"Kahta en vaihda - kriittisyyttä ja..."

Joka kymmenes äänestyikäinen norjalainen suhtautuu maahanmuuttoon äärimmäisen kriittisesti. Kohtaamisteoria ei siis ole toiminut alkuunkaan hyysärien toivomalla tavalla reaalimaailmassa, sillä kriittisten määrä on selvästi kasvanut viimeisen 10 vuoden aikana. Tieto on peräisin vuoden 2009 vaaleja analysoivasta 'Det politiske landskap' -kirjasta, jonka takaa löytyy kolmissa viimeisessä suurkäräjävaaleissa äänestäjien mielipiteitä kartoittanut tutkija Bernt Aardal.

"10% vastaajista valitsee kaikista äärimmäisimmän kannan kysymyksiin, jotka käsittelevät esimerkiksi norjalaisten kansallisen luonteen vaalimista, kantaväestön suosimista työhönotossa maahanmuuttajien kustannuksella tai vaikkapa maahan päästettävien tulijoiden määrää", Aardal sanoo.

Hän ei usko Norjan terrori-iskuilla olevan vaikutusta norjalaisten maahanmuuttoasenteisiin. (Asioihin tarkemmin perehtyneet tietävät entuudestaan, että 53,7% norjalaisista sulkisi rajat enemmiltä tulijoilta).

"Tutkimusmateriaalistamme käy selvästi ilmi, että maahanmuuttopolitiikkaan liittyvät näkemykset eivät ajan myötä juurikaan muutu. Itse asiassa syvempään juurtuneita mielipiteitä ei juurikaan löydy aineistostamme", toteaa Aardal.

Hän arvelee, että kiristyneet maahanmuuttoaseet tuskin saavat poliitikkoja lähtemään kalaan sameille vesille lisä-äänien toivossa, sillä kriittisimmät ovat jo oman leirinsä löytäneet, lähinnä edistyspuolueen riveistä.

Lähde: http://www.nrk.no/nyheter/innenriks/valg/valg2011/1.7754468
1134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ihmelliseltä että tilanne on kuin ei Norjassakaan olisi nykypäivänä
kansan enemmistöllä sanansijaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


dsssadsd kirjoitti:

Joka kymmenes äänestyikäinen norjalainen suhtautuu maahanmuuttoon äärimmäisen kriittisesti. Kohtaamisteoria ei siis ole toiminut alkuunkaan hyysärien toivomalla tavalla reaalimaailmassa, sillä kriittisten määrä on selvästi kasvanut viimeisen 10 vuoden aikana. Tieto on peräisin vuoden 2009 vaaleja analysoivasta 'Det politiske landskap' -kirjasta, jonka takaa löytyy kolmissa viimeisessä suurkäräjävaaleissa äänestäjien mielipiteitä kartoittanut tutkija Bernt Aardal.

"10% vastaajista valitsee kaikista äärimmäisimmän kannan kysymyksiin, jotka käsittelevät esimerkiksi norjalaisten kansallisen luonteen vaalimista, kantaväestön suosimista työhönotossa maahanmuuttajien kustannuksella tai vaikkapa maahan päästettävien tulijoiden määrää", Aardal sanoo.

Hän ei usko Norjan terrori-iskuilla olevan vaikutusta norjalaisten maahanmuuttoasenteisiin. (Asioihin tarkemmin perehtyneet tietävät entuudestaan, että 53,7% norjalaisista sulkisi rajat enemmiltä tulijoilta).

"Tutkimusmateriaalistamme käy selvästi ilmi, että maahanmuuttopolitiikkaan liittyvät näkemykset eivät ajan myötä juurikaan muutu. Itse asiassa syvempään juurtuneita mielipiteitä ei juurikaan löydy aineistostamme", toteaa Aardal.

Hän arvelee, että kiristyneet maahanmuuttoaseet tuskin saavat poliitikkoja lähtemään kalaan sameille vesille lisä-äänien toivossa, sillä kriittisimmät ovat jo oman leirinsä löytäneet, lähinnä edistyspuolueen riveistä.

Lähde: http://www.nrk.no/nyheter/innenriks/valg/valg2011/1.7754468

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu