Tapasimme poikaystäväni kanssa viime vuoden lopulla ja romanssi kypsyi suhteeksi. Olemme olleet onnellisesti yhdessä siitä lähtien. Pian tutustumisemme jälkeen innostuimme ottamaan alastonkuvia toisistamme minun kamerallani. Minusta otetut kuvat olivat huomattavasti rohkeampia.
Nyt kuitenkin pari päivää sitten hän kertoi ohimennen, että hän on kopioinut samaiset kuvat kameraltani omalle koneelleen pian niiden ottamisen jälkeen. Minun tietämättäni.
Mielestäni olisi ollut reilua, että hän olisi kysynyt lupaa kopiointiin eikä tehdä sitä selkäni takana. Kun kysyin tätä, niin hän sanoi vain että hyvä kysymys miksi ei tullut kysyneeksi lupaa.
Tiedän, kuulostaa pieneltä asialta, mutta jotenkin mieltäni kaivaa nyt jonkinlainen "luottamuspula". Onko syytä huoleen? Voihan olla, että hän ei ole sen suuremmin ajatellut tai sitten tämä voi olla vihje ettei häneen voi luottaa? Ihmisen käyttäytymistä / luonnetta kun voi lukea ihan pienistäkin asioista.
Mies on muuten ollut huomaavainen ja luotettava muissa asioissa, ainakin sen verran mitä tiedän ja olen kokenut tähän mennessä.

Vastaukset 7
Vanhimmat
ei toisen kuvia voi kopioida ilman lupaa omalle koneelle. Se on laissa kielletty ja jos et halua sen pitävän niitä kuvia, jotka voivat joutua vääriin käsiin niin pyydä poistamaan ne kuvat.
"Nyt kuitenkin pari päivää sitten hän kertoi ohimennen, että hän on kopioinut samaiset kuvat kameraltani omalle koneelleen pian niiden ottamisen jälkeen"
Hän siis kuitenkin kertoi sinulle asiasta. Yhtä hyvin hän olisi voinut olla sanomatta mitään ja pitää koko asian omana tietonaan. Lisäksi sanoit että hän sanoi asian ohimenne. Hän ei siis ollut ajatellut asian olevan edes mitenkään suuri. Se oli tietysti virhe mutta ei näillä tiedoilla miehestäsi saa mitään selkäsi takana touhuavaa epäluotettavaa niljaketta vaan lähinnä ajattelemattoman miehen joka teki asian sen kummemmin ajattelematta.
No hei, eikös se ole kiva juttu, että haluaa koneelleensä SINUN kuviasi? En osaa nähdä tuossa mitään merkkiä epäluotettavuudesta - jos olet yhtään tätä palstaa ym seurannut, niin ongelma on enemminkin jonkun muun kuvat kumppanin koneella... Sinulla ei varmastikaan ole syytä huoleen, poikaystäväsi ei vain tullut ajatelleeksi, että ottaisit asian noin.
Kiitos tämänastisista viesteistänne. Helpottavaa päästä purkamaan asia näin ja saada anonyymisti kommenttia tilanteeseeni. Tässä muuten alkaa yksin vain pyörittelemään asiaa. Viisaita ajatuksia, itsellenikin tuli mieleen että hän oli ajattelemattomuuttaan jättänyt kysymättä luvan kopiointiin. Toisaalta haluan että pystyisimme avoimesti juttelemaan ja vannotinkin häntä nyt kertomasta vastaavassa tilanteessa etukäteen mitä hänellä on mielessä. Vaikka luvansaanti olisikin ilmiselvää kysymättäkin, luodaan tällä luottamusta. Näin ainakin itse järkeilen...
Poikaystäväsi piti niistä kuvista ja varmasti halusi ne kuvat yksityisiä hetkiä varten.. Mikä on pelkästään hyvä asia. Silloin suhteenalussa saattoi olla hyvin kiihottunut sinusta jne, eikä sitten välttämättä kehdannut pyytää lupaa, tai ajatellut sitä tarpeelliseksi. Eli mitään hätää en usko olevan tai minun mielestä tuo ei ole varsinaisesti mikään todiste epäluottamuksesta.
Meneppäs kopioimaan jotain miehesi kamerasta, kuinkas silloin kävisi?
Eihän tuossa ongelmaa ole! :) Olet selvästikkin hyvin seksikäs miehesi mielestä. Jos asia vaivaa, niin miksi ylipäänsä otitte kuvia?