"Äärioikeistolainen" English Defence League (EDL) järjesti viime lauantaina mielenosoituksen Lontoon Tower Hamletsin kaupunginosassa., joka on tullut tunnetuksi suuresta muslimiväestöstään. Heinäkuussa fundamentalistimuslimit levittivät kaupunginosan alueelle keltaisia tarroja, joissa alue julistettiin "sharian valvomaksi vyöhykkeeksi". Aiemmin alueelle oli ilmestynyt tarroja, joissa se julistettiin "homoista vapaaksi vyöhykkeeksi".
Helsingin Sanomat uutisoi EDL:n mielenosoituksesta otsikolla "Äärioikeisto ja poliisi ottivat yhteen Lontoossa". Jutun otsikointi antaa ymmärtää, että nimenomaan "äärioikeisto" olisi vastuussa mellakoista. Vaikka EDL:n työväenluokkainen, jalkapallohuligaanit mieleen tuova imago antaisikin aiheen olettaa heidän kykenevän väkivaltaan, totuus on moniulotteisempi. EDL:n järjestämien mielenosoitukset houkuttelevat paikan päälle vastamielenosoittajia, jotka yleensä edustavat "antirasistista" United Against Fascism -järjestöä (UAF).
Lehtiartikkeleista ei yleensä löydy paljon tietoja vastamielenosoittajista, vaan heitä kuvataan yleisesti "antirasisteiksi" tai "aktivisteiksi". Siksi oli mielenkiintoista ja samalla järkyttävää nähdä video (http://www.mrctv.org/videos/anti-fascists-reveal-themselves), jolla kaksi itseään antifasistiksi nimittävää nuorta miestä keskustelee mielenosoituksen tapahtumista.
Benin ja Anthonyn päivän toisessa antifasistisessa raportissa esiintyvä nuori mies kertoo, kuinka vastamielenosoittajat heittivät pulloja EDL:n mielenosoittajia kuljettavaa bussia kohti. Bussin hätäuloskäynti avautui ja sieltä tulee ulos "kauhea, tatuoitu nainen", joka elehtii, kunnes joku lyö häntä naamaan. Videon haastattelijan naureskelusta voi päätellä, että tapahtunut oli hänen mielestään hauskaa.
Myöhemmin, kun nainen yrittää nousta ylös, joku vastamielenosoittajista potkaisee häntä takamukseen. Tapahtunut on dokumentoitu toiselle videolle (http://www.youtube.com/watch?v=V4KdhFkr1Ns&feature=player_embedded), jossa näkyy, kuinka vastamielenosoittajat heittävät tiiliä bussia kohti. Bussin lähdön jälkeen kuvassa näkyy hetken, kuinka mielenosoittaja potkaisee maassa makaavaa naista.
Benin ja Anthonyn mielestä tämä kaikki oli valtavan hauskaa. Syvällä sisimmässään he kuitenkin tietävät, että mies ei saa lyödä naista. Haastateltava nuori mies sanoo, että he (EDL:n naiset) eivät ole naisia. Tähän haastattelija toteaa: >> Naisia ei saa lyödä mutta koiria saa potkia. >>
Näiden nuorten miesten käytös kertoo, että he eivät pidä EDL:n edustajia ihmisinä. He myös silmin nähden nauttivat väkivallasta tai ainakin sen katselemisesta. Ehkä Benin ja Anthonyn kaltaiset ovat itse niitä oikeita fasisteja, koska heidän mielestään on oikein käyttää väkivaltaa ali-ihmisiksi luokiteltuja vastaan. Minusta heidän asenteensa kuvastaa Clockwork Orange -elokuvan Alexia ja hänen kolmea "drugaansa", jotka matkalla Korovan maitobaarista pahoinpitelivät kadulla makaavan juopon, koska se oli heidän mielestään hauskaa.
Ben ja Anthony eivät ole ajatuksineen yksin. Britannian parlamentin alahuoneessa pääministeri David Cameron sanoi julkisesti, että EDL on sairainta, mitä löytyy. Pääministerin kyselytunti pidettiin Lontoon mellakoiden aikana. Tuolloin EDL:n edustajat järjestivät omia katupartioita valvomaan järjestystä.
Todettakoon, että EDL:stä pidetään Englannissa suurin piirtein yhtä paljon kuin Millwallin jalkapallojoukkueen kannattajista. Pääministerin lisäksi myös media ilmaisee selkeän kielteisen mielipiteensä järjestön toiminnasta. Järjestön edustajat itse kiistävät olevansa rasisteja. Tower Hamletsin mielensoituksen tarkoituksena oli vastustaa sharia-lakia.
Britannian enemmistövaalijärjestelmä tekee Perussuomalaisten kaltaisen puolueen menestyksen liki mahdottomaksi. Siksi EDL ei ole järjestäytynyt puolueeksi vaan järjestää katumielenosoituksia, joissa vastustetaan ääri-islamia ja sharia-lakia.
Riippumatta siitä, mitä itse kukin ajattelee EDL:sta, Britannian yhteiskunta on syvästi jakautunut. Valtion harjoittama monikulttuuripolitiikka ei ole onnistunut luomaan uutta yhteiskuntaa vaan pelkästään hajottamaan vanhan. Työväenpuolueen pitkän valtakauden aikana maahanmuuttoa lisättiin tarkoituksellisesti, jotta maasta tulisi monikulttuurisempi ja oikeiston kannatus laskisi.
Lontoon mellakat ja EDL:n kaltaisen järjestön pelkkä olemassaolo kertovat monikulttuurin epäonnistumisesta, jonka pääministeri Cameron myönsi mutta luultavasti liian myöhään. Siksi ristiriidat todennäköisesti vielä kärjistyvät nykyisestä...

Vastaukset 10
Vanhimmat
Kollektiivinen depressiivinen ylikuormitustila monikulttuurisessa yhteiskunnassa puhkeaa juurikin sharialain kaltaisten ismien kannattajien kautta, joihin lukeutuvat kommunistit ja fasistit. Historiariallisesta näkökulmasta katsottuna demokratia on ... tuhoon tuomittu kokeilu.
Ihmiselle on luonnollista hakea itsen ulkopuolinen johtaja. Tästä näkökulmasta historiassamme kuvattu pimeä keskiaika on oikeasti valoisin historiamme ajanjakso:
Vain Jumalyhteydessä ihminen voi olla kokonainen.
Tässä mielestäni Marx&Engels menivät vikaan. Luonnollisuutta korostaessan. Puhumattakaan kansallissosialisteista, jotka käänsivät väärinpäin kaiken sen hyvän, mitä Marx oikeus- ja yhteiskuntafilosofian kritiikillään toi ajatuksiimme.
Toisaalta voidaan pohtia Vatikaanin itseoikeutettua yksinvaltiutta muiden yksinvaltiaiden itseoikeutettuun yksinvaltaan ... kun pitäisi puhua kollektiivisesta kansanvallasta ...
Aristoteles - politeia - lienee lähinnä ajatustani
Ladyhawke - Crazy world
googleen hakuun
EDL:ään kuuluu juutalaisten ja homojen siivet.
Kylläpä annoit ihanan siloposkisen kuvan EDL:stä. Toivottavasti kukaan ei nielaise propagandaasi.
Luonnollinen Hegeliläis-Marxilainen ajattelu menee seuraavasti:
on kansan nostama diktaattori, joka hallitsee (demokratia), joka hallitessaan tekee valintoja, jotka rikastuttavat hallitsevaa eliittiä hallittavien kustannuksella.
Syntyy masennusta hallittavien joukossa, joka kriittiseen pisteeseen noustuaan, kuin ydinreaktio konsanaan, purkautuu luonnollista tietään ja asettaa uudet hallitsijat vanhojen 'pahojen' tilalle .... vallankumouksen kautta.
Rage Against The Machine: Know Your Enemy
Vain palatakseen alkupisteeseen. Sellaisia me ihmiset olemme.
Verrattuna islamisteihin ja heitä tukeviin äärivasemmistopelleihin, EDL on tosiaan ihanan siloposkista porukkaa.
EDL:n kuuluu seksuaalivähemmistöjen edustajia, juutalaisia, sikhejä. tummaihoisia jne. Onpa EDL:n mielenosoituksissa näkynyt myös maltillisia muslimeja. EDL puolustaa brittiläistä demokratiaa ja vapautta, joka on nyt uhattuna, kiitos poliittisesti korrektien, äärimuslimeja myötäilevien poliitikkojen.
Kun peräti 32% brittimuslimeista hyväksyy islamin nimissä tappamisen; kun sharia-tuomioistuimet on otettu viralliseen käyttöön; kun muslimit vaativat maan sisälle itsenäisiä islamilaisia valtioita, ei ole mikään ihme, että osa kansasta on valmis suoraan toimintaan puoluepolitiikan sijaan.
Eli arabimaiden kansannousut manipuloitiin eläkeikään tulleiden länsimielisten diktattorien vaihtamiseksi uusiin länsimielisiin diktaattoreihin niin, että kansa luulee valinneensa uudet omat hallitsijansa. Pieleen meni siinä kun Gaddafi ei halunnutkaan vielä siirtyä eläkkeelle.
EDL vastaan hyökänneet olivat muslimeja,videolta näkyy aivan selvästi kuinka musliminuoret kivittävät bussia,hajonneesta ikkunasta heittävät vielä jonkinllaisen vanerilevyn sisään bussiin.
Tällä toimella musliminuoret "värväsivät" tuhansia uusia jäseniä EDL;n.
Liberaalivasemmisto on niin Englannissa kuin joka puolella eurooppaa pilannut maat sallimalla islamin levitä hallitsemattomasti maahanmuuton seurauksena,EDL on hyvä vastavoima kivikautiselle kultille jonka tarkoitus ei ole mitään muuta kuin dominoida ja saada valtaa.
EDL kaltaisia järjestöjä tulee nousemaan euroopassa kuin sieniä sateella, ja he tulevat puolustamaan itseään niitä vastaan hyökänneiltä muslimeilta ,ennenpitkään se johtaa sotaan islamia vastaan euroopassa, joka on mielestäni hyvä asia,islam ei kuulu demokratiseen yhteiskuntaan.
Edellisen kommenttini voi tiivistää seuraavaan:
Kun demokratiassa kriminalisoidaan protestiäänestäminen, käytännössä siirrytään diktatuuriin, kuten kävi komministisessa Neuvostoliitossa, jolloin Marxin ajatusten mukaisesti vallankumous oli väistämätön ja toteutuikin -80/-90 lukujen vaihteessa.
Tästä Iran on hyvä esimerkki - siellä valtaapitävä uskonnollinen eliitti on vallassa vain armeijan tuella.