Pomoni

Olen töissä golfkentällä caddiemasterina. Työ ei ole pelkästään kesätyö, vaan töitä on myös talvella muutamana päivänä viikossa.

Työ on henkisesti hyvin raskasta, sillä pomoni on hirveä. Hän menee henkilökohtaisuuksiin, haukkuu asiakkaiden aikana työntekijöitään sekä valittaa jokaisesta pikkuasiasiasta. Joka päivä kuulen, kuinka huono työntekijä olen, vaikka mitään ei olisi sattunut. Pomoni ei myöskään koskaan myönnä tekemiään virheitä vaan kertoo asiakkaille meidän muiden tehneen virheet. Anteeksipyyntöä on turha odottaa, vaikka hän olisi haukkunut meidät virheestä, jonka hän huomaa myöhemmin olleen omansa.

Hän myös yllyttää meitä työntekijöitä toisiamme vastaan juoruillen asioita, joita kukaan ei kuitenkaan ole sanonut ja puhuen pahaa selän takana. Onneksi huomasimme tämän ajoissa, emmekä ajautuneet keskenämme riitoihin.

Sanaa kiire ei voi työnantajallemme edes mainita. Sellaista ei ole olemassa, on vain liian hitaita tai laiskoja työntekijöitä. Jos hänen delegoimansa työ meille jää kesken kiireen takia, olemme vain laiskotelleet koko ajan.

On kuitenkin yksi työntekijä, jota työnantajamme suosii. Henkilö on ollut töissä jo muutaman kesän aiemmin ja niin ”täydellinen”. Hän ei työnantajamme mielestä tee koskaan virheitä, vaikka unohtaisikin työvuoron tai mokailisi silloin tällöin, syy on aina jonkun muun tai henkilö saa heti anteeksi, koska on ”todella pahoillaan”.

Välillä on myös hyviä päiviä, mutta yleensä aina jotain huonoakin. Suurin osa asiakkaista on kuitenkin hyvin mukavia. Suurin osa heistä myös tietää millainen pomoni todellisuudessa on, vaikka hän on aina hyvin ulkokultainen tiettyjen ihmisten aikana.

Joka päivä tuntuu, etten jaksa tulla töihin ja illalla stressaantuneena ja henkisesti rikki kotiin. Mielestäni olen hyvä työntekijä, enkä ansaitse tällaista kohtelua, kuten eivät muutkaan. Myös muutamalla työkaverillani on samoja tuntemuksia, mutta mitäpä sitä ei nuori tekisi vähän rahan eteen, jollain kun pitää elääkin.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

hyvä työntekijä kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu