* On yksi Jumala kolmessa persoonassa ja kolme persoonaa yhdessä Jumalassa, nimittäin Isä, Poika ja Pyhä Henki. Kaikilla kolmella on sama kunnia, sama ikuinen majesteettius; he ovat luomattomia, äärettömiä, iankaikkisia, kaikkivaltiaita, jumalallisia. Poika on syntynyt Isästä, Pyhä Henki on lähtöisin Isästä ja Pojasta, mutta "kolminaisuudessa ei ole yksikään persoona ollut ennen eikä jälkeen toistaan, eikä yksikään ole toistaan suurempi eikä vähempi". Kaikki kolme persoonaa ovat yhdessä toistensa kanssa yhtä ikuisia ja yhtä suuria. Siksi kolminaisuutta tulee kunnioittaa ykseydessä ja ykseyttä kolminaisuudessa. IRT:
* Käsite "kunnia" esiintyy usein sekä Vanhassa että Uudessa Testamentissa. Raamatullisen uskon mukaan koko luomakunnan ja historian tarkoitus on Jumalan kunnian ilmoittaminen. Kaikki on doksofaniaa (Jumalan kirkkauden näkyviintuloa). Gloria Dei (Jumalan kunnia) ilmenee maailman ja luomakunnan järjestyksessä sekä Israelin historiassa, mutta täydellisenä se paljastuu Kristuksen lunastustyössä, joka on doksofanian huippukohta tässä ajassa.
Kaiken olevaisen tehtävänä on doksologia (Jumalan kunnian ylistäminen).
* Kaikki, mitä Jumala tekee, tähtää Hänen kirkastamiseensa ja kehottaa Jumalan ylistykseen (glorificatio Dei).
*
* Käsite "kunnia" esiintyy usein sekä Vanhassa että Uudessa Testamentissa. Raamatullisen uskon mukaan koko luomakunnan ja historian tarkoitus on Jumalan kunnian ilmoittaminen. Kaikki on doksofaniaa (Jumalan kirkkauden näkyviintuloa). Gloria Dei (Jumalan kunnia) ilmenee maailman ja luomakunnan järjestyksessä sekä Israelin historiassa, mutta täydellisenä se paljastuu Kristuksen lunastustyössä, joka on doksofanian huippukohta tässä ajassa.
Kaiken olevaisen tehtävänä on doksologia (Jumalan kunnian ylistäminen).
* Kaikki, mitä Jumala tekee, tähtää Hänen kirkastamiseensa ja kehottaa Jumalan ylistykseen (glorificatio Dei).
*
Vastaukset 233
Vanhimmat
Miksi teit tämän tyhmän ja typerän aloituksen.
Eipä olisi Mohikselta uskonut moista typeryyttä. Miten jaksaa vanha mies kerjätä aina vaan samaa jauhamista. Eikö muuta keksinyt??
Mohikaani toteuttaa Raamatun ennustusta lopun ajassa. Siksi hän niin innokkaasti nostaa esille aina saman aiheen, koska sillä on Jumalan antama tarkoitus, ja se kuuluu näin:
2. Tess.2.
3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
5 Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille?
6 Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
7 Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
9 tuo, jonka tulemus tapahtuu SAATANAN VAIKUTUKSESTA valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
11 Ja sentähden Jumala lähettää heille VÄKEVÄN EKSYTYKSEN, niin että he uskovat valheen,
12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.
Noin se toimii, Mohikaani on uskonut saatanan vaikutuksesta lähtöisin olevan valheen. Siksipä hän yhä kiihtyvällä vauhdilla yrittää eksyttää, että kaikki muutkin tuomittaisiin.
Ehei, ne jotka ovat ottaneet vastaan rakkauden totuuteen, eivät lankea eksyttäjien valheisiin ja tunnustavat suullaan, että Jeesus on Herra. Se on totuus, ja pysymme siinä.
Sinulla lappix on paljon oppimista Raamatun tutkimisesta.Mohikaani tietää miten Raamattua tulee tutkia.
>>Luetun ymmärtäminen on eri asia kuin tuntea se luettu hengessä.
Jeesus on yksi kolmesta persoonasta Jumalassa, uskoit tai et..se ei vain muutu.
Kyllä sen huomaa että helluntailaiset ovat kasvaneet uskonnollisen järjestönsä henkeen, enää paavi puuttuu että on neljäskin jumalapersoona.
Raamattu ei tue millään tavoin helluntailaisoppia. Se vain sekoittaa hengen selvää ilmoitusta totuudesta.
* Sinä sinne joudat, helluntaioppi perustuu Raamatun oppiin, miten siis se voisikaan seata mitään henkeä, varsinkaan Raamatun Hengen kanssa, koska juuri Pyhä Henki on Raamatun oppimisenkin kannalta välttätön omistaa ja saada Hengen täyteys, ymmärtääksemme Sanaa.
* Se on ihana asia, että niinkuin tämäkin kommenttisi, todistaa vaan, miten todellista onkaan uskoa Raamatun evankeliumi, sillä se ei ole ihmisten mielenmukainen, ja se tulee ilmi tällä tavalla tämän tästä, teette suuren palveluksen tosi evankeliumille, se ei olekkaan korvasyyhyyn, niin kuin ekivaarin valhe-evankeliumi, kaikki vaan taivaaseen, ja niin on suosittu oppi!
* Lappix, et ymmärrä todellakaan, mitä lainasit ?
* "< 2. Tess.2.
3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
5 Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille?
6 Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
7 Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
9 tuo, jonka tulemus tapahtuu SAATANAN VAIKUTUKSESTA valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
11 Ja sentähden Jumala lähettää heille VÄKEVÄN EKSYTYKSEN, niin että he uskovat valheen,
12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen. >" ?
* Et siis ymmärrä ollenkaan mistä tuo Raamatun sitaati puhuu. Tapahtuu vasta Jeesusken tulemisen jälkeen, sitten kun Herran päivä tulee, ja herran päivä on se, mistä Ilmestyskirjan alussa Johannes puhuu. Se on Jumalan päivä, jolloin maailma tuomitaan, ja siinä antikristus, juuri se, joka tulee valheen suurella voimalla, saa jopa tulen taivaasta lankemaan, ja settuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
* Lainaat ekivaarin tyyliin Raamatun kohtia, tietämättä mistä ne puhuu, yäysin erillään asiayhteyksistä, niikuin nytkin, se ei koske yksittäistä ihmistä, vaan antikristuksen kautta koko maailma saa tuta sen pahan voiman, ja Jumala antaa sen tapahtua, koska ette usko totuuteen, eli Jumalan Poikaan Jeesuskeen Kristukseen, ja Hänen jumaluuteensa, että Hän on siinnyt ja syntynyt täysin Jumalan Pyhästä Hengestä, tätä totuutta te ette usko, siksi olette jo nyt valhe-evankeliumin harhassa.
* Joka ei usko, että Jeesus on Jumalan Poika, hänellä ei ole Isääkään. Mitä uskomista siinä tarvitaan, että uskoo Jeesusken olevan Joosfin poika, niinhän kaikki, koko silloinen israel, uskoi, että Jeesus on Marian ja Joosefin poika, mitä uskoa siinä tarvittiin?
* Sehän oli aivan luonnollinen asia, Maria ja Joosef olivat aviopari, ja heille syntyi poika, Jeesus. Miksi se pitäisi erikoisesti USKOA, kun Johannes painottaa, "Joka ei usko, että Jeesus on Jumalan Poika" ,? On siis kyse nimenomaan siitä, että Jeesus ei ole Joosefin poika, vaan Jumalan Poika, Jumalasta syntynyt lihaksi neitsyt Mariasta, Kirjoitusten mukaan.* Eikä se ollut helppoa sen aikaisessa juutalaisuudessa, tunnustaa Jeesus Jumalan Pojaksi, = Jumalaksi. Eikä he koskaan tulleet tuntemaankaan Jeesusta Jumalan Poikana, vaan hylkäsivät Hänet ja tappoivat, kun Hän sanoi olevansa Jumalan Poika, eli Jumala, ja se vei Jeesusken ristille, Jumalan pilkasta juutalaiset Hänet tuomitsivat, oman Jumalansa ja Messiaansa, kun eivät voineet uskoa, niin olette tekin, sinä lappix ja ekivaari kumppaneineen, olette edelleen samassa eksytyksessä kuin Israelkin on tänäkin päivänä, ja on hajoettetuna ympäri maailmaa, saman synnin tähden missä tekin elätte, KIELLÄTTE Jeesuksen ! Te eksytte, kun ette tunne Kirjoituksia, koska teillä ei ole Poikaa, vaan ainoastaan Joosefin poika. Tässä te eksytte pois Kirjoituksista. Näin se vaan on, selittäkää ihan mitä haluatte, ja vääristäkää Sanaa omaksi kadotukseksenne.
Jumalan kaikkiyhteyden eli "Jumala on YKSI, joka on KAIKKI KAIKISSA",
Kristuksen terveen opin - v a s t u s t a m i n e n - tuli maallisen virallisesti voimaan Nikaian kirkolliskokouksessa vuonna 325 jaa., jossa Athanioksen kolminaisuusoppi valtasi paikan Kristuksen terveeltä opetukselta "kristittyjen" keskuudessa.
Silloin ja sinä päivänä tapahtui tuo laittomuuden tunkeutuminen Jumalan temppeliin, eli Jumalan seurakuntaan ja hapatti sekä saastutti sen "väkevällä eksytyksellään." [2.Tess.2:4,11]
Mitäs muuta Pyhää henkeä on kuin ne Isän ja pojan?
Raamattu puhuu Jumalan seitsemästä hengestä eikä vain kolmesta:
Ilmestyskirja 3
1 "Ja Sardeen seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo hän, jolla on ne Jumalan seitsemän henkeä ja ne seitsemän tähteä: Minä tiedän sinun tekosi: sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut."
Luku seitsemän kuvaa rajatonta toistuvuutta, niin kuin seitsemän päivän viikot.
Lopeta tuo hapatuksen kertaaminen. Yököttää tuo löyhkääminen.
ole niille valittamassa jotka tekee alotuksia "Jeesus ei Jumala"?
Olen kuullut lapsuudestani saakka Jeesuksen olevan Jumalan pojan.Aloituksessa ei ole mitään järjen häivää ja todisteita. Vanha ukko hörisee jatkuvasti tuota samaa jankutustaan.
Annan tunnustukseni. Paljastit totuuden kauniisti, suttaa ja sekuntaa säästämättä.
Tunnustuksesi, Mohikaani, löytyy Athanioksen sepustuksista, mutta ei löydy Raamatusta, Jeesuksen eikä apostolien opetuksista, joten se kuuluu veljessopua rikkovaan ja eksytystä lisäävään pöyhkeilijöiden tuotantoon:
1.Korinttolaiskirje 4
6 'Tämän olen, veljet, sovittanut itseeni ja Apollokseen, teidän tähtenne, että meistä oppisitte tämän: "Ei yli sen, mikä kirjoitettu on", ettette pöyhkeillen asettuisi mikä minkin puolelle toista vastaan."
Te trinitaanit ette ole oppineet vielä apostoleilta ainakaan tätä tärkeätä asiaa.
Ovat kuitenkin kaikki erillisiä. Yksi ja sama ei missään nimessä voi olla, toimivat siti yhdessä.
Mikko, Hewrra on YKSI ! Olethan lukenut, Isä Poika ja Pyhä Henki? Kenet näistä kolmesta voisit eroittaa toisitaan? Kolminaisuus menisi pirstaleiksi, eikä se ole koskaan mahdollista. Jumalaa ei voida jakaa kolmeen erilliseen persoonaan, siten, että Poika olisi jossain, tai PH: olisi jossain muualla, kuin missä on Isä ja Pyhä Henki.
* Jeesus, Pojan toinen persoona voi olla Ihmisenä, ja onkin aina Ihmisen Poikana, mm. Ylkänä seurakunta morsiamensa kanssa iankaikkisesti, mutta Poikana Hän Isässä, missä on aina ollutkin. Jos et vänkää järkiperäistä ymmärrystäsi käsittämään Jumalan mysteerin kolminaisuudesta, vaan rukoilet viisautta Jumalalta ymmärtämään Jumalan salattua viisautta, sinä pääset sisäiseen yhteyteen Kristuksen kanssa Pyhän Hengen osallisuudessa, jota osallisuutta ei ole palstan jt. ja areiolaisuuden kannattajilla ollenkaan, heidän oppaansa on aivan eri hankien maailmasta, kuin Jesukseen uskovien Pyhä Henki on.
Kyllä sinä " Mohikaani_27" asiaa kirjoitat Jumalan kolmiykseydestä.
Jumala on totuus, totinen.
Isä on totuus - totinen :
17. Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus. ( Joh. 17. )
Poika on totuus -totinen :
6. Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
Pyhä Henki on totuuus - totinen :
6. Hän on se, joka on tullut veden ja veren kautta, Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan vedessä ja veressä; ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus. ( 1. Joh. 5. )
On yksi Jumala, joka puhuu KAIKKI KAIKISSA, eikä rajoitetusti vain kolmessa persoonassa:
Athanios yritti levittää valheellista oppiaan, ettei Jumala ole ja puhu tavallisissa ihmisissä, vaikka Raamattu todistaa niin, [Hepr.1:1-3]
Matteus 10
20 "Sillä ette te itse puhu, vaan teidän Isänne Henki puhuu teissä."
Kenen tahansa kautta Isä puhuukin, niin kyse on AINA yhdestä ja samasta kaikki kaikissa olevasta Isän Hengestä, Eräissä kohdin Raamattu puhuu Kristuksen Hengetsä, mutt sekin on Isän Henkeä, koska se on Isältä saatu, ja Kristuskin on Jumalan, [1.Kor.11:12]
Aivan
Uskovassa asuu Isä, Poika ja Pyhä Henki ( Esim. Joh. 14. )
17. totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva.
18. En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne.
23. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.
Mitä tulee tuohon Matteus 10. kohtaan, niin ennen tuota jaetta sanotaan.
1. Ja hän kutsui tykönsä ne kaksitoista opetuslastaan ja antoi heille vallan ajaa ulos saastaisia henkiä ja parantaa kaikkinaisia tauteja ja kaikkinaista raihnautta.
Jeesus antaa heille heille vallan ja voiman, eivät he ole mitään tavallisia ihmisiä, vaan Jeesuksen Hengellä varustamia.
Hebr. 1:1-8
"1 Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta,
2 on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut
3 ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa,
4 tullen enkeleitä niin paljoa korkeammaksi, kuin hänen perimänsä nimi on jalompi kuin heidän.
5 Sillä kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin"; ja taas: "Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani"?
6 Ja siitä, kun hän jälleen tuo esikoisensa maailmaan, hän sanoo: "Ja kumartakoot häntä kaikki Jumalan enkelit".
7 Ja enkeleistä hän sanoo: "Hän tekee enkelinsä tuuliksi ja palvelijansa tulen liekiksi";
8 mutta Pojasta: "Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti, ja sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka."
Usko Toivonen kirjoitti:
>"Uskovassa asuu Isä, Poika ja Pyhä Henki ( Esim. Joh. 14. ) "<
______________________
Mutta siinähän onkin jo neljän olemuksen yhteys eikä vain kolme:
1) Isä, 2) Uskova, 3) Poika ja 4) Pyhä Henki lisäksi uskovia on lukematon määrä, jotka vain Jumala tuntee.
Täydelliisen jumalayhteyden kolmeksi rajoittaminen on ihmisten keksintöä. Jumalan sana todistaa Jumalan olevan kaikki kaikissa, eikä vain kolmessa persoonassa, [Joh.17:21-23;1Kor.12:6; 15:28]
Tuo sinun " kaikkiyhteytetesi " ei ole Raamatun ilmoituksen mukainen.
5. Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.
Joh. 15.
9. Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.
Room. 8.
Kuten huomaat ilman Jeesusta me emme voi mitään, jos pudotat Jeesuksen
pois "kaikkiyhteydestä" niin ketä jää jäljelle?
Kaikkialla, missä Jumalan tahtoa tehdään, kaiken sen yllä lepää "Jumalan seitsemän henkeä", päästäkseen sisälle: [Jooel 2:28]
Jesaja 11
1 "Mutta Iisain kannosta puhkeaa virpi, ja vesa versoo hänen juuristansa.
2 Ja hänen päällänsä lepää Herran Henki, viisauden ja ymmärryksen henki, neuvon ja voiman henki, tiedon ja Herran pelon henki."
Tämä Iisain kannon Virpi Vesa todistanee Jumalan sanasta, jonka päällä lepää Herran Jumalan Pyhä henki, joka on kaikkinainen "Me"!
Apostolien teot 10
38 Nyt "te tiedätte, kuinka Jumala Pyhällä Hengellä ja voimalla oli voidellut Jeesuksen Nasaretilaisen, hänet, joka vaelsi ympäri ja teki hyvää ja paransi kaikki perkeleen valtaan joutuneet; sillä Jumala oli hänen kanssansa."
Hebrealaiskirje 7
7 "Mutta kieltämätöntä on, että halvempi saa siunauksen paremmaltaan."
* Jatketaan siitä, että Jumala on YKSI. 5Moos. 6:4. " Kuule Israel, miedän Jumalamme, Herra on yksi."
*Room. 3:30. " koska on vain yksi Jumala, joka vanhurkauttaa ympärileikatut uskosta ja ympärileikkaamattomat uskosta."
* Gal.3:2. "Välimies ei kuitenkaan ole yhtä varten, mutta Jumala on yksi."
* Efe. 4:6. " yksi Jumala on kaikkien Isä, joka on yli kaikkien, kaikkien kautta ja kaikissa."
* Jaak. 2:19. Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin uskovat ja vapisevat."
* Yllä kirjoitetut Sanan kohdat sanovat selvästi, että Jumala on YKSI! Vain ja ainoastaan yksi.
* Silloinen israelia ympäröivä pakanakansojen keskuudessa palveltiin jumalia, monia epäjumalia, ja siinä Israel erottuikin pakanoista, että sillä oli YKSI ainoa Jumala.
* Joka on lukenut Raamattua, tietää, että Jumala kieltää monijumalisuuden epäjumalan palvelemisena. Ja tähän perustuu ja alussa mainittuihin Raamatun kohtaan tälläkin palstalla Jumalan kolminaisuuden raaka vastustus, ja kieltäminen, islamin usko myös kieltää kolminaisuuden, joka yksi islamin puollustajien ase kristittyjä vastaan.
* Koraani sanoo mm:ssa, "Kristityt sanovat Messias on Kaikkivaltiaan Jumalan Poika, niin he sanovat omalla suullaan, ja niin matkivat niiden sanoja, jotka vanhaan aikaan pilkkasivat. Kaikkivaltias Jumala heidät hävittäkööt."
(Osa 9 Sura At-tauba, jae 30.)
* Onko siis ihme, että yksinkertaiset arabi kansalaiset on aivopesty, kun heidän kunnioittamat opettajat tälläistä iskostavat vauvasta alkaen kansan tietoisuuteen ja näin aivopesevät lukutaidottoman kansan.
* Vain ja ainoastaan Pyhä henki voi voi avata Sanan, että päästään ymmärtämään Raamatun ilmoittama Jumalan kolminaisuus, sekä se, että se on myös ykseys.
* Raamatun selkeä ilmoitus seuraavissa kohdissa on selkeä ja kiistaton tosiasian, että Jumala on kokonaisuudessaan enmmän kuin yksi.
* 1Moos. 1:2. " Ja maa oli autio ja tyhjä ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä."
6:3. " Silloin Herra sanoi, "Minun Henkeni ei ole vallitseva ihmisessä iankaikkisesti,koska hän on liha. Niin olkoon hänen aikansa sata kaksikymmentä vuotta."
* Jes.6:8. " Ja minä kuulin Herran äänen sanovan: Kenenkä minä lähetän? Kuka menee meidän puolestamme? Minä sanoin: Katso, tässä minä olen, lähetä minut."
* 1Moos. 1:26: "Ja Jumala sanoi: Tehkäämme ihminen kuvaksemme. kaltaiseksemme ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jtka maassa matelvat."
11:7. "Tulkaa, astukamme alas ja sekoittakaamme siellä heidän kielensä, nii ettei toinen ymmärrä toisen kieltä."
* Raamatussa ei löydy sanaa "kolminaisuus". Mutta löytyy sanan perusta, että kolminaisuutta voidaan käyttää lyhyesti ja osoittamaan Jumalan ominaisuutta. Jumalan toiminnassa ilmenee tosiaasiassa se, että Hän toimii samlla kertaa useammassa persoonassaan. Yllä olevista Raamatun kohdista ilmenee selkeäasti totuus, että Jumala puhuu Me , monikossa itsestään.
* Jeesusken kasteen yhteydessä Matt.3:16. selkeää totuutta kollminaisuudestaan. Poika oli nousemassa vedestä, Pyhä Henki oli laskeutumassa Pojan ylle kyyhkysen muodossa ja Isän Jumalan ääni kuului taivaasta. Siinä olivat kaikki, koko kolminaisuus yhteis "työssä". Siitä alkoi varsinanen kolminaisuuden yhteistyö maailman lunastamiseksi Jumalan toisen Persoonan, Pojan kautta.
* Lähetyskäskyn yhteydessä, Matt. 28:19. Juuri tässä ilmenee Isän Pojan ja Pyhän hengen olemus kolminaisuutena, ja kolminaisuuden erottuminen ykseydessä, snan "NIMEEN", joka ilmaisee yksikkö muodossa kolminaisuutta. Ja nieäjänä on Jeesus itse. Et kaiketi voi epäillä Jumalan Pojan, jonka suussa ei petosta havaittu, eikä Hän synnistä tiennyt, että Hän valehtelisi? Se ilamisee uudentestamentin hengen sisältö'ä kolminaisesta yhdestä tosi Jumalasta.
Jatkoa edellisen.
* Sitten on Apostolinen siunaus,2Kor.13:13. " Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän hengen osallisuus olkoon kaikken teidän kanssanne." Tähän sisältyy ja sisäistyy kolminaisuus opin suuri hengellinen tutuus ja mitä suurimpia Raamatun opetuksien kolminaisuuden hengellinen rikkaus.
* Jeesusken Kristuksen armo Joh.1:16,17. " Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet osamme ja armoa armon lisäksi,
17. sillä laki on annettu Mooseksen kautta, armo ja totuus ovat tulleet Jeesuksen Kristuksen kautta. "
* Pelastava armo, Tit.2:11. Kasvattava armo, 2:12. "ja se kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään siveästi nykyisessä maailman ajassa."
* Toivorikas armo: 1Piet. 1:13. " Vyöttäkää siis mielenne ja olkaa raittiit. Pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille annetaan Jeesusken Kristuksen ilmestymisessä.
* Jumalanrakkaus: 2Kor.13:13. Tätä kutsutaan myös apostolisen siunauksen toiseksi osaksi, ja ihan aiheellisesti, koska uudestisyntynyt Jumalan lapsi ei voi käsittää armoa ilman ristiä, rakkaus on nimeomaan ristissä, verssä, joka ristillä vuodatettin, äärettömän armon ja Jumalan mittaamattoman rakkuden työnä ihmiskuntaa kohtaan. Risti muutti Jumalan rakakuden uutta luovaksi ja kaiken parantavaksi armon säteilyksi, siksipä me uudestisyntyneet olemmekin ns. Jumalan rakastetuiksi. 1Tess.1:4.
* Jumalan armon tuleminen tuli ristin kautta meidän miittaamattomaksi rikkaudeksi ja Jumalan rakkauden suuruuden ilmoitukseksi.
* Pyhän Hengen osallisuus. Isä ja Poika ei ole vielä se riittävä rakkaus, armon sanomassa syntiselle, sillä Hän iankaikkinen Jumala näki hyväksi ilamista itsensä Pyhänä kolminaisuutena, ja niin Hän antoi Hengen tehtäväksi kirkastaa itsensä Pojassaan, Joh. 16:14, 14:8-11. Rukoillaan, että tämä Jumalan kolmas Persoona on aina ja iankaikkiseti kanssamme ja ajassa voinamme, joka tulee isästä Pojasta.
* Pyhä Henki synnyttää udesti elävän veden, Jumalan sanan kautta. Joh. 3:3-5, 4:14, 1Kor. 4:15.Jaak. 1.18. Pyhä henki tuo elämäämme taivaisen tulen ja voiman Luuk. 13:48, Apt.1:8.
* Henki tekee todelliseksi yhteyden Jumalan kolminaisuuteen. On siis suurinta mitä ihminen voi saada täällä ajassa Jumalan taivaasta, saada olla yhteydessä tähän valtavaan ja ianakikkisen pyhään yhteyteen, Jumalan kolminaisuuteen
Lähde teoksina: Raamattu/ IRT: Mauri Wikstenin; "Terveen opin alkeet.
>>* Jeesusken kasteen yhteydessä Matt.3:16. selkeää totuutta kollminaisuudestaan. Poika oli nousemassa vedestä, Pyhä Henki oli laskeutumassa Pojan ylle kyyhkysen muodossa ja Isän Jumalan ääni kuului taivaasta. Siinä olivat kaikki, koko kolminaisuus yhteis "työssä". Siitä alkoi varsinanen kolminaisuuden yhteistyö maailman lunastamiseksi Jumalan toisen Persoonan, Pojan kautta
* Miksi et Mikko ota vastaan Isän ja Pojan yhteydessä myös Pyhää Henkeä? Silloin sinulla on "eheä" ja täydellinen Jumala, Isä Poika ja Pyhä henki. Tämä kolme on yksi ykseydessään, eikä He koskaan ole irti toisitaan, eikä kukaan kolmesta toimi yksin ja erikseen, missä Isä, siellä Poika ja Pyhä Henki, ja niin jokaisen Persoonan kohdalla. Jeesus Ihmisen Poikana on Pojan toinen persoona, ja on iankaikkisesti vanhin Veljemme ja on ensimmäisenä herätetty kuolleista ja ensimmäisenä ihmisenä kirkastettu jaensimmäisenä saanut taivaallisen kuolemattoman ruumiin, mutta aineellisen, sitähän Jeesus pyysi Tuomastakin koskettelemaan.
* Asian perus totuus on siinä, että pääsemme ymmärtämään sen totuuden, että Ihmisen Poika on Pojan toinen persoona, itse Poika on Isässä , eikä ole ksokaan irronnut kolminaisuudestaan, Pojalle Isä valmisti liha ruumiin, jossa Persoonassa suoritti sen tehtävän, joka tarvittiin ihmisen pelastamiseksi syntitaakastaan, joka lankesi Aadamin ja Eevan kautta koko ihmisuvulle.
* Mutta Jumalan Poikana Poika on on iäti ollut Isässä ja tulee olemaan ikuisesti, ilman alkua ja loppua, Hän on A ja O, Alfa ja Omega. Kolmiyhteinen, sama Jumala, jokaisella ikuinen yhtä ,kukaan ei ole syntynyt toistaan ennemmin eikä myöhemmin, jokaisella sama kunnia ja Majesteettisuus, siksi Hän on Yksi kolminaisuus muuttumaton totuus, totuus ja valkeus johon kukaan ei taida tulla eikä siihen kirkkauteen osallistua, muuta kuin sen, minkä Ihmisen Pojassa Jeesuskessa saa, kun on nähnyt Pojan, on nähnyt Isän, mitään muuta Jumalaa ei kukaan koskaan voi nähdä, Pojassaan Hän ilmaissut itsensä ihmiselle.
Tunnusta vaan, Mohikaani, että Jumala on YKSI, Isä, joka on KAIKKI KAIKISSA, eikä vain kolmessa olemuksessa: [1.Kor.8:6; Ef.4:6]
1.Korinttolaiskirje 12
6 "ja voimavaikutukset ovat moninaiset, mutta Jumala, joka kaikki kaikissa vaikuttaa, on sama."
1.Korinttolaiskirje 15
28 "Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa."
Mikolle.
>>>Nyt kun mulla on rauha itsessäni, kun noin uskon, olenko siis oikeassa?
Mitä te vaahtoatte! Olette kuin fariseukset, jotka opillansa yrittävät näyttää erinomaisuuttaan ja tietämisellään tehdä tyhjäksi Jeesuksen armo työn. Ruotuun siitä pakanat! :)
Kirkolliset opit eivät kuulu uskoville jättäkään tuo hapatus oppineille teologeille, jotka eivät halua uskosta tehdä yksinkertaista vaan monimutkaista ja ihmisille vierasta.
Te pölvästit (rakkaudellisesti sanottuna) :) Mitä hyötyä teille on vaikka tietäisitte kaikki maailman salaisuudet ja kaikki opit, jos teillä ei ole rakkautta sydämessänne ja yhtenäistä mieltä tässä???
Tässä ketjussa ehkä ainoa kirjoitus, jossa on asiaa.
Satu s peräänkuuluttaa Jeesuksen armotyötä meissä.
Niin se on. Kuljemmeko Jeesuksen tietä vai omaa tietämme.
Tulee mieleen eräästä puheesta, jos oikein muistan; Joku uskova sanoi: "Olen ollut jo kolmekymmentä vuotta Jeesuksen tiellä."
Siihen joku yleisöstä huusi: "Eikö olisi jo aika astua pois tieltä, että Pyhä Henkikin pääsisi ilmestymään!"
Varmasti tuo oli huumoria, mutta siinä oli kuitenkin tottakin. Joskus me kuvittelemme kulkevamme Herran teitä, kun tutkimme, tiedämme ja väittelemme asioista. Mutta se ei ole niin. Herran tiet kulkee aivan toisella tasolla, armon tasolla.
Sitten kun olemme vanhoja ja fysiikka ja muisti ja muu sellainen alkaa pettämään, niin sitten, josko sitten me huomaisimme?
Raamattu kehoittaa meitä juurtumaan Kristukseen (Kol.2:1-8) oppiaksemme tuntemaan yhä enemmän Jumalan salaisuutta, Kristusta: Hänessä ovat ”kaikki viisauden ja tiedon salaisuudet kätkettyinä” (Kol. 2:3).
On suuri vaara, että väärät opit saavat ylivallan.
Luonnossakin mitä vahvemmat juuret kasvilla on, sitä paremmin se menestyy ja pysyy pystyssä.
Miten on meidän laitamme?
Miten lujasti me olemme juurtuneet Kristukseen Jeesukseen?
Jokaisen kristityn tulisi lukea ahkerasti Raamattua vahvistuakseen uskossaan.
Kristityn ei pitäisi olla vain toisten ihmisten opetusten varassa; on itsekin tutkittava kirjoituksista, onko opetus sen mukaista kuin on kirjoitettu.
Berean kristityistä sanotaan, että "he ottivat sanan halukkaasti vastaan ja tutkivat päivittäin kirjoituksista, pitikö kaikki paikkansa" (Apt 17:11).
Pyrkikäämme mekin tähän!
Ellemme ole kunnolla juurtuneina Kristukseen ja hänen sanaansa, olemme heikoilla.
Paavali mainitsee kirjeessään efesolaisille seikat, jotka yhdistävät meidät toisiimme Kristuksen ruumiin jäseninä;
olemme tulleet osallisiksi samasta Hengestä, meidät on kutsuttu samaan toivoon ja meillä on sama Herra, sama usko ja sama kaste ja sama Isä (Ef. 4:4,5,6).
Myös ehtoollinen on yhteyttä luova armonväline (1. Kor. 11).
Meidät kristityt on kutsuttu Kristuksen seuraajiksi.
Toinen toisiamme kohtaan tarvitsemme rakkaudellista ja anteeksiantavaista mieltä.
Olen samaa mieltä, tuosta mitä kirjoitit, "juurru Kristukseen."
Suuri osa nykykristityistä näyttää valitettavasti juurtuneen Athaniokseen, joka julisti harhaopetuksiaan, joita ei löydy Raamatusta ollenkaan, jonka tähden ne ovat selvästi eksytystä ja eksytykseksi tehty. [1.Timot.6:3-5; ] He eivät itsekään ymmärrä, mitä opettavat ja minkä varmaksi väittävät, [1.Tim.1:7]
Kuuntele Mohikaania ja Usko Toivosta, he puhuvat asiaa!
Jumalan sana varoittaa uskomasta eksyttäjiä, joten karta sellaisia kuin Mohikaani, UT ja jaikal. Heissä vaikuttaa paavin henki.
se henki, joka sinut, Lappix, laittaa vastustamaan uskovia,
jotka tuntevat Raamattua ja Jumalaa..?!
Ei sellaiset kaverit tunne Raamattua eikä Jeesusta, joiden jumalat löytyvät Nikaian kirkolliskokouksesta ja Vatikaanista.
Mohikaani, UT, jaikal ym. ovat uskovia, mutta he uskovat ihmisten oppeja, onhan se täällä nähty joka ikinen päivä. Siis uskovia on, mutta uskohan ateistin, ettei Jumalaa ole. Hänkin on uskovainen.
>>>Ei sellaiset kaverit tunne Raamattua eikä Jeesusta, joiden jumalat löytyvät Nikaian kirkolliskokouksesta ja Vatikaanista.
Koko sinun uskonkäsityksesi on Paavin uskoa. Ei se muuksi muutu vaikka kuinka itsellesi uskottelisit jotain muuta.
* Ekivaari, en väkää kanssasi, en ota sinun opetuksestasi yhtään snaa. Kun kirjoitan ja vastaan kirjoitukseesi, ainoa tarkoitus on, että vihdoin tulisit tuntemaan Jeesusken sisäisesti Pyhän Hengen osallisuudessa UUDESTISYNTYMISEN kautta, että Jeesuksen veri saisi pestä pois syntisi, sillä ei sinullakaan muuta mahdollisuutta ole päästä syntiistä ja syntisyydestäsi, kuin Jeesusken veri. Kolmiyhteisen Jumalan, Isän Pojan ja Pyhän Hengen ja Jeesusken ristillään vuodattaman veren nimessä!
Joo niin, Jumala toimii "kaikki kaikissa" eikä vain rajoitetusti kolmessa persoonassa. Kun isä sinetöi omalla nimellään kaiken omansa, siinä nimessä on kaikki siunaus, mitä tarvitsemme, [Joh.17:11,12]
"Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niin kuin mekin. Kun minä olin heidän kanssansa, varjelin minä heidät - s i n u n - n i m e s s ä s i,
jonka sinä olet minulle antanut, ja suojelin heitä,
Kaiken salaisuus on Isän omassa nimessä ja sen voimassa, jonka Isä on pojalleen antanut!
"Varjelin Minä heidät - SINUN NIMESSÄSI, JONKA SINÄ OLET
MINULLE ANTANUT"
Ja tämä NIMI ON: JEESUS, JOKA ON JUMALAN NIMI -
niinkuin JOH.17:ssa sanotaan.
Jeesuksen nimi on Jumalan poika, joksi häntä tulee kutsua. etkö muista Luukas 1 ja 35 jae.
koko luku, eikä ottaa jakeita sieltätäältä..niin ei tule noita
sinun nimim. ristiriitaisuutesi ristiriitaisuuksia !
No no, kylläpäs nyt sekoillaan ja pahasti !
""""Ja tämä NIMI ON: JEESUS, JOKA ON JUMALAN NIMI -
niinkuin JOH.17:ssa sanotaan. ***
Jumalan nimi on JHWH ja muita jumalia ei ole. Lisäksi Isä käski antaa Pojalle nimen Jeesus - siis nimen Pojalle eikä itselleen.
Olettehan te varsinaisia sekoilijoita.
* Kyllä lappix asia non niin, että sinä et tunne Poika, tunnet ainoastaan Joosefin pojan, niinkuin silloinen Israel tunsi, " niin kuin he LUULIVAT, jeesus oli Joosefin poika, ja samssa luuloossa elät sinäkin, et tunne Jeesusta Jumalan Poikana ollenkaan, niin kuin ei tunteneet juutalaisetkaan, vaan LUULIVAT Häntä Joosefin pojaksi? Mieti nyt vähän, sama luulo on sinulla ja samanuskoisilla.
* Etkö voi käsittää, kun Johannes tivaa, että " Joka ei usko, että Jeesus on Jumalan Poika, hänellä ei ole Isääkään." Miksi Johannes tuollaista vaatii, kaikkihan tunsivat Jeesuksen Joosefin poikana, mitäs uskoa siinä enää tarvitaan? Oli vain muutamia jotka tiesivät ja uskoivat, että Jeesusken oikea biologinen Isä on Jumala.
* Kun seurakunta perustettiin, juuri siksi vuodatettiin Pyhä Henki seurakunnan ylle, että uskovat tulisivat tuntemaan lihaksi tulleen Jumalan Pojan Jeesusken, kyllä kaikki tiesi, että Jeesus oli Joosefin ja Marian poika, mutta viisaus sen ymmärtämiseen, että tämä Jeesus onikin se luvattu, Messias Jumalan Poika. Joka ei tätä totuutta tunne, hän ei tunne Jeesusta lainkaan, ja turhaa on hänen Jumalan palveluksensa, Isä kun ei kuule muuta kuin POJAN kautta, ja jos ei ole Poikaa, ei ole Isääkään, tätä opetti Johannes ja opettaa yhä evankeliumissaan ja kirjeissään, sekä Ilmestyskirjassa.
ILMOITUS JEESUKSEN SYNTYMÄSTÄ
Gabriel ilmestyi Marialle Nasaretissa ja ilmoitti historian
suurenmoisimman tapahtuman.
´
Jakeet 32ja 33 täyttyvät vasta Kristuksen toisen tulemuksen
yhteydessä (vrt. Dan. 7:27, 1MOos. 12:2-3, Jes.9:5-6)
Tässä nyt oli profetian ennustama neitsyt (Jes.7:14) ja
ilmoituksen kohteena oli se jumalihminen, joka Jesajan
mukaan olisi sekä "syntynyt lapsi" (Ihminen) että "annettu
poika" (Jumala) (Jes.9:5, Joh.3:16, 2Kor.9:15)
Oli aivan luonnollista, että Maria mietti, miten tämä kaikki
voisi olla mahdollista. "Pyhä Henki tulee sinun päällesi"
merkitsee sitä, että Jumala, joka on Henki (vrt. Matt.1:
18-20) aiheuttaisi luovalla voimallaan inhimillisen mutta
samalla jumalallisen Kristuksen sikiämisen neitsyen kohdussa.
"Korkeimman voima varjoaa sinut", merkitsee sitä, että
ikuinen Jumalan Poika ja luotu ihmisolento yhdistyisivät
ihmeen kautta neitsyen kohdussa.
Lopputulos, "se pyhä, mikä syntyy", oli ainutlaatuinen
- jumaluus ja ihmisyys yhtyivät Hänessä langenneen
ihmissuvun lunastamiseksi.
Siksi Hänelle oli annettava nimi Jeesus, Herra, Vapahtaja.
>"Korkeimman voima - v a r j o a a - sinut",< merkitsee sitä, että varjoista puhuminen on esikuvallista puhetta, kuten apostoli toisaalla selventi Eivät rakennuspiirustuksetkaan ole itse rakennus, vaan ainoasaan sen kuva ja "varjo":.
Hebrealaiskirje 8
5 "ja jotka (sakramentit) palvelevat siinä, mikä on taivaallisten kuva ja varjo, niinkuin ilmoitettiin Moosekselle, kun hänen oli valmistettava maja. Sillä hänelle sanottiin: "Katso, että teet kaikki sen kaavan mukaan, joka sinulle vuorella näytettiin."
Jeesus toi oman syntymistensä varjoihin selvitystä suoralla ja esikuvattomalla opetukellaan että "Mikä lihasta on syntynyt, on lihaa; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henkeä", [Joh.3:6; Room.1:3,4] ja "jokainen Jumalan tahdon tekijä on minun äitini, veljeni ja sisareni."
Tässä Luukas 1:35 jakeessa käytetty sana varjota ( episkiazō ) esiintyy Raamatussa vain viisi kertaa, ja aina on kysymys Jumalan toiminnasta.
Muita kohtia, jossa sana esiintyy ovat esim.
5 Hänen vielä puhuessaan, katso, heidät varjosi valoisa pilvi; ja katso, pilvestä kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt; kuulkaa häntä". ( Matt. 17. )
7 Ja tuli pilvi, joka peitti heidät varjoonsa, ja pilvestä kuului ääni: "Tämä on minun rakas Poikani; kuulkaa häntä". ( Mark. 9. )
34 Ja hänen tätä sanoessaan tuli pilvi ja peitti heidät varjoonsa; ja he peljästyivät joutuessaan pilveen.
35 Ja pilvestä kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun Poikani, se valittu; kuulkaa häntä". ( Luuk. 9. )
Kysymyksessä on siis joka kerta senhetkisestä tapahtumasta, Jumalan toiminnasta, eikä suinkaan mistään tulevien päivien kuvauksista.
Luukkaan 1:35 kuvastaa hyvin Jumalan kolmiykseyttä. Isä, Poika ja Pyhä Henki.
Joh.1. 26-45 ottaa Jesajan tarinasta todisteita jeesusta kirjoittaen näin:
**Tässä nyt oli profetian ennustama neitsyt (Jes.7:14) ja
ilmoituksen kohteena oli se jumalihminen, joka Jesajan
mukaan olisi sekä "syntynyt lapsi" **
Luetaan Jesaja 7:14 eteenpäin:
14 Sentähden Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel.
15 Voita ja hunajaa hän syö siinä iässä, jolloin hän oppii hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän;
16 sillä ennenkuin poika on oppinut hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän, tulee autioksi maa, jonka kahta kuningasta sinä kauhistut.
17 Herra antaa tulla sinulle, sinun kansallesi ja isäsi suvulle ne päivät, joita ei ole ollut siitä asti, kun Efraim luopui Juudasta-antaa tulla Assurin kuninkaan.
18 Ja sinä päivänä Herra viheltää kärpäset Egyptin virtain suulta ja mehiläiset Assurin maasta,
19 ja ne tulevat ja laskeutuvat kaikki vuorenrotkoihin ja kallionkoloihin, kaikkiin orjantappurapensaisiin ja kaikille juottopaikoille.
20 Sinä päivänä Herra ajattaa virran tuolta puolen palkatulla partaveitsellä, Assurin kuninkaalla, pään ja häpykarvat; viepä se vielä parrankin.
Näille huuhaa uskovaisille riittää mikä tarina hyvänsä jonka luullaan olevan todistuksen Jeesuksesta. Jokainen joka lukee Jesajan ennustuksen tietää, ettei kyseessä ole Jeesus, eikä Hänen aikanaan tapahtunut sellaista, mitä ennustuksessa ennustetaan.
Siis humpuukitarinaa koko Jesajan sepitys, mutta siihen tarttuvat eksyttälät, jotka pelkästään neitsyeillä ja Immanuel nimisillä miehillä haluvat jokaisesta Marian ja Jeesuksen.
Sokeaa, tekopyhää ja luulosairasta meininkiä.
Usko Toivonen, olet toivoton Athanasioksen opin puolustaja, et Jeesukse Kristuksen terveen opin puolestapuhuja. Ajamasi asiat löytyvät Athanioksen tuotannosta, ei Raamatusta! [1.Tim.6:3-6]
Olet tyytymätön Raamatusta löytyvään Jeesuksen Kristuksen terveeseen opetukseen ja tukeudut sen ulkopuolelta löytyviin vieraisiin ihmisoppeihin.
Se näyttää joillekin olevan tapana mennä milloin kenenkin selän taakse, jos hänelle osoitetaan Raamatun ilmoituksen pohjalta asia niinkuin se on, eikä hyväksytä oman mielen järjen päätelmiä.
Kuten nyt tässäkin varjota verbin tiimoilta.
Nyt näyttää olevan vuorossa Athanasios, muita ovat kolminaisuusoppi, trinitaristit, paavi jne ...
Usko Toivoselle tiedoksi että .- - -
Te, Jeesuksen Jumalaksi korottajat vetoatte juuri näihin mainitsemiisi auktoriteetteihin: "Athanasios, kolminaisuusoppi, trinitaristit, paavi jne
Me uskomme enemmän Raamatusta löytyvään Jeesuksen ja apostolien opetukseen..
.
" ekivaarille " tiedoksi ...
Ensinnäkään ei kukaan ihminen voi korottaa Jeesusta.
Ihminen voi vain todeta:
28. Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!"
Joh. 20.
Ja huutaa avuksensa Herran nimeä:
13. Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".
Room. 10.
32. Ja jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. ....
Jooel 2.
Toisekseen, ole hyvä ja tuo esille kommentti, jossa olen noiden mainitsemiesi tahojen puoleen viitannut.
Voit tietysti samalla katsoa tilanteen " meidän " osalta, luulisin, että löydät
helpommin viitteitä ko. tahoihin.
Usko Toivoselle tiedoksi, että epäuskoinen Tuomas tunnisti ylösnousseessa Jeesuksessa asuvan Isän, ja kutsui häntä jumalakseen:
Johanneksen evankeliumi 14
10 "Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen."
Kun Tuomas tunnisti kuolleista nousseen Jeesuksen, hän ymmärsi että hänessä täytyy asua myös Isä, joka on herättänyt hänet kuolleista; [Ap.t.2:32: 3:15] Kuitenkin Isä on niin suuri ettei hän kokonaan mahdu yhteenkään persoonaan, sillä hän on samanaikaisesti myös kaikissa muissa ihmisissä ja kaikkialla maailman kaikkeudessa.
Eipä tietenkään kukaan ihminen voi Jeesusta Jumalaksi korottaa kun Jumalakaan ei ole Jeesusta Jumalaksi korottanut vaan ainoastaan Jumalan pojaksi, välimieheksi ja ylipapiksi:
Heprealaiskirje 5
5 'Niinpä Kristuskaan ei itse korottanut itseänsä ylimmäisen papin kunniaan, vaan hän, joka sanoi hänelle: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin";
5:6 niinkuin hän toisessakin paikassa sanoo: "Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan."'
Nämä toisen Korinttolaiskirjeen jakeet todistavat selvästi ja yksiselitteisesti, että kun Uusi testamentti puhuu neitsyydestä, niin sillä tarkoitetaan mielen puhtautta, turmeltumattomuutta ja vilpittömyyttä:
11:2 "Sillä minä kiivailen teidän puolestanne Jumalan kiivaudella; minähän olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle, asettaakseni Kristuksen eteen puhtaan neitsyen.
3 Mutta minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan.
4 Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte."
Kuten me hyvin tiedämme, tuo Paavalin pelko on ollut aiheellinen, koska täydellisestä jumalayhteydestä luopunut kristillisyys on ottanut vastaan tuon "toisen Jeesuksen", joka korotti itsensä jumaloitavaksi Jumalaksi, [2.Tess.2:4]
Mutta Jumala pysyy vain meissä, jotka tunnustamme Jeesuksen Kristuksen Jumalan pojaksi ja Herraksi Kristukseksi, [1.Joh.4:15]
Jos ymmärryksesi on tämä, niin eikö olisi johdonmukaista sanoa Aamen, myös heidän todistuksensa perään jotka sanovat Jeesuksen olevan Jumala?
Kristuksen terveen sanan opetukseen kuuluu julistaa Jeesus Jumalan pojaksi, ei Jumalaksi, [Joh.10:36]
2.Johanneksen kirje 1
9 "Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika."
Yhdessäkään jakeessa Raamattu ei vaadi uskomaan Jeesusta Jumalaksi, vaan Jumalan pojksi! Niko, sinä ja kaikki te trinitaanit, tottelette Athanioksen tahtoa ja vaatimuksia.
Kirjoitit "Kristuksen terveen sanan opetukseen kuuluu julistaa Jeesus Jumalan pojaksi, ei Jumalaksi, [Joh.10:36]"
Ahaa, tekikö Tuomas Herransa edessä siis väärin Hänet tunnustaessaa?
Jos moisen pilkan Tuomas olisi tehnyt, eikö Jeesus olisi Häntä nuhdellut?
Mutta Jeesus tunnusti Tuomaksen Sanat todeksi.
Kirjoitit: "Yhdessäkään jakeessa Raamattu ei vaadi uskomaan Jeesusta Jumalaksi"
13. Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".
Room. 10.
32. "Ja jokainen, joka huutaa avuksi Herran( JHWH ) nimeä, pelastuu."
Jooel 2.
24 "Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne." Joh. 8
Niko. Sinä otit Room.13:10 ja Jooel.2:32 ja rinnastit niitä toisiinsa, jotta me uskoisimme että kyseessä on yhdestä ja samasta Herrasta, jonka uskot olevan yksi ja sama Jahveh (JHWH). Lisäksi otit esille Joh.8:24 joka todistaa sinulle, että esimerkiksi minä, joka en usko että Jeesus on Jumala vaan Jumalan Poika, tulen ”kuolemaan synteihini”. Menikö oikein?
Olen Raamatun kokonaisilmoitusta tarkastelemalla tullut sellaiseen näkemykseen, että pelastukseksi riittää kun me tunnustetaan että Jeesus on Jumalan Poika ja Herra, että me tehdään taivaallisen Isän tahdon rakastamalla sekä Häntä että toisiamme, ja lisäksi, että käännymme pois synneistämme.
Lisäyksesi siitä, että ne jotka eivät tunnusta Jeesuksen olevan Jumala tai Jahveh kuolevat synteihinsä, on lähinnä sinun tuomiosi, eikä Jumalan. Olet jättänyt huomioimatta Raamatun kokonaisilmoitus, sekä muutaman muun asian, joista nyt edes muutaman tuon sinulle esille Jumalan tahdosta:
1) Jooelin kirjassa (Jooel.2:32) huudetaan avuksi Jahvea eikä Jeesusta, sillä Jeesusta ei ollut vielä tehty Herraksi (Apt.2:36).
2) Roomalaiskirjeessä huudetaan avuksi Jeesusta eikä Jahvea, mikä selviää kontekstista (Room.10:9)
3) Jooelin kirjassa ”Herra”-sanan alla piilee nimi ”JHWH” (Jahveh) joka myöhemmissä raamatunkäännöksissä peitettiin tuhansia kertoja sanalla ”Herra”, mikä saa Nikonkin uskomaan että ”JHWH” tarkoittaa ”Herra”.
4) Roomalaiskirjeessä (Room.13:10) piilee ”Herra”-sanan alla nimi ”Jeesus”. Sama Jeesus, JONKA JUMALA TEKI HERRAKSI (Apt.2:36).
5) Miten on mahdollista että Jumala tekee Jeesuksesta Herran (Apt.2:36), jos he ovat samaa olemusta? Se ei ole mahdollista. Koska Raamattu paljastaa, että Jumala (JHWH) teki Jeesuksen Herraksi (kurios), he eivät voi olla sama JHWH, sillä JHWH sanoi että JHWH on YKSI, eikä kaksi tai kolme (5.Moos.6:4).
6) Jeesus paljasti rukouksessaan (Joh.17) ainakin neljä kertaa, että hänellä on eri nimi kuin Isällään:
"Minä olen ilmoittanut SINUN NIMESI ihmisille, jotka sinä annoit minulle maailmasta…”(jae 6).
”… Pyhä Isä, varjele heidät NIMESSÄSI…” (jae 11).
"... varjelin minä heidät sinun NIMESSÄSI…” (jae 12).
”… olen tehnyt sinun NIMESI heille tunnetuksi…” (jae 26).
Jos Jeesuksen nimi olisi myös Jahveh, hän olisi rukoillut:
"Minä olen ilmoittanut nimemme ihmisille".
Mutta nyt hän sanoikin sen sijaan:
"Minä olen ilmoittanut NIMESI ihmisille".
Huomaatko eron? Sen pitäisi olla selkeä.
Ei ole mitään mieltä teoriassasi, että Jeesus teeskentelee rukoilevansa jollekin toiselle, vaikka rukoilee itselleen. Mutta Nikolle tiedoksi: jotain toista olemusta kuin itseään. Jeesus rukoili Isäänsä, jolle hän samassa rukouksessa sanoi:
”Isä… yksin olet totinen Jumala” (Joh.17:3).
Tästä voi Nikokin tehdä sen johtopäätöksen, että sekä Isällä että Pojalla on eri nimet. Isä on Jahveh (JHWH), ja Poika on heprealaisittain Jeshua (eli ”Jeesus”).
7) Raamattu erottelee Jeesuksen ja Jumalan kahdeksi eri olemukseksi satoja kertoja, joista tässä yksi selkeimmistä tapauksista:
”Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus…” (1.Tim.2:5).
Tulkitsen jakeen niin kuin sen ymmärrän. Eli seuraavanlaisilla tavoilla:
A) Yksi Jumala JA yksi Kristus Jeesus. (PS! Huomasitko että kirjoitin ”JA” isoilla kirjaimilla?)
B) Jeesus asettuu välimiehenä Jumalan ja ihmisten väliin. Jeesus ei voi välimiehenä asettua ITSENSÄ ja ihmisten väliin, sillä silloin hän ei olisi enää mikään välimies.
C) Jotta joku voisi olla ”välimies”, mukana täytyy olla ainakin kolme (3) osapuolta, mikä tulee jakeessa selkeästi esille: Jumala, Jeesus ja ihmiset. Miksi ei jakeessa ennemmin puhuttu Isästä ja Jeesuksesta, sen sijaan että Jumalasta ja Jeesuksesta, jotta kolminaisuusoppi olisi uskottavampi? Mielestäni hyvä kysymys jota jokainen kannattaisi pohtia käsi sydämellä.
8) Ei kaikki ole Jahveh (JHWH) minkä Raamatussa voimme luulla olevan Jahveh. Jerusalemia on kutsuttu Jahveksi (Jer.33:16… selviää alkuteksteistä). Ja ”Jahveh” palavassa orjantappurapensaassa (2.Moos.3:4,15,16) ei ollutkaan Jahveh, vaan Jahven enkeli (2.Moos.3:2, Apt.7:30) joka Jumalan äänitorvena oli valtuutettu puhumaan, ikään kuin hän olisi ollut Jahveh. Jos Niko haluaa uskoa että tämä enkeli oli Jeesus, saat vapaasti sitä uskoa, mutta niinhän tekee jehovalaisetkin. Minä en voi uskoa siihen, koska siellä puhutaan enkelistä, sanoilla ”Herran enkeli” (JHWH:n enkeli). Jos siellä olisi lukenut pelkästään ”enkeli” eikä ”Herran enkeli” (2.Moos.3:2), tilanne olisi saattanut olla toinen… ehkä. On sairasta sanoa että "Jahveh on Jahven" koska Jahve on sanonut, että hän Jahveh on yksi.
Mikä tässä on niin vaikeata ymmärtää? Sekö, että enkeli puhui aivan kuin Jumalan suulla ja hänen antamalla valtuudella? Mutta niin hän ennen vanhaa kuninkaan valtuutetut ja sanansaattajat saattoivat tehdä kansan edessä, sanomalla: "Näin sanoo kuningas". Ja tekikö se sanansaattajista kuninkaita? Ei, sillä he olivat kuninkaan lähettiläitä, aivan samalla tavalla kuin edellisen esimerkin enkeli.
Kiitos. Näin se on, Jumalan_pete. Olen useita kertoja yrittänyt Nikolle valaista tätä Jumalan salaisuutta tällä esimerkillä, mutta Niko on edeltä päättänyt olla uskomatta Jeesusta:
Luukkaan evankeliumi 10
16 "Joka kuulee teitä, se kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut; mutta joka minut hylkää, hylkää hänet, joka on minut lähettänyt."
"Isä on minua suurempi", ja: "Isä on suurempi kaikkia", opetti Jeesus, mutta trinitaanit eivät Kristuksen tervettä opetusta kärsi kuunnella.
Lappix, ei millään pahalla. Mutta koen ettet usko Jeesuksen syntyneen neitsyestä, koska kirjoitit:
"...jotka pelkästään neitsyeillä ja Immanuel nimisillä miehillä haluvat jokaisesta Marian ja Jeesuksen."
Etkö todellakaan usko Jeesuksen syntyneen neitsyt Mariasta? Miksi? Mielestäni Raamattu todistaa että Jeesus syntyi neitsyen kautta. Miten sinä itse tulkitset seuraavat jakeet?
"Jeesuksen Kristuksen syntyminen oli näin. Kun hänen äitinsä Maria oli kihlattu Joosefille, HUOMATTIIN HÄNEN ENNEN HEIDÄN YHTEENMENOAAN OLEVAN RASKAANA PYHÄSTÄ HENGESTÄ." (Mat.1:18).
"Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä SE, MIKÄ HÄNESSÄ ON SIINNYT, ON PYHÄSTÄ HENGESTÄ." (Mat.1:20).
" "Katso, NEITSYT TULEE RASKAAKSI ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme." (Mat.1:23).
"... EIKÄ YHTYNYT HÄNEEN, ENNENKUIN HÄN OLI SYNNYTTÄNYT POJAN. Ja hän antoi hänelle nimen Jeesus." (Mat.1:25).
"Niin enkeli sanoi hänelle: "Älä pelkää, Maria... SINÄ TULET RASKAAKSI...
... Niin Maria sanoi enkelille: "KUINKA TÄMÄ VOI TAPAHTUA, KUN MINÄ EN MIEHESTÄ MITÄÄN TIEDÄ?"
Enkeli vastasi...: "PYHÄ HENKI TULEE SINUN PÄÄLLESI, JA KORKEIMMAN VOIMA VARJOAA SINUT..." (Luuk.1:30-35).
Ei ole minun tehtäväni saada ihmistä uskomaan, se tehtävä on Jumalan.
Mutta minun ja jokaisen uskovan tehtävä on viedä, julistaa ja saarnata evankeliumia ja Jumalan Sanaa, jotta Jumala voi Sanansa kautta synnyttää uskoa siellä missä hyväksi näkee ja missä Sana vastaanotetaan.
Tulee myös aika jolloin Jaakobin heimon sydämet avautuvat ja he uskovat!
Jumala sanoo Sanassansa siitä valtavasta päivästä näin:
"Sinä päivänä minä hävitän kaikki kansat, jotka hyökkäävät Jerusalemia vastaan. Mutta Daavidin sukuun ja Jerusalemin asukkaisiin minä vuodatan armon ja rukouksen nöyrän hengen. Ja he kohottavat katseensa minuun, kohottavat katseensa häneen, jonka ovat lävistäneet. He surevat häntä, niin kuin surraan ainoaa poikaa, ja valittavat häntä katkerasti, niin kuin esikoista valitetaan. Silloin Jerusalemissa itketään yhtä äänekkäästi kuin itkettiin Hadad- Rimmonia Megiddon laaksossa. Koko maa on täynnä valitusta. Kukin suku valittaa erikseen, ja erikseen niiden miehet ja naiset: Daavidin suku, Natanin suku, Leevin suku, Simein suku ja kaikki muutkin suvut, jokainen niistä erikseen ja erikseen niiden miehet ja naiset." ( Sakarjan kirja )
Suuri on Daavidin suru ja itku, sillä he surevat kaikkia niitä menetettyjä vuosisatoja, kaikkea sitä turhaa kärsimystä ja epäuskoa, sillä he eivät uskoneet Häneen, Totiseen, omaan Messiaaseen! Mutta tuona päivänä he uskovat ja ymmärtävä ja heidän sydämensä on kääntynyt Herran Jeesuksen puoleen, Hänen kenet oli lävistetty meidän jokaisen kipujemme ja syntiemme tähden.
Jeesus sanoi:
"Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla." ( Matteuksen evankeliumi )
Tuona päivänä he tulevat vihdoin Hänen tykönsä ja tuona päivänä Daavid huutaa Herran puoleen Joelin ja Paavalin sanoin!
Ja tahdon vielä edellisen kirjoitukseni lisäksi lainata tämän tärkeän Sanan kohdan:
1.Tim. 3:16 "Ja se on julkisesti suuri jumalisuuden salaisuus, että Jumala on ilmoitettu lihassa, vanhurskautettu hengessä, nähty enkeleiltä, saarnattu pakanoille, uskottu maailmassa ja otettu ylös kunniaan."
>>>Nämä toisen Korinttolaiskirjeen jakeet todistavat selvästi ja yksiselitteisesti, että kun Uusi testamentti puhuu neitsyydestä, niin sillä tarkoitetaan mielen puhtautta, turmeltumattomuutta ja vilpittömyyttä:
Niko, sinä lainasit Raamattua:
>>>1.Tim. 3:16 "Ja se on julkisesti suuri jumalisuuden salaisuus, että Jumala on ilmoitettu lihassa, vanhurskautettu hengessä, nähty enkeleiltä, saarnattu pakanoille, uskottu maailmassa ja otettu ylös kunniaan."
Jeesus Jumalan Poika, ihmisenä orjan muodon ottaneena huusi ristillä Isää Jumalaa. Jumala, Elohim on yksi, Isässä Pojassa ja Pyhässä Hengessä.
Kysyit myös 1.Tim. 3:16 jakeesta, että miksi sen lainasin.
Sen vuoksi, että täällä ihmiset tuntuvat pohtivan sitä kuka Jumala on ja millainen Hän on.
Jumalaa pyritään järjellä selittämään, ihmismieleen istuttamaan.
Se ei ole mahdollista, sillä Jumala on suurempi kuin kaikki ymmärrys eikä Hän ole koskaan täysin ihmismielen käsitettävissä.
Se mitä voimme Hänestä tietää on se mitä Hän on itse ilmoittanut.
Jumala on ilmoitettu lihassa, toisin sanoen Pojassa. Jeesus on tämä Jumalan kuva, Jumalan koko täyteys ruumiillisesti. Jeesus on myös Jumalan Sana. Juuri Jeesus on Hän, kenet me tunnemme kun sanomme tuntevamme Jumalan, sillä Hän on se kuka on ilmoitettu! Joka Häneen uskoo, uskoo Isään, sillä Hän ja Isä ovat yhtä ja yksi.
Tämän vuoksi en näe kovin vääräksi sanoa, että Jumala on kolme eri persoonaa, Isä Poika ja Pyhä Henki, vaikka kyseistä sanontatapaa Raamattu ei käytä.
Tiedän myös sen, että kun näin sanon niin moni koiranleuka lähtee siitä minua helposti solvaamaan... mutta tosiasia on se, että Jumalalisuuden salaisuus on niin valtavan suuri ja ei ihmismielin koskaan täydellisesti järkeiltävissä, että meille jää vaihtoehdoksi vain usko. Uskommeko Sanaan kokonansa niinkuin se on kirjoitettu, siihen mitään lisäämättä ja siitä mitään poistamatta.
Hän, Jeesus ja yksin Hänen kauttaan voimme kuulla, nähdä ja ymmärtää Jumalaa sillä Hän on ainoa Tie.
1.Tim. 3:16 kertoo, että Jumala on ilmoitettu lihassa. Apostoli Johannes kertoi, että Kristus on nimenomaan lihaan tullut. Jumala todellakin tuli lihaan.
Tämä on syy miksi Kristuksen uhri oli niin täydellinen uhri ja syy siihen miksi se riitti maksamaan kokomaailman synnit. Vain Jumala kykeni sen kantamaan meidän ihmisten puolesta. Vain Hän oli kelvollinen.
Jeesus Jumalan Poika, otti orjan muodon, luopui siitä kirkkaudestaan joka Hänellä on aina ollut sillä Hän on ollut aina.
Kuinka oikeudenmukainen Jumala onkaan, sillä Jumalan Poika tuli lihaan, toivon sanoen Hän on kokenut ihmiselämän kaikessa karuudessaan, Hän todellakin tuntee kipumme ja kärsimyksemme sillä Hän on kaiken sen itse lihassa läpi käynyt!
Tämän vuoksi viimeisellä tuomiolla ihmiset eivät voi tukeutua siihen sanoen Jumalalle, että "sinä et tiedä millaista se kaikki on, sillä sinä et ole sitä kokenut".
Hän todellakin tietää. Hän valitsi suurimman mahdollisen kivun ja tuskan tien omasta tahdostaan yksin rakkaudesta jokaista meitä ihmistä kohtaan sen vuoksi, että meidän ei sitä tarvitsisi koskaan kokea. Hän antoi henkensä meidän puolestamme.
1. Tim 3:16 puhuu myös siitä, että Jumala on saarnattu pakanoille ja että Jumala on se keneen on uskottu. Me tiedämme, että Hän ketä saarnataan on Jeesus Kristus ja Hän keneen uskotaan on Jeesus. Lopuksi 1. Tim. 3:16 sanoo juhlallisesti, että Jumala on otettu ylös kunniaan. Me tiedämme, että Hän on lihaan tullut Jumalan Poika, Sana, Jeesus Kristus, Hän keneen uskomme ja toivomme laitamme! Hän kenen nimessään yksin on pelastus!
Hän joka on Elämä, Herra Jumala!
Tässä oma vaatimaton vastaukseni.
Siunausta sinulle Niko ja voimia.
Tekstisi ovat sellaisia että eipä niihin ole mitään lisäämistä
puhumattakaan korjauksista.
Ei sinulla ole mitään mahdollisuuksia Nikoa vastaan.
Sinä pyrit selittämään hengellisiä ihmisviisauteen ja ihmisrärkeen vedoten. Niko selittää sinulle hengellisiä Jumalan opettamilla sanoilla ja sinä et ymmärrä etkä ota vastaan hänen todistustaan. Eihän se ole edes mahdollistakaan että sinä ymmärtäisit häntä (vielä).
Minulla tulee mieleen Jeesuksen ja Nikodeemuksen välinen keskustelu. Jeesus puhui Nikodeemukselle Jumalan viisautta hengellisistä asioista. Nikodeemus puhui luonnollisista asioista ihmisjärkeen vedoten.
Sinä et kuitenkaan ole toivoton tapaus. Jeesus puhutteli Nikodeemusta, Nikodeemus tuli perimätiedon mukaan uskoon myöhemmin. Niin sinäkin voit tulla Herraan Jeesukseen uskovaksi kun uskovat sinulle todistavat HERRASTA. Tässä Niko tekee arvokasta työtä. Hän vastaa sinulle kärsivällisesti ja hyvin. Hän on kirjoittanut sinulle osuvasti näin;
>>>Jumalaa pyritään järjellä selittämään, ihmismieleen istuttamaan. Se ei ole mahdollista, sillä Jumala on suurempi kuin kaikki ymmärrys eikä Hän ole koskaan täysin ihmismielen käsitettävissä.
Se mitä voimme Hänestä tietää on se mitä Hän on itse ilmoittanut.
Jumala on ilmoitettu lihassa, toisin sanoen Pojassa. Jeesus on tämä Jumalan kuva, Jumalan koko täyteys ruumiillisesti.
Jaikal kirjoitteli (ilmeisesti minulle):
>>>Ei sinulla ole mitään mahdollisuuksia Nikoa vastaan.
"""Uskotko että "Jeesuksen alullepano" tapahtui niin että Joosef teki Marian raskaaksi? Siihen sinulla on kaikki oikeus, mutta itse en voi uskoa niin. ""
Huomenta Jumalan Pete.Pitänee antaa vilpitön tunnustus sinulle/kkin miten kuulut niihin kirjoiottajiin, jota etsivät totuutta asiassa,- eivätkä hypi asiasta toiseen pyrkien pakenemaan tilanteesta. Lisäksi ymmärrän, miten uskot ja pyrit ymmärtämään kirjoitukset sellaisenaan.
Niin, tuo kopioimani kohta ei ole kohdennettu minulle, mutta uskon saman suuntaisesti Jeesuksen syntymän kuin esim. Ekivaari ymmärtää. Uskon, miten Jeesuksella Kristuksella on kaksi isää. Joosef,- joka on lihallinen isä ja Kristus,- Jumalan Poika niin tämän Isä on Jumala.
Tämä ymmärrykseni ja uskoni perustuu juuri tuohon Room. 1:3....4 ilmoitukseen ja Luuk 3:23 Matt.1:16
Eli miten ymmärrät ja näet ne Raamatun ilmoitukset, jotka ilmentävät Jeesuksen lihallisuutta. Ymmärtänet, mitä Raamatussa tarkoitetaan siemenellä ja miten se liittyy aina mieheen/poikaan,- ei tyttöön/naiseen.
Uskon, ettet kuulu siihen uskovien ryhmään, joka sivuaa/on dementoitunut kokonaan nuo ilmoitukset. Niin, eihän asiat avaudu, jos ihminen heitää vaikeasti ymmärrettävät asiat pois eli ei usko niihin ja alkaa siten muodostamaan vääristynyttä mielikuvaa asiasta.
Tiedän, miten Jeesuksen syntymä on vaikea hahmottaa kun tuohon liittää Kristuksen,- mutta asia ei todella korjaannu sillä jos poistamme osan ilmoituksista,- jotka liittyvät läheisesti aiheeseen.
Lisäksi asiaa vaikuttaa sekin kun huomioi Luukkaan rehellisen kannanoton Raamatun ilmoitusten kokoamiseen. Siis heti alussa Luuk 1;
"Koska monet ovat ryhtyneet tekemään kertomusta meidän keskuudessamme tosiksi tunnetuista tapahtumista, sen mukaisesti kuin meille ovat kertoneet ne, jotka alusta asti ovat omin silmin ne nähneet ja olleet sanan palvelijoita".
Siis tapahtumat tietenkin on tosia, mutta miten asiat on jäsentyneet, niin sitä ei pyritä edes kertomaan.
"Tämän siittiönsiirtämisteoriani monet innokkaat yrittävät kumota sillä, että se ei ole mahdollista. Uskovat että Jeesus olisi siinä tapauksessa syntynyt syntisenä. Mutta sehän on naurettava ajatus. Synnit eivät koskaan siirry perintönä geeniperimän kautta, vaikka sairaudet voivat"..
Mitä ymmärrän ihmisen kehitystä ja geneettisyyden vaikutusta kehitykseen, niin valitettava todellisuus on, miten juuri geneettisyyden kautta/perintönä siirtyy ihmiseltä toiselle/sukupolvelta toiselle,- ...k-e-h-i-t-y-s......,- joka johtaa syntikäytäytymiseen. Pieni vauvahan ei mahdolistu tekemään syntiä,- ei edes vuoden ...... kolmenkaan vanha. Esim. alle kolmevuotuinen ihminen ei osaa valehdella,- mutta jokainen taas uskoo, miten kaikki ihmiset aikuistuessaan omaavat tämän taidon.
Mutta,- jos uskomme Raamatun ilmoituksiin kirjaimellisesti, niin kaikki se,- mikä Jeesukseen liittyi ja uskomme,- liittyy aikaan/tilaan kun Jeesus oli Kristus. Jeesuksen nuoruudesta Raamattu kertoo erittäin vähän toisaalta vain sen, että hän varttui ihmisten keskellä viisaudessa ja Jumalan armossa. Mihin Jeesus tarvitsi Jumalan armoa?
Itse uskon, miten Jeesus....K-r-i-s-t-u-s...... tiesi ja tunsi tasan tarkkaan kehossaan himot ja halut ja kaikki mikä turmelukseen liittyy,- mutta tehtävänsä aikana ei langennut syntiin,- vaan näin antoi/mahdollistui antamaan esikuvan ihmiselle Jumalan tahdosta. Ajatteleppa,- jos Jeesus Kristus olisi langennut,- niin häneltä olisi uskottavuus siihen,- mitä hän opetti, niin romahtanut täysin.
Jeesushan ei opettanut sanaakaan ennen palvelustehtäväänsä.
PS:
Jos todellisuus olisi, että Jumala olisi ottanut Joosefin siittiön ja laittanut sen Marian kohtuun,- joka sinällään ei olisi ihmeellistä, koska nykyään tämä hedelmöittämistapa on jo yleinen. Mutta,- miksi Jumala olisi sortunut valehtelemaan tai hämäämään todellisuutta. Ainut vaihtoehto tietysti on, että Jumala "puhdisti" tämän langenneen ihmisen/Joosefin siittiön ja laittoi puhdistetun siemenen kohtuun. Fiktiivisesti siis voimme kuvitella.
Samoin.........k-u-k-a-a-n....... tiedemies tai alan asiantuntija ei tiedä, miten vauvan geneettinen kehitys ohjaantuisi,- jos todella äidin kohtuun laitettaisiin täysin puhdas siemen,- ajatellen turmeltuneisuutta. Itsekkin tiedän, miten mninissa sairauksissa juuri isän geneettisyys aktivoi lapsen sairauksia.- Esim. pyhehäiriö änkytyksen. Mielenkiintosinta tässäkin on,- miten äidin geneettisyys/persoonallisuus tulee olla tarkasti määrätynlainen,- ennekuin isän geneettisyys mahdollistaa aktivoimaan vauvaan änkytyksen eli määrättyjen tekijöiden tulee loksahtaa yhteen. "Vakka kantensa valitsee".
Kun lueskelee sinun viestejäsi ja huomioi ymmärrystasosi, niin todellisuus on, että itsekkin ymmärrät raamatun ilmoituksien kautta, miten Jumala ja Poika on eri tahot ja miten Jumala toimi Pojan kautta. Siis Jumala puhui ja teki ihmeitä Jeesuksen Kristuksen kautta.
Mutta,- kokonaan toinen asia on uskotko ,mitä Jumala on todella ilmoittanut. Jos edes sen uskosit, miten Jumala on Henki, niin tuon uskon avulla tulisit ymmärtämään, ettei Jeesus Kristus voi olla Jumala. Ymmärrä,- ettei Jumalaa kukaan ihminen ole nähnyt,- koska Jumala on Henki ja toiseksi Jumala on kaikkialla oleva Henki.
Mutta, se on aivan luonnollista, miten Jumala oli Kristuksessa ja tästä todellisuudestahan Raamattu ilmoittaa.
Tuo edellinen viestini oli kohdennettu Nikolle ja miksei myös jaikalille. Kirjotuksista päätellen jaikal on tehnyt jo valintansa.
""Sinä pyrit selittämään hengellisiä ihmisviisauteen ja ihmisrärkeen vedoten""
Oletko todella sokeistunut nmiin syvälle, ettet ymmärrä perusasioita. Raamattu on käännetty Suomenkielelle sen tähden,- että Suomenkielinen ihminen tulisi ymmärtämään sanojen sisällön ja Jumala taas tahtoo, että hän uskoisi sen.
Mitä ihmeen ihmisviisautta siinä on jos ymmärtää ja uskoo Raamatun sanojen sisältöön.
Ajatteleppa ilmoituksia. Kristus on Jumalan tai miten Jumala on Henki tai miten ihminen ei ole nähnyt Jumalaa. Kaikki nuo löytyvät Raamatusta ja paljon muuta,- mikä antaa ihmiselle ymmärfryksen, miten Jumala ja Jeesus Kristus Jumalan Poika on eri tahoja.
Koita ymmärtää ja tietenkin myös uskoa, miten totinen yksi Jumala on Henki ja kun tuon uskot, niin on helppo ymmärtää ja uskoa miten tätä Jumalaa ei kukaan ihminen voi nähdä ja miten Jeesus Kristus Jumalan Poika ei ollut näkymätön Henki/Jumala.
Jeesuksen kanssahan ihmiset juttelivat ja näkivät hänet silmillään, mutta Jumalaa et voi nähdä silmillä,- koska Jumala on Henki.
Sinullekkin sanon samat sanat, että sinä jaikal tiedät tasan tarkkaan, miten Junmala oli Kristuksessa ja miten Kristus on Jumalan,- ei Jumala. Mutta, itsekkin tiedät, ettet usko mitä Jumalan sanassa on ilmoitettu.
Uskot mieluimiin hapatukseesi,- jonka fiktiivisellä kuvittelullasi olet keksinyt.
Kirjoitit: "Kristus olisi langennut,- niin häneltä olisi uskottavuus siihen,- mitä hän opetti, niin romahtanut täysin."
Uskottavuusko vain olisi mennyt?
Jos Kristus olisi langennut, niin kuka voisi silloin pelastua?
Jumalan petelle
Minä olen luvannut että en jankkaajien ja Jeesuksen kieltäjien kanssa enää riitele Jeesuksen jumaluudesta.
Tämä sen tähden koska he eivät ota vastaan yhtään mitään. He vain pyrkivät levittämään Jeesuksen kieltävää oppiaan.
Minä en siis enää vastaa teille yhtään mitään mitä te Raamatulla todistelette. Ml213 puhuu jatkuvasti kokonaisuudesta ja sen ymmärtämisestä eikä ymmärrä että hän on itse lukinnut ajatusmaailmansa herraksi tekemis käsitteeseen. Hän ei pääse siitä irti eikä itse ymmärrä kokonaisuutta. Muita hän kyllä syyttää kokonaisuuden ymmärtämättömyydestä.
Sinä, lappix ja ekivaari Jonahin kanssa kuulutte kaikki tuohon jankkaajien ja kokonaisuuden ymmärtämättömien joukkoon. Minä en voi teitä opettaa jos Pyhä Henki ei teille opeta Jeesuksesta niin että teille avautuu kokonaisuus.
Ymmärrä että Jeesuksessa on KAIKKI tiedon ja viisauden aarteet kätkettynä. Ja Jeesus on Jumalan Sana. Jumalan Sana voi siis tehdä ihmisen viisaksi. Voi tehdä viisaaksi on ehdollista. Vain Pyhä Henki voi ottaa Kristuksesta ja antaa ihmiselle Jumalan viisautta Sanan kautta. Tämä taas edellyttää yksilön uskoa jokaiseen Raamatun Sanaan. Se edellyttää ennen kaikkea Sanan vastaan ottamista.
Minä olen tullut siihen tulokseen että näissä asioissa teillä em henkilöillä puuttuu paljon. Siksi minä olen nähnyt täysin turhaksi kaiken teologisen väittelyn kanssanne.
Sinulla on kyllä sanaa ja sinä käytät sitä taitavasti oman oppisi tukemiseen. Mutta Jumala ei käytä sinua oppinsa opettamiseen koska oppisi ei ole Jumalasta. Nikoa sitävastoin Jumala käyttää oppinsa levittämiseen ja opettamiseen koska se oppi on Jumalasta. Mutta eivät kaikki ihmiset ottaneet vastaan Jumalan oppia edes itseltä Hellalta Jeesukselta Kristukseltakaan.
Sinä olet erittäin hyvä esimerkki jehovalaisesta ajattelutavasta. Kaikki pitää ymmärtää ihmisjärjellä ja siihen viitataankin hyvin usein. Jehovalaisten mielestä oppi ei voi olla totta mikäli ihmisjärki ei kykene sitä ymmärtämään. Tämä jo osoittaa että ei uskota Jumalan Sanaa. Jumala on ilmoittanut että ihmisjärjellä ei näitä asioita ymmärretä (1 Kor 3. luku ja 2 Kor 3:5-6). Siitä huolimatta te vetoatte järkeen. Teidän uskonne perustuu ihmisjärjellä ymmärrettäviin asioihin. Jumalan Pojan usko perustuu Pyhän Hengen antamaan valoon ja ymmärrykseen hengellisistä asioista (Luuk 24:32, Matt 28:20, Joh 14:18,16:12-15). Tämän valon saa vain uudesti syntynyt Herraan Jeesukseen Kristukseen uskova ihminen.
Sinä olet täydellinen mysteerio minulle. Minä en tiedä oletko koskaan edes kokenut uudestisyntymistä. Kirjoituksistasi päätellen sinä olet enemmänkin uskonnollinen uskon asioita kunnioittava ja uskon ympärillä pyörivä uudestisyntymätön luonnollinen ihminen.
Olisi sinulle itsellesi parempi kun et kirjoittelisi ja pyrkisi opettamaan. Tekisit silloin vähemmän syntiä ja vahinkoa Jumalan työlle.
ml213.
Kyllä sinä olet erikoinen veikko.
Sinä väität että minä ja Niko emme usko Jumalan Sanaa. Sitten sinä todistelet että Jumala on Henki mutta et sitten kuitenkaan itse usko sitä. Olet aikamoinen mysteerio.
No kun Jumalan on Henki, niin kuka on Pyhä Henki?
Mitä päättelet Heb 3:7-12 ja Apt 5:3-4 sanojen perusteella?
Selitä sitten miten Jeesus ja Isä tulivat opetuslasten luokse.
Koska he tulivat ja mihin he tulivat ja missä he asuvat.
Joh 14:18, 23
Sitten vielä yksi lisätehtävä ml213:lle:
Miten Jeesus, joka puhui ihmisenä ihmisen lihassa, on tänä päivänä kaikkien opetuslastensa luona saman aikaisesti kaikkialla maailmassa (Matt 28:20). Sinähän uskot kaikki Jeesuksen Sanat? Perustele selityksesi Raamatun Sanalla.
Näihin edellä esittämiini kysymyksiin ei teistä (ml213, jumalan pete, jonah, lappix ja ekivaari) yksikään voi vastata. Sillä te joutuisitte toteamaan Raamatun totuuden:
Jeesus on uskovissa ja heidän kanssaan Pyhässä Hengessä.
Joutuisitte toteamaan että Jeesus ja Isä tulivat asumaan seurakuntaan Pyhässä Hengessä helluntaipäivänä( Apt 2. luku). Tästä on seuraus Pyhä Henki on Jumala; Isä ja Poika Pyhässä Hengessä. "Isä on minussa ja minä olen Isässä"
"Minä ja Isä olemme yhtä" ts, yksi Jumala.
Ei ollut tarkoitus vastata vielä mitään, sillä minulla on Nikolle tuleva vastausviesti vielä pahasti kesken, vaikka siinä on jo 7 A4-sivua tekstiä. Mutta en malttanut olla vastaamatta sinulle, jaikal, sillä näin että käyt siellä kuumana kun et voi Raamatulla luotettavalla tavalla pitää mahdotonta oppiasi uskottavana.
Jaikali kirjotti minulle:
>>>Minä en tiedä oletko koskaan edes kokenut uudestisyntymistä. Kirjoituksistasi päätellen sinä olet enemmänkin uskonnollinen uskon asioita kunnioittava ja uskon ympärillä pyörivä uudestisyntymätön luonnollinen ihminen.
Jaikal innostui väittelemään vaikka on monet kerrat luvannut ettei kirjoita meillle enää yhtään mitään:
>>>Kyllä sinä olet erikoinen veikko.>Sinä väität...>...minä ja Niko emme usko Jumalan Sanaa>Selitä...
Jällleen kerran sinä vetoat ihmisjärkeen ja ihmisen kykyyn ymmärtää Jumalaa ja tämä ilman Jumalaa. Etkö itsekin jo huomaa tätä? Se on mahdottomuus ymmärtää Jumalaa ilman Jumalaa. Sinä tarvitset Pyhän Hengen Opettajaksi.
Sinä et voi mitenkään ymmärtää kysymyksiäsi ellei Pyhä Henki anna sinulle ymmärrystä näihin asioihin. Ei niitä voi ihminen sinulle selittää niin että sinä ymmärtäisit ne koska ymmärrys tulee Herralta Pyhässä Hengessä.
Minä olen selittänyt näitä asioita tällä palstalla ja omalla sivustollani niille ihmisille joita Pyhä Henki opettaa.
Jos Pyhä Henki ei opeta, kukaan ei ymmärrä.
Pyydä että Pyhä Henki Jeesuksen nimessä selittää sinulle Kirjoituksia (Raamattua). Muussa tapauksessa sinä jäät inhimillisen ymmärryksesi tasolle. Ja ihmisen ymmärrys ei ylety kovinkaan syvälle näissä asioissa. Se ei luotaa pintaa syvemmältä. Usko nyt tämä ja lue asian vahvistukseksi 1 Kor 2 luku.
www.jaikal.se
>>>Jos jätät vastaamatta kysymyksiin niin olen syvästi pettynyt sinuun, sillä olen niin monta kertaa pyytänyt sinua tuomaan esille edes yhden tai kahden harhan kirjoituksistani copy-pastaamalla ne tänne näkyviin, jotta me voitaisiin tarkastella niitä yhdessä. Mutta et ole ollut halukas siihen taidokkaaseen ojentamiseen.
En varmasti ryhdy väittelemään kanssasi Jeesuksesta.
Väittely (keskustelu) kanssasi ei johda yhtään mihinkään.
ml213.
Vaikuttanee siltä että me uskotaan aika pitkälle samalla tavalla. Mutta minua jäi vaivaamaan pieni epäselvyys. Eli uskotko sinä ekivaarin kanssa, että Maria oli kirjaimellisesti, vaiko ainoastaan kuvannollisesti neitsyt, silloin kun hän synnytti Jeesuksen?
Niin, sekin vielä. Minun on vaikea uskoa että "alttius synttiin" olisi millään lailla kytköksissä vanhemmilta saatuun geeniperimään. Voin toki olla väärässä. Mutta en vain usko siihen vaikka tiede "todistaisi" toista, sillä tiede on valehdellut minulle jo niin usein, monista eri asioista. Uskon pikemminkin että alttius synnintekemiseen vahvistuu tai heikkenee harrastuksien ja ympäristön vaikutuksesta, olipa se sitten maallinen, henkinen tai hengellinen ympäristö. Onhan sanottu, että "seura tekee kaltaisekseen".
Jaikal kirjoitti;
>>>Jos Pyhä Henki ei opeta, kukaan ei ymmärrä. Jällleen kerran sinä vetoat ihmisjärkeen
>>>Ja toisekseen. Koska sekä sinä että Niko yritätte kovasti rajoittaa muitten ihmisten järjenkäyttöä, niin missä se raja kulkee, mistä me tiedämme ettemme tee syntiä? Geiger-mittarilla mitataan säteilyä, elohopeamittarilla mitataan lämpötiloja ja luximittarilla mitataan valoisuutta. Mutta sitä en tiedä, millä mittarilla sinä mittaat järjenkäyttöä silloin kun tutkit ja tulkitset Raamattua,
jumalan_pete kirjoitti: "Ja vielä yksi kysymys johon Niko ei osannut vastata aikaisemmin, koska hän kiersi sen ovelasti:"
Vastasin sinulle kyllä edellä, mutta et ilmeisesi kirjoitustani lukenut.
OSA 1/8
Niko. Vastauksesi meni kuten etukäteen arvelin sen menevän, sillä sen verran olen jo kirjoituksiasi lukenut. Kaikki oli ennalta-arvattavissa; kysymykseni kiertäminen, toisinajattelijoiden halventaminen, paljot off-topic-kirjoitukset, sekä mahdottoman dogmin puolustaminen kuluneella fraasilla: ”Jumalaa ei voi järjellä selittää”.
Niin kauan kuin mielipiteet pysyvät asiallisen argumentaation puitteissa on myös järjenkäyttö sallittua, sillä sitä varten järki on meille suotu. Siksi en ymmärrä miksi selität, että ”Jumalaa ei voi järjellisesti selittää”, ja silti teen sen itse, ilmoittamalla että hän on kolme persoonaa, vaikka samassa hengenvedossa tunnustat, että ”Raamattu ei käytä kyseistä sanontatapaa”. Se jos mikä on järkeilyä, kun luodaan uusia ristiriitaisia oppeja Raamatusta. Joten kun tuomitset muita siitä että he järkeilevät Jumalaa, olet syyllistynyt siihen itse, kertomalla hänestä jotain mitä ei Raamatusta löydy.
Olen Niko huomannut, että uskot olevasi uskollinen Jumalan sanalle. Mutta ongelmasi on, ettet osaa ottaa huomioon Sanan kokonaisilmoitusta, etkä yritä selvittää sen näennäisiä ristiriitoja tulkitsemalla sitä oikein. Jumalan sana ei ole Jumalan sanaa ”viimeistä pilkkua myöden” vaikka niin haluat uskoa, sillä alkuteksteissä ei koskaan käytetty pilkkuja eikä pisteitä, vaan ne lisättiin vasta tekstilaitoksiin paljon myöhemmin.
Kirjoitan tämän jälleen, ja kuinka monetta kertaa? ”Jumalan sana” on Raamattu, MUTTA vain siltä osin, kuin se on alkuteksteistä oikein käännetty ja oikein oivallettu. Sanoilla ”oikein oivallettu” tarkoitan sitä, että kääntäjät pitäisi pyrkiä valitsemaan sen käännöksen mikä oli kirjoittajan tai henkeyttäjän alkuperäinen tarkoitus ja sanoma, ja mikä ei sodi Raamatun kokonaisilmoitusta vastaan. Sillä onhan niin, että joillakin alkusanoilla - oli se sitten kreikkaa, hepreaa tai arameaa - voi olla parhaimmillaan kymmeniä eri merkityksiä. Teknillisesti vain muutamia, mutta silti kääntäjät ovat kääntäneet jotkut sanat jopa yli viidelläkymmenellä eri tavalla. On siis täysin selvää, että on olemassa hyviä käännöksiä ja jopa huonompia käännöksiä.
On olemassa selkeitä todisteita siitä, että tietyt käännökset tekevät joissakin kohdin Raamatun näennäisesti ristiriitojen kirjaksi. Yksi selkeimmistä esimerkeistä on Luuk.14:26, mikä on täysin ristiriidassa Raamatun ydinsanoman kanssa. Siinähän Jeesus suorastaan yllyttää meitä vihamaan omaisiamme ja jopa itseämme.
"Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni" (Luuk.14:26 KK-1938).
Jae ”olisi voinut” olla oikein käännettynä noin, mutta alkusana "miseo" (μισέω) mikä on käännetty "vihaa", voi tarkoittaa muutakin. Strong-nimisen kreikka-englanti-sanakirjan mukaan se ei tarkoita ainoastaan "viha", vaan myös "rakastaa vähemmän" (G3404).
Tajuamme vähääkin ajattelemalla, ettei Jeesus kehottanut ihmisiä vihaamaan omaisiaan, vaan pikemminkin ilmoitti meille, että jos haluamme olla hänen opetuslapsiaan, emme saisi pitää omaisiamme yhtä rakkaana kuin häntä. Vai pitääkö tuohonkin surkeaan käännökseen soveltaa Nikon omaa sääntöä eli:
”Uskomme Sanaan kokonansa niin kuin se on kirjoitettu, siihen mitään lisäämättä ja siitä mitään poistamatta.”
Niko, jos pysyt sanojesi takana, se tarkoittaa käytännössä sitä, että vihaat omaisiasi ja itseäsi koska haluat olla Jeesuksen opetuslapsi, etkä koskaan ”poista tai lisää siihen mitään”, siitäkin huolimatta vaikka käännöskohta olisi kuinka surkea tahansa. Eikö niin? Seisotko siis sanojesi takana?
OSA 2/8
Sinulla on Niko paljon epäraamatullisia ajatuksia, vaikka yrität olla sille uskollinen. Siitäkin huolimatta yrität olla Raamatulle uskollinen, vaikka se ei ole Raamattu mikä pelastaa sinut. Ainut pelastaja uudessa liitossa on Jeesus Kristus, Jumalan Poika. Sillä ei kukaan tule Isän Jumalan tykö muutoin kuin hänen kauttaan (Joh.14:6).
Sinä Niko kirjoitit:
”1. Tim. 3:16 sanoo juhlallisesti, että Jumala on otettu ylös kunniaan. Me tiedämme, että Hän on lihaan tullut Jumalan Poika, Sana, Jeesus Kristus…”.
Lauseestasi saa helposti seuraavanlaisia käsityksiä, jonka sinun on vaikeata kieltää saatikka kiertää, koska vahinko on jo tapahtunut:
1) Jumala on Jeesus
2) Jumala on Jumalan Poika
3) Jumala on tullut lihaksi (eli muuttunut)
4) Jumala on otettu ”ylös kunniaan”
Oli melkoisen hurjaa luettavaa. Missään ei Raamatussa kerrota, että Jumala on Jeesus, eikä missään kerrota että Jumala on Jumalan Poika. Eikä missään sanota, että Jumala olisi muuttunut joksikin toiseksi mitä hän on. Hän jopa kielsi muuttuvansa. Hän sanoi: ”Minä, Herra, en muutu” (Mal.3:6). Mutta Jeesus muuttui, sillä hän tyhjensi itsensä, otti orjan muodon, ja hänet havaittiin olevan olemukseltaan ihmisen kaltainen (Fil.2:7).
Jobin kirjassa sanotaan:
”Jumala on suurempi kuin ihminen” (Job.33:12). Ja Paavali kirjoittaa Jeesuksesta, hänen kirkastumisensa jälkeenkin:
”Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, IHMINEN KRISTUS JEESUS…” (1.Tim.2:5).
Onko siis Jumala suurempi, kuin ihminen Kristus Jeesus? Riippuu siitä, mitä suurena olemisella tarkoitetaan. Jos sillä tarkoitetaan arvoasemaa, niin kyllä. Sillä Raamattu paljastaa, että vaikka Jumala on alistanut kaiken Jeesuksen alle, hän ei ole kuitenkaan alistanut itsensä Jeesuksen alle (1.Kor.15:27). Se paljastaa myös, että Jeesus on valtasuuruudestaan huolimatta, alistettu Poikana Jumalan vallan alle, jotta ”Jumala olisi kaikki kaikissa” (1.Kor.15:28).
Jumala ei nuku (Ps.121:4). Mutta Jeesus nukkui (Mat.8:24).
”Ei Jumala ole ihminen” (4.Moos.23:19). Mutta Jeesus on ihminen (1.Tim.2:5).
”Jumala on suurempi kuin ihminen” (Job.33:12). Jeesus on ihminen (1.Tim.2:5).
Jumala on Kristuksen pää (1.Kor.11:3). Kristus on muitten ihmisten pää (1.Kor.11:3).
Jumalan olemus on näkymätön (Room.1:19,20). Mutta Jeesus oli näkyvä, sillä hänet havaittiin olevan olemukseltaan ihmisen kaltainen (Fil.2:7).
Jeesus sanoi: ”Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt” (Joh.1:18). Mutta Pietari julistaa Jeesuksesta: ”Olimme omin silmin nähneet hänen valtasuuruutensa” (2.Piet.1:16).
OSA 3/8
Niko. Ainoa jae Raamatussa mikä tukee ajatustasi että Jumala olisi tullut lihaksi, tai otettu ylös kirkkauteen, on juuri mainitsemasi 1.Tim.3:16. Ja sekin on hataralla pohjalla, koska asia on puhtaasti tulkinnallinen, riippuen mitä käännöstä sattuu lukemaan. Kerron asiasta seikkaperäisesti tuonnempana tässä samaisessa dokumentissa. Ehkä jotkut haluaisivat ottaa lukuun mukaan 2.Kor.5:19, mikä antaa ymmärtää että ”Jumala sovitti maailman itsensä kanssa”. Olen tutkinut jaetta sekä alkuteksteistä että monista muista käännöksistä, ja havaitsin monien pettymykseksi, että se on virheellinen käännös. Se pitäisi olla käännetty: ”Jumala sovitti maailman ITSELLENSÄ”. Joten näin ollen, jae ei kelpaa todisteeksi siihen, että ”Jumala on tullut lihaksi”. Entäs kun samainen jae (2.Kor.5:19) kuitenkin sanoo, että ”Jumala oli Kristuksessa”? Eikö se sitten kelpaa todisteeksi ajatukselle, että ”Jumala on tullut lihaksi”? Ei! Raamattu sanoo, että me kristitytkin olemme Jeesuksessa ja Jumalassa (Joh.17:21), aivan kuten Jumala on Kristuksessa ja Kristus Jumalassa. Ja tästäkin huolimatta, emme ole Jumalia emmekä Kristuksia, sillä Raamattu sanoo että on olemassa vain yksi Jumala, ja vain yksi Kristus (1.Kor.8:6, 1.Tim.2:5). Asian ymmärtäminen saattaa olla hankalaa joillekin ihmisille. Sillä päällisin puolin voi saada sellaisen käsityksen, että olemme kaikki toinen toisissamme, fyysisesti, ellemme käytä tavallista maalaisjärkeä asian hahmottamiseksi, tai jos me emme nipistä itseämme, selvittääksemme, olemmeko omassa tai jonkun toisen kehossa. Kun tarkastelemme jakeen Joh.17:21:n kreikkalaista alkusanaa ”en” (mikä on käytetty myöskin jakeessa 2.Kor.5:19 kuvaamaan Jumalaa Kristuksessa), niin tajuamme pian, että tämä ”toisissamme oleminen” ei olekaan toisissamme olemista fyysisessä mielessä. Lähinnä se kuvaa ”asemaamme” toistemme keskellä, toistemme parissa, toistemme äärellä ja toisiimme nähden.
Meidän asemamme Kristuksessa on se, että olemme hänen palvelijoitaan (2.Kor.6:4), veljiään, sisariaan (Mark.3:35) ja ystäviään (Joh.15:15), mikäli teemme hänen taivaallisen Isänsä tahdon (Mat.12:50). Kristuksen asema meihin nähden on olla meidän vapahtajamme, pelastajamme, kunniamme, ylistyksemme, kiitoksemme, palvontamme… ja noin sata muutakin asiaa joista olen kirjoittanut aikaisemmin tällä palstalla, osoitteessa
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9952611#comment-50024844
Kristuksen asema Jumalassa, on olla hänen Poikansa (Luuk.1:32,35, Joh.3:16), hänen Palvelijansa (Jes.42:1, Jes.49:5,6, Jes.52:13, Jes.53:11, Mat.12:18, Sak.3:8 6:12), ja hänen Sanansa (Ilm.19:13, Joh.1:1,14). Kristuksen asema ”Jumalan Sanana” tarkoittaa käytännössä hänen olemistaan Jumalan äänitorvena, asiamiehenä, agenttina ja suurlähettiläänä.
Aikaisemmin mainitsemani kreikankielen sana ”en” (G1722) on prepositio. Se ei ilmaise ainoastaan asemaa, vaan voi ilmaista myös sijaintia tai paikkaa. Se on prepositiona liitesana joka tulee ennen pääsanaa. Esim. englanninkielessä asia tulee esille selkeämmin kuin suomenkielessä, sillä siinä sanotaan ”In Christ”. Meidän kielessä käytetään harvemmin prepositioita. joten me sanomme ”Kristuksessa”. On siis täysin ymmärrettävää, että fundamentalistit saattavat joskus eksyä tulkinnoissaan, sillä hehän luulevat Jeesuksen olevan Jumala, koska Raamattu sanoo, että ”Jumala oli Kristuksessa”. Mutta yhtä vähän me kristityt olemme Jeesuksia, vaikka olemme hänessä (Joh.17:21, Room.12:5).
OSA 4/8
Entäs miten kumoan sen, että 1.Tim.3:16 antaa ymmärtää, etenkin Textus Receptukseen pohjatuvissa käännöksissä, sen että ”Jumala on ilmestynyt lihassa”? En mitenkään. Mutta yhtälailla voin heittää vastaväitteeksi vastaavanlaisen kysymyksen:
Miksi suurin osa uusista käännöksistä ympäri maailman jotka ovat käännetty 1800-luvun jälkeen, ja jotka pohjautuvat kreikkalaisiin alkuteksteihin, antavat ymmärtää, että hän joka ilmestyi lihassa olikin ”Hän” eikä ”Jumala”? ”Hän” voi olla kuka vain, ellei tutki perinpohjaisesti saman jakeen loppuosaa. Enää ei siis voidakaan sanoa että ”Jumalan Sana” on erehtymätön, mikäli aletaan uskoa että kaikki käännökset ovat yhtä hyviä, vaikka osa käännöksistä ovat ristiriidassa sen totuudellisen ilmoituksen kanssa että ”Jumala lähetti Poikansa”. Huomaa: Jumala lähetti Poikansa. Hän ei lähettänyt itsensä (Joh.3:16). Yritähän lähettää itsesi jonnekin muualle sillä tavoin että pysyt siellä missä nyt olet. Ei taida onnistua. Jumala joka on henki, häntä ei voi pilkkoa osiin. Jeesus oli lihaa ja verta niin kuin mekin olemme. Hänenkin lihansa ja verensä täytyi kantaa sisällään hengen, jotta se kotelona olisi pitänyt sisällään myös elävän sielun (1.Moos.2:7).
Joten kysynkin nyt Nikolta: Mikä UT:n tekstilaitos on mielestäsi luotettavin? Onko se Textus Receptus, latinankielinen käännös kreikankielisistä alkuteksteistä, josta on tehty kreikkalaisia versioita ja korjattu moneen kertaan ja jota on munkkien ja pappien painostuksesta yritetty manipuloida toisenlaiseksi (joista kuuluisin manipulointi on ”Comma Johanneum” ...1Joh.5:7-8)? Vai ovatko mielestäsi luotettavimmat tekstilaitokset ne, jotka pohjautuvat kreikankielen alkuteksteihin ja jotka ovat lähes kokonaan syrjäyttäneet Textus Receptuksen käyttämisen uusissa käännöstöissä? Meinaan, onhan UT kirjoitettu tunnetusti alun perin kreikaksi eikä latinaksi. Faktaa on, että Textus Receptuksen käyttäminen on lopetettu lähes kokonaan jo yli sata vuotta sitten uusissa käännöstöissä, koska useimmat komiteat pitävät sitä liian epäluotettavana, siitäkin huolimatta että erot ovat vain marginaaliset. Mutta niinkin pienessä erossa kuin on nähtävissä raamatunjakeessasi 1.Tim.3:16, on kauaskantoiset haittavaikutukset, etenkin niitten lukijoitten sisimmässä, jotka ovat lukeneet korruptoituneen tekstilaitoksen käännöstä vuodesta toiseen ja jotka uskovat että Raamattu on viimeistä pilkkua myöten Jumalan Sanaa.
Laitan tähän Nikolle näkyviin 1.Tim.3:16 kokonaisuudessaan, kirkkokäännöksestä 1938, joka pohjautuu kreikankielisiin tekstilaitoksiin eikä Textus Receptukseen. Siinä ei puhuta Jumalasta, vaan hänestä (”Hän”), joka ei ole kukaan muu kuin Jeesus:
”Ja tunnustetusti suuri on jumalisuuden salaisuus: HÄN, joka on ilmestynyt lihassa, vanhurskautunut Hengessä, näyttäytynyt enkeleille, saarnattu pakanain keskuudessa, uskottu maailmassa, otettu ylös kirkkauteen.” (1.Tim.3:16).
Seuraavaksi pilkotaan koko jae seitsemään osaan, ja tutkitaan jokaista osaa erikseen, verraten niitä mahdollisuuksiemme mukaan Raamatun kokonaisilmoitukseen. Sen jälkeen ei pitäisi edes Nikolla olla enää mitään epäilyksiä siitä, että jakeessa puhutaan nimenomaan Jeesuksesta eikä Jumalasta. Tässä mennään…
OSA 5/8
1. ”JA TUNNUSTETUSTI SUURI ON JUMALISUUDEN SALAISUUS…”
Mikä jumalallinen salaisuus on suuri? Jumala jumalallisena salaisuutena, vaiko Jeesus jumalallisena salaisuutena? Jeesus tietenkin. Sillä Raamattu sanoo:
”…ja pääsisivät tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen, jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä.” (Kol.2:2-3).
Se oli siis Kristus, jota Raamattu pitää jumalallisena salaisuutena. Ei siksi, koska minä sen sanon, vaan siksi, koska Raamattu on ilmoittanut sen. Ja tästä syystä myös Pietarikin ilmoittaa meille innokkaasti, että Jeesuksen jumalallinen voima on lahjoittanut meille kaiken minkä me tarvitsemme (2.Piet.1.2,3).
2. ”… HÄN, JOKA ON ILMESTYNYT LIHASSA…”
Paavali kirjoitti, että hän on erotettu julistamaan evankeliumia Jumalan Pojasta joka on lihansa puolesta syntynyt Daavidin siemenestä (Room.1:1-3).
Jeesus tuli siis lihaksi. Raamattu sanoo:
”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme” (Joh.1:14).
Mikä Sana tuli ja asui meidän keskellämme? Hän, joka oli lähettäjä, vai hän, joka lähetettiin? Helppo nakki. Sekä Joh.1:14 että Ilm.19:13 ilmoittaa meille kuka on ”Jumalan Sana”.
”…ja hänellä oli yllään vereen kastettu vaippa, ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on JUMALAN SANA” (Ilm.19:13).
Ei jää epäselvyyksiä kenestä on kysymys, kun luetaan jae asiayhteydessään, sillä kaksi jaetta aikaisemmin paljastettiin että se on hän, jota kutsutaan nimellä ”Uskollinen ja Totinen” (Ilm.19:11). Sama nimi esiintyy muuallakin. Ilm.3:14 paljastaa meille, että ”Uskollinen ja Totinen” on Jumalan luomakunnan alku. No kuka on ”Jumalan luomakunnan alku”? Kaiken järjen mukaan se täytyy olla joku ”esikoinen”, mikäli kyse on jostakin elävästä olennosta, koska muuten hän ei olisi enää luomakunnan alku. Sananlaskut, sekä muutamat UT:n jakeet, paljastaa meille kuka tämä esikoinen on, joka on Jumalan luomakunnan alku. Ne todistavat myös, että Jeesus oli olemassa ennen kuin maailma luotiin. Toiset sanovat että Jeesus oli olemassa ainoastaan ”ajatuksena” tai ”Jumalan suunnitelmana” ennen kuin maailma oli olemassa. Mutta seuraavat jakeet todistavat että hän oli jo elävä ennen ”lihaksi muuttumista”, ja ennen luomakunnan alkua:
”Herra loi minut töittensä esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua.
Iankaikkisuudesta minä olen asetettu olemaan, alusta asti, hamasta maan ikiajoista.
Ennenkuin syvyyksiä oli, synnyin minä, ennenkuin oli lähteitä, vedestä rikkaita.
Ennenkuin vuoret upotettiin paikoilleen, ennen kukkuloita, synnyin minä,
kun hän ei vielä ollut tehnyt maata, ei mantua, ei maanpiirin tomujen alkuakaan.” (Snl.8:22-26).
”Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ennenkuin Aabraham syntyi, olen minä ollut". (Joh.8:58).
”Ja nyt, Isä, kirkasta sinä minut tykönäsi sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun tykönäsi, ennenkuin maailma olikaan.” (Joh.17:5).
”Isä… olet rakastanut minua jo ennen maailman perustamista.” (Joh.17:24).
”Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä…” (Joh.1:14).
Seuraava jae todistaa erittäin selkeällä tavalla, että se oli Jeesus eikä Jumala joka tuli lihaksi (ilmestyi lihassa):
”Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta…” (1.Joh.4:2).
Tässä ei jää enää selittelyille tilaa. Huomasimme yllättäen, että Raamatun kokonaisilmoitus olikin, että se on Jeesus joka on ilmestynyt lihassa, eikä suinkaan ”Jumala”. Ei ”Jeesus-Jumala”, ei ”Jumala-Poikalapsi”, eikä edes ”Jumalan Jeesus-Jumala”. Hän joka ilmestyi lihaan oli ”Jumalan Poika”. Hän on ”lihaksi tullut Jeesus Kristus”.
OSA 6/8
3. ”…VANHURSKAUTUNUT HENGESSÄ…”
Jumalasta ei ole missään päin Raamattua sanottu, että hän on vanhurskautunut, siitäkin huolimatta että löytyy muutama kohta jossa kerrotaan hänenkin olevan vanhurskas. Entäs Jeesus? Onko hänestä sanottu että hän on vanhurskautunut, muualla kuin jakeessasi 1.Tim.3:16? Katsotaan, sillä jos on, meillä on taas uusi viittaus siihen, että jae viittaa Jeesukseen eikä Jumalaan.
Mitä tarkoittaa ”vanhurskas”? (kreik.: dikaiosyne). Riippuu keneltä kysyy, sillä sana esiintyy ei ainoastaan kristillisyydessä, vaan myös juutalaisuudessa ja islami-uskonnossa. Mutta yleisimmät tulkinnat ovat että se tarkoittaa esimerkiksi ”oikeudenmukainen”, ”oikeamielinen” ja ”rehti”. Kun tarkastelee Jeesuksen elämän historiatietoja suurennuslasin kanssa, me huomaamme että hän todellakin oli vanhurskas mies, aivan kuten Jumalastakin sanottiin monen monta kertaa VT:ssa (hepreaksi: ”yashar”, H3477).
Entäs mitä tarkoittaa ”vanhurskauttaminen”? Monet käsittävät sanan väärin ja luulevat että se tarkoittaa vanhurskaaksi tuleminen, vaikka se pikemminkin on viittaus Jumalan päätökseen julistaa, että joku hänen edessään on laillisesti vanhurskas.
Johannes kirjoittaa että Jeesus Kristus on vanhurskas Isän tykönä (1.Joh.2:1). Tämä tukee sitä ajatusta että Jeesus on jossain vaiheessa vanhurskautettu. Koska ”vanhurskauttaminen” tarkoittaa ”vanhurskaaksi julistaminen”, on päivänselvää että joku on julistanut Jeesuksen vanhurskaaksi, jonka jälkeen Paavali kirjoitti että ”Hän” on vanhurskautettu (1.Tim.3:16). Mutta kuka vanhurskautti Jeesuksen? Jumala tietenkin. Kukapas muu?
Aabrahamista sanottiin, että hän uskoi Jumalaan, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi (Room.4:3). Myös Jeesus uskoi Jumalaan, siihen ikiaikojen ainoaan Jumalaan josta hän sanoi:
”Isä… yksin olet totinen Jumala” (Joh.17:1,3).
Joten Jeesuskin on täytynyt olla vanhurskas, koska hänkin uskoi Jumalaan. Tuskin Aabraham oli niin suuri uskovainen että Jeesus jäi hänen jalkojensa alle.
Demonitkin uskovat Jumalaan, mutta he vapisevat (Jaak.2:19). He eivät tee vanhurskauden tekoja, ja siksi heidän uskonsa Jumalaan on kuollut, koska usko ilman (hyviä) tekoja on kuollut (Jaak.2:17). Onhan kirjoitettu, että vanhurskauden voi saavuttaa myös tekojen kautta, eikä ainoastaan uskon kautta (Jaak.2:24).
Milloin Jumala julisti Jeesuksen vanhurskaaksi? Esimerkiksi silloin, kun hän nousi Jordan-virran pyörteistä, vesikasteen jälkeen. Silloinhan kuului Jumalan julistus taivaasta:
”Tämä on minun rakas Poikani johon minä olen mielistynyt.” (Mat.3:17).
Miksi Jumala sanoi olevansa mielistynyt häneen? Tietenkin koska hän teki kaikessa Isän tahdon. Hän teki vanhurskauden tekoja.
Entäs milloin Jumala vanhurskautettiin? Ei milloinkaan, sillä ei ole ketään häntä suurempi joka voisi julistaa hänet vanhurskaaksi. Toki hän on vanhurskas, mutta ihmisetkin voi julistaa toinen toisensa vanhurskaaksi. Mutta se ei Jumalan vaakakupissa paljon paina, sillä Jumala näkee ”sydämen” kun ihmiset näkevät yleensä vain pintapuolen.
OSA 7/8
4. ”…NÄYTTÄYTYNYT ENKELEILLE…”
Kuvaus sopii hyvin Jeesukseen. Erämaakoettelemuksen jälkeen enkelit tulivat ja tekivät hänelle palvelusta (Mat.4:11). Kun Jeesus tuskissaan hikoili verta Getsemanen puutarhassa, tuli enkeli taivaasta ja vahvisti häntä (Luuk.22:39-44 vrt. Mark.14:32-42). Ja nyt kun hän on siirtynyt taivaaseen, voimme olla varmoja siitä että hän sielläkin näyttäytyy enkeleille (Ilm.7:11).
5. ”… SAARNATTU PAKANAIN KESKUUDESSA…”
Israelilaiset nimittivät naapurikansojaan, niitä jotka eivät uskoneet Herraan, pakanakansoiksi. Koska Herra Jeesus käski opetuslapsiaan menemään ”kaikkeen maailmaan saarnaamaan evankeliumia” (Mark.16:15), niin he tietenkin menivät, jonka seurauksena koko silloinen Aasia tuli evankelioiduksi kahdessa vuodessa (Apt.19:10). Mutta mitä tai ketä he saarnasivat? Annan tässä muutaman vinkin. Päättele siitä oliko se Jumalaa vai Jeesusta.
”Ja hän saarnasi sanoen: Minun jälkeeni tulee minua väkevämpi…” (Mark.1:7).
”Ja Filippus meni Samarian kaupunkiin ja saarnasi heille Kristusta.” (Apt.8:5).
”Ja kohta hän saarnasi synagoogissa Jeesusta, julistaen, että hän on Jumalan Poika.” (Apt.9:20)
”Eivätkä he lakanneet, vaan opettivat joka päivä pyhäkössä ja kodeissa ja julistivat evankeliumia Kristuksesta Jeesuksesta.” (Apt.5:42).
”Niin Filippus avasi suunsa ja lähtien tästä kirjoituksesta julisti hänelle evankeliumia Jeesuksesta.” (Apt.8:5).
"…Näkyy olevan vieraiden jumalien julistaja", koska hän julisti heille evankeliumia Jeesuksesta ja ylösnousemuksesta.” (Apt.17:18).
”Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia. …hänen Pojastansa…” (Room.1-3).
”… olen suorittanut Kristuksen evankeliumin julistamisen...” (Room.15:19).
”… olen pitänyt kunnianani olla julistamatta evankeliumia siellä, missä Kristuksen nimi jo on mainittu…” (Room.15:20).
”Mutta hänen, joka voi teitä vahvistaa minun evankeliumini ja Jeesuksen Kristuksen saarnan mukaan…” (Room.16:25).
”… minä teidät synnytin evankeliumin kautta Kristuksessa Jeesuksessa.” (1.Kor.4:15).
”… vaan kestämme kaikki, ettemme panisi mitään estettä Kristuksen evankeliumille.” (1.Kor.9:12).
”Tultuani Trooaaseen julistamaan Kristuksen evankeliumia avautui minulle ovi työhön Herrassa…” (2.Kor.2:12).
”… tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva.” (2.Kor.4:4).
”… ylistävät Jumalaa siitä, että te näin alistuvaisesti tunnustaudutte Kristuksen evankeliumiin… ” (2.Kor.9:13).
”… olemmehan ehtineet Kristuksen evankeliumin julistamisessa teihinkin asti.” (2.Kor.10:14).
”Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte.” (2.Kor.11:4).
”… joka äitini kohdusta saakka on minut erottanut ja kutsunut armonsa kautta, näki hyväksi ilmaista minussa Poikansa, että minä julistaisin evankeliumia hänestä pakanain seassa…” (Gal.1:15,16).
”… pakanatkin ovat kanssaperillisiä ja yhtä ruumista ja osallisia lupaukseen Kristuksessa Jeesuksessa evankeliumin kautta…” (Ef.3:6).
”Minulle, kaikista pyhistä halvimmalle, on annettu tämä armo: julistaa pakanoille evankeliumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta…” (Ef.3:8).
”Käyttäytykää vain Kristuksen evankeliumin arvon mukaisesti …” (Fil.1:27).
”… eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille.” (2.Tess.1:8).
”Siihen hän on myös kutsunut teidät meidän evankeliumimme kautta, omistamaan meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden.” (2.Tess.2:14).
”Muista Jeesusta Kristusta, joka on kuolleista herätetty ja on Daavidin siementä minun evankeliumini mukaan…” (2.Tim.2:8).
OSA 8/8
6. ”…USKOTTU MAAILMASSA…”
”Sillä ne sanat, jotka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille; ja he ovat ottaneet ne vastaan ja tietävät totisesti minun lähteneen sinun tyköäsi ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt.” (Joh.17:8).
”Jeesus sanoi hänelle: "Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!” (Joh.20:29).
”… ja hänen opetuslapsensa uskoivat häneen.” (Joh.2:11).
”… ja he uskoivat Raamatun ja sen sanan, jonka Jeesus oli sanonut.” (Joh.2:22).
”... uskoivat monet hänen nimeensä, nähdessään hänen tunnustekonsa, jotka hän teki.” (Joh.2:23).
”Ja monet samarialaiset siitä kaupungista uskoivat häneen naisen puheen tähden, kun tämä todisti: "Hän on sanonut minulle kaikki, mitä minä olen tehnyt". ” (Joh.4:39).
”Ja vielä paljoa useammat uskoivat hänen sanansa tähden, ja he sanoivat naiselle: "Emme enää usko sinun puheesi tähden, sillä me itse olemme kuulleet ja tiedämme, että tämä totisesti on maailman Vapahtaja".” (Joh.4:41-42).
”Kun hän näin puhui, uskoivat monet häneen.” (Joh.8:30).
”Ja monet siellä uskoivat häneen.” (Joh.10:42).
”Niin useat juutalaisista, jotka olivat tulleet Marian luokse ja nähneet, mitä Jeesus teki, uskoivat häneen.” (Joh.11:45).
”… menivät sinne ja uskoivat Jeesukseen.” (Joh.12:11).
”Kuitenkin useat hallitusmiehistäkin uskoivat häneen…” (Joh.12:42).
”Mutta monet niistä, jotka olivat kuulleet sanan, uskoivat, ja miesten luku nousi noin viiteentuhanteen.” (Apt.4:4).
”Ja yhä enemmän karttui niitä, jotka uskoivat Herraan, sekä miehiä että naisia suuret joukot.” (Apt.5:14).
”… uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä…” (Apt.8:12).
”Ja se tuli tiedoksi koko Joppessa, ja monet uskoivat Herraan.” (Apt.9:42).
”Sen kuullessansa pakanat iloitsivat ja ylistivät Herran sanaa ja uskoivat, kaikki, jotka olivat säädetyt iankaikkiseen elämään.” (Apt.13:48).
”… niin he rukoillen ja paastoten jättivät heidät Herran haltuun, johon he nyt uskoivat.” (Apt.14:23).
”Ja monet heistä uskoivat, niin myös useat ylhäiset kreikkalaiset naiset ja miehet.” (Apt.17:12).
”Mutta muutamat liittyivät häneen ja uskoivat…” (Apt.17:34).
”Mutta synagoogan esimies Krispus ja koko hänen perhekuntansa uskoivat Herraan; ja myöskin monet korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa, uskoivat, ja heidät kastettiin.” (Apt.18:8).
”Hän sanoi heille: "Kenenkä te sanotte minun olevan?"
Simon Pietari vastasi ja sanoi: "Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika". (Mat.16:15,16).
7. ”…OTETTU YLÖS KIRKKAUTEEN.”
”Kun hän oli tämän sanonut, kohotettiin hänet ylös heidän nähtensä, ja pilvi vei hänet pois heidän näkyvistään. Ja kun he katselivat taivaalle hänen mennessään, niin katso, heidän tykönänsä seisoi kaksi miestä valkeissa vaatteissa; ja nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän.” (Apt.1:9-11).
”Mutta enkeli puhutteli naisia ja sanoi heille: "Älkää te peljätkö; sillä minä tiedän teidän etsivän Jeesusta, joka oli ristiinnaulittu. Ei hän ole täällä, sillä hän on noussut ylös, niinkuin hän sanoi. Tulkaa, katsokaa paikkaa, jossa hän on maannut. Ja menkää kiiruusti ja sanokaa hänen opetuslapsillensa, että hän on noussut kuolleista. Ja katso, hän menee teidän edellänne Galileaan; siellä te saatte hänet nähdä. Katso, minä olen sen teille sanonut." Ja he menivät kiiruusti haudalta peloissaan ja suuresti iloiten ja juoksivat viemään sanaa hänen opetuslapsillensa.” (Mat.28:5-8).
Loppukevennykseksi:
Se että Jeesus olisi Jumala, on silkka mahdottomuus lukemattomista syistä. Kaikki syyt löytyvät Raamatusta. Yksi syy oli tämä 1.Tim.3:16, joka aivan selkeästi todistaa kaikissa seitsemässä kohdassa, että kyse on todellakin Jeesuksesta eikä Jumalasta. Ja jos kaikki kolminaisuusopin epäluotettavuuden syyt kirjoitettaisiin kohta kohdalta ylös, luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoitta.
PS! Olisi vielä ollut lisää kerrottavaa tuosta käännöksestäsi 1.Tim.3:18. Mutta luulen että otan sen joku toinen kerta kun tämä viesti paisui jo nyt liian pitkäksi. Yhdestä olen ainakin satavarma: Jumala ei koskaan tullut lihaksi, vaan se oli hänen Poikansa, Jeesus Kristus.
""""Eli uskotko sinä ekivaarin kanssa, että Maria oli kirjaimellisesti, vaiko ainoastaan kuvannollisesti neitsyt, silloin kun hän synnytti Jeesuksen?""" Jumalan Pete pohtii...
Sekin tulee sanoa, ettei minulla tästä asiasta ole tarkkaa ymmärrystä eli faktaa, jota voisin tarjota. Tuon neitsyt asian voi ymmärtää myös näin. Siis Jumala ilmoitti, ettei vauva tule syntymään 5- lapsiseen perheeseen,- vaan nimenomaan naiselle, joka on neitsyt/lapseton. Tuohon aikaan lie ollut yleistä, miten naiset eivät olleet sukupuoliyhteydessä ennen avioliittoa.
Mutta,- silti Jeesuksen syntymään jää ristiriitaisuuksia. Joka tapauksessa kiistaton todellisuus on, miten Nasaretin Jeesus mies oli Daavidin siemenstä ja isä oli Joosef. Näin Raamattu ilmoittaa selkeästi tämän osion Jeesuksesta Kristuksesta.
Mutta, jos ymmärrämme kokonaisuuden, niin tällä tekijällä ei ole mitään merkitystä ja vaikutusta Jeesukseen Kristukseen Jumalan Poikaan.
PS.
Niin, ei lapsi tee samoja syntejä joita vanhemmat tekevät. Tämä ei tule geneettisyydestä. Mutta, ihmisen geneettisyys/kollektiivisesti ajatellen onb sellainen, joka ohjaa kehityksen sellaiseksi, että kaikki ihmiset omaavat kehityksen, joka tekee ihmiseen syntikäyttäytymisen. Himot, halut, valehtelu, itsekkyys eli kaikki mitä Raamattu ilmoittaa lihallisuudesta. Ainoastaan geneettinenb kartasto on erilainen, mitä ymmärrän tästä alueesta.
Niin, tätä tietoa en ole omaksunut tieteestä,- vaan selvittäessäni aikoinaan ihmisen puhehäiriö änkytyksen roblematiikkaa. Kun on "kotikenttäetu", niin geneettisen vaikutuksen voi helpommin havaita ja ymmärtää ja miten sitä/kin voidaan ohjata.Myöhempää halutun suuntaista kehitystä.
Raamattu kertoo mielestäni selvästi, että Jeesus syntyi neitseestä, eli Maria tuli raskaaksi vaikka yksikään mies, mukaanlukien Joosef ei ollut häneen koskenut.
Raamattu kertoo, että tämän ihmeen sai aikaan Pyhä Henki.
Raamattu kertoo, että Maria oli Joosefin kihlattu ja enkeli-ilmestyksen jälkeen Joosef päätti pysyä Marian rinnalla ja hänen miehenään vaikka tiesi syntyvän lapsen saaneen alkunsa ihmeen kautta, ilman että hän oli Mariaan koskenut.
Evankelit myös kertovat, että paikalliset ihmiset pitivät Joosefia Jeesuksen biologisena isänä. Tietysti näin, sillä he olivat perhe ja Maria oli Joosefin kihlattu eikä ihmiset tienneet, että lapsi oli Pyhästä Hengestä siinnyt.
Evankeliumit kertovat myös Jeesuksen sukupuut, kaksin kappalein.
Joosefin sekä Marian.
He itseasiassa molemmat olivat alenevassa polvessa Daavidin jälkeläisiä.
Marian kautta Jeesuksella todellakin oli "verilinkki" Daavidiin ja Joosefin kautta lakiteknisesti myös, sillä Joosef oli "kasvatti-isänä" Jeesuksen lainvoimainen isä kansansa keskuudessa.
Kuten on huomattavaa ekivaari, ex hirvas nykyinen lappix. ml213, jonah, jumalan pete ja ekivaari eivät ole vastanneet heille kiusallisiin kysymyksiin. Jos jotakin joskus ovat vastanneen, he eivät kuitenkaan ole vastanneet varsinaisiin suoriin kysymyksiin. Kiertelevät ja kaartelevat kysymyksiä.
He eivät kykene vastaamaan koska he ymmärtävät Joh 14:18,23, Apt 2:1-4, 1 Kor 3:16-17, 2 Kor 6:16-18, Ilm 1:8. Joh 1:1,14 jakeiden perusteella seuraavaa:
1. Isä ja Poika tulivat maan päälle Pyhässä Hengessä Helluntaipäivänä.
2. Jumala asuu uskovissa ja seurakunnassaan Pyhässä Hengessä ja Sanassa.
3. Isä ja Poika ovat Pyhässä Hengessä läsnä seurakunnassa ja yksilöuskovissa.
4. Pyhä Henki on; Jumala meidän kanssamme Hengessä ja Sanassa.
Vilpittömällä Jeesusta rakastavalla uskovalla on mahdotonta kieltää näitä Raamatun selviä ilmoituksia.
Tietysti kukaan ei kieltäne, jos vetää tässäkin asiassa mutkat suoraksi. Mutta, Raamatussa on tarkat ilmoitukset,- jotka antavat uskon ja ymmärryksen, miten Joosef oli Jeesuksen isä. Tätä et kieltäne. Joosefin sukuluettelo, joka päättyy Nasaretin Jeesukseen.
Kun ihminen luulee jotain asiaa, niin luulo voi olla totta tai sitten valhetta, mutta Junmala oikein vahvisti, miten ihmiset luulivat oikein............ja oli, niinkuin luultiin Joosefin poika.
Tietysti ihminen voi kuvitella fiktiivisesti ja muutella tuotakin ilmoitusta, esim. Joosef oli kasvatti isä, mutta Jumala ei viitsinyt ilmolittaa sitä tai Jumala haluaa salata tms.
Mutta kun tuossa ei ilmoiteta niin,- vaan yks kantaan on. Ja oli.
Niin, jos Joosef ei liittyisi millään lailla Jeesuksen biologiaan, niin miksi ihmeessä Jumala kuljettaa Joosefin biologiaa Jeesuksen rinnalle. Eihän silloin Joosefin suvulla/biologialla ole mitään tekemistä Jeesuksen kanssa,- jos hän todella olisi vain kasvatti isä. Jumalahan ohjaisi näin ihmisen ymmärryksen harhaan.
Mutta,- todellisuus on, miten samaan syntymään liitetään/yhdistetään lihallinen Jeesuksen syntymä ja Hengellinen Jeesuksen Kristuksen Jumalan Pojan syntymä ja tämä yhdistelmä on vaikea ymmärtää ilmoituksista ristiriidattomasti.
Totta kai ymmärrän sinun käsitystäsi ja helposti, mutta ongelma onkin siinä kun et huomioi kaikkia ilmoituksia/et usko, mitkä liittyvät asiaan eli vedät mutkat suoriksi.
>>>Joka tapauksessa kiistaton todellisuus on, miten Nasaretin Jeesus mies oli Daavidin siemenstä ja isä oli Joosef. Näin Raamattu ilmoittaa selkeästi tämän osion Jeesuksesta Kristuksesta.
Mutta, jos ymmärrämme kokonaisuuden, niin tällä tekijällä ei ole mitään merkitystä ja vaikutusta Jeesukseen Kristukseen Jumalan Poikaan.
""Jos Jeesus oli Joosefin biologinen lapsi Joosefin siemenestä siinnyt, hän ei voi olla Jumalan Poika.
Silloinhan hän olisi Joosefin poika ja tavallinen ihminen.""
Joo, mutta huomaappa jaikal miten tuossa on hyvä esimerkki ihmisen fiktiivisestä kuvittelusta,- jolla ihminen pyrkii määräämään Jumalaa.
Uskotko, miten Jumala voi tehdä vaikka kärpäsestä kuninkaan. Sinulla on paljon hakusesa tuo asia kun Jumala teki Nasaretin Jeesuksesta Kristuksen ja Herran.
Jumala teki VT puolella ryysyisestä ihmisestä profeetankin. Et kai kuvittele, että Jumala toimisi ihmisen fiktiivisen kuvittelun mukisesti.
Niin, Jeesus ymmärtääkseni kehittyi kuin ihiset kuunaan eli pissasi housuihinsa ja oppi kuivaksi ja kävelemään ja puhumaan ja töitä tekemään käsillään jne..., mutta Nasaretin Jeesus,- jota Pietarikin kutsui mieheksi, niin koko sisäisen mullistuksen kun Jumala teki tästä mihestä Kristuksen ja Herran.
Niin, sinunlaisesi ihmisen lie vaikea kuvitella Jeesuksen tavallista kehitystä vauvasta aikuisuuteen,- jossa hänkin varttui ihmisten keskellä ja Jumalan viisaudessa ja ARMOSSA. Ymmärtänet,- ettei Jeesus Kristus tarvinnut Jumalalta armoa,- koska toteutti kaiken Jumalan tahdon mukaisesti.
>>>Et kai kuvittele, että Jumala toimisi ihmisen fiktiivisen kuvittelun mukisesti.
Vastasin ja laskin viestin ketjun loppupuolelle. Eihän tuossa kysymyksessäsi ole erikoistakaan., mutta ongelman ja todellisen,- tekee sinussa sinun fiktiivinen kuvittelusi.
Jumalan-pete.
Erinomaisen hyvin raamatulla perusteltua tekstiä.
Mutta eihän tuota kukaan ”kristitty” voi uskoa. Eikä muuttaa opetustaan. Silloinhan sortuisi koko kristitty kirkkolaitos vuosisatoja opettamansa harhan ”Jeesus on Jumala” mukana.
He eivät voi ihmisten edessä tunnustaa, että Jeesus Kristus on ”vain” Jumalan Poika ja Jumala on hänen Isänsä. Yksi ainoa totinen Jumala.
Mat 10:32 Sentähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa.
Mat 10:33 Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.
Tuonkaan Matteuksen kohdan he eivät ymmärrä koskevan itseään.
Heb 5:8 Ja niin hän, vaikka oli Poika, oppi siitä, mitä hän kärsi, kuuliaisuuden,
Heb 5:9 ja kun oli täydelliseksi tullut, tuli hän iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi kaikille, jotka ovat hänelle kuuliaiset,
Heb 5:10 hän, jota Jumala nimittää "ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan".
Heb 5:11 Tästä meillä on paljon sanottavaa, ja sitä on vaikea selittää, koska olette käyneet hitaiksi kuulemaan.
Heb 5:12 Sillä te, joiden olisi jo aika olla opettajia, olette taas sen tarpeessa, että teille opetetaan Jumalan sanojen ensimmäisiä alkeita; te olette tulleet maitoa tarvitseviksi, ei vahvaa ruokaa.
Heb 5:13 Sillä jokainen, joka vielä nauttii maitoa, on kokematon vanhurskauden sanassa, sillä hän on lapsi;
Heb 5:14 mutta vahva ruoka on täysi-ikäisiä varten, niitä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta.
Tarjoamasi ruoka, jumalan-pete, on liian vahvaa niille, jotka vielä nauttivat maitoa. Tämä on surulla todettava.
En ymmärrä kuinka vedän "mutkat suoriksi", niinkuin edellä väität?
Sillä Raamattuhan selvästi ilmoittaa Jeesuksen siinneen Pyhästä Hengestä ja tämänhän enkelikin Joosefille ilmoitti.
Samoin ihmettelen sitä, kun tunnut tarttuvan jakeeseen:
"Jeesus oli noin kolmenkymmenen vuoden ikäinen aloittaessaan työnsä. Hän oli -- näin luultiin -- Joosefin poika. Joosefin isä oli Eeli,"
Eikö edellä evankeliumin kirjoittaja selvästi sano sen, että ihmiset luulivat Joosefin olleen Jeesuksen isä ( biologinen sellainen ).
Näin todella luultiin.
Mutta mehän tiedämme paremmin samoin kuin Joosef ja Mariakin tiesivät, sillä enkeli ilmoitti heille, että lapsi on saanut syntynsä ja siinnyt Pyhästä Hengestä. Me tiedämme tämän sillä Jumalan Sanassa se on kirjoitettu ja evankeliumit siitä meille kertovat.
"Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. "
( Matteuksen evankeliumi )
Kuinka sinä nyt luet, että Jeesuksen olisikin siittänyt Joosef?
Joosef reagoi voimakkaasti saadessaan kuulla Marian olevan raskaana ilman, että hän oli Mariaan koskenut:
"Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa." ( Matteuksen evankeliumi )
"Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä." ( Matteuksen evankeliumi )
Joosef totteli enkeliä ja Sana kertoo siitä näin:
"Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen. Hän ei kuitenkaan koskenut vaimoonsa ennen kuin tämä oli synnyttänyt pojan." ( Matteuksen evankeliumi)
Luukas kertoo samasta näillä sanoilla:
"Mutta enkeli jatkoi: "Älä pelkää, Maria, Jumala on suonut sinulle armonsa.Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinä annat hänelle nimeksi Jeesus. Hän on oleva suuri, häntä kutsutaan Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle hänen isänsä Daavidin valtaistuimen. Hän hallitsee Jaakobin sukua ikuisesti, hänen kuninkuudellaan ei ole loppua." Maria kysyi enkeliltä: "Miten se on mahdollista? Minähän olen koskematon." Enkeli vastasi: "Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan. Siksi myös lapsi, joka syntyy, on pyhä, ja häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi. Ja tiedä tämä: Myös sukulaisesi Elisabet kantaa poikalasta, vaikka on jo vanha. Hän on jo kuudennella kuukaudella -- hän, jota on pidetty hedelmättömänä! Jumalalle ei mikään ole mahdotonta." Silloin Maria sanoi: "Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit." ( Luukaan evankeliumi )
Kuinka sinä nyt sanot minun vetävän "mutkia suoriksi" ja peräänkuulutat Sanaan uskomista?
Etkö juuri sinä kyseenalaistanut sen, että neitsyt tuli raskaaksi Pyhästä Hengestä ilman miehen kosketusta?
Panee myös mietteliääksi se, että olen huomannut, että monesti juuri heillä on vaikeuksia uskoa Jeesuksen syntyneet neitseestä, jotka eivät usko Jeesuksen Jumaluuteen....
Eipä täällä taida olla yhtään henkilöä joka lukisi nämä sinun litaniasi. Minä luin ensimmäisestä viestistäsi muutaman rivin.
Se riitti minulle. Taisit tehdä turhaa työtä kirjoittaessasi nämä kirjoitukset jos tarkoitit ne luettaviksi.
>>>Panee myös mietteliääksi se, että olen huomannut, että monesti juuri heillä on vaikeuksia uskoa Jeesuksen syntyneet neitseestä, jotka eivät usko Jeesuksen Jumaluuteen....
Jaikal, oi sinä Herran soturi? Ei satu lainkaan, koska en ole tullut etsimään täältä kiitosta tai ylistystä keneltäkään. Koska Jumala on käskenyt minua oikaisemaan täällä foorumilla vellovia antikristillisiä harhoja, olen tehnyt sen niillä kyvyillä tai kyvyttömyydellä minkä Herra on minulle suonut, se riittää minulle. Enempää en odotakaan, vaan Jumalan Sana pitää huolen lopusta.
Miten Benjamilaiset liittyy tähän keskusteluun. Sinä raukka et osaa erottaa menneitä tapahtumia vaan sijoitat ne niinkuin lahkolaiset ihan mihin sattuu. Eihän noilla esihistoriallisilla tapahtumilla ole mitään tekemistä eikä yhteyttä vaikkapa tähänkään keskusteluunne.
Yritä edes. Et ole edes tähän mennessä yrittänytkään. Minä olen vastaillut sinun kysymyksiin ja sinun esittämiin haasteisiin jo muutaman kerran. Mutta itse et ole kertakaan vastaillut minun esittämiin haasteisiin. Sinä kyllä monesti täällä kerrot kuinka harhainen olen, mutta et ole vielä koskaan, etkä milloinkaan vielä kopioinut näkyville yhtään ainutta epäraamatullista lausettani, jota olisit sitten mennyt Raamatun sanalla oikaisemaan. Se on mielestäni suuri heikkous. Olet menettänyt uskottavuutesi.
PS! Sinähän jaikal olet opettanut meille, että Jeesus on Pyhä Henki, ja että Pyhä Henki on Jeesus. Mutta miten se on mahdollista? Nimittäin, Raamattu kertoo että Jeesus oli täynnä Pyhää Henkeä (Luuk.4:1). Oliko hän siis täynnä itseään?
Raamattu kertoo myös että Jeesus puhalsi ja sanoi:
"Ottakaa Pyhä Henki" (Joh.20:22).
Mitä Jeesus teki? Puhalsiko hän itsensä ulos omasta suustaan, vaiko kenties Jumalan voiman, jota myös Kristuksen Hengeksi kutsutan? Oletko edes miettinyt näitä asioita ennenkuin avasit jaikal.se-sivustosi jota täällä kovasti mainostat?
Okei, minä ymmärrän heikkoutesi, sillä sinähän uskot että Pyhä Henki on Jumala, koska siitä/hänestä on käytetty Raamatussa nimitystä "Jumalan Henki", josta olet saanut käsityksen että tuo Henki on Jumala. Aivan samalla tavalla kuin opetat "Kristuksen Hengen" olevan "Kristus" koska "et näe metsää puilta". Mutta hyvä veli; oletko koskaan ajatellut sellaistakin vaihtoehtoa, että ”Jumalan Henki” ei välttämättä tarkoitakaan, että pyhä Henki on Jumala, vaan pikemminkin Henki jonka Jumala omistaa? Tähän sinä ehkä sanot epäuskoisena:
”Niin, mutta onhan Jumala Henki” (Joh.4:24).
Siihen minä vastaan: Olemmehan mekin henkiolentoja (1.Tess.5:23). Jopa jaikal on henki (PS! Kirjoitin nyt henki pienellä h:lla, ettet erehdy luulemaan että sinäkin olet Pyhä Henki).
Oletko näitä miettinyt lainkaan ennen jaikal.se:n julkistamista?
Niko kirjoitti:
>>>Vastasin sinulle kyllä edellä, mutta et ilmeisesi kirjoitustani lukenut.>Jeesus Jumalan Poika, ihmisenä orjan muodon ottaneena huusi ristillä Isää Jumalaa. Jumala, Elohim on yksi, Isässä Pojassa ja Pyhässä Hengessä.
jumalan petelle;
Jumala ei käske antikristillisen opin levittäjää oikaisemaan antikristillistä oppia palstalla. Sehän olisi järjetöntä.
Sinä olet yksi antikristillisen opin levittäjä ja yksi pahimpia eksyttäjiä palstalla.
Oletko sitä tahallasi vaiko ymmärtämättömyyttäsi, sitä minä en tiedä. Mutta sinulla on tavaton vastuu opetuksestasi Jumalan edessä koska sinä et ole mikään raukka lapsukainen joka on johdettu harhaan.
OSA 1/2
Jaikal kirjoitti:
>>>Jos Jeesus oli Joosefin biologinen lapsi Joosefin siemenestä siinnyt, hän ei voi olla Jumalan Poika. Silloinhan hän olisi Joosefin poika ja tavallinen ihminen. Silloin myös Raamattu olisi ristiriidassa itsensä kanssa. Raamattu ilmoittaa kyllin selvästi että Jeesus sikisi PYHÄSTÄ HENGESTÄ eikä Joosefin siemenestä.
OSA 2/2
Koska Jeesus oli ihminen siinä missä mekin, hänellä oli kaksi isää. Yksi oli maallinen, ja toinen taivaallinen. Kolmantena päivänä Jeesuksen ristinkuoleman jälkeen, sen jälkeen kuin Jumala oli herättänyt hänet kuolleista, Jeesus ilmestyi Marialle, joka luuli että hänen poikansa ruumis oli varastettu. Jeesus halusi rauhoittaa ja lohduttaa hänen olemustaan, sillä Maria itki haudan luona (Joh.20:13). Lohdutuksen sanoma oli selkeä: Kaikki on hyvin! Jeesus sanoi hänelle:
"... minä menen ylös, MINUN ISÄNI TYKÖ ja TEIDÄN ISÄNNE TYKÖ, ja MINUN JUMALANI TYKÖ ja TEIDÄN JUMALANNE TYKÖ." (Joh.20:17).
Mitä ajatuksia edellämainittu totuus herättää jaikalissa, miehessä joka on monen kertaa yrittänyt todistella että Jumala on Jeesus ja Jeesus on Jumala, ja että he silti ovat yksi ja sama Jumala?
Ainoa syy miksi monet yrittävät todistaa että Jeesus on Marian jälkeläinen, mutta ei Joosefin jälkeläinen, on se tosiasia että Jeesus syntyi kirjaimellisesti neitsyen kautta. Mutta he eivät ole ottaneet huomioon, että Jeesus oli myös Joosefin poika (Luuk.3:23, Luuk.2:48). Koska nyt Jeesuksen sanotaan olevan Joosefin poika, ja samalla syntyneen neitsyeen kautta, ovat monet lähteneet hätäpäissään selittämään, että Joosef oli ainoastaan Jeesuksen kasvatti-isä. Mutta ei Raamattu missään sano, että Joosef oli hänen kasvatti-isänsä. Pikemminkin se sanoo, että Jeesus OLI Joosefin poika (Luuk.3:23, Luuk.2:48). Jäljelle jää siis enää vain yksi vaihtoehto. Jeesus voi olla samanaikaisesti sekä neitsyestä syntynyt, Joosefin poika, ja "siinnyt Pyhästä Hengestä". MUTTA, se on mahdollista vain siten, että Pyhä Henki otti "yliluonnollisesti" yhden siittiön Joosefin nahkaleilistä ja siirsi sen Marian munasoluun. Raamatusta ei löydy yhtään ainoata jaetta millä tällaisen teorian voi kumota luotettavasti. Jos joku haluaa yrittää, niin siitä vaan. Yritys tulee jäämään ainoastaan spekuloimiseksi ilman luotettavaa todistusaineistoa. Ja siksi en voi ymmärtää niitä uskonnollis-fanaattisia tekopyhiä jotka ovat jatkuvasti heittelemässä kuumia kekäleitä niitten päälle, jotka ajattelevat toisin, ikäänkuin Marian neitseellisyys heidät pelastaisi, eikä itse Herra Jeesus Kristus.
Vaikka Pyhä Henki olisikin ottanut yhden siittiön Joosefista ja sillä hedelmöittänyt Marian munasolun, niin voidaan EDELLEEN hyvällä syyllä sanoa, "ettei Maria miehestä mitään tiennyt" (Luuk.1:34), ja että hän tuli raskaaksi Pyhästä Hengestä (Mat.1:20), sillä heillä ei ollut yhdyntää ennen Jeesuksen syntymää (Mat.1:25).
Se on kieltämättä totta, että molempien osapuolten väittelijöillä on teorioita joita ei pystytä luotettavasti todistamaan Raamatusta. Siksi en voi ymmärtää halventamispuheita tai kivenheittoja. On loppujen lopuksi yhdentekevää, laitettiinko Jeesus alulle niin, että Pyhä Henki loi kokonaan uuden siittiön Marian munasoluun, vaiko niin että se siirrettiin "yliluonnollisesti" Joosefista. Näkemyserot eivät tässä kohden vaikuta ihmisten pelastumismahdollisuuteen ja iankaikkiseen elämään, niin kauan kuin Jeesus on sydämemme Herra.
Ja mikä tekstissäni on ollut antikristillistä? Jos et pysty luotettavalla tavalla osoittamaan mikä se on, niin taidat olla väärä tuomari. Puolusta syytöksiäsi Raamatulla jos pystyt. Jos et pysty, olet antanut väärän tuomion.
Minä en ole tehnyt kuten sinä, eli kieltänyt Isän ja Pojan. Sinähän sanot että Jumala on Jeesus, ja Jeesus Jumala. Siksi olet menettänyt sekä Isän että Pojan. Isä tarvitsee Pojan ollakseen Isä, ja Poika tarvitsee Isän ollakseen Poika.
Antikristus kieltää Isän ja Pojan (1.Joh.2:22).
>>>Mutta eihän tuota kukaan ”kristitty” voi uskoa. Eikä muuttaa opetustaan. Silloinhan sortuisi koko kristitty kirkkolaitos vuosisatoja opettamansa harhan ”Jeesus on Jumala” mukana.
Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu!
jumalan petelle
>>>Ja mikä tekstissäni on ollut antikristillistä? Jos et pysty luotettavalla tavalla osoittamaan mikä se on, niin taidat olla väärä tuomari. Puolusta syytöksiäsi Raamatulla jos pystyt. Jos et pysty, olet antanut väärän tuomion.
jumalan petelle
Minä olen osoittanut Raamatun Sanalla Jeesuksen ja Pyhän Hengen jumaluuden. Olen osoittanut että Jeesus on Jumala ja Pyhä Henki on Jumala. Jeesus on Jumala Pyhä Henki ilmoitettu ja ilmestynyt lihassa. Näin olen sivustollani todistanut oppisi antikristilliseksi.
www.jaikal.se
Minä olen kirjoittanut sivustollani tarpeeksi paljon Jeesuksen jumaluudesta ja Pyhän Hengen jumaluudesta että jokainen vilpitön asiasta kiinnostunut voi lukea ja verrata opetustani Raamatun ilmoitukseen. Olen kirjoittanut sivustolleni nämä tekstit sitä varten että minun ei tarvitse tällä palstalla riidellä Jeesuksen kieltäjien kanssa ja jatkuvasti tuoda samoja jakeita ja samoja argumentteja joita kieltäjät eivät kuitenkaan usko ja ota vastaan. Riiteleminen ei johda yhtään mihinkään paitsi siihen että vastustajat tekevät lisää syntiä ja vilpittömät uskovat ja Pyhä Henki murehtivat.
>>>etkä milloinkaan vielä kopioinut näkyville yhtään ainutta epäraamatullista lausettani, jota olisit sitten mennyt Raamatun sanalla oikaisemaan. Se on mielestäni suuri heikkous. Olet menettänyt uskottavuutesi.
>>>Herättääkö tämä sinussa mitään
uusia ahaa-elämyksiä?
>>>On loppujen lopuksi yhdentekevää, laitettiinko Jeesus alulle niin, että Pyhä Henki loi kokonaan uuden siittiön Marian munasoluun, > On loppujen lopuksi yhdentekevää, laitettiinko Jeesus alulle niin, että Pyhä Henki loi kokonaan uuden siittiön Marian munasoluun, vaiko niin että se siirrettiin "yliluonnollisesti" Joosefista.
Mutta, olet kyllä ihmeen voimakkaasti psykopaattisesti ajatteleva ihminen. Viestistäsi oikein pursuvaa ehtoja miihn uskomalla ihminen pelastuu tai ei pelastu. Koita tajuta,- ettei ihminen voi laitella tai määritellä pelastukseen liittyviä tekijöitä tai ehtoja Jumalalle. Psykopaattisuus ihimsessä tekee tätä,- koska ei tunnen Jumalaa.
Lyhyesti määritellen ja Jumalan tahtoa lainaten, niin pelastuminen on näin/kin yksinkertaisesti määritelty.
.
"Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen (Nasaretilaisen miehen) Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut".
Tuohon ei liity millään lailla ymmärrys Jeesuksen lihallisuudesta. Pelastumisen ehto on siis uskominen Jeesus Junmalan Pojaksi ja Herraksi.
Pelastumiseen ei edes liity se uskooko ihminen Marian neitsyyteen Jumalan äityiteen. Sinussa jaikal on laaja fiktiivinen kuvittele ja psykopaattisuus, että laittelet hapatuksellasi ehtoja miten Jumalan täytyy aivoitella ihmisen pelastus.Mutta,- kuten tiedämme, niin sinunkin uskosi tulee siihen pisteeseen, että tulet nöyrtymään hapatuksestasi ja polvistuneena tulet suullasi tunnustamaan Nasaretin Jeesuksen Kristukseksi ja Herraksi Jumalan Pojaksi eli olet luopunut hapatuksestasi Jeesuksen olleen Jumalan. Jeesus Kristus Jumalan Poika pitää vallallan huolen , että jokaisen ihmisen kohdalla tuo toteutuu.
Olen jaikal kanssasi täysin samaa mieltä siitä, että on äärimmäisen tärkeää uskoa Jeesuksen sikiämiseen Pyhän Hengen vaikutuksesta, sillä Hän todellakin on kirkkaudesta lihaan tullut Jumalan Poika.
Tämähän on juuri se, mitä Johanneskin kirjeessään painottaa, että on heitä jotka eivät usko, että Kristus on lihaan tullut!
Vain lihaan tullut oli kelvollinen maailman synnit kantamaan ja ei ole ketään muuta pelastajaa kuin Jumala.
Sinä olet kierompi ihminen kuin olen tähän asti ymmärtänyt. Väännät tahallisesti kieroon asioita ja toisten tekstejä itseäsi korottaen toisen kustannuksella. Sinä luulet itsestäsi jotakin mitä sinä et ole.
Mietin jospa tästedes boikotoin sinuakin, Uskon veljiäsi boikotoin jo vaikka tässä ketjussa olenkin poikkeuksellisesti eräälle antikristillisen opin levittäjälle vastaillut. Tämä vastailu tässä ketjussa on kuitenin poikkeus sääntöön. Sinua olen pitänyt tähän asti rehellisempänä kuin nuo toiset mutta nyt minä huomaan mikä mies sinä olet. Jos vielä tahdot että minä sinulle vastaan, kirjoita puskasta. Jospa minä erehdyn luulemaan sinua asialliseksi ja vilpittömäksi kirjoittajaksi ja erehdyn vastaamaan.
Jaikal purkautui ml213:lle
>>>Sinä olet kierompi ihminen kuin olen tähän asti ymmärtänyt.
Suoraan sanoen en ymmärrä, jos näet minut kierona ihmisenä. Missä asiassa kieroilen esim. sinua kohtaan. Jos sinä uskot ja kirjoitat Jeesuksen Jumalaksi ja oikaisen sen miten itse uskon ja ymmärrän Jeesuksen olevan Kristuksen ja Jumalan Pojan ja Herran, niin mitä ihmeen keroilua tässä on.Niin, kun asiasta olen varma.
Käyttäydyn kaikkia ihmisiä ja kirjoittajia kohtaan samalla käyttäytymisellä (=samalla vaa´alla mitaten). Mutta, se on totta, etten ala kumoamaan toisten mielikuvia, jos en itsekkään tiedä ja näe totuutta. Esim. Jeesuksen syntymään liittyvät asiat on tallaisia.
Toisaalta,- jos sanon avoimesti, niin olet säälittävä ihmisenä,- koska käyttäydyt sopimattomasti niitä uskovia ihmisiä kohtaan, jotka huomioivat ......kaiken... mikä Jeesukseen ja Jeesukseen Kristukseen liittyy.Kuulut ihmisiin,- jotka vetävät mutkat suoriksi ongelmia kohdatessa eli eivät tietoisesti halua huomioida kaikkea mikä mielivaan liittyy.
Esim. Jumalan Peteä arvostan jo siksi,- koska hän ei poista/demetoidu ...niistäkään vaikeasti yhdistettävistä ilmoituksista, jotka liityvät Jeesukseen ja Jeesuksen syntymään. Niin, vaikka hän kuvittelee fiktiiviesti esim. miten Jumala otti Joosefin siemen ja asetti sen Martian kohtuun. Tämäkin käyttäytyminen toisia kohtaan on parempi kuin alkaa nälviä/ivata niitä, jotka huomioivat kaiken.
Mutta, ihnmisen ymmärrystasosta hahmottaaa mielikuvaan asioita, niin tästä on loppujen lopuksi kysymys. Ongelmasi jaikal on se kun et todellisesti usko, miten Jeesusta tulee kutsua Jumalan Pojaksi, - jota hän myös on. Tämän alkupisteen uskolle ja pelastukselle Jumala ilmoitti jo Jeesuksen syntymään liittyen.
"Tämähän on juuri se, mitä Johanneskin kirjeessään painottaa, että on heitä jotka eivät usko, että Kristus on lihaan tullut"
Valitettavasti viestäsi ilmenee selkeästi, ettet ymmärrä mitä tarkoittaa; Kristus lihaan tulleksi. Pohdippa mitä tarkoitetaan sanalla Kristus ja siihen liittyen Kristus on Jumalan.
Eli todella on oltava ensin liha, johon Jumala aivoittaa Kristuksen. Jos ihminen ymmärtää Kristuksen Jumalaksi,- kuten jaikala ja sinä/kin, niin takaan,- ettet näe asiaa/Kristusta oikeassa valossa.
"""Jos vielä tahdot että minä sinulle vastaan, kirjoita puskasta. Jospa minä erehdyn luulemaan sinua asialliseksi ja vilpittömäksi kirjoittajaksi ja erehdyn vastaamaan""".
Ei pahalla, mutta olen aina ihmetellyt tämän tyyppisiä ihmisiä psykopaattisuudessaan. Kuvitteletko todella olevasi sellainen ihminen,- jonka vaikutuksessa on toisen ihmisen mieli ja mielentila. Älä suutu,- koska en kirjoita loukkaukseksi,- vaan tiedostaen asiaa. Minulle on yks haillee kuka lukee viestejäni tai on lukematta.
Tuohon liittyen, en missään tilanteessa ala kyhätä ns näyteikkunaa ihmisten katseltavaksi tai luettavaksi. Haluan elää vapaudessa ja ajatella Jumalan tahdosta ilman toisten ihmisten kuvittelua. Elämän ja kuoleman arvoinen asia on,- mitä Jumala tuumaa ajatuksistani ja kirjoituksistani ja reagoiko hän ja miten ,- vai onko reagoimatta ollenkaan.
Muuten muistan ajan,.- kun änkyttelin voimakkasti, niin silloin minulla/kin oli voimakas reagointi, mitä muut ajattelevat minusta.Elin ja ajattelin itsestäni toisten ihmisten kautta,- ja ymmärtänet,- tai toivon niin, miten raskasta tämä tapa ajatella on elää. Silloin sana; MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ oli ylikorostuvaa ,- koska se kumpusi sisäisestä taistelusta toisia ihmisiä kohtaan.
Nyt ei ole MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ etusijalla,- vaan mitä Jumala ajattelee ajatuksistani ja käytäytymisestäni ja tiedän,- etten tarvitse taistella Jumalan kanssa tästä ....HUOMIOSTA kuten ihmsten kanssa aikoinaan taistelin.Taistelu,- jolla oli ratkasiseva merkitys änkytys reagoimiseen puheessani.
On siunaavaa ymmärtää Jesaja 32 miten .......t-o-d-e-l-l-i-s-e-s-t-i....... vanhurskauteen meneminen vaikuttaa ,- ja syvältä ihmisen alitajuntaan/kin.
>>>Jokainen asiasta kiinnostunut voi lukea kolminaisuusopetustani www.jaikal.se ja itse verrata opetustani Jumalan Sanan ilmoitukseen ja päätellä onko Jeesus Jumala
* Ekivaari, sinä ja muut uskoisesi tuosta paavin opista puhuu, ei me jotka uskomme Raamattuun, tarvita kirkkoisien opetuksia, jos ne ei ole yhtenevät Raamatun opetuksen kanssa. Itse en ole edes koskaan lukenut tuosta, mistä te meitä syytätte, olen Jumalan armosta saanut Pyhän Hengen opastamana ja johdattamana itse löytää Jeesuksen Jumalan Poikana ja niin myös Jumalana, en ole tavinnut siihen ketään, se selkeni välittömästi, kun uudestisynnyin ja sain Pyhän Hengen kasteen, ja kaikki Kirjoitusten mukaan, ja tätähän ei voi minulta kukaan pois ottaa, Jumala ei kutsumustaan, eikä armolahjojaan kadu. Ei siis minunkaan kohdalla. Ja on yhtä tyhjän kanssa se, mitä uudestisyntymättömät opettaa Raamatusta, niin kuin TE, areiolaiset ja jt. teette. Teidän ei edes saisi opettaa, Psal. 50:16 voit sen lukea. Olet itse vallinut oppisi, sitä ei ole sinulle taivaasta kukaan antanut, eikä näin ollen Jeesus ole sinua valinnut, vaan olet itse uskosi valinnut ja määritellyt, ja Jeesus sanoo, että omavanhurskaat ei tarvitse Häntä, eli parantajaa, siispä saatte olla nöyrtymättöminä omassa uskosaanne, ettekä voi näköjään enää ottaa vastaan totuutta Jeesuksessa Kristuskessa Jumalan Pojassa.
>>>Sinulta pete kysyisyn vielä että eikö sinua herätä ollenkaan se että jehovan todistajat ja ei kristityt sekä ateisti ovat sinun kanssasi samaa mieltä Jeesuksesta? Kysytäänpä vaikka esim. muslimeilta onko Jeesus Jumala. Sinä saat heistäkin uskonveljen opissa. Pitäisi herätyskello soida kovasti.>Kysytäänpä vaikka esim. muslimeilta onko Jeesus Jumala. Sinä saat heistäkin uskonveljen opissa.
jumalan_pete kirjoitti: " ...äläkä ainoastaan lue Raamattua. Sitä voi myös tutkia!"
En minä tänäpäivänä lue ja tutki Sanaa, jotta tietäisin keneen minun tulee uskoa, sillä Jumala armossaan on jo vuosia sitten antanut minulle uskon Häneen, Jeesukseen Kristukseen. Minä TUNNEN Hänet, Herrani ja SIKSI luen Hänen Sanaansa kasvaakseni Hänessä läpi elämän!
Huomaan pete, että sinä olet vielä etsivällä kannalla.
Luet ja janoat Sanaa paljon, aivan kuin etsien Totuutta.
Mutta kun Totuus löytää sinut, et enään etsi, sillä silloin olet jo löytänyt.
Silloin ei Sanaa tarvitse lukea enään etsiäkseen, vaan kasvaakseen, oppiakseen ja kunnioituksesta Häneen, Totiseen viinipuuhun, johon uskon kautta on saanut tulla oksastetuksi!
Kristuksessa etsivä löytää ja yksin Kristuksessa janoinen ei enään janoa!
Hän on vastaus myös sinun kysymyksiisi.
Jumalan petelle
Taidat olla sokeampi kuin minä olen ymmärtänytkään.
Etkö huomaa että sinä juuri kiellät Jeesuksen olevan Jumalan Poika? Sinähän väität ohi Raamatun Kirjoitusten että Jeesus olisi osaksi Joosefin poika. Mistä tällaisen ilmoituksen löydät?
Meillä ei todellakaan ole sama Jeesus. Me emme usko samaan Jeesukseen. Joosefin poika ei ole Jumalan Poika. Nämä ovat kaksi eri henkilöä. Pelastus alkaa Jeesuksen Herraksi ja Jumalan Pojaksi tunnustamisella. Herra ja Jumalan Poika on Jumala lihassa.
Sinä ja kumppanisi kiellätte Jumalan Pojan. Kieltämisesi on selvästi luettavissa tässä ketjussa sinun ja veljiesi kirjoituksissa. Julistatte kirjoituksillanne antikristuksen oppeja.
Me jotka uskomme Raamatun Jeesukseen, uskomme Jeesukseen joka on Herra Jumala Kaikkivaltiasi ilmestynyt lihassa. Hän OLI lihassa vähän aikaa, Hän ON Jumala ikuisesti. Hän ON TULEVA Ylipaimenena (Jumalana Hes 34. luku) hallitsemaan maailmankaikkeutta ja johdattamaan omiaan. Hän on oleva meidän Jumalamme jota me odotimme pelastamaan meitä (Jes 25:8-9).
Jumalan petelle
>>> meillä on lepo Herrassamme, sillä meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus.
>>>sillä sinähän kirjoittelet paljon sellaista mitä helluntailaiset eivät perinteisesti ole koskaan uskoneet; eli esim. että Jumala on Jeesus ja Jeesus on Pyhä Henki.
jumalan petelle
Kirjoitin edellisessä viestissäni
>>>Vai miten sinä voit erottaa Jeesuksen ja Pyhän Hengen toisistaan?
Se ei käy. Siellä missä Jeesus on, siellä on Pyhä Henki. Siellä missä Pyhä Henki on, siellä on Herra Jeesus Kristus. "Minä olen Isässä ja Isä on minussa. Minä ja Isä olemme yhtä." Jeesus ja Isä ts. Pyhä Henki ovat aina yhdessä.
Tähän sopiin hyvin Jeesuksen Sana Joh 14:23 niin että se täytyy liittää tähän yhteyteen
"Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja ME TULEMME hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan."
>>>heille on kauhistus kun sanomme että Jeesus on Jumalan Poika.
>>>Ennemmin työnnät pään pusikkoon sanomalla ties kuinka monetta kertaa: "En kirjoita heille mitään", tai "en vastaa heille mitään". Mutta senkin lupauksen olet rikkonut monen monta kertaa ilman että olisit paneutunut esittämiimme kysymyksiin.
>>>Tämähän on mielenkiintoista. Sinä panet mahdolliseksi sen että Pyhä Henki LOI. Sinä siis uskot että Pyhä Henki on Luoja? Silloin Pyhä Henki on Jumala. No niin petekin alkaa jo ymmärtämään että Pyhä Henki on Jumala ja Luoja>Sinä panet mahdolliseksi sen että Pyhä Henki LOI. Sinä siis uskot että Pyhä Henki on Luoja? Silloin Pyhä Henki on Jumala.
Hetkinen nyt vain pete.
Kirjoitit näin: "Kaikki jotka jotain luovat ovat luojia."
Ei ole kuin yksi luoja ja Hän on Jumala.
>>>Minä en pyri kirjoittamaan enkä kirjoita helluntailaisten hyväksymiä oppeja.
>>>Vastaukseni heittäisit roskiin ja jatkaisit Jeesuksen häpäisemistä häpäisevillä kysymyksilläsi. Ja minunko pitäisi lähteä sinun mukaan häpäisemään Herraa Jeesusta sinun kanssasi
>>>Ei meidän tarvitse kuin ottaa yksi jae Raamatusta niin se todistaa kaksi asiaa Room 9:5....
1) Jeesus on Jumala Raamatun ilmoituksen mukaan.
2. Sinä et usko Sanaa koska kiellät jakeen ilmoituksen.
Pete on hyljännyt Herran Jeesuksen ja rakentanut itselleen omatekoisen Jumalan Raamatun sanaa hyväkseen käyttäen.
Jeesuksen hylkääjällä on tietenkin monta jumalaa ja luojaa.
Se on automaattinen seuraus Jeesuksen hykäämisestä.
Jumalan pete on todistanut tämän teorian oikeaksi kirjoituksillaan.
Tosi Ainoa Jumala ja Luoja opitaan tuntemaan vain Jeesuksessa Kristuksessa ja Hänen kauttaan koska HÄN ON VAIN HERRASSA JEESUKSESSA KRISTUKSESSA.
Kristuksen ulkopuolella ei ole Luojaa eikä Jumalaa (Ef 2:12).
Jos pete uskoo luovansa leipää leipomalla leipää, se ei ole luomista. Se on leipomista. Jumala sanoo Sanan ja tapahtuu niin. Jumala ei tarvitse "leipomiseen" jauhoja eikä hiivaa. Tee sinä samoin; sano sana ja leipä ilmestyy pöydälle.
Silloin vasta sinä, jumalan pete, olet luonut leipää ja voit sanoa luoneesi leipää. Niin, jos et ymmärrä että voimatekojen armolahja toimi kauttasi ja että Jeesus loi leivän ja sanoi Jumalan luovat Sanat kauttasi.
Niko kirjoitti:
>>>En minä tänäpäivänä lue ja tutki Sanaa, jotta tietäisin keneen minun tulee uskoa, sillä Jumala armossaan on jo vuosia sitten antanut minulle uskon Häneen, Jeesukseen Kristukseen>En minä tänäpäivänä lue ja tutki Sanaa, jotta tietäisin keneen minun tulee uskoa>Luet ja janoat Sanaa paljon, aivan kuin etsien Totuutta.>Mutta kun Totuus löytää sinut, et enään etsi, sillä silloin olet jo löytänyt.>Kristuksessa etsivä löytää ja yksin Kristuksessa janoinen ei enään janoa!>Hän on vastaus myös sinun kysymyksiisi.
>>>Jos Jeesus oli Joosefin biologinen lapsi Joosefin siemenestä siinnyt, hän ei voi olla Jumalan Poika.
Koska uskot että Jeesus on Pyhä Henki, niin minua kiinnostaa tietää mielipiteesi: Kuka on tämä Pyhä Henki joka laskeutui Jeesuksen päälle kun hän nousi vesikasteesta? Oliko se Jeesus joka laskeutui Jeesuksen päälle?
Ja koska uskot että Jeesus on se yksi ainoa Jumala, niin kenen ääni kuului taivaasta, kun Jeesus nousi vesikasteesta? Ääni sanoi:
"Tämä on minun rakas Poikani johon minä olen mielistynyt".
Oliko se Jeesus joka puhui ylhäältä vaikka oli alhaalla? Niinhän sinun täytyy uskoa koska uskot että Jeesus on se ainut Jumala.
Ja kun uskovainen ottaa vesikasteen, se on merkkinä ihmisille ja Jumalalle että hän haluaa seurata Jeesusta. Mutta entäs kun Jeesus meni kasteelle: Oliko se merkkinä siitä että hän halusi seurata kuuliaisuuden askeleellaan itseään vaiko Jumalaa?
Koska uskot että Jeesus on Pyhä Henki, niin minua kiinnostaa tietää mielipiteesi: Kuka on tämä Pyhä Henki joka laskeutui Jeesuksen päälle kun hän nousi vesikasteesta? Oliko se Jeesus joka laskeutui Jeesuksen päälle?
Ja koska uskot että Jeesus on se yksi ainoa Jumala, niin kenen ääni kuului taivaasta, kun Jeesus nousi vesikasteesta? Ääni sanoi:
"Tämä on minun rakas Poikani johon minä olen mielistynyt".
Oliko se Jeesus joka puhui ylhäältä vaikka oli alhaalla? Niinhän sinun täytyy uskoa koska uskot että Jeesus on se ainut Jumala.
Ja kun uskovainen ottaa vesikasteen, se on merkkinä ihmisille ja Jumalalle että hän haluaa seurata Jeesusta. Mutta entäs kun Jeesus meni kasteelle: Oliko se merkkinä siitä että hän halusi seurata kuuliaisuuden askeleellaan itseään vaiko Jumalaa?
Jaikal. Todista ettet ole harhainen. Jos et pysty vastaamaan näihin kysymyksiin uskottavasti, kukaan ei usko antikristillisiä valheitasi.
Koska uskot että Jeesus on Pyhä Henki, niin minua kiinnostaa tietää mielipiteesi: Kuka on tämä Pyhä Henki joka laskeutui Jeesuksen päälle kun hän nousi vesikasteesta? Oliko se Jeesus joka laskeutui Jeesuksen päälle?
Ja koska uskot että Jeesus on se yksi ainoa Jumala, niin kenen ääni kuului taivaasta, kun Jeesus nousi vesikasteesta? Ääni sanoi:
"Tämä on minun rakas Poikani johon minä olen mielistynyt".
Oliko se Jeesus joka puhui ylhäältä vaikka oli alhaalla? Niinhän sinun täytyy uskoa koska uskot että Jeesus on se ainut Jumala.
Ja kun uskovainen ottaa vesikasteen, se on merkkinä ihmisille ja Jumalalle että hän haluaa seurata Jeesusta. Mutta entäs kun Jeesus meni kasteelle: Oliko se merkkinä siitä että hän halusi seurata kuuliaisuuden askeleellaan itseään vaiko Jumalaa?
Valitettava todellisuus on, ettei jaikal edes ymmärrä mikä on Hengellistä ja mikä lihallista Jeesuksessda Kristuksessa.
Nasaretin Jeesus oli lihallinen ihminen,- mies ja taas Jeesuksessa oleva Kristus,- jonka Jumala teki Jeesukselle on näkymätön alue. Nyky termein ilmaisten Jumalan Poika näkyi Jeesuksen mielikuvissa / ajattelutavassa.Ei fyysisessä lihassa.
Aivan sama asia uudestisyntyneessä ihmisessä. Jumala on uudestisyntyneen ihmisen/Hengellisen ihisen Isä ja tämä Jumala,- jonka lapsi hän on, niin ei näy fyysisessä olemuksessa. Fyysinen olemus tulee biologisesta isästä.
Niin, huvittaa tuo jaikalin pohdinta. >Jos Jeesus on Joosefin poika biologisesti/lihallisuus, niin hän ei voi olla Jumalan Poika<
Jaika ei ymmärrä, miten Jumalan Poika tarvitsee lihan jossa toimia. Ei Jeesus Kristus ollut mikään henkiolento tms,- vaan tavallinen mies,- joka omasi ihmeellisiä kykyjä. Käveli vetten päällä, tiesi ihmisten ajatukset jne...,- mutta lihallinen puoli söi ja joi ja kävi tarfpeilla jne.. ja eli kuin ihminen elää,- mutta ilman syntiä.
JAIKALIN EKSYTTÄVÄT HARHAT OIKAISTUNA
OSA 1 (11).
Tämän kirjoituksen tarkoitus on oikaista eräitä vakavia epäraamatullisia harhoja joita eräs henkilö täällä levittelee. Hänellä on taipumus olla säälimätön ja ilkeämielinen toisinajattelijoita kohtaan. Hän jopa kyseenalaistaa niitten henkilökohtaista uskoa
jotka tunnustavat että Jeesus on Jumalan Poika ja Herra, mutta jotka eivät usko että Jeesus on Jumala. Tässä kirjoituksessani kutsun tätä miestä nimeltään "Mr. JAIKAL" vaikka hänen käyttäjätunnus on eri.
Mr. JAIKAL on kirjoitellut tänne niin vakavia harhaoppeja että minun on pakko sanoa niistä oman mielipiteeni. Tässä eräs ote hänen kirjoituksistaan:
"Jumala on Henki = Isä (Joh 4:24)."
"Jumalan on Sana =Poika (Joh 1:1)"
"Sana on Henki ja elämä = Pyhä Henki (Joh 6:63)."
"Herra on Henki (2 Kor 3:117-18)."
"Jeesus on Herra (Room 10:9, 2 Kor 4:5)."
"Kristus on Henki (1 Piet 1:11)."
"Kristus on Jumala (Room 9:5)."
"Jeesus on Pyhä Henki (Apt 16:6-7)."
"Pyhä Henki on Jumala (Apt 5:3-4, 28:25-28, Heb 3:7-12)."
Kaiken tuon perusteella mitä sinä kirjoitit, Mr. JAIKAL, ymmärrän nyt, että uskot eri tavalla kuin suurin osa muista trinitaristeista. Nimittäin, perinteisesti he uskovat että Isä, Poika ja Pyhä Henki on Jumala, ilman että Jumala olisi Poika ja Pyhä Henki. Mutta sinä uskot myös Jumalan olevan Isä, Poika ja Pyhä Henki.
On aivan käsittämätöntä, miten voit saada tuollaisen mielikuvan Raamattua lukiessasi. Käsitykseesi päästäksesi sinun täytyy ohittaa monet totuudet Isän, Pojan ja Pyhän Hegen välisestä suhteesta. Sinä siis uskot että Isä on kolme persoonaa, että Poika on kolme persoona, että Pyhä Henki on kolme persoonaa, ja Jumala on.... niin, mitä on Jumala? Kolme persoonaa joka on silti yksi persoona? Vaiko peräti yhdeksän persoonaa, kuten Benny Hinn aikoinaan opetti?Tuollainen sekametelisoppa tarkoittaa käytännössä sitä, että sinä myös uskot seuraavanlaisia typeryyksiä:
1) Kun sinä sanot Jumalan lähettäneen Jeesuksen maailmaan, Jumala lähetti myös itsensä ja Pyhän Hengen, siitäkin huolimatta että Jeesus vasta kuolleista nousemisensa jälkeen lähetti Pyhän Hengen.
2) Kun Jeesus kuoli ristillä, hän ei kuollut yhtenä persoonana, sillä kaikki kolme kuolivat ristillä.
3) Kun Jumala herätti Jeesuksen kuolleista, hän herätti myös itsensä ja Pyhän Hengen.
4) Kun Jeesus nousi taivaaseen, hän nousi Jeesuksen tykö joka on Jumala.
5) Isä, Poika ja Pyhä Henki on ainoastaan Jumalan roolileikki, eräänlainen silmänkääntötemppu ja bluffi.
6) Kun Isä puhuu pojalleen kasteen jälkeen ja Pyhä Henki laskeutuu Jeesuksen päällä niin he kaikki kolme ovat yksi ja sama olemus, vaikka yksi on ylhäällä, yksi laskeutuu alas ja kolmas on ennestään alhaalla.
7) Kun Pyhä Henki vei Jeesuksen erämaahan perkeleen kiusattavaksi, niin se olikin Jeesus itse joka vei itsensä erämaahan ja siinä samassa kehossa oli myös Isä, "joka on ylhäällä" ja myös "Pyhä Henki" joka lähetettäisiin mailmaan vasta kolmen ja puolen vuoden päästä.
Näitä ja monta monta muuta ihmeellisyyttä tulee oppisi mukana, jos ihan oikeasti uskot että Isä, Poika ja Pyhä Henki on Jumala; ja että Jumala on Isä, Poika ja Pyhä Henki; ja että Jeesus on Pyhä Henki.
Pureudutaan nyt tarkemmin väitteisiisi:
"Jumala on Henki = Isä (Joh 4:24)."
Aamen! Tosi on.
JATKUU...
OSA 2 (11).
"Jumalan on Sana =Poika (Joh 1:1)"
Tarkoitatko tuolla, että Sana on Jumalan , vaiko että Sana on Jumala. Jos uskot että Sana on Jumalan, niin olen samaa mieltä kanssasi. Mutta jo uskot että Sana on Jumala niin siinä tapaksessa tämä "osa 2" on sinua varten.
Ei ole kovin yksiselitteinen asia mistä kirjoitat, koska joudut tutkimaan Raamatun KOKONAISILMOITUSTA ennen kuin voit ymmärtää totuuden Sanasta. Raamatun mukaan tuo Sana, joka on Joh.1:1:ssä, on Jeesus. MUTTA, se ilmoittaa että hän on Sanana JUMALAN:
"... ja hänellä (Jeesuksella) oli yllään vereen kastettu vaippa, ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on JUMALAN Sana." (Ilm.19:3).
Näin me ymmärrämme, että Joh.1:1:n loppuosa pitäisi olla: "... ja Sana oli JUMALAN". Raamattu olisi ristiriitojen kirja jos "Sana oli Jumala", sillä Jeesus kielsi olevansa Jumala (Joh.17:3, 5:44) eikä hän edes koskaan sanonut olevansa Jumala, ei suoraan eikä epäsuorasti. Eikä tämän kumoamiseen auta "ego eimitkään", sillä monet ihmiset "ego eimitteli" UT:ssa, ilman että he olivat Jumala.
"Sana oli Jumala" pitäisi oikeasti olla "Sana oli JUMALAN". Sillä se pitää yhtä sen tosiasian kanssa, että "Theos"-sana on käännetty UT:ssa tarkoittamaan monen monta kertaa Jumalan omistusasioita, sanalla JUMALAN. Esimerkiksi: "Jumalan valtakunta", "Jumalan Poika", "Jumalan lapset" jne.
Ajatukseni siitä, että Jeesus on JUMALAN eikä Jumala, pitää myös yhtä seuraavan jakeen kanssa:
"Mutta te olette Kristuksen, ja KRISTUS ON JUMALAN." (1.Kor.3:23).
Tässä "JUMALAN SANA" ilmoitetaan olevan JUMALAN (huomaa: JUMALAN eikä JUMALA):
"....minä menen ylös... MINUN JUMALANI TYKÖ ja teidän Jumalanne tykö" (Joh.20:17).
Kiitos Jumala, että haluat olla meidän Jumalamme!
Jeesus paljasti kuka hänen Jumalansa on:
"...Minun ISÄNI on se, joka minulle kunnian antaa, hän josta te sanotte: "Hän on MEIDÄN JUMALAMME'." (Joh.8:54).
Isän ja Pojan välinen luja rakkaussuhde tulee esille monissa yhteyksissä. Kymmeniä kertoja Jeesus puhuu Isästään muodossa "Isäni". Ja Isä sanoi sekä Jeesuksen kastetapahtuman yhteydessä että myös kirkastusvuorella:
"Tämä on minun rakas Poikani..." (Mat.3:17, Mark.9:7).
Ja Jeesus todistaa että nuo sanat ovat totta:
"... Isä on minua rakastanut... (Joh.15:9)
"... sinä olet minua rakastanut." (Joh.17:23).
"... oler rakastanut minua jo ennen maailman perustamista." (Joh.17:24).
"... se rakkaus, jolla sinä olet minua rakastanut... (Joh.17:26).
Mitä ajan takaa tällä kaikella? Sitä, että Isä on hänen JUMALANSA jo tuon todistetun rakkaussuhteen perusteella. Ja jos heillä on noin vakaa rakkaudellinen tunne-elämä toisiansa kohtaan se tarkoittaa sitä, että he eivät voi enää olla yksi ja sama Jumala joka rakastaa itseään. Tuon agape-rakkauden jakamiseen tarvitaan aina toisen osapuolen jolle voidaan tuota pyyteetöntä rakkautta osoittaa. Isä ja Poika ovat kaksi eri identtiteettiä joilla on yhteyttä ja ykseyttä toisiinsa, ja he rakastavat toisiaan.
"Sana sanoo, että "joka yhtyy Herraan on yksi henki hänen kanssaan" (1.Kor.6:17). Ja vaikka me yhdymme Herraan, Pyhän Hengen yhdyssiteellä, meistä ei saa Jumalia tekemälläkään. Sillä Jumala sanoi, että hän on ainut Jumala (5.Moos.6:4) ja että ennen häntä, ei ole ollut muita jumalia, eikä hänen jälkeen toista tule (Jes.43:10). Hän on tuossa asiassa ehdoton ja armoton, ymmärrettävistä syistä, sillä hän on JUMALA. Ja siksi hän myös sisällytti tuon asian käskyjen käskyyn (Mark.12:29). Ja vaikka sinä kenties olet vaimosi oma, ja vaimosi on sinun omasi, ja vaikka teistä on tullut "yksi liha" (Mrk.10:8) teillä on molemmilla silti oma lihanne ja oma identtiteettinne tallella, siitäkin huoimatta että ykseys korostuu myös siinä, että sinun lihasi ei ole enää sinun vallasasi, vaan vaimosi vallassa, ja vaimosi liha ei ole enää hänen vallassaan, vaan sinun vallassasi (1.Kor.7:4). Etkä sinä silti ole vaimosi eikä vaimosi ole sinä.
Huomaatko, miten Raamatun kokonaisilmoitus alkaa paremmin hahmottumaan kun poimimme mahdollisimman monta sopivaa jaetta palapeliin, jotta kokonaiskuva "Sanasta" kirkastuisi entistä kokonaisvaltaisemmaksi?
"Theos" ei siis aina ole viittaus ainoaan Jumalaan, jota Jeesus kutsui Isäkseen. Sillä jos se se aina tarkoittaisi Jumala, olisi myös saatana meidän Jumalamme (2.Kor.4:4). Ja sitähän hän ei tietenkään ole. Raamattu varoittaa hänestä tuossa samaisessa jakeessa (2.Kor.4:4) ja paljastaa hänestä, että hänellä on taipumusta sokaista häviöön joutuvien mielet, ettei heille loista valkeus, mikä lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen joka on JUMALAN kuva. Mutta hei, Mr. JAIKAL: Ei Jeesus ole Jumala, vaikka hän on Jumalan kuva, sillä meidätkin luotiin Raamatun mukaan Jumalan kuvaksi:
"Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa..." (1.Moos.1:27).
Eikä se tee meistä Jumalan. Eihän?
JATKUU...
OSA 3 (11).
"Sana on Henki ja elämä = Pyhä Henki (Joh 6:63)."
Lainasit Joh.6:63 todisteeksi siitä, että Sana on Henki ja elämä. Mutta miksi? Eihän Jeesus tuossa jakeessa edes kertonut, että sanat jotka hän puhuu on Pyhä Henki, vaan pikemminkin "henki ja elämä". Ei edes raamatunkääntäjät uskoneet että "henki ja elämä" on Pyhä Henki, sillä he kirjoittivat "henki" pienellä h:lla, mikä on osoitus siitä, etteivät siihen uskoneet. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että enemmistö käännöskomiteasta oli sitä mieltä ettei "henki" ole Pyhä Henki, sanoissa "henki ja elämä". Mitä sinä, Mr.JAIKAL, olet oivaltanut mitä he eivät oivaltaneet? Tarkoitan, miten tulit siihen päätökseen, että "henki" on Pyhä Henki, sillä sinähän kirjoitit sen isolla H:lla?
Etkö tiennyt että kaikki mikä on "henki", EI OLE Pyhä Henki? Sinä olet henki, sinulla on sielu ja sinä asut kehossa (Heb.4:12, 1.Tess.5:23, Mat.6:25). Mutta vaikka olet henki, sinä et ole Pyhä Henki. Ja vaikka enkeli sanoi Sakarialle, että Johannes kulkee Jeesuksen edellä "Eliaan hengessä", se ei tarkoittanut että Elia oli Pyhä Henki (Luuk.1:17). Sanat "Eliaan hengessä" on kuvaus siitä, että Johannes tulisi tekemään suuria Pyhän Hengen avulla joka hänen kauttaan tulisi vaikuttamaan. Ja kun Jeesuksen Sanassa on "henki ja elämä" se tarkoittaa juuri sitä mitä hän sanoi; eli sitä, että "ne sanat" jotka hän on puhunut, "ovat henki ja elämä" (Joh.6:63). Jeesus EI SANONUT, että "Minä olen Sanana, henki ja elämä", vaan hän sanoi: "NE SANAT, jotka minä olen teille PUHUNUT, ovat henki ja ovat elämä".
Mikä tässä on niin vaikeata ymmärtää?
Miksi hän sanoi että hänen puhumansa sanat ovat henki ja elämä? Koska "Herran" (JHWH:n) Henki lepäsi hänen yllään (Luuk.4:18 vrt. Jes.61:1), jolloin hänellä oli voitelu mikä teki hänen sanoistaan niin eläviä ja voimallisia, että ne antoivat ihmisille hengellisen elämän. Tuosta Jeesuksen voitelun todellisuudesta muotoutui hänen lausumat sanat sellaiseksi voimapesäksi, että kun ne meni ihmisten tajuntaan ne tekivät siellä suurenmoista, eheyttävää työtä. Ymmärrätkö nyt miksi hänen PUHUMANSA sanat olivat "henki ja elämä", ilman että Sana oli Pyhä Henki? Vai menikö liian monimutkaiseksi? Ymmärsitkö? Mr. JAIKAL: Ehkä sinun olisi aika päivittää kotisivujesi opetusta enemmän totuutta vastaavaksi?
JATKUU...
OSA 4 (11).
"Herra on Henki (2 Kor 3:17-18)."
Luuletko Mr. JAIKAL, että 2.Kor.3:17 kertoo sinulle, että Jeesus on Henki (eli Pyhä Henki), koska jae sanoo: "Sillä Herra on Henki"? Sana "Herra" tuossa jakeessa on viittaus Jahveen (JHWH) vaikka et sitä välttämättä silmilläsi näe, etkä ymmärrykselläsi sitä ymmärrä. Tajuat sen esimerkiksi seuraavasta jakeesta:
"Jumala on Henki..." (Joh.4:24).
Jeesuksesta ei koskaan sanottu missään vastaavalla tavalla, eli: "Jeesus on Henki".
Sinä et voi uskoa, että mitä nyt kirjoitan sinulle on totta. Et usko että sekään on totta, kun kerron että VALTAOSA kaikista VT:n lainauksista jotka esiintyvät UT:n puolella, missä esiintyy "Herra"-sana, kuuluisi olla kirjoitettu "JHWH", tai tuon nimen oletetun ääntämistavan mukaisesti, esim. "Jahveh". Tämä selviää sinulle vasta kun alat tutkimaan noita VT:sta lainattuja jakeita heprealaisista alkuteksteistä. Ja lisäksi jää toki muutama harva jae jäljelle joissa "Herra"-sana ei ole "JHWH" VT:ssa, vaan "Adonai". Yksi tällainen on "Herra sanoi minun Herralleni..." (Mat.22:44), mikä on lainaus Psalmista 110:1, ja joka kuuluu oikeasti olla "Adonai sanoi Adonille (siis Adoni, eikä niin kuten "Iso Raamatun tietosanakirja" sen esittää valheellisesti. Kun opit ymmärtämään, miksi JHWH muutettiin VT:ssa "Herraksi" noin 6500 kertaa, ja kun opit ymmärtämään miksi juutalaiset aikoinaan aina lausui ääneen Jumalan nimen (JHWH) sanomalla "Adonai", niin silloin saatat pian myös ymmärtää, miksi myös "Adonai" alkoi esiintymään VT:ssa. Nämä perinteet jatkuivat UT:n puolella niin ettei Jumalan nimi (JHWH) esiinny siellä kertaakaan, vaan se on korvattu sanalla "Herra". Vaikka Jeesus tunnusti ilmoittaneensa Isän nimen opetuslapsilleen (Joh.17:6, Joh.17:11,12, Joh.17:26) emme yksinkertaisesti löydä tuota nimeä UT:ssa. Ja tämän johdosta meillä on siellä kaksi "Herraa" (isolla H:lla), vaikka siellä aivan selkeästi sanotaan, että on olemassa vain yksi Herra (Ef.4:5). Tämä oli Jumalan sallimus jotta näkevät eivät näkisi, eivätkä ymmärtävät ymmärtäisi; jotta vain ne jotka näkemällä näkevät, näkisivät, ja jotta vain ne jotka ymmärtämällä ymmärtävät, ymmärtäisivät.
Tästä minulla olisi ollut paljon selitettävää, mutta "... sitä on vaikea selittää, koska olette käyneet hitaiksi kuulemaan. Sillä te, joiden olisi aika olla opettajia, olette taas sen tarpeessa, että teille opetetaan Jumalan sanojen ensimmäisiä alkeita; te olette tulleet maitoa tarvitseviksi, ei vahvaa ruokaa. Sillä jokainen, joka vielä nauttii maitoa, on kokematon vanhurskauden sanassa, sillä hän on lapsi; mutta vahva ruoka on täysi-ikäisiä varten, niitä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta" (Heb.5:11-14).
Ja tästä syystä johtuen, Mr. JAIKAL, olet mennyt niin harhaan teologiassasi, että pidät kahden "Herran" esiintymistä UT:ssa todisteena siitä, että molemmat ovat Jumala. Ja mm. tästä syystä sinä opetat, että meidän on tunnustettava, että "Jeesus on Jumala", koska Room.10:9 sanoo:
"Sillä jos sinä tunnustat suullasi JEESUKSEN HERRAKSI ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut."
Mutta tuollainen ajattelu on johtanut sinut umpikujaan ja väärän tuomion langettamiseen, sillä samainen jae sanoo, että täytyy myös uskoa että JUMALA ON HÄNET KUOLLEISTA HERÄTTÄNYT, ja sitten pelastuu.
JATKUU...
OSA 5 (11).
Joten kysymys kuuluu Mr.JAIKAL: Miten sinä voit haukkua muita veljiä harhaiseksi, kun eivät voi tunnustaa että Jeesus on Jumala (vaikka tunnustavat että Jeesus on Herra ja Jumalan Poika), mutta et itse usko, että Jumala on hänet kuollesta herättänyt? Sinä et voi millään uskoa että Jumala herätti Jeesuksen kuolleista, sillä sinä uskot että Jeesus herätti itse itsensä kuolleista, koska Jeesuksesi on sama Jumala joka on hän itse. Ai ei ole sama Jumala? Siis onko Jeesus sittenkin eri Jumala kuin se Jumala jota luulet hänen olevan? No jos Jeesus ei olekaan enää sama Jumala kuin hän on itse, niin kuka on se Jumala joka on Jeesus, ja joka herätti hänet kuolleista? Jos et voi uskoa että Jeesus herätti itsensä kuolleista, niin kuinka voit sanoa että Jumala kuoli ristillä ja että hän on Jumala, jos kerran uskot että on olemassa vain yksi Jumala, joka ei ole Jumala vaan kolmen Jumalan substanssi? Mutta jos sittenkin päätät uskoa, että Jumala herätti Jeesuksen kuolleista, niin miten sellainen on mahdollista, jos kerran Jeesus on tuo sama Jumala, ja se Jumala on tuo sama Jeesus? Lopuksi voisit myös pohtia käsi sydämellä, että kuka oli se Jumala, jolle sinun "Jumalasi" huusi: "Jumalani, Jumalani". Oliko tuo ristillä roikkuva "Jumala", sama Jumala joka herätti hänet kuolleista? Jos teet päätöksen pyöristää valheopetuksiasi, puolustaaksesi mahdotonta oppiasi ja päätätkin sanoa: "Kuolleista herättäjä oli eri Jumala kuin se Jumala joka jouduttiin herättämään", niin kuka on silloin se Jumala, joka on Isä, Poika ja Pyhä Henki? Jos Jumalasi on Isä, Poika ja Pyhä Henki, ja Isä, Poika ja Pyhä Henki on Jumala, ja he kaikki kaikesta huolimatta ovat yksi ja sama Jumala, joka sittenkin on yksi olemus, niin kuka Jumala herätti tämän toisen Jumalan kuolleista? Eikö kaiken järjen mukaan ole niin, että jos kolme kuviteltua kaikkivaltiasta, jotka yhdessä ovat yksi kaikkivaltias, ja näin ollen kolmistaan se yksi ainut totinen Jumala, kuolevat kaikki ristillä yhtä aikaa, niin ei olekaan enää herättäjää, sillä Jumalan piti olla herättäjä?
Voisit Mr. JAIKAL myös miettiä sitä, kuka Jumala teki Jeesuksesta "Jumalan" (Apt.2:36). Kehoitan tähän, koska sinä olet opettanut että "Herra" tarkoittaa "Jumala". Mieti myös sitä, että oliko Jeesus Jumala jo taivaassa, ennen kuin hän tuli maan päälle. Sillä jos väitteesi pitäisikin paikkansa siitä, että "Herra" tarkoittaa "Jumala", se täytyy myös tarkoittaa sitä, ettei Jeesus ollut Jumala taivaassa ennen kuin tuli maan päälle, koska Raamattu kertoo että Jumala teki Jeesuksesta Herran. Me luemme:
"Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet HERRAKSI ja Kristukseksi TEHNYT, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte." (Apt.2:36).
Eli sama asia lyhennettynä: Koska uskot että Jeesus on aina ollut Jumala, ja Jumala teki hänet Herraksi (eli uskomuksesi mukaan Jumalaksi), niin milloin Jumala teki hänet Jumalaksi, sillä Raamattu paljastaa että Jumala on tehnyt hänet Herraksi?
JATKUU...
OSA 6 (11).
"Jeesus on Herra (Room 10:9, 2 Kor 4:5)."
Kyllä, yhdyn tuohon sydämeni pohjasta. Jeesus on Herra, eli "kurios".
Mutta mitä "kurios" tarkoittaa käytännön tasolla? Miksi opetuslapset aikoinaan olivat Jeesuksen palvelijoita kun sanoivat "Jeesus on Herra"? Se selviää tuota pikaa.
"Kurios" tarkoittaa Strong-nimisen kreikka-englanti-sanakirjan mukaan "Jumala", mutta myös "Herra", "herra" ja "mestari" (Strong G2962). Thayer-nimisen sanakirjan mukaan sanaa käytetään kunnianimenä, osoittakseen jostain henkilöstä tai Jumalasta, että hän on korkein arvovalta. Sanakirja määrittelee sanan myös niin, että kurios on jonkun asian haltija tai määrääjä; omistaja, joka pystyy kontrolloimaan jotain toista persoonaa. Kurios saattoi myös olla Rooman keissarin, ruhtinaan tai päällikön kunnianimitys. Kurios on titteli jota palvelijat ja orjat käyttivät tervehtiessään kunnioittavasti isäntiään ja herrojaan. Se on arvonimi, mutta ei henkilönimi. Täten, kun kristityt riemukkaasti julistavat, että "Jeesus on Herra", se tarkoittaa, että he tunnustavat Jeesuksen arvovallan, että Jeesus on heidän omistajansa, että he ovat antaneet elämänsä hänelle, ja että kunnioittavat häntä taivaan ja maan hallitsijana. Ja miksipä ei; Jumala antoi hänelle kaiken vallan taivaassa ja maan päällä.
On olemassa yksi äärettömän tärkeä seikka, miksi ei voida olettaa, että "kurios" tarkoittaa "Jumala" vaikka edellämainitut sanakirjat toista väittävät. Kuningas Jaakon Käännöksen sanahakemiston mukaan (King James Concordance) "kurios" esiintyy UT:ssa 747 kertaa. Lukuisista esiintymiskerroista huolimatta, sana on käännetty tarkoittamaan "Jumala" (God) vain yhden kerran (Apt.19:20), mutta "Herra" peräti 703 kertaa. Jae, missä sana on käännetty Jumalaksi, on seuraava:
"So mightily grew the word of God and prevailed" (KJV-1611 Apt.19:20).
Sen sijaan vanha suomalainen kirkkokkäännös (1933/1938) kääntää sen näin:
"Näin Herran sana voimallisesti kasvoi ja vahvistui."
Myös uusi kirkkokkäännös - 92 kääntää tuossa kohden sanan kurios "Herraksi". Joten ymmärrämme, tuon jakeen perusteella, että "Herran sana" levisi voimakkaasti. Mitä mieltä olet: Mikä oli tämä "Herran sana" joka levisi voimallisesti? Tarkoitettiinko sillä, että se oli Jumalan Sana, eli Raamattu, joka levisi voimallisesti? Ei tietenkään, koska silloin ei ollut painokoneet vielä keksitty. "Herran sana" mikä levisi oli pääosin suullinen sanoma Jeesuksesta, siitä että hän on Herra (kurios). Ja kun viimein vihdoin, se kauan odotettu Pyhän Hengen vuodatus tapahtui helluntaina, ja opetuslapset täytettiin voimalla korkeudesta, niin mitä sanaa he alkoivat levittämään? Se selviää Pietarin ensimmäisestä saarnasta jonka hän piti, sen jälkeen kun oli täyttynyt Pyhällä Hengellä:
"Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi (kurios) ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte" (Apt.2:36).
Yhteenvetona edellämainitusta voidaan sanoa seuraavaa: Ainut jae KJV:n UT:ssa jossa kurios-sana on käännetty tarkoittamaan "Jumala", 747 kerrasta, on se jae, jossa Herran sana (sanoma Jeesuksen herruudesta) kerrotaan levinneen voimakkaasti. Toisissa käännöksissä sana "kurios" ei ole käännetty kertaakaan tarkoittamaan "Jumala".
JATKUU...
OSA 7 (11).
"Kristus on Henki (1 Piet 1:11)."
Tuossa jakeessa EI KERROTA että "Kristuksen Henki" on Pyhä Henki. Ei sittenkään vaikka "Henki" on kirjoitettu isolla H:lla. Kreikankielen alkuteksteissä ei esiintynyt isoja ja pieniä kirjaimia, vaan ainoastaan isoja kirjaimia. Siten sinun teoriasi mukaan kaikki mikä on jumala/jumalia ovat Jumala isolla J:llä ja siten myös se ainut oikea Jumala, vaikka Raamatussa epäjumalat ja jopa saatana (2.Kor.4:4) on kirjoitettu muotoon jumala/jumalia? Kyse onkin siis tulkinnoista ja tulkinnat ovat määränneet milloin "henki" on kirjoitettu isolla H:lla tai pienellä h:lla.
Pyhä Henki on JUMALAN (Ef.4:30, Room.8:9,11). Ei noissa jakeissa (Ef.4:30, Room.8:9,11) sanota että PH on Jumala, vaan että PH on JUMALAN. Ja Kristuskin on JUMALAN (1.Kor.3:23). On huikea ero sillä, että PH on JUMALAN ja PH on Jumala. On myös huikea ero sillä että Kristus on JUMALAN ja Kristus on Jumala. Ollaan mekin JUMALAN poikia ja tyttäriä, jos teemme hänen tahtonsa, mutta ei se tee meistä Jumalia. Eihän, Mr. JAIKAL?
Entäs miten Pyhä Henki voi olla Jeesuksen Henki jos PH ei ole Jeesus? Sehän on helppoa! Kaikki mikä on Jumalan omistusta on myös Jeesuksen omistusta. Jeesus sanoi Isälleen (Jumalalle... ei itselleen):
"... ja kaikki MINUN OMANI OVAT SINUN, ja SINUN OMASI OVAT MINUN" (Joh.17:10).
Tässä on toinen viittaus siihen miten Jumalan Henki voi myös olla Kristuksen Henki, eli Kristuksen omaisuutta:
"...totuuden Henki... Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani... Kaikki mitä Isällä on, on minun (siksi myös Kristuksen, eli myös KRISTUKSEN Henki)... hän ottaa minun omastani..." (Joh.16:13-15).
Näin me alamme pikku hiljaa ymmärtämän, miten "Jumalan Henki" on myös "Kristuksen Henki", koska Jeesus sanoi Hengestä puhuessaan:
"Kaikki mitä Isällä on, on minun".
Eikä ainoastaan PH ole Jumalan ja Kristuksen, vaan me myös Jumalan lapset, sillä Jeesus sanoi opetuslapsistaan:
"MINUN OMANI OVAT SINUN, ja SINUN OMASI OVAT MINUN" (Joh.17:10).
Halleluja! Ei tuohon liiity mitään mystiikkaa. Kaikki on ymmärrettävässä muodossa Raamatussa, kaikille niille, joilla on "kuulevat korvat" ja "näkevät silmät".
JATKUU...
OSA 8 (11).
"Kristus on Jumala (Room 9:5)."
Ei. Sinä eksyt, Mr. JAIKAL, koska et tunne kirjoituksia, etkä osaa soveltaa alkusanojen moninaisia merkityksiä niissä tekstiyhteyksissä, jotka ovat korruptoituneissa käännöskohdissa jätetty tyystin huomioimatta.
Otetaan Raamatunjakeesi syyniin. Sen samaisen jakeen mikä todistaa sinulle että Kristus on Jumala.
"...heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen!" (Room.9:5).
Huono käännös. Meidän vanhasta kirkkokäännöksestä voi saada käsityksen, että Kristus on yli kaiken ja että hän on Jumalana ylistetty iankaikkisesti. Sen sijaan, KJV-1611 mukaan saa erilaisen käsityksen. Sen käsityksen, että Kristus on yli kaiken ja että Jumala on ylistetty iankaikkisesti. Ero syntyy yhdestä pilkusta joka tulee Jumala-sanan jälkeen. Sitä ei ole KJV-käännöksessä. Eroavaisuuksista voi syntyä virheellisiä tulkintoja, mikäli ei huomioi yhtä tärkeätä seikkaa. Sen, että Uuden Testamentin kreikankielisissä alkuteksteissä, ja Vanhan Testamentin hepreankielisissä alkuteksteissä ei koskaan käytetty pilkkuja tai pisteitä. Myöskään sanojen välissä ei ollut välimerkkejä, vaan sanat oli kirjoitettu jatkuvana syötteenä toistensa perään, paitsi rivinvaihdoissa. Tätä ei edes kaikki pastoritkaan tiedä, puhumattakaan "maallikoista". Mutta tällä palstalla asian tietää jo monet koska olemme asiaa niin monta kertaa käsitelleet. Pilkut ja pisteet on lisätty myöhemmin, joten ei ihme jos tällainen vääränlainen tulkinta voi syntyä, kun ne asetetaan väärään kohtaan.
Suomalainen kirkkokäännös tuosta jakeesta on surkea ja ristiriitainen Raamatun kokonaisilmoituksen kanssa. KJV-käännös on parempi, mutta sekin on ristiriidassa Raamatun kokonaisilmoituksen kanssa, sillä käännös pitää Kristusta yli KAIKEN. Kristus on yli kaikkien ihmisten ja enkelien, mutta hän EI OLE yli Jumalan(1.Kor.15:27). Sillä hän on VIELÄKIN ALISTETTU Jumalan vallan alle (1.Kor.15:28), ja JUMALA on edelleen Kristuksen pää (1.Kor.11:3). Koska Kristus on alistettu Jumalalle, ja Jumala on hänen päänsä (pomo), ja koska KRISTUS ON JUMALAN (1.Kor.3:23), hän ei voi enää olla Jumala. Vaan hän on JUMALAN Poika!
Englantilainen RSV-käännös on ottanut hyvin huomioon Raamatun kokonaisilmoituksen pisteitten ja pilkkujen asetelussa. Se ilmoittaa että JUMALA on yli kaiken:
"... to them belong the patriarchs, and of their race, according to the flesh, is the Christ. GOD WHO IS OVER ALL be blessed for ever. Amen." (Room.9:5).
Raamatun kokonaisilmoitus Kristuksen ja Jumalan välisestä suhteesta tulee julki valaisevalla tavalla näistä jakeista, ja ne tekevät madottomaksi sen, että "Kristus on Jumala" :
"...Sinä olet KRISTUS, elävän JUMALAN Poika." (Mat.16:16).
"...Sinä olet JUMALAN Kristus." (Luk.9:20).
"... minä uskon, että sinä olet Kristus, JUMALAN Poika..." (Joh.11:27).
"... mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, JUMALAN Poika..." (Joh.20:31).
"... Kristus on JUMALAN." (1.Kor.3:23).
"... etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen JUMALAN oikealla puolella." (Kol.3:1).
Huomasiko veli, että Kristus ei istu itsensä oikealla puolella, vaan JUMALAN oikealla puolella? Sinä olet opettanut monta kertaa, että ON VAIN YKSI VALTAISTUIN koska uskot, että Jeesus ja Jumala ovat sama olemus, ja istuvat siten yhdellä istuimella. Mutta ehkä et tiennyt että valtaistuimella voidaan myös tarkoittaa valtaistuinsalia (Nykysuomen Sanakirja), joissa on joskus parikin istuinta. Koska Raamattu ilmoittaa että Jeesus istuu JUMALAN oikealla puolella, olemme myös varmoja siitä, etteivät istu sylikkäin. Oletko asiasta samaa mieltä?
JATKUU...
OSA 9 (11).
"Jeesus on Pyhä Henki (Apt 16:6-7)."
Ja tässä on lainaamasi sanan paikka mikä todistaa sinulle, Mr.JAIKAL, että Jeesus on Pyhä Henki:
"Ja he kulkivat Frygian ja Galatian maan kautta, sillä Pyhä Henki esti heitä julistamasta sanaa Aasiassa. Ja tultuaan Mysian kohdalle he yrittivät lähteä Bityniaan, mutta JEESUKSEN HENKI ei sallinut heidän sitä tehdä." (Apt.16:6,7).
Tuo seitsemäs jae on siinä mielessä erikoinen, että kreikankielen alkutekstit eivät kerro mitään Jeesuksen Hengestä (kts. Textus Receptus), vaan ainoastaan Hengestä. Ja vaikka olisikin ollut kyse "Jeesuksen Hengestä" niin se ei olisi siltikään todiste siitä, että Jeesus on Pyhä Henki, sillä Pyhä Henki on JUMALAN (Ef.4:30, Room.8:9,11), ja kaikki mikä on Jumalan omistusta, on myös Jeesuksen omistusta (Joh.16:15), ja tämä koskee Pyhää Henkeä (Joh.16:13-15), mutta myös Jeesuksen opetuslapsia (Joh.17:10). Ja täten Pyhä Henki ei ole ainoastaan Jumalan Henki vaan myös Jeesuksen Henki. Jos joku, tai jokin, on jonkun omistuksessa tai hallinnassa, niin ei se tarkoita että omistuksen tai hallinnan kohde on sama kuin omistaja.
>>>>Pyhä Henki on Jumala (Apt 5:3-4, 28:25-28, Heb 3:7-12).
OSA 10 (11).
Seuravaksi käsitellään todistusaineistosi Apt.28:25-28, mikä sekin on sinulle osoituksena siitä että Pyhä Henki on Jumala.
"Ja kun he olivat keskenään erimielisiä, erosivat he toisistaan, Paavalin sanoessa ainoastaan nämä sanat: "Oikein on PYHÄ HENKI PUHUNUT profeetta Esaiaan kautta teidän isillenne, sanoen: 'Mene tämän kansan luo ja sano: Kuulemalla kuulkaa älkääkä ymmärtäkö, näkemällä nähkää älkääkä käsittäkö.
Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, että he eivät näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.'
Olkoon siis teille tiettävä, että tämä Jumalan pelastussanoma on lähetetty pakanoille; ja he kuulevat sen." (Apt.28:25-28).
Oli pakko tehdä visiitin kotisivullasi, ja löysinhän minä sieltä etsimäni, eli sellaista tietoa mikä valaisee minulle tyhjentävästi miten nämä jakeet mielestäsi todistavat että Pyhä Henki on Jumala. Oli hiukan vaikeatajuisesti selitetty, mutta kyllä sieltä jotain irtosi. Ideasi vaikuttaa olevan siinä, että Pyhä Henki puhui profeetta Esaiian (Jesajan) kautta (Apt.28:5), ja silti se olikin "Herra" joka puhui, milkä ilmenee viitteestä Jes.6:8-10, sillä Apt.28:25-28 on sieltä lainaus. Menikö arvioni oikein? Ei mennyt, sillä ongelmasi tämän asian ymmärtämisessä on siinä, ettet näe, ettei se ollut "Herra" joka puhui nuo sanat profetiana. "Herra" KÄSKI Jesajan kertoa ne, mutta milloin hän ne kertoi, sitä ei ole meille paljastettu. En ainakaan itse mistään sitä tietoa löytänyt. Kerro toki jos tiedät missä päin Raamattua se ilmenee. Mutta joka tapauksessa toistan: "Herra" kertoi Jesajalle mitä hänen piti sanoa... ja vasta sitten kuin Jesaja sanoi nuo sanat kansalle, niin vasta silloin PYHÄ HENKI PUHUI profeetta Jesajan kautta, ei ennen sitä. Pyhä Henki EI PUHUNUT "Herran" kautta noita sanoja, vaan profeetan kautta. Tässä on siitä todiste jos et usko:
"Oikein on Pyhä Henki puhunut....", STOP. Kenen kautta? Jatketaan: "...puhunut PROFEETTA ESAIAAN KAUTTA..." (Apt.28:25).
Joten, kun Jes.6:8.9 antaa ymmärtää että "Herra" puhui Jesajalle, niin se nimenomaan tarkoittaa Jesajalle eikä kansalle. Ja tästä me tiedämme, että "Herra" ei puhunut Pyhänä Henkenä, eikä Pyhä Henki "Herrana, sillä Pyhä Henki puhui Jesajan kautta, aivan kuten Apt.28:25 kertoo: " Oikein on PYHÄ HENKI PUHUNUT profeetta Esaiaan kautta TEIDÄN ISILLENNE...".
Joten, Mr. JAIKAL: Älä kerro enää ihmisille sellaisia valheita, että Pyhä Henki on se "Herra" joka kertoi Jesajalle mitä hänen pitää kertoa kansalle, sillä se oli Pyhä Henki joka puhui Jesajan kautta, eikä "Herra Pyhä Henki" tai "Pyhä Henki Jumala". Miten tämä voi olla niin vaikeata ymmärtää?
Tässä on kaikelle kansalle nähtäväksi sekava ote sinun kolminaisuusopetuksestasi omalla nettisivultasi jota olet kovasti täälläkin mainostanut:
"Paavali lainaa Jesajan kirjaa 6:8-10 jossa HERRA sanoo nämä sanat. Pyhä Henki on tämä Herra. ”Herra on Henki” (2 Kor 3:17-18)."
Ja tässä toinen opetus, mikä on yksi pahimpia harhoja mitä olen ikinä missään nähnyt, sillä se halventaa sekä Isää että Poikaa, koska se "tekee" Jeesuksesta valehtelijan Joh.17:3 ja Joh.:44:n perusteella:
"...Herra Jeesus Kristus on Jumala Pyhä Henki..."
JATKUU...
OSA 11 (11).
Ja nyt viimein vihdoin, murennetaan viimeisenkin todistusainestosi siitä, että Pyhä Henki on Jumala. Ja sen sinä ilmoitit olevan Heb 3:7-12:
"Sentähden, niinkuin PYHÄ HENKI sanoo: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä,
älkää paaduttako sydämiänne, niinkuin teitte katkeroituksessa, kiusauksen päivänä erämaassa,
jossa teidän isänne minua kiusasivat ja koettelivat, vaikka olivat nähneet minun tekojani neljäkymmentä vuotta;
sentähden minä vihastuin tähän sukupolveen ja sanoin: 'Aina he eksyvät sydämessään'; mutta he eivät oppineet tuntemaan minun teitäni;
ja niin minä vihassani vannoin: 'He eivät pääse minun lepooni'."
Katsokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä JUMALASTA..." (Heb.3:7-12).
Perusideasi vaikuttaa tässä olevan se, että Pyhä Henki puhui ikään kuin olisi ollut Jumala, ja siitä sinulle muodostui todiste, että "Pyhä Henki on Jumala".
Mutta sinä eksyt tulkinassasi, koska et ole ymmärtänyt että Vanhan liiton profeetat puhuivat AINA Pyhän Hengen voitelussa, ikäänkuin Jumala olisi itse puhunut: Esim. kärjistettynä sanoilla: "Näin sanoo Herra".
Mitä Mr. JAIKAL:lle kertoo seuraavat Jeesuksen sanat:
"Mutta kun he vetävät teitä oikeuteen, älkää huolehtiko siitä, miten tahi mitä puhuisitte, sillä teille annetaan sillä hetkellä, mitä teidän on puhuminen. Sillä ette te itse puhu, vaan teidän Isänne Henki puhuu teissä." (Mat.10:19,20).
Eikö nuo kaksi jaetta kerro sinulle sitä samaa kuin minullekin, eli että PYHÄ HENKI SANOO JOTAKIN meidän kauttamme muille ihmisille?
Vertaa nyt tätä tietoa siihen mistä itsekin kirjoitit, eli että Jumala puhui PYHÄN HENGEN KAUTTA. On huomiotava että se mitä Pyhä Henki puhui, esille tuomasi jakeissa (Heb.3:7-11) OVAT LAINAUS profeetta Daavidin psalmista (Ps.95:7-11). Eli ne ovat jo puhuttuja asioita. Sinä näet että nuo esille tuomasi jakeet ovat lainauksia jostakin, koska sanat ovat laitettu lainausmerkkien sisälle (kts. Heb.3:7-11). Ja kun jotain tekstiosuuksia on laitettu lainausmerkkien sisälle UT:n puolella, niin ne ovat lähes poikkeuksetta lainauksia VT:n teksteistä.
JA NYT TULEE KOVAA KAMAA.... nimittäin, kun menet lukemaan Heb.4:7, niin huomaat että SE OLIKIN PROFEETTA DAAVID JOKA SANOI NUO SANAT. Tarkennettuna tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että PYHÄ HENKI SANOI SANAT DAAVIDIN KAUTTA.
"... sanomalla DAAVIDIN KAUTTA niin pitkän ajan jälkeen: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne". (Heb.4:7).
Siis kuinka pitkän ajan jälkeen Daavid lausui nuo sanat? Sillä siellähän lukee, että Daavid sanoi ne "...niin pitkän ajan jälkeen". Erämaa rämpimisen ajoista Daavidin sanoihin on aikaa noin 300 vuotta, mikäli en ole pahasti väärässä. Sanokoot viisaammat.
Nyt jos menet takaisin Jeesuksen sanoihin, niin ymmärrät ehkä mistä on kysymys:
"Mutta kun he vetävät teitä oikeuteen, älkää huolehtiko siitä, miten tahi mitä puhuisitte, sillä teille annetaan sillä hetkellä, mitä teidän on puhuminen. Sillä ette te itse puhu, vaan teidän Isänne Henki puhuu teissä." (Mat.10:19,20).
Jos nyt PROFEETTA Daavid, joka oli saanut Pyhän Hengen, joka ei koskaan jättänyt häntä (1.Sam.16:13), ja hän sai PYHÄN HENGEN ÄÄNITORVENA puhua mitä puhui, niin mitä ihmettelemistä siinä on, jos sanon ettei Heb.3:7-11 todista lainkaan että Pyhä Henki on Jumala?
---------------------------------
En voinut nyt tyhjentävästi kertoa kaikkea mitä olisin halunnut tänne kirjoittaa, sillä siihen menisi niin paljon bittivirtoja, ettei kukaan jaksaisi lukea juttua loppuun asti. Hyvä jos edes näinkin pitkälle.
Mr. JAIKAL: Jos jokin jäi vielä askarruttamaan, voit aina mennä lukeman kirjoitushistoriaani osoitteessa
http://mina.suomi24.fi/jumalan_pete/keskustelut .
Sieltä voit myös halutessasi copy-pastata mahdolliset harhaopetukset tänne kaikkien näkyviin, jotta viisaimmat voisivat oikaista niitä yhdessä, tietenkin Jumalan Sanan avulla.
>>>Koska uskot että Jeesus on Pyhä Henki, niin minua kiinnostaa tietää mielipiteesi: Kuka on tämä Pyhä Henki joka laskeutui Jeesuksen päälle kun hän nousi vesikasteesta? Oliko se Jeesus joka laskeutui Jeesuksen päälle?
Tepä väitätte ettei lapset usko ja minä väitän, että lapset Jeesuksen todistuksen mukaan uskovat ja siten ovat uskon esikuvat.
Miksi valehtelet näin yleisellä tasolla.Ei kukaan täällä ole pohtinut, etteikö lapset usko.Lapsillahan on erittäin vahva usko siihen, mitä he ymmärtävät/tiedostavat sanojen merkitystä.
Ymmärrätkö muuten kuka on heittämässä pienet lapset Jeesuksen sylistä.Luterilaisuushan pakkokastaa vauvat, ettei he joutuisi kadotukseen.Taas Jeesus opetti, miten vauvat ja pienet lapset ovat sellaisenaan meille esikuvia esim. pahuudessa.
Ekivaarin suurin ongelma ja sokeus on kun ei huomioi ihmisen ymmärryksen merkitystä pelastuksessa.Jos hän ymmärtäisi ja uskoisi ja myöntäisi, miten ihmisen tulee ymmärtää kuultu sana, niin koko opilta putoaisi pohja pois. Eihän Luterilaisuudessa enää voitaisi kastaa vauvoja.
Joo, kokonaisuudesta olen samaa mieltä kanssasi ja tuo viestini ei ollut tarkoitetti sinulle tai yleistettäväksi.
Paras tilannehan on kun opettaja ja vanhemmat näkevät ja toimivat lapsen parhaaksi.
Ainakin täällä päin monasti ja liiaksi miten vanhemmat ja lapset ovat liittoutuneet yhteen opettajaa vastaan.Siis vanhemmat luottavat ja uskovat mitä lapsensa kertoo opettajasta tai koulussa sattuneista tilanteista.
PS.
Sen olen havainnut, mitä läheisemmät/avoimmat suhteet on homoihin, niin sitä paremmin asioiden hoitaminen sujuu. Pidänkin erittäin tärkeänä homon mielikuvaa tilanteesta, jossa esim. lapseni on toiminut väärin.Siis en sanontaa, vaan todellista kuvausta kokonaisuudesta/tilanteesta.
Niin, on vaikea kuvitella ja ymmärtää, että vastapuoli on aikuinen homo, joka ei ymmärrä vauvan tilaa.
Sinä pete eksyt, kun et tunne kirjoituksia. Jeesus, eli Poika on luomakunnan alku ja loppu, ei äntä luotu, vaan änessä luotiin kaikki mitä on, näkyväiset ja näkymättömät. Lue Kolossalaiskirje. Jeesuksessa pysyy kaikki voimassa, oiekasti Pojassa, Jeesus on Pojan toinen Persoona, ymmärrä tämä. Ja jos tätä ei ymmärretä, mennään aina araan. Juuri tässä on ekivaarin sekä hänen seuraajainsa akilleen kantapää. He eivät tajua totuutta Pojasata.
Mohis b;ee, panettelee ja valelauseita lennättelee.
>>>Herra Jeesus Kristus on ainoa lajissaan. Hän on ainoa ihminen joka on siinnyt Pyhästä Hengestä ja syntynyt neitsyestä.
Isästä Jumalasta apostolit sanoivat:
2. Kor. 1:3
"Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala,"
Ef. 1:3
"Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa,"
Ef. 1:17
"anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan"
1. Piet. 1:3
"Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudesti synnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleista nousemisen kautta,"
Mutta pojasta sanoi itse Isä Jumala profeetta Jesajan kautta:
Jesaja 42
1 'Katso, minun - p a l v e l i j a n i -, jota minä tuen, minun valittuni, johon minun sieluni mielistyi. Minä olen pannut Henkeni häneen, hän levittää kansakuntiin oikeuden"
Jesaja 49
6 "hän sanoo: Liian vähäistä on sinulle, joka olet minun
- p a l v e l i j a n i - kohottaa ennalleen Jaakobin sukukunnat ja tuoda takaisin Israelin säilyneet: minä panen sinut pakanain valkeudeksi, että minulta tulisi pelastus maan ääriin asti.
Jesaja 52
13 "Katso, minun - p a l v e l i j a n i - menestyy, hän on nouseva, kohoava ja sangen korkea oleva.'
Jesaja 53
11 "Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas
p a l v e l i j a n i -, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa."
Unohdit " ekivaari " tämän kohdan listastasi.
40. "Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, että he eivät näkisi silmillään eivätkä ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi".
41. Tämän Esaias sanoi, kun hän näki hänen kirkkautensa ja puhui hänestä.
Joh. 12.
1. Kuningas Ussian kuolinvuotena minä näin Herran istuvan korkealla ja
ylhäisellä istuimella, ja hänen vaatteensa liepeet täyttivät temppelin.
2. Serafit seisoivat hänen ympärillään; kullakin oli kuusi siipeä: kahdella he peittivät kasvonsa, kahdella he peittivät jalkansa, ja kahdella he lensivät.
3. Ja he huusivat toinen toisellensa ja sanoivat: "Pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot; kaikki maa on täynnä hänen kunniaansa".
4. Ja kynnysten perustukset vapisivat heidän huutonsa äänestä, ja huone täyttyi savulla.
5. Niin minä sanoin: "Voi minua! Minä hukun, sillä minulla on saastaiset huulet, ja minä asun kansan keskellä, jolla on saastaiset huulet; sillä minun silmäni ovat nähneet kuninkaan, Herran Sebaotin."
-
9. Niin hän sanoi: "Mene ja sano tälle kansalle: 'Kuulemalla kuulkaa, älkääkä ymmärtäkö, näkemällä nähkää, älkääkä käsittäkö'.
10. Paaduta tämän kansan sydän, koveta sen korvat, sokaise sen silmät, ettei se näkisi silmillään, ei kuulisi korvillaan, ei ymmärtäisi sydämellään eikä kääntyisi ja parannetuksi tulisi
Jesaja 6.
41. Tämän Esaias sanoi, kun hän näki hänen kirkkautensa ja puhui hänestä.
Joh. 12.
Unohdit, Usko Toivonen, jotta Jumala on sanonut tämän kaikista teistä, jotka sanotte Jeesusta Jumalaksi, joka kutsui poikaansa "vanhurskaaksi - p a l v e l i j a k s e e n,!
1.Johanneksen kirje 4
15 'Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa.'
1.Johanneksen kirje 5
5 "Kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?"
Ketä ovat he, jotka sanovat Jeesusta Jumalaksi?:
2.Tess.2
4 "tuo - v a s t u s t a j a, - (= satan kreikaksi) joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala."
Unohdit " ekivaari ", että lainasin Raamatun ilmoitutusta, apostoli Johanneksen mukaan.
Jos Johanneksen mukaan Jesaja näkee Jeesuksen kirkkauden ja puhuu Jeesuksesta Jesaja 6. luvussa, niin minä uskon asian niin olevan.
Uskon siis mieluummin suoraa Raamatun ilmoitusta, kuin esim. sinun omaan
teologiaasi, korvasyyhysi mukaan niputtamiasi yksittäisiä jakeita.
41. Tämän Esaias sanoi, kun hän näki hänen kirkkautensa ja puhui hänestä.
Joh. 12.
1. Kuningas Ussian kuolinvuotena minä näin Herran istuvan korkealla ja
ylhäisellä istuimella, ja hänen vaatteensa liepeet täyttivät temppelin.
2. Serafit seisoivat hänen ympärillään; kullakin oli kuusi siipeä: kahdella he peittivät kasvonsa, kahdella he peittivät jalkansa, ja kahdella he lensivät.
3. Ja he huusivat toinen toisellensa ja sanoivat: "Pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot; kaikki maa on täynnä hänen kunniaansa".
4. Ja kynnysten perustukset vapisivat heidän huutonsa äänestä, ja huone täyttyi savulla.
5. Niin minä sanoin: "Voi minua! Minä hukun, sillä minulla on saastaiset huulet, ja minä asun kansan keskellä, jolla on saastaiset huulet; sillä minun silmäni ovat nähneet kuninkaan, Herran Sebaotin."
Jesaja 6.
Usko Toivonen, juuri näin on. Sana on otettava sellaisena kuin se on ja kokonansa siitä mitään poistamatta ja siihen lisäämättä!
Monta on jotka Jumalaa järkeillen koittavat selittää ja kuinka mahdotonta se onkaan sillä Jumala on suurempi kaikkea ymmärrystä. Sanassa meille on kuitenkin Hänestä ilmoitettu se, mitä meidän uskoa tulee.
Tästä "salaisuudesta" kirjoitetaan näin:
1.Tim. 3:16 "Ja se on julkisesti suuri jumalisuuden salaisuus, että Jumala on ilmoitettu LIHASSA, vanhurskautettu hengessä, nähty enkeleiltä, SAARNATTU PAKANOILLE, USKOTTU maailmassa ja OTETTU YLÖS KUNNIAAN."
Kysyisinkin heiltä jotka Kristuksen Jumaluuden kieltävät, että kenestä edellä puhutaan? Kuka oli Hän, lihaantullut ellei Jumala? Ketä on saarnattu pakanoille ellei Jeesusta? Ketä on uskottu, ellei Jeesusta? Kuka on otettu ylös kunniaan ellei Jeesus Kristus, Herra Jumala?
Siunausta sinulle Usko Toivonen Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa ja voimia sinulle Kristuksen julistus ja todistus työhön!
Jeesus sanoi kirkkautensa olevan Isältä saatua Isän kirkkautta;
Johanneksen evankeliumi 17
22 "Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä -"
17:7 "Nyt he tietävät, että kaikki, minkä olet minulle antanut, on sinulta."
" Nikolle"
>> Monta on jotka Jumalaa järkeillen koittavat selittää ja kuinka mahdotonta se onkaan sillä Jumala on suurempi kaikkea ymmärrystä. >>
Näin se on, ihmisen ymmärrys ei riitä käsittämään elävän Jumalamme olemusta.
Kun aikoinaan sain välittömän rukousvastauksen ajatuksieni huokaukseen Jumalan puoleen ja pääsin samassa hetkessä eroon kivuistani, niin en voinut muuta kuin suuresti ihmetellä kuinka ihmeellinen on Jumala, mutta
silti en saata ymmärtää Hänen olemustaan.
2. Istunpa minä tahi nousen, sinä sen tiedät; sinä ymmärrät minun ajatukseni kaukaa.
3. Käynpä tahi makaan, sinä sen havaitset, ja kaikki minun tieni ovat sinulle tutut.
4. Sillä, katso, ei ole sanaa minun kielelläni, jota sinä, Herra, et täysin tunne.
5. Sinä olet saartanut minut edestä ja takaa ja laskenut kätesi minun päälleni.
6. Senkaltainen tieto on minulle ylen ihmeellinen, ylen korkea käsittääkseni sen.
Ps. 139.
Siunausta myös sinulle Niko uskonvaelluksessasi!
2. Kor. 5:7
sillä me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä.
41. Tämän Esaias sanoi, kun hän näki hänen kirkkautensa ja puhui hänestä.
Joh. 12.
Jesaja näki hänen kirkkautensa ja ... ja puhui hänestä.
Ut. Kirjoitit:
** Näin se on, ihmisen ymmärrys ei riitä käsittämään elävän Jumalamme olemusta.**
Tehän olette varmoja siitä, että Jeesus on jumala. Te itse yritätte käsittää jumalan olemusta, joka perustuu ihmisten tekemään olettamukseen. Olette huvittavia veijareita.
Terve lappix. Toisaalta ei tulisi hymähdellä näille ihmiisille, jotka uskovat Kristuksen olleen Jumalan. On siinä silmillään sirrittämistä kun kuvittelee pystyvänsä näkemään Jumalan,- joka on Henki.
Ihmisen ei tarvitse edes muuta käsittää, miten Jumala on Henki ja tämä Jumala mahdollistuu olemaan kaikkialla. Oli Kristuksesa ja VT puolella Profeetoissa ja ihmisessä,- joka kirkastaa Jumalan ruumiissaan.
No, se on kyllä ihmeellistä, miten Jumala,- joka on Henki, niin tällä Hengellä on tahtotila ja miten se mahdollistuu vaikuttamaan mm ihmiseen ja olemaan ihmisessäkin.
Jotenkin ymmärrän,- ettei nämä poloiset edes itse ymmärrä mitä kirjoittelevat eli toimivat kuin papukaijat. Tai miten urheilussakin hoetaan mantrana; Henki ruumis ja sielu. Jos tältä hokijalta kysäisee, miten ymmärät tuon mielikuvan, niin eivät ymmärrä pätkääkään mitä se omin sanoin ilmasiten olisi. No, todellisuudessa se onkin vaikea käsite,- vaikka sitä hoetaan mantrana.
Kyllä sellaisille pitää hymyillä, jotka uskovat Athanasiuksen kaltaisia eksyttäjiä ja luulevat olevansa uskovaisia. Höh.
Otetaan esimerkki Raamatusta.
Apt.2.
1 Ja kun helluntaipäivä oli tullut, olivat he kaikki yhdessä koolla.
2 Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat.
3 Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka JAKAANTUIVAT ja asettuivat heidän itsekunkin päälle.
4 Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi.
Jos kysessä olisi persoona, niin miten se olisi jakautunut 120 paikalla olleen ihmisen päälle. Kyseessä on siis Jumalan Hengen voima, jota voidaan jakaa kuka sen ansaitsee.
Kirjoitat lappix mielenkiinotisesta aiheesta. Nimittäin olen itsekin miettinyt paljon samaa asiaa. Eli lähinnä sitä, miten Pyhä Henki voi olla kaikkialla läsnä persoonana. Aikaisemmin olin vahvasti sitä mieltä että myös Pyhä Henki on persoona, koska hänellä näyttää olevan personaallisiakin piirteitä, kuten se, että hän voi tulla murheelliseksi. Mutta en ole sen tulkintatavasta varma, sillä sanotaanhan myös aurngosta ja kuustakin että ne ylistävät Herraa.. Mitä enemmän olen tutkinut aihepiiriä, sitä enemmän olen alkanut epäilemään että hän/se olisi persoona.
Tosiasia on, että molemmilla osapuolilla näyttää löytyvän edes muutama raamatunjae joka tukee heidän näkemyksiään. Koska en ole vielä tutkinut aihepiiriä läheskään niin paljon kuin "kolminaisuusopin mahdottomuutta", niin en voi vielä sanoa varmasti mitään. Paitsi sen, että olipa Pyhä Henki persoona tai ei, niin hän/se on ainakin Jumalan operoiva voima, eli se voima jolla Jumala työskentelee monella eri tavalla ja kaikkialla meidän näkemättäkin. Pyhä Henki on mielestäni siis elämän ylläpitävä voima ja kaikkialla läsnäoleva.
Minulla on jo aika paljonkin tietoa aihepiiristä, mutta en voi julistaa näkemystäni vielä totuudeksi ennen kuin asia on satavarma. Pyhän Hengen persoona tai persoonattomuus on kiinnostava, ja liittyy vahvasti kolminaisuusoppiin. Olisi kova takaisku trinitaristeille, se, jos Raamatusta pystyisi uskottavalla tavalla osoittamaan että Pyhä Henki ei ole persoona vaan ainoastaan Jumalan voima. Sehän kaataisi nurin koko triniteetti-runkorakennelman.
Löysin erään sivuston joka käsittelee PH:n persoona-teoriaa laajemminkin, ja jopa uskottavasti, osoitteesta
http://www.truthortradition.com/modules.php?name=News&file=article&sid=862
Jos kielipäätä riittää, niin suosittelen lämpimästi. Pistää todellakin miettimään että onkohan kaikki ihan niin kuin meille/minulle on opetettu seurakunnissa yli 30 vuoden aikana.
Tervehdys Jumala_pete. Nyt peruskysymys on se, uskooko ihminen mitä Raamattu todistaa vai ei? Uskooko ihminen näihin sanoihin, jotka Jeesus itse sanoi. Eikö ihmisen uskon perustana pidä olla Jeesus ja Hänen sanansa. Vai uskooko hän ihmisviisauden keksimiä luuloja ??
Apt. 1.
6 Niin he ollessansa koolla kysyivät häneltä sanoen: "Herra, tälläkö ajalla sinä jälleen rakennat Israelille valtakunnan?"
7 Hän sanoi heille: "Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut,
8 vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin TE SAATTE VOIMAN, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka".
9 Kun hän oli tämän sanonut, kohotettiin hänet ylös heidän nähtensä, ja pilvi vei hänet pois heidän näkyvistään.
Ei Jeesus sanonut, että Pyhän Hengen persoona tulee teihin, vaan että TE SAATTE VOIMAN. On aivan turhaa yrittää selittää tätä, sillä kaikki selitykset ovat turhia. Pyhä Henki on Jumalan voima niille, joille se annetaan.
Sen todisti Jeesus - uskoo ken uskoo. Joka ei tuota usko, on epäuskoinen uskonnollisen mössön kyllästämä pakana.
Joka uskoo ennemmin ihmisoppia kuin Jumalan sanaa, joutuu kadotukseen. Sellaisia ovat mm. nikaialaiseen harhaoppiin toivonsa panneet, joita tällä palstalla on aivan kiitettävästi.
Eipä sellaisten kannata lainata edes Raamattua, koska se uskon perusta on pelkkää luuloa ja olettamusta.
Ketkä pitävät kiinni nikolaiittain (nikealaisten, kreik. nikolaites) opista, tehkööt parannuksen.
Rev 2:14 Mutta minulla on vähän sinua vastaan: sinulla on siellä niitä, jotka pitävät kiinni Bileamin opista, hänen, joka opetti Baalakia virittämään Israelin lapsille sen viettelyksen, että söisivät epäjumalille uhrattua ja haureutta harjoittaisivat.
Rev 2:15 Niin on myös sinulla niitä, jotka samoin pitävät kiinni nikolaiittain opista.
Rev 2:16 Tee siis parannus; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi pian ja sodin heitä vastaan suuni miekalla.
Ymmärtänet ja tutkinet,- ettei kielillä puhuminen ole merkki ylpeyttä täynnä olemisesta.Jos ihminen on todella täynnä ylpeä, niin hän on rohkea omien aivoituksien esille tuomisessa, mutta täysin näivettynyt lihallisuudessa.
On aivan mieletöntä puhua ylpeyden täyteydestä, jos puheet/mielikuvat ovat lihallisen ihmisen tasolla,- vaikka puhuisi pahaa lakkaamatta.
Mutta, jotka hän on edeltä määrännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut".
Mutta, huomioikaa, ettei tällä ilmoituksella ole mitään tekemistä tämän ajan puolueiden kanssa.Jumalalla on omat suunnitelmansa ja valitsemansa ihmiset tehtävissään.Puolueet ovat ihmisen järkeilemiä "seurakuntia", joihin todella JUmala ei vaikuta.
Niko kirjoitti 14.9.2011 08:34
'Jeesus Jumalan Poika, ihmisenä orjan muodon ottaneena huusi ristillä Isää Jumalaa. Jumala, Elohim on yksi, Isässä Pojassa ja Pyhässä Hengessä."'
________________________
Väitteesi että "Elohim on yksi, Isässä Pojassa ja Pyhässä Hengessä" on lainattu Athaniokselta, ei Jumalan sanasta. Mutta tämä on Jeesuksen puheesta lainattua: 'Tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, Isä, joka yksin olet totinen Jumala', - - -
Ja tämä apostoli Paavalilta:
1.Korinttolaiskirje 8
6 "niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa."
Efesolaiskirje 4
6 "yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa."
Kolminaisuusoppi on keksitty vastustajaksi (satan = vastustaja, 2.Tess.2:4) Kristuksen terveelle sanalle, että "Isä on ainoa totinen Jumala, joka on KAIKKI KAIKISSA eikä vain kolmessa olemuksessa.
Niko kirjoitti 14.9.2011 08:34
'Jeesus Jumalan Poika, ihmisenä orjan muodon ottaneena huusi ristillä Isää Jumalaa. Jumala, Elohim on yksi, Isässä Pojassa ja Pyhässä Hengessä."'
________________________
Tarkasti kertoen hän nimesi Isän Jumalakseen. Pojalla on Jumala, mutta Isällä ei ole muuta Jumalaa kuin hän itse:
Matteuksen evankeliumi 27
46 Ja yhdeksännen hetken vaiheilla Jeesus huusi suurella äänellä sanoen: "Eeli, Eeli, lama sabaktani?" Se on: - J u m a l a n i, -
J u m a l a n i, - miksi minut hylkäsit?'
Väitteesi että "Elohim on yksi, Isässä Pojassa ja Pyhässä Hengessä" on lainattu Athaniokselta, ei Jumalan sanasta. Mutta tämä on Jeesuksen puheesta lainattua: 'Tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, Isä, joka yksin olet totinen Jumala', - - -
Ja tämä apostoli Paavalilta:
1.Korinttolaiskirje 8
6 "niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa."
Efesolaiskirje 4
6 "yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa."
Kolminaisuusoppi on keksitty vastustajaksi (satan = vastustaja, 2.Tess.2:4) Kristuksen terveelle sanalle, että "Isä on ainoa totinen Jumala, joka on KAIKKI KAIKISSA eikä vain kolmessa olemuksessa.
"""Miten Jeesus, joka puhui ihmisenä ihmisen lihassa, on tänä päivänä kaikkien opetuslastensa luona saman aikaisesti kaikkialla maailmassa (Matt 28:20). Sinähän uskot kaikki Jeesuksen Sanat? Perustele selityksesi Raamatun Sanalla"".
Ensinnäkin Jeesus on tavallinen miehen nimi, joka oli yleinen miehen nimi siihen aikaan eli luonnollisesti kaikki Jeesus nimiset miehet olivat ihmisiä ja puhuivat ihmisinä. Mutta, Jeesus Kristus on jo eri käsite,- koska Jumala teki tästä Nasaretin Jeesuksesta Kristuksen ja Herran. Ap 2:36
Tuossa kysymyksessäsi ei ole mitään ihmeellistä,- jos uskot, miten Jumala oli Jeesksessa Kristuksessa ja miksi eli.
Kun Jumala oli Kristuksessa ja Jumala toimi Kristuksen kautta.Jeesushan ei puhunut muuta kuin Jumalalta ,- Isältään saatuja sanoja eli Jumala oli Kristuksessa. Kun Jeesus ristiin naulittiin ja kuoli ja haudattiin ja Jumala herätti hänet kuolleista ja nousi taivaaseen Jumalan luo. Tuossa vaiheessa Jeesuksen opetuksen mukaan taivaasta lähetetään Pyhä Henki maan päälle ja tämä Henki opettaa identtisesti samaa mitä Jumalalta saatua Jeesus opetti ja nyt tämä Pyhä Henki opettaa mitä Jeesus opetti.
Eli jos tarkkoja ollaan, niin Jumala ja Jeesus Kristus on jokaisen Jeesukseen uskovan ihmisen läsnä juuri puhutun ja opetetun Sanan kautta/avulla. Nyt vain tätä topimitusta tekee Pyhä Henki.
Koita jaikal nyt vihdoinkin uskoa, miten Jumala on Heki ja on kaikkialla ja miten Jumala toimii jonkun kautta. Jeesuksen Kristuksen, Pyhän Hengen, profeettojen VT puolella jne... Mutta, usko, ettei kohde muutu Jumalaksi.
Samoin Jeesuskin on läsnä juuri siiitä syystä kujn hänen aivoituksiaan Pyhä Henki toteuttaa ihmisessä.
Tarvittaessa tuon Raamatun ilmoitukset esille, mutta ajan puuteen takia en nyt niitä etsinyt.
Niin, erikoisesti koita uskoa ja ymmärtää, miten Jumala ei voi sopia Jeesukseen Kristukseen eli Jeesus Kristus ei voi olla Jumala kun Jumalan olemus on sellainen, että hän on kaikkialla. Ainoastaan Jumala oli Kristuksessa.
Tuo edellinen viestini oli vastaus jaikalille.
""Miten Jeesus, joka puhui ihmisenä ihmisen lihassa, on tänä päivänä kaikkien opetuslastensa luona saman aikaisesti kaikkialla maailmassa"""
Lyhyesti vastaten. Samalla tavalla kuin Jumala oli Jeesuksessa Kristuksessa, niin samalla tavalla toteutuu tuo Matt. 28:20. Henkensä kautta.
Uskon, että lisääntynyt alastomuuden korostaminen ja holtiton seksuaalinen käyttäytyminen ovat suurin syy sille, että okkultismi ja muu pahuus saa yhä enemmän alaa yhteiskunnassamme. Ihmiset ovat yksinkertaisesti niin rikki sisäisesti ja niin pahoin hyväksikäytettyjä ja potkittuja, että he väkisinkin alkavat etsiä apua yliluonnolisesta, kuten okkultismista ja suoranaisesta saatananpalvonnasta. Luonnehäiriötä muistuttavat käyttäytymismallit omaksutaan myös, kun ollaan vammautuneita ja seksuaalisesti hyväksikäytettyjä. Se tietenkin lisää hyväksikäyttöä ja mielisairauksia yhteiskunnassa. Loputon noidankehä siis! Ennustukset toteutuvat siitä, miten hirvittävän pahaksi aika menee!
Et kertonut oletko uskossa, mutta jos katuu syntejään niin saa anteeksi. Ja jos uskovana on eronnut väkivaltaisesta miehestä niin uskon, että Jumala antaa anteeksi kun sanoo sanassaan, että antaa kaikki synnit anteeksi. Ei tarvitse kantaa taakkoja itse, kun Jeesus on kantanut kaiken Golgatan keskimmäisellä ristillä.
Eikö ole uskomatonta, että ketkään muut kuin uskovaiset eivät suostu myöntämään vapaan rakkauden suunnatonta tuhovoimaa?
Ihmiset käsittävät asiat väärin. Minä olen aivan oikeassa. On nimittäin huomattava, että kun ihmisiä tulee uskoon niin niiden joukossa on myös paljon alkoholisteja, narkomaaneja ja seksiriippuvaisia. Voi olla niin, että jälleen himot alkavat jonkin ajan kuluttua ja kun ihmisellä on lisäksi huono itsetunto niin soppa on valmis. Sitten ihmiset luulevat, että usko sai sen aikaan.
Että kirjoittelen suunilleen kuin poikalapsikin Raamatun ohitse, vaan en sentään kiellä seurakuntayhteyttäni enkä sitä, etteikö Raamatun kirjoitukset ilosi Jumalan käsialaa.
Siinä meillä poikalapsen kanssa menee sukset ristiin, kun minä sentään huomaan olevani armon tarpeessa oleva syntinen, mutta poikalapsi kieltää syntisyytensä, eikä uskalla edes vastata suoriin kysymyksiin, vaikka toisia valehteliaksi haukkuu.
Et siinä alemmalle kyselijälle myös, kun en ole kotosalla ollu, nii jäi niiku myöhäseks nää vastailut.
Ei ole tainu syntymä homokaan olla kotosalla, kun ei ole minun kysymykseen vastannu, et tälläsiä syntymä syntisiä me poikalapsen kanssa ollaan.
Olen kuin huutavan ääni erämaassa. Kiitos vertaistuesta täällä. Minua kiusannut koira kieltäytyy keskustelemasta,samoin lähisukuni koirat.Te osaatte kirjoittaa asioista, miten ne todellakin ovat helluntailaisuudessa. Koirilta puuttuu aito katumus ja nöyryys.
Siis minä kirjoitan mitä sylki suuhun tuo ja toisinaan ihan ajattelen Raamatun ohjeita ja siltäkin kantilta inhoittavia törkeyksiä kirjoitan, kuten tuo sinulle vastannut osasi tulkita.
Enpä haluaisi asua Hurttijärvellä, jossa tämänkaltaista tekstiä päästellään sairaista ja vammaisista ihmisistä. Oletteko te hipit menettäneet viimeisenkin järjesnpisaran? Nämä tekstit aion seuraavan kerran lahjoittaa, kun minulta kysytään varoja johonkin eläimelliseen hyväntekeväisyyteen.
"""Jos Jeesus oli Joosefin biologinen lapsi Joosefin siemenestä siinnyt, hän ei voi olla Jumalan Poika.
Silloinhan hän olisi Joosefin poika ja tavallinen ihminen."" Jaikal pohtii.......
Laskin tietoisesti tämän jaikalin pohdinnan tänne alas,- koska se hyvin kuvaa senaikaista ihmistä kun Jeesus eli ja kuvaa myös tämän päivän ihmistä.
Lukekaapa UT oikein huolella ja ajatuksen kanssa ja erikoisesti niitä kohtia kun Jeesus opetti, miten hän on Jumalan Poika. Ihmiset ajattelivat kuin jaikal,- miten tämä Nasaretin Jeesus pilkaa Jumalaa. Eihän voi olla Jumalan Poika, koska hän on Nasaretista ja Joosefin poika.
Mutta, niin vain on, että Jumala on tehnyt tästä Nasaretin Jeesuksesta Kristuksen ja Herran ja tästä koko UT todistaa. Lue tähän liittyen erikoisesti Joh 20:30...31
"Paljon muitakin tunnustekoja, joita ei ole kirjoitettu tähän kirjaan, Jeesus teki.... opetuslastensa...... nähden.....; mutta nämä ovat kirjoitetut, e-t-t-ä....te.........u-s-k-o-i-s-i-t-t-e......; että Jeesus ON KRISTUS, JUMALAN POIKA., ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä".
>>>Lukekaapa UT oikein huolella ja ajatuksen kanssa ja erikoisesti niitä kohtia kun Jeesus opetti, miten hän on Jumalan Poika. Ihmiset ajattelivat kuin jaikal,- miten tämä Nasaretin Jeesus pilkaa Jumalaa. Eihän voi olla Jumalan Poika, koska hän on Nasaretista ja Joosefin poika.
Todistettavasti kirjoituksistasi ilmenee Jeesuksen olleen Jumala. Miksi vääristelet asioita. Sinähän oikein kiivailet hapatuksessasi, Jeesuksen olleen Jumala.
Vain muutamat kirjoittajat täällä olettavat Jumalan tahdoa/tahdon mukaisesti, miten Nasaretin Jeesus oli Kristus ja Jumalan Poika,- Herramme.
Koita nyt tajuta ja olla rehellinen, miten syntyvää vauvaa,.- jolle tuli antaa nimi Jeesus, niin tätä Jeesusta tuli kutsuttaman Jumalan Pojaksi,- ei Jumalaksi,- koska hän todella on Jumalan Poika.
Rehellesyyttä kasipaisin sinulta kun jokin asia paljastuu.Toisaalta ymmärrän hapatustasi, joka nivoituu lajioppiin.Ymmärrän, mutta uskon pidän kaukana tästä.
""Vain muutamat kirjoittajat täällä olettavat Jumalan tahdoa/tahdon mukaisesti, miten Nasaretin Jeesus oli Kristus ja Jumalan Poika,- Herramme.""
Ois kannattanut tarkistaa viestini, koska siinä oli merkittävä kirjoitusvirhe. Siis eivät oleta,- vaan opettavat. No, rehellinen lukija olisi ymmärtänyt mitä tarkoitan, mutta korjasin silti.
Usko Toivonen kirjoitti 15.9.2011 klo 08:26
>'Tuo sinun "kaikkiyhteytesi " ei ole Raamatun ilmoituksen mukainen.'<
_______________________
Usko Toivonen, väität selvää Jumalan sanaa vastaan, sillä Raamattu opettaa sanasta sanaan useita kertoja Jeesuksen ja apostolien arvovallalla, että "Isä Jumala on yksi, joka on kaikki kaikissa", ja se tarkoittaa sitä että Pojan ja Pyhän hengen lisäksi hän on yhtä myös meissä, samalla tavalla niin kuin pojassa, [Joh.17:21]
Kolminaisuusoppi on tehty varta vasten kumoamaan tämä kohta Jeesuksen opetuksesta, että kaikki hänessä, Kristuksessa olevat ovat täydellisesti yhtä myös Jumalassa, olematta silti Jumala!
Ekivaari, jos Jumala on kaikissa niin me olemme jumalisia, mutta emme me Jumala ole.
Raamattu sanoo, että jumaluus oli Jeesuksessa. Mutta ei hän silti ole Jumala.
Col 2:8 Katsokaat, ettei joku teitä viettele philosophian ja turhain jaaritusten kautta, ihmisten opin ja maailmallisten säätyin jälkeen, ja ei Kristuksen jälkeen.
Col 2:9 Sillä hänessä asuu koko jumaluuden täydellisyys ruumiillisesti,
En kiellä, Jumalan Pojan jumaluutta, niinkuin moni väittää.
Isä Jumala on se, joka on Jeesuksen ”synnyttänyt”. Mutta ei synnyttäjä ole sama kuin syntynyt. Jumala ei ole sama kuin Jeesus, eikä Jeesus ole yhtäkuin Isä. Hän on Isän Poika, Jumalan Poika.
Pro 8:24 Ennenkuin syvyyksiä oli, synnyin minä, ennenkuin oli lähteitä, vedestä rikkaita.
Pro 8:25 Ennenkuin vuoret upotettiin paikoilleen, ennen kukkuloita, synnyin minä,
Pro 8:26 kun hän ei vielä ollut tehnyt maata, ei mantua, ei maanpiirin tomujen alkuakaan.
Ja tämän sanansa voimalla syntyneen Poikansa kautta Jumala loi kaikki. Jeesus oli luomakunnan esikoinen ja kaikki on luotu häntä varten ja hänen kauttaan.
Ja hänet Jumala myös lähetti sanansa voimalla maailmaan meidän pelastukseksemme.
Joh 6:44 Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.
Jeesuksen Isä, Jumala on hänet, Jeesuksen lähettänyt, jotta hän herättäisi meidät viimeisenä päivänä.
Hän on lähettänyt Poikansa meidän pelastukseksemme.
Jumala antoi Jeesukselle omalle Pojalleen jumaluuden. Voimansa ja valtansa, ja Jeesus toteutti Jumalan tahdon maan päällä.
Jumaluus ei ole sama kuin Jumala. Jumaluus on ominaisuus, niinkuin on esimerkiksi vetisyys.
Jos perunan ominaisuus on vetisyys, niin ei peruna ole sama kuin vesi. Jos Jeesuksen ominaisuus on jumaluus, niin ei Jeesus ole sama kuin Jumala. Hän on jumalallinen, niinkuin peruna on vetinen.
Esimerkki ei ehkä ole parhaimmasta päästä, mutta kuvaa kuitenkin eroa, joka on jumaluudella ja Jumalalla. Jumala ei ole ominaisuus, mutta jumaluus on.
Jumala ei ole jumalallinen, koska hän on itse Jumala, yksi ainoa. Hänen ominaisuutensa ei ole jumalallisuus, koska hän on itse itsessään Jumala. Jumalallisuus on hänen Poikansa ominaisuus, koska hän on Jumalasta syntynyt. Hän on ainutsyntyinen Jumalan Poika. Me muut olemme luotuja.
2Pe 1:2 Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.
2Pe 1:3 Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään,
2Pe 1:4 joiden kautta hän on lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset, että te niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja pelastuisitte siitä turmeluksesta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee,
Meilläkin on mahdollisuus tulla jumalallisesta luonnosta osallisiksi. Mutta emme me silti Jumalia ole.
2Pe 1:2 Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.
2Pe 1:3 Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään,
Siinä on sellainen ero, että UT uskoo ihmisiin ja heidän luuloihin Jumalsta, me muutamat Jeesukseen ja Hänen sanaansa. Tottakai siitä tulee kinaa, mutta Jeesus ratkaisee lopulta, kuka on uskonut Hänen sanaa ja opetusta. Ei sitä ratkaista Eniron palstalla eikä uskonnollisen järjestön hymistelyissä.
" ekivaarille "
Kaikille uskoville Kristus on "kaikki ja kaikissa" kol. 3.
Olisit kopioinut myös vastaukseni ko. vieststä
5. Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.
Joh. 15.
9. Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.
Room. 8.
Kuten huomaat ilman Jeesusta me emme voi mitään, jos pudotat Jeesuksen
pois "kaikkiyhteydestä" niin ketä jää jäljelle?
Vastaappa nyt tuohon kysymykseen. Ilman Kristusta ketä jää jäljelle " kaikkiyhteyteen " ?
Älähän nyt, Usko Toivonen, keksi omia juttujasi! Onko joku ollut pudottamassa Jeesusta pois täydellissestä Jumalan kaikkiyhteydestä?
Jeesuksen kertoma viinipuuvertaus on mitä parhain todiste siitä että myös me ihmiset olemme täydellisesti yhtä Isässä ja pojassa niin kuin viinipuun oksat ovat kiinni rungossa, niin mekin olemme puhtaan ja vilpittömän mielemme kautta kiinni Kristuksessa, ja meissä virtaa sama elämän neste, Jumalan tahto, sekä rungossa että oksissa, niin kuin sama mahla virtaa viinipuun juurissa, rungossa, oksissa, lehdissä, silmuissa ja hedelmissä.
UT voi samantien vastata, millainen kolmiyhteys on paavi, kirkko ja Athanasius? Se on oppisi perusta.
>>>mekin olemme puhtaan ja vilpittömän mielemme kautta kiinni Kristuksessa, ja meissä virtaa sama elämän neste, Jumalan tahto, sekä rungossa että oksissa, niin kuin sama mahla virtaa viinipuun juurissa, rungossa, oksissa, lehdissä, silmuissa ja hedelmissä.
Harvemmin ei-uskovainen menettää kuvailemallasi tavalla malttinsa nöyrän uskovaisen kanssa.
Ylimielisten ja ylpeiden uskovien kanssa menee kaikilla normaaleilla hermot ja niillä joilla ei mene ovat joko itsekin sellaisia tai teeskentelevät.
(tai sitten ovat vain heidän yläpuolellaan)
lä tuomitse koko helluntaikirkkoa omien kokemuksiesi perusteella. Minä olen uskova evlut kristitty. Olen käynyt pääosin vapaiden suuntien ja myöhemmin karismaattisen evlut seurakunnan tilaisuuksissa. Olen aina kokenut helluntaisrk:n ja kaikki muutkin karismaattiset seurakunnat rakkautta ja hyväksyntää täynnä oleviksi seurakunniksi. Mahtavia seurakuntia! OIkeata Raamatun evankeliumia saarnataan ja muutenkin hyviä hedelmiä on näkyvissä. Ainakin niissä seurakunnissa missä itse olen käynyt.
Oletko sinä ehkä törmännyt johonkin sellaiseen helluntasrk:taan tai helluntailaiseen ihmiseen joka on tuollainen niinkuin kuvailit. Silloin se ihminen tai se seurakunta ei tee Jeesuksen tahtoa. Mutta älä yleistä sitä kaikkeen helluntailaisuuteen.
Minä evankelisluterilaisena ihmisenä tahdon antaa hyvän todistuksen helluntai- ja vapaaseurakunnista. Jumalan siunaus ja armo on yleisesti näiden seurakuntien yllä. kuvaa selkeästi että elämääsi on tullut 'ryppy rakkauteen' jota et ole selvittänyt.
Toisen pesän mustamaalaaminen ei kuvasta usovan ihmisen rakkautta Kristukseen. Helluntai on JUmalan seurakunta ja silmäterä, siellä missä on häneen uskovia, pitäisi olla myös sinun veljiäsi ja sisariasi. Näen että sinussa on paljon vielä hiomista, mistään et löydä täydellistä seurakuntaa. Siellä missä itse olet ei sitä löydy, jos minä saa sinne tulla eli Rea, niin se ei ole enää täydellinen. Tarkoitin sillä että olemme ihmisiä, jotka eivät ole täydellisiä, siellä on epäonnistuneita, syntisiä, mutta muista REa Jeesuksen verellä pestyjä. Tuomitset nyt omiasi. Tee siis parannus. Jumala sinua auttakoon tuosta tuomiohengestäsi.
Samoin on olemassa mahtavia evlut seurakuntiakin. Jumala toimii jokaisessa kristillisessä seurakunnassa missä Raamattu on ylin ohje ja Jeesus ainoa Herra! Häneen pitäisi keskittyä ja unohtaa erilaisuudet muissa asioissa jotka eivät ole niin olennaisia pelastuksen kannalta. Jeesus pelastaa. Siis katse Häneen!
Porno on ehdottomasti suurin nuoria miehiä vahingoittava tekijä länsimaissa. Ikäiseni nuoret miehet ovat monesti kuin zombeja, eikä ole vaikea arvata, mikä tyhjän katseen heidän silmiinsä tuo. Tuntikaudet tietokoneella pornon parissa tekevät ihmisestä sisäisesti kuolleen.
Menetelmä on vähän sama kuin jehovilla, jotka kieltävät jäseniltää omatoimisen Raamtun lukemisen..
Raamatun lekeminen pitää jehovien vaatimuksen mukaan tapahtua VAIn Vartitorniseuran lukuoppaan mukaisesti.
NO - noin selväti ei toki esim hellarit eivöt vaadi, mutta kehotustakaan omakohtaiseen Raamtun tutkiskeluun ei ole.
Koitettaisiinko etsiä toisistamme mieluummin myönteisiä puolia. Kyllä niitäkin meistä kaikista löytyy, jos vain niitä haluamme havainnoida. Valitan, jos tämä kirjoitukseni on nuhtelevan sävyinen, mutta en mitenkään voi sinua myötäsukaan silittää noista kirjoitteluista. Jos uskosi on sinulle positiivinen voimavara ja ilon lähde, niin sen pitäisi näkyäkin "muille huoneessa oleville". Ei nurjamielisyys ja vikoilu(Jaak.3:9,10) kirkasta Jeesusta sitten ollenkaan, päinvastoin se karkoittaa etsijät pois. Usko on äärettömän iloinen ja mahtava asia. Annetaan sen näkyä myös kirjoituksistamme! Jos Jeesus katsoo meitä armahtaen, niin meilläkin on armon oikein oivaltaneina oikeus armahtaa veljiämme ja sisariamme.
Huvittavaa on esim. tuolla Netmission palstalla, siellä ylläpitä poistaa aina linkit jotka osoittavat jonkun toisen uskontokunnan sivuille.
Jäseniä varjellaan tiedolta.
Ylläolevista kommenteista kaikuu ylpeyden henki. Lahkoille on tyypillistä että he ajattelevat, että me olemme parempia kuin muut, ja että omaa (entistäkään) pesää ei saa liata kritisoimalla.
Terve kritiikki on hyvästä, kuten mielestäni em. mielipiden oli. Useiden tuntemani helluntailaisten kanssa keskusteltuani voin hyvin yhtyä kritiikkiin huonosta opetuksen tasosta. Raamatun tuntemus on helluntailaisilla todella ohutta, ja siitä pitäisi seurakunnissa olla todella huolestuneita. "Te eksytte jos ette tunne kirjoituksia".
Tottakai terve kritiikki on paikallaan sitä en kiellä, mutta kun yleistetään Helluntait yhden ihmsien toimesta kun on sieltä pois lähtenyt ja kuuluu vapaakirkkoon, eikö sielläkin ole vain ihmisiä. En väitäkään etteikö muuallakin ole hyviä raamattukouluja, mutta toin nyt vain oman näkökulman Raamattukoulustamme ja kiitän siitä että on paikkoja missä saa koulutusta ja myöskin sitä että osataan lähestyä ihmisiä oikealla tavalla.
Sanoin että helluntai on Jumalan SEurakunta ja silmäterä. Uskovia on muuallakin kuin helluntaissa, mutta puolustin tässä vain erään Rean lausumaa jonka lähinnä hänelle osoitin. Koska jos katsoo ylen toisen seurakuntaa ei varmasti ole Jumalan mieleistä, sillä siellä on uudestisyntyneitä uskovia. Luterilaisesta löytyy, katolisesta, ortodoksista jne.
Saat nyt miettiä asioita, minäkin tiedän mistä puhun. Äläkä sano että on ryppy
rakkaudessa, se ryppy on silloin jonkun muun rakkaudessa, sillä moni tekee
omasta puolestaan kaiken mitä tehdä voi. Helluntaiherätys on 70- vuotta vanha, ja vanhoja näyttää täälläkin veljeskunta olevan. Olisiko se sitten
näissä uskonasioissakin niin, että vanhat koirat eivät opi istumaan,
jos eivät ole nuorena oppineet?
Ihminen joka lähtee seurakunnasta pois ja muuttaa toiseen voi lähinnä katsoa itseensä, onko keneties itsessä jotain vikaa, onko suhteissa tullut ryppyjä, selvittämättömät asiat kun tuppaa jäämään sinne maton alle, ja alkaa haisemaan, haiseminen on sitä että alkaa lyömään toisen seurakunnan ihmisiä ja tuomaan sitä tapetille jos jossakin välissä, tällainen ei ole oikeaa rakkautta
Itse asiassa arvostelu ja avoimuus Raamatun sanan valossa kuuluu terveeseen kristillisyyteen. Siitä että parhaat raamattukoulut olisivat helluntailaisilla, voidaan olla montaa mieltä. Suodaan se mielipide sinulle. Suo sinäkin toinen mieli muille.
Minä luotan Raamatun sanaan ja se on elämäni ohjenuora. Jos jotain en ymmärrä, niin nostan hattua ja jatkan eteenpäin, niinkuin Luther aikoinaan opetti.
"Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun teilläni" (Psalmi 119:105).
Kuuleppa vielä semmoinen juttu, että koittaisitko jatkossa yleistää vähemmän. Sinun kokemuksesi ovat varmaan ikäviä, mutta toivoisin, ettet niin herkästi yleistäisi: kaikki ne on samanlaisia!
Nuorison Raamatun tuntemus on aivan avutonta,
seurakunnissa ja on se täälläkin. Täällä on kyllä nuori Wegelius
yksi poikkeus joka sitten vahvistaa senkin säännön, että yksi ainakin on
nuorissa. Olen monesti sanonut ja sanon taas, Raamattu pois piirongin
päältä, ei se ole koriste, vaan sitä pitää lukea ja tutkia ahkerasti.
Ainahan ihmisen luonto sotii vastaan, mutta sen metkut voitetaan
Jumalan Hengellä, muuten eksytään, vai mitä Hotbot ?
Jumala puhui Moosekselle näin:
5.Mooseksen kirja 18
15 'Sinun keskuudestasi, veljiesi joukosta, Herra, sinun Jumalasi, herättää sinulle - p r o f e e t a n, - minun kaltaiseni; häntä kuulkaa. -
17 Ja Herra sanoi minulle: 'Mitä he ovat puhuneet, on oikein puhuttu.
18 - P r o f e e t a n - minä olen herättävä heille heidän veljiensä keskuudesta, - s i n u n - k a l t a i s e s i, - ja minä panen sanani hänen suuhunsa, ja hän puhuu heille kaikki, mitä minä käsken hänen puhua.
19 Ja joka ei kuule minun sanojani, joita hän minun nimessäni puhuu, hänet minä itse vaadin tilille.
20 Mutta profeetta, joka julkeaa puhua minun nimessäni jotakin, jota minä en ole käskenyt hänen puhua, tahi puhuu muiden jumalien nimessä, sellainen profeetta kuolkoon.'
Jumala ei luvannut herättää itsensä kaltaista Jumalaa, vaan Mooseksen kaltaisen profeetan, jota pitää kuunnella ja totella.
Johanneksen evankeliumi 5
46 "Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut.
47 Mutta jos te ette usko hänen kirjoituksiaan, kuinka te uskoisitte minun sanojani?"
Kirjoitit, Niko näin: >"juuri näin on. Sana on otettava sellaisena kuin se on ja kokonansa siitä mitään poistamatta ja siihen lisäämättä!"<
____________________________
Miksi et huomioi sitten Jeesuksen omasta syntymisestään antamaa erittelyä ja jokaisessa evankeliumissa Jeesuksen tekemää selvitystä, että "Jokainen, joka tekee Jumalan tahdon, on minun äitini ja veljeni"?
"Mikä lihasta on syntynyt, on lihaa; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henkeä." [Joh.3:6]
Kysyessään ihmisiltä: "Kuka on minun äitini ja veljeni?" Jeesus itse asiassa kielsi kenenkään lihallisen ihmisen olevan hänen hengellinen äitinsä..
Näiden raamatunkohtien esille ottaminen näyttää tuottavan karvautta trinitaanien keskuudessa, sillä he toivovat ettei näitä jakeita olisi olemassakaan.
Jaikal, Niko ja muutama muu ovat nikailaisuuden äänitorvia, mutta se on ymmärrettävä asia. Olemme nimittäin helluntailaisten palstalla ja sen oppi perustuu paavin ja piispojen sekä Athanasiuksen luuloihin.
Me jotka olemme Jeesuksen opetuslapsia, uskomme opettajaamme emmekä kirkkohistorian luusereita.
Kitkerät ovat sanasi.
Herrani sanoi, hedelmistään puu tunnetaan.
Trinitaanit ovat kitkerän katkeria kun nostamme kaikkien luettavaksi sellaisiakin raamatunkohtia, joita he välttelevät ja melkeinpä yrittävät piilotella.
Esimerkiksi kaikki nuo kohdat, joissa Jeesus ja apostolit sanovat ainoastaan Isän yksin olevan totinen yksi Jumala, ja kaikki jakeet, jotka vakuuttavat voittajaksi jokaisen, joka uskoo että Jeesus Kristus on Jumalan poika.
Onko ihmisten kutsuminen pilkkanimillä Kristuksen tahdon mukaista?
Sana trinitaarinen tulee latinan kielen sanasta trinitas, kolmiyhteinen. Sekä jumalanpalveluksen alku- että päätössiunaus ovat trinitaarisia siunauksia. ...
No, onpahan hyvä tuokin nyt tietää, että sana 'trinitaarinen' on pilkkanimi ja tulee latinan kielen sanasta trinitas — pitänee käyttää — trinitas-sanaa sehän muistuttaa hieman Itä-Saksan stasia!
Herrani Jeesus kyllä tuntee minut paremmin kuin sinut Niko. Miksi. Koska minä en usko nikailaisuuteen enkä hoe kirkkojen matroja ehkä usko Athanaisuksen höpötyksiin.
Jeesus on minulle Herra, jota kutsun Herraksi. Sinä kutsut Niko vastoin Jumalan tahtoa Häntä jumalaksi, ja silloin olet paljastanut ketä uskot ?
Ei sinun tarvitse selitellä enempää, olet ihmisoppien palvoja ja sillä siisti.
Kysyt tahallan vääristelevän
Kysyt tahallan asiaa vääristelevän kysymyksen ja se kuvastaa
hyvin sitä henkeä, joka liittyy tähän asiaan; kysymys
ei siis ole niinkään homojen kiinnostuksesta uskontoa kohtaan
vaan heidän tarkoituksestaan hyökätä kaikkiin niihin kohteisiin,
joiden he kokevat ns. "vastustavan heidän oikeuksiaan".
Tässä tapauksessa he ovat nähneet tehokkaimmaksi strategiakseen
olla tarvitsevinaan kirkon hengellisiä palveluksia;
tietysti on tosi tarvitsijoitakin -Jumala heitä siunatkoon.
Pääasiallinen totuus käsittääkseni kuitenkin on se,
että he näkevät myös kirkollisten virkojen sopivan heille,
koska homoseksuaalit ovat tyypillisesti suuntautuneet
paljolti toimenkuvaltaan tietyllä tavalla ihmisten fyysistä
lähellä olemista sisältäviin ammatteihin.
Samalla juuri tuo seikka onkin kirkon kompastuskivi,
mikäli aikovat homoutta alkaa sallimaan esim. kirkon
sielunhoitotehtävissä. Siinä nimittäi ei sitten tosiuskovainen
voikaan enää, luottavaisin mielin ja ilman pyhää ilmapiiriä
häiritseviä ajatuksia, kuten tähän asti on pääsääntöisesti
voinut, mennä sielunhoitajan "käsiin"...
Niin, ja siiis...? Juuri tästähän on kysymyskin;
LIITON SIUNAAMISESTA
-synnillisen liiton siunaamisesta, ts. siis liiton,
jossa kaksi samaa sukupuolta olevaa ihmistä, ei Jumalan
silmissä, voi olla "aviopari", olkoon vaikka satapäisen
porttopappilauman "vihkimiä" tai "siunaamia".
Siunaamisessa on loppujen lopuksi kyse siitä että ihminen
PYYTÄÄ jollekin asialle JUMALAN SIUNAUSTA. Ts. siis
ihminen ihmisenä EI EDES VOI SIUNATA KETÄÄN TAI MITÄÄN.
Jos Jumala ei ole asiassa mukana, niin sellainen, hengellisessä
mielessä voisi sanoa laiton "siunaaminen", on laillisen,
siis Jumalan mielen mukaisen siunaamisen vastakohta
ja irvikuva, ollen siis itseasiassa JUMALAN PILKKAA!,
"Ihmisen siunaamisella" -yksilönä on selkeä ero, verrattuna
siihen, että täytyisi siunata kahden ihmisen välinen
LIITTO, joka on selkeästi Jumalan tahdon vastainen.
Voisi yhtä hyvin kysyä että olisiko oikein tai totuuden
mukaista vannoa poliisin virkavala, jos samalla jo suunnittelee
esim. että paljonko saa kerättyä lahjuksia, ts. toimia ko. asiassa väärin.
Ei tieliikenteessäkään voi jokainen kurvailla, vaikka
ajaakin omalla autollaan, välittämättä säännöistä ja ohjeista,
jotka on kirjattu tieliikennelakiin. Jos katsot ihmisiin ja heidän virheisiinsä, niin siitähän ei loppua tule. En minä olekaan lähtenyt seuraamaan
mitään uskontoa, ihmistä, ryhmää, seurakuntaa, oppia,
ismiä, tms. -Minä tahdon seurata Vahtajaani Jeesusta Kristusta,
joka on minunkin syntini sovittanut ja anteeksi antanut,
kun minä olen ne tunnustanut ja tahtonut ne hyljätä;
mm. haureeliset seksitottumukset. Tai että ajattelisi:
"no, tota kohtaa mä sovellan ihan näin vaan ja toista kohtaa
noin vaan..." Samoin on raamatun laita ei sieltäkään
voi vain valikoida, että "no toi juttu on ihan ok., mut
tossa nyt on liian vaikeeta mulle, ja toi kans, -ei onnistu..."
Siis miksi pyrkiä poliisiksi, jos haluaa olla rosvo?
Poika poika, äläpäs nyt taas --- niin kovasti, kun ei sulta
tule muuta kuin typerää ja valheellista väittämää koko ajan.
Luuletko että pystyt osoittamaan uskovat ihan hölmöiksi?
Tiedät itsekin varsin hyvin, ettei se voi mitenkään
onnistua, koska ei tarvita kuin pienikin valon pilkahdus, niin se kyllä näkyy pimeän keskellä...
Itseäsi, sieluasi sinä vain rikki raastat tuolla menolla;
se näkyy jo päällekin päin, -etkö sitä itse huomaa
kun katsot itseäsi makuuhuoneessasi peilistä?
Siis et kai sinä kuvittele kaikkien uskovien ajattelevan,
että homoparit harrastavat koko ajan vain seksiä seksin jälkeen...?
Ei toki, kyllähän meilläkin on silmät päässämme näkemään,
että käyväthän homoparit marketissakin, kuten muutkin ihmiset,
ihan vaatteet päällä, ostamassa leipää, jauelihaa ja juotavaa ym..
Sen jälkeen he oletettavasti tekevät ruokaa, tuskin
sentään syövät jauhelihaansa hekään raakana, että pääsisivät
nopeammin taas sänkyhommiin? Tai jos olen erehtynyt
niin kerro ihmeessä. Ruuan jälkeen he, vetävätkö pitkää tikkua,
siitä kumpi tiskaa, vai tiskaako mies vai mies, nainen vai nainen...
Rakkaus ja rakkaus; silläkö selityksellä luulet, että Jumala hyväksyisi sen,
mikä on Hänen luomansa luonnojärjestyksen vastaista ja
Hänen sanassaan selkeästi iljettävyydeksi ja kielletyksi asiaksi ilmoitettu.
Et sinä löydä mistään kohtaa raamatusta sille hyväksyntää;
aivan turhaan rasitat itseäsi täällä lapsellisella kiukuttelullasi,
-vaikka kiukuttelisit itsesi hengiltä, niin varmasti
ymmärrät että Jumalan sanaa et sillä muuta puolen pilkun vertaa.
Vaikka onnistuisit muuttamaan täällä maan päällä painettavia
raamatun tekstejä, niin että ne hyväksyisivät kaiken haureuden,
niin se originaali, joka on Jumalan antama SANA,
eivätkä sen merkitykset muutu. Se ei muutu, -ikinä.
ellei ole Jumalan tahdon mukaista opetusta. Miksi ei ole Jumalan tahdon mukaista opetusta. Siksi, että "te eksytte, koska ette tunne Pyhiä Kirjoituksia, sanoo Jeesus.
Sittenhän se todistaa vain, että niitä esintyy, eikä, miksi esiintyy. Ladassa ja Rolls Roycessakin esiintyy kampiakseli ja ihan samassa paikassa. Eli Lada on Rollsista itsekseen kehittynyt muoto :D
Ensin on julistettava Ilosanomaa ja kerrottava, että syntiselle koittaa vapaus, jos hän tahtoo tulla Jeesuksen ruumiin jäseneksi.
Sitten on opetettava Jumalan tahto, joka on Raamatun Sanan ilmoituksessa ja omassatunnossa, joka puolustaa tai syyttää, jotta ihmisellä olisi ymmärrys oikeaan ja väärän ja jotta hän saisi vapauden tiedostamastaan synnistä, joka särkee ja tuhoaa.
ja niin kauan kun on huono omatunto ja syylisyys jostain asioista mitä ihminen on tehnyt kauan sitten tai joskus. Ei ihminen ole matkalla taivaaseen. Koska hän ei oikeesti usko että Jeesus on sovittanut hänet ristillä ja täydellinen uhri on maxsettu hänen puolesta ja uhrattu. Silloin kun ihminen täTÄ hyväxyy ja uskoo niin hän pelastuu ja poistuu syylisys ja huono omatunto. Jeesus on tie tähän.
Pooh, Noista virusjäljistä saa vastata sinulle joku biologi, mutta ihminen ja apina ovat aivan erilaisia.
Ei ole mitään kyhitysteoriaa tukevia faktoja olemassa, että ihminen olisi alkanut kehittymään apinasta.
Ei ole mitään puoliksi ihminen puoliksi apina välimuotoja.
Ei sellaisia löydy historiasta eikä nykyhetkestä.
No en jaksa jauhaa enempi kun ei ole meikäläisen alaa, mutta uskonnolliset ja tekniikkaan liittyvät alat on enempi.
Kun nyt työssäni pelaan tekniikan kanssa, niin kyllä siinä apina ei pärjäisi kaikenleisten parametrien säätelyiden ja muun tekniikan kanssa vaikka sille opetettaisiin miljoona vuotta.
Ihminen on aivan ainutlaatuinen ja niin kaukana apinasta kuin olla ja voi.
Autetaan etsijöitä löytämään totuus, sillä sen työn Jeesus jätti meille. Hän lähetti Ilosanoman julistajat kaikkialle maailmaan ja sitten, kun viimeinen paikka on käyty ja täysiluku sisään tullut, olemme oleva vapaita tästä tehtävästä, sillä sitten menemme Hänen luokseen ikuisesti olemaan.
On kerrottava, että tie Jumalan valtakuntaan on kapea, mutta kun ahtaasta portista pääsee sisään saa täyden rauhan ja rikkoutumattoman onnen, sillä siinä valtakunnassa on Kuningas, joka kaikesta määrää, eli Jeesus. Siinä valtakunnassa ei ole alkeisvoimilla mitään tekemistä ja siksi siinä valtakunnassa paranee ja vapautuu ja tulee Jumalan mielen mukaiseksi, eli onnelliseksi, sillä Jumala loi hyvän.
Eilen viimeksi yhdessä suuressa kauppakeskuksessa aulan baarissa olin istumassa ja meitä siinä jutteli porukka. Kun sanoin, että asioista on tehtävä Jumalalle tili loppukädessä alkoi jo äläkkä. Keskustelun loppuvaiheissa yksi mies oikein nousi eteeni seisomaan ja lateli asiaansa. Annoin purkauksen tulla ja myötäilin vain. Leppeä vastaus kiukun taltuttaa.
Eiks sillä voi haavoja puhdistaa, jos ei satu lääkäriltä muuta saamaan.
uskon asia vaan tiedon. Kukaan ei väitä BB- teoriaa oikeaksi, se on vain yksi teoria muiden joukossa, jota tutkitaan, kehitetään ja täydennetään koko ajan tiedemisten toimesta. Takuuvarmasti jossain vaiheessa BB korvataan toisella ja paremmalla teorialla.
Tieteen ja uskon ero on siinä, ettei tiede juurikaan väitä keksineensä absoluuttista totuutta. Joitain poikkeuksi on mm. matematiikassa.
Uskonnot sensijaan väittävät mm. Raamattua tai Koraania ehdottomaksi totuudeksi.
Vai harmittaa sinua, jos ehdotan hiukan suolasempaa ruokaa, kun juomia on valita millä sit janonsa tyydyttää, toki Kristus-lähde on se ainut joka janon tyydyttää.
Voin sinulle tiedottaa, vaikket näköjään viesteihini vastaakaan, ehkä olet sen jehovalaisilta oppinut.
Että en valitettavasti ole muistiani tarpeeksi menettänyt, sillä enhän minä rivouksiani, joita synnin tiellä "jouduin" käyttämään tänne ole viljellyt, muutoin minulle olis tullu ikuinen bannaus.
Ehkä nyt on aika siirtyä askel eteenpäin ja jättää nämä paskan puhujat omaan arvoonsa, kuten Jumalakin jätti heidät häpeällisten himojensa orjuuteen.
Et palstan taso paranee eräällä tavoin, kun heille ei vastaa, nyt he tietävät kantani, tosin toiset ovat nukahtaneet uskossaan ja koroittavat ääntään, kun heidän uniaan häiritään.
Sit on näitä penseitä joille evankeliumi ei maistu, jos siihen suolaa mausteeksi laittaa.
Tosin voin myös kertoa, että kodissani, jossa kasvoin en sukulaisiltani koskaan kuullut yhtikästä kirosanaa, vaikkeivat uskossa olleetkaan.
Mutta jokaisessa tilanteessa sen vaatimalla tavalla. Ei noille areenoille ole asiaa jos ei seiso Herran neuvotteluissa. Siksi omaa hengellistä elämää on vaalittava tarkasti,pitäen lyhyet tilivälit Jumalan kanssa.
Mielenkiintoinen yksityiskohta: Laajasalo sanoi painokkaasti parikin kertaa, ettei tiede ole ongelma uskonnolle eikä päinvastoin. Tarkoittanee, että luterilainen kirkko hyväksyy mm. kehitysopin.
Ymmärrän, mitä tarkoitat "tosikkomaisuudella ja yksioikoisella ajattelulla". Edellä mainitut mielen ja ajattelun ominaisuudet juontuvat mielestäni pitkälti siitä, että eritoten viimeisen vuosisadan aikana on ollut vallalla yhteiskunnan jokaisella osa-alueella käytäntö ja ajattelutapa, jonka mukaan kaikenlaiset yhteiskunnalliset päätökset ja ratkaisut tulee kyetä perustella tieteellisin metodein. Tieteellä on siis hyvin vahva institutionaalinen asema yhteiskunnassamme. Kannatan toki itsekin asioiden tutkimista ja puolueettomien tutkimustulosten käyttöä päätöksissämme, mutta näen tästä tieteen korostamisesta (ellei välillä jopa ylistämisestäkin) aiheutuneen jonkin verran ongelmallisiakin piirteitä. Kyse on suhtautumistapaongelmasta. Kutsun tieteestä kumpuavaa ongelmallista suhtautumistapaa 'tieteelliseksi vakavuudeksi' :)
Niko kirjoitti näin:
>"juuri näin on. Sana on otettava sellaisena kuin se on ja kokonansa siitä mitään poistamatta ja siihen lisäämättä!"<
____________________________
Muttai et ota huomioosi Jeesuksen omasta syntymisestään antamaa erittelyä ja jokaisessa evankeliumissa Jeesuksen tekemää selvitystä, että "Jokainen, joka tekee Jumalan tahdon, on minun äitini ja veljeni."
"Mikä lihasta on syntynyt, on lihaa; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henkeä." [Joh.3:6]
Kysyessään ihmisiltä: "Kuka on minun äitini ja veljeni?" Jeesus itse asiassa kielsi kenenkään lihallisen ihmisen olevan hänen hengellinen äitinsä..
Näiden raamatunkohtien esille ottaminen näyttää tuottavan karvautta trinitaanien keskuudessa, sillä he toivovat ettei näitä jakeita olisi olemassakaan.
Tässä kasteesta
Kristillinen kaste on kaste asettajansa Jeesuksen Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. ”Kasteessa teidät yhdessä hänen kanssaan haudattiin ja herätettiin eloon, kun uskoitte Jumalaan, joka voimallaan herätti Kristuksen kuolleista” (Kol. 2:12).
Kristillistä kastetta edeltää kääntyminen eli syntientunnustaminen. ”Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi.” (Ap. t. 2:38a) kuten edelsi Johanneksen kasteessakin. On huomattava, että Johanneksen kaste (ja juutalaisten proselyyttikaste) vetivät vielä selvän raja-aidan juutalaisten ja pakanoiden välille mutta Herra asettikin kristillisen kasteen koskemaan kaikkia ihmisiä, niin juutalaisia kuin pakanoitakin.
Aikaisempiin kasteisiin, siis myös Johanneksen kasteeseen verrattuna uutta on myös se, että kristilliseen kasteeseen liittyy lupaus Pyhän Hengen lahjasta. Edellä oleva raamatunjae jatkuu: ”- - -. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.” (Ap. t. 2:38b).
Jeesuksen - jumalallisella auktoriteetilla - antamaan kastekäskyyn sisältyy myös evankeliumin julistus- ja opetuskäsky ja sitä kautta myös pyhitysvelvollisuus. Siihen sisältyy myös lupaus Kristuksen läsnäolosta. "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. 19. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen 20. ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." (Matt. 28:18b-20).
Matti Väisäsen "Pyhä kaste raamatussa" teos jota saa kirjastosta on alku tekstin mukaan esitelty joitakin evankeliumeitten kasteesta kertovia kohtia.Raamattua kun ei ole kirjoitettu suomeksi, vaan Aramean,Heprean, ja kreikan kielellä.Tuon tutkielman mukaan alkutekstissä ei esiinny sanaa "ottaa" kaste, kuten meidän Suomen kielisissä Raamatun käännöksissä kohdissa joissa ihmisiä kastettiin.Alku tekstin mukaan on tuon teoksen mukaan kyse kastetuksi tulemisesta, eikä itsensä kastattamisesta, eli ihminen on kohde kastettaessa, eikä suorittaja.En ota kantaa onko asia noin, koska en osaa raamatun alkukieliä,joten en ota kantaa kielellisiin asioihin,mutta jos kiinnostaa voi kyseisen kirjan lainata kirjastosta.Raamatuun tekstejä on joka tapauksessa käännetty 1500 kielelle tai osia siitä, eikä kaikki maailman raamatun käännökset ole keskenään identtisiä.Opin ratkaiseekin aina alkuteksti eivät käännökset.
Minun hommani ei ole "tylyttää" ei-uskovia. Mun homma ei myöskään ole kohdella heitä ja heidän ajatuksiaan ylimielisesti.
Uskovia vainotaan raamatun mukaan.
Miksi heitä vainotaan? Tuskin "vainoajat" ovat raamatusta lukeneet että heidän tulee vainota. Mikä on mielestäsi syy vainoon?
Jos kerran tulkitset tuon kohdan noin niin miksi et karta suomi24:sta?
Miksi asut kaupungissa? Siellähän pahantekijöitä on paljon enemmän! Etkö seiso tulkintasi takana?
Miksi muuten et vastannut kysymykseeni?
Se kuului: Miksi heitä (uskovia) vainotaan? Tuskin "vainoajat" ovat raamatusta lukeneet että heidän tulee vainota. Mikä on mielestäsi syy vainoon?
Se on syntiä. En voi sille mitään, että johdonmukaisuuten hengellisissä asioissa on sinun käsittämättömän ylpeälle minällesi liikaa. Yritän olla looginen ja ymmärrettävä, mutta egosi vetää herneen nenään ihan jokaisesta asiasta.
Ja kaikkein jumalattomimpia ovat 2. ja 3. polven helluntailaiset! Nämä nimikristityt, jotka perhe on pakottanut/suostutellut kasteelle joskus ala-asteiässä. He eivät ole UUDESTISYNTYNEITÄ, vaan kasvatuskristittyjä jotka osaavat Raamattunsa ja syntiluettelonsa ulkoa ja jotka fariseusten tavoin muita halveksien luulevat olevansa jotain pyhiä, vaikka omaavat vain aivouskon. He heräävät tajuamaan tilansa vasta helvetissä, kun tuli syö heidän lihaansa, mutta... MYÖHÄISTÄ!
Pysyn tiukasti kiinni Jeesuksessa Kristuksessa, johon mieleni on kiinnittynyt [Hepr.3:1].
Ette loogisesti osaa perustella väitteitänne, jotka perustuvat vain tärkeiden Jeesuksen ja opetuslasten opetusten unohtamiseen ja pois jättämiseen.
Minä tunnustan Jeesuksen Kristuksen Jumalan Pojaksi ja koska se riittää Jumalalle, se saa riittää ihmisillekin, ajatelkoot sitten mitä tahansa:
1.Johanneksen kirje 4
15 "Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa."
Te hylkäätte ja unohdatte nämä tärkeät asiat:
Jeesus ei tunnustanut ainoaksi hengelliseksi äidikseen Mariaa, vaan hän yunnusti hengelliseksi äidiksseen "jokaisen, JOKA TEKEE TAIVAALLISEN ISÄNI TAHDON"! "Lihan mukaan" syntymisensä Mariasta hän kyllä tunnusti ja selitti sitä niin yksinkertaisesti, että teidänkin, trinitaanit ja Mohikaanit, pitäisi se ymmärtää;
Joh. 3:6
"Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä."
[1.Kor. 15:50; Ef.2:3]
Te hylkäätte Jeesukseen Kristuksen opetuksen, jossa hän tarkasti selitti maallisen isänsä, Joosefin UNTA ja yöllistä UNINÄKYÄ, jotka unina kaipaavat tarkempaa selitystä ja joita Raamattu kutsuu ja sanoo niiden olevan "OLKIA JYVIEN JOUKOSSA":
Jer. 23:28
"Se profeetta, jolla on uni, kertokoon unensa; mutta se, jolla on minun sanani, puhukoon minun sanani uskollisesti. MITÄ TEKEVÄT OLJET JYVIEN SEASSA? sanoo Herra."
Jos on vastakkain kaksi näennäistä ilmoitusta Jumalan sanasta, niin tottakai minä katson luotettavammaksi jyvät kuin oljet, eli Jeesuksen ja apostoli Paavalin opetukset opetukset ovat jyviä, ja ihmisten unet ovat olkia.
1.Timot. 6
3 "Jos joku muuta oppia opettaa eikä pitäydy meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen terveisiin sanoihin eikä siihen oppiin, joka on jumalisuuden mukainen,
4 niin hän on paisunut eikä ymmärrä mitään, vaan on riitakysymyksien ja sanakiistojen kipeä, joista syntyy kateutta, riitaa, herjauksia, pahoja epäluuloja",
Ja apostoli Paavali opetti Jeesuksen syntymisen erikseen sekä lihan mukaan että hengen puolesta:
Roomalaiskirje:
1:3 "hänen Pojastansa - joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä
1:4 ja pyhyyden hengen puolesta kuolleistanousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa - Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme",
Perinnäissääntöjenne mukaan te sotkette, unohtaen Jeesuksen ja apostolien opetuksen erikseen lihan mukaan ja erikseen hengen puolesta, että "Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, ja mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä", ja myös tämän Jeesuksen opetuksen, että "Henki tekee eläväksi, ei liha mitään hyödytä"!
Olette niin maallista, lihallista opetusta täynnä ja sitä maallista neitsyyttä rakastavia, että ette millään ottaisi apostolien opetusta huomioon HENGELLISESTÄ MIELEN NEITSYYDESTÄ, joka esiintyy esimerkiksi 2.Kor.11:3,4 ja Ilm. 14:4,5 jakeissa, sekä myös niissä lukuisissa jakeissa, joissa Jeesus selitti äidikseen jokaisen Jumalan tahtoa tekevän;
Te jätätte tarkoituksella pois ettekä huomioi Herran Jeesuksen Kristuksen opetusta, jossa hän hylkäsi Marian hengellisenä äitinään;
Matt. 12:48
"Mutta hän vastasi ja sanoi sille, joka sen hänelle ilmoitti: »Kuka on minun äitini, ja ketkä ovat minun veljeni?»
49 Ja hän ojensi kätensä opetuslastensa puoleen ja sanoi: »Katso, minun äitini ja veljeni!
50 Sillä jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini.»
Tämä sama Jeesuksen teema on ilmaistu muissakin evankeliumeissa; Mark.3:33-35; Luuk.8:21; Joh.3:6
Eikä tämä Luuk. 3:23 jakeessa ilmaistu totuus, että Jeesus OLI, NIIN KUIN LUULTIIN, Joosefin poika, ei se muistaakseni ole minun, vaan Luukaksen kirjoittama:
23 "Ja hän, Jeesus, oli alottaessaan vaikutuksensa noin kolmenkymmenen vuoden vanha, ja oli, niinkuin luultiin, Joosefin poika. Joosef oli Eelin poika",
Tällainen on Jeesuksen Kristuksen ja apostolien selittämä yksityiskohtainen Uuden testamentin ilmoitus Jeesuksen Kristuksen syntymisestä erikseen lihan mukaan ihmisen pojaksi, ja erikseen pyhyyden Hengen mukaan Jumalan pojaksi.
" ekivaarin " itsekehuun.
>> mekin olemme puhtaan ja vilpittömän mielemme kautta kiinni Kristuksessa >>
Kuulostaa vähän siltä, kuin puhuisit omavanhusrkaudesta. Oletko puhdistunut itse itsesi vai oletko pessyt vaatteesi Kristuksen veressä?
Oletko pelastanut itse itsesi vai annatko Jeesuksen pelastaa itsesi?
Tuo liittyen aiempaan kommenttiisi.
Ja sitten tähän kommenttiin.
Tuot vähän väliä esille Jeesuksen kehoitusta Joh. 3.
7. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.
Ja siihen liittyen hoet, ettei liha merkitse mitään. Eipä niin, kun puhutaan
ihmisistä, mutta kun puhutaan Jumalan ainokaisesta Pojasta, Jeesus nasaretilaisesta, niin tilanne on aivan toinen.
28. Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut.
Apt. 20.
Jumalan ainokaisen Pojan lihan verellä on sovitettu kaikki ihmiset kaikista
kansakunnista ( Ilm. 5:9 , 1. Piet 1:18-19)
Sitten tuo toinen asia mitä hoet, kuka on minun äitini?
Esilleottamasi kohta liittyy viittaukseen seurakunnasta.
29. Jeesus sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ei ole ketään, joka minun tähteni ja evankeliumin tähden on luopunut talosta tai veljistä tai sisarista tai äidistä tai isästä tai lapsista tai pelloista,
30. ja joka ei saisi satakertaisesti: nyt tässä ajassa taloja ja veljiä ja sisaria ja äitejä ja lapsia ja peltoja, vainojen keskellä, ja tulevassa maailmassa iankaikkista elämää.
Mark. 10.
Tämä käy selvästi ilmi apostolien tekojen
32. Ja uskovaisten suuressa joukossa oli yksi sydän ja yksi sielu; eikä kenkään heistä sanonut omaksensa mitään siitä, mitä hänellä oli, vaan kaikki oli heillä yhteistä.
Apt. 5.
Yhteinen usko Jumalan ainoaan Poikaan ja Pyhän Hengen kautta vuodatettu Jumalan rakkaus saa tämän aikaan.
Isot vesivarasot
Raamatun kirjoittamisen aikana oli yleistä että siellä varastoitiin vesi isoihin vesiastioihin.
Aivan kuin häät jossa Jeesus muutti veden viiniksi.
Eikä kaste ole uskoville pakkomielle, se on ilonaihe. Vänkääjillä vain on pakkomielle tunkea vauvakastelua joka paikkaan. Helluntai ei sellaista tunne, niinkuin ei Raamattu.
Kaikki uskoontulleet kastettiin, eikä ketään epäuskoista.
Kasteenhautaan saamme uppoutua ja nousta uusina luomuksina. Se ei todellakaan ole pakkomielle, mitä annat ymmärtää.
Sana ei lupaa missään kohdin koko kylän väestölle kastetta vaan niille jotka ovat pesseet vaatteensa karitsan veressä, eli uudestisyntyneet, Jumalan armosta. Ja menevät itse kasteelle. Sanan julistus tekee tehtävänsä, eli ihmine on ollut ymmärtävässä iässä ja toiminut kuulemansa jälkeen, aivan kuin Filippus ja hoviherra. Filippus julisti hoviherralle Jumalan Sanaa ja hän tuli Jeesukseen uskovaksi, hän sanoi Filippukselle, jos pidät nyt minua Herraan Jeesukseen uskovana, mikä estää minua ottamasta kasteen.
He asuitvat molemmat veteen ja hoviherra kastettiin.
Aina missä oli paljon vettä ihmiset kastettiin.
Jos tuo olisi ollut valeukaste, ei kenekään olisi tarvinnut mennä kastajan kanssa yhdessä veteen, päähän tarvittava vesi olisi riittänyt aivan varmasti sieltä joen reunaltakin.
Hauta on aina piiloon laittamista, joten tässäkin on selkeä sanoma miten tulee kastaa. Nousemme kasteen haudasta uusina luomuksina. Jos ihminen ei ole painunut täysin veden alle, ei stiä voi sanoa kasteen haudaksi. Mutta tässä on aivan selkä järjestys. Ihmistä ei ole koskaan jätetty maan pinnalle, hänet on laitettu 'piiloon' ettei hän haise niinkuin lasaruksin joka oli kääritty siteisiin kuolinhautausta varten.
Vanhaa Testamenttia, sillä sehän on Pyhä Kirjoitus, jota Jeesus tutki ja opetti ihmisenä ollessaan ja sehän ennustaa Jeesuksen ensimmäisen ja toisen tulemisen ja opettaa historiaa ja osoittaa Jumalan tahdon kaikkien aikakausien läpi. Jumala halajaa rehellisyyttä ja uskollisuutta ja vihaa valhetta ja pettämistä ja Vanha Testamentti kertoo, miten Jumala joutui tuhoamaan luomistyötään, joka ei tahtonut kuulla Hänen neuvojaan. Nooan uskollisuus pelasti jäännöskansan, johon mekin Jeesuksen omat kuulumme. Niin, että saamme kiittää myös Nooa, sillä jos ei hän olisi ollut uskollinen, olisi Jumalan kansa valikoitunut Nooasta ja ennen häntä eläneistä ihmisistä. Jumalan suunnitelmiin kuuluu kuitenkin suurempi omaisuuskansa, eli täysiluku.
Vanha Testamentti kertoo myös siitä, että Jumala ei siedä loputtomasta Häntä vastaan käyviä, vaan tule aika, jolloin Hän hylkää kapinoitsijat, oman lihansa saastaan.
Olemme kuitenkin eri asemassa, kuin Vanhan liiton lapset, sillä meille ei annettu muuta lakia, kuin rakkaudenlaki.
Vanhan liiton lapset joutuivat tekemään sitä ja tätä, mutta kaikki mitä he joutuivat tekemään oli heidän suojakseen ja siksipä Jeesus ei kumonnut lakia, vaan täytti sen kaikkien puolesta, jotka Häneen uskovat, mutta me Uuden liiton lapset saimme paljon paremman pelastuksen, sillä me saamme pelastuksen yhdestä uhrista, Jeesuksen täyttämästä ristintyöstä ja me saamme uskoessamme siihen, sisimpäämme Pyhän Hengen, joka on kanssamme joka hetki neuvoen ja opettaen.
Rakkaudenlaissa täyttyy Jumalan opetukset, esim. kymmenen käskyä. Meidät on vapautettu aikojen ja uhrien ja ympärileikkauksien täyttämisistä, sillä Jeesus toi vapauden lainteoista.
Moni sekoittaa kuuliaisuuden Jumalalle, lain kautta annettuihin tekoihin.
Tosin Uusi Testamentti on meille uuden liiton lapsille se tärkein osa Raamattua, sillä siinä kerrotaan Jeesuksen uhrityöstä ja sen kautta saatavasta vapaudesta ja Uuden Testamentin Sana, jonka Jumala, eli Jeesus, puhui, elää meissä Jeesuksen kautta pelastetuissa.
Olen samaa mieltä siitä, että vaikka Jeesus meidät vapauttaa Pyhän Henkensä kautta, on meillä suurempi vastuu kuuliaisuudesta, kuin Vanhan Liiton lapsilla, sillä meille lasketaan Pyhä Henki sisimpään ja tämä oppaamme huomauttaa herkästi jo ajatustasolle ilmestyvästä synnistä, mutta siinä me olemme erikoisasemassa, että saamme Jumalalta voiman tehdä saman tien parannuksen ja siksi pysymme vapaudessa.
On ehdotoman tärkeää lukea Raamattu Pyhän Hengen kanssa, sillä Hän osoittaa meille nämä Raamattuun käännnöstyön yhteydessä tulleet virheet. Vaikka vuoden 1992 Raamatun käännös on kielellisesti monin paikoin hyvä, on siinä kuitenkin monia käännnösvirheitä ja siksi kehoitan lukemaan joko Bibliaa tai 1938 käännöstä.. Varsinkin Paavalin kirjeitä he ovat muuttaneet nykyaikaan sopivimmiksi ja onkin käynyt niin, että niiden virheellisesti käännettyjen opetusten kohdalla, ne eivät päde mihinkään aikaan.
Vanha Testamentti tosin tuo lain esille ja tämä laki on tarkoitettu juutalaisille, ei meille ns. pakana alkuisille uskovaisille, joiden sisimpään on laki kirjoitettu ja joka toimii omantunnon kautta, mutta silti Vanha Testamentti on kunniassa meille, Jeesukseen uskovaisille ja kuinka upea on Jumalan ääni profettojensa kautta. Esim. Psalmit ovat joka ajalle tuoreita ja Sakarja, Malakia ja Daniel kertovat erityisesti meille lopunajan tapahtumista ja Jeesuksen toisesta tulemisesta ja Jumalan lähettämän enkelijoukon työstä tässä ajassa.
Sananl.8:2.Kukkulan laella,tien vierellä se seisoo,siellä missä polut haarautuvat eri suuntiin.
Sananl.8:3.Markkinapaikoilla,tungoksen keskellä ,kaupunkiin vievällä portilla se huutaa;
Sananl.8:4."Teitä minä kutsun ,ihmiset,teille kaikille osoitan sanani.
Olen monesti ihmetellyt sitä, että eihän ihmiselle kukaan voi olla kovin vihainen sen vuoksi, että tämä ihminen on oikeassa.
Joka vuosi tuhansia kristittyjä kidutetaan kuoliaaksi uskonsa vuoksi. Aviovaimot saavat katsoa miten heidän miehensä ammutaan heidän nenänsä eteen ja lapset saavat katsoa, miten äiti lyyhistyy heidän eteensä sotilaan luodista.
Isossa-Britanniassa "Truth in Science" -kreationistiryhmä lähetti kouluihin vuonna 2006 opetuspaketteja, jotka sisälsivät älykästä suunnittelua ja kreationismia tukevaa ja evoluution kyseenalaistavaa: "Älykäs suunnittelu ja kreationismi eivät ole hyväksyttyjä tieteellisiä teorioita eikä niitä sisällytetä tieteen oppitunneille".
Tuo suolattomuus tai suolaisuus on ajatus, jota olen vuosia miettinyt. Hirveää olisi olla suolaton uskovainen. Sellaisille on oma paikka varattuna, se ei kelpaa kuin lantaan.
Voisko asiaan mitenkään itse vaikutta? Voi. Jeesus sanoo; pitäkää siis suola itsessänne.
Me uskovat olemme maailman valkeus ja jos ei valoa tule, on elämässä jotain mätää. Kyllä mielipide on sanottava tarvittaessa vaikka olisi miten tiukka paikka.
Tällä palstalla ei ystäväni Tokunet todellakaan voi mielyttää kaikkia, ei edes uskovia.
Usko Toivonen, kirjoituksesi todistaa että olet lihan verellä sovitettu ja pyhitetty. Minä tunnustan Jumalan puhdistaneen, pyhittäneen ja sovittaneen minun sisimpäni Jumalan tahdolla, joka on sama kuin hengellisen Kristuksen Jeesuksen veri, [Hepr.10:9,10] joka virtaa sekä Isässä, pojassa että meissä, samalla tavalla niin kuin viinipuun mahla virtaa puun juurissa, rungossa että oksissa, [Joh.15:1-5]
Apostolien teot 15
9 "eikä tehnyt mitään erotusta meidän ja heidän kesken, sillä hän puhdisti heidän sydämensä uskolla."
Jumala ei töhrinyt kenenkään noiden sydämiä lihan verellä, vaan omalla tahdollaan!
Roomalaiskirje 10
10 "sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan."
Dosentti on ihan oikeassa. Itse käsitän asian niin, että uskovainen ihminen pyrkii julistamaan uskoaan ja käännyttämään toisiakin liittymään omaan lahkoonsa. Yleensä oppiaan julistavat uskovaiset nimen omaan kuuluvat johonkin lahkoon, esim. Helluntaiseurakuntaan tai Jehovan Todistajiin. ”Uskova” tarkoittanee likipitäen samaa asiaa kuin ”uskovainen”. He pyrkivät etsimään vikoja ja syntejä toisten elämästä ja elintavoista, mutta eivät käytännössä katso uskonnon säännöstön rajoittavan heitä itseään.
Näin on laita etenkin helluntailaisten kohdalla. Synnit on saatu anteeksi Jeesuksen sovitustyön kautta eikä näin ollen ole väliä sillä, mikä omassa käytöksessä kuuluu syntikäsitteen piiriin ja mikä ei. Lahkon ulkopuolisia synnintekemisen oikeutus ei tietenkään koske, vaan heille pitää julistaa synti synniksi ja toistaa alinomaa kehotusta parannuksen tekoon. Myöskin synti-käsityksen määrittely on pitkälti uskovaisen oman harkinnan mukaista. Omat elintavat voidaan näin ollen myös jättää kokonaan synti-kategorian ulkopuolelle.
Apinoista tulee ihmisiä.
Tervetuloa tänne meille ihastelemaan apinan kehittymistä ihmiseksi. Meitä on täällä valmiita, lähes valmiita ja puolivalmiita yksilöitä.
Minä, kuten arvaatte, olen valmis ihminen, en siis enää apina. Kävin eilen ostamassa itselleni tietsikan ja sain kaupanpäälliseksi langattoman yhteyden, jonka avulla kas kummaa! löysin tälle palstalle.
On muuten oikein mukavaa olla ihminen. Tuossa naapurikuusessa puolivalmis järsii jäisiä käpyjä, kun minä taasen söin mannermaisen aamiaisen kuuman teen kera. Paistelin lisukkeeksi suppilovahveroita, joita löytyy tuosta kotikuuseni juurelta varsinaisena mattona. Ah!
Tai jos jää auton alle kun katsoo himoiten naapurin uhkeaa rouvaa bikineissä.
entäs sitten itsesaastutus, sitäkin harjoittaessa voi kuolla.
Minulla on karmea epäilys että ei palavinkaan kristitty pysty aina tukahduttamaan luonnollisia halujaan ja uteliaisuuttaan.
On sattuman kauppaa vaikka kilvoittelisi koko elämänsä kuuluuko niihin viisaisiin neitsyeisiin jotka olivat varuillaan koko ajan.
Retrovirus vaivaa minuakin vielä hieman. Se aiheuttaa tiettyjä ongelmia, mutta ne kuulemma häviävät muutaman tuhannen vuoden kuluessa.
Niin, että mikäpä tässä on elellessä - paitsi että täältä metsiköstä pitäisi kuulemma muuttaa, ihminen kun olen, tuonne lähikaupunkiin. Mitä mieltä olet dosentti, onko se järkevää?
Mutta koska uskovien joukossa on myös erittäin tiukalla pipolla sekä nutturalla varustettuja ukon- ja akankantturoita, niin nämä kantturat vetävät, uskonasian rennommin ottavilta, ikäänkuin jalat alta ja asettavat kaikki samaan rysään.
Ja nimenomaan tästä johtuu se yleinen käsitys, että uskovaisiksi nimitetyt ovat kaikki laidasta laitaan niin tiukkapipoista porukkaa, että he tuomitsevat tuomitsemasta päästyäänkin, vaikka Jeesus armahtaa ja kehoittaa armahtamaan jokaista, joka Jumalan luokse tulee.
Ja että tuo yleinen armottomuuskäsite muuttuisi myös julkisuudessa, niin jokaisen uskovan on syytä fundeerata omassa rukouskammarissaan juuri sitä, että kuuluuko hän siihen: Jumala armahtaa - minä en 'kastiin', vai kuuluuko hän armahtaviin Jumalaa rakastaviin armoitettuihin..
pieni huomautus asiasta oli kuitenkin tarpeellinen...
siis no problem, anteeksihan me saisimme antaa
kaikille muillekin, mikä nostaisi energiatasoa
ja rakentaisi. Täällä hyydytään ihan liian nopeasti lihallisiin mittoihin. Mutta sellaista aaltoliikettähän tämä elo on... myös omalla kohdalla
Tuolla jossain aikaisemmin joku selitti, että Joona ei voinut olla valaan vatsassa (raamattu sanoo "meripedon vatsassa") 3:a päivää. Merkittävää tässä on se, että Jeesus itse sanoo niin olleen ja luepas vaan Joonan toinen luku, niin huomaat yhtäläisyyden Jeesuksen kuoleman ja Joonaan esikuvan välillä. Kuvaus on psalmien kuvauksiin rinnastettavissa.
Tässä on niin, kuin Jeesus ylösnoustuaan puhui opetuslapsilleen ja "avasi heidän ymmärryksensä käsittämään kirjoitukset" Lk. 24.
Ja taatusti " ekivaari ".
Minä otan vastaan Kristuksen veren suojan.
Ef. 5:2
ja vaeltakaa rakkaudessa, niinkuin Kristuskin rakasti teitä ja antoi itsensä meidän edestämme lahjaksi ja uhriksi, Jumalalle "suloiseksi tuoksuksi".
Jos vaatteet eivät ole Karitsan veressä pestyt puhtaiksi, niin tuoksu ei ole suloinen, vaan aivan jotain muuta.
Otan vastaan ilomielin Kristuksen täydellisen sovituksen ja annan hänen vihmoa sydämeni puhtaaksi kalliilla verellään.
Hepr. 10:22
niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä;
18. tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne,
19. vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan,
1. Piet. 1.
Tuosta Room. 10-luvusta
2. Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan;
3. sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.
On monia, jotka yrittävät pystyttää omaa vanhurskauttaan, turhaan ..
13. Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".
2. Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.
Joko sinä olet huutanut avuksesi Herraa Jeesusta?
Tuossa alempana palstalla annettiin jälleen kerran väärää tietoa homoseksuaalisuuden syistä ja synnystä. Oli pakko kirjoittaa vähän korjausta …
On täysin selvää, että homoseksuaalisuus on pitkälle perinnöllistä. Sen ovat osoittaneet useiden tutkijoiden tekemät epäidenttisten kaksoisparien tutkimukset; geenin (tai geenien) osuus miehen kehittymisestä homoseksuaaliseksi selittää ainakin 50% (esim. Genetics of human sexual orientation. Annual Review of Sex Research 6; sivut 126 –150).
Vuonna 1993 havaittiin mielenkiintoinen seikka: homoseksuaalisuus periytyy äidin puolelta (esim. Dean Hamer on väittänyt jo löytäneensä tämän geenin – Xq28). Jos siis mies on homoseksuaalinen, niin kaikkein todennäköisin homoseksuaalinen perheenjäsen edellisessä sukupolvessa ei ollut isä, vaan ÄIDIN VELI.
Tästä syystä ”homogeeniä” onkin etsitty X-kromosomista, jonka mies perii vain äidiltään.
Seksuaalisen suuntautumisen geenin ongelmallisuus piilee siinä, että sellainen versio joka aiheuttaisi homoseksuaalisuuden, häviäisi hyvin nopeasti sukupuuttoon. Ja kuitenkin tämä ominaisuus on olemassa tämän päivän ihmispopulaatiossa melko runsaana. Noin neljä prosenttia miehistä on ehdottomasti homoseksuaalisia (ja pienempi osa biseksuaalisia). Koska homoseksuaalisilla miehillä on keskimäärin vähemmän lapsia kuin heteroseksuaalisilla, niin geeni olisi jo kauan sitten tuomittu katoamaan, ellei se kantaisi jotain muuta kompensoivaa hyötyä. On ajateltu, että koska X-kromosomi käyttää kaksi kertaa enemmän ajastaan naisissa kuin miehissä, niin seksuaalisesti antagonistinen geeni, joka hyödyttää naisen hedelmällisyyttä, voisi säilyä vaikka sillä olisi kaksi kertaa haitallisempi vaikutus miehen hedelmällisyyteen. Ajatellaan vaikka, että Hamerin löytämä geeni vaikuttaisi naisen puberteetin alkamisajan kohtaan tai esimerkiksi rintojen kokoon (muistakaa että tämä on vain kuvitteellinen esimerkki). Kumpikin noista ominaisuuksista saattaisi vaikuttaa naisen hedelmällisyyteen. Keskiaikana suuret rinnat saattoivat merkitä parempaa maidontuotantoa, tai ne saattoivat houkutella rikkaampia aviomiesehdokkaita, joiden lapset pienemmällä todennäköisyydellä kuolivat varhain. Vaikka tämä geeniversio olisi vähentänytkin miesten hedelmällisyyttä saamalla pojat kiinnostumaan toisista miehistä geeni olisi silti säilynyt koska se olisi antanut täten hedelmällisyydelle huomattavan edun.
Tämän lisäksi meillä on nyt asioita mutkistava tekijä: aivan toisenlainen selitys homoseksuaalisuudelle. Näyttää yhä selvemmältä, että seksuaalinen suuntautuminen riippuu myös SYNTYMISJÄRJESTYKSESTÄ. Mies jolla on yksi tai useampi vanhempi veli on todennäköisemmin homoseksuaalinen kuin mies, jolla ei ole lainkaan sisaruksia tai vain nuorempia sisaruksia tai jolla on yksi tai useampi vanhempi sisar.
Syntymäjärjestyksellä on niin voimakas vaikutus, että jokainen vanhempi veli lisää homoseksuaalisuuden todennäköisyyttä karkeasti kolmanneksella (tämä voi silti vielä tarkoittaa alhaista todennäköisyyttä: kasvu kolmesta neljään prosenttiin on kolmenkymmenenkolmen prosentin kasvu). Tulos on todettu Isossa-Britanniassa, Alankomaissa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa sekä monilla erilaisilla ihmisillä.
Ilmeisesti kyseessä on usean geenin ”yhteistoiminta”, joten niiden jäljittäminen on tavallista vaikeampaa. Perimän tutkijat kuitenkin uskovat, että tuo ”homogeeni” (tai geenit) löytyy seuraavan 5 vuoden sisällä.
Aloituksesta:
"Kaikilla kolmella on sama kunnia, sama ikuinen majesteettius; he ovat luomattomia, äärettömiä, iankaikkisia, kaikkivaltiaita, jumalallisia. Poika on syntynyt Isästä, Pyhä Henki on lähtöisin Isästä ja Pojasta, mutta "kolminaisuudessa ei ole yksikään persoona ollut ennen eikä jälkeen toistaan, eikä yksikään ole toistaan suurempi eikä vähempi". Kaikki kolme persoonaa ovat yhdessä toistensa kanssa yhtä ikuisia ja yhtä suuria"
Logiikasta. Jälleen kerran annos ajatuksen harharetkestä logiikan suhteen. Kun yritetään todistaa mahdotonta, ajattelu päätyy tunkiolle.
Isä, Poika ja PH olisivat erillisiä, luomattomia, iankaikkisia ja kaikkivaltiaita persoonia. Siis kyseessä olisi kolme erillistä jumalaa ja silti kaikilla olisi sama kunnia eli samat ominaisuudet. Mutta koska kaikilla olisi samat ominaisuudet ne olisivat yksi ja sama jumala!
Tässä yhtälössä hävitetään Jeesus ja Jeesus ihmisuhrina. Jumala ei voi kuolettaa itseään toisen nimisenä. Jos voisi, häntä ei enää olisi ja kristinusko olisi teatteria. Jumala ei voi antaa itseään ihmisuhrina itselleen.
Mutta....Poika on syntynyt, huom. syntynyt Isästä (Isä-Jumala) ja PH on lähtöisin Pojasta ja Isästä.
Ensin oli Jumala ja hänestä syntyi Poika ja Pojasta sekä Isästä lähti PH.
Siispä on kolme erilaista henkeä.
Siteerauksen tämän kohdan perusteella vain yksi voi olla luomaton ja se on Isä eli UT:n Jumala.
Siteerauksen logiikka johtaa kolmeen täsmälleen samanlaiseen jumalaan! Yksi ei riittäisi. Aivan käsittämätön logiikka.
Huomautus. Aina pitäisi muistaa, että Jeesuksella ei (evankeliumeissa) voinut olla kristittyjen jumala palvonnan kohteena. Jeesuksen jumala oli juutalaisten jumala JHWH. Sitä hän rukoili ja sen nimissä julisti sanomaansa.
* Kunnia edelleen Jumalalle, koska mikään ei ole muuttunut, Hän on iankaikkinen kolmiyhteinen yksi Isä Poika ja Pyhä Henki, tosi Jumala.
Mohikaani, tuon väitteesi olet lainannut trinitaari Athaniokselta, et Raamatusta, sillä siellä sanotaan että - - -
"Meillä on ainoastaan yksi Jumala, Isä yksin, joka on - k a i k k i -
k a i k i s s a -" [1.Kor.12:6; 15:28 ] ja kolminaisuusoppi on tehty myöhemmin kumoamaan tämä Kristuksen ja apostolien terve opetus.
Trinitaareja sapettaa kun eivät löydä Raamatusta suoraa tukea keksitylle opilleen.