1. Älykkyys. Tähän sisältyy myös tunneäly, eli mies tietää millaisia asioita voi sanoa missäkin tilanteessa, ja osaa näyttää tunteensa oikealla tavalla. Miehen kanssa voi käydä syvällisiä keskusteluja, koska hän tuo esille hyviä pointteja ja osaa keskustella.
2. Terveys. Mies omaa terveen itsetunnon, eli ei ole leuhka pöyhkeilijä, mutta hänelle ei myöskään tarvitse yhtenään vakuuttaa, että hän on mukava ja kelpaa minulle omana itsenään. Terveen itsetunnon lisänä tulee myös usein empaattisuus ja ymmärrys muita ihmisiä kohtaan. Henkilö, joka on sujut itsenä kanssa, ei aiheuta tahallaan pahaa mieltä muille, ja osaa olla empaattinen, eli kykenee asettumaan toisen henkilön asemaan. Psyykkisen tasapainon lisäksi myös fyysinen terveys on suositeltavaa.
3. Hienostuneisuus. Tällä tarkoitan sitä, että mies omaa älykkään huumorintajun. Vitsiä ei tarvitse vääntää joka välissä, varsinkaan jos vitsit ovat huonoja.
4. Intohimo. Koska olen temperamenttinen ja intohimoinen, en katso pahalla sitä, että toisenkin luonteenpiirteissä on tulisuutta ja särmää. Lisäksi intohimo taiteeseen on ehdottomasti plussaa.
5. Oman tilan antaminen. Arvostan omaa tilaa ja vapautta todella paljon, joten toivon, että kumppanini antaa minulle myös omaa aikaa, eikä soittele joka hetki perääni. Sitten kun taas ollaan yhdessä, niin palkitsen kumppanin hänen ymmärtäväisyydestään ;)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.