Miehet vastatkaa

Olen jo pitkään epäillyt, että vaimoni on uskoton.
Usein käy niin että kännykkä soi toistuvasti ja hän vain vilkaisee puhelimeen ja katkaisee soiton
vastaamatta siihen. Hän on usein "tyttöjen" kanssa ulkona, ja kun kysyn keiden tyttöjen, on kyseessä
aina joku työkaveri jota en tunne. Olen yrittänyt seurata ikkunasta kun hän palaa taksilla
kotiin, mutta hän kävelee aina viimeisen korttelivälin ja minä ainoastaan kuulen kuinka auto ajaa matkoihinsa.
Mahtaako olla taksikaan?

Pari päivää sitten halusin tarkistaa kellonajan hänen kännykästään, ja hän sai siitä huutoraivarin kiljuen ettei
hänen kännykkäänsä saa koskea ja että minä kyylään. En ole halunnut kovistella häntä tästä asiasta ja luulen
etten edes halua tietää totuutta asiasta, mutta eilisiltana päätin kuitenkin tarkistaa tilanteen.

Jäin väijyyn asuntomme lähellä olevaan puistikkoon pensaan juurelle röllipuku päällä ja kivääri kädessä.
Pitkähkön odottamisen jälkeen lähistölle pysähtyikin mersu jossa vaimoni suuteli kiihkeästi minulle täysin
tuntematonta miestä. Siirryin piiloon oman autoni taakse, etteivät he havaitsisi minua.
Siinä kyykkiessäni huomasin alkavaa ruostetta autoni takalokasuojan kaaressa.

Pitäisikö minun teidän mielestänne vaihtaa koko lokasuojankaari vai asentaa vain uusi levikeosa?
6185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei se auta kuin vaihtaa koko kaari.

Äänestä
  • Jep, olen taipuvainen ajattelemaan samoin. Kaari.

    Äänestä

Mä taas suosittelisin uusimaan ratin ja ripustat peruutuspeiliin roikkumaan vanhat kunnon karvanopat

Äänestä

Pidä ratti ja kiinnitä siihen uusi auto.

Äänestä

:D :D :D Päivän paras! Jos se oli oikea kaari, niin et juurikaan näe sitä itse päivisin. Jos kuitenkin aiot viettää jatkossakin iltoja siellä kykkimässä, niin palkitse itsesi hankkimalla paras, uusi takasuoja autioneen, mihin sulla on varaa.

Äänestä

Ei kumpaakaan. Olet vaaraksi muulle liikenteelle. Suosittelen sinulle bussikortin ostoa. Vaimollesi terveisiä, jestas mikä herkkuperä hän on...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uskottomuus kirjoitti:

Olen jo pitkään epäillyt, että vaimoni on uskoton.
Usein käy niin että kännykkä soi toistuvasti ja hän vain vilkaisee puhelimeen ja katkaisee soiton
vastaamatta siihen. Hän on usein "tyttöjen" kanssa ulkona, ja kun kysyn keiden tyttöjen, on kyseessä
aina joku työkaveri jota en tunne. Olen yrittänyt seurata ikkunasta kun hän palaa taksilla
kotiin, mutta hän kävelee aina viimeisen korttelivälin ja minä ainoastaan kuulen kuinka auto ajaa matkoihinsa.
Mahtaako olla taksikaan?

Pari päivää sitten halusin tarkistaa kellonajan hänen kännykästään, ja hän sai siitä huutoraivarin kiljuen ettei
hänen kännykkäänsä saa koskea ja että minä kyylään. En ole halunnut kovistella häntä tästä asiasta ja luulen
etten edes halua tietää totuutta asiasta, mutta eilisiltana päätin kuitenkin tarkistaa tilanteen.

Jäin väijyyn asuntomme lähellä olevaan puistikkoon pensaan juurelle röllipuku päällä ja kivääri kädessä.
Pitkähkön odottamisen jälkeen lähistölle pysähtyikin mersu jossa vaimoni suuteli kiihkeästi minulle täysin
tuntematonta miestä. Siirryin piiloon oman autoni taakse, etteivät he havaitsisi minua.
Siinä kyykkiessäni huomasin alkavaa ruostetta autoni takalokasuojan kaaressa.

Pitäisikö minun teidän mielestänne vaihtaa koko lokasuojankaari vai asentaa vain uusi levikeosa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu