Muistui tässä mieleeni eräs Raamatunlause ,joka jäi mieleeni lapsuudessani.
En tosin muista ihan sanatarkasti kyseistä lausetta, mutta muistaakseni se meni jotenkin tähän tapaan? (Minä Herra sinun Jumalasi olen kiivas Jumala, joka
KOSTAN isien pahat teot aina kolmanteen ja neljänteen polveen saakka niille,
jotka minua vihaavat!! Mutta teen laupeuden tuhansiille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni!!! )
Näin vajavaisella ihmisjärjellä ajateltuna meillä on jo syntymähetkellä valtava syntikuorma kannettavana, vaikka oma "syntipiikki" pitäisi olla kaiken järjen mukaan melko tyhjä?
Tosin tässä toisessa lauseessa luvataan kyseisistä esi-isienkin pahoistate-
oista armahdus ja anteeksianto, lauseessa määrätyin edellytyksin.
Kyseinen Raamatunkohta lienee Vanhastatestamentista?
Olen myös pähkäillyt kyseistä myös asiaa siten, että jospa tämä lapsi kuoleekin
ihan nuorena käsittämättä tai tietämättä uskonasioista mitään?
Kuinka hänen silloin käy? Joutuuko hän näiden edeltävien sukupolvien tekemien
syntien ja pahojen takia kadotukseen???
En tosin muista ihan sanatarkasti kyseistä lausetta, mutta muistaakseni se meni jotenkin tähän tapaan? (Minä Herra sinun Jumalasi olen kiivas Jumala, joka
KOSTAN isien pahat teot aina kolmanteen ja neljänteen polveen saakka niille,
jotka minua vihaavat!! Mutta teen laupeuden tuhansiille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni!!! )
Näin vajavaisella ihmisjärjellä ajateltuna meillä on jo syntymähetkellä valtava syntikuorma kannettavana, vaikka oma "syntipiikki" pitäisi olla kaiken järjen mukaan melko tyhjä?
Tosin tässä toisessa lauseessa luvataan kyseisistä esi-isienkin pahoistate-
oista armahdus ja anteeksianto, lauseessa määrätyin edellytyksin.
Kyseinen Raamatunkohta lienee Vanhastatestamentista?
Olen myös pähkäillyt kyseistä myös asiaa siten, että jospa tämä lapsi kuoleekin
ihan nuorena käsittämättä tai tietämättä uskonasioista mitään?
Kuinka hänen silloin käy? Joutuuko hän näiden edeltävien sukupolvien tekemien
syntien ja pahojen takia kadotukseen???
Vastaukset 84
Vanhimmat
Varoitus!
Tämä minun ajatukseni ei ole luterilasen opin mukainen.
Luet omalla vastuulla eteenpäin.
Jos Jeesus oli yksiselitteisesti Jumalan Poika ja tullut tekemään tyhjäksi kaikki perkeleen teot ja musertamaan käärmeen pään, niin oliko Hän Jumalan poika jo sikiämisessä vai vasta myöhemmin?
Minun ymmärrykseni mukaan Apostolinen uskontunnustus toteaa, sikisi Pyhästä Hengestä ja syntyi neitsyt Mariasta.., että Hän on pyhittänyt täydellisesti pelastuvat ihmiset sikiämisestä siihen, kun autuaasti erkaannumme tästä ajasta. Siihen kuuluvat kaikki synnit, jotka koskevat elämäämme.
Tätä merkitsee perkeleen tekojen murtaminen. Vaikka sikiämisemme olisi tapahtunut kuinka syntisissä olosuhteissa olemme jokainen Jumalan luomuksia eikä sikäli ole vahinkolapsia.
Syntiinlankeemuksen seurauksena me sairastumme ja kuolemme tästä elämästä pois ja ikäänkuin synnymme uuteen elämään ajan rajan takana olevaan olotilaan. Me emme tosin tieä luotiinko ihminen elämään ikuiseti terveenä täällä maanpäällä. Jumala ei ole kertonut sitä, minkälainen maailma olisi ilman syntiinlankeemusta.
VIHNE : Kyllä JUMALA on sitäkin valottanut , Siitä kerrotaan
kun Enok, otettiin taivaaseen , ja Elias, näissä tapaukasssa ei kunpikaan kohdannut kuolemaa , vaan ovat verranto kohtia siitä
kuinka olisi , ilman syntiinlangeemusta tapahtunut , kaikille
kristityille. .
Emme kuitenkaan tiedä minkälaiseksi elämä täällä olisi muodostunut ilman syntiinlankeemusta.
Eivätkä ne maista kuoleman katkeruutta, jotka näkevät Jeesuksen tuylevan noutamaan ja muutenkin katsovat jo ajan rajan taakse.
Monille kristityillekin on käsitys synnistä jäänyt hyvin yksipuoliseksi ja pinnalliseksi. Ajatellaan että ihminen tulee syntiseksi tehtyään tietoisia tai tierdostamattomia tekoja, jotka ovat Jumalan sanan mukaan sytiä.
Kysymys on kuitenkin paljon syvemmästä asiasta. Synti on ihmisessä oleva geneettinen virhe jonka ihmiskunta sai rangastuksena Aadamin ja Eevan lankeemuksesta. Kaikki ihmisessä oleva sotii Jumalan tahtoa vastaan. Solut, kemia, ajatukset, himot, ja halut, jne.
Pinnallinen syntikäsitys estää evankeluimin ymmärtämisen (Jumala sovitti ihmisen itse itsensä kanssa, Jeesuksen ruumiin uhrilla).
Ihmiset jotka eivät ymmärrä lankeemuksensa syvyyttä ja mittasuhteita, ajautuvat monenlaisiin konsteihin joiden päämääränä on itse itsensä pyhittäminen, erilaisten toimien avulla. Näistä vanhurskauttavista toimenpiteistä tulisi pitkä luettelo. Esikoislestadiolaisuudessa niistä toimenpiteistä käytetään muun muassa seuraavia sanoja "anteeksi anominen", "parannuksien teko" , "synnin poispaneminen".
Tragikoomisinta näissä "parannuksissa" on meneminen tutun henkilön kaulaan (jonka kanssa ei ole mitään rakkauden rikoksia ollut) anomisten ja pyyntöjen kanssa. Ja niiden ihmisten ohi käveleminen joita vastaan on rikottu ehkä hyvinkin raskaasti, joiden kanssa tarvitsisi korjata asiat.
Pinnallisessa syntikäsityksessä on vaarallisnta usko ihmisen kykyyn täyttää osittain lakia. Vaikka laissa on selvä klausuuli, että yhden pykälän rikkonut on koko lain rikkonut.
Esimerkki: Elei ole valmis kuolemaan rakkaudesta mafioson puolesta, että tämä saa elää, on jo vakava lain rikkomus. Rakkauden rikos! Näin siis koko laki tuli rikottua. Mutta tekohurskaus ei suinkaan kuole tähän, vaan imee polttoainetta omasta vanhurskaudesta.
Vasta sitten kun ihminentajuaa olevansa koko lain rikkoja, ja ymmärtää ettei ikinä pysty lakia täyttämään, silloin tajuaa mistä syvyyksistä synnissä on kysymys.
Lopeta hyvä veli lörpöttelemästä Aatamista ja Eevasta! Se käsitys vain heikentää uskomusta raamatun sanoihin ja oppeihin.
Ihmiselle on luotu sisälleen hyvä ja paha. Ne tappelevat vain keskenään sinun sielustasi.
Seilaamme täällä elämän aallokossa samassa veneessä. Kukin koettaa suojat itseään maailman myrskyiltä taitojensa ja kykyjensä mukaan. Niin itseään ainoina Jumala lapsina pitävät kuin muutkin hänen luotunsa.
Samaan satamaan menemme ja tulemme kaikki. kukin synnin aallokossa vaatteeensa enempi tai vähemnpi kastelleena. Herra kuivattaa meidän "merimiespukumme" jokaisella. Pukee meille ikuisen yöpyjäman päällemme, kullekkin hänelle sopivuuden mukaan.
Perisynti oppina on rikollisen kristinuskon keksinä juttu jolla pelotellaan ihmisiä jäseniksi maksamaan rikollisuuden kustannuksia.
Toisaalta se on myös Jeesusta pilkkaavien keino yrittää, sitä sanomatta, osoittaa että Jumalan Valtakunta on syntinen!!!
Normaali järkinen ihminen luottaa Jeesuksen opetukseen ja siitä selviää, ettei kenelläkään ole perisyntiä ja ettei kukaan synny syntisenä:
14 Mutta kun Jeesus sen näki, närkästyi hän ja sanoi heille: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.
JUMALAN VALTAKUNTA ON SYNNITÖN JA PERISYNNITÖN NIINKUIN JOKAINEN IHMISESTÄ SYNTYNYT IHMINEN!
JOS perisyntiä on niin sitä on vain niissä jotka sen itselleen hyväksyvät esimerkiksi satoja miljoonia murhanneen rikollisen kristinuskon rikokset tappajana ja tapattajana! Kukaan ei synny perisyntisenä ja JUMALA JA JEESUS EI OLE SITÄ SANALLAKAAN ILMAISSUT, JOTEN VASTASYNTYNYT LAPSI EI OLE SYNTIÄ TEHNYT JA ON SYNNITÖN MUTTA LASTA PERISYNTISEKSI TODISTAVAT TEKEVÄT SYNTIÄ VÄÄRÄÄ TODISTUSTA LAPSESTA ANTAEN!!! VÄÄRÄN TODISTUKSEN ANTAMINEN ON JUMALAN JA JEESUKSEN LAIN VASTAINEN RIKOS.
n.,de,gv, vastaus
Sanotaan ,että Raamattu on Jumalan sanaa ja Pyhäkirja!
Edelläolevastahan saa sellaisen käsityksen, että kaikkeen mitä siellä sanotaan ei ole tarpeen uskoa?
Tämän mukaan Vanhantestamentin voi unohtaa!!!
Mutta siellähän ovat koko kristinuskon peruspilarit Jumalan kymmenen käskyä!!!
KUMMALLISTA RAAMATUN TULKINTAA (tuntuu kuin piru lukisi Raamattua )
Kuka lukee raamattua kuin piru?
Olen lukemattomia kertoja kirjoittanut, että raamatun UT:n mukaan Jeesus on vahvistanut Jumalan Moosekselle antaman Lain...ja että se Laki on voimassa!
Raamatussa on Pyhää Jumalan ja Jeesuksen Oman Sanan tiedot!
JA
JUMALAN MOOSEKSELLE ANTAMA LAKI ON VANHIN RAAMATTU.
JA
JEESUS VAHVISTI UUDEN LIITON LAIKSI EDELLÄ MAINITUN LAIN.
JA
Tuon Lain luterilaisuus kiertää ovelasti asettamalla Luder/Lutherin lain, jota kutsuvat 10-käskyä (laiksi) JONKA ENSIMMÄISTÄ KÄSKYÄ EI OLE RAAMATUSSA VAAN Luder/Lutheria epäjumaloivien katekismuksessa. SITÄ LAKIA EI OLE JEESUS VAHVISTANUT VAAN Luder/Lutheri itse! JA 10-KÄSKYÄ EI OLE SAMA KUIN JUMALAN JA JEESUKSEN LAKI.
SIIS
Raamatussa on Pyhää Jumalan ja Jeesuksen Omaa Sanaa vielä hiukan jäljellä mutta enimmäkseen raamattu sisältää rikollis kristinuskon herra epäjumalien sanaa!
Rikollisen kristinuskon raamatun väärentäjät ovat muokanneet raamattua epäjumaliensa tahdon mukaiseksi JOPA NIIN RIKOLLISESTI, ETTÄ OVAT MUOKANNEET JUMALAN JA JEESUKSEN LAKIA, SE ON TÖRKEÄ RIKOS! VUODEN 1992 SUOMEN KIELISESSÄ RAAMATUN VÄÄRENNÖKSESSÄ "ÄLÄ TEE HUORIN" MUUTETTIIN "ÄLÄ TEE AVIORIKOSTA" LAIKSI JA SITÄ MUUTOSTA EI OLE JUMALA ANTANUT EIKÄ JEESUS VAHVISTANUT! Se muutos saa aikaan sen, että ihmisiä jotka eivät ole naimisissa "yllytetään" huoraamaan kun se ei ole enään syntiä!!! Toinen muutoksen syy on se, että Luder on suomeksi "huora" joten enään ei ole """"älä tee Luder/Lutheria"""" käskyä!!! jne...
kirjoitit, "ei ole tarpeen uskoa..."
Minkä vuoksi uskoa kun Jumalallisuuden tietoutta on vielä jäljellä?
Jeesuskaan ei uskonut! Jeesuskaan ei jossain hoilaus kuorossa hoilannut uskon tunnustusta! jne...
MUTTA
Kenen lakia ovat omia uskovaisia, pikku lapsiakin tappaneet rikolliset noudattaneet luterilaisina?
KUN PIRU LUKEE RAAMATTUA, NIIN SE PUOLUSTAA KANTAANSA Paavalin ja muiden peeveleiden teksteillä kantaansa MUTTA KIERTÄÄ KAUKAA KAIKEN SEN MITÄ JUMALA JA JEESUS ITSE OVAT ILMOITTANEET! Sitä kutsutaan uskomiseksi kun uskoo epäjumalaa palvelevien herra epäjumalaa Jumalaksi!!!
8:51 Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos joku pitää minun sanani, hän ei ikinä näe kuolemaa.
14:23 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.
JOS LUKEE NIINKUIN PIRU RAAMATTUA NIIN VOIT PERUSTAA LISÄÄ LAHKOJA RIKOLLISELLE KRISTINUSKOLLE! NIITÄ ON JO YLI 3500 MAAILMASSA!
JUMALAA JA JEESUSTA PALVELEVAT EIVÄT TARVITSE LAHKOJA, HEILLÄ ON YKSI JUMALA, JEESUS JA PYHÄ HENKI JA TIETOISUUS JA JUMALALLISUUDEN YMMÄRRYS ESIMERKIKSI SIITÄ, ETTÄ KUN LAISSA LUKEE "ÄLÄ TAPA" NIIN EI SAA TAPPAA EDES OMIA USKOVAISIA, PIKKU LAPSIAKAAN!!!
KUKA LUKEE KUIN PIRU RAAMATTUA?
KENELLE katekismus ON KIRJOITETTU?
Kenelle katekismuksen herra kirjoittaa, etteivät saa palvella Jumalaa ja Jeesusta?
Lutheri asetti itse itsensä epäjumalaksi ja puhdisti pois Jumalan ja Jeesuksen Lain ja opetukset!!!
herra Luder/Lutherin katekismus; epäjumalan ensimmäinen käsky:
"Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."
HUOMAA, tuossa herra Luther tekee itse itsestään herra (epä)jumalan.
"Minä olen Herra," = herra Luther jota pitää jumaloida
"sinun Jumalasi" = sinulle itse itsensä herra epäjumalaksi nimitys!!!!
"Sinulla ei saa olla muita jumalia" = siis herra epäjumalan käskystä et saa palvella Jumalaa ja Jeesusta!
Ps 2:7. Minä tahdon saarnata senkaltaisesta säädystä, josta Herra minulle sanoi: Sinä olet minun poikani, tänäpänä minä sinun synnytin.
8. Ano minulta, niin minä annan pakanat perinnökses ja maailman ääret omakses.
Luuk 23:33. Ja kuin he siihen siaan tulivat, joka Pääkallon paikaksi kutsutaan, siinä he hänen ristiinnaulitsivat ja ne pahantekiät, yhden oikialle ja toisen vasemmalle puolelle.
34. Niin sanoi Jesus: Isä, anna heille anteeksi, sillä ei he tiedä, mitä he tekevät. Ja he jakoivat hänen vaatteensa ja heittivät niistä arpaa.
Tässä on meidän pelastuksemme. Isä kehotti Poikaa pyytämään omakseen ihmiset ja Hän pyysi Golgatalla. Ja sai, ei tarvitse kuin ottaa vastaan se kutsu Karitsan häihin. Ei tarvitse toitottaa kokosyntisyyttä, koska Jeesus on polkenut käärmeen pään. Tarvitaan vai uskoa se mitä evankeliumi meille tarjoaa. Täydellistä ratkaisua syntikysymykseen, josta myös Paavali opettaa.
Ja se herra Paavali oli oman aikansa herra epäjumala... niinkuin Luder/Luther on monille tänään!!!
KYLLÄ NE10-KÄSKYÄ OLIVAT TETÄÄKSENI ENNEN LUTHERIA!
Unohdetaan minun puolestani koko LUTHER (HÄNKIN OLI VAIN IHMINEN)
Ainakin hän sai sen verranhan hyvää aikaan , että päästiin paavin harhaoppisuudesta ainakin lähemmäksi totuutta!!!!!!
Jopas taisi sattua HANKALA avaus, kun näikin kiivaita mielipiteitä herättää???
Henkilökohtaisesti voin kyllä vastata esi-isienkin rötöstelyistä, jos ne minun SYNNEIKSENI on Raamatussa määrätty!!!!!
Valitan mutta sinun tiedot ovat ilmeisesti harhaopin tietoja!
Mieti hiukan, missä järjestyksessä Lakia laadittiin:
-Jumalan Moosekselle antama Laki on minun mielestä vanhin, ensimmäinen raamattu!
-Jeesus toi Uuden Liiton ja vahvisti yllä mainitun Lain Uuden Liiton Laiksi.
OLIKO SINUN LUDER/LUTHERI HEITÄ ENNEN SÄÄTÄMÄSSÄ LAKIA???
MISSÄ KOHTAA SINUN RAAMATTUA Luder/Lutherin (tässä alhaalla oleva) ensimmäinen käsky on JUMALAN TAI/JA JEESUKSEN ANTAMANA???
herra Luder/Lutherin katekismus; epäjumalan ensimmäinen käsky:
"Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."
HUOMAA, tuossa herra Luther tekee itse itsestään herra (epä)jumalan.
"Minä olen Herra," = herra Luther jota pitää jumaloida
"sinun Jumalasi" = sinulle itse itsensä herra epäjumalaksi nimitys!!!!
"Sinulla ei saa olla muita jumalia" = siis herra epäjumalan käskystä et saa palvella Jumalaa ja Jeesusta!
ELLEI TUOTA KÄSKYÄ OLE JUMALA TAI JEESUS ANTANUT NIIN VOISKO OLLA NIIN, ETTÄ itse itsensä epäjumalaksi nimittänyt herra epäjumala sen antoi 1500-luvulla nk. 10_käskynä???
HUOM!
JK:
10-käskyä ei ole raamatussa VAAN RAAMATUSSA ON JUMALAN LAKI JONKA JEESUS VAHVISTI UUDEN LIITON LAIKSI.
Raamatusta:
1 Ja Jumala puhui kaikki nämä sanat ja sanoi:
2 "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä.
3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.
4 Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.
5 Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;
6 mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.
7 Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.
8 Muista pyhittää lepopäivä.
9 Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi;
10 mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on.
11 Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.
12 Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.
13 Älä tapa.
14 Älä tee huorin.
15 Älä varasta.
16 Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.
17 Älä himoitse lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa."
18 Ja kaikki kansa havaitsi jylinän, tulen leimaukset, pasunan äänen ja vuoren suitsuamisen; ja kun he sen havaitsivat, vapisivat he ja pysyivät taampana.
19 Ja he sanoivat Moosekselle: "Puhu sinä meidän kanssamme, niin me kuulemme. Älköön Jumala puhuko meidän kanssamme, ettemme kuolisi."
20 Mutta Mooses vastasi kansalle: "Älkää peljätkö, sillä Jumala on tullut koettelemaan teitä, että Herran pelko olisi teidän silmäinne edessä ja ettette syntiä tekisi".
21 Ja kansa pysyi taampana, mutta Mooses lähestyi pimeyttä, jossa Jumala oli.
22 Ja Herra sanoi Moosekselle: "Sano israelilaisille näin: Te olette nähneet, että minä olen puhunut teille taivaasta.
23 Älkää tehkö jumalia minun rinnalleni; hopeaisia tai kultaisia jumalia älkää tehkö itsellenne.
JNE..............................
Sinä mullahi olet tehnyt Jumalan vastustamisesta ja poikkeuksellisen härskistä valehtelemisesta itsellesi Jumalan. Silloin on kyllä turha toistella käskyjä muiolle kun ei itse usko edes ensimmäistä käskyä.
Ap. t. 9:15 Mutta Herra sanoi hänelle:
***) "Mene; sillä hän on minulle valittu ase, kantamaan minun nimeäni pakanain ja kuningasten ja Israelin lasten eteen.
Ap. t. 9:16 Sillä minä tahdon näyttää hänelle, kuinka paljon hänen pitää kärsimän minun nimeni tähden."
Ap. t. 9:17 Niin Ananias meni ja astui huoneeseen, pani molemmat kätensä hänen päälleen ja sanoi:
"Veljeni Saul, Herra lähetti minut - Jeesus, joka ilmestyi sinulle tiellä, jota tulit - että saisit näkösi jälleen ja tulisit täytetyksi Pyhällä Hengellä."
Ap. t. 9:18 Ja heti putosivat hänen silmistään ikäänkuin suomukset, ja hän sai näkönsä ja nousi ja otti kasteen.
Ap. t. 9:19 Ja kun hän nautti ruokaa, niin hän vahvistui. Ja hän oli opetuslasten seurassa Damaskossa jonkun aikaa.
Ap. t. 9:20 Ja kohta hän saarnasi synagoogissa Jeesusta, julistaen, että hän on Jumalan Poika.
Ap. t. 9:21 Ja kaikki, jotka kuulivat, hämmästyivät ja sanoivat: "Eikö tämä ole se, joka Jerusalemissa tuhosi ne, jotka tätä nimeä avuksi huutavat? Ja eikö hän ole tullut tänne viedäksensä ne vangittuina ylipappien käsiin?"
Ap. t. 9:22 Mutta Saulus sai yhä enemmän voimaa ja saattoi Damaskossa asuvat juutalaiset ymmälle näyttäen toteen, että Jeesus on Kristus.
**) Ap. t. 9:23 Ja pitkän ajan kuluttua juutalaiset pitivät keskenään neuvoa tappaaksensa hänet.
Örvelö on siis Judaisti joka yrittää tappaa Herran apostoli Paavalin ja kaikki Jeesuksen todistajat. On se nyt ihme ettet saa kakaistua kurkusta oletko muslimin joka vaihtoi Jeesuksen muhamediin ja joutuu aikanaan kadotukseen.
Toki JUmala on armossaan herättänyt muslimeitakin pelastavaan uskoon, kiitos Herralle.
Paavali tapatti ihmisiä joten olet valehtelija joka kääntää asiat ateistipirujen tavalla heidän oppia vastaaviksi!
Paavalin toimesta rikollisen kristinuskon ensimmäinen marttyyrikin tapettiin joten tytki faktaa ennenkuin auot pirullisuuden suutas ihmisille!
Ja tuon yllä olevan Jumalan ja Jeesuksen Lain kieltäjät ovat teidän, ateistipirujen piirissä joten älä yritä esiintyä valkeuden enkelinä sillä se ei onnistu!
Ei ole Jeesus vahvistanut
teuta 8.8.2010 12:12
Mooseksen lakia , muuta kiun 10 käskyä kaiken lainen muu mooseksen laki hylättiin 30 jKr.
Sinä et ymmärrä oikeastaan mitään. Miksi räävit poskeasi jatkuvasti .
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9864171
teuta
14.5.2011 16:22
Ei tuosta ÄLÄ TAPA käskystä , tarvii sen enenpää ymmärtää
kun mitä siinä lukee ..
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9864171
teuta
26.5.2011 07:32
vASTAAN KUN OLEN TÄSSÄ. Maallisella lailla ei ole mitään valtaa ,
jne....
OLET ILMEISESTI teutan MAINITSEMA RIKOLLISUUDEN RIPPI-ISÄ JOLLA EI OLE JUMALAN JA JEESUKSEN ANTAMIA OIKEUKSIA HEIDÄN JA PYHÄN HENGEN NIMISSÄ JAKAA SOVITUKSIA RIKOLLISILLE RIKOKSISTA! ASIA ON EDELLEEN NIIN, ETTEI TE USKOTTE, ETTÄ RIKOKSET OVAT SOVITETTU JOS RIKOLLINEN ANTAA ANTEEKSI RIKOKSET TOISELLE RIKOLLISILLE JA NIIN EI VAAN OLE VAAN JUMALAN VALTAKUNNAN OIKEUDET OVAT JUMALAN VALTAKUNNASSA EIKÄ JONKUN OMIA USKOVAISIA, PIKKU LAPSIAKIN TAPPANEEN RIKOLLISUUDEN TUOMIOKIRKOSSA!
JA LAKI ON AINA VOIMASSA, EIKÄ VAAN OPPINNE MUKAAN SILLOIN KUN "ILMI TULEMISEN VAARA ON OLEMASSA"
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9818336#comment-50245011
teuta
25.4.2011 19:30
Olen kirjoittanut siitä , toisaalla Se johtuu siitä että
sellainentoiminta on syntiä , ja kaikki jotka nöyrtyvät
pyytämään anteeksi , Se kuuluu Jumalan lakiin että
silloin kun asia ei ole missään kohdissa muitten tie-
toinen , mutta tälläinen henkilö haluaa saada omantun-
tonsa puhtaaksi , hän menee Rippiisän juttusille , sekä
kertoo kaiken hänelle , ja anoo anteeksi , hän saa sen
Jumalan /Jeesuksen nimessä , mutta jos on pienikin
mahdollisuus , tulla ilmi sitä ei voi suorittaa vaan
astuu rikollisoikeus voimaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9955763
Jeesus on tie
1.7.2011 20:09
Jokainen bedofiili toiaan saa syntinsä anteeksi, jos hän antaa Jeesuksen sovintoveren virran puhdistaa sydämensä, hallelujaa kiitos Jeesus!
Jos parannusta ei tule, niin sinun raukan käy huonosti.
Keneltä, kysyi yksi mäntti?!!!
Jumalalta!
TUOLLAISIA RIKOLLISUUDEN ATEISTIPIRUJA LAIN KIELTÄJINÄ ON JOUKOSSANNE OPPINEITA MESTAREITA!!! SKRP TULEE SEURATA TOIMINTAANNE JA AIHETTA ON!
örvelö valehtelee , teuta ei ole koskaan maininnut (rikollisuuden
rippi -isä nimitystä ).vaan sen olet sinä tehnyt .
Minä toivotan , nim. alahan laputtaa meille tervetulleeksi,
mutta örvelö ei saa kutsua , huomaatko mitään eroa.
Joh. 5:21-23. Sillä niinkuin Isä herättää kuolleita ja tekee eläväksi , niin myös Poika tekee eläväksi , ketkä hän tahtoo .
22. Sillä Isä ei myös tuomitse ketään , vaan Hän on antanut
kaiken tuomion Pojalleen .
23. Että kaikki kunnioittaisivat Poikaa , niinkuin he kunnioittivat Isää ... Joka ei kunnioita Poikaa , se ei kunnioita Isää , joka
on Hänet lähettänyt .
sel. oli totta , että Jeesus , joka oli Sbatin herra , Matt. 12:8.
ja Luuk. 6:5. kunosi sabapin , lakkautti sen olemasta voimassa , kuten Hän lakkautti koko vanhan liiton , jonka merkki sabatti oli , (2 Moos. 31:13,,17. Muiden seremonialakien tavoin sabatti oli asetettu olemaan voimassa Kristuksen ja uuteen liittoon asti .
Gal .3;19 . EIKÄ SE OLE VOIMASSA UUDESSA LIITOSSA
ELI KRISTILLISESSÄ LIITOSSA. Siinä on ohjeena Kristuksen
LAKI. Hänen käskynsä 1 Kor .9:21. (Matt. 28:20 .JOHON EI SISÄLLY SABATTIKÄSKYÄ.
JEESUS SANOI: JUMALAA ISÄKSEEN (KORKEAMMASSA JA ERI MERKITYKSESSÄ KUIN USKOVAT ). Sellainen Hän onkin , ollen "totinen ja iankaikkinen elämä " 1 Joh, 5:20 . Siksi kaikkien tulee KUNNIOITTAA HÄNTÄ , "NIINKUIN HE
KUNNIOITTIVAT ISÄÄ. . Tähän Kristuksen kunnioittamiseen sisältyy kuuliaisuus Hänen säädäkselleen .Että sabatti , Siinain
lain merkki Herran ja Israelin välille , ei ole voimassa Hänen perustamassa uudessa liitossa. . Kristillisen seurakunnan
Jumalan palvelun päivä on viikon ensimmäinen , eli sunnuntai .
Apt. 20:7.
"Isä kehoitti poikaa pyytämään omakseen" Onko se näin raamatussa kirjoitettu.
Te väritätte jatkuvasti raamatunlauseita, minkä pääarkkitehti Paavali aloitti.
Isä anna heille anteeksi, sillä eivät tiedä, mitä tekevät. Nämä Jeesuksen sanat voitaisiin sanoa nykyään meille kaikille, mutta erikoisesti lähimmäisiään tuomitseville ja pilkkaaville lestadiolaissaarnamiehille, ja täälläkin esiintyville uskonhuijareille.
Mikähän ...keleen pääarkkitehti tämä SU oikein on? Taidat olla sama Kristusta vastustava pirun penikka, joka täällä kummittelee kymmenillä nimimerkeillä pilkaten härskisti Jumalaa?
Heh, nosteluttaja. Minulla on kaksi nimimerkkiä, Savon ukko ja lyhennys SU, ei muuta. Huomaan, että itse muuttelet nimimerkkiäsi kuin mustalainen hevosia.
Älä härskisti nimittele toisia pirun penikaksi, se on sinun perisyntisi. Koskaan en ole pilkannut Jumalaa jota rukoilen taatusti úseimmin kuin sinä. Hän on minun kuulijani ja suojelijani. Sinä et tuolla saatan voimallasi sille voi mitään.
Minä arvostelen, jota sinä pilkaksi nimität, Jumalan sana väärinkäyttäjiä ja Jeesuksen nimissä toisia tuomitsevia ja pilkkaajia. Olet äärimmäisiä, joita Jumalamme todella hyväksi katsoo. Sinä et Jeesuksen kelkassa kauan pysy,
Olet sen takajalaksilla. Myllynkivi on kaulaasi sopiva. Olet narsistien kuningas.
Minä kopioin suoraan Rukoilevaisten sivuilla olevasta Bipliasta, jos et sitä usko niin ole hyvä vai,
Hän sanoi sen kaikkien ihmisten puolesta, mutta jos sekään ei ole sinulle totta, en maha mitään.
Käsittääkseni tarkoitat, että tämä Vanhantestamentin uhkaus Jumalan kostosta
on sovitettu Golgatalla niille,jotka uskovat, että Jeesus on ylösnoussut sovittanut heidän kaikki syntinsä,jos he vain katuvat ja pyytävät niistä anteeksiantoa?
Minusta se on raamatun sanoma, enkä näe sille vaihtoehtoa. Niin uskon!
Vihne: Ilman USKOA KRISTUKSEEN, ei ole pelastusta. Eikä lihan saasataisuus uudestisyntymisessä lähde, se (lihan pyhittyminen) on kristinuskon vastaista oppia.
Jokainen valvova kristitty, tuntee ja tietää millaisia Jumalaa vastustavia (synti) voimia lihassaan liikkuu. Lihan saastaisuus katoaa vasta luonnollisessa kuolemassa. Kuinka uskosa ihminen voi mennä niin pimeäksi, että alkaa kuvittelemaan olevansa hyvä!!! Se on käsittämätöntä.
Armosta Jumala armahtaa sen joka uskoo Jeesukseen, siksi että hän rakastaa.
Me jotka Jeesuksessa Kristuksessa olemme, olemme armahdettuja syntisiä, emme suinkaa synnittömiä.Vanhurskaus joka meillä on, se on JEESUKSEN KRISTUKSEN vanhurskaus. Me olemme syntisiä
Ne jotka JUMALAA HENGESSÄ palvelevat, kilvoittelevat USKOSSA Kristukseen tietoisina synneistään. Josta sitten seuraa että lihaa KUOLETETAAN Hengen kautta.
..vaihto-ehto on, että hän kuoli juutalaisena juutalaisten puolesta,,,,ensin....
Minusta tuntuu että su = örvelö . tahi ainakin samaa
asiaa jankuttaa , sinulla on todella väärä oppi .
Jeesus teki uhrinsa kaikkien ihmisten puolesta .
se on tällä hetkellä n.15-20 miljardia , sitä lukua ei
kukaan tiedä tarkkaan , paitsi Jumala , eikä sano .
Nyt voit arvella onko juutalaisia mitenpaljon ?
Ne on ateisti puheitä mitä kirjoitit su.7.9-11.klo 7:48.
Minusta , te ette ole vielä käsitelleet perisyntiä , kuin
yhdessä viestissä, Nim. tekopyhä maailma . Käsittelee
sitä jonkin verran , siis käsittely on kaikki tekemättä .
Milloin , perisynti on meille langennut , se oli silloin kun
Aadam ja Eeva joutuivat syntiinlangeemukseen , ja sitä
kautta sa-ta-nas vaikutti ihmiskuntaan pahoin .
Ensin oli LUOMINEN , sitten oli SYNTIINLANGEEMUS ,
Ja silloin oli ensimmäinen ihmis pari saanut HÄÄDÖN .
Paratiisista , Nytkun joutuivat sieltä pois , ja he alkoivat tekemään lapsia , siinä kävi niin että synti jonka he olivat tehneet , siirtyi heidän lapsiin , Tämä Syntiinlangeemus
oli iso ruljanssi Tämä johtui siitä Kun yksi ihminen oli sen
saanut aikaiseksi , niin yksi ihminen (Jumalan Poika ) saat-
toi sen korjata , mutta perisytiä ei korjattu , vaan se seuraa
jokaisella loppuun asti .
Vaikka , käärme oli maininnut (sa,ta-nas) EI ETTE TE KUOLE
TUNNETTE ,VAIN HYVÄN JA PAHAN KUIN JUMALA .
Tapahtui hengellinen kuolema heti (se tapahtui erilaisten
tekosyiden , ja puolustelujen takia "puiden " taakse piilo-
utunmiseen . Juuri tällä tavalla ilmeni Hengellinen kuolema.
Se oli rikoksiin ja synteihin kuolemista ja Jumalasta eroon joutumista , Ef.2:1-3.
"Teidän pahat tekonne erottavat teidät Jumalastanne. "Jes. 59:2) .
Ruumiillinen kuolema oli sekin synnin seuraus , vaikkakin
se toteutui monia vuosisatoja myöhemmin . Jos syntiinlan -
keemusta ei olisi tapahtunut . Jumala olisi määräajan kuluttua
ottanut ihmiset suoraan bnäkymättömään maailmaan iäiseen
elämään ,ks. 1 Moos. 2:7. kuten Hän otti Eenokin ,ja Eliaan ,ks. 1 Moos 5:24;2 Kun.2:11. Ja kuten kaikki USKOVAT otetaan Kristuksen toisessa tulemisessa ,
1 Kor 15:23, 51-53.
toivon että saat jotain apua .
teuta, kerroppa kuka kertoi aluksi Aatamin ja Eevan tarinan? Heh, oliko hän itse paikalla. Uskotko todella tuohon tarinaan?
En halua pilkata raamatun sanaa, mutta uskon, että kukaan ei todella usko tuollaiseen luomiskertomukseen, muuten kuin "viran" puolesta.
teuta kirjoitti:
"...Minusta , te ette ole vielä käsitelleet perisyntiä ,"
kyllä rikollisen kristinuskon perkeleen perisynti on tiedossa teidän omassa historiassa mm. omien uskovaisten, pikka lastekin tappajana, raiskaajana jne!!!
ET OLE RAAMATUN PAIKKAA OSOITTANUT JOSSA JUMALA TAI JEESUS ON PERISYNNIN ASETTANUT JOTEN SE ON TEIDÄN OMAA RIKOLLISUUTTA.
YRITÄTTE JUMALAN JA JEESUKSEN NIMISSÄ herra epäjumalaanne PALVELLA JA SE EI ONNISTU VAAN PALJASTATTE VAAN ITSENNE JUMALAN, JEESUKSEN JA PYHÄN HENGEN PILKKAAJIKSI JA ITSENNE RIKOLLISUUDEN, MURHAAJIEN, PEDOFIILIEN JNE SUOJELIJOIKSI!
H*Ä*V*E*T*K*Ä*Ä!!!!
YRITÄTTE TODISTAA JEESUKSEN ANTAMAA TIETOA VASTAAN PERKELEEN PERISYNTI OPILLANNE MUTTA TÄSSÄ ON TIETO JOKA TODISTAA TEIDÄT TÖRKEIKSI ATEISTIPIRU VALEHTELIJOIKSI:
16 Mutta Jeesus kutsui lapset tykönsä ja sanoi: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.
JUMALAN VALTAKUNNASSA EI OLE PERISYNTIÄ JA SILLOIN SITÄ EI OLE SEN KALTAISISSA LAPSISSAKAAN!
TEILLÄ ON OIKEUS PALVELLA herra epäjumalaanne, se on Lailla suojattu oikeus JOTEN PALVELKAA SITÄ SIELUTTOMIEN ATEISTIPIRUJEN EPÄJUMALAA SEN OMALLA NIMELLÄ PILKKAAMATTA JUMALAA, JEESUSTA JA PYHÄÄ HENKEÄ!
Tämä perisyntikysymys jakaa ihmiset kahteen joukkoon , siis uskovat.
1. joukko joka katsoo ihmisen näkökulmasta ja ovat aina syntisiä saatananlpsia vahvasti sanottuna.
2. On myös niitä, joka katsovat taivaallisesta näkökulmasta, että Jeesus on ostanut kaikki ihmiset uhrillaan. Eikä enää tarvitse olla niin syntikeskeinen, koska synnistä jatkuvasti todistaminen kertoo siitä, ettälunastus ei ole kunnolla koskettanut. Jeesuksen kanssa ristillä oleva liha on Kristuksen uhrilla mitätöity ja pysyy ristillä saati uskomme sen. Ei pysy, jos ei usko.
Perisyntikysymys ei ketään jaa. Peristynti on niin selvä asia kun kirkas päivä.
Osa porukasta ei vaan käsitä mikä synti on.
He ajattelevat että synti on Jumalan tahdon vastaisia TEKOJA. Kun synti oikeasti on itse Jumalan tahdon VASTAISUUS joka on OLLUT ihmisen GEENEISSÄ heti Eevan ja Aadamin lankeemuksen tapahduttua.
Perisynnittömyys on yhtä mahdoton, kun että päivä olisi yö. Jos ihminen olisi ilman peristyntiä, niin kukaan ei tekisi synnin tekoja, kaikki olisivat pyhiä, eikä Jeesusta olisi tarvittu lainkaan. Jokainen näkee että näin ei ole!!!
Prisynnittömyyden harha on syntyisin ihmisen tarpeesta olla Jumalan kaltainen.
Joka sekin on (yllätyskö lie joillekin) perisynnin seurausta.
Eeva ja Aadan tarttuivat nimenomaan juuri tähän koukkuun:
1. Moos. 3:4 Niin käärme sanoi vaimolle: "Ette suinkaan kuole;
1. Moos. 3:5 vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan."
Älä pelkää en minä riistä sinulta sinun perisyntiäsi.
Vaimon siemen siis rikkipolki käärmeen pään, paitsio sinun kohdaltasi, niinkö sinä uskot? Vai niin, että sinun kohdaltasi, mutta ei muiden.
Ole rauhassa jokainen saa olla perkeleen luoma lapsi jos pakosta niin haluaa, mutta kenellekkään en suosittele sitä, koska Luoja on Luoja.
Toki saisit viedä sen mielihyvin.
Varmaan itseltäsikin antaist pois perisynnin jos se olisi mahdollista, mutta valitettavasti ei ole. Synnin himot ja halut elävät sinunkin lihassasi ja veressäsi omaa elämäänsä kysymättä sinulta lupaa, sille et mahda mitään. Eikä kukaan ihminen.
Ihmetten vaan mikä tekee ihmisestä niin sokean, ettei tunne itsessään vaikuttavia peristynnin voimia ja vaikutuksia. Monet aivan jumalattomat ja epäuskoisetkin tuntevat itsessään vaikuttavat hyvän vastavoimat.
Kuinka uskoa tunnustava voi mennä niin pimeäksi ettei omatunto enää muistuta mistään synnistä? Hurmahenkisissä liikkeissä tätä sokeutta omille synneille esiintyy kyllä ainakin jossain määrin.
Kun sä olet lukinnut itsesi perisynninkoijärveen, niin sulle on turhaa mitään selittää.
Kerran vielä sanon, että tähän asian on kaksi näkökulmaa: Jumalan näkökulma ja ihmisen ja sinä rakastat ihmisen näkökulmaa etkä näinollet tunne totuutta,. Ei aihetta enempään, älä turhaan hiilestä.
KYLLÄ USKON !
Ja sinä et ? kuinka uskot rukoukseen /si , puheeasi on ristiriitai-nen ,käyttäytymistäsi kohti .
Kuka kertoi kysyt? , Pyhä Henki , joka on Jumalan henki ,
oletko koskaan ymmärtänyt sellaista asiaa .
Kaikki kristityt uskovat luomiskertomukseen
juuri niin kuin Raamattu sen kertoo .
He, jotka uskovat eivät tiedä.
He, jotka tietävät eivät usko.
Jeesus ei ollut uskoossa, ei edes hoilannut jossakin laumassa uskontunnustusta MUTTA Jeesus oli ja on Jumalallisuuden tietoudessa Hän oli ja on Isän; Jumalan tahdolle uskollinen ja vahvisti Jumalan Moosekselle antaman Lain meille Uuden Liiton Laiksi.
He, jotka uskovat kieltävät Lain ja samalla kieltävät Jumalan ja Jeesuksen:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
"Ei ole Jeesus vahvistanut
teuta 8.8.2010 12:12
Mooseksen lakia , muuta kiun 10 käskyä kaiken lainen muu mooseksen laki hylättiin 30 jKr.
Sinä et ymmärrä oikeastaan mitään. Miksi räävit poskeasi jatkuvasti ."
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9864171
teuta
14.5.2011 16:22
Ei tuosta ÄLÄ TAPA käskystä , tarvii sen enenpää ymmärtää
kun mitä siinä lukee ..
LAKI ON AINA VOIMASSA EIKÄ VAIN SILLOIN KUN ON MAHDOLLISUUS ETTÄ RIKOS JA SALRIPPI SAATANALLISUUS PALJASTUU:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9818336#comment-50245011
teuta
25.4.2011 19:30
Olen kirjoittanut siitä , toisaalla Se johtuu siitä että
sellainentoiminta on syntiä , ja kaikki jotka nöyrtyvät
pyytämään anteeksi , Se kuuluu Jumalan lakiin että
silloin kun asia ei ole missään kohdissa muitten tie-
toinen , mutta tälläinen henkilö haluaa saada omantun-
tonsa puhtaaksi , hän menee Rippiisän juttusille , sekä
kertoo kaiken hänelle , ja anoo anteeksi , hän saa sen
Jumalan /Jeesuksen nimessä , mutta jos on pienikin
mahdollisuus , tulla ilmi sitä ei voi suorittaa vaan
astuu rikollisoikeus voimaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9864171
teuta
26.5.2011 07:32
vASTAAN KUN OLEN TÄSSÄ. Maallisella lailla ei ole mitään valtaa ,
jne....
teutan ja hänen lahkonsa epäjumalan oppi, Lain asettamisista velvoitteista ei lestadiolaisiakaan ole vapautettu:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9944923
teuta
21.6.2011 18:31
KIITOS VAAN TARJOUKSESTA , MUTTA SULTAHAN JO LOPPUI
KOKONAAN TUO PAHNA TUSKA ., KUN TULI KESÄ JA KÄRPÄSET,
AIVAN OIKEIN OLET KOPIONUT JP :N ASIAN .
SE ON JOKAINEN PEFOFIILI SAA SYNTINSÄ ANTEEKSI , JOS
HÄN KATUU TEKOAAN JA TAHTOO TEHDÄ PARANNUKSEN .
JA ANOO ANTEEKSI /TEKEE RIPIN.
teutan ja hänen lahkon herran tahto:
Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
"Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."
Ristiriitoja on kaikilla. Olkooppa nyt sitten millaisella nimellä mainittu, se henki jonka minä saan rukoukseni jälkeen ristiriidassani. Ihmettelen, miksi te ns. uskovaiset ette usko "tavallisen" pulliaisen " rukouksen tehoon. Onko se kateutta tai itsensä heikoksi tuntemista. Rukoilen jopa tämän palstan keskeisten sovun puolesta. Että joku sanoisi hyvästi toiselle, mutta se on päinvastoin. Onko se paholainen siinäkin välissä. en sitten tiedä kummalla puolella.
Uskominen luomiskertomukseen on tietysti jokaisen oma asia jos se helpottaa.
Vaikka Jumalalle on kaikki mahdollista, mutta se että syötetään apostolien taholta mahdotonta ajatusta. Te vain ummistatte silmänne todellisuudelle.
Örvelö kyllä uskoo, hän ummistaa myös!
Se Vähäkatekismuksessa, jonka minä opettelin ulkoa 1950- luvulla (Tosin pakon edessä ,koska koulussamme oli hyvin uskonnolinen opettaja) ei Luther ainakaan minun mielestäni tee itsestään Jumalaa) MISSÄHÄN KOHTAA SIINÄ ENSIMMÄISESSÄ KÄSKYSSÄ,TAI SEN SELITYKSESSÄ HÄN NÄIN OLISI SANONUT? Kyllä ei tarvita kovinkummoista järjenjättiläistä,joka ei tajuaisi, et-
tä ei hän suinkaan ITSEÄÄN tarkoittanut kirjoituksellaan ( Minä olen Herra sinun
Jumalasi.....jne.
Katselin tuossa muutama päivä sitten netistä tätä uusinta versiota 10-käskystä!
Kyllä oli hämmästykseni todella suuri, kun huomasin ainakin joidenkin käskyjen suhteen, että kylläpä oli "uusi tulkinta" todella omituinen??? Vaikka en mielestäni ole mikään tiukkapipoinen, enkä omasta mielestäni lähelläkään "pelastunutta", niin uusi versio tuntuu kyllä täydellisten "pässinpäiden" aikaansaanokselta!!!
Liekkö Raamatun uusittujen painosten suhteen tilanne sama, joita on tehty
vuosisatojen ja -tuhansien aikana moniaita kertoja? Sitäpaitsi Raamattu on
koottu ns. pyhistäkirjoituksista, joka ovat olleet monilla alkukielillä kirjoitettuja.
Mimmoisia kielineroja kyseiset kääntäjät lienevät olleet ? Toivottavasti eivät vaan
olisi kääntäneet joitakin kohtia väärin?
Olisi todella mielenkiintoista nähdä ensimmäinen Raamatunpainos ja verrata
sitä nykyiseen???
Ei mitään uutta auringon alla, mitä on joskus ollut tulee vastakin oleman!!!
Niin olisi , Jo sen tähden kun , Mooses kirjoitti kaiken ylös ,
1447 eKr . ja ne oli Pyhän Hengen valaisimia tietoja , eli
n. 3458, takasin tästä päivästä .
Koko Maailman vanhin Raamattu on Vatikanissa . v. 700 jKr.
Pariisissa ja ; Pietarissa on kummassakin n. 1000 jKr.
Se vanhempi tuhoutui Juutalais vanon aikana n. 1942. se
olin. 800 jKr.
suomessa on 1642 painos alkuperisin , ja mullakin on sen
jäljennös. joka on painettu jo valokopiolla 1/1. Sitä ei ole
muutettu tippaakaan ,. saat tietoja jos tarvitset.
Egyptissä Aleksantriassa oli raamatun käännös ja kirjoitus
paikka , sitä sanottiin Raamattu talosi . Siellä oli kaikista
Israelin sukukunnista yhteensä 70 kääntäjää , Se oli toimin-
nassa n.248. eKr. --ja vielä kauan Jeesuksen jälkeen .
Siellä ammatti ihmiset laittoivat Makuksen Evankeliumin,
oikein kirjoituksen kanssa hieman lyhyempään malliin ,
se on monta luku lyhyempi kuin muut, Mutta siinä silti
kaikki se tieto joka pitääkin.
Matteus on kirjoittanut 28 Lukua mutta ei se olekaan ehtinut
käydä Egyptissä , lyhennykesllä. ( Matt. oli myö tarkenpi kirjoittaja ) . Ja hän oli tullimies ennemmin joten osasi kyllä
varmasti kirjoituksen , koska oli sillä aiemmin saanut elantonsa.
kissamies47 kirjoitti:
"....ei Luther ainakaan minun mielestäni tee itsestään Jumalaa) MISSÄHÄN KOHTAA SIINÄ ENSIMMÄISESSÄ KÄSKYSSÄ,TAI SEN SELITYKSESSÄ HÄN NÄIN OLISI SANONUT?"
Eikö siihen aikaa opeteltu käskyt ulkoa????
Se on saatanallisuuden kummaa, että osaatte kyseen alaistaa katekismuksesta tarkistettavissa olevia asioita!!!
Olen usein kirjoittanut, että Jumalan ja Jeesuksen Omalla Sanalla antama ei ole tätä alla olevaa käsky raamatussa; MUTTA SIINÄ PERKELEEN PERISYNTISTEN KATEKISMUKSESSA SE ON NÄIN:
ENSIMMÄINEN KÄSKY:
"Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."
Kun Jumala ja Jeesus ei ole tuota käskyä antanut niin kyseessä on perisyntisten herra epäjumalan antama käsky.
herra Luder/Lutherin katekismus; epäjumalan ensimmäinen käsky:
"Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."
HUOMAA, tuossa herra Luther tekee itse itsestään herra (epä)jumalan.
"Minä olen Herra," = herra Luder/Luther jota pitää jumaloida
"sinun Jumalasi" = sinulle itse itsensä herra epäjumalaksi nimitys!!!!
"Sinulla ei saa olla muita jumalia" = siis herra epäjumalan käskystä et saa palvella Jumalaa ja Jeesusta!
ILMEISESTI OLET USKONUT HUOLELLISESTI herra epäjumalasi KÄSKYN OSAA JOSSA hän KIELTÄÄ SINUA PALVELEMASTA JUMALAA JA JEESUSTA!
Mutta , örvelö kyselee sitä sen tähden , vain että pääsee
pulputtamaan ,,se oli kirjapanossa tapahtunut pilkku virhe
joka häntä on mussutanut jo 2 vuotta,
Mitä muuten tulee tuohon ensimmäiseen käskyyn , kyllä
siinä' on käännöksessäkin asia pysynyt paremmin kuin
uusimmassa katekismuiksessa .kerron 1992 painoksesta
tarkkaan sanottuna niinkuin Jumala sen sanoi. Minä olen
Herra sinun Jumalasi , joka johdatin sinut pois Ekyptin , orjuudesta. Sinulla ei saa olla muita jumalaia "Älä tee
itselles patsasta äläkä muutakaan jumalankuvaa , älä sitä
mikä on ylhäällä taivaalla Älä sitä mikä on alhaalla maan
päälllä , Äläkä sitä sitä mikä on vesissä , maan alla .
Ei kukaan ole sinun rukoustasi aliarvioinut , vaan sitä
että et itse uko sen saman Hengen ilmoitukseen , joka
on rukouksesi kohteena . Tarkoitan tässä sellaista että
sinä kysyt kuka on se on joka ilmoittaa esim. Aadamin ja Eevan
toiminnan , ellei Hän joka loi heidät.
Apostolit elivät noin 5700 vuotta myöhemmin , kuin Luominen
siinä suhteesa vähän kaukana , maallisesti ajateltuna.
Mutta varmasti kaikki tapahtui juur4i siten kuin ne on kerottu.
Niin totuus on tarua ihmeelliseni , minä olen rukoillut itase,
vaikka me rukoilemme Samaa Jumalaa , uskon myös
rukouksen voimaan aina. Mutta minä rukoilen sitä , joka loi
Aadamin ja Eevan , ja siihen samaan Hengeen joka ilm -
oitti kaiken Raamatun kirjoittajalle .
tuo NOIN sana on totta!!!
"....Apostolit elivät noin 5700 vuotta myöhemmin...."
Luther on tiivistänyt ns.Mooseksenlain muillekkin kuin Juutalaisille ymmärretävään muotoon! Emmehän me ole olleet koskaan esim. EGYPTISSÄ ORJUUDESSA!
KAIKKI MUU MIKÄ KYSEISESSÄ LAISSA ON OLEELLISTA JA TÄRKEÄÄ SISÄLTYY KYMMENEEN KÄSKYYN!!!
Sanokaa "rakkaat veljet ja sisaret" olisikko näissä käskyissä yhtäkään, jonka voisi heittää "huitsin nevadaan" Ja jos on , niin mikä se olisi?
TARKOITAN NIMENOMAAN VANHEMPAA KATEKISMUSTA!!! En tämän 1992- vuoden muunneltua versiota, jossa vaikuttaa ainakin joidenkin käskyjen osalta
kynänvarressa olleen itse "pääbelsebuubbi!!!"
kissamies47 Häh!!!
Miksi sinä tahallasi pilkkaat Jumalaa, Jeesuta ja Pyhää Henkeä???
kirjoitit:
"Luther on tiivistänyt ns.Mooseksenlain muillekkin kuin Juutalaisille ymmärretävään muotoon! Emmehän me ole olleet koskaan esim. EGYPTISSÄ ORJUUDESSA!"
Emme ole todellakaan olleet Egyptissä orjuudessa MUTTA OLETKO IHAN VARMA, ETTEI SINUNKIN SUKUJUURISSA OLE SIELLÄ OLLEITA???
YMMÄRRÄTKÖ MITÄ "kunnioita isää ja äitiä" KÄSKY TARKOITTAA???
YMMÄRRÄTKÖ SINÄ, ETTÄ SEN herra epäjumalaksi ITSE ITSENSÄ NIMITTÄNYT Luder/Lutherin OPIN MUKAAN ON RIKOLLISET LAHKOLAISET TAPPANEET OMIA USKOVAISIA, PIKKU LAPSIAKIN???
KUINKA PALJON OLET KIRKOLLISVEROJA MAKSANUT JA LÄHETYSTYÖTÄ TUKEMALLA MURHIA TILANNUT, ETTÄ OLET PÄÄSSYT OSALLISEKSI "ME USKOVAISET" RYHMÄÄN JUMALAN, JEESUKSEN JA PYHÄN HENGEN PILKKAAJAKSI???
http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia."
http://www.huffingtonpost.com/huff-wires/20091018/af-nigeria-child-witches/
LUE TARKOIN, SINULLE, herra epäjumalanne antama käsky. KUINKA PALJON JUMALAN JA JEESUKSEN TAHTOA TÄSTÄ LÖYDÄT????:
Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
"Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."
TUOLLA HIUKAN FAKTAA herra epäjumalasi OPIN SEURAUKSISTA. En laita suomessa tehtyhjä rikoksia sillä en halua herättää katkeruutta urien omaisille, sukulaisille ja ystäville:
http://paranormal.se/topic/haxprocesserna.html
korjaus:
TUOLLA HIUKAN FAKTAA herra epäjumalasi OPIN SEURAUKSISTA. En laita suomessa tehtyjä rikoksia sillä en halua herättää katkeruutta uhrien omaisille, sukulaisille ja ystäville:
http://paranormal.se/topic/haxprocesserna.html
örvelö , hän ei pilkannut lainkaan Jumalaa js Jeesusta .
vaan sinun trietotes ei pidä paikkansa .et ymmärrä .
sinusta pilkka on sitä että se tulee sinun ajatusta vasten
ja sillä ei ole mitään merkitystä pilkan suhteen .
Oletko IMAAMI ja äärisuunnan vahva kannattaja sellainen? Minkä vuoksi hyökkäät noin voimakkaasti kristinuskoa vastaan? Sinultahan ei puutu muuta,kuin itsemurhaiskijän räjähdevyö ympäriltäsi, sillä niin on kiihkeää sinun häirintäsi!
Jätä edes uskovat ihmiset rauhaan? Mitä pahaa ne ovat sinulle henkilökohtaisesti tehneet? Turhaa riitaa ja epäsopua vaan lietsot nimimerkki: n-d.rt.
Jos minua haluat terrorisoida niin anna vaan palaa!! Minä olen vielä syntisäkkitasolla,joten panssarini kyllä kestää noin heppoiset kanuunan kuulat!!
Sanasi ovat kuin tuulen huminaa korvissani,joten poltat ruutiasi turhaan!!
Sukujuureni ovat Saksalaisista palkkasotureista, jotka tulivat 30-vuotisesta sodasta
Hakkapeliitojen mukana Suomeen! Joten murhamisten jälkeläinen olen!
EHKÄPÄ JUURI SIKSI LUTHER FANI!!
Uskon lähes kaiken minkä kirjoitat uskotko .
mutta en usko juuri mitään ,mitä örvelö kirjoittaa .
olen piilottanut ketjuun sen Jeesuksen sanoman mitä
Hän teki LAKI ASIOISSA , ja niin päin pois.
Olet teutan kanssa samaan sieluttomien rikollisuuden kuuluva ateistipiru.
Kirjoitatte Jumalan ja Jeesuksen Nimissä omia uskovaisia, pikku lapsiakin tappaneen lahkon oppeja Heitä ja Pyhää Henkeä pilkaten!
SE ON aitoa lestadiolaisuutta MUTTA LOPETTAKAA JUMALAN, JEESUKSEN JA PYHÄN HENGEN PILKKAAMISET!
TEIDÄN herranne katekismuksessa on älä tapa käsky. Petätte omaa herraannekin eli olette pahempia kuin kyykäärmeen sikiöt ja SKRP tulee tarkoin seurata toimintaanne sillä se on suomalaisille vaarallista. Kaikki yhteiskunnalle vaarallisuudet tulee ilmoittaa poliisille.
Vastaus: ,m.f,w. nimimerkille(kummasti vaihtelet nimimerkkiäsi?)
Ateistipiru taidat olla itsekkin?
Se on tosin totta, että IHMISET ovat uskonnon varjolla tehneet paljon pahojakin tekoja. Mutta se ei ole JUMALAN ,RAAMATUN ,EIKÄ ,KRISTINUSKON VIKA.
Tämä johtuu paholaisen riivaamien ihmisten tekemisistä !
Ihmisessä asuu joku geeniprimässämme oleva paha, ja jos sen päästää valloilleen, niin silloin tapatuu kamalia asoita.
Tästä esimerkinä NATSISMI JA KOMMUNISMI !
Hitlerin tuhatvuotiseksi suunniteltu valtakunta kesti vaivaiset 13-vuotta,mutta jo siinä ajassa se aiheutti kymmenien miljoonien ihmisten kärsimyksen ja kuoleman!
Samoin oli kommunismin laita, jonka ateistinen oppi rimpuili sentään 70-vuotta!
Sekin aiheutti samaten suunattomat kärsimykset noin 20-30 miljoonalle ihmiselle!
Suurimmalle osalle näistä ennenaikaisen ja tuskallisen kuoleman!!!
Olivatko nämäkin hirmutyöt kristinuskon ja Lutherin vika??,( ARVOISA KAIKKITIETÄVÄ???)
Pieni neuvo kyseiselle "nimimerkkien vaihtelijalle": JOS HALUAT PAREMMAN
MAAILMAN,niin maallisella kuin hengellisellä tasollakin,NIIN ALOITA PARANNUKSEN teko ITSESTÄSI, ÄLÄKÄ SYYTTELE PELKÄSTÄÄN TOISIA
IHMISIÄ JA HEIDÄN USKOAAN!!! SAMA KOSKEE MEITÄ KAIKKIA IHMISIÄ!!!
Mielestäni Raamatun sanomaan uskominen ja uskoon tuleminen tapahtuu henkilökohtaisella tasolla!!! Jokaisen ihmisen on otettava HENKILÖKOHTAISESTI
RAAMATUSSA LUVATU PELASTUSSANOMA OMAKSEEN JA USKOTTAVA SIIHEN!
Toki jo uskossa oleva toinen ihminen voi opastaa ja neuvoa uskonnollisista asi-
oista kiinnistunutta ihmistä, mutta lopullinen valinta on henkilökohtainen!
Kenestäkään ihmisestä ei saa väkisin uskovaa, vaan hänellä täytyy olla vilpitön halu muuttua. Vain ja ainoastaan JUMALANARMOSTA ME PELASTUMME!!!
Eihan sinne kannettu vesi kaivossakaan pysy!!!
Kissa m. -47 :lle.
Jos lapsi on pienempi , hän on taivaskelpoinen ,niin kauan kuin
on tullut siihen ikään että tajuaa synnin teon , silloin vasta tulee.
sellaisia syntejä esiin jotka voi kadottaa , Ja perisynti kuuluu
siihen katekoriaan , että Kristus sovitti ne ,
LLL:n sanoo että lapsi voi olla huoleti n.7 vuotiaaseen asti
jolloin jos Kuolema saavuttaa jonkin asian takia on hän
autuas ja pyhä ,,,vasta silloin kun on taju tehdä syntiä eikä
korjaa , on epäilyksesi mahdollinen . Siis jos lapsi kuolee ,
nuorenpana , voidaan sanoa etta hän on taivas kelpoinen .
Sinulla on aika hyvä muisti. -47..
LLL sanoo... mutta mitä Jeesus Omalla Sanallaan ilmoitti ei ilmeisesti sinua kiinnosta!
Kyllä , mutta se ei ole mikän ehdoton sana , koska sitä ei läydy
läheskään kaikista kohteista , omana niinkuin sinä koetatat .
määritellä ..Ei mikään imisen määritys ole mitään .
Vaan Jumalan /Jeesuksen mukaan on asia oikein ,
siksi olen katsonut , että koko Raamattu on Jumalan sanaa.
tarkoitit epäjumalan sanaa!!!
esim. Paavali jota Luder/Lutherin rinnalla jumaloi epäjumalana katolaisten kätyrinä ei ole mikään Jumala vaan rikollisten epäjumala jonka toimesta tapettiin rikollisen kristinuskon ensimmäinen marttyyrikin. Jostain, selvästä syystä rikollisen kristinuskon rikollisilla uskovaisilla on tappaminen aina aseena osoittaakseen epäjumalallensa rikollisuuden orjuuttaan:
herra epäjumalanne käsky:
Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
"Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."
Jos mielestäsi raamatussa kaikki on oikein niin miksi lisäätte siihen rikollisuuden herra epäjumalan oppeja???
"lapsikaste" jota ei raamattu tunne on rikollisen lisäys
"kummi" sanaakaan ei edes väärennetty raamattu tunne
"hätälapsikaste" on lisäys
"kolminaisuusoppi" on lisäys
"perisyntiä" ei raamattu tunne vielä mutta ehkä jo seuraavassa raamatun väärennöksessä sekin on
"Jumalan asettama avioliitto" puuttuu raamatusta
eikä Hän sitä asettanut
"rippi" sanaa ei ole raamatussa, rikollisten oma epäjumalallinen rituaali
"rippisalaisuus" ei ole raamatussa, sillä suojataan lahkojen sisällä olevien rikollisia joutumasta oikeuden eteen...
jne jne...
Kuitenkin me emme ole tehneet yhtäkään Raamattua .
Ja jotenkin olen aavistamassa että et sinäkään , sinulla
vain pahoja kujeita , älä sano paremmin , koska et pysty ,
oletko sitä mieltä, että sulla olisi edes pieni mahdollisuus
laittaa asioita kasaan kuin eimerkiksi Luther: Ei pienintäkä- än ,ne jää sulle pilkaksi kaikki yritykset ..en paremmin sano .
n.m,e,
Käydään nämä väitteesi läpi. Varmaan ymmärrät sen, että asioilla voi olla synonyymejä ja toinen momentti: Asiayhteydestä voidaan antaa laajemmalle selvityksenne yksinkertaisempi nimi. Tältä pohjalta.
Lapsikaste, voidaan perustella seraavasti. Ympärileikkaus annettiin Aabrahamille vanhurskauden merkiksi ja Jumala käski antaa sen jokaiselöle poikalapselle kahdeksan päivän vanhana.
39. Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä - keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
Nämä kääntyneet ja parannuksen tehneet ihmiset olivat tulleet vanhurskaiksi ja heille annettiin kaste siitä merkiksi, taas tämä vanhurskauden merkki voidaan antaa lapselle ympärileikkauksen mallin mukaan.
Sanaa kummi, raamattu ei tunne. Silloin perheyhteys on ollut laajempi ja sitä korvaamaan on otettu kummius, että mahdollisesti orvioksi jääneelle lapselle olisi joku joka hänestä huolehtii. Ei siis epäuskonnollinen toimenpide.
Hätäkaste on säädetty siksi, että synnytyksen välittömyydessä kuoleva lapsi saa nimen ja vanhemmat voivat uskoa pelastukseen, kun on niinn paljon heikkoa uskoa tällä alueella. Se on siis tärkeä vanhemmille, joillekkin.
Kolminaisuus on pätevästi johdettavissa jo luomiskertomuksesta. Alussa Jumala loi, siinä on Isä. Jumala sanoi.. Siinä on Jumalan Sana, joka evankelista Johanneksen mukaan on Jumalan poika, elävä Sana.
Pimeys oli syvyyden päällä ja Jumalan Henki liikkui, siinä on kolmas persoona Jumalan Henki eli Pyhä Henki.
Perisynti eli synninlankeemuksen seuraukset sanottiin Paratiisissa. Otsa hiessä leivän syöminen, kuoleminen synnytyskivut.
Avioliittoa suoraan raamatussa ei ole, mutta Jumalan sana. Ihmisen ei ole hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva. Siinä sanottiin avioliiton syntysanat. Lisääntykää ja täyttäkää maa viittaa avioliiton yhteenliittämiseen.
Sanaa Rippi, ei löydy raamatusta, mutta Jaakobin kehotus tunnustaa synti toiselle ihmiselle sekä kohta, Missä asiassa kaksi teistä sopii maanpäällä siis rukoillen. Näistä voidaan johtaa ajatus ripittäytymiseen ja niiden vieminen Herralle rukouksessa.
Rippisalaisuus on luettavissa : Sananl 11:12. Joka lähimmäistänsä häpäisee, se on hullu, mutta toimellinen mies on vaiti.
13. Panettelia ilmoittaa salaisuuden, vaan jolla on uskollinen sydän, hän salaa sen.
MIHIN NE JUMALAN JA JEESUKSEN OMAN SANAN OSOITUKSET JÄIVÄT???
Seliseliselityksesi ovat kuin suoraan herra epäjumalanne rikollisuuden käsikirjasta!
39. Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä - keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
MISTÄÄN ET LÖYDÄ TUKEA LAPSI- JA HÄTÄLAPSIKASTEELLE!
Yrität epätoivoisesti käyttää ei Jumalan tai Jeesuksen Omaa Sanaa raamatun kohtia onnistumatta sillä JEESUS ON OMALLA TEOLLAAN OSOITTANUT, ETTÄ LAPSIA TULEE SIUNATA JA ETTÄ TOISIN LAPSIA KOHTELEVILLE JEESUS OPETTAA KUINKA MYLLYNKIVIÄ KÄYTETÄÄN!!!
HUOMAA! Että mainitsemasi raamatunkohdassakaan ei edes anneta edes oikeutta kastaa OMIA USKOVAISIA, PIKKU LAPSIAKIN TAPPANEEN RIKOLLISUUDEN TOIMESTA KETÄÄN RIKOLLISUUDEN JÄSENYYTEEN RAHOITTAMAAN RIKOLLISUUTTA.
Ja kaikki muutkin selityksesi ovat herrasi perC:stä revittyjä rikollisuuden oppeja!
Kai sinä itsekkin näet, ettei teille kelpaa Jumalan ja Jeesuksen Oman Sanan Lait ja Opetukset mutta niinkuin uskovaiset yleensä niin teille kelpaa herra epäjumalan tahdon osoitukset ja olette valmiit tappamaan ja tapattamaan ja tukemaan rikollisia milloin vaan herra käskee!!! Kirkollisveroja ei Jumala eikä Jeesus perinyt mutta epäjumala palveleja ja lähetystyö rikollisuutta tukevat uskovaiset TILAA MURHIA Jumalaa, Jeesusta ja Pyhää Henkeä pilkaten!!! HÄVETKÄÄ!!!
Rippi ja salarippi rikollisuuden selityksesi ovat myös suoraan rikollisten käsikirjasta. Et osoittanut yhtää Jumalan ja Jeesuksen Oman Sanan tiedolla, että RIKOLLISIA PITÄS SUOJELLA RIKOLLISILLA RIKOLLISTEN RITUAALEILLA!
JOKAINEN SANA JA OPPI raamatussa JOTA JUMALA TAI JEESUS EI OLE ITSE ANTANUT EI OLE HEIDÄN ANTAMAA TIETOA vaan perkeleen herra perisyntisten JUMALAA, JEESUSTA JA PYHÄÄ HENKEÄ pilkkaavien oppia! PYYHKIKÄÄ POIS KATUSMUS katekismuksestanne JOKAINEN JUMALAN JA JEESUKSEN SEKÄ PYHÄN HENGEN NIMI JA KORVATKAA NE herra Luder/Luther nimellä KUN ETTE EDES SAA PALVELLA Luder/Lutherin käskystä JUMALAA JA JEESUSTA!
Lutheri asetti itse itsensä epäjumalaksi ja puhdisti pois Jumalan ja Jeesuksen Lain ja opetukset!!!
herra Luder/Lutherin katekismus; epäjumalan ensimmäinen käsky:
"Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."
HUOMAA, tuossa herra Luther tekee itse itsestään herra (epä)jumalan.
"Minä olen Herra," = herra Luther jota pitää jumaloida
"sinun Jumalasi" = sinulle itse itsensä herra epäjumalaksi nimitys!!!!
"Sinulla ei saa olla muita jumalia" = siis herra epäjumalan käskystä et saa palvella Jumalaa ja Jeesusta!
JOKAINEN uskovainen, JOKA TIETÄÄ/TUNTEE RIPPI TAI SALARIPPI RITUAALEILLA LAKIA VASTAAN SUOJATUN RIKOLLISEN ON VELVOLLINEN ILMOITTAMAAN ASIASTA POLIISILLE.
SELLAISTA RIPPI-ISÄÄ EI OLE RIKOLLISEN KRISNTUSKON PALVELUKSESSA JOLLA ON JUMALAN TAI JEESUKSEN ANTAMA OIKEUS ANTAA RIKOKSIA ANTEEKSI ESIM. PEDOFIILI RIKOLLISUUDESSA.
SELLAINEN RIPPI-ISÄNÄ ESIINTYJÄT OVAT MYÖS JOKO OMASTA TAI TOISTEN TAHDOSTA ILMOITETTAVA POLIISILLE. RIKOSTEN, KUTEN MURHAT, PEDOFIILI JNE SOVITTAMINEN EI OLE RIKOLLISTEN TOISILLEEN ANTEEKSI ANNETTAVISSA OLEVIA RIKOKSIA VAAN NE OVAT IHMISOIKEUKSIA SUOJAAMAAN TARKOITETTUJEN LAKIEN ALAISUUTEEN KUULUVIA ASIOITA.
Jokainen järkevä ymmärtää, että on vaarallista koko maailmalle, JOS RIKOLLISET JAKAA ANTEEKSI RIKOKSIA TOISILLEEN!!!
Minulle koko raamattu on Jumalan sanaa. Jos nämä kohdat, jotka toin esille, eivät sinulle kelpaa, ongelma ei ole minun.
Mitä on perisynti, siinäpä hyvä kysymys. Mitä Raamattu sanoo synnistä:
Roomalaiskirjeen 5:12:ssa sanotaan, että ”Sentähden, niinkuin yhden ihmisen (Aadam) kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet ”.
Mikä on tämän mukaan synnin "palkka"?
Ota huomioon, että MITÄ väärennetty raamattu sanoo JA MITÄ JUMALA JA JEESUS SANOO ON ERI ASIA!!!
JOKAINEN SANA JA OPPI, JOTA JUMALA JA JEESUS EI OLE OMALLA SANALLAAN ILMOITTANEET EI OLE HEIDÄN SANAA!
Vain Jumalaa, Jeesusta ja Pyhää Henkeä pilkkaamaan koulutetut uskovaiset uskovat että herra epäjumalan sana muka oli JUMALAN JA JEESUKSEN SANAA!!!
JOKAINEN, JOKA EI OLE SYNTIÄ TEHNYT ON SYNNITÖN!
JUMALAN VALTAKUNNAN KALTAISESSA LAPSESSA EI OLE SYNTIÄ EIKÄ PERKELEEN PERISYNTIÄ KOSKA SELLAISTA SYNTIÄ EI JUMALAN VALTAKUNNASSA OLE, VAI MISSÄ ON TODISTEET ETTÄ TAIVAASSA OLIS SYNTIÄ JA PERISYNTIÄ???
JOKAINEN LAPSEN SYNTISEKSI JA PERISYNTISEKSI OSOITTAMINEN ON NÄIN OLLEN VÄÄRÄÄ TODISTUSTA, JA VÄÄRÄN TODISTUKSEN ANTAMINEN ON RIKOS/SYNTIÄ!
uskomiset JA TOTUUS ON EROTETTAVA TOISISTAAN!
Perisynti opilla. sitä ilmoittamatta pyritään todistamaan että Jumalan Valtakunta on syntinen mutta niin ei ole VAAN SE PERKELEEN PERISYNTISYYS ON JA ASUU RIKOLLISESSA herra epäjumalan opissa!
Olen täysin samaa mieltä , noin se on ja pitää olla
örvelö kinaa lämpimikseen , se on tuo sekava nim.
Noniin...
SIIS SITÄ LAPSIKASTE MÄÄRÄYSTÄ EI OLE JUMALA TAI JEESUS ANTANUT
JA
SITÄ PERISYNTIÄ EI JEESUKSEN ANTAMAN TIEDON MUKAAN OLE JUMALAN VALTAKUNNAN KALTAISISSA LAPSISSA KUN SITÄ EI OLE JUMALAN VALTAKUNNASSAKAAN.
NÄIN OLLEN TIEDÄMME, ETTÄ LAPSIKASTE RIKKOO JUMALAN JA JEESUKSEN LAKIA JA OPETUKSIA.
JA
TIEDÄMME, ETTÄ LAPSIA EI TULE KASTAA EDES LAPSIA TAPPANEEN RIKOLLISUUDEN TOIMESTA RIKOLLISEEN JÄRJESTÖÖN KOULUTETTAVAKSI RIKOLLISIKSI!
ETSIKÄÄN MYLLYNKIVEN KÄYTTÖ OHJEET RAAMATUSTA, SE ON JEESUKSEN ITSENSÄ ANTAMA KÄYTTÖ OHJEINEEN.
muistakaa:
väärän todistuksen antaminen ja levittäminen ovat rikoksia!!!
Raamatun mukaan synnin palkka on kuolema. Me kaikki kuolemme sen tähden koska olemme perineet syntisyyden Aadamilta. Hän jätti sen perinnöksi kaikille jälkeläisilleen. Hänhän sai jälkeläisiä vasta syntiinlankeemuksensa jälkeen. Tätä voisi verrata kakkuvuokaan johon on tullut lommo. Tämä lommo näkyy kaikissa kakuissa jotka sillä paistetaan, samoin on tämän Aadamin "lommon" eli synnin laita. Se on periytynyt meille kaikille. Siihen me emme voi vaikuttaa millään tavalla. Tämä on se ns. perisynti.
Raamattu erottaa perisynnin ja tahallisen synnin, synninteon jota henkilö katuu ja synnin harjoittamisen.
Aivan oikeassahan sinä tuossa lapsikaste asiassa olet. Raamattu eli Jumalan sana ei opeta lapsikastetta, vaikkakin se meillä yleisenä käytäntönä valtakirkossammekin on. Ensinhän tuli opettaa ja opetettavan tulee ymmärtää asia ja sitten uskoa siihen. Hänen tulee tehdä oma tietoinen valinta kasteelle menemisestä. Näin Raamattu meitä opettaa. (Mat 28:19,20; Apt 2:41; Apt 8:12)
Ikävä kyllä tuossa perisyntiasiassa sinun tulee kyllä vielä tutkia Raamattua paremmin, jotta opit sen ymmärtämään.
Lapset kastettiin Corneliuksen perheessä , aivan samoin kuin
aikuisetkin , siinä sanotaan , että (siis Apt. 10 heti alussa miten)
se tapahtui siten että Jeesus lähetti Pyhän Hengen heidän
luokseen , kun pienet lapsetkin saivat Hengen lahjan samalla
kuin kaikki siinä olevat ihmiset saivat sen lahjan .
Tämä tapahtui n.32. oikaistua aikaa .. Kun Pietari näki mitä
tapahtui , Hän sanoi kastakaa kaikki , kukaan ei voi kieltää
etteikö se ole takoitettu .
Mitä örvelö ajattelee jos tämä ei sovi käskyksi Jeesukselta
pietarille. ja kaikille läsnä olijoille . siinä kastettiin myös 2
pakanaa joilla ei ennen ollut mitään uskovaisten tietoa
mutta kun he oliat olleet apuna noutamassa PIETARIA
Pyhä Henki antoi lahjansa myös heille .
Minä kun puhun lapsikasteesta tarkoitan tätä vauvakastetta mikä valtakirkossamme on käytössä. Se ei ole raamatun opetuksen mukainen, sillä vauva ei ymmärrä asiaa, eikä siis pysty uskomaan Jeesuksen lunastusuhriin ja valtakunnan hyvään uutiseen. Hän ei voi siten tehdä tietoista valintaa.
Raamatussa ei esitetä kastettaville mitään ikärajaa. Kastettavan tulisi kuitenkin ymmärtää selvästi Raamatun perusopetukset ja tajuta, mitä kaste merkitsee. Vesikaste on ulkonainen vertauskuva siitä, että kastettava on kokonaan, varauksetta ja ehdoitta vihkiytynyt Jeesuksen Kristuksen kautta tekemään Jumalan tahdon. Ymmärtääkö kastettava vauva tämän?
Jeesus siunasi lapsia ja lapsia kaltoin kohteleville Jeesus suositteli myllynkiviä. Kyttöohje on raamatussa.
ja
Suomen Perustuslaki on voimassa:
SUOMEN PERUSTUSLAKI:
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
2 luku
Perusoikeudet
6 §
Yhdenvertaisuus
Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.
Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.
7 §
Oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen Jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa eikä muutoinkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti. Henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Rangaistuksen, joka sisältää vapaudenmenetyksen, määrää tuomioistuin. Muun vapaudenmenetyksen laillisuus voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Vapautensa menettäneen oikeudet turvataan lailla.
KENELLÄ ON OIKEUS JUMALAN VALTAKUNNAN KALTAISEN LAPSEN PAKKO KASTEMISEEN JA PAKKO KOULUTTAMISEEN RIKOLLISEN JÄRJESTÄN RAHOITTAJAKSI?
Perustuslain 11 §:n mukaan "Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen."
JA
SUOMI ON ALLEKIRJOITTANUT USEITA KANSAIN VÄLISIÄ IHMIS OIKEUKSIA JA LASTEN SUOJELUA KOSKEVIA SOPIMUKSIA joita lapsia tappaneen rikollisuuden rikolliset rikkovat!
Siis kaikki selvät faktat osoittavat että lapsikasteet rikkovat Lakeja ja sopimuksia JA VAIN JA AINOASTAAN LAPSIA TAPPANUT RIKOLLISJÄRJESTÖ ON KAIKEN RIKOKSIEN TAKANAOPPEINEEN.
JUMALAN VALTAKUNNAN KALTAISISTA SYNNITTÖMISTÄ JA PERISYNNITTÖMISTÄ LAPSISTA EI TULE RIKOLLISEN PAKKO LAPSIKASTEESSA MUUTA KUIN LAPSIA TAPPANEEN RIKOLLISUUDEN RIKOLLINEN JOS LAPSI VARTUTTUAAN ITSE TEE PARANNUSTA.
"Arviosa" nimierkkien vaihtelija!
Olet todennäköisesti Teosofi: ns järjellä uskonasioita selvittämään pyrkivä ihminen?
Valitettavasti meidän ihmisten älykkyys ja järki eivat pysty näitä asiota pelkällä järjellä ratkaisemaan!!! Jos näin olisi niin varmaan kaikki ihmiset olisivat uskossa? Jostain syystä Jumalanvaltakunta on meiltä ihmisiltä salattu siinä suhteessa, että AINOASTAAN lapsenomainen USKO RAAMATUN SANAAN meidät
AINOSATAAN PELASTAA JA SEKIN TAPAHTUU JUMALAN ARMOSTA!!
Tulkintasi Katekismuksen ensimmäisestä käskystä jo osoittaa, kuinka ns. järkeilyllä, saadaan mitä kummallisimpia älynväläyksiä "totuuksia" aikaiseksi"?
Itse en ole ainakaan koskaan käsittänyt ensimmäitäkäskyä niin ,että Luther
olisi sitä kirjoittaessaan tehnyt itsestään Jumalan.
En ymmärrä mitkä ovat tavoitteesi,kun samaa kopiota päivastä toiseen tykität
näille sivuille? Jos olet teosofi, niin tunnet varmaan Raamatn kannesta kanteen?
Oletko ehkä funtsinut, että kun samaa litaniaa toistaa tuhansia kertoja , niin sillä tavalla saa ihmiset aivopestyä? Keksi välillä jotain tehokkaampaa keinoa,jos
tavoitteesi on vieroittaa ihmiset pois uskostaan!! EPÄILEN KYLLÄ, ETTÄ TERRORISI ON TURHAA!!!
jatkoa terrorisoimisesta!!!
OLETKO SUOMEN LAILLE KUULIAINEN KANSALAINEN?
JOS ON NIIN MITÄ TÄMÄ MERKITSEE TARKALLEEN:
SUOMEN PERUSTUSLAKI:
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
2 luku
Perusoikeudet
6 §
Yhdenvertaisuus
Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.
Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.
7 §
Oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen Jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa eikä muutoinkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti. Henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Rangaistuksen, joka sisältää vapaudenmenetyksen, määrää tuomioistuin. Muun vapaudenmenetyksen laillisuus voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Vapautensa menettäneen oikeudet turvataan lailla.
Perustuslain 11 §:n mukaan "Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen."
JUMALA JA JEESUS EI OLE LAPSIKASTETTA ASETTANUT VAAN
LAPSILLAKIN ON USKONVAPAUS
JONKA PERKELEEN PERISYNTI VALEHTELIJAT VARASTAVAT LAPSELTA!
SUOMI ON ALLEKIRJOITTANUT KANSAINVÄLISIÄ LASTEN SUOJELUA KOSKEVIA ASIAKIRJOJA JA JOTENKIN MINUSTA TUNTUU ETTÄ SUOMALAISTEN LASTEN PAKKO KASTAMISET JA PAKKO KOULUTTAMISET RIKOLLISIKSI ON AIKA LOPETTAA! KUKAAN EI SYNNY TAPPAJAKSI, PAKKOKASTAJAKSI JNE VAAN SELLAISEKSI PAKKOKOULUTETAAN JUMALAN VALTAKUNNAN KALTAISIA LAPSIA PAKOLLA- SIIS LAITTOMUUDEN PAKOLLA LAKEJA RIKKOEN!
REVI SIITÄ MIKÄ ON YKSILÖN VAPAUTTA JA OIKEUTTA LOUKKAAVAA TERRORISMIA JA RIKOLLISUUTTA SUOMESSAKIN!
JOS OLEN VÄÄRÄSSÄ NIIN KUMOA KANTANI JUMALAN JA JEESUKSEN OMAN SANAN LAIN SANAA KÄYTTÄEN TAI SUOMEN LAIN TUELLA!!!
SINULLA ON TAPANA V...TUILLA KYSYMYKSILLÄ JA TEKSTEILLÄSI MUTTA OLET HUONO VASTAAMAAN KUN SINULTA KYSYTÄÄN! MIKSI???
SAAT OMAA TEKSTIÄSI OHJAUKSEKSI....
###
"Arviosa" nimierkkien vaihtelija!
Olet todennäköisesti Teosofi: ns järjellä uskonasioita selvittämään pyrkivä ihminen?
OHOH!!! Anteeksi mutta onko sinulle edelleekin epäselvää että osaan lukea raamatusta Jumalan ja Jeesuksen Oman Sanan Lain ja opetukset?
Olenko ymmärtänyt väärin, esim. älä tapa käskyn?
Olenko mielestäsi rikollista puolustaa Jumalan ja Jeesuksen Lakia ja Suomen Lakia?
EI OLE MINUN VIKA JOS TEIDÄN ÄLYKKYYS JA JÄRKI EI RIITÄ SIIHEN MITÄ RAAMATUSSA LUKEE JA SEN VUOKSI HALUAN AUTTAA TEITÄ.
JOS KAIKKI OLISIVAT USKOSSA NIIN JUMALALLISUUDEN TIETOUS JA LAKIEN TUNTEMINEN JA YMMÄRTÄMINEN OLISI MAHDOTTOMUUS. USKO EI OLE TIETO JA TIETO EI OLE USKOA.
JEESUS EI OLLUT USKOSSA VAAN JUMALALLISUUDEN TIETOUDESSA NIIN MIKSI HÄNEN JA JUMALAN LAKIA JA OPETUKSIA KIERRÄTTE USKOMALLA epäjumaliin HEIDÄN NIMISSÄ HEITÄ JA PYHÄÄ HENKEÄ PILKATEN?
Ota huomioon, että kunnioitan uskonvapauttanne sillä se on Lailla suojattu oikeus MUTTA SE VAPAUS EI ANNA OIKEUTTA TEILLEKKÄÄN RIKKOA LAKIA MM. OMIA USKOVAISIA, PIKKU LAPSIAKIN TAPPAEN. EIKÄ USKON VAPAUTTA KOSKAVA LAKI MYÖSKÄÄN ANNA OIKEUTTA ESIINTYÄ epäjumalan asialla JUMALAN JA JEESUKSEN NIMESSÄ.
SIIS USKONVAPAUDELLA ON MYÖS VELVOITTEET SILLÄ "ÄLÄ ANNA VÄÄRÄÄ TODISTUSTA" LAKI ON VOIMASSA, ELLET TIENNYT SITÄ.
PELASTUS OPPIISI EN PUUTU. JOKAISELLA ON OMA ELÄMÄNKIRJA JA JOKAISEN MEIDÄN TEOT JA TEKEMÄTTÄ JÄTTÄMISET OVAT JOKAISEN JA JUMALAN VALTAKUNNAN VÄLINEN ASIA EIKÄ KUULU JOLLEKKIN RIKOLLISUUDEN LAHKOLLE.
#Tulkintasi Katekismuksen ensimmäisestä käskystä jo osoittaa, kuinka ns. järkeilyllä, saadaan mitä kummallisimpia älynväläyksiä "totuuksia" aikaiseksi"?
Itse en ole ainakaan koskaan käsittänyt ensimmäitäkäskyä niin ,että Luther
olisi sitä kirjoittaessaan tehnyt itsestään Jumalan.#
MINÄ EN TULKITSE epäjumalan käskyjä katekismuksesta! MINULLE RIITTÄÄ SE MITÄ RAAMATUSSA ON VIELÄ VÄÄRENNÖKSIEN JÄLKEEN JUMALAN JA JEESUKSEN OMAA SANAA.
En ymmärrä mitkä ovat tavoitteesi,kun samaa kopiota päivastä toiseen tykität
näille sivuille?
ONKO JÄÄNYT HUOMAAMATTA, OLEN KILTISTI JA TARVITTAESSA VOIMAKKAASTI PUOLUSTANUT VOIMASSA OLEVIA LAKEJA JA OPPEJA?
JOS ET OLE HUOMANNUT NIIN TARKISTUTA OPTIKOLLA NÄKÖSI ja tutki mitä asiaa Jumalalla ja Jeesuksella on sinulle!
Jos olet teosofi, niin tunnet varmaan Raamatn kannesta kanteen?
EN OLE MIKÄÄN TEOSOFI VAAN OSAAN VIELÄ LUKEA JA ENNENKAIKKEA OSAAN VALITA MITÄ LUEN JA KENEN ANTAMIIN TIETOIHIN LUOTAN. VOIN OLLA JA OLEN OLLUT USEIN VÄÄRÄSSÄ MUTTA KUN SE ON MINULLE JUMALAN JA JEESUKSEN OMALLA SANALLA TAI SUOMEN LAILLI TODISTETTU, NIIN OLEN AINA VALMIS TÄYTDENTÄMÄÄN TIETONI JA TUNNUSTAMAAN PUUTTEELLISUUDEN JOTA MINULLA ON.
Oletko ehkä funtsinut, että kun samaa litaniaa toistaa tuhansia kertoja , niin sillä tavalla saa ihmiset aivopestyä?
OLISKO MAHDOLLISTA, ETTÄ AIVOPESTYJÄ OVAT HE, JOTKA JUMALAN JA JEESUKSEN NIMISSÄ USKOVAT OMIA USKOVAISIA, PIKKU LAPSIAKIN TAPPANEEN RIKOLLISUUDEN herraa jumalaksi?
Keksi välillä jotain tehokkaampaa keinoa,jos
tavoitteesi on vieroittaa ihmiset pois uskostaan!! EPÄILEN KYLLÄ, ETTÄ TERRORISI ON TURHAA!!!
SINULLA, NIIN KUIN KAIKILLA TULEE OLLA USKONVAPAUS MUTTA SILLÄ ON MYÖS RAJOITUKSENSA, VELVOITTEET JNE.
JA USEIN ITSE PUHUTTE USKOVAPUDESTA JA OIKEUKSISTA MUTTA KOSKA OPITTE NIITÄ OIKEUKSIA ANTAMAAN OMIEN SEURAKUNTIENNE LAPSILLE JOITA PAKKOKASTATTE JA HENGELLISESTI TAPATTE (kuolleen merkki, risti otsaan) AIVOPESTÄVÄKSI RIKOLLISUUDEN herraa jumaloimaan?
JA JOS TERRORISOIMISESTA KIEJOITETAAN NIIN MITÄ TÄMÄ, ILMEISESTI SINUNKIN RAHOITTAMANAT MURHIEN TILAUKSET OVAT ELLEI SELVÄÄ TERRORISMIA JA RIKOKSIA???
http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia."
http://www.huffingtonpost.com/huff-wires/20091018/af-nigeria-child-witches/
Tuollaisia kirjoitukssia tekee kuka vain ,,mutta teeppä
sellaisia että ne pitäisi paikkansa myös.
minua hävettää että eräs pulputtaa moisista kirjoituksista
paljon parempia olen nähyt , ja helppotajuisempia .
eihän noissa ole mitään kehumista.
sinunkin herra epäjumalas katekimuksessa on kuulemani mukaan älä tapa käsky!
RIKOLLISET LAHKOLAISET OVAT SITÄKIN saman epäjumalan KÄSKYSTÄ RIKKONEET TAPPAMALLA OMIA USKOVAISIA, PIKKU LAPSIAKIN JOTEN SE JAKOMIELISYYS ON ASIOIDEN SUHTEEN ON AIVOPYYKÄTTYILLÄ USKOVAISILLA HYVIN YLEINEN ILMIÖ!!!
NIIN ETTÄ KYLLÄ SINULLE RIITTÄÄ HÄPEÄMISTÄ RIKOLLISENA VÄÄRÄN TODITUKSEN ANTAJANA JOKA YRITTÄÄ JUMALAN JA JEESUKSEN TEHDÄ SYYLLISEKSI LAHKONNE RIKOKSIIN ÄLÄ TAPA KÄSKYNKIN SUHTEEN!
TÄSSÄ ON teutan MIELESTÄ KEHUMISTA:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9461899/46725910
Kiva kun olit tarkkana
teuta 13.11.2010 14:18
Tuo yks joka hilluu nyt suuna päänä , ei ole löytänyt tuotakaan oikesta kirjasta
Mä hain vanhan Rippikoulu katekismuksen , ja siinä se on aivan oikein .
TUOTA SOPASKAA TEUTA TYÖNTÄÄ JUMALAN JA JEESUKSEN LAKIA PILKATEN!!!
"Ei ole Jeesus vahvistanut
teuta 8.8.2010 12:12
Mooseksen lakia , muuta kiun 10 käskyä kaiken lainen muu mooseksen laki hylättiin 30 jKr.
Sinä et ymmärrä oikeastaan mitään. Miksi räävit poskeasi jatkuvasti ."
teuta, SINULLA on edelleen vastaamatta tähän kysymykseen:
Ja mihin Lakiin uskot kun Jumalan ja Jeesuksen Lain olet kieltänyt?
"Ei ole Jeesus vahvistanut
teuta 8.8.2010 12:12
Mooseksen lakia , muuta kiun 10 käskyä kaiken lainen muu mooseksen laki hylättiin 30 jKr.
Sinä et ymmärrä oikeastaan mitään. Miksi räävit poskeasi jatkuvasti . "
Minä en todella ymmärrä , miten örvelö on saanut moista päähänsä , meillä ei kannateta epä asioita mitä örvelö
tekee joka päivä pitkään ja hartaasti , ja lapsia ei pahin-
pidellä mitä hän antaa ymmärtää .
Sinä väaität rankasti tapoista , kuinka on mahdollista etkö
ole huomannut , että vain sinä väität tuollaista , kukaan muu
ei puhu samanai9sta soopaa .
Seurakuntamme on pyhä , koska Kristuksen henki siinä
vaikuttaa.
Kristus Rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen
edestä , että Hän sen pyhittäisi , Ef.5:25-26.
Kuinka pyhä? omia uskovaisia, pikku lapsiakin tappava rikollisuus voi olla... ehkä epäjumalallisesti mutta ei muuten!!!
SEURAKUNTA , KRISTUKSEN RUUMIS,
kRISTUKSEN TYÖ MAAILMASSA JATKUU .Hänen seurakunnassaan Pyhän Hengen työnä . Kristuksen seurakunnassa olemme elävässä yhteydessä Kristuksen
ja toisiin kristittyihin . Sen tähden Raamattu nimittää seurakuntaa Kristuksen ruumiiksi .
Kaikki JUMALA on asettanut Kristuksen jalkojen alle ja antanut Hänet kaiken pääksi seurakunnalle , joka on Hänen ruumiinsa . Ef. 1:22-23.
Elossa olevilla on keho!
Kuolleilla on ruumis!
Siis suerakunta on korkeintaan vainaja mutta omien uskovaisten tappaja rikollisuudessa se ollenee raato!
Jos seurakunta on, niinkuin kirjoitit "KRISTUKSEN RUUMIS" NIIN silloin:
KUN EHTOOLLISTA NAUTITTE JEESUKSESTA ULOSTETTA TEHDEN, NIIN TODILLISUUDESSA TEETTE ULOSTETTA ITSESTÄNNE, onko näin????
15:16 Mutta Jeesus sanoi: "Vieläkö tekin olette ymmärtämättömiä?
15:17 Ettekö käsitä, että kaikki, mikä käy suusta sisään, menee vatsaan ja ulostuu?
Mar 4:13 Ja hän sanoi heille: "Ette käsitä tätä vertausta; kuinka sitten voitte ymmärtää kaikki muut vertaukset?
WMWMWMWMWMWMWMWMWM
Joka haluaa Jeesuksen oppia ymmärtää ehtoollis asian OIKEIN, niin kysyköön Jeesukselta niinkuin Pietari kysyi:
15:15 Niin Pietari vastasi ja sanoi hänelle: "Selitä meille tämä vertaus."
Ja voitte olla varmoja, että Jeesuksen antama vastaus on edelleen sama:
15:16 Mutta Jeesus sanoi: "Vieläkö tekin olette ymmärtämättömiä?
15:17 Ettekö käsitä, että kaikki, mikä käy suusta sisään, menee vatsaan ja ulostuu?
Tuosta selviää, että:
-kyseessä on vertaus
-kyseistä vertausta ei uskovaiset ymmärrä
Mar 4:13 Ja hän sanoi heille: "Ette käsitä tätä vertausta; kuinka sitten voitte ymmärtää kaikki muut vertaukset?
-seurauksena on, että sieluttomana pilkkaa rikollisuuden eksyttäjän opin mukaisesti Jeesusta tekemällä Hänestä lostetta, kuten Jeesus itse asian ilmaiseen.
JOKAINEN NAUTITTU EHTOOLLINEN OSOITTAA SEN VASTAAN OTTAJAN JEESUSTA PILKKAAVAKSI JA JUMALALLISUUDESTA POIS EKSYTETYKSI.
JEESUS ITSE TIETÄÄ TOTUUDEN PAREMMIN KUIN KUKAAN TOINEN.
Tätä totuutta ei katumus katekismus kerro ehtoollisesta!!!
Jeesuksen kertoma vertaus:
27 Ja hän otti maljan, ja kiitti, antoi heille ja sanoi: Juokaa tästä kaikki,
28 sillä tämä on minun perimä; sen Uuden Testamentin malja, jonka tähden monien syyttömien verta vuodatetaan synneistä jotka ei heille kuulu.
29 Mutta minä sanon teille: En suinkaan minä teidän verta juo tästä viinipuun hedelmästä, sitä juodaan verenä siihen saakka, kunnes minä jälleen juon teidän kanssanne viinin viininä, Uuden Liiton mukaisesti, minun maallisen ja sielullisen Isäni valtakunnassa.
USKOVAISET, KYSYKÄÄ JEESUKSELTA NIINKUIN PIETARIKIN KYSYI:
http://www.koivuniemi.com/cgi-bin/raamattuhaku/?hakuehto=mat 15
15:15 Niin Pietari vastasi ja sanoi hänelle: "Selitä meille tämä vertaus."
15:16 Mutta Jeesus sanoi: "Vieläkö tekin olette ymmärtämättömiä?
15:17 Ettekö käsitä, että kaikki, mikä käy suusta sisään, menee vatsaan ja ulostuu?
TÄSSÄ TIETO ETTÄ KYSEESSÄ ON VERTAUS:
Markus 4:11 Niin hän sanoi heille: "Teille on annettu Jumalan valtakunnan salaisuus, mutta noille ulkopuolella oleville kaikki tulee vertauksissa,
Markus 4:12 että he näkemällä näkisivät, eivätkä huomaisi, ja kuulemalla kuulisivat, eivätkä ymmärtäisi, niin etteivät kääntyisi ja saisi anteeksi".
Mar 4:13 Ja hän sanoi heille: "Ette käsitä tätä vertausta; kuinka sitten voitte ymmärtää kaikki muut vertaukset?
TÄSTÄ SELVIÄÄ ETTÄ NK. pyhä ehtoollinen ON JEESUKSEN PILKKAAMISTA JOSSA HÄNESTÄ TEHDÄÄN ULOSTETTA:
16 Mutta Jeesus sanoi: "Vieläkö tekin olette ymmärtämättömiä?
17 Ettekö käsitä, että kaikki, mikä käy suusta sisään, menee vatsaan ja ulostuu?
ON VARMAAN VAIKEA TUNNUSTAA, ETTÄ EHTOOLLINEN ON JEESUKSEN PILKKAAMISTA MUTTA ETTE TE OLE SYYLLISIÄ VAAN HARHAUTETTUJA!!!
Olen usein saanut "turpiin" nk. pyhän ehtoollisen "pilkkaamisesta" kuten monet teistä ovat asian ilmaisseet mutta laitan taas kerran esille Jeesuksen Oman Sanan todisteet kantani tueksi. En pilkkaa ehtoolistanne vaan sitä, että tuon Jeesusta pilkkaavan rituaalinne suoritatte Hänen Nimessä Häntä pilkaten! TÖRKEÄÄ PILKKAAMISTA!!!
Lukekaa joskus raamattua ottakaa vastaan Jumalan ja Jeesuksen Oman Sanan tiedot Laki mukaan lukien niin tiedätte ketä palvelette!
Uskonvapaus Laki sallii, että saatte palvella herraanne niin palvelkaa sitä Luder/Lutheria epäjumalanne sen herran omalla nimellä JA JÄTTÄKÄÄ JUMALAN JA JEESUKSEN SEKÄ PYHÄN HENGEN NIMISSÄ TEKEMÄNNE PILKKAAMIS RITUAALIT, OPETUKSET JNE POIS NIIN ETTE PILKKAA SIELULLISESTI JUMALAN JA JEESUKSEN OMAAVIEN MIELTÄ.
Mitä väliä sillä ,,,kun minun Raamattuni kuitenkin sanoo näin .
Jos se on ennen ollut Ruumis , en ymmärrä miksei se nyt voisi olla , pitääkö sitä joka asiasta hakea eripuraa, . .
Okei okei, olen jo tunnustanut että sieluttomilla on ruumis ja he syövät ja juovat raatoa!
Onko hyvä näin?
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9947445
Jeesus on tie
23.6.2011 10:23
Kristus on tuo raato, jota ainoastaan rohkeat syövät,
ne jotka imevät elämän nesteensä Jeesuksesta Kristukseta.
Teuta, sulla on aivan liian tylsä kirves tämän örvelön oikeaan käsittelemiseen.
Se on vedeltävä voimakkaasti Jumalan sanan hamaralla keskelle otsaa, (kuten Daavid Goljatille) eikä mitään tuollaista plaap plaap pompelipomia.
Mark. 16:16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu;
mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
On ehkä paikalleen sanottu , mutta minä en ole sarkastinen luonne , joten sellaiset sanat pitää lainata..
KRISTITTYJEN TULEE RUKOILLA VIELÄ VIHAMIEHEN -
SÄKIN YLITSE , ETTÄ JUMALA RAKAS ISÄ HEITÄ ARMON
KALLIISSA AJASSA HERÄTTÄISI JA AVAISI HEIDÄN
SILMÄNSÄ NÄKEMÄÄN MISSÄ TILASSA HE OVAT .
KYLLÄ SITTEN ON KELVANNUT JOKU ANANIAS JOHDATTAJAKSI HEILLE, ETTÄ OVAT NÄHNEET ETTÄ KETÄ HE OVAT VIHANNEET JA VÄÄRÄNÄ PITÄNEET .
oNHAN AIKAISEMMIN OLLUT MONTA KIRJANOPPINUTTA
JOTKA OVAT TULLEET SYNTIENSÄ ANTEEKSI ANOJANA KRISTILLISYYTEEN JA OVAT ALKANEET .
TUNNUSTAMAAN, ETTÄ TÄSSÄ KRISTILLISYYDESSÄ IHMINEN KYLLÄ AUTUAAKSI TULEE , VAAN SITTENKIN HARVAT NIISTÄ OVAT JÄÄNEET SEURAAMAAN JA PUOLUSTAMAAN TÄMÄN KRISTILLISYYDEN VIELÄ OIKEAKSI . vAAN TÄMÄN LESTAADIOLAISEN ,ESIKOIS.
KRISTILLISYYDEN PARANTAJIKSI HE OVAT OLLEET HALULLISET. .
Muutama sana vielä J.Raattamaan toisesta kirjeestä .
" Ja ilo ja riemu syntyy uskovaisten sydämiin koska sydän puhdistetaan sillä punaisella ja pyhällä verellä , joka vuotaa
pääkallon paikalta . Ja Herra ilmestyy elävänä ja kirkastettuna katuvaisille ja uskovaisille . Niin on siis syy iloita ja riemuita niillä , jotka ovat murheelliseksi tulleet synteinsä tähden Herran Jeesuksen kuoleman voitosta Golgatan mäellä .
Raattamaa ei ole Jumala!!!
Ja perisyntiä ei ole Jumalan Valtakunnan kaltaisilla, sitä ON VAIN JA AINOASTAA OMIA USKOVAISIA, PIKKU LAPSIAKIN TAPPANEEN JA RAISKANNEEN PEDOFIILI JÄRJESTÖN RIKOLLISILLA!
teuta, yritäppä löytää tästä kirjoittamastasi murhaaja pedofiili perkeleiden puolustajana joku kohta muuta kuin silkkaa rikollisuuden rikollisen saatanallisuutta!!!
MEILLÄ KENELLÄKÄÄN EI OLE OIKEUTTA ASETTAA ITSEEMME JUMALANA JA JEESUKSEN SEKÄ SUOMEN LAIN YLÄPUOLELLA mutta teuta niminen ITSE ITSENSÄ ylijumalaksi korottnut ON ASIASTA ERIMIELTÄ!!!
KUN RIKOLLINEN ALKAA JAKAMAAN RIKOLLISILLE RIKOKSIEN SOVITUKSIA KAIKKI LAIT KIELTÄNEENÄ NIINKUIN teuta ON TEHNYT NIIN JOKAISEN TULEE OPPIA YMMÄRTÄMÄÄN, ETTÄ ASIALLA ON ATEISTIPIRU!
TUSKIN KUKAAN VOI ANTIKRISTUKSELLISUUTTAAN SELVEMMIN OSOITTAA KUIN teuta. TÄSSÄ hänen OMIA KIRJOITUKSIA JOISTA KYLLÄ SELVIÄÄ, ETTÄ MISTÄ TUOLLAISEN ATEISTIPIRUN KASTEOPIT OVAT!!!
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10057267#comment-50817110
teuta
17.8.2011 21:53
SIINÄ ON VAIN SE ERO , ETTÄ SE SYNTINEN JOKA
ON TEHNYT RIPIN , EI OLE ENÄÄ RIKOLLIEN PRUN
SYYTÖ EI HÄNEEN ENÄÄ YLETY . KUN IKAIKKI ON KORJATTU , JA SAATU ANTEEKSI S.A.A.A.LLA.
EI OLE MITÄÄN VALTAA ENÄÄ SILLOIN .
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9818336#comment-50245011
teuta
25.4.2011 19:30
Olen kirjoittanut siitä , toisaalla Se johtuu siitä että
sellainentoiminta on syntiä , ja kaikki jotka nöyrtyvät
pyytämään anteeksi , Se kuuluu Jumalan lakiin että
silloin kun asia ei ole missään kohdissa muitten tie-
toinen , mutta tälläinen henkilö haluaa saada omantun-
tonsa puhtaaksi , hän menee Rippiisän juttusille , sekä
kertoo kaiken hänelle , ja anoo anteeksi , hän saa sen
Jumalan /Jeesuksen nimessä , mutta jos on pienikin
mahdollisuus , tulla ilmi sitä ei voi suorittaa vaan
astuu rikollisoikeus voimaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9616541/48095597
"Ei ole Jeesus vahvistanut
teuta 8.8.2010 12:12
Mooseksen lakia , muuta kiun 10 käskyä kaiken lainen muu mooseksen laki hylättiin 30 jKr.
Sinä et ymmärrä oikeastaan mitään. Miksi räävit poskeasi jatkuvasti ."
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9864171
teuta
14.5.2011 16:22
Ei tuosta ÄLÄ TAPA käskystä , tarvii sen enenpää ymmärtää
kun mitä siinä lukee ..
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9864171
teuta
26.5.2011 07:32
vASTAAN KUN OLEN TÄSSÄ. Maallisella lailla ei ole mitään valtaa ,
jne....
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9616541/48095597
"Ei ole Jeesus vahvistanut
teuta 8.8.2010 12:12
Mooseksen lakia , muuta kiun 10 käskyä kaiken lainen muu mooseksen laki hylättiin 30 jKr.
Sinä et ymmärrä oikeastaan mitään. Miksi räävit poskeasi jatkuvasti ."
USEIN MIETIN, KUINKA KAUAN lestadiolaiset HYVÄKSYVÄT teutan opit JA hänen EDUSTAJAKSEEN MATKALLA teutan rakennus työmaalle:
teuta rakentaa lutherin opin valtakuntaa:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9566057/47416379
"JOS tuo luku pitisi paikkansa sinä olisit Hitler
teuta 31.12.2010 09:05
Heil ... Kirkosta erooja ei ole löytänyt mitään muuta kuin pienen veron maksammattomuuden
Taivaan valtakuntaa nimittäin ei ole vielä tehtykään !"
HUOM!!!Jeesus todistaa teutan valehtelijaksi:
21 eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä".
TUOSTA JEESUKSEN ja teutan / luterilais - lestadiosaisuuden OPPIEN EROSTA SELVIÄÄ KENESSÄ ON SIELULLISUUS JA KENESSÄ EI!!! Asiasta lisää tietoa etsivät voivat tutkia ja ottaa selvää miksi raamatussa on kaksi luomiskertomusta ja niiden merkitykset jotka sielullinen ymmärtää...!!!