"Tällä hetkellä kaikista laeista, säädöksistä ja asetuksista noin 75–80 % saa alkunsa tai tulee suoraan EU:sta. Kansallisesta itsenäisyydestä ei siis juuri kannata puhua. Ja sitäkin vähää jäljellä olevaa ollaan viemässä Perustuslain muutosesitys HE 60/2010:n avulla.
Hallitus on tehnyt esityksen, jolla itsenäisyytemme menetetään. Kyseessä on HE 60/2010, Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Suomen perustuslain muuttamisesta. Hallitus esittää perustuslakiin kirjattavaksi, että valtiosäännön 1§ mukaan Suomi on Euroopan unionin jäsenvaltio. Lakiin kirjattuna tämä tarkoittaa sitä, että Suomi luopuu asemastaan itsenäisenä, suvereenina valtiona, ja liittyy osavaltiona liittovaltioon nimeltä Euroopan unioni..."
Lukekaa lisää:
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=1100
--------------------------------------------------------
KANSALAISADRESSI PERUSTUSLAKIMUUTOSTA VASTAAN
"Kansalaisadressi perustuslakimuutosta vastaan
Me allekirjoittaneet, Suomen itsenäisen tasavallan kansalaiset emme halua, että perustuslakiin kirjataan Euroopan unionin jäsenyys.
Katsomme sen lakkauttavan Suomen suvereniteetin, ja antavan Euroopan unionille mahdollisuuden päättää Suomen lakien ylitse ja viedä meidät mahdollisesti osaksi Euroopan unionista muodostuvaa liittovaltiota. Vaadimme, että perustuslakimuutos torjutaan ratkaisevassa äänestyksessä.
Adressi luovutetaan 6.9.2011 Suomen itsenäisen tasavallan eduskuntaan."
Käykää allekirjoittamassa:
http://www.adressit.com/kansalaisadressi_perustuslakimuutosta_vastaan

Vastaukset 8
Vanhimmat
Kaikki on jo menetetty, ja poliitikot ajavat meitä vääjäämättä liittovaltioon. Sitä ei voi estää millään adresseilla, koska sitä ei voi estää KUKAAN!
Diplomatia on liian hidasta.
En halua kiihottaa ketään tekemään mitään, mutta tämä on hyvä tietää:
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20110990267&ext=rss
En halua myöskään ehdottaa mitään toimintaa, mutta jostain syystä tuli vaan mieleen:
http://kakku-unelma.blogspot.com/2010/03/ja-lisaa-synttarikakkua-kermakakku.html
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/1999/01/01/tata-tarkoittaisi-euron-hajoaminen/201112358/12?ref=tf1
"– Itse asiassa euroalue on parastakin aikaa menossa kohti liittovaltiota. Muutokset eivät ehkä ole niin nopeita ja sulavia kuin ekonomistit haluaisivat, mutta muutos on meneillään, Paul Donovan sanoo. "
Kävin allekirjoittamassa ja vaimo kanssa.
Persun uhka kasvaa. Päättäjämme siirtävät vallan ennemmin Brysseliin, kuin antavat kansan kaataa nykyiset valtarakenteet demokraattisesti.
Kertoo kaiken tarvittavan siitä millaisia ihmisiä meillä on vallassa. Oma etu, kaikki muu on toissijaista.
Kävimmekö juuri viimeiset eduskuntavaalit?
Kyllä vain avauksen esitys on oikea ja hyväksyttävä. Viisaat kansalaiset eivät suostu Perustuslaki muutoksiin, koska silloin viedään koettua lakiperustaa kaltevalle pinnalle, joka ei ole syntynyt oikean ja koetellun innovaatisen Perustuslain mukaisesti. Vaan kyseessä on vallansiirto suomesta EU komissiolle, joka on hallinnallisena keskusyksikkönä osoittanut epäonnistumista tähänkin asti.
Meidän täytyy ymmärtää että Perustuslaki on kansakunnan perusta, ja se luodaan oikealla tavalla innovaatisesti. Ja kun otetaan esimerkiksi vaikkapa Yhdysvaltojen kunniakas Perustuslaki, niin se tiedetään syntyneen yhdessä yössä. Ja meidän EU unioni ei ole kyennyt luomaan edes pysyvää Perustuslakia, vaikka sitä on yritetty jo 13 vuotta. Salut.
Kävitkö pistämässä nimesi adressiin?