Miksei USA saa metsäpalojaan sammutettua?

Yhdysvaltain viranomaisten mukaan tulen alle on jäänyt ainakin 10 000 hehtaaria. Texasissa metsäpalot ovat tuhonneet jo 1,4 miljoonaa hehtaaria joulukuun jälkeen.
Texasissa Yhdysvalloissa riehuva metsäpalo on tuhonnut jo lähes 500 asuntoa ja ajanut ainakin 5 000 ihmistä kodeistaan. Tuli vaati sunnuntaina ainakin kahden ihmisen hengen.

Käytetäänkö siellä vielä vanhanajan käsipumppu ruiskuja?

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/09/metsapalo_tuhonnut_satoja_taloja_texasissa_2848057.html
1078
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Niillä on niin paljon tekemistä "maailmanpalojen" sammuttamisessa mm Afganistan, Pakistan ym sammutustyöt ympäri maailmaa. Resursit ei riitä pieniin kotimaisiin paloihin!

Äänestä

Pitaisi vissiin taas saada metsapaloasiantuntijat Suomesta apuun. Voisitte samalla tuoda muutaman sammutushelikopterin kun niitahan teilla on yli tarpeen.
Taitaisi itku tulla jos Suomessa tapahtuisi edes puolet noin isosta palosta.

Äänestä

Niinden pitää kulemma värjätä vesi, ennen kuin ne onnistuu lentokoneella pudottamaan vettä oikeaan palopaikkaan?

Äänestä

Miksi SKP ei saa kannatuskortteja kokoon joita vaaditaan vain 5000 kpl???
Voisiko "Hitman -1" antaa vastauksen tähän kinkkiseen kysymykseen????

Äänestä
  • Miten tämä liittyy aloittajan aiheeseen? Katsotaans tuleeko vastausta..

    Äänestä

on viisaita,kun he sytyttelevät metsäpaloja rikkaiden mailla,jolloin he saavat jälemmin
ne maat halvalla itselleen.

Äänestä

Ennätyskorkeat lämpötilat aiheuttivat useita metsäpaloja Venäjällä vuonna 2010, minkä vuoksi presidentti Dmitri Medvedev julisti hätätilan seitsemälle eri alueelle.

Palaneen alueen pinta-alaksi arvioitiin 7. elokuuta 1 935 km². Viranomaisten mukaan Moskovan kuolleisuus kaksinkertaistui väliaikaisesti huonon ilmanlaadun vuoksi. Kuolleita on ollut noin 700 päivässä. Hätätilaministeri Sergei Šoign uskoo, että palot saadaan hallintaan noin viikon kuluessa.[1]

Moskovassa oli elokuussa 2010 ainakin 22 maastopaloa poikkeuksellisen kuuman ja kuivan kesän vuoksi. Muun muassa suopalojen savusumu heikensi kaupungin ilman 6-kertaa tavanomaista huonommaksi. Viranomaiset kehottivat välttämään ulkoilua. Yhdysvallat, Saksa ja Ranska kehottivat välttämään Moskovaan matkustamista.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Venäjän_metsäpalot_2010

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010072912111330_uu.shtml


Venäjän metsäpalot aiheuttaneet hätätilan


http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/venajan-metsapalot-aiheuttaneet-hatatilan/art-1288394014377.html

Venäjän metsäpalot riehuvat tappavassa helteessä
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2010/08/1164887/venajan-metsapalot-riehuvat-tappavassa-helteessa

Venäjä on joutunut vähitellen myöntämään, että metsäpalot eivät ole siellä hallinnassa. Tästä kertoo mm. armeijan lentotukikohdan tuhoutuminen ja ydintutkimuslaitoksen evakuointi. Kyseiset asiat ensin kiistettiin, mutta sateliittikuvat kertoivat totuuden. Maailma ei ole enää entisellään, kun venäläistenkään ei kannata valehdella niin kuin aina ennen. Vanha viisaus toteutui tässäkin asiassa: Jos mitkään selitykset eivät auta, voi kokeilla totuutta.

http://www.metsalehti.fi/fi-fi/forum/Thread.aspx?threadId=4a36d791-6e0b-4055-a28f-5f4637808751

Äänestä
  • En avaa epämääräisiä linkkejä.

    Äänestä

Usa:ssa ei tosiaan tekniikka ja palomiesten koulutuskaan taida olla Eurooppalaisella tai Venäläisellä tasolla.

Äänestä
  • Ja lyhyet letkut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hitman -1 kirjoitti:

Yhdysvaltain viranomaisten mukaan tulen alle on jäänyt ainakin 10 000 hehtaaria. Texasissa metsäpalot ovat tuhonneet jo 1,4 miljoonaa hehtaaria joulukuun jälkeen.
Texasissa Yhdysvalloissa riehuva metsäpalo on tuhonnut jo lähes 500 asuntoa ja ajanut ainakin 5 000 ihmistä kodeistaan. Tuli vaati sunnuntaina ainakin kahden ihmisen hengen.

Käytetäänkö siellä vielä vanhanajan käsipumppu ruiskuja?

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/09/metsapalo_tuhonnut_satoja_taloja_texasissa_2848057.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu