Puhelin äänettömällä ja piilotettuna. Välttämätöntä asiaa joka ilta ulos, kioskille, autolle. Etääntynyttä käytöstä. Ei ainuttakaan kosketusta, suukkoa. Työmatkoja. Valehtelua niiden kohteista. Ylimääräisiä yöpymisiä ja lähtöjä jo edellisenä iltana "varmuuden vuoksi". Faktatietoja tietystä paikkakunnasta, josta ennen ei mies tiennyt mitään. Faktatietoja tietystä ammattialasta, josta ennen ei mies tiennyt mitään. Valokuvia toisesta naisesta yhdessä sinun kanssasi, sohvalla söpösti vierekkäin, yhteiseltä hotelliyöpymiseltä. Kirjeitä naiselta siitä miten ikävä hänellä on. Tekstiviestejä siitä, kuinka hän haaveilee yhteisestä elämästä, kuinka suloinen mieheni on, miten ihanaa seksi hänen kanssaan on, miten hän jaksaa... Pieniä tarvikkeita kotona jotka eivät ole minun tai miehen hankkimia. Kondomeja miehen toilettitarvikepussin sivutaskussa.
Tämä on kaksoiselämän arkipäivää, vai mitä kohtalotoverit? Toiveita siitä että se loppuu, pelkoja siitä että se ei lopu. Kai sitä todisteita penkomalla yrittää saada sen loppumaan? Mieletöntä yrittämistä, itsekritiikkiä, tunteita että on huono, ruma, tyhmä...surua, vihaa, mustasukkaisuutta. Kunpa ihmiset tajuaisivat lopettaa yhden suhteen ennen kuin hyppäävät seuraavaan. On aika heppoinen peruste, ettei voinut tunteilleen mitään. Miten sitten kuitenkin pystyy valehtelemaan häikäilemättömästi, peittelemään, jatkamaan samalla vanhaa?
En ymmärrä, ehkä ei pitäisikään, vaan jos keskustelu ei auta, liitto poikki vaan niinkuin monet tällä palstalla neuvovat, säilyisikö itsekunnioitus ja itsetunto silloin?
Tämä on kaksoiselämän arkipäivää, vai mitä kohtalotoverit? Toiveita siitä että se loppuu, pelkoja siitä että se ei lopu. Kai sitä todisteita penkomalla yrittää saada sen loppumaan? Mieletöntä yrittämistä, itsekritiikkiä, tunteita että on huono, ruma, tyhmä...surua, vihaa, mustasukkaisuutta. Kunpa ihmiset tajuaisivat lopettaa yhden suhteen ennen kuin hyppäävät seuraavaan. On aika heppoinen peruste, ettei voinut tunteilleen mitään. Miten sitten kuitenkin pystyy valehtelemaan häikäilemättömästi, peittelemään, jatkamaan samalla vanhaa?
En ymmärrä, ehkä ei pitäisikään, vaan jos keskustelu ei auta, liitto poikki vaan niinkuin monet tällä palstalla neuvovat, säilyisikö itsekunnioitus ja itsetunto silloin?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Todennäköisesti edessäsi on kriisi, jota tuskin voit vältttää. Varmaankin itsetuntosi on koetuksella ja moni muukin asia.
Usko kuitenkin minua. Kriisin ja jopa suoranaisen pohjakosketuksen sinun on mahdollista löytää itsesi ja itsekunnioituksesi uudestaan. Jäämällä nykyiseen elämäntilanteeseen mikään tuskin muuttuu koskaan. Rohkeutta siis Myy - vaikka se ensin tuottaakin kipua.
ja täytyy muistaa, ettei itsetunto saa olla kiinni kumppanin tekemisistä.
ei auta jos miehelläsi on kuumat tunteet pelissä. Päinvastoin; puhuminen asiasta lisää miehen syyllisyydentuntoa, joka ei todellakaan yhtään paranna teidän suhdettanne. Tuskinpa itsekään haluat, että mies "viihtyy" kanssasi velvollisuudentunnosta.
Jos itse satut joskus ihastumaan/rakastumaan toiseen niin tajuat, ettet todellakaan voi tunteillesi mitään. Ymmärtää myös, ettei omassa kumppanissa tarvitse olla mitään vikaa ja hän on oikein ihastuttava ja hyvä sellaisenaan. Siksi on täysin järjetöntä edes ajatella eroa. Miksi pitäisi hyvästä puolisosta erota vain sen tähden, että sydän sykkii myös toiselle? Mielestäni ajatus on jopa hieman naiivi ihan järjen kera ajateltuna. Ei kai vuosien suhdetta kukaan idiootti lopeta lyhyen aikaa kestäneen uuden ihastuksen vuoksi? Tai sitten jos lopettaa niin juuri silloin ei oma kumppani paljoa merkitse. Siksi taitaa suhteet nykyisin päättyäkin niin vikkelään, kun monet hyppäävät kelkasta vastamäessä pois eivätkä jaksa yhdessä perille asti. Joten kerää itsetuntosi ja luota siihen, että mies lopettaa suhteen aikanaan. Sen jälkeen on olosi varmasti auvoisampaa.
"Jos itse satut joskus ihastumaan/rakastumaan toiseen niin tajuat, ettet todellakaan voi tunteillesi mitään"
Tunteilleen ei mitään voi, mutta sille jokainen voi, lähteekö niitä tunteita toteuttamaan käytännössä vai osaako hillitä itsensä. Se kertoo jo paljosta jos lähtee.
"Joten kerää itsetuntosi ja luota siihen, että mies lopettaa suhteen aikanaan."
Miten toiseen voi luottaa tuossakaan asiassa, jos hän nimenomaan teoillaan näyttää ettei ole luottamuksen arvoinen?
"Paljosta kertoo jos lähtee tunteitaan toteuttamaan" Kenelle kertoo mitäkin, mutta aivan varmasti kaikille jotain erilaista.
Kumppaniinsa voi myös luottaa sokeasti, joka ei ole kovin suositeltavaa. Juuri silloin tulee vastoinkäymisissä sellainen tunne, ettei enää KOSKAAN voi luottaa.
Minkä takia pitää jaksaa epäluotettavan valehtelijan kanssa " yhdessä perille asti", minne perille ? Helvettiinkö?
Miten voi olo tulla auvoisemmaksi elättelemällä harhaluuloa, että toinen suhde joskus loppuu. Sen jälkeen alkaa uusi.
Taidat olla sadomasokistinen luonne voidessasi jakaa tuollaisia ohjeita riekaleina olevalle ihmiselle. Olen nähnyt vierestä ihmisraunionaisia , alkoholisoituneita naisia, jotka jatkavat avioliittoaan tällaisten miesten kanssa, koska " meidän suvussa ei erota" !
Tuttua juttua. Niin kovin tuttua. Oma "selviytymistarinani" on näillä samaisilla sivuilla avioerojen alla "Näin meillä".
Itse voin sanoa, että itsekunnioitus säilyy, kun ottaa ohjat käsiinsä ja lähtee lätkimään. Ei tommosten sikojen kanssa kestä hullukaan. Vaikeaa se on, kipeää ja vie paljon aikaa ja voimia, mutta on todellakin sen arvoista.
Et ehkä enää muistakaan miten erilaista on elää, kun ei aina tarvitse olla varuillaan, että mitä taas paljastuu ja mistä voisi saada lisää johtolankoja. Se ahdistus ja tuska lamaannuttaa. Se oli ainakin itselläni lopulta niin suuri fyysinenkin vaiva, että mun oli pakko tehdä ratkaisuni. En enää pystynyt syömään enkä nukkumaan.
Tällä hetkellä elän ilman sitä ahdistuksen tunnetta. Mutta näin ei ole ollut vasta kuin muutama viikko ja se on hävinnyt huomaamatta sen jälkeen, kun sain itseäni vähitellen kootuksi ja päätöksiä tehtyä.
Minun neuvoni siis on, että älä missään nimessä kuluta omaa itseäsi, hienoa ihmistä, loppuun. Sinä et ansaitse tuollaista kohtelua, eikä kukaan.
Mahtaako sillä itsekunnioituksella olla niin väliä, jos sydän on riekaleina... Mutta omasta kokemuksesta voisin sanoa, että olin aikoinani melko samanlaisessa tilanteessa. Suhteen lopettaminen oli ihan järjettömän vaikeaa, ja alkuaika yksin vielä vaikempaa, mutta näin jälkeenpäin ainoa miete on, että miksi hitossa en aiemmin lähtenyt?! Kerran se kirpaisi, ja nyt mulla on ihan toisenlaiset kuviot, hellä kiltti mies, joka arvostaa ja on uskollinen. Jokapäiväisen pelkäämisen ja huolehtimisen sijasta hän tekee minusta onnellisen. Sullakin on mahdollisuus ja oikeus onneen, älä jätä sitä käyttämättä. Tsemppiä ja kaikkea hyvää sulle.