DJ Quik (USA) @ Su 25.09.2011 Virgin Oil Co

Hiphop–tähti DJ Quik saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen
Su 25.9.2011 Helsinki, Virgin Oil Co

Sunnuntaina 25. syyskuuta Virgin Oil Companyssa nähdään yli 20 vuotta
hiphopin parissa vaikuttaneen alan pioneerin ja legendan, MC-tuottaja
DJ Quikin ensiesiintyminen Suomessa. Lämmittelemässä nähdään
helsinkiläinen hiphop-, räp- ja soul-artisti Super Janne sekä
kalliolainen rap-duo Jontti & Shaka. Keikan ennakkoliput tulevat
myyntiin keskiviikkona 7. syyskuuta.

Comptonista kotoisin oleva David Blake a.k.a. DJ Quik on musiikin
monilahjakkuus, joka vakuutti yleisönsä jo uransa alkuvaiheessa -91,
-92 ja -95 ilmestyneillä klassikoina pidetyillä albumeilla Quik Is The
Name, Way 2 Fonky ja Safe Sound. Kahdeksan sooloalbumia julkaissut
artisti lukeutuu lisäksi alansa parhaimpiin tuottajiin ja onkin
vaikuttanut lukemattomien artistien menestysteosten taustalla. Näistä
merkittävimpiä nimiä lienevät 2pac, Jay-Z, Suga Free, Snoop Dogg, Nate
Dogg, Shakur, listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Tunnuksenomaista DJ Quikin musiikille on gangstasoundien tyylikäs,
letkeä ja ennakkoluuloton yhdistely R&B:hen ja miestä voidaankin pitää
yhtenä kyseisen musiikkityylin alkuperäisistä kehittäjistä. Vuosien
saatossa artistin tahti tai taso ei näytä taittuneen ja miehen uusin,
huhtikuussa 2011 ilmestynyt "The Book of David" -sooloalbumi päätyikin
US Billboard 200 -listan sijalle 55.

Sunnuntai 25.09.2011
Helsinki, Virgin Oil co
Ovet: 20:00-01:00
K18

20:00 Ovet
21:00 Superjanne, Jontti & Shaka
22:00 DJ Quik (USA)

20 eur mahd. toimituskulut Funkiest (http://www.thefunkiest.fi/),
Geezers (http://www.geezers.fi/) sekä Tiketti ja Lippupalvelu.

22 eur ovelta.

http://www.myspace.com/djquik
http://www.myspace.com/superjanne
http://www.myspace.com/jonttishaka
0160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei viela vastauksia.

Kommentoi aloitusta

eero3000 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu