAUDEKSI...= EI OLE MITÄÄN JÄRKEÄ JATKAA.

Äänestä
  • Mitäköhän tänne on ennen puoltayötä skrivattu, kun tälläinen huuto tulee.

    Ihan näyttää itku-potku-raivarilta, niinku olis prinsessan ponia joku toinen silittäny.

    Äänestä

Jos itse olisit pettänyt ja jäänyt kiinni, niin kertoisitko koko totuuden yksityiskohtaisesti miehellesi?

Äänestä

Pettäminen jättää syvät haavat petetylle. Mitä pidempään jatkunut pettämistä sen kauheampaa. Yksi kerta hairahdus..kauheeta..mutta kun mies pettää pari vuotta ja rakastuu ja luo kaksoiselämän? Ja kaiken lisäksi onnistuu salaamaan sen!!!!!!!

Äänestä
  • Niinpä kävi täällä eli mies jäi kiinni pettämisestä. Vaimo uskoi tämän kerta hairahduksen, vaikka salasuhde on jatkunut jo pari vuotta. Miksi kertoa vaimolle totuutta, koska pääsi helpommalla tästä muka kerran vain "kännipanosta", joka ei satuta niin pahasti kuin jatkuva pidempi suhde. Suhde jatkuu edelleen, tosin kiinnijäämisestä opittiin olemaan varovaisempia.

    Äänestä

  • Kakkonen kirjoitti:

    Niinpä kävi täällä eli mies jäi kiinni pettämisestä. Vaimo uskoi tämän kerta hairahduksen, vaikka salasuhde on jatkunut jo pari vuotta. Miksi kertoa vaimolle totuutta, koska pääsi helpommalla tästä muka kerran vain "kännipanosta", joka ei satuta niin pahasti kuin jatkuva pidempi suhde. Suhde jatkuu edelleen, tosin kiinnijäämisestä opittiin olemaan varovaisempia.

    Eipä häävi ole sinunkaan asemasi ja elämäsi, h""""ra. Ylpeä itsestäsi, ei ainakaan yhtään syytä olla?

    Äänestä

  • karma34 kirjoitti:

    Eipä häävi ole sinunkaan asemasi ja elämäsi, h""""ra. Ylpeä itsestäsi, ei ainakaan yhtään syytä olla?

    Eikös h***t anna maksua vastaan? En itse ainakaan itseäni siksi tunnista. Tietysti lahjoja olen saanut niinkuin rakastavalta mieheltä yleensä saa. Elämäni ja asemani on juuri niikuin itse haluan. Olen eronnut ex-miehestäni muutama vuosi sitten ja lapset kasvaneet omilleen. Tämänhetkiseen elämääni en halua miestä joka päivä tässä olemaan eli tämä tilanne sopii minulle hyvin. Oikeastaan tämä suhde on verrattavissa kaukosuhteeseen....aina kun nähdään on rakkaus ja intohimo mukana kuin suhteen alkuaikoina.
    Niin, tuo ensimmäinen kirjoitus oli vastaus aloittajalle eli miksi kertoa enempää kuin vaimo on saanut tietää. Vähemmän tietoa vähemmän kipua .

    Halveksittava hyväksikäyttäjä, minulle sopii, minä, minä. Mitä vi##tua on väliä, muulla kuin minulla. Yököttäviä ihmisiä kaltaisesi! Sinua voisi verrata varkaaseen.

    Rakkautta todellakin, ehkäpä unissasi. Sanan väärinkäyttöä.

    Äänestä

Sama kävi täälläkin. Vaimo uskoo että suhde on ohitse vaikka se jatkuu.

Äänestä

Suurin osahan niistä suhteista jatkuu. Kuka luopuu jostain vain jos jää kiinni. Ei kukaan. Tajusin sen vihdoin ja oman elämän järjestäminen on hyvässä vauhdissa.

Äänestä

jatku myös minun ex.n kohdalla ja siksi hän on nyt ex.ä

Äänestä

Kysy siltä toiselta naiselta. Minä vastailisin mielelläni erään vaimon kyselyihin jos tämä vain uskaltaisi ottaa yhteyttä. Taitaa pelätä totuutta...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

onko väliä? on kirjoitti:

Millä ilveellä saan petturimiehestäni totuuden irti?
Pettämistä ei kiellä, mutta hän ei selvästikään koko totuutta.
Kestosta, tapaamisista jne.
Viesti, jolla "kärähdys" tapahtui antaa aivan erilaisen kuvan mitä ukko kertoo.
Tietysti tässä on tullut myös mietittyä elämää ennen käräshdystä ja nyt yhdistelen asioita.
Välillä on vainoharhainen olo, kun tuntuu, että kaikki asiat saavat erimerkityksen. Näille pikkutapahtumille, joihin aikoinaan sai selvityksen, on tullut nyt erilainen merkitys. Tästä johtuu, että epäilen mieheni rehellisyyttä.
Mitä merkitystä enää on valehdella, kun kuitenkin pettämisen myöntää. Omien sanojensa mukaan on kertonut kaiken rehellisesti.
Vai vaiko sitä kertoa rehellisesti? Kertokaa te kiinni jääneet pettäjät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu