En tiedä minne tai mistä muualta olisin neuvoihin vastauksia kysellyt...joten yrittänyttä ei laiteta.
Olemme olleet naimisissa neljä vuotta mieheni kanssa ja meillä on vuoden ikäinen lapsi. Ennen lasta meidän suhde oli ok, hyvä. Mutta ei kuitenkaan täydellinen. Muistan kyllä kuinka jätin mieheni tuon tuosta (ennen kuin olimme edes naimisissa) ja kerran melkein onnistuinkin (kunnes palasin takaisin...tyhmä,tyhmä minä. voi kun olisi silloin jo tajunnut). Mutta siis ei ole onneksi mitään alkoholismia tai perheväkivaltaa - vaan muuten vaan tyhjä suhde. Olen aina tiedostanut, että en ole täysin rakastunut mieheeni, paitsi välillä. Sitä on niin vaikeaa selittää. Kaikki tämä tuntuu siltä, että en halua hukata elämääni odottamalla sitä oikeaa, joten olen valinnut "vain jonkun" (kenen kanssa on suht hyvä olla), ja jos sattuisi se oikea kohdalle, niin sitten voisin erota. Mutta en halua ja en jaksa enää tätä suhdetta. Eikä siis kyse ole, että olisin jo löytänyt uuden (voi kun olisinkin)...Meidän suhde menee suurinpiirtein niin, että minä hoidan lapsen ja kodin ja mies tekee mitä haluaa. Joudun pyytämään (en todellakaan halua KÄSKEÄ miestäni leikkimään oman lapsensa kanssa) että viettäisi nyt edes vähän aikaa päivästä lapsensa kanssa - muutakin kuin sen hetken kun käyn suihkussa. Emme ikinä keskustele mistään (jos yritänkin, niin ei häneltä mitään järkevää vastausta saa), hän tulee töistä ja menee tietokoneelle tai makaa sohvalla telkkarin ääressä. Myös koiramme, josta jo kerran luovuimme (minulla on allergia) piti ottaa takaisin. Miehelläni oli niin kova ikävä sitä koiraa, että sama se onko minulla allergiaa vai ei...ja koiramme on purrut minua monesti,mutta silläkään ei ole näköjään mitään väliä. Saa nyt olla vahtimassa taas koko ajan ettei lapsi mene liian lähelle koiraa. Ja tätä koiraa kyllä hoidetaan säännöllisesti. Ruokaa, ulkoilua jne. mutta lasta ei kyllä hoideta. Olen pyytänyt monesti että voitko syöttää lapsen (vastaus on yleensä "joo" tai "ihan kohta", mutta mitään ei tapahdu). Minä olen hoitanut aina tytön nukuttamisen (monesti apua olisin tarvinnut, mutta ei saa, ei tule vaikka kuinka pyytää). Mieshän ei siis kertaakaan ole herännyt lasta hoitamaan yöllä (onneksi sentään muutaman kerran on herännyt aamulla lapsen kanssa, että saan nukkua vähän pidempään). Kerrankin mies vain sanoi yöllä että annan nyt sitä maitoa sille (juuri silloin kun yritin yksinäni päästä yöimetyksistä eroon - kiitos tuesta). Ärsyttävintä mitä muistan mieheni sanoneen lapsellemme oli kun hän repi mieheni autolehteä ja mies ärähti siihen; "voi vittu, painu mäkeen siitä". Joskus ja siis todellakin tarkoitan vain joskus on niitäkin hetkiä, kun näyttää oikeasti siltä että mieheni todella rakastaa ja on onnellinen lapsestamme, mutta sitä kestää niin vähän aikaa. Heti kun tulee itku tms. niin sitten mies taas menee tietokoneelle (pelkääkö kun ei tiedä mitä tehdä - miten hoitaa?) Meillä ei siis mieheni kanssa ole minkäänlaista suhdetta - emme turhia halaile tai suutele (voi,kuinka ikävöinkään sitä...läheisyyttä). eikä seksistä mitään sanottavaa (sitä on silloin tällöin, mutta se on niin tylsää....yritin kerran tai itseasiassa montakin kertaa muuttaa asiaa, mutta huomasin vain että meillä todella on eri mieltymykset myös seksissä). Kun lapsemme nukkuu, minä olen tietokoneella tai teen jotain turhanpäiväistä ja mies katsoo telkkaria/pelailee pelejään...eli eihän tämä mikään suhde ole, eihän? tai huono sellainen. Ainut mitä teemme yhdessä, on kun käymme kaupassa tai kyläilemässä (ja leikimme iloista pariskuntaa)...Ja sitten en taas tiedä miksi ihmeessä ja mikä ihme minulle on tullut, mutta olemme aikomassa muuttaa uuteen taloon (jota ei onneksi olla vielä löydetty). Mutta siitä tulikin mieleen, että nyt kun on oma asunto myynnissä - niin voisin muuttaa omilleni,
Olemme olleet naimisissa neljä vuotta mieheni kanssa ja meillä on vuoden ikäinen lapsi. Ennen lasta meidän suhde oli ok, hyvä. Mutta ei kuitenkaan täydellinen. Muistan kyllä kuinka jätin mieheni tuon tuosta (ennen kuin olimme edes naimisissa) ja kerran melkein onnistuinkin (kunnes palasin takaisin...tyhmä,tyhmä minä. voi kun olisi silloin jo tajunnut). Mutta siis ei ole onneksi mitään alkoholismia tai perheväkivaltaa - vaan muuten vaan tyhjä suhde. Olen aina tiedostanut, että en ole täysin rakastunut mieheeni, paitsi välillä. Sitä on niin vaikeaa selittää. Kaikki tämä tuntuu siltä, että en halua hukata elämääni odottamalla sitä oikeaa, joten olen valinnut "vain jonkun" (kenen kanssa on suht hyvä olla), ja jos sattuisi se oikea kohdalle, niin sitten voisin erota. Mutta en halua ja en jaksa enää tätä suhdetta. Eikä siis kyse ole, että olisin jo löytänyt uuden (voi kun olisinkin)...Meidän suhde menee suurinpiirtein niin, että minä hoidan lapsen ja kodin ja mies tekee mitä haluaa. Joudun pyytämään (en todellakaan halua KÄSKEÄ miestäni leikkimään oman lapsensa kanssa) että viettäisi nyt edes vähän aikaa päivästä lapsensa kanssa - muutakin kuin sen hetken kun käyn suihkussa. Emme ikinä keskustele mistään (jos yritänkin, niin ei häneltä mitään järkevää vastausta saa), hän tulee töistä ja menee tietokoneelle tai makaa sohvalla telkkarin ääressä. Myös koiramme, josta jo kerran luovuimme (minulla on allergia) piti ottaa takaisin. Miehelläni oli niin kova ikävä sitä koiraa, että sama se onko minulla allergiaa vai ei...ja koiramme on purrut minua monesti,mutta silläkään ei ole näköjään mitään väliä. Saa nyt olla vahtimassa taas koko ajan ettei lapsi mene liian lähelle koiraa. Ja tätä koiraa kyllä hoidetaan säännöllisesti. Ruokaa, ulkoilua jne. mutta lasta ei kyllä hoideta. Olen pyytänyt monesti että voitko syöttää lapsen (vastaus on yleensä "joo" tai "ihan kohta", mutta mitään ei tapahdu). Minä olen hoitanut aina tytön nukuttamisen (monesti apua olisin tarvinnut, mutta ei saa, ei tule vaikka kuinka pyytää). Mieshän ei siis kertaakaan ole herännyt lasta hoitamaan yöllä (onneksi sentään muutaman kerran on herännyt aamulla lapsen kanssa, että saan nukkua vähän pidempään). Kerrankin mies vain sanoi yöllä että annan nyt sitä maitoa sille (juuri silloin kun yritin yksinäni päästä yöimetyksistä eroon - kiitos tuesta). Ärsyttävintä mitä muistan mieheni sanoneen lapsellemme oli kun hän repi mieheni autolehteä ja mies ärähti siihen; "voi vittu, painu mäkeen siitä". Joskus ja siis todellakin tarkoitan vain joskus on niitäkin hetkiä, kun näyttää oikeasti siltä että mieheni todella rakastaa ja on onnellinen lapsestamme, mutta sitä kestää niin vähän aikaa. Heti kun tulee itku tms. niin sitten mies taas menee tietokoneelle (pelkääkö kun ei tiedä mitä tehdä - miten hoitaa?) Meillä ei siis mieheni kanssa ole minkäänlaista suhdetta - emme turhia halaile tai suutele (voi,kuinka ikävöinkään sitä...läheisyyttä). eikä seksistä mitään sanottavaa (sitä on silloin tällöin, mutta se on niin tylsää....yritin kerran tai itseasiassa montakin kertaa muuttaa asiaa, mutta huomasin vain että meillä todella on eri mieltymykset myös seksissä). Kun lapsemme nukkuu, minä olen tietokoneella tai teen jotain turhanpäiväistä ja mies katsoo telkkaria/pelailee pelejään...eli eihän tämä mikään suhde ole, eihän? tai huono sellainen. Ainut mitä teemme yhdessä, on kun käymme kaupassa tai kyläilemässä (ja leikimme iloista pariskuntaa)...Ja sitten en taas tiedä miksi ihmeessä ja mikä ihme minulle on tullut, mutta olemme aikomassa muuttaa uuteen taloon (jota ei onneksi olla vielä löydetty). Mutta siitä tulikin mieleen, että nyt kun on oma asunto myynnissä - niin voisin muuttaa omilleni,
Vastaukset 1
Vanhimmat
Muuta vuokra-asuntoon lapsen kanssa. Eihän tuollaisesta suhteesta mitään tule.